Testissä: Mushin kananamit

Yhteistyössä: Rahula Jyväskylä

Saimme jo syksyllä Rahulalta testattavaksi Mushin kuivattuja kananameja. Onpahan ainakin ollut perusteellisen paljon aikaa kokeilla näitä. Todellisuudessa syyt siihen miksi tämä postaus on venynyt ja venynyt, ovat johtuneet oman terveydentilan heittelystä. Mutta nyt itse asiaan.


Nämä Mushin kananamit ovat 100% kotimaisia ja lisäaineettomia, kuivatusta kananlihasta valmistettuja, kolikon mallisia herkkuja jotka saa todella kätevästi pienemmiksi ihan sormin murentamalla. Niihin ei ole lisätty myöskään minkäänlaisia homeenesto -tai säilöntäaineita. Tuote on 100% sitä itseään, ilman mitään ylimääräistä. Ja hei, nämähän sopivat koirien lisäksi mainiosti myös kissoille!


Käytin näitä nameja pääasiassa lenkkinameina. Tykkään pitää taskussa varmuuden vuoksi jotain millä palkata kumpaakin koiraa, jos tuleekin vaikka ahdas väylä kuljettavaksi tai teen luoksetuloharjoituksia. Namit eivät sotkeneet taskuja mikä olikin positiivinen yllätys, vaikka niissä onkin melko korkea rasvaprosentti: 39,3%. 


Vaikka tuote onkin täysin kotimainen ja ehtaa kanaa, tuotteen korkea rasvaprosentti aiheutti Hekalle pienimuotoista närästysoireilua mikä kyllä sinällään harmitti, koska Hekan namivalikoima on muutenkin aika rajallinen. Se sietää proteiininlähteistä parhaiten kanaa ja kalkkunaa, joten tämähän olisi ollut sille mitä mainion herkku ilman tuota rasvan määrää. Tämä kannattaakin huomioida koirien kohdalla, joilla on taipumusta reagoida rasvaisiin herkkuihin. Syke sen sijaan ei pistänyt lainkaan pahakseen, että pussin sisältö jäi sen syötäväksi.

Kiitos Rahulalle kuluneesta vuodesta, nyt on aika jatkaa uusia tuulahduksia kohti.

Kaksi vuotta kastraatiosta - mikä on muuttunut ja kenellä?

Yhteistyössä: Eläinklinikka AlmaVet

Oli vuoden 2018 marraskuu ja olin varannut Hekalle ajan AlmaVetiin vanhoille lemmikeille räätälöityyn, kattavaan terveystarkastukseen. Heka oli tuolloin 10½-vuotias ja koko siihen astisen elämänsä se oli kantanut jalkovälissään kahta pientä kulkusta. Tarkastuksessa kävi ilmi, että toisessa noista kulkusista tuntui epäsymmetrinen muutos. Vaikka tuo muutos oli varsin pieni ja ennättänyt olla koirassa ehkä kuukauden tai korkeintaan kaksi, Hekalle suositeltiin kastraatiota. 

Silloin kävi toteen tämän omistajan, ei nyt ehkä pahin, mutta aika ikävä pelko. Minä kun myönnän olleeni ja olen ehkä vieläkin pienesti sitä koulukuntaa, jonka mielestä koiria ei steriloida tai kastroida muista kuin terveydellisistä syistä. Mikä tuuri, napsahti sitten omalle kohdalle. Nyt oli edessä nimenomaan pakottava, terveydellinen syy eikä asiaa pohdittu hetkeäkään leikataanko vai ei. Näin jälkikäteen olen miettinyt että mitkä asiat ovat aikoinaan vaikuttaneet siihen niin järkähtämättömään ja vahvaan näkemykseeni siitä, ettei koiria eikä varsinkaan omia koiriani kastroida tai steriloida muista, kuin terveydellisistä syistä? 

Veikkaan suurimmaksi syyksi sosiaalisen median ja eri keskustelupalstojen aiheuttamaa painetta kyseisestä asiasta, missä tämä kahtia jakautunut koulukunta näkyy todella vahvasti. Hirveästi pelotellaan ja varoitellaan mm.virtsanpidätysongelmilla, huonontuvalla turkinlaadulla, paino -ja jopa käytösongelmien pahentumisella. Unohtamatta varoituksia luonteen muuttumisesta, vieläpä siihen pahimpaan suuntaan. Ne koiranomistajien omakohtaiset ja ennen kaikkea positiiviset kokemukset tuppaavat valitettavasti jäämään niiden negatiivisten alle. Esim.virtsanpidätysongelman ilmetessä, ko.vaivaan on olemassa toimivia lääkehoitoja eivätkä ne sulje koiralta kilpailullisia tavoitteita jos kyseessä on harrastuskoira. Muutoinkin virtsankarkailua tavataan enemmän leikatuilla nartuilla. Uroksilla se on harvinaisempaa.

On kuitenkin olemassa näyttöä siitä, että tietynlaisilla luonteenpiirteillä/käytöksillä varustetuilla koirilla leikkaaminen voi vaikuttaa negatiivisemmin kuin positiivisemmin. Tästä on luennoinut lemmikkien käyttäytymistieteeseen perehtynyt eläinlääkäri Tuulia Appleby ja olen itsekin kyseiselle luennolle osallistunut. Mitä nämä piirteet sitten ovat, täältä löytyy mielestäni hyvä ja kattava blogiteksti aiheesta: Reaktiivinen koira ja kastraatio - uhka vai mahdollisuus? 

Vaikka ko.blogitekstissä pohditaan kastraatiota nimenomaan reaktiivisen koiran näkökulmasta, siellä on tuotu hyvin asiaa esiin muiltakin osin.

Riskejä siis on, sitä en kiellä ja ne on toki hyvä tiedostaa, kun kyse kuitenkin on peruuttamattomasta toimenpiteestä. Asiaa kannattaa tiedustella tarkemmin siltä itse eläinlääkäriltä kuin "kaikkitietävältä dr.facebookilta." Lisäksi ainahan on vaihtoehtona kokeilla sille urokselle kemiallista kastraatiota ennen lopullisen leikkauspäätöksen tekemistä, mutta siitä en ala tässä sen enempää puhumaan. En myöskään ala tässä tarkemmin eritellä kastrointiin johtavia syitä, siihen liittyviä hyötyjä riskejä noin yleisesti, asiasta löytyy googlettamalla faktapohjaista tietoa vaikka ja millä mitalla. Plus aina voi ja kannattaa kysyä asiasta mieluummin siltä omalta eläinlääkäriltä. Nimimerkillä itsensä paniikin partaalle saanut koiranomistaja, joka teki koiralleen diagnoosin googlen avulla. Tämän blogitekstin tarkoitus on kertoa pääasiassa omista kokemuksistani, jotka loppujen lopuksi osoittautuivat enemmän positiivisiksi kuin negatiivisiksi. 

Itselläni sitä harkitsemisen varaa ei kuitenkaan jäänyt, Heka oli pakko leikata tietoisella riskillä siitä että jo valmiiksi impulsiivisen koiran käytös voi mennä pahemmaksi. Arki impulsiivisen koiran kanssa on...no, sanotaanko nyt vaikka että haastavaa. Hekalla se näkyi mm.itsehillinnän puutteena, terävyytenä, se kiihtyi nollasta sataan sekunnissa ja tavoitteli käytännössä kaikkea mikä sen kanssa harrastaessa oli sille vahviste - vahvimpana ruoka sekä erilaiset esineet ja lelut. Vaikka aina sanonkin että Heka on kuin ihmisen mieli, tällä kaikella on myös kääntöpuoli ja se on nimenomaan tämä. Koira oli ikään kuin koko ajan jatkuvassa valmiustilassa.

Hekalla ei kuitenkaan esimerkiksi ollut koskaan ilmennyt niitä "tyypillisiä" uroskoiran käyttäymismalleja jotka luetellaan lähes kaikissa, ellei jopa jokaisessa, uroskoiran kastrointiin liittyvissä artikkeleissa minkä vuoksi olen kokenut sen olevan sille käytännössä turha toimenpide. Hekassa ei ole yhtään edes jalostusainestakaan. Nyt jopa tuppaa vähän naurattamaan tämä ajattelutapa, mikä minulla on kastraatiosta ja steriloinnista ollut. 

Jos olisin jo kauan aikaa sitten tiennyt, että kuinka paljon kastraatio auttaisi Hekaa muutenkin, tämä toimenpide olisi tehty sille jo huomattavasti paljon aikaisemmin. Heka leikattiin jo kahden viikon päästä muutoksen toteamisen jälkeen ja leikkauksen suoritti koirieni oma luottoeläinlääkäri, Suvi. Eniten koko operaatiossa pelotti paitsi sen jälkeen ilmenevä mahdollinen kipu mutta pidemmällä ajalla myös se, että tulisiko Hekasta arjessa entistäkin haastavampi kun se oli sitä jo valmiiksi muutenkin? Kun facebook menneellä viikolla sitten muistutti leikkauksesta olevan aikaa kaksi vuotta (mihin tämä aika oikein menee?!), uskallan sanoa sen ääneen myös isommin: Kastrointi oli Hekan elämässä se parhain asia, joka vei siltä sen jatkuvan valppaana olon ja se myös muutti koiran kireästä viulunkielestä chillailijaksi. Ja mitä tulee siihen kipuun, sellaista ei koskaan ollutkaan. Tai ainakaan Heka ei millään tavalla vaikuttanut kipeältä, jo seuraavana päivänä leikkauksesta se heitti sohvalla reteesti selälleen ketarat taivasta kohti. Itse leikkaushaava oli sen verran huomaamaton, että sitä oli mahdotonta tarkastaa päivittäin 10 vuorokauden ajan kun en minä sitä koskaan löytänyt. Eipä sillä, haava ei kiinnostanut koiraakaan tuon taivaallista, hyvä jos edes tiesi että sille on jotakin tehty.

Kastrointi antoi Hekalle myös toisen, erittäin positiivisen ja tervetulleen muutoksen. Sillä on koko elämänsä ajan olllut joko pienempiä tai vähän isompia ongelmia suolistonsa kanssa ja tämän vuoksi painoa lähti herkemmin suhteessa kuin sitä tuli. Kastraation ansiosta ruoka tarttuu ihan eri tavalla ja näin 12½-vuotiaana Heka on saavuttanut sen painonsa, mitä sille on tavoiteltu sen nuoruusvuosien aikana. Menihän siinä yli 10 vuotta. Paino on pysynyt kurissa ja Hekalla ei lihomisen vaaraa tule olemaan, vaikka se syö edelleen samoja määriä ruokaa kuin mitä ennen kastraatiota - jopa enemmän. Toki on niitäkin tapauksia, että ruokaa pitää vähentää ja liikuntaa lisätä tai antaa vaihtoehtoisesta kevyempää evästä mutta tämä(kin) on täysin koirakohtaista. 

Oikeastaan ainoa harmi koko "rulijanssissa" oli se poistettu kasvain, jonka patologi tutki ja totesi pahanlaatuiseksi. Hekan isoin ja tärkein etu oli kuitenkin se, että koska halusin koiran leikattavan niin nopeasti kuin mahdollista, kasvain oli vielä pieni eikä se näin ollen ennättänyt olla koirassa kovinkaan kauan. Se saatiin siis hyvin varhaisessa vaiheessa pois. Nyt kun kastraatiosta on kulunut aikaa jo 2 vuotta, Suvi piti aika epätodennäköisenä että se enää lähtisi tässä vaiheessa uusiutumaan. Nopeus oli todellakin valttia. Kaikista ennakko-olettamuksista, pelotteluista sun muista huolimatta operaatio meni todella hienosti maaliin kaiken osalta. 

Hekan kokonaisvaltainen elämänlaatu parani huomattavasti kastraation jälkeen. Suvihan steriloi Sykkeen aiemmin saman vuoden syksyllä ja olen myös ko.toimenpiteeseen enemmän kuin tyytyväinen. Sterilointiin johtaneet syyt ovatkin sitten ihan toinen tarinansa mutta sanotaanko nyt, että yksi syy siihen oli koiran jättäminen pois jalostuskäytöstä. Toivoisin, että tämä blogiteksti saisi erityisesti kastraatiota pohtivat miettimään asiaa enemmän positiivisessa, kuin negatiivisessa valossa. Ehkä se tuo myös uudenlaista perspektiiviä sellaisten ihmisten ajatusmaailmaan, joka on vieläkin yhtä järkähtämätön kuin mitä minulla itselläni se joskus oli. Enemmän kannustusta ja positiivisuutta kehiin kuin toistuvaa pelottelua ja negatiivisuutta.

Kuulumisten pikakelaus

Taisin edellisen kerran kirjoitella meidän kuulumisista tänne viime lokakuussa. Katsotaan, jos tästä saisi jonkinlaisen rutiinin tänne blogin puolelle, minusta on kiva päivitellä tätä elämää tänne vähän tarkemmin kuin vaikkapa instagramiin. Ennemmin kirjoitan tänne vähän pidemmältä aikaväliltä kuin tyyliin esim. yhdestä eläinlääkärikäynnistä erikseen. 

Viimeksi kerroin täällä kattavasti Hekan tilanteesta ja liian helpollahan sitä oltaisiin päästy, jos joku odottamaton notkahdus olisi jäänyt tapahtumatta. Kerkesin liian ajoissa iloita siitä, että nyt se minun tuntema Heka on saatu takaisin. Tai kyllä se saatiinkin, mutta sitten tapahtui täysin odottamaton käänne. Heka nimittäin oli kauppareissun aikana saanut selkäänsä melko ison kipukohtauksen jonka seurauksena koira oli "askarrellut" itsensä todella, voidaanko sanoa veriseen, kuntoon. Samalla perä alkoi uudelleen valuttamaan sitä räkämäistä eritettä. Paniikkiviestitin Suville ja sovittiin heti seuraavaksi päiväksi klinikalle kontrollikäynti. Hekan anaalirauhaset tarkistettiin ja eritettä sieltä ei tullut kuin vähäsen. Keskusteltiin hetki kipulääkityksestä ja syykin sille voimakkaalle kipukohtaukselle selvisi. Tämä idiootti omistaja tässä näin ei ollut osannut antaa kipulääkettä oikeaa määrää ja Heka oli saanut sitä näin ollen aivan liian vähän. Syytän kyllä edelleen sitä ihan berberistä kotoisin olevaa ruiskua, johon apteekkarikin totesi "no ei tämä kyllä mikään paras mahdollinen ole." Suvi sitten väänsi rautalangasta miten ko.ruiskulla kannattaa se lääke ko.hetkestä eteenpäin antaa. Kyllä siinä oikeasti jo tuli itkettyä sekä mietittyä, että näinkö tämä nyt päättyy sillä ikävimmällä mahdollisella tavalla.


Vain 2 vuorokautta oikeanlaisen annostuksen jälkeen, tilanne oli yllä olevan kuvan kaltainen. Kun lääkitys saatiin kohdilleen, Heka alkoi hiljalleen rentoutua ja peräkin lopetti vuotamisen kuin seinään eikä se ole enää vaivannut sen koommin. Hoitosuunnitelmaan lisättiin myös kolmen viikon ajan 2x laserointi klinikalla ja Heka saa sitä paitsi anaalirauhasiin, niin myös selkäänsä. Laser on käynnistänyt kehon oman paranemisprosessin ja Hekan selkä onkin suoristunut ihan silmissä. Selkäkipu vaikuttaa myös anaalirauhasiin ja jos koira ei kykene kunnolla ulostamaan, se aiheuttaa takapuoleen murhetta. Nyt kun selän tilanne on saatu huomattavan paljon paremmaksi, ei pebakaan enää vaivaa.


Mielenkiinnolla odotin tulevaa faskiakäsittelyä, missä molemmat koirat kävivät kuluvan viikon maanantaina. Olin aivan varma, että Tarjan hoidon jälkeen Hekan paraneminen ottaa hurjan harppauksen eteenpäin. Näin todella kävi. Takajalat tulivat pois rungon alta ryhdikkäisiin takakulmauksiin ja se selkä...on lähes vaikea uskoa, että vielä kaksi viikkoa sitten tilanne oli aivan toisenlainen kuin mitä se on nyt. Miten sitä voikaan ihminen olla iloinen koiransa suorasta selästä? Ja ylipäätään siitä, että vihdoin ja viimein Hekan on hyvä olla. Syke sen sijaan...neiti oli etuosastaan aika kireä, mutta sen siitä saa kun törmäilee sohvaan sekä pakastimen oveen. Yllättävän hyvin tyyppi kuitenkin saatiin availtua, Tarjan mukaan Syke on kropaltaan kuin sekoitus Bull Mentulaa ja Jutta Gustafsbergiä. Aika osuvasti kuvailtu etten sanoisi.


Kiireinen viikko huipentui Pop Dog ry:n koiratanssiskaboihin, minne olin ilmonnut Sykkeen fs:n alokasluokkaan. Hyvähän se on edes kerran vuodessa käydä tanssimassa. Päästiin vihdoin ja viimein korkkaamaan meidän Billie Eilish-koreografia ja olin valinnut siihen liikkeet helpoimmasta päästä, jotta Sykkeelle ei jäisi kokemuksesta ns.paha maku suuhun. Tosin se nyt ei tunnu muistelevan pahalla yhtään mitään.

Tuomarit eivät olleet ihan yhtä vakuuttuneita meidän tekemisestä. Itse olen kuitenkin punaiseen pikkusinttiin todella tyytyväinen, ohjelma oli sen tasoinen ja sen osaamiskapasiteetille riittävän hyvä. Ylipäätään pidän isona etuoikeutena sitä, että edes pääsen sinne kehään parhaan punaisen kanssa. Ennen sitä piti ko.asiaa itsestään selvyytenä, kummasti tämä(kin) asia on muuttunut päinvastaiseksi.  Nyt on hyvä jäädä pienelle tuumailutauolle ja pohtia tanssikuvioita lisää sitten ensi vuoden puolella.

Agilitytreenit lainakoira Violan kanssa jatkuvat ja nyt alkaa todella näyttämään siltä, että mölliratojen korkkaus voisi olla hyvinkin realistinen tavoite ensi keväänä. Jos maailmalla jylläävä tilanne sellaiset sallii. Palailen Violaan ja treeneihin hieman tuonnempana tarkemmin, tämän blogitekstin päätän tältä erää tähän.

Heka = se järjetön rakkaus

Yhteistyössä: Eläinklinikka AlmaVet

Te ketkä seuraatte aktiivisesti meidän ig -ja facebooktilejä, olette jo varmasti tämän blogikirjoituksen julki tulemisen aikana tietoisia Hekan tilanteesta. Haluan kuitenkin raottaa tätä kaikkea pintaa syvemmältä myös täällä blogin puolella. Toivon tämän tekstin toimivan jonkinlaisena "opettavana" asiana sen suhteen, että mikäli oman koiran käytös muuttuu totutusta ihan erilaiseksi, pitäisi omistajan sisäisten hälytyskellojen soida ja kilkutella eläinlääkärin suuntaan...

Hekalla ilmeni jo elokuun alussa kummallista, ihottuman kaltaista muutosta oikeassa nivustaipeessa ja sisäreidessä. Lisäksi Hekan takapuoli oli satunnaisesti vuotanut vihreää eritettä ja sillä ilmeni myös satunnaista mahan raapimista. Suvi vietti tuolloin enemmän kuin ansaittua kesälomaa ja silloin kun meidän luottoeläinlääkäri ei ole syystä tai toisesta paikalla, AlmaVetin eläinlääkäreistä Hekaa hoitaa pääasiassa Viivi. Hänelle olisin jo pelkästään sen ihomuutoksen vuoksi varannut ajan. Viivi tarkisti ensimmäiseksi Hekan anaalirauhaset eikä niissä ollut mitään huomautettavaa. Epäilimme molemmat lopulta syyksi Hekan saamaa, maustamatonta jogurttia mihin olin jo tovin sekoittanut nivelille tarkoitettua lisäravinnetta. Äitini nimittäin tiesi kertoa, että maitotuotteet lisäävät joillakin ihmisillä (erityisesti lapsilla) limaneritystä ja ihan yhtä hyvin ne voivat aiheuttaa samankaltaisia ongelmia myös koirille. Viivi otti myös Hekan ihosta, toisesta takajalasta ja korvan läheisyydestä bakteeriviljelyn, jonka tulokset olivat kaikki puhtaita. Heka sai siihen satunnaiseen raapimiseen kortisonisuihketta, mutta näin jälkikäteen ajateltuna ja asioiden selvittyä, en enää ihmettele miksi se suihke ei vienyt kutinaa pois...

Hekalla kuitenkin oli koko syyskuun ajan ja puolet lokakuusta parempi ajanjakso. Takapuolen vihreä vuoto loppui samantien, kun jätin sen jogurtin pois ruokavaliosta. Kunnes lokakuun loppupuolella vuoto teki comebackin, samaten se kummallinen kutina ja Heka muuttui myös vetäytyväksi. Lisäksi koira alkoi köhimään ja sen nielua selvästi ärsytti jokin. Hekallahan nielun toimintaan on aiemmin vaikuttaneet kiristyneet lihaskalvot ja kun niitä on hoidettu faskiamanipulaation keinoin, köhiminen on jäänyt pois. Nyt se kuitenkin palasi, pahempana. Tiesin heti, että nyt se ei selity millään kiristyneillä lihaskalvoilla. Periaatteistani poiketen laitoin huolestuneen päivityksen omalle facebook-seinälleni jonka Suvi huomasi ja hän päätti, että nyt koko koira on syytä tarkistaa. Hekan selästä oli tarkoitus ottaa välikuvat viimeistään ensi kuussa, niitä aikaistettiin koska se piti anaalirauhasten tarkistusta/mahdollista huuhtelua varten rauhoittaa ja selkäkuvien ottaminen vaatisi myös rauhoituksen. 

Suvi räpsi kuvat Hekan selästä sekä myös lonkista, kyynäristä, olkavarsista ja kaularangasta. Hekahan oli kesällä satunnaisesti mökillä ollessamme ulahdellut ja siksi halusin myös etuosan kuvattavan. Kuvista myös näkyi, että sydän ja keuhkot olivat ennallaan.

Hekan olkavarret
Hekan kyynärät
Hekan lonkat
Hekan kaularanka
Hekan selkä

Kuten näkyy, lähes 13-vuotiaaksi Hekan olkavarret, kyynärät, lonkat ja kaularanka ovat priimaa. Selkä myös 95% todella hyvässä kunnossa. Spondyloosi sen sijaan...pahemmaksi mennyt.


Ja entäpä ne anaalirauhaset. Suvilla oli epäilys, että kyse on todennäköisesti biofilmistä (lievä tulehdus) ja oikeaanhan se osui. Anaalit lykkäsi huuhtelun aikana vihreää, räkämäistä eritettä. Syy jää aika todennäköisesti mysteeriksi. Ruokavaliosta tämä ei kuitenkaan johtunut. Sellaisen aiheuttamat ongelmat on ihan erilaisia, ainakin Hekan kohdalla. Suvi määräsi Hekalle viikon mittaisen antibioottikuurin tuohon anaalirauhasongelmaan ja lisäksi paikallishoitona laseria. Koira oli jo alle tunnin päästä rauhoituksen jälkeen ihan tolpillaan, ihan kuin se ei olisi missään unten mailla koskaan edes ollut. Jo saman päivän iltana Heka alkoi jälleen olla oma itsensä. Anaalirauhasethan ovat koirassa kuin viemäri ja hyvin usein ongelmat peräpäässä heijastuvat myös nieluun. Siitä johtuivat myös Hekan mystiset köhimiset.

Koska Heka oireili spondyloosiaan vain harvoin, vielä tuossa vaiheessa jatkuvammalle kipulääkitykselle ei katsottu olevan tarvetta. Niin, huomasitte varmasti sanavalinnan tuossa lauseessa, nimittäin tämän viikon tiistaina tapahtui notkahdus huonompaan. Tiistai-illan kauppareissun aikana Heka oli purrut nivusensa ihan järkyttävään kuntoon. Paniikkiviestitin Suville, että nyt tämä koira on seonnut lopullisesti eikä sitä saada ikinä kuntoon. Koska Heka oli tuolloin vielä antibioottikuurilla, epäilykset kohdistuivat spondyloosin aiheuttamaan selkäkipuun, sillä edellisenä päivänä molemmat koirat vetivät äitini luona kirjaimellisesti sokkaa irti. Koska Hekan olo helpotti lähes samantien 20 minuuttia Tramadolin jälkeen, se vahvisti puremisen olleen reaktio kipuun. Pidimme Suvin kanssa puhelinpalaverin tämän viikon keskiviikkoaamuna ja näin ollen Hekalle päädyttiin aloittamaan toistaiseksi jatkuva kipulääkitys. Itse tietysti ilmaisin huoleni siitä, että voiko mahdollinen lääkitys huonontaa Hekan suoliston kuntoa mutta Suvi piti sitä aika epätodennäköisenä. Hän tuntee Hekan historian ja taustat, joten Suvi päätyi valitsemaan Hekalle parhaaksi katsomansa kipulääkkeen.


Mikä on tilanne nyt? Lääkitystä on takana muutama päivä ja Heka on jo jättänyt nivusensa rauhaan eikä se enää pyri juurikaan raapimaan mahaansa. Selkälinja on tasainen ja Heka liikkuu lenkeillä suorassa. Aiemminhan se pyrki väistämään hihnaa toiselta puolelta. AlmaVetin laserterapiasta on ollut todella merkittävä hyöty ja kuten kuvasta näkyy, Heka heitti tällä viikolla sen aikana reteesti makuuasentoon. Hieman yli viikon päästä selkää tukihoidetaan faskiakäsittelyssä, myös Syke pääsee hoidettavaksi samalla reissulla. Lisäksi olen varannut Hekalle kaksi uintia lämminvesialtaalle. Että onhan tässä ollut kaikenlaista taas kerrakseen, mutta en usko että tilanne olisi näin hyvä ilman kipulääkitystä. Kahden viikon päästä otetaan vielä verikokeet, niitä ei otettu nyt kun tiedettiin mistä syytä oireiden aiheuttajille lähdettiin etsimään.

Vihdoin ja viimein...minulla on jälleen se minun tuntema Heka, joka nukkuu sohvan toisessa kulmassa. Se ei ole vetäytynyt enää omiin oloihinsa kuin yöunille mentäessä. Perästä ei ole vuotanut yhtään mitään, koira ei enää myöskään haiskahda eikä nielukaan vaivaa sitä. Niin, Hekahan myös siis haisi sellaiselle ummehtuneelle. Ihan kuin se olisi ikään kuin mädäntynyt sisältä päin. Rakkaat seuraajat, jos jokin intuitiossanne sanoo ettei rakkaalla lemmikillänne, tärkeällä perheenjäsenellä ole kaikki kunnossa, viekää heidät eläinlääkärin tutkittavaksi. Mieluummin sitten vaikka turha käynti kuin ei ollenkaan. Vanhatkin koirat ansaitsevat saada hyvää hoitoa niin kauan, kun elämä on elämisen arvoista. Heka on myös loistava esimerkki siitä, että vanhemmankin koiran rauhoittaminen on täysin turvallista. Se vain vaatii vähän erikoisjärjestelyitä -ja pohdintaa mutta kun asialla on mitä loistavin eläinlääkäri (kuten Hekalla), kaikki kyllä tehdään niin hyvin kuin pystytään.

Allekirjoittaneella oli (taas kerran) Hekan tutkimusten aikaan sellainen olo, että taju lähtee ja jalat alta siinä tajun mukana. Mutta sitten kun sinne klinikalle menee ja henkilökunta suorastaan pyörii siellä lattialla sinulle rakkaimman olennon kanssa...se huoli ja ahdistus haihtuu lähestulkoon samantien. Suvi jos joku osaa toimia Hekan kanssa. On helpompaa lähteä etsimään oireille syitä, kun yhteistyö eläinlääkärin kanssa toimii kuin ajatus. 

Olen puolet elämästäni velkaa AlmaVetille ja erityisesti Suville. ISOT kiitokset koko team AlmaVet Hekan hoidosta ja meidän tukemisesta muutenkin! Olette meille kultaakin kalliimpia!

Laihia käytössä närästysherkällä koiralla

Yhteistyössä: Dagsmark Petfood Oy

Kirjoitin helmikuussa Laihiaan liittyen ensimmäisen blogipostauksen ja silloin jo pelkästään kahden viikon Laihiakokeilu Hekan kanssa osoittautui onnistuneeksi. Enitenhän minua mietytti Laihiaan lisätty msm, jonka olen Hekan kohdalla todennut yhdeksi närästyksen aiheuttajaksi. Muistaakseni joku nivelravinteiden valmistajakin on juuri tästä ko.raaka-aineesta ilmoittanut verkkosivuillaan, että se voi aiheuttaa närästysherkille koirille oireita. Laihialla mitään oireita ei kuitenkaan ilmennyt, joten tiesin että viimeistään vuoden 2020 syksyllä Heka tulee syömään Laihiaa siihen saakka kunnes kevät jälleen koittaa.

Hekahan täyttää ensi vuonna 13 ja jo viime syksynä huomattiin, että selän spondyloosi vie liikunnan määrän huomattavasti matalammaksi ajanjaksolla marras-maaliskuu. Tämähän tietysti aiheuttaa sen, että kun kulutustakaan ei ole suuresti, ruokahalukaan ei ole yhtä hyvä kuin mitä esim.kesällä. Heka ikäänkuin vetää itsensä ns.säästöliekille, vaikka se syökin. Tuolla koiralla mitään lihomisen vaaraa ei ole enkä usko sellaista ihan helposti tulevan, mutta haluan silti että Heka syö hyvin ja riittävästi.


Heka siirtyi n.kuukausi sitten Savosta/Lapista Laihialle ja jos jo kahden viikon kokeilun perusteella uskalsin sanoa sen sopivan sille, tämä kulunut kuukausi on viimeistään todistanut sen. Melkein uskallan jo väittää, että Laihia on maistunut Hekalle jopa inasen paremmin kuin sen ihan ehdoton luottosapuska Savo. Vai johtuuko se siitä, että rasvaprosentin ollessa matalampi, sitä voi hyvällä omalla tunnolla ja -ololla syödä normaaleja määriä eikä tarvitse säästellä. Mene ja tiedä. Hekalle ei voi syöttää Nutrolinin lisäksi muuta lisäravinnetta kuin ruusunmarjarouhetta (joka sisältää myös niveliä tukevia aineosia), joten olen ihan superiloinen että Laihian sisältämä msm imeytyy eikä se aiheuta närästystä.

P.S: Koodilla "hekasuosittelee" Dagsmarkin verkkokaupasta saa tilauksen loppusummasta -15% alennuksen. Sieltä vaan nappaamaan hyvät ruuat ja luut tilaukseen!

"Tää mun pakoni loppuun juostu on..."

Eräs kaverini linkitti minulle Erinin tulkinnan Kaija Koon kappaleesta "Vapaa" ja kuuntelen sen vähintään kerran päivässä. Sanat ovat niin koskettavan raadolliset ja ne kuvaavat itseäni kaikinpuolin enemmän kuin täydellisesti.

Taitaa olla ensimmäinen kerta koko bloggaajaurani historiassa, kun yksi kokonainen kuukausi on jäänyt kokonaan kirjoittamatta. Omassa elämässä on tapahtunut sellaisia asioita, ettei blogiin kirjoittaminen saatika edes ajatuksen uhraaminen sille ole ollut heti ensimmäisenä mielessä. Olen sairastunut kolmeen, mielenterveydelliseen sairauteen ja jo ihan perusarjesta selviytyminen on aiheuttanut haasteita. Miksi sitten kerroin tämän? Siksi, että edelleen sosiaalisessa mediassa sekä sen ulkopuolella tärkein, vaalimani arvo on aitous sekä hyvinä, että huonoina hetkinä. En voisi jatkaa blogin kirjoittamista saatika vaikuttajan uraani, jos jättäisin jotain näinkin oleellista kertomatta.

Nyt kuitenkin vaikuttaisi siltä, että jossain kaukana tunnelin päässä näkyy jopa pieniä valopilkkuja ja ajattelin kertoilla mitä kaikkea muuta syyskuussa on tapahtunut.

Heti ensimmäisenä on tietenkin kerrottava, että olen saanut agilityyn lainakoiran! 


Tämä tässä on Viola, hetki sitten kaksi vuotta täyttänyt papillon. Viola palautui sijoituskodistaan kasvattajalle ja hän sitten kyseli, että olisiko minulla kiinnostusta kouluttaa siitä itselleni kaveri agilityradoille. Sitä ei todellakaan tarvinnut kahdesti miettiä. Syyskuun lopussa osallistuttiin kotiseurani alkeiskurssin hallittavuustestiin, jonka läpäisimme ja ensimmäiset harjoitukset olivat kuluneen viikon maanantaina. Viola on ollut heti alusta alkaen sadalla prosentilla messissä ja tavoite onkin edetä niin pitkälle, kuin se vaan on ikinä mahdollista. Mitään varsinaista alkeiskurssiahan emme olisi tarvinneet, sillä minulla on tarvittavat tiedot ja taidot viedä Violaa eteenpäin. Lähinnä siksi olemme ko.kurssilla, että opin itse tuntemaan Violaa paremmin ja hitsaudumme tiimiksi myös häiriön alaisina.

Sykkeen NW-kurssi päättyi syyskuun lopussa ja neiti kyllä osoitti valtavaa potentiaalia ko.lajiin. Siinä missä Heka on todella orientoitunut ohjaajalle ja on minussa ns. kiinni, Sykkeessä sen sijaan näkyi valtavasti itsenäisyyttä eikä se kysellyt. Jos joku oli pulassa niin se oli kyllä allekirjoittanut. Nimittäin Syke oli sen verran liukas etsinnöissä, että onneksi kurssin kouluttaja tarjoutui naksuttelemaan puolestani jotta pystyin itse vain seuraamaan koiraa sekä palkkaamaan hajulle. Tavoite onkin jatkaa sopivana ajankohtana jatkokurssille. Syke myös sai eräältä fysioterapeutilta hyviä uutisia molemmista polvistaan ja se onkin päässyt nyt kevennetysti tekemään paluuta agilityyn. Aion kuitenkin käyttää sen vielä toisen ortopedin arvioitavana loppuvuoden aikana, jonne Sykkeen kasvattaja on luvannut lähteä mukaan.

 

Hekallekin kuuluu hyvää, vaikka syksy onkin jo väläytellyt spondyloosin osalta vähän ikävämpiä puolia itsestään. Vaikka onkin kylmä mutta sään pysyessä kuivana, kaikki on kunnossa. Jotain kummallista iho-oireilua on ilmennyt nivusten alueella ja minähän olin varma, että nyt se on se poistettu kasvain. Koirieni eläinlääkäri, Suvi, kuitenkin rauhoitteli ja sanoi ettei kyse ole siitä vaan selvästi jostain äkillisestä reaktiosta. Epäilykset kohdistuivat polttiaisiin, mitä on nyt näin syksyllä näkynyt poikkeuksellisen paljon ja Heka ei ole ollut ainoa tapaus, jolla on ollut tämmöistä. Tätä diagnoosia vahvisti kahden viikon takainen mökkireissu, jolloin Heka sai hillittömän siepin ja tilannehan rauhoittui vasta kunnon vesihuuhtelulla. Sain AlmaVetin ihospesialistilta, Viiviltä, hyvät ensiapuohjeet ja tilanne onkin lähtenyt niiden ansiosta etenemään parempaan suuntaan. Hekalle nämä syksyt on siis kaikinpuolin haastavaa aikaa, joten on enemmän kuin tärkeää, ettei Nutrolinin käytöstä tule edes yhtä välipäivää.

Joka tapauksessa Hekalla on ihan pikapuoliin edessä AlmaVetillä vuosittainen terveystarkastus, jolloin siitä otetaan mm.laajat verinäytteet. Olen jo etukäteen pyytänyt myös selän välikuvausta ja lisäksi haluan myös etuosan kuvattavan. Hekalla on ollut havaittavissa tietynlaista jäykkyyttä varsinkin mökkireissujen jälkeen, joten haluan tietää onko siellä jotain mistä olisi hyvä olla tietoinen. Muutoin Hekan syksyyn kuuluu erinomaiseksi hoitomuodoksi todettua faskiakäsittelyä sekä laserointia, tarkoitus olisi myös kokeilla jossain vaiheessa Aquabarksin lämminvesiallasta.


Jos meidän kuulumisia ja menoa haluaa seurata aktiivisemmin, instagram on siihen ylivoimaisesti paras kanava. Sinne jaan ihan arkipäiväistä sisältöä, blogin tulen jatkossa säilyttämään tarkempia kuulumisia ja joitakin yhteistöitä varten. 

"Joskus pitää menettää jotain, jotta voi nähdä sen mitä on"

Kävimme viime sunnuntaina seurakaverini kanssa katsomassa elokuvan "Aika jonka sain" ja siinä, yhdessä hetkessä sanottua lausetta lainasin tämän blogitekstin otsikkoon.

Minulla mikään elokuva, varsinkaan kotimainen-sellainen, ei ole mennyt niin syvästi ihon alle kuin tämä. Elokuva kertoo Jaanasta, kahden lapsen ravintoloitsija-äidistä jonka vapaa-aika kuluu ratsastuksen parissa. Jaana elää yhdessä karismaattisen, mutta äkkipikaisen miesystävänsä kanssa. Jaanan elämä muuttuu kertaheitolla, kun hän halvaantuu vakavassa onnettomuudessa. Joskus kuitenkin pysäyttävä onnettomuus on alku uudelle elämälle. Jollekin paremmalle.

Kuva - SporttiRakki

Tuo elokuva laittoi minut ihan tosissaan miettimään omaa tilannettani sekä myös Sykettä. Sitä kaikkea mitä viimeisten puolen vuoden aikana meille on tapahtunut. Vaikka tämä onkin koirieni ja niihin liittyvä blogi, olen se kuitenkin minä joka tämän kaiken sisällön tänne tuotan ja siksi haluan tämän tekstin julkaista. En valitettavasti voi ihan kaikkea tuoda julki vaikka kovasti haluaisinkin mutta tässä oma tilanteeni, kootusti: Kun maaliskuussa siirryimme työpaikkani sisällä etätöihin, olin iloinen edes siitä että vielä tuossa vaiheessa rajoitukset eivät koskeneet harrastuspaikkoja -ja seuroja. Meniköhän peräti päivä tai kaksi, kunnes ne koskivat niitäkin. Yksi asia johti toiseen jne, minä sairastuin. Kunnes toukokuussa rajoituksia alettiin hallitusti purkamaan ja iloitsin, että nyt pääsemme agilityssa jatkamaan siitä mihin maaliskuussa jäimme. Se ilo olikin todella lyhytaikaista kun faskiamanipulaation yhteydessä selvisi, että Sykkeen 0/0-polvet olivat muuttuneet asteikkoon 1/2. Kotiin päästyäni iski shokki. Sitä kesti reilut 2 viikkoa, kunnes toin asian julki. 

Etätyöt jatkuivat, elämä rullasi eteenpäin päivä ja asia kerrallaan. Kunnes väsyin. Yritin kaikesta huolimatta nauttia siitä kaikesta hyvästä mitä meillä oli mutta kun mieli ja keho on jo tarpeeksi runneltu, niitä positiivisia asioita on vaikea nähdä. Sitä ei vaan välitä enää mistään. Kuitenkin minulle läheisten ihmisten tuki, minua hoitaneiden tahojen apu ja teidän seuraajien ihanat viestit, niillä kaikilla ollut ihan järjettömän suuri voimavara. Kiitos teille, ette edes tiedä miten suuri merkitys sillä kaikella on pahimpina hetkinä ollut. Kaikille se ei kuitenkaan ole ollut ok, että olen ollut omasta tilanteestai avoin ja siitä on jopa ärsyynnytty. Minulle kuitenkin sekä somessa, että sen ulkopuolella tärkeimmät arvot ovat avoimuus, rehellisyys ja aitous - hyvinä sekä huonoina aikoina. Jos näyttäisin elämästäni pelkkää positiivista huijaisin sillä paitsi seuraajiani, niin myös itseäni. En olisi silloin aito. 

Nyt kun olen ollut viettämässä kesälomaa, olen käyttänyt siitä pieniä hetkiä oman itseni tutkiskeluun. Pyysin siihen apua taholta, joka on nähnyt minusta osan siitä kehityskaaresta menneiltä vuosilta. Ko.tapaaminen menee heittämällä kuluneen kesän parhaimmaksi. "Ehkä tämä on ollut sellainen pakollinen pysähtyminen, et ole päässyt asioita karkuun ja nyt joudut ne kohtaamaan." Tämä oli se lause, mikä minulle esitettiin ja sen jälkeen jonkin sortin henkinen lukko lähti avautumaan. Sehän on ihan totta. Jos Syke ei olisi sairastunut, olisin vain paennut asioita ja ennen kaikkea, omaa itseäni, koiraharrastusten pariin. Toki tämän pysähtymisen olisin toivonut tapahtuvan mieluummin minun, ei koirani kautta. 


Siinä elokuvassakin Jaanaa hoitava psykologi sanoo: "Kaikki ei ehkä liitykään tuohon tuoliin, tai onnettomuuteen. Voisitsä Jaana ajatella, että sun tulo tänne olisi sun uuden elämän alku?"

Sen tapaamisen jälkeen olen edennyt edelleen asia kerrallaan, mutta konkreettisesti. Muutoksia on jo tapahtunut, mutta muutettavaa riittää vielä. Vaikka jouduin (ainakin toistaiseksi) agilitysta luopumaan, se ei tarkoita etteikö me voitaisi opetella jotain muuta - uudelleen, mutta vähän toisenlaisella tavalla. Tuossa 2 viikkoa sitten ihana Iina tarjosi meille mahdollisuuden käydä kokeilemassa nose workia hänen yksityistunnilla. Sykehän osoittautui todelliseksi nenävirtuoosiksi, joten vähän yli viikon päästä meillä alkaakin peräti 4 viikon mittainen, Iinan nose work-kurssi! Lisäksi lähden kouluttamaan seurakaverini, Riikan, kanssa puoliksi agilityn alkeis/jatkotasoista ryhmää. Ja kyllä tuossa taitaa yksi lainakoirakin odotella...

Arvon testiraati broilerin sydämien kimpussa

Yhteistyössä: Rahula Jyväskylä

Voisin käyttää yhtä aiempaa, julkaisemaani blogitekstiä pohjustuksena tähän liittyen mitä tulee erilaisten treeninamien käyttöön: Sykkeelle sykkii (& maistuu) naudan sydän. Edelleen allekirjoitan kaikki samat ajatukset treeniherkkujen terveellisyydestä, varsinkin jos/kun niitä kuluu huomattavan paljon.

Elokuun testattavaksi tuotteeksi meille valikoitui niin ikään sydämiä, nimittäin broilerin sydämiä. Ihan täysin ennestään tuntemattomasta tuotteesta ei ole kyse, sillä näitä on tullut käytettyä palkkanameina silloin tällöin. Itseasiassa tätä taitaa tulla käytettyä pakastetuotteista treeniherkkuna ylivoimaisesti eniten. Molemmat koirat rakastavat näitä ja broileri on myös proteiininlähteenä sellainen, mitä Heka sietää parhaiten ja jota sille uskaltaa täysin riskittä antaa.


Rahula myy broilerin sydäntä 300 gramman pötkössä, mikä on juuri ihanteellisen kokoinen näin pikkukoirien taloudessa. Yhdestä pötköstä saa reippaasti kahteen treenikerran palkkanamit. Sen sijaan isommalla koiralla menekki on tottakai huomattavasti suurempi. 300 gramman pötkö ei ole kuitenkaan hinnalla pilattu, se maksaa vain 1,95 euroa ja ostaessasi niitä vaikkapa kaksi kappaletta, on sinulla jo 600 gramman edestä broilerin sydäntä hintaan 3,80 euroa. Kun taas erään toisen valmistajan, 500 gramman pötkö maksaa 3,59 euroa ja siinä on kuitenkin tavaraa 100 grammaa vähemmän. Kunhan ihan vaan silkasta mielenkiinnosta laskeskelin ja tutkailin asiaa. Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, sydämet ovat todella hyvälaatuista tavaraa - ei roipetta tai riekaletta.


Kypsensin broilerin sydämet samalla tavalla kuin edeltäjänsä, 20-25 minuuttia uunin keskitasolla 200 asteessa ja lopuksi leikkasin ne sopivan kokoisiksi paloiksi sekä pussitin. Tämä ko.pussi on päätynyt parempiin suihin mm.lenkeillä, joiden yhteydessä teen jonkun verran luoksetuloharjoituksia sekä myös nose work-treeneissä missä pääsin käymään Sykkeen kanssa tiistaina. Tästä kerron lisää myöhemmin. Ja koska tähän päivään mennessä en ole yhdellekään koiralleni voinut antaa broilerin sydäntä raakana, Syke sai kunnian toimia koekaniinina kun annoin heitin sen eteen kupillisen tätä herkkua. Mitä luulette kuinka kävi? No, alla oleva video kertokoon loput.


Jos jonkun tuotekehitysidean voisin heittää ilmoille, niin se olisi ehdottomasti tämä: Eräs yritys myy broilerin sydämiä 800 gramman pusseissa, missä ne ovat yksitellen irrotettavissa - eivät yhtenä klönttinä. Sellaisesta olisi huomattavasti helpompi ottaa juuri se haluttu määrä sydämiä sulamaan eikä tarvitsisi kerralla kokoa pötköä sulattaa ja käyttää.

Kesä -ja heinäkuun kootut kuulumiset

On ollut kyllä melkoinen kevät ja kesä ylipäätään. Ensimmäinen kesä sitten vuoden 2010, kun sitä on vietetty jossain ihan muissa merkeissä kuin koirahäppeningeissä. Eipä sillä, ylipäätään koko koulutus -ja kilpailutoiminnan jatkumo on ollut koronan vuoksi yhtä suurta ?-merkkiä. Nyt kun nämä kaikki toiminnot alkoivat taas hallitusti ja tietyin rajoituksin pyörimään, minä olen katsonut sivusta. Vaikka instagramissa sanoinkin että agilityn loppuminen vei tietynlaisen henkisen paineen pois, jäin silti kaipaamaan kaikkia seura -ja treenikavereitani. Sitä omaa yhteisöäni minne kuulun. Lisäksi elämä koiraharrastuksen ulkopuolella on ollut melkoista aaltoliikettä minkä vuoksi oma, henkinen ja fyysinen hyvinvointi, on ollut melkoisella koetuksella.

"Särjetty ja satutettu sinua on monta kertaa
Ja nyt kuvittelet että se on sinä jonka päässä viiraa
Yhtäkkiä putoat pohjattoman syvään kuiluun
Ja luulet että tästä on mahdotonta ikinä toipuu"
~Janna - Sä et ole hullu~

On hetkiä jolloin vakavissani mietin, että voi kun en enää jonakin aamuna heräisi ollenkaan. Nämä ajatukset kuitenkin väistyvät melko nopeasti, sillä tiedostan minulla olevan elämässäni myös paljon hyvää ja positiivista. Läheiset, erityisesti äiti ja isä, veljeni, koiraharrastuksen kautta läheisiksi tulleet ihmiset sekä tietenkin meille niin rakkaat yhteistyökumppanit. Välillä kuitenkin tunnen itseni epäonnistuneeksi ja mietin, että olen aiheuttanut meidän yhteistyökumppaneille pettymyksen oman sairauteni vuoksi. Tiedän ettei näin ole, mutta kyllä sellainen käy väistämättä mielessä. Meidän yhteistyökumppanit ovat osa meitä, kuin perhettä.

Tekisin mitä vain, että saisin elämäni ennen koronaa takaisin. Hetkittäin pohdin myös sitä, että minkä kuvan itsestäni annan kun toisinaan kerron avoimesti miltä minusta tuntuu "ihmisraunio, negatiivinen myrkyttäjä, ei tuota jaksa seurata..." Se olen kuitenkin minä, aito oma itseni eikä elämä ole glamouria 24/7. Kuitenkin se palaute mitä olen nykyisiltä seuraajiltani ja myös muilta saanut, on ollut 99% pelkkää positiivista. Piirteet mitä sieltä nostetaan esille, ovat aitous, rehellisyys ja ne ovatkin nostaneet luotettavuuteni ihan uudelle tasolle. Yritänkin nyt päivä ja asia kerrallaan ottaa eri hallintanaruista kiinni. Yksi tämän päivän to do-listan asioista on kirjoittaa tänne kootusti, että millainen kesä meillä oikein on ollut.

Ortopedillä käynnin jälkeen ei olla tehty mitään maata mullistavaa. Minä olen kaikesta huolimatta tehnyt töitä koko kesän ja kesäkuussa kävimme PopDogin vapaavuorolla koiratanssitreeneissä. Olen nyt (toistaiseksi) agilityn jäätyä jäihin yrittänyt herättää tätä lajia uudelleen eloon. Melko lyhyessäkin ajassa Syke on oppinut liudan erilaisia perusliikkeitä ja olen jo itseasiassa valinnut meille musiikinkin, sekä aloittanut luonnostelemaan siihen koreografiaa. Toistaiseksi ollaan harjoiteltu vain keskenämme, mutta täytyy miettiä olisiko meille konkreettista hyötyä lähteä kunnon ryhmätreeneihin. Kovasti meitä on jo niihin kosiskeltu.

Olemme viettäneet paljon aikaa mökillä. Heinäkuun toisena viikonloppuna "loisittiin" isäni luona Mäntässä ja toiseksi viimeisellä viikolla pidimme kolmen päivän mittaisen kaupunkiloman Helsingissä. Yövyimme uudessa, Sokos Hotel Triplassa joka meni kyllä heittämällä omalla listallani koiraystävällisten majoitusten kärkeen. Oulun Lapland Hotel pitää edelleen 1.sijaa, mutta kyllä Tripla sijoittuu kirkkaasti toiseksi. Tämän kaiken keskellä olenkin yrittänyt takoa itselleni, että koirat eivät kaipaa kilpailemista lainkaan. Niille riittää vallan mainiosti se yhdessä tekeminen, ne eivät piittaa palkintokorokkeella olemisesta eivätkä arvottele ihmisiä eri lokeroihin. Tämän ajatuksen siivittämänä päätin tarttua tuumasta toimeen sekä lähteä toteuttamaan yhtä unelmaani, mikä on kytenyt mielessäni jo jonkin aikaa. Kerron lisää, kun jotain kerrottavaa on.

Kaikesta huolimatta minä olen Hekan ja Sykkeen silmissä aina se sama Tiina - kaikkine vikoineni. Tätäkin kirjoittaessani istun sohvalla - Heka oikealla ja Syke vasemmalla puolella.

Pieni teksti vain aiheesta villakoirien kasvatus ja terveys...

Olin eilen viettämässä kivaa, keskustelun täytteistä iltaa erään ystäväni kanssa paikallisessa loungessa. Samaan aikaan oman rotuni rotujärjestön facebook-sivulla oli käynnissä livelähetys missä panelisteina toimivat, pitkän linjan kasvattajat kävivät läpi villakoirien terveyttä ja kasvatusta. Aihe, joka kiinnostaa ja koskettaa minuakin - kuten aivan varmasti meitä kaikkia rodun parissa jollain tavalla toimivia. Olisin ollut valmis kuuntelemaan ja raivaamaan ko.paneelille kalenterista tilaa, JOS siellä olisi puhuttu kattavammin rodun nykyhetkestä sekä tulevaisuudesta JA puhujina olisi ollut myös muitakin lajeja harrastavia kasvattajia kuin pelkkiä näyttelyihmisiä.


Korviini kuitenkin kantautui tietoa keskustelun sisällöstä instagramin kautta ja kotiin päästyäni kuuntelin paneelia loppupäästä n. 20 minuuttia. Se riitti. Tuli kieltämättä sellainen olo, että villakoiran oikea, näyttelyissä pärjäävä ulkonäkötyyppi on se kaikista tärkein ja muut asiat, kuten luustokuvaukset, koettiin turhiksi. Enkä ole ainoa joka koki tämän asian täysin samalla tavalla. Mitä turhuutta se on, jos omistaja haluaa olla tietoinen koiransa terveystilanteesta miettiessään vaikkapa niinkin fyysisen harrastuksen, kuin agilityn aloittamista? Tai että jotkut kasvattajat haluavat laajasti terveystutkituttaa jalostukseen käytettävät koiransa edistääkseen rodun terveyttä? Minä en ole rodun kasvattaja eikä minusta koskaan sellaista tule, joten tähän liittyvä näkemykseni on suppeampi. Olen kuitenkin päässyt seuraamaan kasvatustyötä lähietäisyydeltä. Tästä iso kiitos kuuluu Sykkeen kasvattajalle, Jaanalle, joka peräänkuuluttaa laajempien terveystutkimusten tärkeydestä.

Toinen asia mikä särähti oli se, että kyllä kokenut kasvattaja tai viimeistään koiranomistaja huomaa koiransa liikkeistä jos jokin asia kehossa on pielessä. Esimerkkinä case Syke. Huomasinko minä että jotain on pielessä? Tai Jaana? Ei. Koska Syke ei ole oireillut oikean 1.polvea eikä vasemman 2.polvea mitenkään ja kyseessä on kuitenkin pieni sekä kevyt koira. Syke liikkuu edelleenkin täysin normaalisti, se ojentaa kaikki raajansa portaissa eikä se pompottele. Käytännössä mikään koiran liikkeissä tai kehossa ei anna viitteitä siitä, että sillä voisi olla polvissa jotain vikaa. Sykkeellä on todistetusti ollut nolliksi tutkitut polvet eikä meistä edelleenkään kukaan osaisi epäillä yhtikäs mitään, ellei molemmille koirille faskiamanipulaatiot tehnyt hieroja, olisi tehnyt ko.löydöksiä. Eläinlääkärimme vahvisti nämä löydökset. Melkein uskallan väittää, että jokainen joka villakoiraa itselleen haaveilee tai jo sellaisen omistaa, toivoo saavansa/omistavansa ensi-sijaisesti terveen sekä hyväluonteisen koiran. Eikö niin? Näyttelyt ja harrastukset eivät ole se tärkein kriteeri, vaikka moni ne mainitseekin.


Heka kävi viikko sitten jälleen ko.hierojalla faskiamanipulaatiossa ja hän sanoi minulle nostavansa suuresti hattua sille, että toin tiedon Sykkeen polviongelmista päivänvaloon. Tottakai toin, ei nämä asiat hyssyttelemällä tai maton alle lakaisemalla mihinkään muutu. Ei se niin mene, että poissa silmistä on myös poissa mielestä. Salailu vain siirtää ongelmia eteenpäin, kenen edun mukaista se on? Ei ainakaan niiden koirien jotka tässä joutuvat ihmisten valintoja sietämään. Se ainoa asia mistä olin samaa mieltä, liittyi siihen alvariinsa jatkuvaan ruokien vaihteluun.

Paljon kuulee myös sitä, että eläinlääkärit eivät tiedä rotukoirien ongelmista mitään. He vain rahastavat turhilla tutkimuksilla ja riistävät omistajaparkojen lompakot tyhjiksi. Eläinlääkärit näkevät päivittäin työssään koiria, joilla on erilaisia kehon toimintaan liittyviä kiputiloja. Esimerkiksi ortopedi jolla Syke kävi viime kuussa, kertoi kohtaavansa samanlaisia tapauksia viikottain - koira on ennen ollut polvistaan terve, mutta sitten vuoden tai kahden päästä tilanne onkin jo ihan toisenlainen. Ja näitä tapauksia on kuulemma paljon, emme edes tiedä kuinka monta koiraa tuolla nytkin porhaltaa menemään löysillä polvilla - koska niistä ei puhuta. Ollaan vain hiljaa. Niitä ei edes tutkita, koska ne eivät oireile. Kyllähän omistaja nyt näkee jos jokin on pielessä, ei siihen röntgeniä tarvita. Niinpä. Ortopedin mukaan se on yleistä, että koirilta tutkitaan polvet niin nuorina jolloin ne ovat vielä napakat mutta jos nämä samat koirat tutkittaisiin vuoden tai kahden päästä uudestaan, vain murto-osa selviäisi puhtain paperein. Mutta ai niin, kun eiväthän ne eläinlääkärit mistään mitään tiedä, eivätkä osteopaatit, fysioterapeutit tai hierojat jotka näkevät työssään myös niitä eri leikkauksista kuntoutuvia koiria. Välillä myös kuulee sitä, että kun ne laajat terveystutkimukset ovat niin kalliita mutta kummasti löytyy kyllä näyttelyreissuun rahaa. Yhden näyttelyreissun väliin jättämisellä saisi jo ainakin yhden koiran terveystutkimukset teetettyä sekä kennelliiton lausunnot päälle.

Toki elämä on valintoja ja jokainen tekee niinkuin itse haluaa. En kuitenkaan pitänyt kuulemastani kuinka laajojen terveystutkimusten tärkeyttä vähätellään ja mitä uusista kasvattajista ajatellaan. En tiedä miksi kirjoitin tämän blogitekstin, ehkä halusin vain kertoa tänne omista ajatuksistani mitä tämä asia minussa herättää. Olen ollut rodun harrastaja 15 vuotta ja omistanut tähän mennessä 3 villakoiraa: 2 kääpiötä ja yhden edesmenneen toyn. Heka on 12½-vuotias ja Syke täyttää hieman yli kuukauden päästä 3. Eivät minunkaan tapani toimia tai sanoa asioita sosiaalisessa mediassa varmasti kaikkia miellytä. Avoimuus on kuitenkin minun tärkein arvoni - oli sitten kyse Sykkeen polvista tai agilityssa keppien kouluttamisesta. Toivon todella suuresti, että laajemmista terveystutkimuksista aletaan puhua enemmän ja niihin alettaisiin suhtautua positiivisena näkymänä.

Kukaan ei ole täydellinen eikä sellaista voi keneltäkään myöskään vaatia. Jonkun mielestä tämä teksti voi olla yhtä tyhjän kanssa ja kaipaisi eri asioista jatkojohdattelua, mutta se onkin sitten jo ihan toinen tarina.

Vastaisku hyttysiä ja punkkeja vastaan

Yhteistyössä: Rahula Jyväskylä

Kesä on kaikinpuolin ihan täydellistä aikaa. On lämmin, pääsee uimaan ja mökille. Saan pitää koirat nudisteina, niiden lihasmassa kasvaa ja kehittyy huippuunsa. Yksi pieni mutta kesässä kuitenkin omasta mielestäni on ja uskallan väittää, että moni muu koiranomistaja on tästä kanssani samaa mieltä. Ei kesää ilman hyttysiä, mäkäräisiä, punkkeja, paarmoja ja mitä kaikkia näitä nyt on. Kuin tilauksesta saimme Rahulalta heinäkuuksi testiin Best Friendin hyönteishuivin.

Tieto tästä ilahdutti meidän seuraajakuntaa ja tiedän, että tätä blogipostausta aiheeseen liittyen on odotettu. Halusin kuitenkin testata huivin tehon ihan kunnolla, että pystyn varmasti antamaan tuotteesta luotettavan arvion.

Minä olen sitä "koulukuntaa", joka ei ole 14 vuoteen käyttänyt koirillaan kesäisin minkäänlaisia punkki -tai hyönteiskarkotteita - ei pantoja, liuoksia eikä sisäisesti nautittavia pillereitä. Edesmenneellä toyvillakoirallani oli yrttipanta yhtenä kesänä ja siihen yhteen kesään se sitten jäikin. Koska koirani ovat joka kesä tuon 14 vuoden ajan olleet nudisteja, näen käytännössä välittömästi niistä kaikki roskat - myös ne kävelevät punkit ja hyönteiset. Hekassa on koko sen tähänastisen elämän aikana ollut tasan 11 punkkia kiinni, Sykkeessä 8. Liikkuvia olen nyppinyt sitten senkin edestä. Keskustelin asiasta myös meidän eläinlääkärin kanssa ja yksissä tuumin tulimme siihen tulokseen, että jos koirassa on tyyliin alle 10 punkkia koko kesänä kiinni, ei kannata varmuuden vuoksi kyllästellä millään karkotteilla. Eri asia on sitten ne alueet tai paikat Suomessa, missä punkkikannat ovat ihan oma lukunsa. Jos ihan rehellinen olen, kyllä minä aidosti pelkään niiden karkotteiden haittavaikutuksia ja täysin pudonnut kärryiltä mitä kaikkea nykyään on saatavilla punkkeja sekä hyönteisiä vastaan. Lähdin siis erittäin mielenkiinnolla kokeilemaan molemmille koirille tätä hyönteishuivia, jonka on lueteltu karkottavan mm.punkkeja ja hyttysiä.



Miten tuo hyönteishuivi sitten toimii ja mikä tekee siitä juuri ko.tarkoitukseen sopivan? Lyhyesti: Huivin on käsitelty Repeltec-nimisellä aineella joka tekee siitä hajuttoman, mutta tehokkaan suojan hyttysiä sekä punkkeja vastaan. Vaikutus kestää jopa koko tuotteen elinkaaren ajan ja pesuakin se sietää peräti 50 kertaa menettämättä tehoaan. Ko.huivia saa vain yhdessä koossa ja se on 55 cm x 55 cm. Huivia saa Rahulan verkkokaupasta kahdessa eri värissä; pinkkinä ja turkoosina. Tarkemmat tiedot huivista saat klikkaamalla seuraavaa linkkiä: Punkkihuivi

Koska huivi on kooltaan sen verran iso ja saimme sitä yhden kappaleen, ratkaisin asian leikkaamalla huivin puoliksi jotta sain sen käyttöön molemmille koirille. En sitten tiedä menettääkö huivi jollain tavalla tehoaan kun kuidut irtoavat leikkauksen aikana toisistaan, uskoisin että ei. Olemme olleet poikkeuksellisen paljon mökillä tänä kesänä ja huivit ovatkin päässeet todelliseen testiin, sillä hyttysiä riittää ja punkkejakin jos liikkuu tietyllä alueella.

En ole havainnut hyttysten olevan koirien kimpussa kun huivit ovat käytössä. Sykekin makoilee paljon mökin pihapiirin kivetyksellä ja ilman hyönteisparvia se on saanut paistatella päiväänsä. Saman olen huomannut Hekankin kohdalla. Hyttyset tuo huivi kyllä pitää loitolla, samaten punkit. En pidä huiveja jatkuvalla syötöllä koirien päällä, mutta varmasti kannattaisi, sillä yhdessä hetkessä Sykkeessä käveli yksi punkki ja hetken päästä Hekan otsassa toinen kun olivat ilman. Huivissa oleva, repeltecin vaikuttava aine on eräs synteettinen aminohappo, joka vaikuttaa hyönteisten hajuaistiin. Sen kyllä huomaa. Kun huivit ovat käytössä, hyönteiset ovat teillä tietämättömillä, mutta ei mene kuin 10-15 minuuttia kun ne tietävät minne tulla jos huivit ottaa pois. Myös me ihmiset voimme käyttää ko.huivia ja äitini jo kovasti uhosi, että käy ostamassa itselleen yhden.

Hintaa punkkihuivilla on Rahulan verkkokaupassa 12,95 e. Pieni hinta siihen nähden. että tuote oikeasti on tehokas ja pitkäikäinen. Pienen miinuksen annan valmistusmaasta, joka on Intia. Kotimaisuuden kannattaja kun olen.

Synkissä vesissä (ja ajatuksissa)

Vielä lauantaina 16.pvä toukokuuta ajattelin, että ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu. Näin jälkiviisana voin vaan todeta, että olisi kannattanut olla sittenkin ihan hiljaa. Onhan tässä maaliskuun puolivälistä lähtien ollut tasapainoilemista koronasta aiheutuneiden poikkeusolojen vuoksi. Kuitenkin tällä hetkellä korona on minulle se murheista pienin. Nimittäin kaksi päivää sen jälkeen, kun julkaisin tänne tekstin "ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu", kaikki todellakin muuttui. Ei kuitenkaan millään iloisella tavalla, päinvastoin.


Olin varannut molemmille koirille peräkkäiset ajat Tarjan faskiamanipulaatioon maanantai-illalle 18.5. jolloin maailma tuntui tipahtavan niskaan. Hekalla oli kaikki onneksi kunnossa ja Sykkeelläkin siihen saakka, kunnes Tarja alkoi käsitellä sen polvia. Muistan Tarjan ilmeen kun hän kysyi: "onko Sykkeeltä koskaan tutkittu polvia?" johon minä vastasin: "on, ne on nollat" ja jonka perään Tarja sitten sanoi: "eivät ole enää." Siinä vaiheessa mielessä pyöri pelkästään se, että tämä ei voi olla totta. Tämä ei vaan voi olla totta. Mutta totta se kuitenkin oli, jopa minä näin kuinka Sykkeen molemmat polvet luksoituvat ja Tarjan oma arvio antoi olettaa vasemman polven olevan astetta 2 ja oikean 1. Tarja kehoitti varaamaan Suville ajan, jotta hän voisi eläinlääkärinä antaa polvista oman arvionsa. Kaksi päivää faskiamanipulaation jälkeen Syke oli Suvin tutkittavana klinikalla ja siellä selvisi, että Tarja oli arvioinut molempien polvien luksaatioasteen ihan oikein. Vasen 2 ja oikea 1.

Kaikista oudointahan koko tapauksessa on se, että Syke ei ole oireillut polviaan mitenkään. Ei edes faskiamanipulaation jälkeen. Syke ei ole kipeä, se ei pompota takajalkojaan, se ei onnu, portaatkin se kävelee kaikkia jalkoja ojentaen, hyppii, pomppii, liikkuu ja juoksee tavalliseen tapaansa. Syke on muutenkin keholtaan todella tasapainoinen, ryhdikäs ja lihaksikas. Siksi tätä on niin vaikea uskoa.

Suvi antoi oman näkemyksensä Sykkeen tilanteesta häneltä tuli kehotus käydä vielä kääntymässä Tampereella ortopedillä, Juha Kallion vastaanotolla joka osaisi varmasti kertoa parhaiten millainen tulevaisuus Sykettä odottaa. Saimme ajan tälle päivälle.


Sykkeellä ei (vielä) ole polvissa minkäänlaisia vaurioita ja Juhan mukaan molemmille polville riittäisi pelkkä etuharjanteen siirto. Päässä on pyörinyt vain yksi kysymys: Miksi? Mitä pahaa minä olen tehnyt, että Syke saa tämmöistä p***aa osakseen? Onko tämä rangaistus jostakin? Pahalta on tuntunut myös se, että agility on provosoinut molempiin polviin polvilumpion luksaation. Kyse on siis traumaattisesta patellaluksaatiosta. Olisiko tämä voinut jäädä tapahtumatta ilman agilitya? En anna sitä itselleni ikinä anteeksi jos näin on. 

Minulle olisi hyvin riittänyt se, että agility jää harrastuksista pois. Tärkeintähän kaikista on kuitenkin se, että koira kykenee elämään tervettä, elämisen arvoista elämää. Minun harrastushaluni eivät koskaan mene koirieni terveyden edelle. Toivoin niin kovasti, että minulle olisi sanottu Sykkeen pärjäävän polviensa kanssa perusarjessa jonkun kevyemmän harrastuksen parissa. Tai kyllä se pärjäisikin, mutta ajan kuluessa riski tulehdusmuutoksille ja nivelrikon syntymiselle olisi melko iso. Olen ihan sekaisin omien ajatusteni kanssa, etten kykene miettimään kokonaisuutta selkeästi. Juhannuksena olin pitkästä aikaa iloinen, kun harjoiteltiin Sykkeen kanssa mökillä meidän tulevasta koiratanssikoreografiasta keskiosaa. Se ilo oli hyvin lyhytaikainen. Voisiko joku herättää tästä painajaisesta ja sanoa, että tätä ei ole oikeasti koskaan tapahtunut? Olen tottakai keskustellut asiasta monia kertoja Sykkeen kasvattajan kanssa ja tämä on myös hänelle yhtä iso järkytys kuin minulle. Hän on aivan ihanasti myötäelänyt tilannetta kanssani sekä antanut kaiken tukensa sille mitä ikinä päätänkin tehdä.

Semmoista siis tänne. Halusin kirjoittaa tämän siksi, että olen somessa sekä sen ulkopuolella avoin ja rehellinen. Kerron hieman myöhemmin ajatuksiani tästä tilanteesta lisää, nyt en jaksa.

Helpotusta helteille Dogmanin viilennysmaton avulla

Yhteistyössä: Rahula Jyväskylä

Kun viime perjantaina hain Hekan kanssa Rahulasta meille kesäkuun sponsorituotteen, lämpötila heilahteli +15 asteen molemmin puolin ja Heidin kanssa hieman hymähdeltiin sille, että eiköhän sille tuotteelle mikä saatiin, tule vielä käyttöä. Se joutuukin käyttöön nyt nopeammin kuin uskottiin ja nyt jos koskaan on aika miettiä, millaisilla keinoilla ja/tai tuotteilla koirien oloa voi helpottaa lämpimällä säällä.

Pitkän ajan sääennusteen mukaan kesän ensimmäiset helteet ovat käsillä. Eri keskustelupalstat -ja kanavat täyttyvät koiranomistajien jakamista viilennysvinkeistä ja tuotesuosituksista. Löytyy laidasta laitaan kasteltavaa sekä pakastimessa kylmättävää perinteisen järvessä pulahtelun lisäksi. Tuote joka omien koirieni käyttöön valittiin, on Dogmanin vaaleanpunainen viilennysmatto koossa 40 x 50 cm. Jos ihan totta puhutaan, uuden viilennysmaton hankinta olisi ollut ajankohtaista, sillä kaksi vuotta sitten hankkimani (eri merkin) samanlainen tuote oli mennyt viime talven aikana käyttökelvottomaksi. Miksi, sitä en tiedä.


Joitakin viilennystuotteita täytyy käyttää kylmän suihkun alla tai pakastimessa, jotta sen käyttöteho aktivoituu, mutta tämäpä ei kaipaa kumpaakaan. Nimittäin koiran paino stimuloi maton sisällä olevaa geeliä jolloin viileneminen alkaa. Toki jos tehon haluaa maksimoida, voi maton laittaa joksikin aikaa jääkaappiin. Itse olen huomannut, että pelkkä asettuminen matolle riittää omille koirilleni.


Varsinkin Syke on lämmönsäätelykyvyltään ihan eri luokkaa kuin Heka. En tiedä johtuuko se turkin väristä vai mistä. Vaikka ajelenkin molemmilta koirilta turkit alas kesäksi, lämpö tuntuu Sykkeessä enemmän kuin Hekassa. Tämä viilennysmatto onkin pääosin Sykkeellä käytössä ja viime viikonloppuna mökillä se hakeutui jäähdyttelemään sen  päälle. 

Ko.viilennysmattoa löytyy Rahulan myymälöistä ja verkkokaupasta kahdessa eri koossa ja kahdella värillä: Vaaleanpunainen ja harmaa 40 x 50 cm ja 50 x 90 cm. Lisäksi isointa kokoa (50 x 90 cm) näkyi saavan myös hauskalla flamingo-kuosilla. Eivätkä nämä ole mitenkään hinnalla pilattuja: Pienet viilennysmatot kuihduttavat lompakkoa vain 17,95 euron verran ja isommat 29,95. Pieni hinta siihen nähden, että koiran olo merkittävästi helpottuu helteillä. 

Syke testaa sonninsuteja

Yhteistyössä: Rahula Jyväskylä

Aloin tänään ihmetellä, että miksi blogissa ei ole tapahtunut liikehdintää tietyn päivämäärän jälkeen. Tämä yhteistyöhön liittyvä julkaisu oli siis alunperin ajastettu ja koska tässä on mielen päällä isojakin asioita, olin sitten laittanut vuodeksi 2021. Nyt eletään vuotta 2020...no eipä ole ihme, jos mitään ei tapahdu. Pahoittelut osoitan tottakai itse Rahulan suuntaan, koska tämänhän piti tulla julki jo 2½ viikkoa sitten. Olin kuitenkin jo (onneksi) maininnut ig-storyssa toukokuun testattavasta tuotteesta, joten sillä hieman kuittaan tätä inhimillistä vahinkoa.

Saimme Rahulalta kokeiltavaksi toukokuulle kuivattuja sonninsuteja. Kyllä, 100% sitä itseään. Sykkeen kasvattajan koirathan ovat olleet jo useita vuosia vannoutuneita sonnin sutien käyttäjiä ja Sykekin sai ko.järsittäviä mukaansa meille muuttaessaan. Tosin niiden antaminen jäi ainoastaan siihen yhteen kertaan, sillä sonnin sutien haju oli...no...sanotaanko näin, että mielenkiintoinen. Se tarttui mattoihin ja viltteihin, joten sudit saivat silloin jäädä jottei minun tarvitse istua pyykkipoika nenässä.


Voitte siis ehkä kuvitella mielessänne ilmeeni, kun meille valikoitui testiin sonninsuteja. Mutta jo pussitusvaiheessa kiinnitin huomioita siihen, että ne eivät haisseet juuri lainkaan. Itseasiassa tätä meidän yhteistyötä pyörittävän Heidin kanssa tulimme keskustelleeksi, että haju riippuu siitä kuinka hyvin sudit on huuhdeltu ennen niiden kuivaamista - toisin sanoen, on huuhtelusta kiinni kuinka voimakas urean haju suteihin jää vai jääkö ollenkaan. Ihan varmuuden vuoksi Syke sai ensimmäisen sudin pureskeltavaksi vappuna mökillä, missä sitten pääsi nopeasti pesuhommiin jos haju alkaisi leijailla liian voimakkaana. Reaktio oli kuitenkin allekirjoittaneen puolelta varsin positiivinen, sillä kaikki sudit mitä Syke on tähän päivään mennessä ennättänyt syödä, yksikään niistä ei ole tuoksahtanut. Päinvastoin. Nämä kyllä jäävät meidän käyttöön hirvi -ja nautarullien lisäksi.

Kaikki Rahulan omat kuivaherkut on valmistettu Lahdessa, heidän omalla tehtaalla ja ko.tuotteet ovat 100% suomalaista alkuperää eikä niissä möyskään käytetä minkäänlaisia lisä -tai säilöntäaineita. Kuivaherkut (nimensä mukaisesti) kuivataan, mutta niissä ei käytetä myöskään savua sillä se saattaa aiheuttaa joillekin koirille maha -ja suolistovaivoja. Kotimaisuushan on ERITTÄIN iso plussa ja siksi tämä tuote natsaa minun arvomaailmaani täydellisesti. Sonninsuteja saa Rahulasta kolmessa eri koossa ja tässä suorat linkit niistä jokaiseen: