Otsikko ilman otsikkoa

Pää vaan lyö yksinkertaisesti ihan tyhjää tuon otsikon suhteen, joten ollaan sitten kokonaan "ilman." Eilen pidettiin treeneistä vapaapäivä ja tarkoitus oli tänäänkin jatkaa samalla linjalla. Toisin kuitenkin kävi. Aamupäivällä elättelin vielä toiveita päästä frisbeilemään ulos, mutta ihan yhtäkkiä iltapäivällä pilviä ilmestyi jostakin ja vettä on satanut siitä lähtien. Märälle nurmelle ei ole mitään asiaa frisbeetä heittelemään joten päätin lopulta suunnata katseeni hallille. Maanantain valmennuksen jälkeen iski joku ihan ihmeellinen kooma. Olin valmis menemään heti nukkumaan kun tulin Haukkuvaarasta kotiin, polvia alkoi särkeä tosi vihlovasti ja nousi vielä kuumettakin. Lähdin yksinkertaisesti liian kova ja -nopeatempoisesti tekemään ratatreeniä (mitä ollaan tehty viimeksi elokuussa) ja kroppa kertoi että tämä muutos tuli nyt liian nopeasti. Pakko kai se on tännekkin sanoa (sillä tiedän että se ko.ihminen joka asiasta näin päätti, lukee tätä blogia), mutta sain kahden päivän lepokehotuksen =KÄSKYN mutta en minä osaa vaan olla kotona ja pyöritellä peukaloita. Koska olo oli ihan normaali tänään...no tiedättekin jo.

Täytekuva viime viikolta kun aurinko paistoi koko päivän

Itse asiaan. Halusin lähinnä testailla kuinka hyvin valitsemani temput ja heitot sopivat meidän freestyleohjelmaan. Siihen tuli lounaispuiston näytökseen jälkeen melko paljon muutoksia ja nyt se itseasiassa toimii paljon paremmin kuin silloin. Olen kaikinpuolin tyytyväinen. Ennen frisbeilyä tein Hekan kanssa pientä viretreeniä seuruuttamalla sitä molemmilla sivuilla sekä tekemällä paikallaoloja. Se sikailu ja edessä hyppiminen sekä huutaminen on nyt historiaa. Tekemisessä huomaa ihan selkeän eron; Heka ei enää räiski kiekkoihin päin vaan malttaa kopata niitä erittäin hyvin. Esiyksellä on pituutta joitakin sekuntteja yli kahden minuutin, mutta en todellakaan koe tarvetta lähteä pidentämään sitä. Kiekkojen kanssa tulikin tänään huomattua muutamia seikkoja; Ensi viikonlopun näytöksiin otan käyttöön tutut ja turvalliset SofFlite-kiekot. Hallissa pohjana on hiekkatekonurmi ja Hekaa selvästi yökötti (oikeasti yökötti) ottaa noita CS-pupseja kiinni kun ne olivat pyörineet siellä hiekassa. SofFliten kanssa tätä "ongelmaa" ei ollut. Edelleen odotan niitä Heron 160-kiekkoja, mutta tuskin lähden niillä kikkailemaan mihinkään esitykseen näin pienen ajan sisällä. Toinen huomio. Kaksi kiekkoa ei riitä. Lounaispuistossa esiinnyin kahdella kiekolla ja se riitti vallan mainiosti. Nyt kuitenkin huomasin hallin keinonurmen ja oikean nurmen eron. Kiekko pyörii hallin alustalla pidempään eikä liike pysähdy samalla tavalla kuin ulkona nurmella. Paviljongissa pohjana on messumatto ja veikkaan että ne pyörii sielläkin yhtä hyvin kuin keinonurmella. Muuten saan taas juosta hakemassa niitä kiekkoja ympäriinsä, joten nyt otetaan niitä 4 kpl käyttöön. Eiköhän se ole ihan fine. Näin uskoisin.

Lopuksi Heka sai rallattaa muutaman kerran putken ja keppien yhdistelmällä. Itse varsinaista aksaa ei treenattu sillä minulla oli vain kumpparitennarit jalassa ja aksakengät kotona. Mutta mehän oltiin vain kiekkoilemassa, ei ollut tarkoituskaan tehdä muuta. Tämän viikon treenit oli mitä ilmeisemmin tässä, ellei sitten löydetä itseämme vielä koiratanssia harjoittelemasta. Minulta on kyselty mitä Jimille oikein kuuluu nyt 2 viikkoa viimeisen eläinlääkärikäynnin jälkeen. Voin kertoa, että sille kuuluu ERITTÄIN hyvää. Jimi on saanut menetetyn painonsa takaisin ja pieni mies on täysissä voimissaan. Jimi ei onneksi ole pistänyt pahakseen siitä, että on saanut ruokaa viime aikoina hieman normaalia enemmän. Ihan uskomatonta että Jimi on nykyään koirista se, joka on ensimmäisenä keittiössä kun on ruuasta kyse. Ennen se lähti reippaasti karkuun kun otin ruokakupin kaapista esille. Uskomatonta, mutta Jimi onkin vain reipastunut vanhetessaan. Nyt tiedän sen miksi ihmiset hehkuttavat vanhoja koiriaan, nehän ovat ihan parhautta! 

Valmentautumassa Haukkuvaarassa

Milloinkohan on edes viimeksi treenattu ohjatuissa? Taisi olla elokuussa Tiian treeneissä Kurkimäellä. Ihan luvattoman ja hävettävän pitkä aika, mutta enempi olenkin keskittynyt tekniikkaan jotka on sitten helppo siirtää itse varsinaiseen ratatreeniin. Ja näin todellakin tapahtui. Päästiin kokeilemaan sitä saksalaista juuri samasta suunnasta kuin torstaina jatkamalla vielä samaan suuntaan. Sain tuurauspaikan Julian valmennukseen ja olipa aivan mahtia päästä lämpimään halliin kunnon alustalle juoksemaan. Mutta itse asiaan, eli mitä tehtiin.

Tämmöinen rata tänään. Julian sanojen mukaan 1-2 luokan tasoinen kiihdytysrata ja olen kyllä täysin samaa mieltä. Hekan kanssa ehdottomasti vaikeimmaksi kohdaksi muodostui tuo 8.putkelta tyrkkäisy 9.aidan taakse ja siihen sitten perään se saksalainen. Oikeasti. Kuin tyhmä voi ohjaaja olla kun huitoo sen alavartalon sijasta käsillä joita pikkukoira ei niin hyvin näe?! Julia neuvoi, että koira näkee jo n. puolessa välissä putkessa ollessaan mihin ohjaaja on sijoittunut ottamaan sitä vastaan. Sijoituin rintamasuunta koiraa kohti, tyrkkäsin Hekan taakse ja vedin sen sieltä sillä vastakkaisella kädellä yli. No tulihan se sieltä ja onnistuikin vielä! Saksalaisen kanssa on vielä paljon opittavaa ja varsinkin sen ajoituksen kanssa, mutta olen NIIN ylpeä itsestäni että uskallan käyttää sitä vuosia sitten tapahtuneen yhteentörmäyksen vuoksi. Aitojen 10-11 välistäveto onnistui äärettömän hyvin. Heka lähtee yleensä lukemaan paljon helpommin takaakiertoon, mutta tänään osasin jopa ohjata sitä siinä kohdassa oikein. Keinulle asti kaikki menikin pääpiirteittäin hyvin, sillä piti saada sivuetäisyyttä (mikä kyllä onnistuikin) mutta Heka tuli sieltä taas tuttuun tapaansa liian aikaisin pois. Ei kun uudestaan ja ei mitään probleemia enää sen jälkeen. A:ta ei menty tänään ollenkaan, vaan valitsin sen alla olevan putken. Seuraava kompastuskivi oli ihan tuolla loppupäässä oleva puomi/putkierottelu. Koska tuo putki oli jo kerran menty radalla aikaisemmin, tottakai se koira oletti että mennään uudestaankin. Tyypillinen ansa mitä näkee kisoissakin.

Julia joutui ensimmäisellä kierroksella tulemaan tuohon putken suulle tukkeeksi, sillä Heka oli mennyt sen putken jo ties kuinka monta kertaa eikä vika lopulta enää ollut edes omassa ohjaamisessa. Toiselle kierrokselle sain ohjeeksi ottaa pienen haltuunoton ennen puomia ja diu - ei pienintäkään yritystä syöksyä putkeen vaan tyylikkäästi suoraan puomille. Ohjasin lisäksi toisella kierroksella epähuomiossa viimeisen putken väärään päähän, mutta sen sain anteeksi. Päästiin loppuun asti ja vielä molemmilla kerroilla, vaikka jonkun verran söhläsinkin. Pelkäsin Hekan keulivan ja pahasti kuukauden tauon jälkeen, mutta ihan turhaan taas. Oma kroppa todellakin tietää tehneensä jotakin ja silmät tyyliin seisoo päässä, kun on ihan kaikkensa antanut olo. Ihanaa kuitenkin. Hekan vauhti oli ihan eri sfääreissä kuin viime torstaina Jattilassa treenatessa ja nyt voin sanoa, että tänään tuolla Haukkuvaarassa liitelii se valoakin nopeampi Heka. Sain Julialta uusia neuvoja meidän puomin sekä keinun tilanteeseen ja nyt puhkun taas uutta intoa lähteä näitä toteuttamaan. Katsotaan että milloin.

Olen tässä mietiskellyt, että miten mahdolliset treenit kannattaisi jakaa ennen ensi viikon KV-näyttelyä. On vaikka mitä tiedossa. Frisbeilystä pidetään nyt ainakin toistaiseksi pieni breikki ja odotan, että päästäisiin sitä tekemään kuivalle nurmelle. Märälle alustalle en Hekaa vie. Yksi vaihtoehtohan olisi treenata hallissa, mutta mutta...no huomenna ainakin huilataan.

Motto - TEE vaan älä selitä!

Tauot on nyt lusittu ja eilen vietettiin agilityhallilla reilusti toista tuntia agilityn ja koiratanssin merkeissä. Ai koiratanssinkin? Kyllä. Pidettiin yhteistreenit Jessican & Windyn kanssa sillä meillä on Jyväskylän KV-näyttelyyn työstettävänä hiukan isompi ja näyttävämpi jobi. 

Mutta ei siitä sen enempää. Menin hallille ihan tarkoituksella aikaisemmin, että kerkesin treenata Hekan kanssa suunnittelemiani tekniikkajuttuja. Ohjauskuvioista vastakäännös->valssi->twistiä sekä valssia->saksalaista. Jotain tuon tauon aikana on ihan selvästi tapahtunut, sillä Heka ei ollut lainkaan rälläyspäällä. Kaarrokset oli pieniä, reagoi hyvin jarrutuksiin ja kaikkeen muuhunkin. Vähän tuo koira tuntui ohjatessa ns. "kankealta", mutta kyllä se tuosta taas sutjakoituu kun jatketaan treenaamista. Muistuteltiin lisäksi putkijarruja, puomin 2on 2offia ja A:n juoksukontaktia. Putkijarruissa ei mitään, mutta nuo 2 jälkimmäistä...kyllähän minä tiesin että ne jos jotkut sen tauon aikana vähän kärsii, mutta mutta. A:han olen kutakuinkin tyytyväinen kun taas puomi on leviämässä vaihteeksi ihan käsiin. Heka ei yritä juosta läpi eikä rönsyillä, mutta se 2n 2offiin tuleminen tuntuu olevan sille tällä hetkellä ylitsepääsemättömän vaikeaa. Tai ei ylitsepääsemätöntä kuitenkaan, mutta vaikeaa.


Tulin miettineeksi että voisiko sillä olla mahdollisesti ranteissa jonkinsortin jumeja, mutta kun kotona tsekkasin ja hieroin sen jälkikäteen, ei omiin käsiini osunut mitään poikkeavaa. Olen siirtynyt puomilla palkkaamaan suoraan maahan, en enää koiran suuhun. Tämän neuvon sain Susannalta Onnidogin koulutuksessa ja se on itseasiassa auttanut jonkin verran tulemaan tuohon oikeaan asentoon. Ei muuta kuin jatketaan asian muistuttelua ja jos se on sieltä pääkopasta ennenkin löytynyt, kaivetaan se sieltä nytkin. Vähän meinasi jo pieni epätoivo iskeä, sillä ohjatuissa treeneissä ei olla käyty sitten kesäkuun (OUMAIGAAD), mutta nyt on Tiian treenejä selvillä ja niitä tässä odotellaan kuin pikkulapsi jouluaattoa. Siihen saakka jatketaan tekniikan hiomista. Katsotaan mitä seuraavalla kerralla treenataan.

Vasemmalla olevassa kuvassa näkyy lauantai-illan heittotreenien tulos. Rikki mennyt maljakko. Hyvin mie kyllä vedän. Minähän silloin tällöin treenailen eri heittotekniikoita kotona ilman Hekaa, heittelen kiekkoa milloin ämpäriin ja vuoroin kohti seinää. Varmasti olisi fiksuinta viskellä niitä nojatuoliin tai sohvalle, mutta ensimmäistä vaihtoehtoa minulta ei löydy ja sohva on ikkunan alla. Minun tuurillani se kiekko rikkoisi vielä sen ikkunankin mennessään. Kikkailin hieman potkuheittojen merkeissä ja silloin se tapahtui. Kiekko lensi hutia, suoraan kohti maljakkoa ja levisi moneksi eri säpäleeksi. Ehkäpä tästä lähtien siirryn suosiolla tekemään nämäkin treenit johonkin muualle. Tai jatkan pelkästään sinne ämpäriin heittelyä. Onneksi oli pelkkä maljakko eikä viime viikolla saamani uusi vitriini. Tai se ikkuna. Toki olisin voinut heitellä vaikka SofFliteä mutta tuo CS on alkanut "istua" enemmän omaan käteen ja pakko hakea tuntumaa erilaisiin kiekkoihin.

Kiekoista puheenollen. Olen heittänyt nyt sekä SofFliteä, CS:ää sekä Hero Pupin 160:stä. Tuo Hero tuntuu tosi kivalta heittää, mutta pädäm. Ko.kiekkojen valmistus on lopetettu ja niitä on saatavilla enää vain rajoitetusti. Nou nou nou. Tilasinkin juuri kaverin kautta 2 Heron 160:stä Virosta ja nekin olivat viimeiset kappaleet mitä sain. Powergripille piti tulla jo lokakuun alussa iso erä lisää mm. Jawzin hyperflexiä sekä CS:ää, mutta eipä näy eikä kuulu. Aarrgghh! Ärsyttää! Ajattelin hankkivani Jyväskylän KV-näyttelyn frisbee-esityksiin uusia kiekkoja tai vähintäänkin tilata nyt käyttämistäni kiekoista lisäkappaleita mutta nyt näyttää pahasti siltä, että saadaan tyytyä noihin vanhoihin. Ei se esitys niihin onneksi kaadu, mutta uudet on aina uusia ja kivoja. Täytyy vielä pohtia että millä kiekoilla esiinnytään.

En vielä tähän ala listata kaikkia näytöksiä missä ollaan mukana Jyväskylän näyttelyssä, mutta niitä on MONTA. Saa yksinkertaisesti juosta näytöksestä toiseen. Eniten odotan kyllä tuota koirafrisbeetä sillä se on agilityn lisäksi noussut meidän suosikkilajiksi. Ja kukaan ei tätä varmasti tiennyt.

Ei tartte lähtee ettimään onneaan meren taa

Tää on parasta just nyt. Hekan kanssa palailtiin jo viime viikonloppuna pienellä mökkilomalla frisbeetreenien pariin ja meno näytti tältä.


En saanut linkitettyä videota suorana tähän, joten se ohjautuu tuon linkin kautta youtubeen. Treenejä ollaan jatkettu tällä viikolla ja olen ottanut pari uutta juttua harjoittelun alle. Niistä lisää vähän myöhemmin. Frisbeilyyn on tullut ihan uudenlaista nostetta, sillä Heka on oppinut n. 2-3 metriä ennen seuraavaa heittoa pudottamaan kiekon suustaan jolloin se syöksyy täysillä uuden kiekon perään. Tuossa videolla se näkyykin hyvin. Aiemmin se tuli melkein ihan iholle asti ennenkuin pudotti kiekon suustaan, eli vauhti ikäänkuin stoppasi mutta nyt se vauhti pysyy yllä koko ajan kun vain muistaa ettei tulla ihan liian lähelle. Moni on ihmetellyt että ollaanko me unohdettu agility ihan tyystin. Ei. Ei todellakaan olla. Frisbeetä on vaan niin paljon helpompi lähteä treenaamaan, kun sitä voi tehdä ihan oman takapihan nurtsilla eikä tarvitse lähteä kovinkaan kauas. Huomenna kuitenkin palaillaan myös agilitykentille. Olen jo laittanut treenattavia asioita ylös ja kihisen innosta päästä jälleen aksailemaan! Veikkaan Hekan olevan asiasta samaa mieltä. Kuukauden mittainen tauko ei ollut yhtään huonompi idea. Toisaalta en olisi edes jaksanutkaan mitään tehdä Jimin sairastelujen vuoksi, mutta nyt puhkutaan uutta intoa jälleen.


Tällä viikolla on muutamana päivänä ja yönä ollut pakkasta ihan reilusti. Itseasiassa nytkin mittari näyttää -5 astetta. No okei, eihän tuo paljoa ole mutta viime yönäkin pakkasta oli rapeat -11 astetta. Hekan kanssa olen tämän reilun kuukauden mittaisen tauon aikana kuitenkin pitänyt sen kuntoa yllä tekemällä paljon lenkkejä jolloin se saa juosta suurimman osan ajasta vapaana, sekä  lisäksi spurttailua ylä ja -alamäkiin yms. Huomenna tosiaan suunnataan hallille aksailemaan sekä treenailemaan meidän "salaista" projektia joka liittyy marraskuiseen Jyväskylän KV-näyttelyyn. Tällä kertaa en ole kuitenkaan Hekan kanssa yksin asialla, stay tuned...jatkoa seuraa.

Viimeiset 4 viikkoa kuvina

Mitä laitetaan? Troppeja laidasta laitaan.

Treenitauko.

Siinäpä ne. On pitänyt kirjoittaa tänne blogiin ties kuinka monettako kertaa, mutta en vain ole saanut yhtään järkevää tekstiä aikaiseksi. Ajattelin sitten päivittää meidän kuulumiset 4 viikon ajalta kuvien muodossa. Helpotti kummasti. Sairastelut ovat nyt taakse jäänyttä elämää ja syyslomaa ollaan vietetty iloisissa merkeissä.


Viimeisimmät kuvat ovat mökiltä, jonne halusin ihan extempore lähteä vain ja ainoastaan koirien kanssa. Rentoutumaan ja nukkumaan. Täällä on sielu ja mieli levännyt pihahommia tehdessä, frisbeetä heitellessä, erilaisia heittotekniikkoja harjoitellessa ja saunoessa. Ihanaa kun ei tarvitse miettiä mitään, saa vain olla. Ensi viikolla palaudutaan pikkuhiljaa Hekan kanssa treeneihin,sillä vuoden must tapahtuma, Jyväskylän KV-näyttely, on jo 3 VIIKON päästä ja asiat järjestelyjen suhteen ovat vielä ihan vaiheessa. On agilitya, koiratanssia, koirafrisbeetä, kaverikoirailua ja ties mitä.

Huomiseksi onkin luvattu aika kurjaa säätä, joten mikä olisikaan parempi tapa viettää päivää kuin keskittymällä siihen KV-näyttelyyn ja muokkaamalla videoita. Mutta we are back to business ja kyllä tämä tästä taas lähteeä rullaamaan.

Koirien vaatetus - silkkaa turhuutta vai tarpeellista?

Ajattelinpa nyt ihan oman aikani kuluksi kirjoittaa aiheesta joka varmasti jakaa mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin. Nimittäin koirien vaatetuksesta.

Näin syksyllä ilmojen viilentyessä koiraihmiset aktivoituvat tämän asian suhteen. Itseasiassa juuri nyt facebookin villakoiraryhmässä käytävä keskustelu tästä asiasta sai minut kirjoittamaan tänne hieman pidemmän kaavan kautta. Kaikki mista nyt kirjoitan, pohjautuvat täysin minun omakohtaisiin kokemuksiin ja mielipiteisiini. Minulla on 2 pohjaturkittoman rodun edustajaa, joten koen ja näen tämän asian enemmän kuin tarpeellisena. Yllättävän moni nimittäin luulee, että villakoira ei varmasti palele talvella kun sillä on villava turkki. Lämmittäähän villapaita ihmistäkin. Ihmistä ehkä, mutta että villakoiran turkki lämmittäisi sitä koiraa kovilla pakkasilla? Don't think so.

Villakoiraa ei ole jalostettu pärjäämään Suomen talvessa, kuten ei muitakaan rotuja joilta puuttuu pohjaturkki tai jotka omaavat lyhyen turkin. Minua suoraan sanoen raivostuttaa kun kuulen "ei meidän villakoira ainakaan palele talvella eikä se mitään takkia tarvitse." Aarrgghh! Kuinkakohan moni oikeasti tulee ajatelleeksi sitä tosiasiaa, että koirat ovat mestareita peittämään paitsi kipunsa, myös palelemisen? Jopa ihan viimeiseen asti. Olen monta kertaa talvisin törmännyt lenkeillä kääpiöpinsereihin ja villakoiriin, joilla ei ole ollut kamalassa tuulessa ja pakkasessa minkäänlaista nuttua niskassaan. Kerran jopa pysäytin yhden lenkkeilijän, jolla oli hihnan päässä kiinanharjakoira. Pakkasta oli ainakin -15 astetta ja lumi vain narskui kenkien alla. Jimillä ja Hekalla oli päällään paksut lämpömanttelit sekä jaloissa tossut. No entä sitten tämä kiinanharjakoira? Ressukalla ei ollut yllään mitään. EI YHTÄÄN MITÄÄN. En pystynyt pitämään suutani kiinni, vaan heidän tullessa kohdalle, kysyin ystävällisesti miksi hänen koirallaan ei ole minkäänlaista vaatetta päällä? Omistaja vain hymähti "ei sitä palele kun liikumme koko ajan" ja jatkoi samantien matkaansa. Siinä vaiheessa olisin voinut itkeä. 

Jimi & Hurtta Pro-lämpöhaalari

Moni mieltää koirien vaatettamisen silkaksi turhuudeksi. Onko se turhuutta, jos haluaa huolehtia koiriensa hyvivoinnista vaatettamalla niitä sään mukaisesti? Minun mielestäni ei. Silloin koen sen turhuudeksi, kun koirille puetaan kaikenmaailman prinsessamekkoja, pääkallopaitoja yms ihan pelkistä esteettisistä syistä. Moni on tullut sanoneeksi, että se on täysin koirakohtaista tarvitseeko se oma koira vaatetusta kylmällä säällä ja varsinkin talvella. Näin varmasti onkin, mutta en todellakaan usko siihen väitteeseen että pohjaturkittomat tai lyhytkarviset rodut pärjäisivät talvella tai muuten kylmällä säällä ilman takkia - palelematta. Se ei ole silloin turhuutta, kun kyse on koiran hyvinvoinnista ja terveydestä huolehtimisesta. Jokainen voi ihan itse laskea ne omat kädet koiran vartalon päälle ja tunnustella, tuntuuko koira jännittyneeltä ja pingoittuneelta. Värähtävätkö sen lihakset? Jos näin on, kannattaisi miettiä sitä asiaa, että voisikohan sitä koiraa mahdollisesti palella? 

Jimi & Hurtta Classic-lämpömantteli

Omien koirieni vaatekaapista löytyy yhteensä 4 lämpömanttelia (1x Hurtta Classic, 1x Hurtta Pro, 1x Hurtta Ultimate ja LäpinG-lämpötakki), 2 sademanttelia (Kusse&Kutta ja Hurtta Pro), 2 lämpöhaalaria (Hurtta Pro), molemmille tossut (Rukka) sekä Hekalla paljon treenien/kisojen odotteluajalla käytössä oleva Back on Track-toppaloimi. Näihin kaikkiin vaatteisiin olen kuluttanut varmasti satoja euroja, mutta so what? Mieluummin huolehdin koirieni hyvinvoinnista vaatettamalla niitä sään mukaisesti, kuin katson niiden kulkevan selkä köyryssä ja lihakset jumissa. Molemmat koirani saavat ohuet manttelit niskaansa jo +5-0 asteessa. Heka ihan sen vuoksi, että se on aktiivinen harrastus/kisakoira ja Jimi siksi, että se on jo vanhempi eikä jaksa kävellä niin reippaasti että pysyisi koko lenkin ajan lämpimänä. 5-10 pakkasasteessa otan käyttöön paksut lämpömanttelit ja 15 pakkasasteesta ylöspäin käytössä on vaihtelevasti joko lämpömanttelit tai -haalarit sekä tarpeen vaatiessa myös tossut. Itse olen vielä sen lisäksi tarkka kuinka hyvin mahdollinen mantteli asettuu koirieni päälle. Sen on suojattava paitsi isoimmat ja tärkeimmät lihasryhmät, on sen annettava myös luonnolista liikkumavaraa.

Heka & Hurtta Ultimate-lämpömantteli + Rukan fleecevuorelliset softshell-tossut

Hyvät ihmiset, seuratkaa ja lukekaa niitä koirianne. Eihän omistajakaan lähde kovaan pakkaseen lenkille ilman asianmukaista varustusta? Koirat eivät pysty meille sitä kertomaan milloin palelee ja milloin ei, se on meidän ihmisten tehtävä huolehtia siitä asiasta.

So you better run run run

Univelkojen kuittaamista. Frisbeetä. Lääkkeitä. Nukkumista. Sellaisista asioista on meidän kulunut viikko koostunut.

Aloitetaan vaikka siitä, mitä Jimille kuuluu nyt. Hienostoherra voi oikein hyvin. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä vasemman rauhasen vieressä ollut paise puhkesi sitten kuitenkin, mutta sen jälkeen tuon koiran olo helpottui silminnähden. Soitin seuraavana aamuna kuitenkin varmuuden vuoksi eläinlääkärille kysyäkseni ohjeita, että miten oikein toimitaan. Suihkuttelua aamuin illoin ja lääkkeitä menee ohjeiden mukaisesti viidesti päivässä, mutta jo torstaina iltapäivällä täällä kotona oli häntää heiluttava, iloinen Jimi. Lääkkeet purevat ihan selvästi, mitä nyt Jimi ei oikein osaa niiden ottamista niinkään arvostaa. Voiton puolella kuitenkin ollaan selvästi.

Heka on Jimin sairastelun vuoksi joutunut tyytymään normaalia lyhyempiin lenkkeihin. Perjantaina äitini otti Jimin siksi aikaa luokseen, että pääsin Hekan kanssa ulkoilemaan ihan kunnolla ja perusteellisesti. Otin kiekotkin mukaan, tarkoituksena hieman koppailla ja muistutella selkävoltseja. Olisi pitänyt tiedostaa jo lähtiessä, että tämän kaiken jälkeen Hekan kanssa treenaaminen on yksinkertaisesti vikatikki. Heka ei muuta tehnyt, kuin puri kiekkoihin kiinni ihankuin mikäkin mielipuoli. Lopetin suosiolla kaiken sikseen ja jatkettiin ihan vaan pelkkää lenkkeilyä, mutta lähtökohdat ei todellakaan olleet kovin loisteliaat tämän päivän esitystä ajatellen.

Keski-Suomen eläinsuojeluyhdistys järjesti tänään Lounaispuistossa perinteisen eläinten päivän tapahtuman, missä minä ja Heka sekä Csilla ja Ham, pidimme koirafrisbeenäytöksen. Esitys oli isolla nurmialueella (siitä isot propsit) ja olin ihan tarkoitusella liikenteessä kävellen sillä ennen Lounaispuistoon saapumista, kävin juoksuttamassa Hekaa harjun maastoissa jotta pääsi purkamaan pahimmat höyryt. Kannatti. Tuolla koiralla oli esityksessä hyvä vire ja 99% kiekoista otettiin kiinni! Musiikin kanssa meinasi olla pieniä teknisiä ongelmia, mutta en antanut sen häiritä. Heka oli ihan super ja vaikka hieman jännitin esitystä etukäteen (jännitys on minulle outoa), tiesin silti sisimmässäni että tuo koira tekee parhaansa ja minä voin luottaa siihen sekä toisinpäin.


Käytin esityksessä tuttuja ja turvallisia Hyperflite SofFlite-kiekkoja, sillä niitä olen oppinut heittämään tähän mennessä parhaiten. Olihan tuossa esityksessä se 1%, jolloin kiekot menivät Hekalta ohi, mutta itse yksinkertaisesti arvioin heittopituutta väärin. Ei sen kummempaa. Ja mitä väliä jos kiekko tippuu? So what? Homma jatkuu kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Mitä siitä tulisi, jos ei pääsisi kaiken lisäksi hypistelemään uusia ja erilaisia kiekkoja? Taija toi Hekalle testattavaksi Jawzin Hyperfliten sekä Hyperflexin joista jälkimmäinen osoittautui ihan mielettömän hyväksi kiekoksi. Sellaisia taitaapi lähteä tilaukseen 2 kpl. Tuntuivat itseasiassa vieläkin paremmilta kuin nuo Hyperfliten CS Pupit. No joo, kaikki varmasti "ymmärsi" mistä puhuin, joten jätetään kiekkovalinnat sikseen. Tässä kun on agilityn kiivain kisakausi meidän osalta ohitse, olen keskittynyt enemmän frisbeilyyn ja on alkanut jopa tuntumaan siltä, että tämähän kohta kiilaa agilityn edelle. Sen verran huikeaa tämä on. Lisäksi olen iloinen, että agilityn rinnalle on löytynyt toinen laji, mistä Heka silminnähden nauttii.

Ihmiset kyselivät tänään, että olenko nyt kokonaan unohtanut koiratanssin. En ole, mutta olen vähentänyt sitä. Edelleen toistan sitä samaa asiaa, että minusta tuntuu ettei meillä ole koiratanssille enää mitään uutta "tarjottavaa", eli ollaan jo ns. näytetty kaikkemme. Ehkä vielä joskus kuitenkin, aika näyttää.

Oothan tässä vielä huomenna...

Syyskuu alkoi ja lokakuu päättyi meidän osalta melkoisen ikävissä merkeissä. Pahoittelen jos teksti vaikuttaa sekavalta tms, mutta ehkä se syy selviää tästä kaikesta mistä nyt tulen kirjoittamaan. Oma fiilis on väsynyt, surullinen ja aika sekava. 

Kerroinkin edellisessä bloggauksessa lyhyesti, että Jimi on ollut melkoisen ripulin kourissa joka muuttui verisemmäksi ja sen vuoksi käytiin eläinlääkärissä. Saatiin antibiootit ärhäkkään paksusuolentulehdukseen ja lievään suolistotulehdukseen. Lääkkeet alkoivat purra jo heti ensimmäisen vuorokauden jälkeen. Ripuli ja sen myötä verisyys loppui. Kunnes lauantaina huomasin, että tuon koiran takapää oli oikealta puolelta ihan turvoksissa. Ajattelin seurata tilannetta viikonlopun yli, mutta saman päivän iltana tilanne lähti leviämään ja Jimi vietti lauantain ja sunnuntain välisen yön päivystävän eläinlääkärin hoidettavana. Voin kertoa, että tuo viikonloppu oli yksi elämäni pisimmistä ja kamalimmista. Se epätietoisuus kun et tiedä mikä koiralla on ja kun kuulet, että kannattaa varautua pahimpaan. Jimiltä löytyi oikeasta anaalirauhasesta pieni, hyvänlaatuinen kasvain joka poistettiin ja kaveri pääsi sunnuntaina iltapäivällä kotiin. Sydän meinasi pakahtua onnesta kun eläinlääkäri soitti, että voit tulla hakemaan Jimin.


Meni 3 päivää, kunnes viime yönä Jimin takapään turvonneen uudelleen. Tällä kertaa vasemmalta puolelta. Kello seitsemän kohdalle ilmestyi kuin tyhjästä iso patti ja onneksi Jimiä viime keskiviikkona hoitanut eläinlääkäri otti sen välittömästi hoitoon. Eläinlääkäri ei edes yrittänyt kajota tuohon pattiin, vaan Jimi rauhoitettiin samantien kevyesti unten maille. Rauhanen huuhdeltiin ja tyhjennettiin, mutta se ei onneksi ollut vielä päässyt fistelöitymään. Huhhuh. Alkaisi pikkuhiljaa riittämään. Nyt jatketaan antamalla Tylosin-kuuri loppuun (lauantaina on viimeinen päivä) ja lisäksi määrättiin nestemäistä Meloxoralia sekä Antirobe-kapseleita, joista ensimmäinen on tulehduskipulääke ja jälkimmäinen antibiootti. Toivon nyt koko sydämestäni ja vielä enemmän, että Jimi saataisiin nyt näillä tropeilla takaisin kuntoon. Oma itsensähän se on ollut ihan koko ajan kaikesta huolimatta, kunnes kivut ottivat vallan. Aika kontrollikäynnille varattiin kahden viikon päähän ja silloin katsotaan, ovatko lääkkeet auttaneet ja paraneminen etenee kuten pitääkin. Toki jos jotan tässä välillä ilmenee, niin silloin on oltava Jimiä hoitaneeseen eläinlääkäriin heti yhteydessä. Sehän nyt on selvää. Kyllä kieltämättä hirvittää, minkä määrän lääkkeitä joudun noin pienelle koiralle (3,6 kg) antamaan, mutta jos Jimi näillä saadaan takaisin terveeksi niin se on sen kaiken arvoista.

Sain facebookin kautta ihan hirmuisesti tsemppiviestejä treeni ja -seurakavereilta. Kiitos vielä tätäkin kautta! Ette usko miten ne auttoivat jaksamaan varsinkin viikonloppuna yön pimeinä tunteina. Yksi kaverini oli minun ja Hekan seurana sen yhden yön viikonloppuna ja toinen kävi sunnuntaina tekemässä Hekan kanssa lenkin pitkän kaavan mukaan sillä aikaa, kun me koisattiin Jimin kanssa kotona. Jospa tämä nyt tästä lähtisi helpottamaan. Toivottavasti.