Vastaisku hyttysiä ja punkkeja vastaan

Yhteistyössä: Rahula Jyväskylä

Kesä on kaikinpuolin ihan täydellistä aikaa. On lämmin, pääsee uimaan ja mökille. Saan pitää koirat nudisteina, niiden lihasmassa kasvaa ja kehittyy huippuunsa. Yksi pieni mutta kesässä kuitenkin omasta mielestäni on ja uskallan väittää, että moni muu koiranomistaja on tästä kanssani samaa mieltä. Ei kesää ilman hyttysiä, mäkäräisiä, punkkeja, paarmoja ja mitä kaikkia näitä nyt on. Kuin tilauksesta saimme Rahulalta heinäkuuksi testiin Best Friendin hyönteishuivin.

Tieto tästä ilahdutti meidän seuraajakuntaa ja tiedän, että tätä blogipostausta aiheeseen liittyen on odotettu. Halusin kuitenkin testata huivin tehon ihan kunnolla, että pystyn varmasti antamaan tuotteesta luotettavan arvion.

Minä olen sitä "koulukuntaa", joka ei ole 14 vuoteen käyttänyt koirillaan kesäisin minkäänlaisia punkki -tai hyönteiskarkotteita - ei pantoja, liuoksia eikä sisäisesti nautittavia pillereitä. Edesmenneellä toyvillakoirallani oli yrttipanta yhtenä kesänä ja siihen yhteen kesään se sitten jäikin. Koska koirani ovat joka kesä tuon 14 vuoden ajan olleet nudisteja, näen käytännössä välittömästi niistä kaikki roskat - myös ne kävelevät punkit ja hyönteiset. Hekassa on koko sen tähänastisen elämän aikana ollut tasan 11 punkkia kiinni, Sykkeessä 8. Liikkuvia olen nyppinyt sitten senkin edestä. Keskustelin asiasta myös meidän eläinlääkärin kanssa ja yksissä tuumin tulimme siihen tulokseen, että jos koirassa on tyyliin alle 10 punkkia koko kesänä kiinni, ei kannata varmuuden vuoksi kyllästellä millään karkotteilla. Eri asia on sitten ne alueet tai paikat Suomessa, missä punkkikannat ovat ihan oma lukunsa. Jos ihan rehellinen olen, kyllä minä aidosti pelkään niiden karkotteiden haittavaikutuksia ja täysin pudonnut kärryiltä mitä kaikkea nykyään on saatavilla punkkeja sekä hyönteisiä vastaan. Lähdin siis erittäin mielenkiinnolla kokeilemaan molemmille koirille tätä hyönteishuivia, jonka on lueteltu karkottavan mm.punkkeja ja hyttysiä.



Miten tuo hyönteishuivi sitten toimii ja mikä tekee siitä juuri ko.tarkoitukseen sopivan? Lyhyesti: Huivin on käsitelty Repeltec-nimisellä aineella joka tekee siitä hajuttoman, mutta tehokkaan suojan hyttysiä sekä punkkeja vastaan. Vaikutus kestää jopa koko tuotteen elinkaaren ajan ja pesuakin se sietää peräti 50 kertaa menettämättä tehoaan. Ko.huivia saa vain yhdessä koossa ja se on 55 cm x 55 cm. Huivia saa Rahulan verkkokaupasta kahdessa eri värissä; pinkkinä ja turkoosina. Tarkemmat tiedot huivista saat klikkaamalla seuraavaa linkkiä: Punkkihuivi

Koska huivi on kooltaan sen verran iso ja saimme sitä yhden kappaleen, ratkaisin asian leikkaamalla huivin puoliksi jotta sain sen käyttöön molemmille koirille. En sitten tiedä menettääkö huivi jollain tavalla tehoaan kun kuidut irtoavat leikkauksen aikana toisistaan, uskoisin että ei. Olemme olleet poikkeuksellisen paljon mökillä tänä kesänä ja huivit ovatkin päässeet todelliseen testiin, sillä hyttysiä riittää ja punkkejakin jos liikkuu tietyllä alueella.

En ole havainnut hyttysten olevan koirien kimpussa kun huivit ovat käytössä. Sykekin makoilee paljon mökin pihapiirin kivetyksellä ja ilman hyönteisparvia se on saanut paistatella päiväänsä. Saman olen huomannut Hekankin kohdalla. Hyttyset tuo huivi kyllä pitää loitolla, samaten punkit. En pidä huiveja jatkuvalla syötöllä koirien päällä, mutta varmasti kannattaisi, sillä yhdessä hetkessä Sykkeessä käveli yksi punkki ja hetken päästä Hekan otsassa toinen kun olivat ilman. Huivissa oleva, repeltecin vaikuttava aine on eräs synteettinen aminohappo, joka vaikuttaa hyönteisten hajuaistiin. Sen kyllä huomaa. Kun huivit ovat käytössä, hyönteiset ovat teillä tietämättömillä, mutta ei mene kuin 10-15 minuuttia kun ne tietävät minne tulla jos huivit ottaa pois. Myös me ihmiset voimme käyttää ko.huivia ja äitini jo kovasti uhosi, että käy ostamassa itselleen yhden.

Hintaa punkkihuivilla on Rahulan verkkokaupassa 12,95 e. Pieni hinta siihen nähden. että tuote oikeasti on tehokas ja pitkäikäinen. Pienen miinuksen annan valmistusmaasta, joka on Intia. Kotimaisuuden kannattaja kun olen.

1 kommentti:

  1. Ostin viime kesänä itselleni ja koirilleni nuo hyönteishuivit. Paljon tuli niitä käytetyä viime kesänä ja tänä kesänäkin. Itse käytin huivia viime kesänä mustikkaa poimiessani metsässäkin. En huomannut mitään vaikutusta huiveilla, ihan samalla tavalla itikat pistelivät, jopa otsasta, ihan huivin reunan vierestä! Ihan kiva huivi muuten kesäkäyttöön. Meillä ei ainakaan toiminut.

    VastaaPoista