Hyvää fiilistä etsimässä - luulitko sen löytäväsi?

Pop Dog Ry (yhdistys johon nykyään kuulun) järjesti tänään Haukkuvaarassa agilityn möllikisat. Olen ollut edellisellä viikolla kuumeessa ja edelleen lääkekuurilla, mutta niin vain sinnikkäästi lähdin talkoilemaan ja kisailemaan. Ilmoitin Hekan kahdelle eri radalle, alokkaisiin ja mölleihin. Tavoitteena oli hakea hyvää fiilistä sekä itselleni että koiralle, tuloksista viis. Reilun viikon takaiset kisat surettaa ja harmittaa vieläkin, vaikka Tiia on käskenyt ne unohtamaan.

Tässä alokkaiden rata, joka ei oikeastaan sen kummempia kikkailuja vaatinut. Nopeasti juostavissa ja hallittavissa. Niinkö luulit? Hekahan päätti jo heti ensimmäisellä kierroksella tilata itselleen kyydin ulos radalta, sillä tuo ryökäle varasti lähdöstä! Menin samantien ilmoittamaan meidät uusintakierrokselle, joka sekään, ei mennyt niinkuin strömsössä. Heka puri allekirjoittanutta lähdössä ranteeseen ja olisi jo siinä vaiheessa vaan pitänyt fiksuna tajuta ettei radalle kannata moisen jälkeen lähteä. Heka ei ollut yhtään hanskassa ja HYL napsahti siinä vaiheessa kun Heka päätti A:n sijasta juosta sen alla olevaan putkeen. Lisäksi se ei irronnut putkiin, jäi niiden eteen pyörimään sillä maailman ärsyttävimmällä tavalla ja se ei myöskään lukinnut ollenkaan muuria vaan jäi senkin eteen pyöriskelemään. Wtf oikeasti?! Tällä radalla ei ollut mitään muuta hyvää kuin todella upea puomin alastulokontakti. Hieno stoppi.

Sitten vielä se möllirata. Kepit oli sijoitettu väliaitaan päin, mikä tuotti monelle koiralle vaikeuksia. Myös Hekalle ja se oli taas niitä hetkiä, että olisi tehnyt mieli vajota maan alle. En halua edes muistella kuinka monta kertaa kepit korjasin, että sain ne onnistumaan. Ensimmäisellä kierroksella jarrutin 2.aidalle, jotta sain hyvin linjattua kepeille ja kepit olivat tiukassa kulmassa. Hekakin meni ensimmäisenä väärästä välistä sisään. 6.aidalle yritin pakkovalssia, mutta osasin jo melkein arvata ettei Heka sinne taivu. Olin oikeassa. Putkiin irtoamiset onnistui tällä radalla molemmilla kerroilla hyvin ja toisella kerralla sain jopa polkaistua hyvin muurille ja sinnehän se sinkosi. Kontakteista on pakko mainita, että ne olivat hienot, joka kerta. Jopa A:n juoksariin olen 90% tyytyväinen. Toisella kierroksella yritin tehdä kepeille lähetyksen + liikkeen vasten, mutta ei onnistunut. 4.aidalle polkaisin takaakierron ja meinasin (huom! meinasin, mutta en ehtinyt) tehdä saksalaisen vaan ei onnistunutkaan.

Aikamoinen sekamelska ja tuskin siitä edes mitään tolkkua saa. Huonosti menneet kepit, lähdöstä karkaaminen, ohjaajan ranteeseen kiinni käyminen ja mitähän vielä? Täyttyikö tavoite, etsi hyvää fiilistä? No ei todellakaan, ne pikemminkin paheni entisestään. Agilitymasennus jatkuu. Olen yksinkertaisesti ihan liian ankara itselleni ja tottakai se fiilis tarttuu väkisinkin koiraan. Sehän nyt on täysin selvää. Jos en viikon takaisten kisojen jälkeen ollut itselleni tarpeeksi vihainen, niin nyt olen. Heka yrittää epätoivoisesti tehdä edes jotakin oikein sinkoilemalla joka suuntaan ja minä turhaudun. Tuo koira vaan oikeasti ansaitsee paljon paremman ohjaajan, jolla on rautaisemmat hermot ja pääkoppa. Fakta mikä fakta.

Se oli maaliskuun viimeinen päivä, jolloin mikään putkeen mennyt ei ja tuli minusta kaikkein tolloin. Vaikka kuinka tekisi mieli pitää agilitysta taukoa, se ei onnistu ainakaan nyt tulevana viikonloppuna kun mennään Tiian kontaktioppeihin. Jos totta puhutaan, jäisin paljon mieluummin kotiin mutta jospa noista nyt saisi jotain irti. Ainakin siellä odottaa maailman paras koutsi, jonka vuoksi sinne reissuun kannattaa lähteä.

Julia Kärnän agilityvalmennus

Jippii. Saimme 1½ viikkoa sitten ostettua irtopaikan Kärnän Julian valmennukseen. Juliallahan on jatkuva valmennus käynnissä Haukkuvaarassa ja Pop Dogin jäsenet myyvät aina silloin tällöin omia vuorojaan valmennuksiin jos eivät syystä tai toisesta pääse itse osallistumaan.

Muistuttaa todella, todella paljon Tiian rataa ja se on itseasiassa muunnelma siitä. Rataantutustuminen oli sinällään ihan peace of cake kun treeni oli vielä hyvin selkärangassa. Tiian tekemässä treenissä meille varmasti haasteellisinta kohta 7-8 ja se oli lähes samanlainen kuin tässä. Olin 90% varma, että lukitsee 8.aidan jälkeen tuon 1.aidan ja sinkoaa sinne. Vaan eipä lukinnut eikä singonnut. Julia kehotti tekemään pienen, mutta selkeän työnnön 6.putkeen jotta kerkesin 7.aidan taakse ottamaan Hekaa vastaan ja ettei se tekisi sen jälkeen sellaista ns. ylimääräistä pientä kurvia. Siisti siitä silloin tulikin. 9 ja 10.aidan väliin suunnittelin tekeväni persjätön, mutta halusin varmistaa 8.aidalle irtoamisen ja vetokädellä minimoida riskin työntää Heka 1.aidalle, joten päädyin lopulta takaaleikkaukseen. Se toimi todella hyvin. Puomille palkkasin joka kerta (paitsi viimeisellä kierroksella) ja Heka teki hienot stopit kerta toisensa jälkeen. Ilmeisesti pieni "hermoloma" kontakteilta on tehnyt ihan hyvää jälkeä. Toivotaan, että tatsi säilyy yhtä hyvänä. 15.aidan olin alunperin suunnitellut ohjaavani ihan sieltä edestä, mutta Julia sanoi että on paljon helpompi tehdä se takaakiertona ja koira saa siten 16.aidalta paremman linjan muurille. Näinhän se oli. Olin vaan hieman turhan hätäinen tuon takaakierron kanssa. En muistanut polkaista Hekaa ja se meni kerran/kaksi ohi ja kerran se syöksyi 5.aidalle.

Ensimmäinen kepeille vienti onnistui todella hyvin, mutta olin hieman epävarma siitä mikä ohjaustekniikka kannattaisi valita loppuun, jotta koira saisi hyvän linjan 13.aidalle (joka tehtiin takaakiertona.) Julia ohjeisti miten tehdään niisto ja vaikka kuinka olin sen tekevinäni oikein, oli kyse vain posken kääntämisestä, Ei muusta. Uskomatonta. 23.aidalla jankattiin sitten pakkovalssia kaiken muun edestä. Mikä siinä on, että välillä se sujuu ihan tuosta noin vaan ja joskus se tuntuu ihan ylitsepääsemättömän vaikealta? Kun sain kuin sainkin sen lopulta onnistumaan, ohjasin 24.putkeen epäselvästi - meni kuitenkin. Kepeille yritin sitä vanhaa tuttua, lähetystä + liikettä vasten. Tuo kepeiltä poistuminen muurille oli ehkä hieman liian jyrkkä, sillä jäin varmistelemaan kepeillä turhankin pitkäksi aikaa ja sitten olin jatkossa myöhässä. Päädyin tekemään ennen keppejä pakkovalssin ja siinähän se onnistui ilman mitään tuskailuja. 27.aidalle unohdin taas tehdä takaakierrolle tyrkkäyksen, mutta korjasin sen samantien. Loppu meni siinä mielessä hyvin, mutta unohdin renkaan jälkeen vetokäden ja Heka juoksi suoraan renkaalta 1.aidalle. Kun muistin vetokäden, päästiin ihan loppuun asti. Wow. Koska meitä oli vain paikalla 2, Julia kysyi että pamautetaanko rata nollalla läpi. Nollaan en uskonut, mutta koska oli aikaa niin tottakai me sitten vielä kerran rykäistiin koko pätkä. Pieniä virheitä ja mokailuja tuli siellä täällä, mutta ei mitään katastrofaalista. Puomin kontakteilla en enää palkannut, mutta stopit oli hyviä. Tattadaa! Me päästiin ihan loppuun asti 32.esteelle! Jee! Ennenkuin lähdettiin viimeistä rataa suorittamaan, sattui pieni äksidentti kun samassa ryhmässä ollut kerrynterrieri nappasi Hekaa oikeasta takatassusta (reidestä) kiinni. Onneksi selvittiin pelkillä pintanaarmuilla. Toivottavasti se ei tulehdu ja selvitään ilman lääkekuuria.

Hain näillä treeneillä hyvää fiilistä sekä Hekalle, että itselleni. Enemmän itselleni. Viikonlopun kisat painaa mieltä edelleen. Mutta onneksi minulla on Tiia. Moni kyseli viikonloppuna, että miksi olen vaihtanut edustusseuraa. Se ei ole mikään salaisuus, joten laitanpa sen nyt kaikille uteliaille nähtäväksi. Kuka on se valmentaja, joka laittoi minut uskomaan itseeni? Kuka on meidän tukena myös etänä ja löytää aina oikeat sanat? Kenen ansiota se on, että olen päässyt tähän tilanteeseen missä olen nyt? Se on Tiian (ACE) ansiota ja koen oikeaksi edustaa sitä seuraa, jonka alaisuudessa toimivan valmentajan harjoituksissa käyn. Näin. Tässä on se syy. Meidät on toivotettu lämpimästi tervetulleeksi ACEen ja kutsuttu tapaamaan uusia seurakavereita. Olen niin otettu, ihan meinaa itku tulla pelkästä ilosta. Nyt me kyllä hölläillään päivä jos toinenkin. Tarvitsee nollata omaa päätä koko agilitysta, sillä se on viime päivinä aiheuttanut melkoista ahdistusta. Edelleen harmittaa kuinka nuo viime viikonlopun kisat laukaisi sen saman paniikin, mitä olen jo vuosia työstänyt ja olin pikkuhiljaa pääsemässä siitä yli. Nyt olen samassa pisteessä ja vie aikaa, ennenkuin pääsen sitä solmua taas kunnolla availemaan. Onneksi olen siihen(kin) saanut uusia neuvoja.

Ne oli katastrofin elkeet...

Ajattelin ensin lykätä tämän kirjoittamista huomiseen, sillä nyt on kaikenlaisia tunteita päällimmäisenä mielessä; Surua ja vihaa suurimmaksi osaksi. Tuskin kuitenkaan muistan ihan kaikkea, joten tehdään tämä nyt sitten oikein kunnon tunnemyrskyssä.

Käytiin Hekan kanssa tänään kisoissa kurvailemassa ja oikeastaan koko ajatus kisoihin ilmoittautumisesta lähti siitä, että nyt oli harvinaista herkkua tarjolla; 3 hyppyrataa 3.luokille. Meille oikea jackpot tässä tilanteessa. Kisajärjestys oli kuitenkin sellainen, että ensimmäisen hyppyradan tuomaroi iltapäivällä Esa Muotka 2 päivän viimeisintä Salme Mujunen. Tuossa ensimmäisen ja kahden viimeisen hyppärin välissä oli yksi agirata, joten ajatus hallilla pyörähtämisestä ensin yhden radan takia ja n. 3 tunnin päästä myöhemmin ei oikein hontsittanut. Jäimme pois Esa Muotkan hyppäriltä ja menimme sitten illalla kahdelle Salme Mujusen radalle.

Kisoihin oli ilmoittautunut ennätyspaljon koiria, puhuttiin oikeasti todella isoista kisoista. Oli työntekijäpulaa ja ihan ymmärrettävästi pelättiin, kuinka kisat saataisiin vietyä läpi vajaalla miehityksellä. Täytyy kuitenkin antaa JATille respectia ja kiitosta siitä, kuinka hyvin järjestelyt pelasivat. Ne pelasivat jopa niin hyvin, että kisat olivat n. 20 minuuttia etuajassa. Kysyin vielä yhdeltä työntekijältä ovatko kisat aikataulussa ja hän totesi, että ovat. No enhän minä osannut arvata, että ne olisivat ajoissa. Jotenkin oli kai väärin olettaa, että ollaan aikataulussa juuri oikein eikä yli tai aetuajassa. Kävin viemässä Hekan häkin halliin, hain sen autosta ja lähdettiin lämppälenkille ja kun tultiin takaisin, iski paniikki; Minikoirien ohjaajat olivat jo tutustumassa rataan! Aikaa oli mennyt n. 2 minuuttia, joten viskaisin Hekan äkkiä häkkiin ja kirmasin rataantutustumiseen. Oli enää 2½ minuuttia aikaa jäljellä ja voitte kuvitella miltä minusta sillä hetkellä tuntui. Uskoin saaneeni radan kutakuinkin päähäni, mutta kun paniikki oli päässyt jo iskemään, niin tasapainoon en itseäni enää saanut. Lähdettiin C-radalle heti kolmansina, joten en ehtinyt Hekaa edes viritellä mitenkään enkä myöskään katsoa muiden suorituksia.

Rata itsessään oli tosi kiva, ihankuin meille tehty. Alun valssikuvio, kepeille lähetys + liike vasten onnistuivat täysin yli odotusten. Olin todella iloinen, että sain Hekan handlattua moisessa hässäkässä, sillä moni treenikaveri oli epäillyt meillä kosahtavan siihen. No mihin meillä sitten kosahti. N.puolessa välissä unohdin linjata Hekaa aidalle, jonka ohi se sitten juoksi ja lopulta hyppäsi väärältä puolelta. Oltaisiin joka tapauksessa hyllytetty, sillä Heka tuli viimeisen suoran putken ohi ja lopussa vielä yksi aita väärältä puolelta. Jos johonkin täytyy tällä radalla olla tyytyväinen, niin ehdottomasti tuohon alkuun. Onneksi pääsin näkemään D-radan alusta loppuun, sillä medit kisasivat ennen minejä ja oli hyvin aikaa katsoa sekä miettiä ohjaustekniikoita. Silti en vain päässyt yli siitä paniikista ja huonosta fiiliksestä, joka oli saanut jo yliotteen. Olin aivan vitivalkoinen ja todella lähellä sitä pistettä, etten käynyt hakemassa kisakirjaa ja heittänyt sitä grilliin tai lähimpään jorpakkoon. Laitoin jo Tiiallekin viestiä, että tästä ei oikeasti tule mitään ja sieltä tuli heti vastaus "beibi sä osaat! anna mennä!" Keräilin itseäni ja ajattelin, että uuteen nousuun vaan. Oli helpommin sanottu kuin tehty. Epävarmuus senkun kasvoi kun päästiin lähtöalueelle ja se yhdistettynä aikaisempaan paniikkiin, olivat saaneet minusta niin kovan otteen ettei tosikaan. Ikinä ei ole näin pahasti päässyt käymään. Heka häilyi jossakin ihmeellisessä viretilassa ja siinä paniikinomaisena annoin sille lähtöluvan liian aikaisin. Rata kosahti jo kolmannelle aidalle, jonka Heka ensin kiersi ja lopulta hyppäsi väärältä puolelta. Tämä rata kuitenkin rullasi jo paljon paremmin kuin ensimmäinen. Toiseksi viimeiseen putkeen ohjasin tosi epäselvästi, minkä vuoksi Heka kielsi, mutta loppusuorasta selviydyttiin mielestäni tosi hyvin.

Tupla HYL. Mitä tuohon nyt voi sanoa? Heti ensimmäisenä. Olin odottanut näitä kisoja tosi paljon ja minulla oli iltapäivällä hyvä fiilis. Tiesin Salmen ratojen olevan meille passeleita ja Tiia oli samaa mieltä. Radat olisivat ihan varmasti sujuneet paremmin, mutta kaikki nuo edellämainitut tapahtumat veivät sen hyvän fiiliksen pois heti alussa. Se katosi kuin taikaiskusta. Hekaa ei voi todellakaan moittia, radoissa ei ollut mitään liian vaikeaa vaan missä oli vika? No minussa ja minun todella huonossa pääkopassa ja surkeassa paineensietokyvyssä. Vihaan itseäni niin paljon ja siitä johtuu tunne, miksi koen olevani vihainen.

Tilanteeseen sopivaa musiikkia:


Miksi olen surullinen? No siksi, että Hekalla olisi rahkeita vaikka mihin, mutta se joutuu kärsimään näin huonosta ohjaajasta. Tuo koira ansaitsee paljon parempaa. Heka ei sikaillut tänään, ei sinkoillut päättömästi minne sattuu niinkuin joskus aikoinaan. Sen kanssa on ihan erilaista tehdä agilitya tänä päivänä kuin aikaisemmin. Voisin sanoa että nyt on päällä jonkin sortin agilitymasennus. Ei huvita treenata, kisata eikä tehdä mitään muutakaan.

Menen kohta nukkumaan tätä pahaa oloa pois. Toivottavasti aamulla ajatukset on edes prosentin verran paremmat. Epäilen kyllä.

Heka tutustumassa rallytokoon

Tauti päällä, lämpöä, kurkussa pesii kaktus sekä poskiontelot ja otsaontelo on tulehtuneet. On oikein fresh olo etten sanoisi. Panacodia poremuodossa lärveissöniin, sen voimalla selvisin illan rallytokotunnista. 

Ilmoitin meidät tosiaan helmikuun kv-näyttelyssä ilmaiselle tutustumistunnille Haukkuvaaraan. Vaihtoehtoina oli joko agility, arkitottis tai rallytoko ja tottakai käytin näin hienon tilaisuuden hyödyksi ja valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon. Rallytoko on kiehtonut minua lajina jo jonkin aikaa, mutta ajanpuutteen vuoksi en ole millekkään kurssille voinut ilmoittautua. Agility vie nyt suurimman osan ajasta sekä lisäksi kaverikoiravierailut Jimin kanssa. Koiratanssista olenkin pitänyt taukoa jo pidempään, ei vain aika yksinkertaisesti riitä kaikkeen vaikka kuinka yrittäisi. Onneksi meille tarjoutui näinkin kiva mahdollisuus päästä tätä lajia kokeilemaan.

Ihan aluksi Oona kertoi rallytokosta noin yleisesti lajina ja katsottiin läpi miten koirat osasivat seurata, mennä maahan sekä istua ohjaajan eteen. Meitä oli tunnilla yhteensä 7 koiraa (Heka mukaanlukien), mutta Oonalla oli hyvin aikaa jokaista koirakkoa kohti ja sainkin neuvoja mm. nopeampaan maahanmenoon. Seuraaminen on Hekalla hyvällä mallilla ja sen ei tarvitse onneksi olla yhtä tiukkaa kuin tokossa. Kerroin meidän tanssiharrastustaustasta ja se on todella suuri etu rallytokossa. Tätä samaa olen kuullut muiltakin koiratanssiharrastajilta. Tunnin alussa Heka oli valmis sinkoilemaan sinne, tänne sekä tuonne ja sillä menikin hetki, että vire laski sopivaksi. Kaikki pitäisi aina tehdä täysillä ja nopeasti. Itselläni meinasi olla aluksi ongelmaa kylttien hahmottamisessa ja Oona sanoikin, että se tuntuu alussa vaikealta kun pitäisi keskittyä sekä kyltteihin että koiraan. Vähän sama asia kuin agilityssa, pitäisi muistaa esteiden oikea järjestys ja vielä ohjata koiraa, mutta kaikki menee selkärankaan vain harjoittelemalla. Niin rallytokossa kuin agilityssa.

Ensimmäisellä kierroksella unohdin kokonaan sen, että jokaisen kyltin tulee jäädä viistosti ohjaajan oikealle puolelle. Toisella kerralla muistin tämän ja Oona oli rakentanut meille kylteistä pienen radan, joka meni näin:
  1. Yksi askel -istu, kaksi askelta -istu, kolme askelta -istu
  2. Vasemmalle spiraali
  3. Täyskäännös oikeaan
  4. Istu
  5. Maahan
Toisella puolella oli erilainen rata, mutta koin tämän helpommaksi meille. Hieman tuo hihna häiritsi Hekan suorittamista, sillä se työskentelee paljon paremmin ilman hihnaa.


Oonan mukaan Hekalla on jo seuraaminen hyvin hallussa, samaten likitulemiset ja melko moni muukin asia, joten jos päädyn rallytokon aloittamaan, meidän kannattaisi suoraan suunnata 2.kurssille. Hekassa on kuulemma potentiaalia myös kisakentille ja ensimmäinen koulutustunnus olisi helposti saatavissa pienten treenailujen jälkeen. Kun vain olisi sitä ylimääräistä aikaa, niin en epäröisi asiaa hetkeäkään. Täytyy katsoa asiaa uudelleen myöhemmin. Heka on kyllä siitä aivan ihana, että mitä ikinä sen kanssa kokeileekin, se on aina täydellä sydämellä mukana.

It's the final countdown

Tänään oli Tiian toisen valmennusjakson viimeinen kerta...toistaiseksi. Mennään kuitenkin itse asiaan, eli tämän päivän rataan joka näytti tältä:

Olihan siinä taas vääntöä kerrakseen. 3-4 otin päällejuoksuna ja 4.aidan jälkeen takaakiertovalssi, jonka ensimmäisellä kerralla unohdin. Hekan kanssa kaikista vaikeimmaksi (tai lähinnä häsläämiseksi) meni tuolta 5.aidalta vienti putkeen. Ei saatu yhtäkään onnistunutta toistoa tehtyä vauhdista, vaan joka kerta piti korjata jotta se onnistui. Tiian mukaan en taas(kaan) luottanut Hekaan, sillä se kaarsi kerta toisensa jälkeen 5.aidan taakse tekemällä ihan hervottoman spurtin. Vaikka kuinka jarrutin sitä 5.aidalle, en vaan saanut koiraa siististi kääntymään putkeen. 7.aidalle tein myös takaakiertovalssin kuten myös heti perään kasille. Kepeille kaikista ihanteellisista olisi ollut se, että koira kestäisi ohjaajan ottaman sivuetäisyyden jotta tämä pääsisi 10.aidan toiselle puolelle ottamaan koiraa vastaan. Hekan kanssa sain omaksi yllätyksekseni 2 onnistunutta toistoa tehtyä. Olin ihan varma, ettei kestäisi sitä yhtäkään. Siihen kahteen onnistuneeseen suoritukseen ne sitten jäikin. Heka alkoi ennakoida kääntymistä ja jättämään 2-3 viimeistä keppiväliä pujottelematta. Tiia meni loppujen lopuksi lelun kanssa keppien päähän palkkaamaan ja jätettiin ne sitten sikseen.

11.aidalle piti tehdä suunnitelman mukaisesti vastakäännös, mutta jostain kumman syystä käänsin sen kerta toisensa jälkeen valssiksi. Ei siinä mitään ongelmaa kyllä ollut, Heka kääntyi silläkin hyvin ja päästiin todella sujuvasti jatkamaan 19.aidalle saakka. Ainoastaan pari kertaa Heka rynni 15.aidan ohi (ei jostain syystä lukittanut yhtään) ja silloin olin auttamattomasti myöhässä ennättää tekemään 16.aidan jälkeen japanilaisen. Se muuttui lennosta ihan perinteiseksi takaaleikkaukseksi, mutta Tiian mukaan se kyllä toimi ja näytti hyvältä koska Heka kääntyi todella sirosti. 18.aidalle niisto ja 19.aidalle yritin ensin viskileikkausta (ei toiminut), sitten niistoa (toimi) ja lopulta pakkovalssia (ei toiminut.) Toisella kerralla olisin ehtinyt todella hyvin pakkovalssille, mutta jäin taas tumpelona varmistelemaan tuolle niistolle ja sitten sitä oltiin myöhässä. 20.putkelta 21.aidalle olikin ihan oma lukunsa. As you can see, 21 aita kierrettiin takaa ja taisi jokainen koira ainakin meidän ryhmässä kerran jos toisenkin singota putkesta suoraan kohti aitaa. Niin myös Heka. Yksi vaihtoehto oli kierrättää ihan perinteisesti takaa tyrkkäämällä, mutta se vaati ohjaajalta ylimääräisiä jalkoja ja olin varma ettei se onnistu Hekan kanssa. Päädyttiin tuplasylkkäreihin, samoihin mitä treenattiin Jennan kurssilla hieman yli viikko sitten. Hekahan päätti testata tuota paikallapysymistä oikein urakalla, en todellakaan kehtaa edes laskea kuinka monta kertaa se syöksyi 20.putkeen ennenkuin sai luvan. Silloin kun se odotti lupaa, en muistanut itse liikkua ja näin ollen en ehtinyt millään kääntämään koiraa.Toisella kerralla kuitenkin onnistui hyvin ja päästiin jatkamaan eteenpäin.

22.aidalle pakkovalssijaakotus, joka sekin, meinasi tuottaa harmaita hiuksia. En tiedä mistä johtuu. Ehkä siitä, että Heka paahtaa koko ajan sata lasissa ja siinä on yksinkertaisesti työmaata kerrakseen saada se reagoimaan tuollaisiin ohjaustekniikoihin. Anyway, pienen väännön ja tuskailun jälkeen se sitten onnistui. Jotenkin. Jätettiin rata meidän osalta 24.esteelle. eli kepeille. A:lta oli vielä tarkoitus kääntää koira sylkkärillä putkeen, mennä ottamaan se putken päähän vastaan persjätöllä ja siitä vielä viedä 27.putkeen. Video valmennuksesta latautuu parhaillaan ja laitan sen näkyviin, jahka se siinä itsensä nyt latailee loppuun asti.

EDIT: Video lisätty.


Jimillä oli lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä aivan kamala mahatauti, joka alkoi jo lauantai-iltana. Olimme äitini luona saunomassa ja yhtäkkiä Jimi alkoi kovasti tärisemään ja läähättämään. No, sitten sitä mentiinkin samantien ja samalla sekunnilla äkkiä ulos ja tätä rumbaa kesti koko seuraavan yön. Jimi myös oksensi kahteen otteeseen ja oli TODELLA kipeä. Keitin sille juomavettä ja sekoitin siihen maitohappobakteereita. Eilen Jimi alkoi jo tokeentua, mutta oli tosi väsynyt eikä ruokakaan oikein tahtonut mennä alas. Tänään vanha herra on kuitenkin ollut jo täysin oma itsensä, naudanmahapullatkin katosi ruokakupista alle minuutissa. Elämä voittaa.

Tanssii koirien kanssa...vaan ei omien

Koiratanssirintamalla tapahtuu. Eilen olin Maijan ja dobbereiden kanssa treenaamassa, kun Maija halusi saada Nugan uudistettuun htm-ohjelmaan neuvoja ja uusia näkökulmia. Maija ja Nugahan saivat 3 viikkoa sitten ensimmäisen kumansa htm:n alokasluokassa sekä kilpailuoikeuden avoimeen luokkaan. Hienon ja erityisen tästä asiasta tekee se, että minä valitsin ko.musiikin heille aikoinaan ja tein siihen koreografian. Nyt ohjelmaa on hieman muokattu erilaiseksi avointa luokkaa varten ja sitä katsottiin läpi. Ohjelma on vaikea, mutta se on kuitenkin tosi hyvin toteutettavissa. Heillä onkin näytön paikka jo viikon päästä Tampereella.

Kuluneella viikolla minulle tarjoutui todella hieno mahdollisuus lähteä Maijan kanssa tuomaroimaan epävirallisia koiratanssikisoja - tanssii koirien kanssa. Kisat järjestettiin Vaajakosken talvikohinoiden yhteydessä. Oli kyllä ihan mahtavaa päästä näkemään tätä lajia tästäkin näkökulmasta, vaikkakin siinä oli omat haasteensa. Minulla ja Maijalla oli paljon samoja ajatuksia jokaisesta esityksestä, mutta selvisin kunnialla ja voisin kuvitella tuomaroivani tulevaisuudessa uudelleenkin. Saatiin tuomarilahjaksi kotiinviemisiä koirille, luita ja sen sellaista. Kisojen jälkeen kierrettiin Maijan kanssa parit lemmikkitarvikeliikkeet läpi ja buukattiin siinä itsellemme yksi koiratanssiesiintyminen lisää. Missä ja milloin? Laitan siitä lisätietoja myöhemmin.

Shoppailusta puheen ollen. Näin kevään alla (oikeastaan joka vuosi) mietin tuolla loskan ja kuran keskellä "ja seuraavana keväänä ostan noille suojahaalarit." Se on vaan aina syystä tai toisesta kuitenkin jäänyt, sillä Hekalle on sen pitkän selän ja pitkien jalkojen kera melkoisen vaikeaa löytää sopivaa haalaria. Villakoirapalstalla facessa suositeltiin Hurtan Slush Combat-haalaria. Edellisellä viikolla marssin Hekan kanssa mustiin & mirriin. Kas kummaa. Sopiva haalari löytyi ja tuo istuu sen päälle uskomattoman hyvin. Kallishan se oli, mutta se ei katso sitä että sille on käyttöä moneksi vuodeksi eteenpäin. Nyt kun on ollut pidempään kuivaa ja aurinkoista, päädyin torstaina pesemään ja trimmaamaan Hekan sekä eilen Jimi sai saman käsittelyn. Perjantaina meillä piti olla avoimet ratatreenit JATilla, yhdistettynä kahdella kentällä jotta oltaisiin päästy treenaamaan pidemmillä esteväleillä. Kuitenkin toisen yhdistyksen päällekkäisyyden vuoksi treenit piti supistaa yhdelle kentälle ja se karsi porukkaa. Itsekin olisin halunnut treenata nimenomaan isolle kentälle, mutta tuleehan noita uusiakin mahdollisuuksia. 4.4 on seuraavat ratatreenit.

Maanantaina on Tiian valmennuksen viimeinen kerta, mutta jatkosta käydään parhaillaan neuvotteluja ja toivon todella PALJON että päästään Tiian opissa jatkamaan. Olen kuitenkin valmis lähtemään Kuopioonkin asti, jos tilanne sitä vaatii. Tuli vähän tylsä bloggaus ilman kuvia, mutta menköön nyt tämän kerran. 

Tili tuli tili meni

.Laskin tuossa ihan huvikseni ja aikaa kulutellessani, että sain jo näin maaliskuun alussa uppoamaan pelkkään agilityyn 135 euroa. Lisäksi n. 1½ viikon päästä Hekalle pukkaa rokotusten uusimista. Okei, se kennelyskärokote ei ole pakollinen ja sen voisi aivan hyvin uusia toukokuussa samaan aikaan kun Hekalla vanhenee rabies. Mutta koska tuota kennelyskää on ollut liikkeellä ja vaikka se rokote ei täydellistä suojaa anna, olen sen kuitenkin molemmille koirille uusinut vuoden välein. Uusin samalla myös tuon raivotautirokotteen, selviän yhdellä klinikkamaksulla ja eihän tuossa tule kuin vaivaiset 1½ kuukautta sitä väliä. Koirat ovat minulle sydämen asia ja kyllä ne rahat voisi oikeasti huonomminkin käyttää. Mieluummin törsään koirien pantoihin, harrastus/kisamaksuihin, ruokiin, rokotuksiin, fyssareihin yms kuin esim. uuteen sänkyyn (jota äitini mukaan tarvitsen asap.) Oikeasti, tästä tulee kohta jouset läpi. Mutta niin kauan kuin siinä pystyy nukkumaan, niin en aio uutta ostaa.

Olen keskittynyt blogissa viime viikkojen ja kuukausien aikana suurimmaksi osaksi vain agilityyn (päälaji se onkin) ja koiratanssirintamalla on ollut hiljaiseloa. Mitä siitä voi kertoa jos ei ole mitään kerrottavaa? Ei mielestäni mitään, mutta nyt tulee kuulumisia siltäkin suunnalta. Kesä lähestyy ja mitä se tietää? ULKOKISOJA! Vaikka en ole Hekan kanssa koiratanssia treenaillut (jos sitä toissaviikonlopun KV:ta ei lasketa), niin silti eksyn vähintään kerran päivässä youtubeen ja kuuntelen sieltä musiikkia laidasta laitaan koiratanssia ajatellen. Edelleen HTM:ään ideoita tupsahtelee mieleen kuin sieniä sateella, mutta freestyle...no joo, olkoon ja palataan ensimmäiseen edellä mainittuun. Yksi kaverini tuli maininneeksi edellisellä viikolla: "Sä kun tekisit samanlaisen nutturan ku Antskulla, sähän olisit ihanku Antsku. Mieti miten hieno koiratanssiohjelma siitä voisi tulla. Jos Heka haukkuu, voisit huutaa että mie romahan ja sitä rataa." Olihan sitä stailia pakko kokeilla, nauroin lusikallinen housuissa ja siinä peilaillessani mietin ihan vakavissani että saisiko siitä hyvän teeman Hekan tulevaan HTM-ohjelmaan. Eilen sen päätin; Tiina lähtee seuraavassa koreografiassa leikkimään Imatran kotirouvaa Antskua. Oletan tässä vaiheessa, että kaikki tietävät kuka on Antsku. Muokkasin musiikin valmiiksi, lisäsin sinne muutaman ääniefektin ja tämä tulee olemaan (vaikka itse sanonkin) hauska! Tältä näyttää kun allekirjoittanut tekaisee päähänsä Antskun kampauksen.

Ensimmäisenä päivänä hiusten laittaminen vei ihan muutaman sekunnin, sillä vähän vitsillä nauroin koko asialle. Se olikin vähän vaikeampaa toisella kerralla. Väkersin tuon kampauksen parissa ainakin vartin verran eikä siltikään meinannut onnistua. Hiusparat. Olen kyllä siitä iloinen, että omien hiusteni pituus riittää hyvin ko.kampauksen tekemiseen, mutta aloin nyt vakavissani miettiä pitäisikö sittenkin hankkia se peruukki. Sen peruukin voisi laittaa jo ajoissa valmiiksi eikä sitten tarvitsisi uhrata ylimääräistä ähräämistä omiin hiuksiin. En tiedä, täytyy miettiä vielä. Toisaalta kun kerran omat hiukset siihen riittää, niin voisihan sitä varata vähän ylimääräistä aikaa laittautumiseen.


Siinäpä pähkinä mietittäväksi ja purtavaksi.

Uskomattoman vaikeaksi osoittautui luonnonvalkoisen palmikkoneuleen ja valkoisten housujen hankkiminen. Oikeasti. Sitä luulisi tuon värisiä neuleita ja housuja löytyvän tuon tuosta, mutta ei. Ihan ebayta myöten sain selailla eikä onnistanut siltikään. Mie melkein hitokseen romahin. Sitten onneksi Lindexin outletista löytyi reilut 10 euroa maksava valkoinen palmikkoneule paksulla kauluksella. Niitä housuja edelleen metsästän. Löysin yhdet ihan varteenotettavat pöksät ja ne kyllä ostan paremman puutteessa jos ei muita löydy. Jos jollain on tiedossa, mistä voisi löytyä valkoiset, collegetyyppiset lökärit, niin saa hihkaista. Nämä tulee kuitenkin käyttöön koiran kanssa, joten mitään priimaluokkaa ei tarvitse olla. Villasukat saan äidiltäni, joka neuloo niitä parhaillaan. Vielä pitäisi keksiä joku huivi tms Hekalle. Miten olisi Ketterien kaulaliina? Tai edes samoissa väreissä? Okei, nyt Tiina rauhoittuu tai menee liian härskiksi.

Olipahan siinä stooria kerrakseen, nyt alkoi naurattaa. 

Jenna Caloanderin valmennus

On ollut melkoisen aksapainotteinen viikko. Maanantaina oli Tiian valmennus, keskiviikkona oman ryhmän koutsausta, perjantaina tuurasin toista kouluttajaa kennelkerhon agitreeneissä ja tänään päästiin taas Heksimiehen kanssa radalle, kun ollimme Jenna Caloanderin valmennuksessa. Olen lukenut Jennan blogia siitä hetkestä lähtien, kun hän voitti Neon-shelttinsä kanssa agilityn suomenmestaruuden. Kun selvisi, että Jenna on tulossa JATille kouluttamaan, ilmoittauduin tietysti heti mukaan. Jennalla itselläänhän on minikoiria ja halusinkin uusia neuvoja/näkökulmia nimenomaan tämän asian suhteen. Ja niitä tietysti sain, mutta aloitetaan ihan alusta kuitenkin.

Kannattaa klikata ratapiirros suuremmaksi. Toivottavasti se näkyy hyvin ja tekstistä saa jotain tolkkua, sillä blogger tykkää nyt näytellä keskisormea oikein urakalla. Tosiaan, ratapiirros ilmestyi foorumille torstain ja perjantain välisenä yönä ja yökukkujana aloin tutustua siihen samantien. Erilaiselta se kyllä vaikutti siihen nähden, mitä Hekan kanssa ollaan tähän päivään mennessä tehty. Kuitenkin on kivaa haastaa itseään vähän erilaisillakin tekniikoilla ja poistua sieltä omalta mukavuusalueelta. Kyllähän tuo päänvaivaa aiheutti, myönnetään. Olin kuitenkin katsonut youtubesta Jennan valmennuksissa käyvien videoita ja jossain alitajunnassa osasin tämmöistä rataa ehkä vähän odottaa. Pölinät kuitenkin sikseen ja itse asiaan. Menin hallille jo hieman aikaisemmin, jotta kerkesin seuraamaan edellisen ryhmän treenejä ja vähän katsoa, mitä tekniikoita ja ohjauskuvioita siellä käytettiin.

Sen kummemmin ei pölisemiseen käytetty aikaa, vaan Jenna käski lähteä suorittamaan rataa siten, kuin jokainen tekisi sen kisoissa. Alussa oli ongelmana 3.putken lukittaminen. Yllättääkö jos sanon, että Heka ei ensimmäisellä yrittämällä edes nähnyt koko putken suuta? Tuskin. Kaveri piti sitten toisella yrittämällä käydä ihan konkreettisesti keilaamassa sinne putkeen ja palkata siitä. No toisaalta, siitä eteenpäin ei sen lukittamisen kanssa ollutkaan enää mitään ongelmia. 3.putkesta ulos tullessa Hekalla ei jarrut pelittäneet. Jenna käski "valmistaa" Hekaa putkijarruun jo tuon putken suulla, kääntämällä selkää. Tismalleen sama juttu kuin Tiian valmennuksessa 3 viikkoa sitten. Kyllä muuten oli taas jarrut radalla mukana sen myötä. 5.putken jälkeen olin itse seota omassa ohjauksessani ja jostain kumman syystä olin kerran jos toisenkin, kierrättämässä Hekaa 9.aidan takaa vaikka se mentiin edestä. Meinasin 9.aidan jälkeen tehdä ihan perinteisen välistävedon ja kerran se onnistuikin, mutta Jenna oli sitä mieltä että Hekan vauhtia on ihan turha lähteä hidastelemaan moisilla ohjausvalinnoilla. Antaa sen mieluummin edetä koko ajan ja valita ohjaustekniikat sen mukaan, mikä vie sitä eteenpäin. Näin ollen 9.aidalla tehtiin kuivaharjoittelua sylikäännöksellä, sen jälkeen valssilla = tuplasylkkäri, (koira jäi vasemmalle puolelle) ja silloin sen sai tosi helposti ja hyvin kääntymään 10.aidalle. Heka tarjosi tuossa 9.aidalla moneen otteeseen viskileikkausta, mutta kun sitä palkattiin onnistuneista käännöksistä ja toistoista, alkoi se vauhdistakin sujua.

Otettiin vielä 5.putken kautta eteenpäin. Jäin taas turhaan varmistelemaan tuota 6.aidan takaakiertoa ja olin myöhässä 8.aidalla jarruttamassa Hekaa sylkkäriin. Jenna huomauttikin tästä moneen otteeseen. Heka lähtee takaakiertoon vaikka kentän toisesta päästä ja minun pitää vaan luottaa siihen. Taas se avainsana; Luottamus. Ensimmäisellä kerralla Hekalta meinasi taas jarrut unohtua ja otettiin yksi sylikäännösharjoitus vielä ihan kuiviltaan. Sitten alkoi toimia muutenkin ja uskalsin luottaa tuohon 6.aidan takaakiertoon. Hieman meinasi olla vaikeuksia sylikäännöksen jälkeen tapahtuvalla valssilla (mikä siinä on, ettei ne meinaa enää onnistua), mutta nopeasti kokosin pääni ja sain kuin sainkin ne valssit tehtyä. 11.aidalla unohdin aluksi tyrkätä ja Heka hyppäsi sen edestä ja toisella kerralla kun muistin tyrkätä, unohdin vetokäden jotta Heka olisi sieltä takaa lähtenyt hyppäämään. Kolmas kerta toden sanoo, niin myös tässä ja sitten onnistui kaikkinensa. Kepeillä tein jonkun ihmeellisen munauksen, kun aloin kesken suorituksen kaivaa lelua treeniliivin taskusta. Tottakai Heka pisti sen merkille ja se jätti kolme viimeistä väliä pujottelematta. Otinkin sitten ihan pelkät kepit ja pidin lelua koko ajan toisessa kädessä. Kepithän oli seinää kohti ja viimeisen kepin sekä seinän välillä oli matkaa vain puoli metriä, joten olin sikäli yllättynyt, että Heka kuitenkin pujotteli loppuun asti toisella kerralla.


Jenna halusi omien sanojensa mukaan "kiusata" meitä keskittymällä radalla kohtiin 5-12, joten kepeiltä eteenpäin jätettiin rata meidän osalta menemättä. Hyvä että kiusasi, nimittäin katson asioita jälleen aivan uudenlaisin silmin. Jenna kehotti treenaamaan Hekan kanssa tämmöisiä syheröitä, vääntöjä ja sylkkäreitä, eikä liikaa irtoamista ja kauko-ohjausta. Lisäksi omaan alakroppaan pitää kiinnittää huomiota. Käytän yläkroppaani todella hyvin, mutta lantiosta alaspäin riittää työmaata. Jenna laittoi vielä kohdat 8-11 ohjaamaan ilman käsiä, vain jalkoja/alakroppaa käyttämällä. Silloin huomasin eron. Tuntui melkein jopa luontevammalta ohjata jaloilla eikä käsillä. Minikoirilla useimmiten pää on ohjaajan polven alapuolella tai sen kohdalla ja siksi minikoiran kanssa kannattaa ehdottoman tarkkaan hallita myös alakroppa.

Jälleen tuli uusia asioita esille ja sain neuvoja siihen mihin kaipasinkin. Videolta pystyy paremmin havainnollistamaan ne asiat, mitä tässä selitin. Jenna on ihan mahtava kouluttaja ja ollaan varmasti menossa seuraavaankin valmennukseen kun sellainen tulee. 

Part 9: Turn it all around

Eilen oli Tiian valmennus ja ei kyllä annettu yhtään parastamme.

Tiia lähetti ratapiirroksen eilen samaan aikaan kun olin liikenteessä, joten en ehtinyt tutustua siihen kunnolla kuin vasta paikanpäällä. Monta erilaista tapaa ohjata. Joko edestä tai takaa. Heti ensimmäisenä oma huomioni kiinnittyi A-esteeseen. Laitoinkin Tiialle samantien viestiä, että Heka ei A:ta tänään suorita. Ei radalla eikä myöskään radan osana. Sehän oli enemmän kuin selvää ja meidän blogia lukevatkin tietävät minkä takia. No anyway, mennään sitten itse asiaan.


Eli monta erilaista tapaa ohjata, joko edestä tai takaa. Nyt oikeastaan havahduin siihen asiaan kunnolla, miten paljon paremmin Heka lukee takaakierto-ohjausta kuin että ohjaisin sen edestä. No miksi me ei sitten sitä parastamme annettu? Huomasin jo lähdössä, että Heka kävi pirunmoisilla kierroksilla, ei meinannut malttaa pysyä siellä ja hiissasi koko ajan lähemmäksi. Alun päällejuoksuissa (2-3) Heka tiputti 2.aidan riman törmäämällä numerokylttiin. Myös putki nro 4 osoittautui alussa hyvin vaikeaksi, vaikka se ei todellakaan pitänyt sitä olla. Heka ei lukinnut putken päätä ollenkaan, vaan jäi sillä ärsyttävällä häkkäräväkkärä-tyylillään pyörimään siihen eteen. Toisella kerralla ei ollutkaan mitään ongelmia, joten sain sen hyvin nakattua sinne putkeen ja pääsin täysillä painamaan eteenpäin. Hekan tullessa 4.putkesta ulos, olin saanut jo todella hyvän etumatkan (n. 10 metriä) ja tämäkö se sitten pisti Hekaa kyrsimään. Se tuli niin hirveällä rytinällä putkesta ulos, ettei noteerannut 5.aidan rimaa ollenkaan vaan surutta juoksi sitä päin. Videolta katsottuna näyttää, kuin Heka ponnistaisi liian aikaisin. 6.putken jälkeen ennätin kuin ennätinkin tekemään persjätön ja ensimmäinen rundi lopetettiin 8.aitaan. Alussa olevien päällejuoksujen aikana Heka tiputti myös 3.aidan riman alas ja koska kukaan ei ehtinyt sitä laittamaan takaisin, Hekan ei tarvinnut kuin juosta 5.aidan läpi ja silloin oli toivotonta ehtiä tekemään persjättöä 6.putken jälkeen. Tämä tapahtui ennen tuota onnistunutta persjättöä ja etumatkan saavuttamista. En tiedä oliko sillä vaikutusta siihen, että Heka ponnisti toisella kerralla väärin, koska rima oli ollut alhaalla, Ei tuosta koskaan tiedä.

Jatkettiin rataa 10.aidalta eteenpäin ja tässä kohtaa olisi tehnyt mieli heittää hanskat tiskiin. Hekan takana oleva A-este häiritsi sitä suunnattomasti ja käytiin melkoista valtataistelua siitä, että sinne A:lle ei peruuteta 2on 2offiin (mitä tarjosi monta kertaa), vaan istutaan maassa ja odotetaan lupaa jatkaa. Heka ei kestänyt yhtään, se säntäili edestakaisin, polki etutassuillaan suu vaahdossa. Tiiakin käski tässä vaiheessa rauhoittamaan koko tilanteen ja kummasti se sitten rauhoittui - onneksi. Varmaan hallista ulos meneminen olisi ollut yksi vaihtoehto. Itseäni alkoi v****ttamaan niin suuresti, mutta onneksi sain pään pidettyä kylmänä ja voitiin jatkaa. Olin positiivisesti yllättynyt, ettei Heka kertaakaan syöksynyt aivan 10.aidan vieressä tyrkyllä olevaan putkeen. Kerran tai kaksi se kävi sinne kurkistamassa, ei muuta. Tein 12.aidalle viskileikkauksen joka onnistui todella, todella, todella hyvin ja Heka lukitti myös erinomaisesti 13.putkeen. Sitten päästäänkin koko treeenin itkukohtaan, nimittäin 15-16. Tarvitseeko edes sanoa, että Heka ei taaskaan lukinnut putken päätä (puhun nyt putkesta nro 15) vaan jäi sen eteen hyrräämään. Otin Tiian kehotuksesta kaksi erillistä toistoa tuolla putkella palkan kanssa. Yllättävää kyllä, kolmas kerta toden sanoi ja Heka lukitti sinne todella hyvästä vauhdista. Sen jälkeen minä olin taas hukassa. Yritin 16.aidalle pakkovalssia/merkkausta, ja myös takaakiertopersjättöä...mikään ei onnistunut. Oma rytmitykseni oli totaalisesti pielessä tuon putken takia ja tästä ei vain yksinkertaisesti tullut mitään. Heka kiersi joka kerta 16.aidan väärältä puolelta. Otin sitten yhden toiston, että lähetin Hekan putkeen ja palkkasin sen kun se reagoi merkkaukseen.

17.aidalta jatkettiin, johon tein niistosokkarin ja oikeastaan tästä eteenpäin rata tuntui rullaavan ihan eri moodilla. Tosin en missään vaiheessa ollut sitä mieltä, että nyt meillä Hekan kanssa toimii, koska alla oli jo niin huonoa treeniä ettei tosikaan. 19.putken kanssa ei mitään ongelmia, kuten ei myöskään kepeille hakemisessa. Keppien jälkeen tein persjätön, otin etumatkaa Hekaan ja sain sen jälleen irtoamaan putkeen. Ota tuosta nyt sitten selvää. Kerran Heka ennakoi keppien jälkeen tapahtuvaa persjättöä ja se jätti viimeisen keppivälin pujottelematta, mutta onneksi se jäi vain siihen yhteen kertaan. Loppuradan 25-28 jokainen teki retroillen, eri ihan perinteisillä takaaleikkauksilla. Ainoastaan 27.aidalle tehtiin viskileikkaus. Jos ei viime kerralla onnistuneet perinteiset valssit, niin nyt ei sitten onnistuneet ne perinteiset takaaleikkaukset. Heka ei yhtään reagoinut käännöksiin, sen focus oli seuraava este ja minun ohjaamisella ei ollut enää väliä. Heka oli päättänyt suorittaa loppuradan itse. Kun otin vastakkaisen käden käyttöön, sain kuin sainkin Hekaa käännettyä mutta hyvin tuskaisesti. Tiia tulikin loppuun palkkaamaan Hekan, että saatiin se 27.aidan jälkeen kääntymään putkeen eikä sinne vieressä olevalle aidalle.


Kyllä tekisi oikeasti mieli itkeä. Eilen vielä nauratti ja näin, mutta ei enää. Meillä ei yhtään Hekan kanssa pelannut tuo yhteistyö. Tämmöinen se on rasittavimmillaan ja tiedättekö miltä tuntuu, kun se tuohon malliin sikailee kisoissa. Kyllä suurin osa noista virheistä menee puhtaasti minun piikkiin, mutta Hekalta puuttui eilen korvat ja silmät. Kisoissa tulee aina se fiilis että tekee mieli vajota maan alle tämmöisen suorituksen jälkeen. Joskus täytyy kuitenkin mennä huonosti, että voi sitten taas toisella kerralla parantaa. Toivottavasti se on näin. Tiia kehotti katsomaan ja etsimään niitä onnistuneitakin kohtia ja olihan siellä niitä; 12.aidan viskileikkaus, kepeille vienti ja sieltä 24.putkelle asti tehty pätkä. Ihan ookoo menoa. Treenin alle menee nyt pakkovalssi/merkkaus. Hekan pitää kovastakin vauhdista reagoida tuohon. Tiialta tuli hyvä totuus siihen väliin, kun otin lelun treeniliivin taskusta jo käteen valmiiksi palkatakseni Hekan tuosta 15.putkeen menosta; Vaikka lelu oli minun kädessä ja vingutin sitä, Hekan focus oli jo 16.aidassa ja tottakai se sinne syöksyi koska tuo rata on itsessään Hekalle jo niin suuri palkka. Kuulemma niin sen pitääkin olla, mutta joskus se on toisinaan ihan helvetin rasittavaa. Tuo eilinen treeni oli nyt hyvä esimerkki siitä. 

En vaan voi olla kuin onnellinen noinkin ihanasta valmentajasta, kuin Tiia. Vaikka itse törttöilin eilen oikein olan takaa ja Heka senkin edestä, Tiia on ihana kun jaksaa kannustaa ja pysyy positiivisena vaikka kuinka menee metsikköön. Tiia ei myöskään anna luovuttaa, eilen olin kahdessakin eri kohdassa valmis painelemaan hallista ulos, mutta sitten otettiin ne kohdat ihan erikseen ja palkattiin koira onnistuneista toistoista. Mie tykkään Tiiasta ihan hitokseen - juuri meille sopiva koutsi. Meidän ryhmässä treenasi eilen myös juoksuinen narttu (Pirre-kelpie.) Haukkuvaarassa juoksuinen narttu saa treenata hallissa, kunhan sillä on suojat jalassa. Jos jostain voi vielä iloinen olla, niin siitä, että Heka ei ole juoksuisista nartuista moksikaan. Sitä eivät hormonit vie, vaan se keskittyy täysillä tekemään duunia silloin kun sitä tehdään. Uuteen nousuun.