Toipuminen patellaluksaatioleikkauksesta - ensimmäiset 5 viikkoa

Sykkeen polvileikkauksesta tulee huomenna kuluneeksi 5 viikkoa. Aika menee hurjan nopeaa, vaikka välillä ei siltä tunnu. Edelleen Sykkeen toipumista ja kuntoutumista pääsee parhaiten ja lähes reaaliajassa seuraamaan meidän ig-tilillä, jonne löytyy suora linkki blogin sivupalkista. Ajattelin kuitenkin kirjoittaa tänne hieman pidemmän tiivistelmän, että miten nämä 5 viikkoa ovat sujuneet ja miten Sykkeen kuntoutus etenee käytännössä.

Päivää ennen tikkien poistoa

Tikit poistettiin 10 päivää leikkauksen jälkeen, mutta ennen sitä päivittäiset ulkoilut olivat käytännössä vain 5 minuutin tarpeiden teko-pyrähdyksiä. Tikkien poistoon saakka Syke oli osan ajasta kolmijalkainen, mutta namiavustuksella ja koiraa rohkaisemalla se alkoi ottamaan leikattua jalkaa käyttöön myös ulkona. Sisällähän Syke varasi painoa jalalle jo leikkauspäivän iltana. Toki ennen näitä ulkona tehtäviä "harjoituksia" Syke opetteli käyttämään jalkaansa ensin sisällä ja tuettuna. Tein itse tänä aikana sen virheen, että vertasin Sykkeen toipumista muihin polvileikattuihin ja ajattelin koirassa olevan jotain vikaa, kun se ei päivää ennen tikkien poistoa kävellyt kuin 10 metriä käyttäen leikattua jalkaa jokaisella askeleella. Huolestuin asiasta siinä määrin, että soitin leikanneelle ortopedille ja hänen mielestään Sykkeen toipuminen eteni juuri kuten pitääkin ja tyyliin 15 askelta tikkien poistoon mennessä on jo hyvä saavutus.

Tikit poistettiin vappuaattona meidän oman eläinlääkärin, Suvin, toimesta ja samalla polvi kontrolloitiin ensimmäisen kerran leikkauksen jälkeen. Sen verran olin Sykettä osannut lukea, että epäilin tikkien haittaavan jalan käyttöä niiden kireyden vuoksi ja kun ne saataisiin pois, alkaisi se varmasti käyttämään jalkaansa ihan eri tavalla. Näin todellakin kävi. Vappuaaton iltana tehtiin ensimmäinen, 10 minuutin hidas kävely kotitalon nurkalla. Viikko vapun jälkeen tehtiin päivän kestävä roadtrip Tampereelle, missä meillä oli ortopedin kontrolli ja samalla käynnillä päästiin aloittamaan myös fysioterapia sekä sen myötä kuntoutus. Kaikki oli polvessa kuten sillä hetkellä kuuluukin ja mikäli kuntoutus jatkuu yhtä hyvänä *kop kop kop*, Juha totesi jalasta tulevan täysillä toimivan mihin tahansa harrastuskäyttöön. Fysioterapeutilta saatiin ohjeet painonsiirtoharjoituksiin sekä lonkankoukistajien venytyksiin, mitä ollaankin siitä päivästä lähtien toteutettu säntillisesti päivittäin, annettujen ohjeiden mukaisesti. Juha myös määräsi Sykkeelle neljän kerran cartrophen-pistoskuurin, jonka hän määrää ennaltaehkäisevänä hoitona jokaiselle ortopediselle potilaalle. Ensimmäisen piikin Syke sai Tampereella ja nyt ollaan käyty kahdesti piikitettävänä AlmaVetillä joka perjantai viikon välein. Viimeinen pistos on tällä viikolla.

3 viikkoa leikkauksesta. Leikattu jalka kameran puolella

Fysioterapeutti myös havaitsi Sykkeen etujalkojen ja etuosan lihasten olevan melkoisen jumissa, mikä nyt ei sinällään tullut yllätyksenä. Olin varannut Sykkeelle jo hyvissä ajoin Tarjalle ajan faskiamanipulaatioon, missä käytiinkin viikko sitten. Se tuli todella tarpeeseen, Syke oli etuosastaan (ymmärrettävästi jumissa) ja seuraava käsittely meillä onkin jo vähän yli viikon päästä. Siihen saakka jatketaan päivittäisi jumppailuja ja etuosan kireyksiä helpotetaan seiso-istu-maahan-sarjalla. Leikkausarpea ei enää edes huomaa. Jos ei tietäisi koiran missään leikkauksessa käyneen, ei mitään osaisi edes epäillä.

Oikeastaan 3 ensimmäistä viikkoa ulkoilut olivat vain lyhyitä, 5-10 minuuttia kerrallaan ja rauhallisesti kävellen. Ravi ja laukka ovat toistaiseksi kielletty, sillä liian nopea liikunnan määrän ja temmon kasvu voi turvottaa paitsi leikattua polvea, myös kipeyttää muita lihaksia jolloin kuntoutuminen hidastuu. Polven anatomiaa ja asentoa on muokattu sekä nivelsiteiden paikkaa muutettu, joten Syke ikään kuin opettelee jalan käytön kokonaan uudelleen ja se täytyy tehdä asteittain. Hitaasti, mutta varmasti. Viime viikolla Syke käveli jo 3-4 kertaa päivässä 15 minuutin pätkiä ja tällä viikolla aikaa nostettiin 20 minuuttiin. Kävelyjen pituutta nostetaan käytännössä viikko viikolta 5 minuuttia kerrallaan. Jos näyttää siltä, että koira väsyy, sitten pituutta vähennetään. Kipulääke jätettiin asteittain pois viime viikolla ja ainakaan omaan käteen polvi ei ole tuntunut turvonneelta. Olemme olleet jonkun verran myös mökillä, missä normaali arki on sujunut helpommin kuin mitä kerrostalossa. Kävin myös itse omalla osteopaatillani hoidettavana, sillä kroppa on ottanut itseensä melkoista runtua kun Sykettä on joutunut ja joutuu vielä jonkun verran kantamaan.

Metsäkävelyllä - 4 viikkoa leikkauksesta

Syke on asunut koko tämän ajan ja tulee asumaan vielä tovin olohuoneeseen rakennetussa aitauksessa, mikä oli ensin pienempi kooltaan mutta toipumisen edetessä sitä on laajennettu. Aitauksen tärkein tehtävä on estää hyppimiset sohvalle ja sänkyyn sekä minimoida kaikki riskit ettei jalkaan kohdistuisi mitään voimakasta kiertoa tai äkkiliikettä. Luutumisprosessi polvessa on parhaillaan käynnissä ja jotta se ehtii luutua oikeaan paikkaansa rauhassa, rajoituksista ei jousteta yhtään. On ollut jo nyt positiivisella tavalla hurjaa huomata, että miten hyvin Syke on toipunut ja miten uskomaton vaikutus leikatulla jalalla on sen kehoon jo nyt. Jalkapöytä -ja terä on suorassa linjassa eikä se kierry enää ulospäin. Välillä vaan meinaa oma mieli pelätä ja stressata liikaa. Kun on loppujen lopuksi vastuussa elävästä olennosta ja sen terveydestä, joka vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen, sitä vaan jotenkin on koko ajan varpaillaan. Meillä on kuitenkin todella huikeat tukijoukot varmistamassa, että kaikki menee maaliin kuten pitääkin.

Ensi viikolla on yksi tärkeä etappi tällä matkalla saavutettu. Nimittäin kuntoutuksen puoliväli, 6.viikko ja silloin käydään Suvilla kontrollikäynnillä. Paranemisen kannalta 6 viikkoa on sitä kriittisintä aikaa ja Juhan sanoin sen jälkeen polvi ei enää helposti hajoa. Kuitenkin tarkasti kontrolloitu ja rajoitettu elämä tulee vielä jatkumaan, mutta pieniä merkkejä normaalista näkyy jo. Olen ihan mielettömän ylpeä Sykkeestä, että miten hyvin sen päänuppi on kestänyt ja kuinka sopeutuvainen potilas se on ollut. Toki sille on järjestetty erilaista aktivointia mm.älypelien, nenäharjoitteiden sekä luiden kaluamisen muodossa, mutta Sykkeen suurin energianpurkutapa ja rakkaus on juosta täysiä. Sehän tässä polvileikkauksessa on ollut tärkein tavoite: Syke saa juosta jatkossa niin paljon kuin se vain haluaa.

Pieni tarina siitä, kun eräs eläinlääkäri pienen valkoisen villakoiran omistajan luottamuksen voitti...

Suomen Eläinlääkäriliitto jakaa Vuoden eläinlääkäri tai Vuoden eläinlääkintäteko -palkinnon merkittävän eläinlääketieteen, eläinlääkinnän tai eläinlääkärikunnan hyväksi tehdyn työn perusteella vuosittain. Vuoden 2021 palkinnon saaja(t) julistettiin tänään ja se on totisinta totta:

Suvi ja Teppo Heinola on valittu vuoden eläinlääkäreiksi 2021!

Suvi ja Teppo Heinola

Kuva: Eisepure.fi

Suvin ja Tepon perustama sekä omistama eläinklinikka AlmaVet avattiin Jyväskylän Seppälään keväällä vuonna 2016 ja hiljattain klinikalla on hoidettu sen historian 10 000.potilas

Minun ja Hekan tie vei AlmaVetille avajaisvuoden syksyllä eikä paluuta entiseen ole sen jälkeen ollut. Olen siitä lähtien keskittänyt kaiken koirieni terveydenhoitoon liittyvän AlmaVetille ja mikäli heillä ei jonkin osa-alueen sisältä löydy tarvittavaa osaamista, meidät on ohjattu sellaisille klinikoille missä tarvittavaa osaamista on saatavilla. Esimerkiksi keväällä vuonna 2017 Suvi lähetti Hekan mittavaan hammastoimenpiteeseen Jyväskylän kokeneimmalle hammasspesialistille sekä tämän vuoden keväällä Syke leikattiin Tampereella yhden alansa parhaimman (ainakin omasta mielestäni) ortopedin toimesta. Yhteistyö ja kontakti eläinlääkäreiden välillä on toiminut. Suvi onkin tehnyt omille koirilleni kaikki tarvittavat esivalmistelut sekä koonnut tarpeelliset tiedot, joiden ansiosta minä olen voinut keskittyä olemaan pelkkä koiranomistaja joka tuo ne paikalle sovittuun aikaan ja siellä tiedetään mistä oikein on kyse. Mutta näin ei ole ollut aina.

Haluan ensimmäistä kertaa jakaa teille tarinan eräästä tytöstä ja sen pienestä, valkoisesta villakoirasta.

Tytöllä ja villakoiralla on aina ollut erityinen yhteys toisiinsa, sitä on lähes mahdotonta selittää kuinka erityisesti yhteydestä on kyse. Villakoira kasvoi tytön rinnalla aikuiseksi ja toisinpäin. Hän kertookin Robinia lainatakseen saaneensa villakoiraltaan parhaimmat hetket mutta myös ne vaikeimmat naurut, itkut ja aamuun venyvät illat. Niitä tarinoita on niin monta. Kuitenkin vuosien 2009 ja 2010 tämä villakoira sairastui vakavasti ja tyttö oli lähellä menettää parhaimman sekä tärkeimmän ystävänsä. Hän ei ymmärtänyt miksi eläinlääkäri toisensa jälkeen ei tuntunut löytävän syytä, saatika apua sen kipuihin. Useampana aamuna tyttö ei ollut lainkaan varma olisiko pieni valkoinen villakoira enää hänen rinnallaan. Kunnes eräs, sittemmin muualle muuttanut eläinlääkäri löysi syyn ja oikean hoidon, jonka ansiosta pieni valkoinen villakoira taisteli itsensä elämän syrjään takaisin kiinni ja tyttö sai pitää parhaan ystävänsä. Kuitenkin tuon pienen valkoisen villakoiran mieleen syöpyi mielikuva siitä, että eläinlääkärit ovat hirveitä sekä pelottavia. Se syöpyi myös tytön mieleen, seurasihan hän vierestä parhaan ystävänsä henkiinjäämistaistelua. Pala palalta tytön luottamus eläinlääkäreihin mureni ja hän kehitti itselleen sekä villakoiralleen huomaamatta suojakuoren. Koiransa tyttö kuitenkin hoiti hyvin, kuten aina ja vei ne joka kerta eläinlääkäriin kun siihen oli tarvetta. Hän ei kuitenkaan liiemmin välittänyt kuka hänen villakoiraansa milloinkin hoiti tai missä, kunhan se vain hoidettaisiin mutta satuttaa hän ei parasta ystäväänsä enää antaisi. Näin tämä tyttö ajatteli, ennen kuin kaikki muuttui.

Pieni valkoinen villakoira tarvitsi hammashoitoa. Tyttö oli kuullut uudesta, vastikään avatusta eläinklinikasta ja annettujen arvostelujen perusteella hän päätti varata ajan villakoiralleen sinne. Vastassa oli eläinlääkäri, joka kyseli tarkkaan tuon pienen valkoisen villakoiran tiedot aina harrastuksista ruokintaan asti. Tämä hämmensi tyttöä entisestään, eiväthän eläinlääkärit ole tuollaisia? Hehän vain hoitavat, laskuttavat ja toivottavat parempaa vointia. Tytön oli vaikea katsoa tuota eläinlääkäriä suoraan silmiin tai edes kääntää katsetta häntä kohti, vaikka eläinlääkäri kovasti häntä yrittikin kohdata. Mitä se sellainen on? Kun pieni valkoinen villakoira oli nukahtanut ja viety toimenpiteeseen, lähti tyttö oudon, mutta silti helpottuneen tunteen kera tappamaan aikaa. Mikä on tämä tunne, hän mietti. Se nainen ei ollut mikään pelottava, osittain latinaa pölöttävä eläinlääkäri. Vaan ihminen. Hän kohtasi paitsi pienen valkoisen villakoiran, niin myös sen omistajan. Tai ainakin yritti. Vielä toimenpiteen jälkeisenä iltana tyttö mietti tuota eläinlääkäriä ja hänen tapaansa toimia. Pieni valkoinen villakoira oli hoidettu, hän sai sen ehjänä kotiin ja vielä seuraavana päivänä hänelle soitettiin ja kysyttiin miten pieni valkoinen villakoira voi. Sen puhelun jälkeen hän tiesi, että tässä on heidän oma klinikkansa ja se vaaleahiuksinen nainen olisi se eläinlääkäri, jolle hän jatkossakin uskoisi pienen valkoisen villakoiransa hoidon. 

Hetkeä myöhemmin tyttö saikin villin idean lähteä siedättämään villakoiran eläinlääkäripelkoa yhdessä tämän vaaleahiuksisen eläinlääkärin ja koko klinikan henkilökunnan avustuksella. Pienen valkoisen villakoiran eläinlääkäripelko saatiin hallintaan ja ideat seurasivat toisiaan. Tyttö tutustui tuohon eläinlääkäriin, ihmiseen, koko ajan enemmän ja pikkuhiljaa tuo tyttö huomasi luottavansa. Hän antoi eläinlääkärin kohdata paitsi pienen valkoisen villakoiran, niin myös itsensä. Tytön käsitys eläinlääkäreistä alkoi muuttua. Nykyään tuo tyttö arvostaa jokaista eläinlääkäriä täysin eri tavalla. Hän tekee vuoden 2021 eläinlääkäreiden kanssa, heidän klinikkansa alla laajaa vaikuttajamarkkinointia ja näyttää omilla, sosiaalisen median kanavilla millaista on HYVÄ eläinlääkäripalvelu joka kiteytyy klinikan sanomaan:

                           Kuuntelemista, välittämistä ja luottamusta - ihmisten ja eläinten välillä. 

Heka & Suvi. 

Kuva - Annamari Sundgren

Se oli meidän tarinamme. Kaikkien näiden vuosien aikana Heka ja Syke ovat jättäneet AlmaVetin leikkauspöydälle pallit, munasarjat, parit anaalirauhasmömmöt, pysyviä -ja maitolegoja. Niistä on vuodatettu muutamia putkiloita verta, rokoteltu, kuvattu ja ronkittu sekä ties mitä muuta. Mitä ikinä Hekalle ja Sykkeelle onkaan AlmaVetillä tehty, joka kerta tiedostan alitajunnassa että Suvin, Tepon ja koko klinikan henkilökunnan hellässä huomassa kummallakaan heistä ei ole mitään hätää ja minä voin omistajana luottaa heihin. Minäkin olin (ja olen edelleen osittain) se koiranomistaja, jolle eläinlääkärissa käyminen on ajatuksena ikävä ja ns. pakollinen paha, joka nyt sattuu kuulumaan tähän pakettiin. Se ei kuitenkaan ole mikään maailmanloppu, päinvastoin. Eläinlääkärit ovat ihmisiä, heiltä saa ja pitää kysyä jos jokin asia vaikkapa lääkitykseen liittyen askarruttaa. Heiltä voi kysyä hinta-arviota ilman, että sitä tarvitsee hävetä. He ovat siellä klinikalla meitä varten, valmiina auttamaan. Jokainen eläinlääkinnän ammattilainen tekee aina parhaansa ja uskon, että monikin eläinlääkäri on omankin työvuoronsa päätteeksi miettinyt kotiin päästyään jotain tiettyä potilasta joka on jäänyt mieleen. Jokainen eläinlääkäri ja hoitaja ovat tällä alalla syystä. He haluavat auttaa.

Tähän loppuun esittää toiveen ja heittää haasteen kaikille lemmikkien omistajille:

Jos koet, ettei eläintäsi hoidettu hyvin tai jotain jäi hampaankoloon, ole yhteydessä suoraan hoitaneeseen klinikkaan ja/tai eläinlääkäriin. Älä tee julkaisua sosiaaliseen mediaan, kohdista viestisi suoraan hoitavalle taholle. 

Kiitä eläinlääkäriä, klinikkaa ja/tai eläintenhoitajaa seuraavan kerran, kun vierailet vastaanotolla. He tekevät arvokasta ja tärkeää työtä eläinten sekä myös meidän omistajien parhaaksi. Näytetään yhdessä, että myös me välitämme heistä.

Vielä kerran:

 PALJON ONNEA SUVI JA TEPPO! 

Olen hurjan onnellinen saadessani sanoa, että juuri te olette minun koirieni eläinlääkäreitä ja että minun koirani käyvät AlmaVetissä.