Kaksi vuotta kastraatiosta - mikä on muuttunut ja kenellä?

Yhteistyössä: Eläinklinikka AlmaVet

Oli vuoden 2018 marraskuu ja olin varannut Hekalle ajan AlmaVetiin vanhoille lemmikeille räätälöityyn, kattavaan terveystarkastukseen. Heka oli tuolloin 10½-vuotias ja koko siihen astisen elämänsä se oli kantanut jalkovälissään kahta pientä kulkusta. Tarkastuksessa kävi ilmi, että toisessa noista kulkusista tuntui epäsymmetrinen muutos. Vaikka tuo muutos oli varsin pieni ja ennättänyt olla koirassa ehkä kuukauden tai korkeintaan kaksi, Hekalle suositeltiin kastraatiota. 

Silloin kävi toteen tämän omistajan, ei nyt ehkä pahin, mutta aika ikävä pelko. Minä kun myönnän olleeni ja olen ehkä vieläkin pienesti sitä koulukuntaa, jonka mielestä koiria ei steriloida tai kastroida muista kuin terveydellisistä syistä. Mikä tuuri, napsahti sitten omalle kohdalle. Nyt oli edessä nimenomaan pakottava, terveydellinen syy eikä asiaa pohdittu hetkeäkään leikataanko vai ei. Näin jälkikäteen olen miettinyt että mitkä asiat ovat aikoinaan vaikuttaneet siihen niin järkähtämättömään ja vahvaan näkemykseeni siitä, ettei koiria eikä varsinkaan omia koiriani kastroida tai steriloida muista, kuin terveydellisistä syistä? 

Veikkaan suurimmaksi syyksi sosiaalisen median ja eri keskustelupalstojen aiheuttamaa painetta kyseisestä asiasta, missä tämä kahtia jakautunut koulukunta näkyy todella vahvasti. Hirveästi pelotellaan ja varoitellaan mm.virtsanpidätysongelmilla, huonontuvalla turkinlaadulla, paino -ja jopa käytösongelmien pahentumisella. Unohtamatta varoituksia luonteen muuttumisesta, vieläpä siihen pahimpaan suuntaan. Ne koiranomistajien omakohtaiset ja ennen kaikkea positiiviset kokemukset tuppaavat valitettavasti jäämään niiden negatiivisten alle. Esim.virtsanpidätysongelman ilmetessä, ko.vaivaan on olemassa toimivia lääkehoitoja eivätkä ne sulje koiralta kilpailullisia tavoitteita jos kyseessä on harrastuskoira. Muutoinkin virtsankarkailua tavataan enemmän leikatuilla nartuilla. Uroksilla se on harvinaisempaa.

On kuitenkin olemassa näyttöä siitä, että tietynlaisilla luonteenpiirteillä/käytöksillä varustetuilla koirilla leikkaaminen voi vaikuttaa negatiivisemmin kuin positiivisemmin. Tästä on luennoinut lemmikkien käyttäytymistieteeseen perehtynyt eläinlääkäri Tuulia Appleby ja olen itsekin kyseiselle luennolle osallistunut. Mitä nämä piirteet sitten ovat, täältä löytyy mielestäni hyvä ja kattava blogiteksti aiheesta: Reaktiivinen koira ja kastraatio - uhka vai mahdollisuus? 

Vaikka ko.blogitekstissä pohditaan kastraatiota nimenomaan reaktiivisen koiran näkökulmasta, siellä on tuotu hyvin asiaa esiin muiltakin osin.

Riskejä siis on, sitä en kiellä ja ne on toki hyvä tiedostaa, kun kyse kuitenkin on peruuttamattomasta toimenpiteestä. Asiaa kannattaa tiedustella tarkemmin siltä itse eläinlääkäriltä kuin "kaikkitietävältä dr.facebookilta." Lisäksi ainahan on vaihtoehtona kokeilla sille urokselle kemiallista kastraatiota ennen lopullisen leikkauspäätöksen tekemistä, mutta siitä en ala tässä sen enempää puhumaan. En myöskään ala tässä tarkemmin eritellä kastrointiin johtavia syitä, siihen liittyviä hyötyjä riskejä noin yleisesti, asiasta löytyy googlettamalla faktapohjaista tietoa vaikka ja millä mitalla. Plus aina voi ja kannattaa kysyä asiasta mieluummin siltä omalta eläinlääkäriltä. Nimimerkillä itsensä paniikin partaalle saanut koiranomistaja, joka teki koiralleen diagnoosin googlen avulla. Tämän blogitekstin tarkoitus on kertoa pääasiassa omista kokemuksistani, jotka loppujen lopuksi osoittautuivat enemmän positiivisiksi kuin negatiivisiksi. 

Itselläni sitä harkitsemisen varaa ei kuitenkaan jäänyt, Heka oli pakko leikata tietoisella riskillä siitä että jo valmiiksi impulsiivisen koiran käytös voi mennä pahemmaksi. Arki impulsiivisen koiran kanssa on...no, sanotaanko nyt vaikka että haastavaa. Hekalla se näkyi mm.itsehillinnän puutteena, terävyytenä, se kiihtyi nollasta sataan sekunnissa ja tavoitteli käytännössä kaikkea mikä sen kanssa harrastaessa oli sille vahviste - vahvimpana ruoka sekä erilaiset esineet ja lelut. Vaikka aina sanonkin että Heka on kuin ihmisen mieli, tällä kaikella on myös kääntöpuoli ja se on nimenomaan tämä. Koira oli ikään kuin koko ajan jatkuvassa valmiustilassa.

Hekalla ei kuitenkaan esimerkiksi ollut koskaan ilmennyt niitä "tyypillisiä" uroskoiran käyttäymismalleja jotka luetellaan lähes kaikissa, ellei jopa jokaisessa, uroskoiran kastrointiin liittyvissä artikkeleissa minkä vuoksi olen kokenut sen olevan sille käytännössä turha toimenpide. Hekassa ei ole yhtään edes jalostusainestakaan. Nyt jopa tuppaa vähän naurattamaan tämä ajattelutapa, mikä minulla on kastraatiosta ja steriloinnista ollut. 

Jos olisin jo kauan aikaa sitten tiennyt, että kuinka paljon kastraatio auttaisi Hekaa muutenkin, tämä toimenpide olisi tehty sille jo huomattavasti paljon aikaisemmin. Heka leikattiin jo kahden viikon päästä muutoksen toteamisen jälkeen ja leikkauksen suoritti koirieni oma luottoeläinlääkäri, Suvi. Eniten koko operaatiossa pelotti paitsi sen jälkeen ilmenevä mahdollinen kipu mutta pidemmällä ajalla myös se, että tulisiko Hekasta arjessa entistäkin haastavampi kun se oli sitä jo valmiiksi muutenkin? Kun facebook menneellä viikolla sitten muistutti leikkauksesta olevan aikaa kaksi vuotta (mihin tämä aika oikein menee?!), uskallan sanoa sen ääneen myös isommin: Kastrointi oli Hekan elämässä se parhain asia, joka vei siltä sen jatkuvan valppaana olon ja se myös muutti koiran kireästä viulunkielestä chillailijaksi. Ja mitä tulee siihen kipuun, sellaista ei koskaan ollutkaan. Tai ainakaan Heka ei millään tavalla vaikuttanut kipeältä, jo seuraavana päivänä leikkauksesta se heitti sohvalla reteesti selälleen ketarat taivasta kohti. Itse leikkaushaava oli sen verran huomaamaton, että sitä oli mahdotonta tarkastaa päivittäin 10 vuorokauden ajan kun en minä sitä koskaan löytänyt. Eipä sillä, haava ei kiinnostanut koiraakaan tuon taivaallista, hyvä jos edes tiesi että sille on jotakin tehty.

Kastrointi antoi Hekalle myös toisen, erittäin positiivisen ja tervetulleen muutoksen. Sillä on koko elämänsä ajan olllut joko pienempiä tai vähän isompia ongelmia suolistonsa kanssa ja tämän vuoksi painoa lähti herkemmin suhteessa kuin sitä tuli. Kastraation ansiosta ruoka tarttuu ihan eri tavalla ja näin 12½-vuotiaana Heka on saavuttanut sen painonsa, mitä sille on tavoiteltu sen nuoruusvuosien aikana. Menihän siinä yli 10 vuotta. Paino on pysynyt kurissa ja Hekalla ei lihomisen vaaraa tule olemaan, vaikka se syö edelleen samoja määriä ruokaa kuin mitä ennen kastraatiota - jopa enemmän. Toki on niitäkin tapauksia, että ruokaa pitää vähentää ja liikuntaa lisätä tai antaa vaihtoehtoisesta kevyempää evästä mutta tämä(kin) on täysin koirakohtaista. 

Oikeastaan ainoa harmi koko "rulijanssissa" oli se poistettu kasvain, jonka patologi tutki ja totesi pahanlaatuiseksi. Hekan isoin ja tärkein etu oli kuitenkin se, että koska halusin koiran leikattavan niin nopeasti kuin mahdollista, kasvain oli vielä pieni eikä se näin ollen ennättänyt olla koirassa kovinkaan kauan. Se saatiin siis hyvin varhaisessa vaiheessa pois. Nyt kun kastraatiosta on kulunut aikaa jo 2 vuotta, Suvi piti aika epätodennäköisenä että se enää lähtisi tässä vaiheessa uusiutumaan. Nopeus oli todellakin valttia. Kaikista ennakko-olettamuksista, pelotteluista sun muista huolimatta operaatio meni todella hienosti maaliin kaiken osalta. 

Hekan kokonaisvaltainen elämänlaatu parani huomattavasti kastraation jälkeen. Suvihan steriloi Sykkeen aiemmin saman vuoden syksyllä ja olen myös ko.toimenpiteeseen enemmän kuin tyytyväinen. Sterilointiin johtaneet syyt ovatkin sitten ihan toinen tarinansa mutta sanotaanko nyt, että yksi syy siihen oli koiran jättäminen pois jalostuskäytöstä. Toivoisin, että tämä blogiteksti saisi erityisesti kastraatiota pohtivat miettimään asiaa enemmän positiivisessa, kuin negatiivisessa valossa. Ehkä se tuo myös uudenlaista perspektiiviä sellaisten ihmisten ajatusmaailmaan, joka on vieläkin yhtä järkähtämätön kuin mitä minulla itselläni se joskus oli. Enemmän kannustusta ja positiivisuutta kehiin kuin toistuvaa pelottelua ja negatiivisuutta.

Kuulumisten pikakelaus

Taisin edellisen kerran kirjoitella meidän kuulumisista tänne viime lokakuussa. Katsotaan, jos tästä saisi jonkinlaisen rutiinin tänne blogin puolelle, minusta on kiva päivitellä tätä elämää tänne vähän tarkemmin kuin vaikkapa instagramiin. Ennemmin kirjoitan tänne vähän pidemmältä aikaväliltä kuin tyyliin esim. yhdestä eläinlääkärikäynnistä erikseen. 

Viimeksi kerroin täällä kattavasti Hekan tilanteesta ja liian helpollahan sitä oltaisiin päästy, jos joku odottamaton notkahdus olisi jäänyt tapahtumatta. Kerkesin liian ajoissa iloita siitä, että nyt se minun tuntema Heka on saatu takaisin. Tai kyllä se saatiinkin, mutta sitten tapahtui täysin odottamaton käänne. Heka nimittäin oli kauppareissun aikana saanut selkäänsä melko ison kipukohtauksen jonka seurauksena koira oli "askarrellut" itsensä todella, voidaanko sanoa veriseen, kuntoon. Samalla perä alkoi uudelleen valuttamaan sitä räkämäistä eritettä. Paniikkiviestitin Suville ja sovittiin heti seuraavaksi päiväksi klinikalle kontrollikäynti. Hekan anaalirauhaset tarkistettiin ja eritettä sieltä ei tullut kuin vähäsen. Keskusteltiin hetki kipulääkityksestä ja syykin sille voimakkaalle kipukohtaukselle selvisi. Tämä idiootti omistaja tässä näin ei ollut osannut antaa kipulääkettä oikeaa määrää ja Heka oli saanut sitä näin ollen aivan liian vähän. Syytän kyllä edelleen sitä ihan berberistä kotoisin olevaa ruiskua, johon apteekkarikin totesi "no ei tämä kyllä mikään paras mahdollinen ole." Suvi sitten väänsi rautalangasta miten ko.ruiskulla kannattaa se lääke ko.hetkestä eteenpäin antaa. Kyllä siinä oikeasti jo tuli itkettyä sekä mietittyä, että näinkö tämä nyt päättyy sillä ikävimmällä mahdollisella tavalla.


Vain 2 vuorokautta oikeanlaisen annostuksen jälkeen, tilanne oli yllä olevan kuvan kaltainen. Kun lääkitys saatiin kohdilleen, Heka alkoi hiljalleen rentoutua ja peräkin lopetti vuotamisen kuin seinään eikä se ole enää vaivannut sen koommin. Hoitosuunnitelmaan lisättiin myös kolmen viikon ajan 2x laserointi klinikalla ja Heka saa sitä paitsi anaalirauhasiin, niin myös selkäänsä. Laser on käynnistänyt kehon oman paranemisprosessin ja Hekan selkä onkin suoristunut ihan silmissä. Selkäkipu vaikuttaa myös anaalirauhasiin ja jos koira ei kykene kunnolla ulostamaan, se aiheuttaa takapuoleen murhetta. Nyt kun selän tilanne on saatu huomattavan paljon paremmaksi, ei pebakaan enää vaivaa.


Mielenkiinnolla odotin tulevaa faskiakäsittelyä, missä molemmat koirat kävivät kuluvan viikon maanantaina. Olin aivan varma, että Tarjan hoidon jälkeen Hekan paraneminen ottaa hurjan harppauksen eteenpäin. Näin todella kävi. Takajalat tulivat pois rungon alta ryhdikkäisiin takakulmauksiin ja se selkä...on lähes vaikea uskoa, että vielä kaksi viikkoa sitten tilanne oli aivan toisenlainen kuin mitä se on nyt. Miten sitä voikaan ihminen olla iloinen koiransa suorasta selästä? Ja ylipäätään siitä, että vihdoin ja viimein Hekan on hyvä olla. Syke sen sijaan...neiti oli etuosastaan aika kireä, mutta sen siitä saa kun törmäilee sohvaan sekä pakastimen oveen. Yllättävän hyvin tyyppi kuitenkin saatiin availtua, Tarjan mukaan Syke on kropaltaan kuin sekoitus Bull Mentulaa ja Jutta Gustafsbergiä. Aika osuvasti kuvailtu etten sanoisi.


Kiireinen viikko huipentui Pop Dog ry:n koiratanssiskaboihin, minne olin ilmonnut Sykkeen fs:n alokasluokkaan. Hyvähän se on edes kerran vuodessa käydä tanssimassa. Päästiin vihdoin ja viimein korkkaamaan meidän Billie Eilish-koreografia ja olin valinnut siihen liikkeet helpoimmasta päästä, jotta Sykkeelle ei jäisi kokemuksesta ns.paha maku suuhun. Tosin se nyt ei tunnu muistelevan pahalla yhtään mitään.

Tuomarit eivät olleet ihan yhtä vakuuttuneita meidän tekemisestä. Itse olen kuitenkin punaiseen pikkusinttiin todella tyytyväinen, ohjelma oli sen tasoinen ja sen osaamiskapasiteetille riittävän hyvä. Ylipäätään pidän isona etuoikeutena sitä, että edes pääsen sinne kehään parhaan punaisen kanssa. Ennen sitä piti ko.asiaa itsestään selvyytenä, kummasti tämä(kin) asia on muuttunut päinvastaiseksi.  Nyt on hyvä jäädä pienelle tuumailutauolle ja pohtia tanssikuvioita lisää sitten ensi vuoden puolella.

Agilitytreenit lainakoira Violan kanssa jatkuvat ja nyt alkaa todella näyttämään siltä, että mölliratojen korkkaus voisi olla hyvinkin realistinen tavoite ensi keväänä. Jos maailmalla jylläävä tilanne sellaiset sallii. Palailen Violaan ja treeneihin hieman tuonnempana tarkemmin, tämän blogitekstin päätän tältä erää tähän.

Heka = se järjetön rakkaus

Yhteistyössä: Eläinklinikka AlmaVet

Te ketkä seuraatte aktiivisesti meidän ig -ja facebooktilejä, olette jo varmasti tämän blogikirjoituksen julki tulemisen aikana tietoisia Hekan tilanteesta. Haluan kuitenkin raottaa tätä kaikkea pintaa syvemmältä myös täällä blogin puolella. Toivon tämän tekstin toimivan jonkinlaisena "opettavana" asiana sen suhteen, että mikäli oman koiran käytös muuttuu totutusta ihan erilaiseksi, pitäisi omistajan sisäisten hälytyskellojen soida ja kilkutella eläinlääkärin suuntaan...

Hekalla ilmeni jo elokuun alussa kummallista, ihottuman kaltaista muutosta oikeassa nivustaipeessa ja sisäreidessä. Lisäksi Hekan takapuoli oli satunnaisesti vuotanut vihreää eritettä ja sillä ilmeni myös satunnaista mahan raapimista. Suvi vietti tuolloin enemmän kuin ansaittua kesälomaa ja silloin kun meidän luottoeläinlääkäri ei ole syystä tai toisesta paikalla, AlmaVetin eläinlääkäreistä Hekaa hoitaa pääasiassa Viivi. Hänelle olisin jo pelkästään sen ihomuutoksen vuoksi varannut ajan. Viivi tarkisti ensimmäiseksi Hekan anaalirauhaset eikä niissä ollut mitään huomautettavaa. Epäilimme molemmat lopulta syyksi Hekan saamaa, maustamatonta jogurttia mihin olin jo tovin sekoittanut nivelille tarkoitettua lisäravinnetta. Äitini nimittäin tiesi kertoa, että maitotuotteet lisäävät joillakin ihmisillä (erityisesti lapsilla) limaneritystä ja ihan yhtä hyvin ne voivat aiheuttaa samankaltaisia ongelmia myös koirille. Viivi otti myös Hekan ihosta, toisesta takajalasta ja korvan läheisyydestä bakteeriviljelyn, jonka tulokset olivat kaikki puhtaita. Heka sai siihen satunnaiseen raapimiseen kortisonisuihketta, mutta näin jälkikäteen ajateltuna ja asioiden selvittyä, en enää ihmettele miksi se suihke ei vienyt kutinaa pois...

Hekalla kuitenkin oli koko syyskuun ajan ja puolet lokakuusta parempi ajanjakso. Takapuolen vihreä vuoto loppui samantien, kun jätin sen jogurtin pois ruokavaliosta. Kunnes lokakuun loppupuolella vuoto teki comebackin, samaten se kummallinen kutina ja Heka muuttui myös vetäytyväksi. Lisäksi koira alkoi köhimään ja sen nielua selvästi ärsytti jokin. Hekallahan nielun toimintaan on aiemmin vaikuttaneet kiristyneet lihaskalvot ja kun niitä on hoidettu faskiamanipulaation keinoin, köhiminen on jäänyt pois. Nyt se kuitenkin palasi, pahempana. Tiesin heti, että nyt se ei selity millään kiristyneillä lihaskalvoilla. Periaatteistani poiketen laitoin huolestuneen päivityksen omalle facebook-seinälleni jonka Suvi huomasi ja hän päätti, että nyt koko koira on syytä tarkistaa. Hekan selästä oli tarkoitus ottaa välikuvat viimeistään ensi kuussa, niitä aikaistettiin koska se piti anaalirauhasten tarkistusta/mahdollista huuhtelua varten rauhoittaa ja selkäkuvien ottaminen vaatisi myös rauhoituksen. 

Suvi räpsi kuvat Hekan selästä sekä myös lonkista, kyynäristä, olkavarsista ja kaularangasta. Hekahan oli kesällä satunnaisesti mökillä ollessamme ulahdellut ja siksi halusin myös etuosan kuvattavan. Kuvista myös näkyi, että sydän ja keuhkot olivat ennallaan.

Hekan olkavarret
Hekan kyynärät
Hekan lonkat
Hekan kaularanka
Hekan selkä

Kuten näkyy, lähes 13-vuotiaaksi Hekan olkavarret, kyynärät, lonkat ja kaularanka ovat priimaa. Selkä myös 95% todella hyvässä kunnossa. Spondyloosi sen sijaan...pahemmaksi mennyt.


Ja entäpä ne anaalirauhaset. Suvilla oli epäilys, että kyse on todennäköisesti biofilmistä (lievä tulehdus) ja oikeaanhan se osui. Anaalit lykkäsi huuhtelun aikana vihreää, räkämäistä eritettä. Syy jää aika todennäköisesti mysteeriksi. Ruokavaliosta tämä ei kuitenkaan johtunut. Sellaisen aiheuttamat ongelmat on ihan erilaisia, ainakin Hekan kohdalla. Suvi määräsi Hekalle viikon mittaisen antibioottikuurin tuohon anaalirauhasongelmaan ja lisäksi paikallishoitona laseria. Koira oli jo alle tunnin päästä rauhoituksen jälkeen ihan tolpillaan, ihan kuin se ei olisi missään unten mailla koskaan edes ollut. Jo saman päivän iltana Heka alkoi jälleen olla oma itsensä. Anaalirauhasethan ovat koirassa kuin viemäri ja hyvin usein ongelmat peräpäässä heijastuvat myös nieluun. Siitä johtuivat myös Hekan mystiset köhimiset.

Koska Heka oireili spondyloosiaan vain harvoin, vielä tuossa vaiheessa jatkuvammalle kipulääkitykselle ei katsottu olevan tarvetta. Niin, huomasitte varmasti sanavalinnan tuossa lauseessa, nimittäin tämän viikon tiistaina tapahtui notkahdus huonompaan. Tiistai-illan kauppareissun aikana Heka oli purrut nivusensa ihan järkyttävään kuntoon. Paniikkiviestitin Suville, että nyt tämä koira on seonnut lopullisesti eikä sitä saada ikinä kuntoon. Koska Heka oli tuolloin vielä antibioottikuurilla, epäilykset kohdistuivat spondyloosin aiheuttamaan selkäkipuun, sillä edellisenä päivänä molemmat koirat vetivät äitini luona kirjaimellisesti sokkaa irti. Koska Hekan olo helpotti lähes samantien 20 minuuttia Tramadolin jälkeen, se vahvisti puremisen olleen reaktio kipuun. Pidimme Suvin kanssa puhelinpalaverin tämän viikon keskiviikkoaamuna ja näin ollen Hekalle päädyttiin aloittamaan toistaiseksi jatkuva kipulääkitys. Itse tietysti ilmaisin huoleni siitä, että voiko mahdollinen lääkitys huonontaa Hekan suoliston kuntoa mutta Suvi piti sitä aika epätodennäköisenä. Hän tuntee Hekan historian ja taustat, joten Suvi päätyi valitsemaan Hekalle parhaaksi katsomansa kipulääkkeen.


Mikä on tilanne nyt? Lääkitystä on takana muutama päivä ja Heka on jo jättänyt nivusensa rauhaan eikä se enää pyri juurikaan raapimaan mahaansa. Selkälinja on tasainen ja Heka liikkuu lenkeillä suorassa. Aiemminhan se pyrki väistämään hihnaa toiselta puolelta. AlmaVetin laserterapiasta on ollut todella merkittävä hyöty ja kuten kuvasta näkyy, Heka heitti tällä viikolla sen aikana reteesti makuuasentoon. Hieman yli viikon päästä selkää tukihoidetaan faskiakäsittelyssä, myös Syke pääsee hoidettavaksi samalla reissulla. Lisäksi olen varannut Hekalle kaksi uintia lämminvesialtaalle. Että onhan tässä ollut kaikenlaista taas kerrakseen, mutta en usko että tilanne olisi näin hyvä ilman kipulääkitystä. Kahden viikon päästä otetaan vielä verikokeet, niitä ei otettu nyt kun tiedettiin mistä syytä oireiden aiheuttajille lähdettiin etsimään.

Vihdoin ja viimein...minulla on jälleen se minun tuntema Heka, joka nukkuu sohvan toisessa kulmassa. Se ei ole vetäytynyt enää omiin oloihinsa kuin yöunille mentäessä. Perästä ei ole vuotanut yhtään mitään, koira ei enää myöskään haiskahda eikä nielukaan vaivaa sitä. Niin, Hekahan myös siis haisi sellaiselle ummehtuneelle. Ihan kuin se olisi ikään kuin mädäntynyt sisältä päin. Rakkaat seuraajat, jos jokin intuitiossanne sanoo ettei rakkaalla lemmikillänne, tärkeällä perheenjäsenellä ole kaikki kunnossa, viekää heidät eläinlääkärin tutkittavaksi. Mieluummin sitten vaikka turha käynti kuin ei ollenkaan. Vanhatkin koirat ansaitsevat saada hyvää hoitoa niin kauan, kun elämä on elämisen arvoista. Heka on myös loistava esimerkki siitä, että vanhemmankin koiran rauhoittaminen on täysin turvallista. Se vain vaatii vähän erikoisjärjestelyitä -ja pohdintaa mutta kun asialla on mitä loistavin eläinlääkäri (kuten Hekalla), kaikki kyllä tehdään niin hyvin kuin pystytään.

Allekirjoittaneella oli (taas kerran) Hekan tutkimusten aikaan sellainen olo, että taju lähtee ja jalat alta siinä tajun mukana. Mutta sitten kun sinne klinikalle menee ja henkilökunta suorastaan pyörii siellä lattialla sinulle rakkaimman olennon kanssa...se huoli ja ahdistus haihtuu lähestulkoon samantien. Suvi jos joku osaa toimia Hekan kanssa. On helpompaa lähteä etsimään oireille syitä, kun yhteistyö eläinlääkärin kanssa toimii kuin ajatus. 

Olen puolet elämästäni velkaa AlmaVetille ja erityisesti Suville. ISOT kiitokset koko team AlmaVet Hekan hoidosta ja meidän tukemisesta muutenkin! Olette meille kultaakin kalliimpia!

Laihia käytössä närästysherkällä koiralla

Yhteistyössä: Dagsmark Petfood Oy

Kirjoitin helmikuussa Laihiaan liittyen ensimmäisen blogipostauksen ja silloin jo pelkästään kahden viikon Laihiakokeilu Hekan kanssa osoittautui onnistuneeksi. Enitenhän minua mietytti Laihiaan lisätty msm, jonka olen Hekan kohdalla todennut yhdeksi närästyksen aiheuttajaksi. Muistaakseni joku nivelravinteiden valmistajakin on juuri tästä ko.raaka-aineesta ilmoittanut verkkosivuillaan, että se voi aiheuttaa närästysherkille koirille oireita. Laihialla mitään oireita ei kuitenkaan ilmennyt, joten tiesin että viimeistään vuoden 2020 syksyllä Heka tulee syömään Laihiaa siihen saakka kunnes kevät jälleen koittaa.

Hekahan täyttää ensi vuonna 13 ja jo viime syksynä huomattiin, että selän spondyloosi vie liikunnan määrän huomattavasti matalammaksi ajanjaksolla marras-maaliskuu. Tämähän tietysti aiheuttaa sen, että kun kulutustakaan ei ole suuresti, ruokahalukaan ei ole yhtä hyvä kuin mitä esim.kesällä. Heka ikäänkuin vetää itsensä ns.säästöliekille, vaikka se syökin. Tuolla koiralla mitään lihomisen vaaraa ei ole enkä usko sellaista ihan helposti tulevan, mutta haluan silti että Heka syö hyvin ja riittävästi.


Heka siirtyi n.kuukausi sitten Savosta/Lapista Laihialle ja jos jo kahden viikon kokeilun perusteella uskalsin sanoa sen sopivan sille, tämä kulunut kuukausi on viimeistään todistanut sen. Melkein uskallan jo väittää, että Laihia on maistunut Hekalle jopa inasen paremmin kuin sen ihan ehdoton luottosapuska Savo. Vai johtuuko se siitä, että rasvaprosentin ollessa matalampi, sitä voi hyvällä omalla tunnolla ja -ololla syödä normaaleja määriä eikä tarvitse säästellä. Mene ja tiedä. Hekalle ei voi syöttää Nutrolinin lisäksi muuta lisäravinnetta kuin ruusunmarjarouhetta (joka sisältää myös niveliä tukevia aineosia), joten olen ihan superiloinen että Laihian sisältämä msm imeytyy eikä se aiheuta närästystä.

P.S: Koodilla "hekasuosittelee" Dagsmarkin verkkokaupasta saa tilauksen loppusummasta -15% alennuksen. Sieltä vaan nappaamaan hyvät ruuat ja luut tilaukseen!