Syke testaa sonninsuteja

Yhteistyössä: Rahula Jyväskylä

Aloin tänään ihmetellä, että miksi blogissa ei ole tapahtunut liikehdintää tietyn päivämäärän jälkeen. Tämä yhteistyöhön liittyvä julkaisu oli siis alunperin ajastettu ja koska tässä on mielen päällä isojakin asioita, olin sitten laittanut vuodeksi 2021. Nyt eletään vuotta 2020...no eipä ole ihme, jos mitään ei tapahdu. Pahoittelut osoitan tottakai itse Rahulan suuntaan, koska tämänhän piti tulla julki jo 2½ viikkoa sitten. Olin kuitenkin jo (onneksi) maininnut ig-storyssa toukokuun testattavasta tuotteesta, joten sillä hieman kuittaan tätä inhimillistä vahinkoa.

Saimme Rahulalta kokeiltavaksi toukokuulle kuivattuja sonninsuteja. Kyllä, 100% sitä itseään. Sykkeen kasvattajan koirathan ovat olleet jo useita vuosia vannoutuneita sonnin sutien käyttäjiä ja Sykekin sai ko.järsittäviä mukaansa meille muuttaessaan. Tosin niiden antaminen jäi ainoastaan siihen yhteen kertaan, sillä sonnin sutien haju oli...no...sanotaanko näin, että mielenkiintoinen. Se tarttui mattoihin ja viltteihin, joten sudit saivat silloin jäädä jottei minun tarvitse istua pyykkipoika nenässä.


Voitte siis ehkä kuvitella mielessänne ilmeeni, kun meille valikoitui testiin sonninsuteja. Mutta jo pussitusvaiheessa kiinnitin huomioita siihen, että ne eivät haisseet juuri lainkaan. Itseasiassa tätä meidän yhteistyötä pyörittävän Heidin kanssa tulimme keskustelleeksi, että haju riippuu siitä kuinka hyvin sudit on huuhdeltu ennen niiden kuivaamista - toisin sanoen, on huuhtelusta kiinni kuinka voimakas urean haju suteihin jää vai jääkö ollenkaan. Ihan varmuuden vuoksi Syke sai ensimmäisen sudin pureskeltavaksi vappuna mökillä, missä sitten pääsi nopeasti pesuhommiin jos haju alkaisi leijailla liian voimakkaana. Reaktio oli kuitenkin allekirjoittaneen puolelta varsin positiivinen, sillä kaikki sudit mitä Syke on tähän päivään mennessä ennättänyt syödä, yksikään niistä ei ole tuoksahtanut. Päinvastoin. Nämä kyllä jäävät meidän käyttöön hirvi -ja nautarullien lisäksi.

Kaikki Rahulan omat kuivaherkut on valmistettu Lahdessa, heidän omalla tehtaalla ja ko.tuotteet ovat 100% suomalaista alkuperää eikä niissä möyskään käytetä minkäänlaisia lisä -tai säilöntäaineita. Kuivaherkut (nimensä mukaisesti) kuivataan, mutta niissä ei käytetä myöskään savua sillä se saattaa aiheuttaa joillekin koirille maha -ja suolistovaivoja. Kotimaisuushan on ERITTÄIN iso plussa ja siksi tämä tuote natsaa minun arvomaailmaani täydellisesti. Sonninsuteja saa Rahulasta kolmessa eri koossa ja tässä suorat linkit niistä jokaiseen:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti