On ollut kyllä melkoinen kevät ja kesä ylipäätään. Ensimmäinen kesä sitten vuoden 2010, kun sitä on vietetty jossain ihan muissa merkeissä kuin koirahäppeningeissä. Eipä sillä, ylipäätään koko koulutus -ja kilpailutoiminnan jatkumo on ollut koronan vuoksi yhtä suurta ?-merkkiä. Nyt kun nämä kaikki toiminnot alkoivat taas hallitusti ja tietyin rajoituksin pyörimään, minä olen katsonut sivusta. Vaikka instagramissa sanoinkin että agilityn loppuminen vei tietynlaisen henkisen paineen pois, jäin silti kaipaamaan kaikkia seura -ja treenikavereitani. Sitä omaa yhteisöäni minne kuulun. Lisäksi elämä koiraharrastuksen ulkopuolella on ollut melkoista aaltoliikettä minkä vuoksi oma, henkinen ja fyysinen hyvinvointi, on ollut melkoisella koetuksella.
On hetkiä jolloin vakavissani mietin, että voi kun en enää jonakin aamuna heräisi ollenkaan. Nämä ajatukset kuitenkin väistyvät melko nopeasti, sillä tiedostan minulla olevan elämässäni myös paljon hyvää ja positiivista. Läheiset, erityisesti äiti ja isä, veljeni, koiraharrastuksen kautta läheisiksi tulleet ihmiset sekä tietenkin meille niin rakkaat yhteistyökumppanit. Välillä kuitenkin tunnen itseni epäonnistuneeksi ja mietin, että olen aiheuttanut meidän yhteistyökumppaneille pettymyksen oman sairauteni vuoksi. Tiedän ettei näin ole, mutta kyllä sellainen käy väistämättä mielessä. Meidän yhteistyökumppanit ovat osa meitä, kuin perhettä.
Tekisin mitä vain, että saisin elämäni ennen koronaa takaisin. Hetkittäin pohdin myös sitä, että minkä kuvan itsestäni annan kun toisinaan kerron avoimesti miltä minusta tuntuu "ihmisraunio, negatiivinen myrkyttäjä, ei tuota jaksa seurata..." Se olen kuitenkin minä, aito oma itseni eikä elämä ole glamouria 24/7. Kuitenkin se palaute mitä olen nykyisiltä seuraajiltani ja myös muilta saanut, on ollut 99% pelkkää positiivista. Piirteet mitä sieltä nostetaan esille, ovat aitous, rehellisyys ja ne ovatkin nostaneet luotettavuuteni ihan uudelle tasolle. Yritänkin nyt päivä ja asia kerrallaan ottaa eri hallintanaruista kiinni. Yksi tämän päivän to do-listan asioista on kirjoittaa tänne kootusti, että millainen kesä meillä oikein on ollut.
Ortopedillä käynnin jälkeen ei olla tehty mitään maata mullistavaa. Minä olen kaikesta huolimatta tehnyt töitä koko kesän ja kesäkuussa kävimme PopDogin vapaavuorolla koiratanssitreeneissä. Olen nyt (toistaiseksi) agilityn jäätyä jäihin yrittänyt herättää tätä lajia uudelleen eloon. Melko lyhyessäkin ajassa Syke on oppinut liudan erilaisia perusliikkeitä ja olen jo itseasiassa valinnut meille musiikinkin, sekä aloittanut luonnostelemaan siihen koreografiaa. Toistaiseksi ollaan harjoiteltu vain keskenämme, mutta täytyy miettiä olisiko meille konkreettista hyötyä lähteä kunnon ryhmätreeneihin. Kovasti meitä on jo niihin kosiskeltu.
Olemme viettäneet paljon aikaa mökillä. Heinäkuun toisena viikonloppuna "loisittiin" isäni luona Mäntässä ja toiseksi viimeisellä viikolla pidimme kolmen päivän mittaisen kaupunkiloman Helsingissä. Yövyimme uudessa, Sokos Hotel Triplassa joka meni kyllä heittämällä omalla listallani koiraystävällisten majoitusten kärkeen. Oulun Lapland Hotel pitää edelleen 1.sijaa, mutta kyllä Tripla sijoittuu kirkkaasti toiseksi. Tämän kaiken keskellä olenkin yrittänyt takoa itselleni, että koirat eivät kaipaa kilpailemista lainkaan. Niille riittää vallan mainiosti se yhdessä tekeminen, ne eivät piittaa palkintokorokkeella olemisesta eivätkä arvottele ihmisiä eri lokeroihin. Tämän ajatuksen siivittämänä päätin tarttua tuumasta toimeen sekä lähteä toteuttamaan yhtä unelmaani, mikä on kytenyt mielessäni jo jonkin aikaa. Kerron lisää, kun jotain kerrottavaa on.
Kaikesta huolimatta minä olen Hekan ja Sykkeen silmissä aina se sama Tiina - kaikkine vikoineni. Tätäkin kirjoittaessani istun sohvalla - Heka oikealla ja Syke vasemmalla puolella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti