torstai 22. huhtikuuta 2021

Sykkeen patellaluksaatioleikkaus

"Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu..."
-Muumipappa-

Toissapäivänä otettiin suunnaksi Tampere ja Syke pääsi operoitavaksi ortopedi Juha Kallion (Eläinystäväsi Lääkäri) tarkan katseen sekä kirurgiveitsen alle. Mikäli taustat ja syyt siihen miksi leikkaukseen lopulta päädyttiin, löytyvät edellisestä blogikirjoituksesta: Pieni pirulainen nimeltä patellaluksaatio.


Juha oli tutkinut Sykkeen ensimmäisen kerran viime kesänä ja leikkausaika hänelle saatiin järjestymään todella nopealla aikataululla. Ennen rauhoitusta käytiin koko toimenpide kaikkinensa läpi, mitä siinä tapahtuu ja vielä polvia tunnusteltaessa Juha totesi vasemman jalan polvilumpion olevan silläkin hetkellä pois paikaltaan. Leikkauspäätös oli siis enemmän kuin oikea. Totesin ennen lähtöäni, että hoidetaan jalka kerralla kuntoon ja jos esim.telauraa tarvitsisi syventää sääriluun etuharjanteen siirron lisäksi, se tehtäisiin heti. Aikaa lähdettiin kuluttelemaan isäni kanssa Lielahden kaupoille. Ihme ja kumma, itseäni ei jännittänyt juuri lainkaan. Pikemminkin päinvastoin: Mieli oli aika huojentunut että nyt Syke oli kokeneen ortopedin operoitavana joka kyllä kursii sen jalan kasaan.

Leikkaus kesti ja kesti, minulle sanottiin että se vie aikaa maksimissaan 1h 45 min ja siinä vaiheessa kun aikaa oli kulunut lähes 3 tuntia, maalailin jo mielessäni kaikki kauhukuvat ihan sökönä olevasta jalasta. Ei mennyt kuin hetki näiden kauhukuvien jälkeen, kun Juha viimein soitti ja kertoi operaation menneen täysin oppikirjan mukaan. Mikä helpotus! Syke oli sillä hetkellä heräämössä ja kuulemma melkoisen skarppina. Helpotuksen lisäksi mieleni valtasi järjetön onnellisuus kun kävi ilmi että Syke selvisi leikkauksesta melko pienillä korjauksilla.


Leikkauksessa polvilumpion suoran sivusiteen kiinnityskohtaa sääriluun etupinnalla siirrettiin niin, että lihasten toiminta pitää jatkossa polvilumpion oikealla paikallaan. Sääriluun etupinnan luuharjanne irrotettiin, käännettiin sivusuunnassa ulommas ja kiinnitettiin takaisin metallipinnalla. Lisäksi nivelkapselia ja polvilumpion ulompaa sivusidettä kiristettiin jalan ulkoreunalta. Nämä toimenpiteet yhdessä estävät jatkossa polvilumpion sijoiltaan menon. Telauraa ei siis tarvinnut syventää ja Juha itseasiassa sanoikin, että telaura oli harvinaisen, siisti, kaunis ja syvä. Polvessa ei myöskään ollut rustovaurioita, kulumia eikä mitään merkkejä nivelrikosta mikä lisäsi onnellisuuden tunnetta entisestään. Juhan mukaan Sykkeen valtti on ollut se, että sillä on todella hyvä lihaskunto. Polvet eivät ole päässeet juurikaan falskaamaan ja näin hyvällä lihaskunnolla varustetut koirat kuulemma toipuvatkin hyvin. Toivon todella, että näin tapahtuu. Sykehän kävi edellisellä viikolla torstaina faskiakäsittelyssä Tarjalla, joten se lähti leikattavaksi rennoin lihaksin.

Sain Sykkeen syliini 15.30, eli 6½ tuntia operaation jälkeen. Juha kertoi heidän seuraavan ortopedisten leikkauspotilaiden vointia klinikalla useamman tunnin ennen niiden kotiuttamista. Turhaan siis taas panikoin, mutta mistäpä minä tiesin kun en tajunnut ottaa kestoa puheeksi enää uudelleen kun se oli jo puhelimessa leikkausaikaa varatessani minulle kerrottu. Suorakorvauspäätöskin LähiTapiolasta tuli todella ripeästi ja kotimatkalle pääsimme lähtemään hieman ennen neljää, kotona Jyväskylässä olimme kuuden maissa.


Toipuminen on lähtenyt täysin yli odotusten käyntiin. Olin varautunut siihen, että Syke itkee kipuja koko yön ja pissaa saadaan odotella kauan. Ja mitä vielä? Syke kävi pissalla leikkauspäivän iltana ja vielä mokoma varasi painoa leikatulle jalalle. Yön nukkui rauhassa kauluri päässä ja ruoka maistuu hevosen lailla. Sen sijaan juomakupista se ei ole vielä juonut, mutta nestettä olen saanut koiraan lantraamalla sille märkäruokaan reilusti vettä. Kipulääke (Loxicom) menee aamuisin ja Syke on koko tämän ajan ollut kivuton. Tai ainakaan se ei ole mitään valittanut. Tätä blogitekstiä kirjoittaessani meillä on menossa toinen, kokonainen päivä leikkauksen jälkeen ja koko ajan Syke voi paremmin. Omassa pedissa se kääntyy vaivatta molemmille kyljille ja painoa se varaa jalalle sekä ottaa sillä jo muutamia askeleita sisätiloissa. Omistaja sen sijaan odottaa ikään kuin koko ajan, että koska se huutaa mutta kyllä se on luotettava siihen että Syke kyllä tietää miten se itse saa jalkansa hyvään asentoon.

Eilen illalla Syke kääntyikin toiselle kyljelleen niin, että leikattu jalka oli alla. Minä pidättelin hengitystä ja katsoin silmät lautasina että eikö sitä nyt oikeasti satu tuo asento. Ilmeisesti ei. Nyt on vaan uskottava siihen, että jokaisesta kääntymisestä tai asennon vaihtamisesta ei tarvitse henkeään pidätellä tai potkia tyhjää.

Haluan tätä(kin) kautta esittää mitä isoimmat ja nöyrimmät kiitokset Sykkeen asiantuntevasta sekä erittäin hyvästä hoidosta koko Eläinystäväsi Lääkäri-klinikan henkilökunnalle ja erityisesti Juhalle. Juhan rauhallinen ja välittävä olemus rentoutti tämän kaksijalkaisen ja saatoin luottavaisin mielin jättää pienen punaisen soturin heidän huomaansa. 

Ensi viikon lopulla Sykkeeltä poistetaan tikit AlmaVetissä ja siitä viikon päähän olen varannut Tampereelle kontrolliajan, jolloin on myös fysioterapiakäynti. Matka on pitkä mutta se mitä me saamme loppuelämäksi, kantaa tämänkin ajan yli.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Pieni pirulainen nimeltä patellaluksaatio

Niinhän siinä nyt sitten kävi, että Sykettä kutsuu patellaluksaatioleikkaus. Leikkausaika on jo varattu ja Sykkeen vasen polvi leikataan vielä tämän kuukauden aikana. Palaan omiin ajatuksiin, tunnelmiin ja tähän päätökseen johtaneisiin syihin vielä tarkemmin vähän myöhemmin. Sen voin jo kuitenkin sanoa, että leikkaukseen ja sen jälkeen edessä olevaan toipumis -ja kuntoutusaikaan suhtaudun rauhallisen sekä luottavaisin mielin. Meinasin ensin kirjoittaa tästä "avautumisesta" facebook-julkaisun, mutta tämä aihe hyppii tämän tästä esille mm.villakoirien keskusteluryhmissä ja tätä kautta se on helpompi nostaa uudelleen esille jos/kun sellainen hetki eteen tulee.

Minun ei ole tarkoitus tässä sen kummemmin kertoa mistä patellaluksaatiossa on kyse, koska siitä löytyy hurjasti tietoa mutta lyhyesti:

"Patellaluksaatio on polvinivelen (perinnöllinen), kehityksen aikana esille tuleva sairaus. Se johtuu (synnynnäisestä) takajalan virheellisestä rakenteesta, joka johtaa patellan sijoiltaanmenoon joko polven ulko -tai sisäsyrjälle. Oireet riippuvat luksaation asteesta (0-4) - nollan polvet ovat täysin terveet. Tyypillisin oire on takajalan pompottaminen ja/tai askeleiden jättäminen välistä. Takajalan epänormaali rakenne saa aikaa sen, että nelipäisen reisilihaksen polveen kohdistama voima vetää polvilumpiota pois paikoiltaan. Tämä johtaa siihen, että pikkuhiljaa polvea tukevat rakenteet alkavat löystyä ja patella lähtee paikaltaan entistä helpommin. Patellaluksaatio ei aina aiheuta selviä oireita, mutta lumpion sijoiltaanmeno voi olla erittäin kivulias mikäli se jää lukkoasentoon."

Vaikka patellaluksaatio luokitellaan perinnölliseksi sairaudeksi, sitä tavataan myös (joskin harvemmin) traumatyyppisenä luksaationa mutta Syke on harmiksi yksi niistä harvoista. Emällä on kahdesti tutkitut nollan polvet ja isällä yhden kerran. Sykehän ei ole viime keskiviikkoon saakka oireillut polviaan millään tavalla emmekä me edes tietäisi tästä asiasta, ellei Tarja olisi viime kesänä faskiamanipulaation yhteydessä siitä maininnut. Onhan Sykkeen polvet kuitenkin tutkittu aiemmin nolliksi. Viime keskiviikkona se kuitenkin liukastui kylpyhuoneessa vasemman jalan jäädessä kehon alle, jonka seurauksena se ontui ja leikkauspäätöksen teimme yhdessä Suvin kanssa kaksi päivää myöhemmin. Olin kyllä tehnyt sen mielessäni jo liukastumisen jälkeen. Tuohon episodiin saakka Syke on käyttänyt kaikkia neljää jalkaansa täysin normaalisti. Ihmiset ovat jopa ihmetelleet, että onko sen polvissa edes yhtään mitään vikaa koska koira ei ole tyypillisillä tavoilla niitä oireillut. Koko tämän ajan olen kuitenkin tiedostanut sen, että polvet eivät ole enää priimaa ja kuitenkin ristiriitaisin fiiliksin katsonut koiraa joka ei ole ollut kipeä. Sitten kun näen eri keskusteluryhmissä avauksia aiheeseen liittyen, minut tekee surulliseksi eräät lauseet jotka toistuvat kerta toisensa perään:

"Se on vain hassu tapa, koira hauskuuttaa itseään."
"Meillä koira on koko ikänsä kävellyt noin eikä ole löytynyt vikaa."
"Koira pelleilee, se kerää huomioita."
"Sillä on vaan hiekkaa tai kiviä varpaiden välissä, putsaa tassut niin kyllä se siitä."

Valitettavasti tuo ensimmäinen toteamus on ihan arkipäivää ja jos/kun joku koiranomistaja lataa keskusteluryhmään videon takajalkoja pompottavasta villakoirastaan, sinne tulee vähintään se yksi kommentti hassusta tavasta tai että se on rodulle ihan normaalia. Se on normaalia siltä osin, että ko.vikaa valitettavasti esiintyy paljonkin pienempien kokomuunnoksien villakoirilla, mutta...silti, jokaisen koiran OIKEA, normaali tapa on liikkua vaivatta kaikilla neljällä jalalla ilman pompotuksia tai ontumisia. Voitte siis nyt kukin mielessänne miettiä mitä ajatuksia olen Sykettä katsoessani päässäni pyöritellyt. Syke on koko ajan liikkunut normaalisti ja siltikään se ei ole terve. Sitten kun näen näitä videoita pompottelevista, selvästi oireilevista villakoirista eikä kukaan tunnu olevan siitä huolissaan ja todetaan vain sen olevan hassu tapa tai pelleilyä...se tekee minut sekä surulliseksi, että vihaiseksi. Tarkoitukseni ei ole todellakaan ole haukkua tai tuomita ketään, mutta ihan oikeasti toivoisin hieman laitettavan niitä valoja päälle. 

Miten koiraa on tutkittu jos siitä ei ole mitään löytynyt? Onko koira käynyt ortopedillä? Onko polvia tunnustelemisen lisäksi kuvattu? Onko se koira muutoin luustokuvattu? Jos koira on luustoltaan  terveeksi kuvattu ja polvet kunnossa, voisiko sillä kenties olla lihasjumi jonka hieroja, fyssari tai osteopaatti voisi katsoa? 

Minulle pompotteleva koira on oireileva ja varsinkin se, ettei koira käyttäisi kaikkia neljää jalkaansa oikein. Ihan yhtä lailla kuin ruokahaluttomuus näyttäytyy oireena jostakin. Ei koirat pelleile tai feikkaa näitä asioita, ne eivät vain yksinkertaisesti osaa sellaisia tapoja ajatella. Jos osaisivat, sittenhän niille voisi aivan yhtä hyvin todeta "lopetappa nyt se esittäminen ja kävele kunnolla." No lopettiko? Tuskin...

Otan tällä blogitekstillä varmasti lastillisen p****a niskaani, mutta ei näistä pidä olla hiljaa. Hiljaa oleminen on myös asian hyväksymistä ja sitä minä en tee.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

Huoltopainotteinen maaliskuu

Kirjoittaessani tätä blogitekstiä ulkona on puolipilvinen keli. Tiet ovat sulia ja pääosin kuivia. Lunta on vielä isoissa määrin siellä mihin sitä on rahdattu, mutta muutoin täällä tuntuu keväältä.

Varma kevään merkki meillä on se, että ennen kuin turkit lähtevät kokonaan molemmilta koirilta veks, ajelin tuossa viikko takaperin kummankin jalka -ja mahakarvat pois. Rumiahan nuo ovat kuin mitkä, mutta se on niin helpottavaa ja luksusta kun ei tarvitse jokaisen ulkoilun jälkeen kiikuttaa koiria tassupesulle. Riittää vain pyyhkäisy kostealla rievulla ja siinä se. Kyllähän noiden vaatelaatikosta löytyy kunnolliset kurahaalarit, mutta en ole koskaan ollut koirillani mikään aktiivinen haalareiden käyttäjä enkä osaa sanoa mistä se johtuu. Laitoin hetki sitten koirille tilaukseen ig-tuttavani suositteleman, syväpuhdistavan shampoon joka on ihan omiaan näille kevätkeleille kun turkkiin sekä ihoon tuppaa kertymään vaikka mitä jäämiä. Sillä olisi nyt tarkoitus pestä siihen saakka, kunnes kelit ovat sen verran lämpöisiä että voimme heittää talviturkeille soronoot.


Heka kävi maaliskuun aikana kahdesti uimassa lämminvesialtaassa ja niiden välissä kerran faskiamanipulaatiossa. Tuo koirahan on ollut kaikinpuolin mitä loistavimmassa kunnossa ja edellisen kerranhan Heka kävi käsiteltävänä tammikuussa eikä siitä tuolloin vajaa 3 viikkoa sittenkään löytynyt mitään pikkujumeja suurempaa. Muutoinkin näin kevään kynnyksellä Heka on kuin kukkaan puhjennut kun mukava lämpö hellii vanhan herran niveliä sekä kroppaa.

Mutta ei Sykekään ilman omaa osaansa jäänyt. Samalla viikolla kun Heka kävi Tarjan hoidettavana, tuli koirahierojaksi opiskeleva seurakaverini hieromaan Sykkeen meille kotiin. En tiedä oliko se tämä kotiympäristö vai sitten niin juntturassa, mutta Syke ei oikeastaan missään vaiheessa ollut rauhaksiltaan vaan vänkäsi koko ajan. Eron kuitenkin huomasi hieronnan jälkeen, eli jotain siellä kaikesta vänkäämisesta huolimatta tapahtui. Kuitenkin Syke ei vaikuttanut ns. omalta itseltään ja Hekan uinnin yhteydessä sovittiin, että aikaistetaan huhtikuun puoleen väliin sovittua käsittelyä reilusti. Omat hälytyskellot eivät kilkattaneet tällä(kään) kertaa turhaan, vaan Syke oli saanut itsensä Tarjan sanoin kokonaisvaltaisesti jumiin.

Ja se mikä tässä on kaikista "hauskinta" lainausmerkeissä niin se, että Syke ei faskiakäsittelyn aikana vänkää oikeastaan yhtään eikä yritä kiemurrella tilanteesta pois. Päinvastoin, se ei ole minkään muun hoidon aikana noin rentoutuneessa mielentilassa. Vaikka Syke saatiinkin todella hyvin auki hoidon aikana, sovittiin että toistetaan käsittely silloin huhtikuun puolessa välissä uudelleen jotta saadaan parhain mahdollinen vaste aikaiseksi.


Ennen faskiakäsittelyä Syke ennätti käymään isolla altaalla uimassa ja pieni punainen pikkusintti oli aivan liekeissä. Sitä on taidettu uittaa Aquabarksilla viimeksi vuonna 2019, joten vähän mietitytti muistaako likka mistä oikein onkaan kyse. Kyllä hän muisti. Anniinan (uittaja) mukaan Syke käyttää kehoaan todella tietoisesti uidessaan ja sen näki uintiasennosta sekä rauhallisesta tavasta edetä. Ei siis todellakaan ole aivan sama miten se koira oikein ui.


Koiratanssia ja hoopersia on treenattu entiseen malliin, jälkimmäiseksi mainittua hieman enemmän ja ajattelin tehdä treeneistä erikseen oman blogipostauksensa koska asiaa on sen verran paljon.

Siinä missä koiria on huollettu ja uitettu maaliskuussa, myös omistaja kävi (ihan liian) pitkästä aikaa luotto-osteopaatin käsittelyssä. Ja kyllä muuten näkyi pitkä hoitoväli vähän joka puolella, erityisesti tuossa kirotussa polvessa vaikka se 90% ajasta onkin pysynyt hyvänä. Tämän blogipostauksen ajattelinkin päättää niinkin huikeaan uutiseen, että tämä osteopaatti, Sini Korhonen, joka on hoitanut minua vuoden 2019 syksystä lähtien, ehdotti yhteistyötä ja tietenkään en voinut sanoa tälle mahdollisuudelle ei.

Tämä on ensimmäinen diili laatuaan, joka keskittyy minuun, koirien omistajaan, joka olen koiristani vastuussa ja siinä missä pidän koiristani huolta, täytyy minun pitää itsenikin kunnossa. 

Haluan tätäkin kautta osoittaa Sinille mitä lämpimämmät kiitokset ja tervetuloa mukaan monenkirjavaan yhteistyökumppaniporukkaan!

tiistai 30. maaliskuuta 2021

Kun Heka lämminvesialtaaseen pulahti...

Yhteistyössä: Koirauimala Aquabarks

Meillä on tähän päivään mennessä säännöllistä vakio-asiakkuutta koirauimala Aquabarksilla takana hieman yli vuoden verran. Uimalalla on kuitenkin pitkälle ulottuva historia meidän elämässä, mutta viime vuoden tammikuusta lähtien olen keskittänyt kaiken koirien lihashuoltoon ja kuntovalmennukseen liittyvän heidän huomaansa. Yhteistyössä koirieni eläinlääkärin, Suvi Heinolan ja Aquabarksin henkilökunnan kanssa olemme löytäneet mm. Hekan selkää parhaiten tukevan hoitokokonaisuuden. Vuodessa on tapahtunut paljon ja tästä kaikesta haluan kertoa näin blogitekstin muodossa, olen nimittäin edelleen iloisen ja onnellisen häkeltynyt miten hyvässä kunnossa Heka ikäisekseen nykyään on. Jopa Suvikin totesi viime kuussa, että tuo koira on nuortunut iästään ainakin kahdella vuodella.

Heka on käynyt Tarjan faskiamanipulaatiossa vuoden 2020 tammikuusta lähtien lähestulkoon kerran per kuukausi. Syke suurinpiirtein joka toinen kuukausi.

Faskiamanipulaatiosta lyhyesti jos se ei ole jollekin vielä tuttu: 

"Faskiamanipulaatio perustuu koiran tuki -ja liikuntaelimistön hoitamiseen. Faskia on lihaksen ympärillä olevaa sidekudosta, joka vaikuttaa suoraan mm. koiran voimantuottoon sekä kykyyn liikkua. Käsittelyn tavoitteena on vähentää liikerajoitteista aiheutuvia kiputiloja  ja parantaa koiran suorituskykyä + liikkuvuutta. Ko.hoitoa suositellaan koirille, joilla on tuki- ja liikuntaelimistöön kohdistuva vaiva tai sairaus ja sitä edeltää aina asiakkaan tarkka haastattelu koiran taustasta, koiran perusteellinen palpointi sekä liiketestaus. 

Mikäli perimmäinen syy kiinnostaa siihen liittyen, miksi Hekan kohdalla alunperin päädyttiin kokeilemaan faskiamanipulaatiota, tästä löytyy blogiteksti jonka voi käydä lukemassa ko.linkistä: 
Heka faskiamanipulaatiossa.

Hekaahan on kaikkien näiden vuosien aikana hoidettu mm.hieronnalla, fysioterapialla, osteopatialla, cst-hoidolla ja edelleen Heka on AlmaVetin laserterapian suurkuluttaja. Olen isosti kiitollinen jokaiselle, joka on Hekaa tavalla tai toisella käsitellyt ja hoitanut. Erityisesti cst oli vuoden 2019 loppuun saakka Hekalle sopivin hoitomuoto, mutta sitten vaste siihen jotenkin huononi tms? En tiedä, mutta tuo koira ei enää nauttinut siitä samalla tavalla kuin ennen. Paha sanoa.

Jo pelkästään ensimmäisen hoitokerran jälkeen muutos koirassa oli uskomaton ja nyt kun hoitosarjaa on takana useampi kerta...en oikeasti tiedä miten tätä pitäisi kuvailla, koska ero koirassa entiseen on valtava. Loppusyksystä Tarja otti puheeksi Hekan selän kunnossa pysymisen tueksi uinnit lämminvesialtaassa. Hekahan on aiemmin uinut vain Aquabarksin isolla altaalla ja nyt kun se uinti tuli puheeksi, tiesin heti ettei sitä ehdotettaisi mikäli joku Hekan voinnissa sen estäisi. 

Heka pulahti ensimmäisen kerran lämminvesialtaaseen marraskuussa ja siitä tuli faskiamanipulaation lisäksi pysyvä osa Hekan selän tukihoitoa. Ainoastaan pelkällä käsittelyllä on ollut hyvä vaste, mutta yhdessä lämminvesialtaan kanssa se on suoraan sanoen lyömätön. Jo pelkällä uimisella on todettu olevan positiivisia vaikutuksia; lihaksisto vahvistuu tasapuolisesti aineenvaihdunta vilkastuu, hengitys- ja verenkiertoelimistön toiminta tehostuu ja immuunipuolustus toimii paremmin. Myös tuki- ja liikuntaelimistön turvotuksia ja kipuja voidaan helpottaa uinnin avulla tehokkaasti. Uinnilla voidaan myös purkaa koiralle kehittynyttä väärää tapaa liikkua. Tähän kun isketään vielä lämmin vesi (joka Aquabarksin lämminvesialtaassa on +30), niin kyllä muuten alkaa näkyä koiran kehossa muutoksia.

Mitä muutoksia Hekassa sitten oikein on näkynyt?

  • Iho on elastinen ja irtoava, se ei enää liimaudu koiraan kiinni.
  • Selän pyöristys on vähentynyt, Heka kulkee pää normaalilla korkeudella, myös lelujen päätön repiminen on loppunut.
  • Heka ei enää heiluta häntäänsä holtittomasti uinnin aikana puolelta toiselle = uintiasento on tasapainossa.
  • Askellus on pidentynyt myös talvella.
  • Hermokipulääkitystä on onnistuttu vähentämään 0,5 ml.
En edes muista, että koska viimeksi talvi olisi Hekan osalta sujunut näin hyvin kuin mitä nyt. Siitä on useampi vuosi. Hekallahan sellainen loskakeli on sen spondyloosille melkoisen ikävä ja se aiheuttaa jonkinsortin tuntemuksia samalla tavalla kuin mitä matalapaine nivelrikkoisille. Tämä talvi oli kuitenkin ihan kunnon talvi, mutta varsinkin näin keväällä sitä loskaa on enemmän kuin tarpeeksi eikä Hekalla ole ollut minkäänlaisia oireita. Myönnän, että vielä 1½ vuotta sitten mietin että mitähän tulevista talvista Hekan kanssa oikein tulee. Ihanan eläinlääkärimme ansiosta uskaltauduin kokeilemaan Hekalle jatkuvaa kipulääkitystä, mikä on osoittautunut äärimmäisen toimivaksi tropiksi ja siihen päälle kun lisättiin faskiamanipulaatio sekä uinnit lämminvesialtaassa, on hoitoyhdistelmä mitä mahtavin.

Heka oli myös tässä taannoin revetä liitoksistaan, kun se tajusi että pääsee vetämään altaaseen TÄYSIÄ lelun perässä. Se haukkui ja kauhoi vettä etutassullaan. Siitä näkyi se sama into, minkä olen nähnyt Hekasta joka kerta astuessani sen kanssa agilityssa radan lähtöalueelle.

perjantai 12. maaliskuuta 2021

Olipahan helmikuu

Täytyy kyllä rehellisesti sanoa, että lähestulkoon koko helmikuu meni omalta osalta aikamoisessa sumussa ja piti ihan instagramin kautta päivittää oma mieli ajantasalle.

Jyväskylään avautui vuoden vaihtuessa uusi, yksityinen koiraharrastuskeskus Koiravalmennus Motivaatio missä minä ja Syke käymme harjoittelemassa puolitetussa koiratanssin valmennusryhmässä joka toinen viikko. Jo ennen treenien alkamista kysyttiin, että kumpaa tyylisuuntausta olen ensi-sijaisesti miettinyt, htm:ää vai freestylea ja tätä asiaa pitkin muutama päivä pohdiskella ihan rauhassa. Hekan kanssa olen ollut vannoutunut freestyleharrastaja (vaikka senkin kanssa htm:ää toki tehtiin), mutta Sykkeen kanssa se fs on aina tuntunut joltain henkiseltä jumitukselta. Ei vaan syystä tai toisesta nappaa. Outoa. Asiaa mietittyäni päätin jättää freestylen taka-alalle ja lähteä tahkoamaan Sykkeen kanssa htm:ää. Siitä tyylisuuntauksesta jäi Hekan kanssa jotain hampaankoloon. Olen aika pitkälti koiraharrastajatyyppinä samanlainen kuin työntekijänäkin, että janoan haasteita, motivoidun uusien tavoitteiden asettamisesta ja nautin onnistumisista. 

Htm:ssä on vielä nähtävää ja koettavaa. Takana on tähän mennessä kahdet treenit (yksi kerta jäi välistä omien syiden vuoksi) ja Päivikiltä olemme nyt saaneet hyvät ohjeet miten lähteä työstämään eri positioita. Pieni koira tietysti aiheuttaa "pientä" jumppaamista ja menee hetki ennen kuin ohjaajan selkä täysin suoristuu, hiljaa hyvä kuitenkin tulee.


Helmikuun lopussa koitti myös kauan odotettu irtiotto, staycation oman kotikaupungin hotellissa. Alkuperäiseen suunnitelmaan kuului häipyä kokonaan toiselle paikkakunnalle, mutta vallitsevan tilanteen takia päätin pidättäytyä matkustamisesta ja ihan yhtälailla sen irtioton voi tehdä myös oman kotipaikkakunnan sisällä. Itselläni se tärkein kriteeri oli päästä edes hetkeksi oman kodin seiniä karkuun, mitä tässä onkin tullut ahkerasti tuijoteltua jo vuoden verran. Tätä staycationia vietimme Jyväskylän Solo Sokos Hotel Pavijongissa ja täytyy kyllä sanoa, että tämä on koiranomistajalle mitä mahtavin kohde yöpyä sekä viettää aikaa. Jyväskylän satamareitti ja rantaraitti alkavat aivan vierestä ja myös Heka, että Syke nauttivat selvästi erilaisista lenkkimaastoista. Tilasin jopa aamupalan molempina aamuina suoraan huoneeseen, vain koska pystyin.


Hoopersia harjoittelemista olemme jatkaneet innokkaasti ja pikkuhiljaa olen lisännyt treeneihin haasteellisuutta suunnanmuutoksilla sekä etäisyyksien kasvattamisella. Jos joku ei vielä tiennyt, olin maaliskuun alussa Hot 'n' Dogin podcastissa vieraana puhumassa Hoopersista. Lämmin kiitos Saanalle vielä tätäkin kautta, että pyysit minut vieraakseksi. Toivottavasti kuuntelijoille jäi edes jonkinlainen peruskäsitys siitä mistä Hoopersissa oikein on kyse. Laitan suoran linkin jaksoon vielä tähän alle, jos sen haluaa käydä kuuntelemassa:


Lataan melko ahkerasti meidän hooperstreenivideoita nykyään instagramiin, mutta pyrin laittamaan niitä myös youtuben puolelle ja tässä nähtäville meidän tämän viikkoinen treenivideo. Voisin vielä tähän samaan yhteyteen kertoa, että minut on valittu Sagin sääntöryhmän alaiseen Hoopers-työryhmään ja tästä alkaakin Hoopersin vallankumous Suomessa!


Ai niin. Ja käytiinhän me Sykkeen kanssa helmikuun alussa koejamassa koiravalmennus Motivaation keinonurmi agilityn epiksissä missä juostiin kaksi putkirallirataa. Minua kyllä varoiteltiin jo etukäteen, että koirat menee tuolla pohjalla lujaa mutta Sykehän sai kirjaimellisesti saippuaa jalkoihinsa. Oli tosi kivaa päästä tekemään agilitya, vaikka lajia itsessään en enää kovin suuresti kaipaa. Hoopers on vienyt meidät täysin mennessään.

perjantai 5. helmikuuta 2021

"Älä vie vanhuuttani pois. Anna mun nauttia aika tää"

 Yhteistyössä: Eläinklinikka AlmaVet

"Onnekas on hän, joka on ansainnut vanhan koiran rakkauden..." 

Näin lukee eläinklinikka AlmaVetin omassa, vanhoille lemmikeille räätälöidyssä "tassunjälki sydämessä-" terveystarkastuksen kuvauksessa. Pitää muuten täysin paikkansa. Kirjoitan tätä blogitekstiä liikutuksen kyynel silmäkulmassa, sillä siinä esiintyy minun toinen puoliskoni, oikea käteni ja sieluntoverini. Koira, joka ei varmasti omasta mielestään ikinä kasva edes aikuiseksi.

Heka kuvattuna 23.1.2021

Meistä jokainen, joka on omistanut tai omistaa parhaillaan vanhan koiran on miettinyt että voisiko ajan niiden kohdalla pysäyttää. Myös minä. Olenkin joskus heittänyt puoliksi vitsillä sekä puoliksi tosissani, että jos voittaisin lotossa, lähtisin kauko-itään Hekan karvatupsun kanssa ja kloonauttaisin sen. Yleisenä keski-ikänä viralliselle "seniorimääritelmälle" pidetään koirilla 8,5 vuotta, mutta tässä esiintyy paljon vaihtelevaisuuksia isojen ja pienten rotujen välillä. Esimerkkinä vaikkapa Tanskandogille 8,5 vuotta on jo pitkä ikä, toisin kuin vaikkapa kääpiövillakoiralle.

Niin paljon kuin se kurkkua kuristaakin, tosiasia on se ettei Heka ole täällä minun kanssani ikuisesti ja se vanhenee päivä päivältä lisää. Heka täyttää huhtikuussa 13 vuotta. Se tekee ihmisen vuosissa 91. Ikäänsä nähden Heka on kuitenkin todella hyvässä kunnossa, askeleet on edelleen liidokkaat ja kevyet sekä liikkuminen vaivatonta. Välillä mietinkin, että miten uskomattoman tarkkaan ja kepeästi Heka hyppää vaikkapa sohvalle lelu suussa tai autoon omaan häkkiinsä. Silmissä on kuitenkin ilmiselvä vanhan koiran katse. Vaikka silmät ovat kirkkaat, niissä ei ole enää sitä nuoruuden terävyyttä. Siitä katseesta näkyy jollain maagisella tavalla vanhan koiran viisaus, ne ketkä ovat tämän katseen joskus kohdanneet, tietävät mistä puhun. Heka kulkee edelleen samat lenkit kuin mitä Syke ja varsinkin kesäisin mietin kumpi koirista on se vanhempi, kun Heka usein kiihdyttää vapaana ollessaan Sykkeen ohi. Ainoastaan ne rajuimmat ja nopeimmat rellestämiset ovat taakse jäänyttä elämää, sillä spondyloosi reagoi näihin äkkiliikkeisiin -ja käännöksiin. Hekallahan ei tosin omasta mielestään mitään vaivoja ole edelleenkään, varsinkaan nyt kun sillä on spondyloosin vuoksi jatkuva hermokipulääkitys.

Heka kuvattuna 30.1.2021

Kun ikää koiralla tulee lisää mittariin, myös alttius erilaisille vaivoille ja sairastumisille lisääntyy. Jokainen tekee oman koiransa kohdalla omat ratkaisunsa asian suhteen, mutta kun minua viime syksynä kehotettiin miettimään kannattaako noinkin vanhaa koiraa vielä tutkia sekä hoitaa kun se alkaa jo muutenkin olemaan elämänsä ehtoopuolella, tunsin sekä surua että myös osittaista kiukkua. Surua siksi, että kommentti koski suuren osan elämästäni rinnalla kulkenutta, parasta ystävääni. Kiukkua siksi, että miten joku edes kehtaa tulla sanomaan noin. Miksi se vanha koira pitäisi jättää hoitamatta vain sillä verukkeella, että sillä nyt sattuu olemaan ikää ja kohta se kuolee kumminkin? Silloin se on täysin eri asia, jos vaivoja on jo siinä määrin eikä koiran elämänlaatu merkittävästi lääkityksestä ja mahdollisista tukihoidoista huolimatta parane. Mutta jos se vanha koira on muutoin hyvävointinen, se syö, juo, leikkii ja lenkkeilee mutta jokin terveyteen liittyvä vaiva x huonontaa sen elämänlaatua ja mikä voisi lääkityksellä olla helpotettavissa, tottakai se vaihtoehto kannattaa silloin kokeilla. Se ei silloin omasta mielestäni ole mitään "tekohengitystä" tai "omistajan oman olon helpottamista",  vaan sen vanhan koiran huomioimista jotta se saisi viettää vanhuuden päivätkin hyvin ja kivuttomasti. 

Hekalla on ollut spondyloosin vuoksi käytössä jatkuva hermokipulääkitys marraskuun alusta lähtien ja vaikka se liikkuikin sekä oli aktiivinen ennen lääkitystä, olen huomannut sen voinnin menevän entistä parempaan suuntaan. Toki Hekan selkää tukihoidetaan lääkityksen ohella myös laserilla ja faskiamanipulaatiolla sekä lämminvesiuinneilla, mutta kaikkien näiden hoitojen yhteisvaikutus on uskomaton enkä millään muotoa koe sitä "kärsimysten" pitkittämiseksi. Mutta kuten sanoin, jokainen toimii kuten itse parhaaksi näkee. Kuitenkin jos lääkityksellä sille koiralle saadaan hyvä elämä myös vanhuudenpäiville ilman ihmeellisempiä sivuvaikutuksia, eikö sen pitäisi olla silloin ok? Itse koen asian niin, että ne yhteiset kilometrit ja koko matka muutenkin ovat olleet kultaakin kalliimpia ja se uskollinen, rinnalla kulkeva ystävä ansaitsee viettää eläkepäiviään niin hyvin kuin vaan mahdollista. Eikö niin? Ihan yhtä lailla näen tärkeänä sen saattamisen viimeiselle matkalle, sitten kun sen aika joskus (toivottavasti) vasta vuosien päästä koittaa...

Annetaan vanhojen koirienkin nauttia siitä ajasta, yhdessä. Kuunnellaan ja ollaan läsnä.

maanantai 1. helmikuuta 2021

Blogin tulevaisuus kera tammikuun kuulumisten

Heti ensimmäiseksi "muutama" sananen blogin tulevaisuudesta.

Olen miettinyt tämän blogin kohtaloa, että mitä sen kanssa teen. Jotenkin tuntuu, että se kaikista kuumin blogibuumien aika on jo ohi mutta kyllä niitä edelleen käytetään aktiivisesti esim. yrityksissä asiantuntijapostauksia varten. Aloitin bloggaamisen aikoinaan ensimmäisten joukossa, joten koen ikään kuin kasvaneeni tämän blogin sen kehittymisen mukana. Tuntuisi jotenkin kurjalta heittää lähes 14 vuoden hyvä työ hukkaan, sillä täältähän se minun vaikuttajaura on aikoinaan lähtenyt liikkeelle. Lisäksi täällä on paljon postauksia joita haetaan jopa vuosienkin takaa ja melko usein myös instagramissa kun joku lähestyy minua yksityisviestillä, hän kertoo löytäneensä blogini.


Olenkin päättänyt jatkaa bloggaamista, ainakin toistaiseksi mutta päivitystahti tulee olemaan varmasti väljempi. Eihän siinä varsinaisesti ole mitään oikeaa ja väärää sinällään päivittääkö kerran vai kahdesti viikossa tai vaikka joka toinen viikko. Välillä on ajanjaksoja jolloin asiaa on enemmän ja hetkittäin on sitten hiljaisempaa. En kuitenkaan koe blogiin kirjoittamista enää ns. pakkopullana kuin mitä vaikkapa vuoden vaihtuessa, päinvastoin. Tämä on minulle myös loistava paikka purkaa omia ajatuksiani, fiiliksiäni sekä arkeani Hekan ja Sykkeen kanssa päiväkirjamaisella tyylillä. Nykään ja edelleen, se kaikista aktiivisin kanava meillä on instagram mutta kuten olen jo aiemmin todennut, kaikki meidän seuraajat eivät sitä käytä ja haluan tarjota jokaiselle mahdollisuuden olla meidän menossa mukana. Näin.

Yksi "uudistus" minkä ajattelin nyt samantien laittaa käytäntöön, on kokeilla aina kuukauden vaihtuessa tämmöistä kuluneen kuukauden yhteiskuulumispostausta. Käytännössä kertoilen tiivistetysti mitä meille kuuluu, tapahtuiko mitään erityistä tai onko jotain spesiaalia tulossa yms. No tuskin mitään kovin ultimaattisen spesiaalia on lähiaikoina odotettavissa, sillä kirjasin juuri koiraharrastajan vuosikalenteriin mietemerkinnän "korona, ota tost!" ja keskisormi perään. Kuten moni on jo varmaan median uutisoinnista huomannut, meidän kotikaupunki nousi hetkessä otsikoihin ja tautitilanne räjähti täällä kirjaimellisesti käsiin. Sen enempää en halua asiaa puida saatika ottaa siihen kantaan, mutta kyllä se pistää harmittamaan kun toisten huolimattomuudesta joutuvat nyt kaikki maksamaan. No, ehkä tästä nyt sitten opitaan kantapään kautta. Olin juuri päässyt vauhtiin oman agilityryhmäni kouluttamisessa, kunnes Jyväskylän kaupunki joutui ottamaan pahentuneen tilanteen vuoksi koviakin rajoituskeinoja käyttöön ja yksi niistä vaikuttaa myös meidän seuran ryhmätoimintaan = ohjatut ryhmät keskeytetään kahdeksi viikoksi. Kuitenkin meidän halli pysyy tilanteesta huolimatta auki ja siellä saa tietyin rajoituksin käydä omatoimisesti harjoittelemassa. Itsellänihän tämä ei sinällään maata mullista, sillä treenaan pääosin itsekseni enkä ole omistanut ryhmäpaikkaa kohta lähes vuoteen. Sen sijaan minua harmittaa juuri kouluttamani ryhmän puolesta. Kaksi viikkoa on todella lyhyt aika, mutta pahoin pelkään että ei se siihen kahteen viikkoon tule jäämään. Nyt täytyykin suunnitella ryhmäläisille sellaisia treenejä, mitä he pystyvät omatoimisesti käydä hallilla niitä tekemässä.

Hoopersrintamalle kuuluu erittäin hyvää. Käymme vähintään kerran viikossa hallilla harjoittelemassa, mutta ko.laji on helppo siirtää tarvittaessa vaikka ulos koska esteet on kevyitä ja menevät helposti auton takaluukkuun. Viime viikolla esittelin Sykkeelle yhden Hoopersin este-elementeistä, portin, mitä se ei ole vielä tähän mennessä nähnyt. Ensin toki harjoiteltiin sitä yksittäisenä elementtinä, mutta aika nopeasti sen sai siirrettyä osaksi kokonaisuutta. Sykettä ei tunnu haittaavan kiertääkö se tynnyreitä vai portteja. Lämmin kiitos esteiden käytön mahdollistamisesta kuuluu jälleen (#mimminmessissä) Sailalle, jonka käsialaa myös videolla näkyvä portti on.


Heka sen sijaan säikäytti puolessa välissä tammikuuta vaihteeksi taas ihan kunnolla ollessani äidilläni hoidossa Sykkeen hooperstreenien ajan. Kun menin hakemaan sitä, Heka tuli innostuksissaan huonosti sohvalta alas, jolloin takajalat levisivät alta ja oikea jalka jäi tämän seurauksena vähän huonosti rungon alle. Päivän ja kahden jälkeen näytti ettei mitään pahempaa tapahtunut, mutta kolmantena päivänä koko koira oli kiero kuin katkarapu, selvästi kipeä eikä ruokakaan tahtonut maistua. Hälytyskellot alkoivat soida ja Hekalle järjestyikin jo samalle viikolle aika Tarjan faskiamanipulaatioon Aquabarksille. Olisin ehdottomasti vienyt sen saamaan ensiapua AlmaVetille, mutta siellä on laserlaitteen kanssa pientä krenkkaa ja näin ollen piti itse yrittää lievittää koiran oloa käsittelyyn saakka ja tähän sainkin meidän eläinlääkäriltä, Suvilta, todella hyvät ohjeet.


Olihan siinä tekemistä, liiaksikin ja Tarja käsitteli Hekaa lähes 1½ tuntia. Ihan tarkkaan en muista mitä kaikkea Hekasta löytyi, mutta kaikenlaista ja itse keskityin aikalailla seuraamaan koiran tunnetilaa hoidon aikana. Käsittelyn päätyttyä autoon hoippui kuin humalassa oleva koira ja koko loppupäivän Heka vetikin antaumuksella hirsiä. Millä ihmeellä tämän tyypin päähän saisi iskostettua, ettei kroppa enää pysy mielen vauhdissa joka vie sitä tuollaisissa parkourliikkeissä ihan 6-0?!

Tämän jälkeen Heka on kuitenkin voinut hyvin ja olen saanut estettyä pahimmat voltit ja nykäisyt. Hekan siis annetaan liikkua ja mennä kuten tähänkin asti, mutta nämä tämmöiset äkkiliikkeet sekä nytkähdykset ollaan karsittu olemattomiin. On muuten helpommin sanottu kuin tehty.