Ajantasalle

Marraskuukin oli ja meni tuossa välissä enkä ole oikeastaan "ehtinyt" uhraamaan blogille aikaa ihan ajan kanssa. Mielessä se on kyllä käynyt useammankin kerran. Joulukin kolkuttelee jo viiden päivän päässä, joten nyt on viimeistään korkea aika laittaa tämä blogikin ajantasalle.

Kun edellisen kerran tänne kirjoittelin, kerroin että edessä oli vielä yksi reissu Tampereelle leikannutta ortopediä ja fyssaria tapaamaan. Tuolloin oikean polven leikkauksesta oli kulunut hieman yli 3 viikkoa. Molemmat (sekä ortopedi, että fyssari) totesivat, että Syke oli jo tuossa vaiheessa toipunut viimeisimmästä leikkauksesta nopeammin kuin mitä vasemman kanssa viime keväänä. Siltä se on kyllä tuntunut koko tämä ajan. Saimme fyssarilta hyvät jumppaohjeet matkaan, joita ollaan ahkerasti noudatettu. Lisäksi Syke on käynyt tässä välissä kahdesti Tarjan käsiteltävänä ja se ero mikä koirassa on leikkausten jälkeen tapahtunut, on uskomattoman upeaa katsottavaa. Vasta viimeisimmän käsittelyn jälkeen olen vasta itse tullut ihan konkreettisesti tajunneeksi sen, että kyllä ne luksoivat polvet ovat Sykettä kaikesta huolimatta vaivanneet vaikka ne eivät ole tyypillisellä tavalla oireilleet.


Kuudennella viikolla Syke kävi AlmaVetillä kontrolliröntgenissä ja Suvikin totesi silloin, että oikea polvi jopa luutuu nopeammalla tahdilla kuin mitä vasen aikoinaan. Näin ollen elämä aitauksessa väistyi ja siitä lähtien Syke on elellyt normaalisti täällä kotona. Ainoastaan rajuimmat leikkimiset, riehumiset ja vapaana juoksemiset ovat edelleen kielletty, mutta se on meille jo voitto kun koiran ei tarvitse enää elää aitauksessa. Joulukuun alussa Syke kävikin haistelemassa fiiliksiä treenihallilla ja alla oleva kuva kiteytttää sen, kuinka ryhdikkääksi Syke on muuttunut nyt kun polvet ovat kunnossa.


Muutoin elämä (tai sanotaanko että se nimeltä mainitsematon tauti joka alkaa k:lla) on pistellyt aikatauluja aikalailla uusiksi. Tänä viikonloppuna olen seurannut koiramessuja - kotoa käsin. Alunperin minun piti olla siellä Dagsmarkin ständillä töissä, mutta päädyimme lopulta olemaan messuilla mukana ns. "kylmäosastona" ilman henkilökuntaa. Lisäksi minun piti olla lauantaina yhteistyökumppanini, Showlinkin, ständillä vieraana mutta...lähestyvä joulu, lapsuuden unelma joulusta Lapissa alkoi painamaan vaakakupissa enemmän. En halunnut ottaa yhtäkään riskiä siitä, että voisin altistua (vaikkakin kaksi rokotetta saaneena) ja näin ollen Lapin reissu kariutuisi. Lapin reissua on odotettu vuosi, olen lähdössä sinne yksin koirien kanssa. Rauhoittumaan ja olemaan. Siitä en halua joutua luopumaan.


Tämän viikon keskiviikkona pyörähdettiin Sykkeen kanssa Loimaalla, missä meillä oli Dagsmarkin pikkujoulut ja Heka oli sen ajan äidilläni hoidossa. Tätä tekstiä kirjoittaessani joululoma kuumottelee jo kolmen päivän päässä ja vielä olisi molemmilla koirilla huoltohetket edessä ennen reissuun lähtemistä. Jyväskyläänkin tuli talvi marraskuun lopulla ja lunta sekä pakkasta piisaa.

Elämä on pikkuhiljaa asettumassa normaaliksi, nimittäin vuoden vaihduttua meillä koittaa Sykkeen kanssa odotettu paluu harrastuskentille. Siitä ja muusta kuitenkin lisää tuonnempana.

Mitä tapahtui syys -ja lokakuussa?

Lokakuun viimeistä päivää viedään ja paljon on ehtinyt tapahtua sekä tämän, että -syyskuun aikana. Yritimme ottaa siitä ajanjaksosta kaiken mahdollisen irti, sillä Sykehän toipuu parhaillaan oikean polven leikkauksesta ja huomenna siitäkin tulee kuluneeksi jo kuukausi! Mutta mitä kaikkea ehdittiin ennen sitä oikein tehdä?

Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna kävimme Sykkeen kasvattajan luona järjestetyillä syntymäpäivillä esittämässä juhlavieraille Hoopersia. En tiedä mistä tämä tunne johtuu (ehkä saan siihen selityksen joskus myöhemmin), mutta ihan kuin se ensimmäinen polvileikkaus olisi tuonut meitä entistä lähemmäksi toisiamme. Siis minua ja Sykettä. Tämä tunne vahvistui entisestään, kun tuona samaisena viikonloppuna käytiin kaikessa hiljaisuudessa ja kenenkään etukäteen tietämättä juoksemassa oman seuran agilitykisoissa Landenin Jessin tuomaroima hypäri. Pieniä stiplujahan siellä tuli, mitä nyt pystyi täysin odottamaan koska aksaa ei ole lähes 1½ vuoteen tehty kuin ehkä 1-2 kertaa. Kipusimme kuitenkin sillä 10 vp:llä 3.sijalle. Hekakin oli kisoissa mukana turistina ja Jessi kaappasikin vanhan herran kainaloon selfietä varten.


Syke täytti myöskin 4 vuotta, mikä tuntuu ihan uskomattomalta! Muutoin Sykkeen osalta koko syyskuu meni aikalailla valmistautuessa toiseen polvileikkaukseen, tehtiin paljon etukäteiskuntoutusta käymällä mm.Tarjalla faskiamanipulaatiossa sekä lämminvesialtaassa uimassa.


Lokakuun ensimmäinen viikonloppu kului työn merkeissä Tampereella, lemmikkimessuilla missä Dagsmarkilla oli oma osasto koko viikonlopun. Sekin jos joku, tuntui aika uskomattomalta että yli 1½ vuoden jälkeen pääsi messuilemaan livenä sekä näkemään ihmisiä. Muutoin itse omistajan päivät kuluu pitkälti töiden ja omien somekanavien parissa ja nykyisinhän käyn säännöllisesti hoidattamassa itseäni Sinin vastaanotolla. Sini muuten liittyi tässä taannoin meidän taustatukeen ja odotan innolla, kun pääsen kertomaan mitä olemme minua itseäni varten suunnitelleet.


Tampereen reissuhan päättyi siihen varsinaiseen grande finaleen, kun Sykkeen oikea polvi operoitiin ja ko.leikkauksen suoritti tälläkin kertaa ortopedi Juha Kallio. Siihen riitti täysin saman toimenpiteet kuin mitä vasempaankin polveen ja oikea on myös säästynyt kulumilta/nivelrikolta. Kuten jo alussa totesin, huomenna leikkauksesta tulee kuluneeksi jo kuukausi ja tässä välissä Syke on jo käynyt mm.tikkien poistossa, kerran faskiamanipulaatiossa ja tämän viikon torstaina kävimme viimeisen kerran tapaamassa Juhaa sekä fysioterapeuttia Tampereella. Syke on toipunut oikean polven leikkauksesta nopeammin kuin mitä vasemman, se käyttää polveaan todella hyvin sekä ravissa, että käynnissä ja polvi taipuu sekä ojentuu todella hyvin. Mikäli kuntoutumisvaihe sujuu tästä eteenpäinkin hyvin, polvi kuntoutuu mihin tahansa harrastuskäyttöön. Nyt kuitenkin keskitytään itse kuntoutukseen ja noudatetaan annettuja ohjeita täsmällisesti.

Mikä sinulle koiranomistajana määrittelee hyvän hoitotuloksen?

Yhteistyössä: Koirauimala AquaBarks

Koirien kehonhuolto koostuu monesta pienestä palasesta. Heti ensimmäisenä puhuttaessa ko.asiasta monella tulee mieleen hieronta, fysioterapia ja/tai osteopatia. Olen yhdessä aikaisemmassa blogitekstissä tullut maininneeksi, että Hekaa ja Sykettä on kaikkien näiden vuosien aikana hoidettu edellämainittujen hoitomuotojen lisäksi myös kraniosakraaliterapialla ja viimeiset puolitoista vuotta faskiamanipulaatiolla. 

Kehonhuoltoon kuuluu paitsi kropan säännöllistä huoltamista, niin yhtä lailla siihen vaikuttaa mm.liikunta, ravinto, elinolosuhteet, riittävä lepo sekä ennen ja jälkeen treeni/kisasuoritusten tapahtuvat lämmittelyt sekä jäähdyttelyt.

Minua itseäni on aina kiehtonut koirien kokonaisvaltainen hyvinvointi ja miten nämä kaikki edellämainitut, pienet palaset nivoutuvat yhteen sekä miten ne vaikuttavat mihinkin osa-alueeseen. Koirieni terveyttä ja hyvinvointia seuraa eläinlääkäri ja ainoa, Suomessa pieneläinten vesikuntoutukseen erikoistunut koirahieroja. Itseasiassa AquaBarksin molemmat yrittäjät ovat opiskelleet vedessä tehtävää kuntoutusta kattavammin ja laajasti kuin suurin osa Suomen eläinfysioterapeuteista. Minusta itsestäni ei koskaan tule eläinlääkäriä, koirahierojaa eikä eläinfysioterapeuttia, mutta silti minulle on ensi-sijaisen tärkeää ymmärtää lihashuoltoon liittyvistä asioista. Kyseessä on kuitenkin elävä olento, jonka hyvinvointi on minun käsissäni ja varmasti meistä jokaisen tavoite on pitää koiristaan parasta mahdollista huolta sekä tarjota niille ensiluokkaista hoitoa. 

Koirien lihashuollon ja kuntouttamisen kenttä on todella laaja. 

Mistä sitä sitten oikein voi tietää, että mikä on juuri sille omalle koiralle se paras hoitomuoto kun niitä on niin monia?

Lyhyesti: Jos jokin hoitomuoto pitäisi kunnossa vain hetken aikaa ja sen jälkeen koira vetäisi jonkin ajan kuluttua uudelleen jumiin, alkaisivat omat hälytyskellot soida ja miettisin miksi tämä ko.hoitomuoto ei toimi eikä koira saa lihasta vaikka kuinka tekee kotiharjoitteita. Minä haluan koiranomistajana olla kartalla siitä, että mitä koirilleni milloinkin tapahtuu miksi asiat tehdään näin eikä noin. Minulle kerrotaan ja perustellaan, että miksi nyt ehdotetaankin vaikka sillä eläinlääkärillä käymistä ja sama toisinpäin. Silloin kun tieto Hekan spondyloosista selvisi, meidän oma eläinlääkäri, Suvi, ohjasi samantien Tarjalle AquaBarksiin ja totesi, että siellä on Hekan selän tukemiseksi parhaimmat mahdolliset osaajat. Kun koirieni terveyttä ja hyvinvointia seuraa useampi silmäpari omalla asiantuntemuksella, heillä kaikilla on ajankohtaisin tieto olemassa puolin sekä toisin ja hoitoketju on käytännössä täydellinen. 

Minulle itselleni yksi kauhistuksen aihe on ollut Sykkeen kuntouttaminen polvileikkauksista. Olin lukenut kokemuksia siitä, että kuntoutus tulee olemaan todella pitkä ja vaikea. Kunnes Tarja sitten palautti noista kauhukuvista maanpinnalle ja sanoi: "Sen ei kuulu eikä tarvitse olla sellainen. Kun me teemme asiat tavalla x ja y, Syke on tikissä kunnossa kun 3 kuukautta on kulunut." Näin todellakin kävi. Sain jokaisella hoitokerralla perustelut siitä, minkä vuoksi esim. kävelyiden pituutta kannattaa reilusti lyhentää, mihin sillä pyritään ja ennen kaikkea: miksi. Faskiamanipulaatio hoitomuotona vaikuttaa suoraan koiran omaan kykyyn lähteä tuottamaan voimaa. Se onkin mitä parhain hoitomuoto sellaisille koirille, joilla on tuki -ja liikuntaelimistöön kohdistuva vaiva tai sairaus. En kokenut kuntoutusta pitkänä tai vaikeana, päinvastoin. Se avasi silmäni siitä, että kuntoutus on käsitteenä laaja-alaista toimintaa ja ymmärsin koko ajan mitä koiralleni tehdään ja...miksi. Vaikka en olekaan ko.alan ammattilainen, minulle on erittäin tärkeää se että todella ymmärrän asioista mitkä liittyvät koirieni lihashuoltoon. AquaBarksissa näin on todellakin tapahtunut.

Kesällä Syke teki jonkun verran vesikävelyä kahluualtaassa vasemman polven kuntoutuksen aikana. Tarja kyseli aina tarkasti, että onko Syke kävellyt pelkästään suoraan vai myös ympyrää ja kumpi jalka on ollut sisäkaarteen puolella. Tämän tiedon perusteella hän kertoi mitä kannattaa muuttaa ja jälleen ennen kaikkea: miksi. Se ei nimittäin ole ihan sama miten se koira sitä vesikävelyä tekee, oli se sitten vesijuoksumatolla tai siellä kahluualtaassa. Täysin samat asiat pätevät uintiin, koiran kehon tilanteesta kertoo paljon mm. hännän asento. Siksi AquaBarksissa koirat eivät ui keskenään altaassa ilman valvontaa, vaan uintia ohjaa aina koirien uintiin ja/tai vesikuntoutukseen kouluttautunut uintivalmentaja. Itsehän olen alkanut kuvata koirieni uintia AquaBarksilla actionkameralla, millä pääsen pinnan alle jotta näen omin silmin mitä veden alla tapahtuu. Voin aina reilusti kysyä jos jokin asia koirieni hyvinvoinnissa mietityttää ja mitä voisin itse arjessa tämän asian tiimoilta huomioida - se koskee niin eläinlääkäriä kuin koirieni hierojaa.

Nämä kaikki yhdessä määrittävät minulle sen, mitä tarkoittaa todellakin hyvä hoitotulos. Tulokset koirieni hyvinvoinnista puhuvat puolestaan. Tämmöinen maallikkokin ymmärtää koiriensa lihashuollosta pintaa syvemmältä, osaa tiedostaa miksi asioita tehdään tavalla x eikä y, ne perustellaan ja ennen kaikkea...MIKSI NÄIN TEHDÄÄN ja näen nämä perustellut asiat siellä arjessa. Minulla on koko ajan olemassa ajankohtaista tietoa koirieni hyvinvoinnista ja se on ehdottomasti tärkeintä.

Vieläkin kiireisempi elokuun loppupuolisko

Jos elokuun alkupuolisko oli kiireinen, ei loppupuolisko ollut yhtään sen vähemmän kiireisempi. Kahtena peräkkäisenä viikonloppuna olin itse pitkästä aikaa mätsärituomarina. Ensimmäisenä viikonloppuna vastuullani oli arvostella pienet pennut sekä pienet aikuiset koirat ja toisena puolestaan isot aikuiset koirat. Voin lämpimästi suositella tuomaripestiä kaikille, jos sellainen mahdollisuus eteen tulee. Se on hirmuisen antoisa, mutta toki myös haastava tehtävä. Ainakin minulle itselleni, kun haluaisin palkita kaikki.

Noiden mätsärituomarointien välissä pidin myös elämäni toisen hooperskoulutuksen Kangasniemellä. Itseasiassa kyseessä oli koirieni eläinlääkäri ja hänen paimennusharrastajakaverinsa. Hoopersissahan lajin ydin ja filosofia pohjautuu koiran ajattelu -ja kuuntelutaitoihin, samoja elementtejä hyödynnetään myös paimennuksessa ja uskommekin, että nämä kaksi tulevat tukemaan toisiaan tulevaisuudessa tosi hyvillä tuloksilla. Sykekin pääsi tekemään tässä yhteydessä lyhyen demotreenin. Koska Heinoloiden residenssi ei olisi mitään ilman Teppoa, itse Herra Hyväntuulea, päätti tämä virtuoosi tulla hieman kuokkimaan ja siitäkös se riemu repesi.


Elokuun viimeisenä viikonloppuna hypättiin kiskojen päälle ja matkustettiin Helsinkiin. Tällä kertaa kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään koiriin liittyvä reissu vaikka ne olivatkin mukana, vaan ihan puhtaasti syntymäpäivälahja tälle kaksijalkaiselle minulta itselleni. Vietettiin päivä Linnanmäellä yhdessä ihanan ystäväni, Suvin, kanssa. Pyörittiin laitteissa menemään mikä ehdittiin ja päivän suurimmat naurut tarjosi päävoitto Linnanmäen legendaarisesta sipsipelistä. Olipahan näky roudata 3kg:n sipsisäkkiä seuraavana päivänä junalla kotiin.


Tässä kaiken kiireen ja härdellin välissä ennätin myös itse käydä oiottavana Sinin osaavissa käsissä. Siinä olikin työstettävää sitten viime kerran ja luulen, että tämän kuun hoidossa krenkkaa ilmenee vielä tätäkin enemmän. Sen verran on pitänyt kiirettä. Minä kun luulin, että syyskuun alettua pahin sinkoilu alkaa helpottaa...päinvastoin. Elämä pitää kiireisenä tässäkin kuussa. 

Erittäin kiireinen elokuun alkupuolisko

Siitä on muuten KAUAN, kun arki on edellisen kerran pitänyt kiireisenä. Taitaa mennä jopa aikaan ennen koronaa. Edellämainittu ei suinkaan ole vielä ohi ja odotan parhaillaan toista rokotetta, mutta tässä kuussa olen saanut oikeasti taas maistiaisia siitä elämästä mikä tekee kaikesta itselläni normaalin arjen.

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna koitti odotettu ja historian toinen SporttiRakin tiimimiitti, minne minutkin oli kutsuttu mukaan. Kun on ollut lähes neljä kuukautta sivussa koko koiraharrastuksesta ja pääsi taas nauttimaan siitä yhdessä tekemisestä ja fiiliksestä, ei ole mitään parempaa. Pidin ko.viikonloppuna myös elämäni ensimmäisen (en suinkaan viimeisen) hooperskoulutuksen omalla estekalustollani ja palaute siitä kaikesta oli hurjan hyvää. Myös Syke pääsi tekemään polvileikkauksen ja kuntoutumisen jälkeen pidempää treeniä ja Heka kävi availemassa hajunystyröitään erään tiimiläisen pitämissä nw-treeneissä. Oli kieltämättä paras viikonloppu heittämällä pitkään aikaan.

Kuva - SporttiRakki

Heti tiimimiitin jälkeisenä päivänä oli vähintäänkin yhtä mielenkiintoisia juttuja tiedossa. Pääsin nimittäin vihdoin ja viimein päiväksi vierailemaan ja tutustumaan nykyisen työpaikkani, Dagsmark Petfood Oy:n tehtaaseen Loimaalla missä omien ja monien muiden koirien sekä kissojen ruuat valmistetaan. Heka ja Sykekin olivat mukana, vaikka niiden näkökulmasta katsottuna päivän sisältö oli ehkä hivenen tylsä. Ei muuten mene enää kauan, kun yksi suurimmista asiakastoiveista toteutuu: Kauan toivottu sekä pyydetty energiaruoka on ihan kohta teidän kaikkien saatavilla.


Reissurupeaman jälkeen ollaan viihdytty kotona oikein mielellämme ja joitakin ajanjaksoja myös mökillä. Sykkeen kanssa on treenattu 1-2 x viikossa ja nyt ollaan keskitytty vahvistamaan sille haasteellisia asioita, joita hoopersissa sille on ollut ohjaajasta poispäin kääntyminen. Tulosta alkaa selvästi näkyä ja jotenkin tuntuu siltä, että Syke on kehittynyt ajattelutasolla polvileikkauksen jälkeen. Leikattu polvi on lihasmassaltaan todella hyvässä kunnossa eikä siinä ole mitään liike tai -puolieroja. Treenien ohella jumppaan Sykettä (ja siinä sivussa myös Hekaa) vähintään kahdesti viikossa ja pyrin jo etukäteen kuntouttamaan oikeaa polvea ennen kuin se leikataan.

Heka on lähinnä reissannut meidän mukana ja elokuussa käytin sen poikkeuksellisesti AlmaVetin fysioterapeutilla, Hannelella, sillä Tarja vietti silloin ansaittua kesälomaa ja tottakai Heka sitten kaipasi juuri silloin akuuttia apua. Tarjan palattua lomalta molemmat koirat kävivät lämminvesialtaassa uimassa ja tästä viikon päästä oli Sykkeen vuoro päästä käsiteltäväksi.


Kiireinen elokuu senkun jatkuu ja taidan säästää loput kuulumiset sille toiselle puoliskolle.

Paluu sorvin ääreen

Koin viime viikolla melkoisen ihmetyksen tutkiessani blogini analytiikkaa. Jostain syystä blogger ei ole enää aikoihin antanut ilmoituksia blogiteksteihin jätetyistä kommenteista. Ennen se ilmoitti ja viimeisen vuoden aikana olen näin ollen olettanut, että aika on ajanut kultaisimpien blogiaikojen ohi. Näin varmasti jollain tasolla onkin, mutta sitä analytiikkaa tutkiessani selvisi, että täällä on peräti 332 kommenttia odottamassa hyväksyntää! Apua! Olen jo vuosia sitten muuttanut blogin kommentoinnin sellaiseksi, että vain varmennettu henkilö voi niitä jättää ja lisäksi kommentit eivät tule suoraan näkyviin, vaan minä itse moderoin ne vastattuani näkyviin.

Suuret pahoittelut teille kaikille, ketkä olette kommentteja jättäneet ja ehkä ihmetelleekin miksi se Tiina ei vastaa. Harmikseni suurin osa viesteistä oli melkoisen ala-arvoisia ja niiden vuoksi olen joutunut tekemään jatkotoimenpiteitä. Jatkossa tarkistan blogikommentit viikottain manuaalisesti ja tästä lähtien lupaan myös vastata.

Kesäloma on nyt lusittu ja olen palannut sorvin ääreen. Loma oli oikeastaan tänä kesänä selvästi lyhyempi työpaikan vaihdoksesta johtuen, mutta en valita. Sain omasta mielestäni nollattua riittävästi ja kaikki sosiaalisen median kanavanikin pidin itseltäni suljettuna useamman päivän ajan. Lomailun ensimmäinen pätkä vietettiin Tampereella. Majoituttiin Sokos Hotelli Villassa. En muista koska olen viimeksi nukkunut katkeamatta yli 9 tunnin yöunia ja siihen päälle vielä lähestulkoon 3 tunnin päiväunia. Se kertoo itselleni siitä, että keho ja mieli eivät ole vielä(kään) tasapainossa ja saa nähdä kuinka kauan tämä parantuminen viime vuodesta oikein vie.

Kotikulmilla ehdittiin pyörähtää oikeastaan yhden mökkivisiitin ja Sykkeen luonnetestin verran, ennen kuin mentiin taas.


Loman toinen puolisko suuntautui Helsinkiin ja siellä yövyimme meidän vakiopaikassa, Sokos Hotelli Triplassa. Laitoin jo meidän instagram-tilille positiivisen asiakaskokemuksen Triplassa yöpymisestä koirien kanssa ja mikä siitä teki niin erityisen. Mutta kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, koirat nauttivat tästä täysin siemauksin. Triplassa toistui sama kaava nukkumisen suhteen kuin Tampereella, kyllä teki aamuisin tiukkaa nousta valmiiseen aamupalapöytään.

Oli oikein ihana loma ja kaikki tuli kyllä enemmän kuin tarpeeseen. Nyt sitä sitten aletaankin valmistautua syksyn töihin ihan kunnolla, joka tulee olemaan meillä Dagsmarkilla todella vauhdikas eikä SporttiRakkikaan sen varjoon tule jäämään. Elokuu tulee koostumaan pitkälti töistä, hooperstreeneistä, tuomaroinneista, äitini kuusikymppisistä, toisesta Helsinkireissusta ja SporttiRakin historian toisesta tiimimiitistä. Tämä ko.tiimimiitti on edessä jo ensi viikonloppuna ja voitte vaan kuvitella, miten fiiliksissä siitä olen oltuani koko kevään sekä alkukesän poissa harrastuskentiltä kuntouttaessani Sykettä. Toki syksyllä on tiedossa myös oikean polven leikkaus, mutta siihen on vielä reippaasti yli kaksi kuukautta aikaa.

Syke luonnetestissä 25.7.2021

"Tuon koiran viet kyllä joskus luonnetestiin!" Näin minulle on sanottu monen eri ihmisen toimesta. Nyt osui luonnetesti sopivan lähelle ja Syke oli lisäksi siihen mennessä "lusinut" kolme kuukautta kestäneen intensiivisen kuntoutusjakson, uskalsin ilmoittaa sen sinne. Sykehän on ensimmäinen (mutta ei taatusti viimeinen) omistamani koira, jonka olen käyttänyt luonnetestissä. Jokaiselle koiraharrastajalle luonnetesti on varmasti tapahtumana sellainen että tiedetään mistä siinä oikein on kyse, mutta tässä vielä lyhyesti:

"Luonnetestin tarkoitus on arvioida ja kirjata koiran käyttäytyminen tilanteessa, jossa sen hermosto joutuu rasitetuksi."

Tiedä sitten onko se omaa mututuntumaa vai mitä, mutta harmillisen paljon sitä kuulee nykypäivänä joidenkin villakoirien olevan pelkopurijoita, arkoja, liian pidättyväisiä ja sellaisia häntä koipien välissä-menijöitä. Kuitenkin tätä rotua kuvaillaan mm.avoimeksi ja ystävälliseksi. Sykehän on luonteeltaan todella vilkas, avoin ja hyvin itsevarma tietyissä tilanteissa. Halusin testillä nähdä, että onko se todella sellainen kun sen hermostoa rasitetaan. Syke kun osaa olla myös melkoinen draamaqueen, se saattaa kiljua esim.kun hihna kiristyy yhtäkkiä ja näitä tilanteitahan luonnetestissä erittäin suurella todennäköisyydellä tulisi. Sanotaanko näin, että Syke pisti koko nelospirtin matalaksi. Videolta selviää miten eri osioissa kävi. Pimeää huonetta siinä ei valitettavasti näy, mutta siellä Syke käyttäytyi itsevarmasti mutta kun ei heti löytänyt allekirjoittanutta, alkoi käpy kirjaimellisesti palaa. Teki kuitenkin töitä ihan koko ajan ja hetkellisen haahuilun jälkeen löysi minut nurkasta istumasta.


Tässä vielä eri osa-alueet pisteytettynä:
  • Toimintakyky +1a kohtuullinen
  • Terävyys +1a pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
  • Puolustushalu +3 kohtuullinen, hillitty
  • Taisteluhalu +2b kohtuullisen pieni
  • Hermorakenne +1a hieman rauhaton
  • Temperamentti +1 erittäin vilkas
  • Luoksepäästävyys +2b luoksepäästävä, hieman pidättyväinen
  • Laukauspelottomuus +++ laukausvarma

Pisteitä yhteensä 127 ja hyväksytty luonnetesti. Oikeastaan kelkka, hyökkäys nurkan takaa, tynnyri sekä yksin seinään jättäminen tulivat yllätyksenä. Olin varma, että Syke kiljuu ja pyrkii selän taakse karkuun mutta mitä vielä. Ei kirkunut yhtään, osoitti pärjäävänsä tilanteessa kuin tilanteessa, ei hätkähdä eri tilanteita eikä jää miettimään tapahtunutta enää jälkikäteen. Hyvähermoinen ja varma koira, joka kykenee toimimaan myös itsenäisesti. Toinen tuomareistakin totesi: "jumalauta, että sulla on upea koira!" 

Testi itsessään oli mielenkiintoinen kokemus ja ei Syke ihan niin draamaqueen taida ollakaan mitä olen sen luullut olevan. Toivottavasti villakoiria ja muitakin seurakoirarotuja alkaisi näkyä näissä testeissä enemmän, sieltä saatava tieto on arvokasta paitsi jalostusta silmällä pitäen, niin se antaa myös koiranomistajalle itselleen kenties jotain uutta perspektiiviä koiran käytöksestä sekä luonteesta.

Suunnitelmissa on käydä jossain vaiheessa myös mh-luonnekuvauksessa.

"Pakkasin pois entisen. Ovet kiinni, sinne palaa en."

Sykkeen polvileikkausesta on tätä blogitekstiä kirjoittaessani ehtinyt kulumaan 73 päivää ja aika jolloin kaikki rajoitukset poistuvat, häämöttää jo 1½ viikon päässä eli vähiin käy. Syke on kuntoutunut todella hyvin ja täysin tavoiteajassa, joten juuri ennen juhannuksen viettoon vetäytymistä uskallettiin käydä Iinan pitämissä NW-treeneissä! Sykehän ei ollut (olemattomissa villoissaan) pysyä ja ensimmäinen etsintäkierros menikin enemmän ja vähemmän "haahuillessa" ylivireen vuoksi. Toiselle kierrokselle saatiin jo enemmän ajatustakin mukaan, vaikka hieman piti helpottaa hajun löytämistä kun Sykkeen nenä veteli alkuun täysin ohi hajulähteen vierestä. Jo pelkästään se tuntui todella isolta palkinnolta, kun pilkoin treeninameja pussiin ja pakkasin treenireppua. Sitä on oppinut kummasti arvostamaan ihan pieniäkin asioita täysin eri tavalla.

Vähintään yhtä isolta juhlalta tuntui myös juhannus tänä vuonna. Sitä vietimme suomalaiseen tapaan mökillä ja koko sen ajan Syke sai olla hallitusti vapaana tai sitten pitkän hihnan päässä. Heka ei vaan ihan käsitä, että miksi Syke ei vieläkään juokse sen kanssa kilpaa. Toipuminen ja kuntoutus ovat edenneet juuri siinä aikataulussa missä pitääkin. Hetki kun kaikki rajoitukset poistuvat ja jolloin Syke saa taas kirmata vapaana, häämöttää jo 1½ viikon päässä. Vielä pitää kuitenkin sen hetken verran malttaa...



Maanantaina oli edessä tämän viikon ylivoimaisesti jännittävin päivä: Polven kontrolliröntgen. Olin vielä varannut samalle päivälle Sykkeelle ajan faskiamanipulaation ennen röntgeniä, missä Tarja totesi (jälleen) kuntoutumisen edenneen kuten pitääkin eikä Sykkeellä ollut jumeja missään muualla kuin niskassa ja sekin aika pieni-sellainen. Klinikalla Suvikin totesi, että leikatun jalan kunto ja toimintakyky on juuri sellainen kuin pitääkin, mutta minähän en huokaissut helpotuksesta ennen kuin näkisin miltä polvi oikeasti näyttää. Tuo röntgenkuvahan ei olisi ollut edes pakollinen, se oli täysin vapaaehtoinen ja taisi suurempi merkitys olla omistajan mielenrauhan saavuttamisella. 


Yllätyksenä tuli polvessa olevan ruuvin pituus, mutta sanoinkin Juhalle että kerralla vaan kuntoon ja kunnolla. Polvi on luutunut kuten sen tässä vaiheessa pitääkin. Nyt kun olen 100% varma asiasta, olen pystynyt jo hölläämään omassa päässä ollutta, henkisesti kireää vannetta sekä lopettamaan stressaamisen. Me selvittiin tästä. Vasen polvi on nyt tiukasti paikoillaan ja oikean polven luksaatio korjataan vielä myöhemmin tämän vuoden puolella, vaikka se onkin huomattavasti vähemmän paha kuin vasen. En kuitenkaan halua kokea toista samankaltaista tilannetta, missä Syke huutaa kuin teurasporsas polven lähtiessä pois paikoiltaan. Alustavaa leikkausajankohtaa olemme jo Juhan kanssa sopineet, mutta nyt kuitenkin Syke saa elää kesän yli täyttä koiran elämää. 

Kuntoutus toki jatkuu edelleen, vaikka rajoitukset kohta poistuvatkin ja eilen molemmat koirat pääsivätkin Tarjan huomaan lämminvesialtaalle. Tästä kuvasin hieman erilaista videota nähtäväksi, jonka julkaisen vähän myöhemmin. Sykettäkin voi nyt huolella alkaa uittamaan, kun jalka on luutunut. Oli ilahduttavaa kuulla, että Syke käytti leikattua jalkaansa uidessa todella hallitusti eikä yhtään räpiköinyt, vaikka ainekset siihen olisi kyllä olleet. Hekakin oli ihan liekeissä, kuten se nykyään on kun pääsee ko.altaalle uimaan. Ilmeisesti se on lämpimän veden salaisuus.

Hekallekin kuuluu muutoinkin kaikinpuolin hyvää. Se tosin oli (ilmeisesti mökillä ollessaan) saanut niskansa melkoiseen jumiin, sillä oikealle puolelle käännettäessä se reagoi melko voimakkaasti. Heka kävikin juuri juhannuksen alla Tarjan käsiteltävänä, sillä en halunnut jäädä odottamaan pyhien yli. Niskahan sillä todentotta oli kuin olikin jumissa, mutta vaikka Heka itselleni antoi selvää kipureaktiota, Tarjan käsitellessä sitä se vain nautti olostaan. Kuva kertokoon olotilasta loput.


Tähän loppuun voisin vielä täällä bloginkin puolella kertoa sen, että minusta on kesäkuussa tullut osa yhteistyökumppanini, Dagsmark Petfood Oy:n, työyhteisöä. Tarkemmin tästä uutisesta voi lukea meidän ig-tililtä, mutta siihen tuskin tarvitsee kahta sanaa enempää kuinka kiitollinen sekä onnellinen olen tästä mahdollisuudesta ollut. Vastaan asiakas -ja kuluttajaneuvonnasta sekä siinä sivussa jonkin verran myös somessa tapahtuvasta liikehdinnästä. Lisäksi jatkan somevastaavana SporttiRakilla. Viime kesästä en muista juuri mitään kuin sen hirveän itkun, ahdistuksen ja pelon. Vaikka kesä onkin melkolailla työn täytteinen, nyt ihan oikeasti tuntuu kesältä sekä pystyn nauttimaan siitä.

Kuitenkin heinäkuussa häämöttää yksi lomapätkä ja tiedossa on reissailua kotimaassa. Valitsin ajankohdaksi ihan tarkoituksella tuon heinäkuun puolivälin, jotta Syke on varmasti kunnossa eikä mitään rajoituksia enää ole. Sitä ennen on myös SporttiRakin toimesta työreissu toko:n sm:iin, minne Syke lähtee mukaan ja Heka pääsee äitini hoteisiin siksi aikaa.

Ehkä sillä kaikella paskalla lopulta sitten oli tarkoituksensa. Elämä on tässä ja nyt, se kannattelee.

Horisontissa siintää näky normaalista elämästä

Niin se vaan aika kuluu ja Sykkeen vasemman polven patellaluksaatioleikkauksen varsinainen toipumisaika (8 viikkoa) tuli päätökseensä tämän viikon tiistaina. Leikkauksesta kuntoutuminenkin lähenee loppuaan ja nämä viimeiset neljä viikkoa haetaan koiraan sekä erityisesti operoituun jalkaan voimaa sekä valmistellaan paluuta normaaliin elämään.


Rajoitusten asteittainen purkaminen on paitsi ilon, niin myös pienen pelon aihe. Omistajan alitajuntaan on niin vahvasti jäänyt kaikki se varominen sekä hitaasti eteneminen, joten kyllähän se pistää syystäkin pelottamaan. Koska olin yhtä ?-merkkiä näiden rajoitusten hölläämisen suhteen, soitin eilen leikanneelle ortopedille ja kysyin asiasta häneltä. Heti ensitöikseni kysyin aitauksesta, missä Syke on asunut viimeiset 2 kuukautta jotta polvi on varmasti saanut luutua sekä parantua rauhassa. Sain samantien luvan purkaa aitauksen kokonaan pois, luutuminen polvessa on tapahtunut jo 2-3 viikkoa sitten eikä Sykkeen hyppimistä sängylle tai sohvalle tarvitse enää estää. Kyllähän ne ensimmäiset hypyt näihin edellämainittuihin ja niiltä pois saivat minut hieman haukkomaan henkeäni, mutta sitten palautin heti mieleeni ortopedin sanat: "Se polvi ei enää hajoa." Näin ollen Syke on saanut eilisestä alkaen elää kotona ihan normaalisti. Voitte siis kuvitella, että kuinka iloinen Syke on ollut tästä muutoksesta.


En voi muuta kuin ihailla tuon koiran hermorakennetta ja antaa sille suuresti respectiä. Syke sopeutui tuosta noin vaan elämään 2 kuukautta täysin rajatussa tilassa, jolloin se ei saanut elää kuin koira = hyppiä, pomppia, riehua, leikkiä tai juosta. Moni onkin ihmetellyt, että miten ihmeessä itse kestin tuon ajan kylmettää sekä sydämeni, että mieleni kun koira istui aitauksen nurkassa tuijottaen kohti pyöreillä nappisilmillään. Kuvittele tähän sellainen koiranpennun katse. Koska oli pakko, siinä tilanteessa ei ole vaihtoehtoja. Polven anatomiaa on muokattu, luuta sahattu, siirretty ja kiinnitetty uuteen asentoon sekä nivelsiteitä -ja kapselia kiristetty. Jalan on annettava luutua ja muovautua rauhassa, annetuista ohjeista ei jousteta vaikka sydän ja mieli itkisi siinä vaiheessa verta. Sykettä on jumpattu ja kuntoutettu kuutena päivänä viikossa saatujen ohjeiden mukaisesti ja yhtenä päivänä se on saanut vain olla sekä levätä. Aivan kuten harrastuskoiralla on vähintään yksi lepopäivä per viikko. 

Vaikka tämä kaikki tulee kohta päätökseensä, se ei silti tarkoita että jalka olisi välittömästi esim. treenikuntoinen. Ei missään nimessä. Rajoituksia on edelleen, mm.vapaana juokseminen sekä ne kreiseimmät riehumiset. Eihän ihminenkään lähde pitkän saikun jälkeen juoksemaan maratonia, vaan ensin kohotetaan peruskuntoa ja siitä sitten asteittain edetään kohti määränpäätä. Meidän määränpää heinäkuun puolivälissä on se, että Syke pääsee juoksemaan vapaana sielunsa pohjasta. Sitä se rakastaa yli kaiken.

Kuntoutuminen polvileikkauksesta faskiamanipulaation turvin

Yhteistyössä: Koirauimala Aquabarks

Sykkeen kuntoutuminen patellaluksaatioleikkauksesta koostuu monista eri osista. Yksi niistä monista on faskiamanipulaatio, mistä kirjoitin jo aiemmassa blogitekstissä: 

Kun Heka lämminvesialtaaseen pulahti.

Kertaus on kuitenkin opintojen äiti, joten tässä vielä kertaalleen faskiamanipulaation lyhyt oppimäärä:

Faskiamanipulaatio perustuu koiran tuki -ja liikuntaelimistön hoitamiseen. Faskia on lihaksen ympärillä olevaa sidekudosta, joka vaikuttaa suoraan mm.koiran voimantuottoon sekä kykyyn liikkua. Käsittelyn tavoitteena on vähentää liikerajoitteista aiheutuvia kiputiloja ja parantaa koiran suorituskykyä + liikkuvuutta. Ko.hoitoa suositellaan koirille, joilla on jokin tuki -ja liikuntaelimistöön kohdistuva vamma tai sairaus. Faskiamanipulaatiota edeltää aina asiakkaan tarkka haastattelu koiran taustasta, perusteellinen palpointi sekä liiketestaus.

Leikkauksen jälkeiseen kontrolliin kuului Tampereen päässä yksi ilmainen käynti fysioterapiassa, jonka tottakai hyödynsin. Sain sieltä hyvät jumppaohjeet, joita olenkin kuuliaisesti noudattanut sekä pitänyt niistä tarkkaa kirjaa. Kuten ihmisillä, myös koirilla hoitomuotoja leikkauksen jälkeisessä kuntoutuksessa on monia. Se on laaja-alaista toimintaa. Minä valitsin Sykkeelle faskiamanipulaation.

Toinen Aquabarksin yrittäjistä, Tarja Urpilainen, on ainoa pieneläinten vesikuntoutukseen erikoistunut ammattilainen Suomessa joka on suorittanut myös eläintenhoitajan ammattitutkinnon, osaamisalana koirahieronta. Tarja on vastannut koirieni lihashuollosta vuoden 2019 tammikuusta lähtien ja kun Sykkeen leikkauspäivä oli lyöty lukkoon, teimme yhdessä suunnitelman kuntoutuksesta mikä tähtää paitsi suunnitelmallisesti etenevään toipumiseen, niin myös koiran kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin joka auttaa sitä käyttämään kehoaan tasapuolisesti.

Syke kävi faskiamanipulaatiossa jo viikkoa ennen leikkausta, joten se lähti operoitavaksi vetrein lihaksin ja toinen käsittely oli 3 viikkoa leikkauksen jälkeen. Ahkera jumppaaminen näkyi jo tuolloin Sykkeen takaosan lihaksistossa ja liikkuvuudessa, sen sijaan etuosan lihakset olivat ymmärrettävästi jumiutuneet koska koira kuitenkin siirsi painoaan takaosasta vielä enemmän eteen. Faskiamanipulaation vaikutuksen koiraan näkee samantien, sille ei tarvitse antaa aikaa jotta sen muutoksen huomaa. Tarjan laatima kuntoutussuunnitelma pohjautuu manuaaliseen käsittelyyn ja hoitojen aikana käymme joka kerta tarkasti läpi miten Syke on liikkunut, kuinka pitkiä matkoja se on kestoltaan kävellyt, miten se venyttelee, mitä olemme jumpanneet ja kuinka paljon sekä omat huomiot yms mitkä ovat saattaneet vaivata mieltä.

Toisen hoidon jälkeen tavoite oli saada Sykkeen etuosa liikkumaan paremmin, jotta se aukenisi lisää ja tätä olemme ahkerasti jumpanneet seiso-istu-maahan-sarjalla sekä kävelyttämällä Sykettä mökillä kahluualtaassa jossa on pohjalla 1-5 cm vettä ja myöskin maassa olevien rimojen päältä. Samalla ne ovat automaattisesti lisänneet leikatun polven voimaa, vaikka siinä hyvä voima jo onkin.


Nyt takana on jo kolmas hoito, missä tilanne päivitettiin ja lisääntyneen liikunnan määrä näkyi tällä kertaa Sykkeen selän sekä lanneosan alueella. Kävimme tarkkaan läpi kuinka paljon Syke on liikkunut ja tällä viikollahan nostin ortopedin ohjeiden mukaisesti kävelyjen kestoa 5 minuutilla, eli 25 minuuttiin ja näitähän saisi tehdä 3-4 kertaa päivässä. Kun sitten laskimme Tarjan kanssa nämä ulkoilut yhteen, se vastasi yli puolta meidän normaalista lenkkeilymäärästä ja se selitti samantien miksi Syke on sitä selkäänsä ja lanneosaansa hieman jumituttanut. Sen huomasi hoidon aikana, kun Syke useamman kerran yritti kertoa ettei nyt tunnu yhtään kivalta. Tulimme siihen päätelmään, että kävelyjen pituutta tiputetaan kolmeen kertaan päivässä siten että aamuisin ja iltaisin tehdään 15 minuutin kävelyt ja sekä iltapäivällä 20 minuutin kieppi + välissä jumpat - siinä on aivan riittävästi tässä vaiheessa. Lisäksi Syke saa jatkossakin viettää jumppailusta yhden lepopäivän viikossa, kuten olemme tähänkin asti tehneet. Vaikka kuntoutus on aktiivista, sitä edistää yksi lepopäivä viikossa jolloin keho saa levätä sekä palautua. Aivan kuten harrastuskoirilla viikkoon kuuluu se yksi lepopäivä. Sykkeellä tämä lepopäivä on ollut tänään käsittelyn jälkeen.

Arvostan suuresti sitä, millaisena kokonaisuutena Tarja Sykkeen kuntouttamista minun kanssani tekee. Hän selittää tarkkaan miksi tehdään näin eikä noin ja miltä koiran kehon tulee näyttää sekä miten sen kuuluu toimia, jottei tule kompensaatioita ja/tai vääriä liikeratoja.

Sykkeelle kuuluu siis kaikinpuolin hyvää, leikattu polvi on paikoillaan ja samaten sääriluun etuharjanne. Luutuminen siellä on käytännössä jo tapahtunut, mutta rajoitukset eivät vielä tule poistumaan.

Toipuminen patellaluksaatioleikkauksesta - ensimmäiset 5 viikkoa

Sykkeen polvileikkauksesta tulee huomenna kuluneeksi 5 viikkoa. Aika menee hurjan nopeaa, vaikka välillä ei siltä tunnu. Edelleen Sykkeen toipumista ja kuntoutumista pääsee parhaiten ja lähes reaaliajassa seuraamaan meidän ig-tilillä, jonne löytyy suora linkki blogin sivupalkista. Ajattelin kuitenkin kirjoittaa tänne hieman pidemmän tiivistelmän, että miten nämä 5 viikkoa ovat sujuneet ja miten Sykkeen kuntoutus etenee käytännössä.

Päivää ennen tikkien poistoa

Tikit poistettiin 10 päivää leikkauksen jälkeen, mutta ennen sitä päivittäiset ulkoilut olivat käytännössä vain 5 minuutin tarpeiden teko-pyrähdyksiä. Tikkien poistoon saakka Syke oli osan ajasta kolmijalkainen, mutta namiavustuksella ja koiraa rohkaisemalla se alkoi ottamaan leikattua jalkaa käyttöön myös ulkona. Sisällähän Syke varasi painoa jalalle jo leikkauspäivän iltana. Toki ennen näitä ulkona tehtäviä "harjoituksia" Syke opetteli käyttämään jalkaansa ensin sisällä ja tuettuna. Tein itse tänä aikana sen virheen, että vertasin Sykkeen toipumista muihin polvileikattuihin ja ajattelin koirassa olevan jotain vikaa, kun se ei päivää ennen tikkien poistoa kävellyt kuin 10 metriä käyttäen leikattua jalkaa jokaisella askeleella. Huolestuin asiasta siinä määrin, että soitin leikanneelle ortopedille ja hänen mielestään Sykkeen toipuminen eteni juuri kuten pitääkin ja tyyliin 15 askelta tikkien poistoon mennessä on jo hyvä saavutus.

Tikit poistettiin vappuaattona meidän oman eläinlääkärin, Suvin, toimesta ja samalla polvi kontrolloitiin ensimmäisen kerran leikkauksen jälkeen. Sen verran olin Sykettä osannut lukea, että epäilin tikkien haittaavan jalan käyttöä niiden kireyden vuoksi ja kun ne saataisiin pois, alkaisi se varmasti käyttämään jalkaansa ihan eri tavalla. Näin todellakin kävi. Vappuaaton iltana tehtiin ensimmäinen, 10 minuutin hidas kävely kotitalon nurkalla. Viikko vapun jälkeen tehtiin päivän kestävä roadtrip Tampereelle, missä meillä oli ortopedin kontrolli ja samalla käynnillä päästiin aloittamaan myös fysioterapia sekä sen myötä kuntoutus. Kaikki oli polvessa kuten sillä hetkellä kuuluukin ja mikäli kuntoutus jatkuu yhtä hyvänä *kop kop kop*, Juha totesi jalasta tulevan täysillä toimivan mihin tahansa harrastuskäyttöön. Fysioterapeutilta saatiin ohjeet painonsiirtoharjoituksiin sekä lonkankoukistajien venytyksiin, mitä ollaankin siitä päivästä lähtien toteutettu säntillisesti päivittäin, annettujen ohjeiden mukaisesti. Juha myös määräsi Sykkeelle neljän kerran cartrophen-pistoskuurin, jonka hän määrää ennaltaehkäisevänä hoitona jokaiselle ortopediselle potilaalle. Ensimmäisen piikin Syke sai Tampereella ja nyt ollaan käyty kahdesti piikitettävänä AlmaVetillä joka perjantai viikon välein. Viimeinen pistos on tällä viikolla.

3 viikkoa leikkauksesta. Leikattu jalka kameran puolella

Fysioterapeutti myös havaitsi Sykkeen etujalkojen ja etuosan lihasten olevan melkoisen jumissa, mikä nyt ei sinällään tullut yllätyksenä. Olin varannut Sykkeelle jo hyvissä ajoin Tarjalle ajan faskiamanipulaatioon, missä käytiinkin viikko sitten. Se tuli todella tarpeeseen, Syke oli etuosastaan (ymmärrettävästi jumissa) ja seuraava käsittely meillä onkin jo vähän yli viikon päästä. Siihen saakka jatketaan päivittäisi jumppailuja ja etuosan kireyksiä helpotetaan seiso-istu-maahan-sarjalla. Leikkausarpea ei enää edes huomaa. Jos ei tietäisi koiran missään leikkauksessa käyneen, ei mitään osaisi edes epäillä.

Oikeastaan 3 ensimmäistä viikkoa ulkoilut olivat vain lyhyitä, 5-10 minuuttia kerrallaan ja rauhallisesti kävellen. Ravi ja laukka ovat toistaiseksi kielletty, sillä liian nopea liikunnan määrän ja temmon kasvu voi turvottaa paitsi leikattua polvea, myös kipeyttää muita lihaksia jolloin kuntoutuminen hidastuu. Polven anatomiaa ja asentoa on muokattu sekä nivelsiteiden paikkaa muutettu, joten Syke ikään kuin opettelee jalan käytön kokonaan uudelleen ja se täytyy tehdä asteittain. Hitaasti, mutta varmasti. Viime viikolla Syke käveli jo 3-4 kertaa päivässä 15 minuutin pätkiä ja tällä viikolla aikaa nostettiin 20 minuuttiin. Kävelyjen pituutta nostetaan käytännössä viikko viikolta 5 minuuttia kerrallaan. Jos näyttää siltä, että koira väsyy, sitten pituutta vähennetään. Kipulääke jätettiin asteittain pois viime viikolla ja ainakaan omaan käteen polvi ei ole tuntunut turvonneelta. Olemme olleet jonkun verran myös mökillä, missä normaali arki on sujunut helpommin kuin mitä kerrostalossa. Kävin myös itse omalla osteopaatillani hoidettavana, sillä kroppa on ottanut itseensä melkoista runtua kun Sykettä on joutunut ja joutuu vielä jonkun verran kantamaan.

Metsäkävelyllä - 4 viikkoa leikkauksesta

Syke on asunut koko tämän ajan ja tulee asumaan vielä tovin olohuoneeseen rakennetussa aitauksessa, mikä oli ensin pienempi kooltaan mutta toipumisen edetessä sitä on laajennettu. Aitauksen tärkein tehtävä on estää hyppimiset sohvalle ja sänkyyn sekä minimoida kaikki riskit ettei jalkaan kohdistuisi mitään voimakasta kiertoa tai äkkiliikettä. Luutumisprosessi polvessa on parhaillaan käynnissä ja jotta se ehtii luutua oikeaan paikkaansa rauhassa, rajoituksista ei jousteta yhtään. On ollut jo nyt positiivisella tavalla hurjaa huomata, että miten hyvin Syke on toipunut ja miten uskomaton vaikutus leikatulla jalalla on sen kehoon jo nyt. Jalkapöytä -ja terä on suorassa linjassa eikä se kierry enää ulospäin. Välillä vaan meinaa oma mieli pelätä ja stressata liikaa. Kun on loppujen lopuksi vastuussa elävästä olennosta ja sen terveydestä, joka vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen, sitä vaan jotenkin on koko ajan varpaillaan. Meillä on kuitenkin todella huikeat tukijoukot varmistamassa, että kaikki menee maaliin kuten pitääkin.

Ensi viikolla on yksi tärkeä etappi tällä matkalla saavutettu. Nimittäin kuntoutuksen puoliväli, 6.viikko ja silloin käydään Suvilla kontrollikäynnillä. Paranemisen kannalta 6 viikkoa on sitä kriittisintä aikaa ja Juhan sanoin sen jälkeen polvi ei enää helposti hajoa. Kuitenkin tarkasti kontrolloitu ja rajoitettu elämä tulee vielä jatkumaan, mutta pieniä merkkejä normaalista näkyy jo. Olen ihan mielettömän ylpeä Sykkeestä, että miten hyvin sen päänuppi on kestänyt ja kuinka sopeutuvainen potilas se on ollut. Toki sille on järjestetty erilaista aktivointia mm.älypelien, nenäharjoitteiden sekä luiden kaluamisen muodossa, mutta Sykkeen suurin energianpurkutapa ja rakkaus on juosta täysiä. Sehän tässä polvileikkauksessa on ollut tärkein tavoite: Syke saa juosta jatkossa niin paljon kuin se vain haluaa.

Pieni tarina siitä, kun eräs eläinlääkäri pienen valkoisen villakoiran omistajan luottamuksen voitti...

Suomen Eläinlääkäriliitto jakaa Vuoden eläinlääkäri tai Vuoden eläinlääkintäteko -palkinnon merkittävän eläinlääketieteen, eläinlääkinnän tai eläinlääkärikunnan hyväksi tehdyn työn perusteella vuosittain. Vuoden 2021 palkinnon saaja(t) julistettiin tänään ja se on totisinta totta:

Suvi ja Teppo Heinola on valittu vuoden eläinlääkäreiksi 2021!

Suvi ja Teppo Heinola
Kuva: Eisepure.fi

Suvin ja Tepon perustama sekä omistama eläinklinikka AlmaVet avattiin Jyväskylän Seppälään keväällä vuonna 2016 ja hiljattain klinikalla on hoidettu sen historian 10 000.potilas

Minun ja Hekan tie vei AlmaVetille avajaisvuoden syksyllä eikä paluuta entiseen ole sen jälkeen ollut. Olen siitä lähtien keskittänyt kaiken koirieni terveydenhoitoon liittyvän AlmaVetille ja mikäli heillä ei jonkin osa-alueen sisältä löydy tarvittavaa osaamista, meidät on ohjattu sellaisille klinikoille missä tarvittavaa osaamista on saatavilla. Esimerkiksi keväällä vuonna 2017 Suvi lähetti Hekan mittavaan hammastoimenpiteeseen Jyväskylän kokeneimmalle hammasspesialistille sekä tämän vuoden keväällä Syke leikattiin Tampereella yhden alansa parhaimman (ainakin omasta mielestäni) ortopedin toimesta. Yhteistyö ja kontakti eläinlääkäreiden välillä on toiminut. Suvi onkin tehnyt omille koirilleni kaikki tarvittavat esivalmistelut sekä koonnut tarpeelliset tiedot, joiden ansiosta minä olen voinut keskittyä olemaan pelkkä koiranomistaja joka tuo ne paikalle sovittuun aikaan ja siellä tiedetään mistä oikein on kyse. Mutta näin ei ole ollut aina.

Haluan ensimmäistä kertaa jakaa teille tarinan eräästä tytöstä ja sen pienestä, valkoisesta villakoirasta.

Tytöllä ja villakoiralla on aina ollut erityinen yhteys toisiinsa, sitä on lähes mahdotonta selittää kuinka erityisesti yhteydestä on kyse. Villakoira kasvoi tytön rinnalla aikuiseksi ja toisinpäin. Hän kertookin Robinia lainatakseen saaneensa villakoiraltaan parhaimmat hetket mutta myös ne vaikeimmat naurut, itkut ja aamuun venyvät illat. Niitä tarinoita on niin monta. Kuitenkin vuosien 2009 ja 2010 tämä villakoira sairastui vakavasti ja tyttö oli lähellä menettää parhaimman sekä tärkeimmän ystävänsä. Hän ei ymmärtänyt miksi eläinlääkäri toisensa jälkeen ei tuntunut löytävän syytä, saatika apua sen kipuihin. Useampana aamuna tyttö ei ollut lainkaan varma olisiko pieni valkoinen villakoira enää hänen rinnallaan. Kunnes eräs, sittemmin muualle muuttanut eläinlääkäri löysi syyn ja oikean hoidon, jonka ansiosta pieni valkoinen villakoira taisteli itsensä elämän syrjään takaisin kiinni ja tyttö sai pitää parhaan ystävänsä. Kuitenkin tuon pienen valkoisen villakoiran mieleen syöpyi mielikuva siitä, että eläinlääkärit ovat hirveitä sekä pelottavia. Se syöpyi myös tytön mieleen, seurasihan hän vierestä parhaan ystävänsä henkiinjäämistaistelua. Pala palalta tytön luottamus eläinlääkäreihin mureni ja hän kehitti itselleen sekä villakoiralleen huomaamatta suojakuoren. Koiransa tyttö kuitenkin hoiti hyvin, kuten aina ja vei ne joka kerta eläinlääkäriin kun siihen oli tarvetta. Hän ei kuitenkaan liiemmin välittänyt kuka hänen villakoiraansa milloinkin hoiti tai missä, kunhan se vain hoidettaisiin mutta satuttaa hän ei parasta ystäväänsä enää antaisi. Näin tämä tyttö ajatteli, ennen kuin kaikki muuttui.

Pieni valkoinen villakoira tarvitsi hammashoitoa. Tyttö oli kuullut uudesta, vastikään avatusta eläinklinikasta ja annettujen arvostelujen perusteella hän päätti varata ajan villakoiralleen sinne. Vastassa oli eläinlääkäri, joka kyseli tarkkaan tuon pienen valkoisen villakoiran tiedot aina harrastuksista ruokintaan asti. Tämä hämmensi tyttöä entisestään, eiväthän eläinlääkärit ole tuollaisia? Hehän vain hoitavat, laskuttavat ja toivottavat parempaa vointia. Tytön oli vaikea katsoa tuota eläinlääkäriä suoraan silmiin tai edes kääntää katsetta häntä kohti, vaikka eläinlääkäri kovasti häntä yrittikin kohdata. Mitä se sellainen on? Kun pieni valkoinen villakoira oli nukahtanut ja viety toimenpiteeseen, lähti tyttö oudon, mutta silti helpottuneen tunteen kera tappamaan aikaa. Mikä on tämä tunne, hän mietti. Se nainen ei ollut mikään pelottava, osittain latinaa pölöttävä eläinlääkäri. Vaan ihminen. Hän kohtasi paitsi pienen valkoisen villakoiran, niin myös sen omistajan. Tai ainakin yritti. Vielä toimenpiteen jälkeisenä iltana tyttö mietti tuota eläinlääkäriä ja hänen tapaansa toimia. Pieni valkoinen villakoira oli hoidettu, hän sai sen ehjänä kotiin ja vielä seuraavana päivänä hänelle soitettiin ja kysyttiin miten pieni valkoinen villakoira voi. Sen puhelun jälkeen hän tiesi, että tässä on heidän oma klinikkansa ja se vaaleahiuksinen nainen olisi se eläinlääkäri, jolle hän jatkossakin uskoisi pienen valkoisen villakoiransa hoidon. 

Hetkeä myöhemmin tyttö saikin villin idean lähteä siedättämään villakoiran eläinlääkäripelkoa yhdessä tämän vaaleahiuksisen eläinlääkärin ja koko klinikan henkilökunnan avustuksella. Pienen valkoisen villakoiran eläinlääkäripelko saatiin hallintaan ja ideat seurasivat toisiaan. Tyttö tutustui tuohon eläinlääkäriin, ihmiseen, koko ajan enemmän ja pikkuhiljaa tuo tyttö huomasi luottavansa. Hän antoi eläinlääkärin kohdata paitsi pienen valkoisen villakoiran, niin myös itsensä. Tytön käsitys eläinlääkäreistä alkoi muuttua. Nykyään tuo tyttö arvostaa jokaista eläinlääkäriä täysin eri tavalla. Hän tekee vuoden 2021 eläinlääkäreiden kanssa, heidän klinikkansa alla laajaa vaikuttajamarkkinointia ja näyttää omilla, sosiaalisen median kanavilla millaista on HYVÄ eläinlääkäripalvelu joka kiteytyy klinikan sanomaan:

                           Kuuntelemista, välittämistä ja luottamusta - ihmisten ja eläinten välillä. 

Heka & Suvi. 
Kuva - Annamari Sundgren

Se oli meidän tarinamme. Kaikkien näiden vuosien aikana Heka ja Syke ovat jättäneet AlmaVetin leikkauspöydälle pallit, munasarjat, parit anaalirauhasmömmöt, pysyviä -ja maitolegoja. Niistä on vuodatettu muutamia putkiloita verta, rokoteltu, kuvattu ja ronkittu sekä ties mitä muuta. Mitä ikinä Hekalle ja Sykkeelle onkaan AlmaVetillä tehty, joka kerta tiedostan alitajunnassa että Suvin, Tepon ja koko klinikan henkilökunnan hellässä huomassa kummallakaan heistä ei ole mitään hätää ja minä voin omistajana luottaa heihin. Minäkin olin (ja olen edelleen osittain) se koiranomistaja, jolle eläinlääkärissa käyminen on ajatuksena ikävä ja ns. pakollinen paha, joka nyt sattuu kuulumaan tähän pakettiin. Se ei kuitenkaan ole mikään maailmanloppu, päinvastoin. Eläinlääkärit ovat ihmisiä, heiltä saa ja pitää kysyä jos jokin asia vaikkapa lääkitykseen liittyen askarruttaa. Heiltä voi kysyä hinta-arviota ilman, että sitä tarvitsee hävetä. He ovat siellä klinikalla meitä varten, valmiina auttamaan. Jokainen eläinlääkinnän ammattilainen tekee aina parhaansa ja uskon, että monikin eläinlääkäri on omankin työvuoronsa päätteeksi miettinyt kotiin päästyään jotain tiettyä potilasta joka on jäänyt mieleen. Jokainen eläinlääkäri ja hoitaja ovat tällä alalla syystä. He haluavat auttaa.

Tähän loppuun esittää toiveen ja heittää haasteen kaikille lemmikkien omistajille:

Jos koet, ettei eläintäsi hoidettu hyvin tai jotain jäi hampaankoloon, ole yhteydessä suoraan hoitaneeseen klinikkaan ja/tai eläinlääkäriin. Älä tee julkaisua sosiaaliseen mediaan, kohdista viestisi suoraan hoitavalle taholle. 

Kiitä eläinlääkäriä, klinikkaa ja/tai eläintenhoitajaa seuraavan kerran, kun vierailet vastaanotolla. He tekevät arvokasta ja tärkeää työtä eläinten sekä myös meidän omistajien parhaaksi. Näytetään yhdessä, että myös me välitämme heistä.

Vielä kerran:

 PALJON ONNEA SUVI JA TEPPO! 

Olen hurjan onnellinen saadessani sanoa, että juuri te olette minun koirieni eläinlääkäreitä ja että minun koirani käyvät AlmaVetissä.

Sykkeen patellaluksaatioleikkaus

"Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu..."
-Muumipappa-

Toissapäivänä otettiin suunnaksi Tampere ja Syke pääsi operoitavaksi ortopedi Juha Kallion (Eläinystäväsi Lääkäri) tarkan katseen sekä kirurgiveitsen alle. Mikäli taustat ja syyt siihen miksi leikkaukseen lopulta päädyttiin, löytyvät edellisestä blogikirjoituksesta: Pieni pirulainen nimeltä patellaluksaatio.


Juha oli tutkinut Sykkeen ensimmäisen kerran viime kesänä ja leikkausaika hänelle saatiin järjestymään todella nopealla aikataululla. Ennen rauhoitusta käytiin koko toimenpide kaikkinensa läpi, mitä siinä tapahtuu ja vielä polvia tunnusteltaessa Juha totesi vasemman jalan polvilumpion olevan silläkin hetkellä pois paikaltaan. Leikkauspäätös oli siis enemmän kuin oikea. Totesin ennen lähtöäni, että hoidetaan jalka kerralla kuntoon ja jos esim.telauraa tarvitsisi syventää sääriluun etuharjanteen siirron lisäksi, se tehtäisiin heti. Aikaa lähdettiin kuluttelemaan isäni kanssa Lielahden kaupoille. Ihme ja kumma, itseäni ei jännittänyt juuri lainkaan. Pikemminkin päinvastoin: Mieli oli aika huojentunut että nyt Syke oli kokeneen ortopedin operoitavana joka kyllä kursii sen jalan kasaan.

Leikkaus kesti ja kesti, minulle sanottiin että se vie aikaa maksimissaan 1h 45 min ja siinä vaiheessa kun aikaa oli kulunut lähes 3 tuntia, maalailin jo mielessäni kaikki kauhukuvat ihan sökönä olevasta jalasta. Ei mennyt kuin hetki näiden kauhukuvien jälkeen, kun Juha viimein soitti ja kertoi operaation menneen täysin oppikirjan mukaan. Mikä helpotus! Syke oli sillä hetkellä heräämössä ja kuulemma melkoisen skarppina. Helpotuksen lisäksi mieleni valtasi järjetön onnellisuus kun kävi ilmi että Syke selvisi leikkauksesta melko pienillä korjauksilla.


Leikkauksessa polvilumpion suoran sivusiteen kiinnityskohtaa sääriluun etupinnalla siirrettiin niin, että lihasten toiminta pitää jatkossa polvilumpion oikealla paikallaan. Sääriluun etupinnan luuharjanne irrotettiin, käännettiin sivusuunnassa ulommas ja kiinnitettiin takaisin metallipinnalla. Lisäksi nivelkapselia ja polvilumpion ulompaa sivusidettä kiristettiin jalan ulkoreunalta. Nämä toimenpiteet yhdessä estävät jatkossa polvilumpion sijoiltaan menon. Telauraa ei siis tarvinnut syventää ja Juha itseasiassa sanoikin, että telaura oli harvinaisen, siisti, kaunis ja syvä. Polvessa ei myöskään ollut rustovaurioita, kulumia eikä mitään merkkejä nivelrikosta mikä lisäsi onnellisuuden tunnetta entisestään. Juhan mukaan Sykkeen valtti on ollut se, että sillä on todella hyvä lihaskunto. Polvet eivät ole päässeet juurikaan falskaamaan ja näin hyvällä lihaskunnolla varustetut koirat kuulemma toipuvatkin hyvin. Toivon todella, että näin tapahtuu. Sykehän kävi edellisellä viikolla torstaina faskiakäsittelyssä Tarjalla, joten se lähti leikattavaksi rennoin lihaksin.

Sain Sykkeen syliini 15.30, eli 6½ tuntia operaation jälkeen. Juha kertoi heidän seuraavan ortopedisten leikkauspotilaiden vointia klinikalla useamman tunnin ennen niiden kotiuttamista. Turhaan siis taas panikoin, mutta mistäpä minä tiesin kun en tajunnut ottaa kestoa puheeksi enää uudelleen kun se oli jo puhelimessa leikkausaikaa varatessani minulle kerrottu. Suorakorvauspäätöskin LähiTapiolasta tuli todella ripeästi ja kotimatkalle pääsimme lähtemään hieman ennen neljää, kotona Jyväskylässä olimme kuuden maissa.


Toipuminen on lähtenyt täysin yli odotusten käyntiin. Olin varautunut siihen, että Syke itkee kipuja koko yön ja pissaa saadaan odotella kauan. Ja mitä vielä? Syke kävi pissalla leikkauspäivän iltana ja vielä mokoma varasi painoa leikatulle jalalle. Yön nukkui rauhassa kauluri päässä ja ruoka maistuu hevosen lailla. Sen sijaan juomakupista se ei ole vielä juonut, mutta nestettä olen saanut koiraan lantraamalla sille märkäruokaan reilusti vettä. Kipulääke (Loxicom) menee aamuisin ja Syke on koko tämän ajan ollut kivuton. Tai ainakaan se ei ole mitään valittanut. Tätä blogitekstiä kirjoittaessani meillä on menossa toinen, kokonainen päivä leikkauksen jälkeen ja koko ajan Syke voi paremmin. Omassa pedissa se kääntyy vaivatta molemmille kyljille ja painoa se varaa jalalle sekä ottaa sillä jo muutamia askeleita sisätiloissa. Omistaja sen sijaan odottaa ikään kuin koko ajan, että koska se huutaa mutta kyllä se on luotettava siihen että Syke kyllä tietää miten se itse saa jalkansa hyvään asentoon.

Eilen illalla Syke kääntyikin toiselle kyljelleen niin, että leikattu jalka oli alla. Minä pidättelin hengitystä ja katsoin silmät lautasina että eikö sitä nyt oikeasti satu tuo asento. Ilmeisesti ei. Nyt on vaan uskottava siihen, että jokaisesta kääntymisestä tai asennon vaihtamisesta ei tarvitse henkeään pidätellä tai potkia tyhjää.

Haluan tätä(kin) kautta esittää mitä isoimmat ja nöyrimmät kiitokset Sykkeen asiantuntevasta sekä erittäin hyvästä hoidosta koko Eläinystäväsi Lääkäri-klinikan henkilökunnalle ja erityisesti Juhalle. Juhan rauhallinen ja välittävä olemus rentoutti tämän kaksijalkaisen ja saatoin luottavaisin mielin jättää pienen punaisen soturin heidän huomaansa. 

Ensi viikon lopulla Sykkeeltä poistetaan tikit AlmaVetissä ja siitä viikon päähän olen varannut Tampereelle kontrolliajan, jolloin on myös fysioterapiakäynti. Matka on pitkä mutta se mitä me saamme loppuelämäksi, kantaa tämänkin ajan yli.

Pieni pirulainen nimeltä patellaluksaatio

Niinhän siinä nyt sitten kävi, että Sykettä kutsuu patellaluksaatioleikkaus. Leikkausaika on jo varattu ja Sykkeen vasen polvi leikataan vielä tämän kuukauden aikana. Palaan omiin ajatuksiin, tunnelmiin ja tähän päätökseen johtaneisiin syihin vielä tarkemmin vähän myöhemmin. Sen voin jo kuitenkin sanoa, että leikkaukseen ja sen jälkeen edessä olevaan toipumis -ja kuntoutusaikaan suhtaudun rauhallisen sekä luottavaisin mielin. Meinasin ensin kirjoittaa tästä "avautumisesta" facebook-julkaisun, mutta tämä aihe hyppii tämän tästä esille mm.villakoirien keskusteluryhmissä ja tätä kautta se on helpompi nostaa uudelleen esille jos/kun sellainen hetki eteen tulee.

Minun ei ole tarkoitus tässä sen kummemmin kertoa mistä patellaluksaatiossa on kyse, koska siitä löytyy hurjasti tietoa mutta lyhyesti:

"Patellaluksaatio on polvinivelen (perinnöllinen), kehityksen aikana esille tuleva sairaus. Se johtuu (synnynnäisestä) takajalan virheellisestä rakenteesta, joka johtaa patellan sijoiltaanmenoon joko polven ulko -tai sisäsyrjälle. Oireet riippuvat luksaation asteesta (0-4) - nollan polvet ovat täysin terveet. Tyypillisin oire on takajalan pompottaminen ja/tai askeleiden jättäminen välistä. Takajalan epänormaali rakenne saa aikaa sen, että nelipäisen reisilihaksen polveen kohdistama voima vetää polvilumpiota pois paikoiltaan. Tämä johtaa siihen, että pikkuhiljaa polvea tukevat rakenteet alkavat löystyä ja patella lähtee paikaltaan entistä helpommin. Patellaluksaatio ei aina aiheuta selviä oireita, mutta lumpion sijoiltaanmeno voi olla erittäin kivulias mikäli se jää lukkoasentoon."

Vaikka patellaluksaatio luokitellaan perinnölliseksi sairaudeksi, sitä tavataan myös (joskin harvemmin) traumatyyppisenä luksaationa mutta Syke on harmiksi yksi niistä harvoista. Emällä on kahdesti tutkitut nollan polvet ja isällä yhden kerran. Sykehän ei ole viime keskiviikkoon saakka oireillut polviaan millään tavalla emmekä me edes tietäisi tästä asiasta, ellei Tarja olisi viime kesänä faskiamanipulaation yhteydessä siitä maininnut. Onhan Sykkeen polvet kuitenkin tutkittu aiemmin nolliksi. Viime keskiviikkona se kuitenkin liukastui kylpyhuoneessa vasemman jalan jäädessä kehon alle, jonka seurauksena se ontui ja leikkauspäätöksen teimme yhdessä Suvin kanssa kaksi päivää myöhemmin. Olin kyllä tehnyt sen mielessäni jo liukastumisen jälkeen. Tuohon episodiin saakka Syke on käyttänyt kaikkia neljää jalkaansa täysin normaalisti. Ihmiset ovat jopa ihmetelleet, että onko sen polvissa edes yhtään mitään vikaa koska koira ei ole tyypillisillä tavoilla niitä oireillut. Koko tämän ajan olen kuitenkin tiedostanut sen, että polvet eivät ole enää priimaa ja kuitenkin ristiriitaisin fiiliksin katsonut koiraa joka ei ole ollut kipeä. Sitten kun näen eri keskusteluryhmissä avauksia aiheeseen liittyen, minut tekee surulliseksi eräät lauseet jotka toistuvat kerta toisensa perään:

"Se on vain hassu tapa, koira hauskuuttaa itseään."
"Meillä koira on koko ikänsä kävellyt noin eikä ole löytynyt vikaa."
"Koira pelleilee, se kerää huomioita."
"Sillä on vaan hiekkaa tai kiviä varpaiden välissä, putsaa tassut niin kyllä se siitä."

Valitettavasti tuo ensimmäinen toteamus on ihan arkipäivää ja jos/kun joku koiranomistaja lataa keskusteluryhmään videon takajalkoja pompottavasta villakoirastaan, sinne tulee vähintään se yksi kommentti hassusta tavasta tai että se on rodulle ihan normaalia. Se on normaalia siltä osin, että ko.vikaa valitettavasti esiintyy paljonkin pienempien kokomuunnoksien villakoirilla, mutta...silti, jokaisen koiran OIKEA, normaali tapa on liikkua vaivatta kaikilla neljällä jalalla ilman pompotuksia tai ontumisia. Voitte siis nyt kukin mielessänne miettiä mitä ajatuksia olen Sykettä katsoessani päässäni pyöritellyt. Syke on koko ajan liikkunut normaalisti ja siltikään se ei ole terve. Sitten kun näen näitä videoita pompottelevista, selvästi oireilevista villakoirista eikä kukaan tunnu olevan siitä huolissaan ja todetaan vain sen olevan hassu tapa tai pelleilyä...se tekee minut sekä surulliseksi, että vihaiseksi. Tarkoitukseni ei ole todellakaan ole haukkua tai tuomita ketään, mutta ihan oikeasti toivoisin hieman laitettavan niitä valoja päälle. 

Miten koiraa on tutkittu jos siitä ei ole mitään löytynyt? Onko koira käynyt ortopedillä? Onko polvia tunnustelemisen lisäksi kuvattu? Onko se koira muutoin luustokuvattu? Jos koira on luustoltaan  terveeksi kuvattu ja polvet kunnossa, voisiko sillä kenties olla lihasjumi jonka hieroja, fyssari tai osteopaatti voisi katsoa? 

Minulle pompotteleva koira on oireileva ja varsinkin se, ettei koira käyttäisi kaikkia neljää jalkaansa oikein. Ihan yhtä lailla kuin ruokahaluttomuus näyttäytyy oireena jostakin. Ei koirat pelleile tai feikkaa näitä asioita, ne eivät vain yksinkertaisesti osaa sellaisia tapoja ajatella. Jos osaisivat, sittenhän niille voisi aivan yhtä hyvin todeta "lopetappa nyt se esittäminen ja kävele kunnolla." No lopettiko? Tuskin...

Otan tällä blogitekstillä varmasti lastillisen p****a niskaani, mutta ei näistä pidä olla hiljaa. Hiljaa oleminen on myös asian hyväksymistä ja sitä minä en tee.

Huoltopainotteinen maaliskuu

Kirjoittaessani tätä blogitekstiä ulkona on puolipilvinen keli. Tiet ovat sulia ja pääosin kuivia. Lunta on vielä isoissa määrin siellä mihin sitä on rahdattu, mutta muutoin täällä tuntuu keväältä.

Varma kevään merkki meillä on se, että ennen kuin turkit lähtevät kokonaan molemmilta koirilta veks, ajelin tuossa viikko takaperin kummankin jalka -ja mahakarvat pois. Rumiahan nuo ovat kuin mitkä, mutta se on niin helpottavaa ja luksusta kun ei tarvitse jokaisen ulkoilun jälkeen kiikuttaa koiria tassupesulle. Riittää vain pyyhkäisy kostealla rievulla ja siinä se. Kyllähän noiden vaatelaatikosta löytyy kunnolliset kurahaalarit, mutta en ole koskaan ollut koirillani mikään aktiivinen haalareiden käyttäjä enkä osaa sanoa mistä se johtuu. Laitoin hetki sitten koirille tilaukseen ig-tuttavani suositteleman, syväpuhdistavan shampoon joka on ihan omiaan näille kevätkeleille kun turkkiin sekä ihoon tuppaa kertymään vaikka mitä jäämiä. Sillä olisi nyt tarkoitus pestä siihen saakka, kunnes kelit ovat sen verran lämpöisiä että voimme heittää talviturkeille soronoot.


Heka kävi maaliskuun aikana kahdesti uimassa lämminvesialtaassa ja niiden välissä kerran faskiamanipulaatiossa. Tuo koirahan on ollut kaikinpuolin mitä loistavimmassa kunnossa ja edellisen kerranhan Heka kävi käsiteltävänä tammikuussa eikä siitä tuolloin vajaa 3 viikkoa sittenkään löytynyt mitään pikkujumeja suurempaa. Muutoinkin näin kevään kynnyksellä Heka on kuin kukkaan puhjennut kun mukava lämpö hellii vanhan herran niveliä sekä kroppaa.

Mutta ei Sykekään ilman omaa osaansa jäänyt. Samalla viikolla kun Heka kävi Tarjan hoidettavana, tuli koirahierojaksi opiskeleva seurakaverini hieromaan Sykkeen meille kotiin. En tiedä oliko se tämä kotiympäristö vai sitten niin juntturassa, mutta Syke ei oikeastaan missään vaiheessa ollut rauhaksiltaan vaan vänkäsi koko ajan. Eron kuitenkin huomasi hieronnan jälkeen, eli jotain siellä kaikesta vänkäämisesta huolimatta tapahtui. Kuitenkin Syke ei vaikuttanut ns. omalta itseltään ja Hekan uinnin yhteydessä sovittiin, että aikaistetaan huhtikuun puoleen väliin sovittua käsittelyä reilusti. Omat hälytyskellot eivät kilkattaneet tällä(kään) kertaa turhaan, vaan Syke oli saanut itsensä Tarjan sanoin kokonaisvaltaisesti jumiin.

Ja se mikä tässä on kaikista "hauskinta" lainausmerkeissä niin se, että Syke ei faskiakäsittelyn aikana vänkää oikeastaan yhtään eikä yritä kiemurrella tilanteesta pois. Päinvastoin, se ei ole minkään muun hoidon aikana noin rentoutuneessa mielentilassa. Vaikka Syke saatiinkin todella hyvin auki hoidon aikana, sovittiin että toistetaan käsittely silloin huhtikuun puolessa välissä uudelleen jotta saadaan parhain mahdollinen vaste aikaiseksi.


Ennen faskiakäsittelyä Syke ennätti käymään isolla altaalla uimassa ja pieni punainen pikkusintti oli aivan liekeissä. Sitä on taidettu uittaa Aquabarksilla viimeksi vuonna 2019, joten vähän mietitytti muistaako likka mistä oikein onkaan kyse. Kyllä hän muisti. Anniinan (uittaja) mukaan Syke käyttää kehoaan todella tietoisesti uidessaan ja sen näki uintiasennosta sekä rauhallisesta tavasta edetä. Ei siis todellakaan ole aivan sama miten se koira oikein ui.


Koiratanssia ja hoopersia on treenattu entiseen malliin, jälkimmäiseksi mainittua hieman enemmän ja ajattelin tehdä treeneistä erikseen oman blogipostauksensa koska asiaa on sen verran paljon.

Siinä missä koiria on huollettu ja uitettu maaliskuussa, myös omistaja kävi (ihan liian) pitkästä aikaa luotto-osteopaatin käsittelyssä. Ja kyllä muuten näkyi pitkä hoitoväli vähän joka puolella, erityisesti tuossa kirotussa polvessa vaikka se 90% ajasta onkin pysynyt hyvänä. Tämän blogipostauksen ajattelinkin päättää niinkin huikeaan uutiseen, että tämä osteopaatti, Sini Korhonen, joka on hoitanut minua vuoden 2019 syksystä lähtien, ehdotti yhteistyötä ja tietenkään en voinut sanoa tälle mahdollisuudelle ei.

Tämä on ensimmäinen diili laatuaan, joka keskittyy minuun, koirien omistajaan, joka olen koiristani vastuussa ja siinä missä pidän koiristani huolta, täytyy minun pitää itsenikin kunnossa. 

Haluan tätäkin kautta osoittaa Sinille mitä lämpimämmät kiitokset ja tervetuloa mukaan monenkirjavaan yhteistyökumppaniporukkaan!