Kiihkopetterien aksatreenilöiset

Tämän viikon suunnitelmat agilityn suhteen menivät vähän uusiksi, sillä keskiviikkona töistä kotiin tullessani vastassa oli sisälle ripuloinut koira. Ja tottakai kaikki se kaikki tavara oli pitänyt ruutata sille vasta pestylle eteisen matolle. Vakio. Siinä sitten välittömästi alkaa pohtiminen, että mikä sai mahan tällä kertaa riehaantumaan. Mitään huomattavia eroja ei ole tapahtunut säässä, joillakin koirillahan helteet voivat saada ripulia tai oksentelua aikaan. Myöskään Hekan ruokavaliossa mikään ei ole muuttunut eikä se ole saanut mitään ylimääräistä koko viikolla. Ainoaksi ja melko varmaksi vaihtoehdoksi jäi se, että Heka on saanut suuhunsa jotakin sellaista mille se on allerginen. Sen olo kuitenkin helpottui välittömästi kun oli saanut kaiken itsestään ulos, että pidän tuota viimeisenä mainittua vaihtoehtoa erittäin todennäköisenä.

Maitohappobakteereilla ja elektrolyyteillä tilanne saatiin kuitenkin rauhoittumaan ja ennenkaikkea rauha sinne mahaan.

Omat viikkotreenit jäivät tuon episodin myötä kuitenkin välistä, mutta eilen uskallettiin lähteä poppareiden vapaavuorolle, Haukkuvaaran luonnonnurmelle.

Alunperin olin ajatellut meneväni paikalle ilman Hekaa, sillä olin lupautunut ohjaamaan kaverini bordercollieta, Mozartia. Vuoroin vieraissa. Mutta siinähän se menee kaksi missä yksikin. Mitää erillistä rataa ei kukaan suunnitellut, vaan kukin sovelsi sitä mukaa mitä halusi oman koiran kanssa tehdä. Taisi lähes jokaisella olla yksi ja sama tavoite - pohjan testaaminen. Niin myös itselläni. Hekan kanssa tehtiin ihan iisiä, 10 esteen rataa johon sisältyi valsseja ja vastakäännöksiä sekä keppien avokulma. Yllättävän hyvin Heka tuolla pohjalla liikkui, vaikka se ehkä hieman epätasainen oli jostain kohdin. Ei kuitenkaan merkittävästi, hyvin pystyi juoksemaan. Enemmän minulla itselläni oli tekemistä, kun en meinannut millään pysyä tuon koiran vauhdissa. 


Luonnonnurmi kisa-alustana on siis Hekalle oikein hyvin toimiva. Tauon jälkeen pääsin sitten hyppäämään maksikoiran puikkoihin. Mozart ja Heka ovat käytökseltään kuin samasta puusta veistettyjä. Molemmat ovat radalla kiihkeitä sekä nopeita. Ja hulluja. Ainoa ero niissä on tietysti rotu ja koko. Siksi Mozart tuntui omiin näppeihin aika "kotoisalta" ja turvalliselta. Aika nopeasti pääsin sinuiksi Mozartin päänupin kanssa ja sain siihen nopeasti tuntuman. Johtunee siitä, että vien Hekaa aika pitkälti maksikoirille soveltuvilla tekniikoilla ja sitten on helppo siirtyä tuollaiseen fyysisesti maksikokoiseen koiraan. Saatiin myös liikkuvaa kuvaa molemmista koirista ja siinä kyllä näkyy mielestäni hyvin se, kuinka pitkälti ohjaan molempia koiria ihan samalla tavalla.


Ja hei...onhan näiden kahden tieteellisesti todistettu olevan kaksi maailman fiksuinta koirarotua - bordercollie ja villakoira. Mozart on aivan ihana, vaikka meneekin räkä poskella siinä missä Hekakin. Otin lisäksi uuden haasteen Mozartin suhteen vastaan, lähden nimittäin kokeilemaan miltä sen kanssa tuntuu juosta kisatilanteessa. Niin siistiä!

Vesipetojen valokuvaukset

Juhannuskin oli ja meni. Aattona pakattiin äitini kanssa Heka, tavarat ja aivan liian paljon ruokaa autoon sekä huristeltiin mökille juhannuksen viettoon.

Tämä olikin Hekalle ensimmäinen mökkivisiitti tänä kesänä. Toki äitini oli käynyt ottamassa mökin pois "talviteloilta" jo huhtikuussa, mutta nyt sitten päästiin ihan kunnolla nauttimaan kaikesta siitä rauhasta ja hiljaisuudesta. Kyllä se vaan on niin, että suomalaiseen juhannukseen kuuluu mökki, järvi, grilli ja sauna. Oli mikä oli.


Kun oltiin juhannuksesta selvitty ja suoritettu normaali paluu arkeen, ihana kaverini Miia nappasi ihan extempore mukaansa vepetreeneihin. Kuvaamaan. Ei sentään treenaamaan. Minun on pitänyt jo kerran jos toisenkin mennä kokeilemaan millaista ko.lajia on kuvata, joten why not. Pääasiassa kuvasin Miian amstaffia, Hiljaa, mutta siinä ohessa linssin eteen eksyi useampikin vesipeto.


Lisää vepetreeneissä ottamiani kuvia voi käydä katsomassa alla olevien linkkien kautta:

Olen tässä ihan huomaamattani aktivoitunut tuon valokuvaamisen suhteen. Kolmisen viikkoa sitten kävin räpsimässä kaverini bordercolliesta, Mozarista, tuoreet kuvat 3-vuotissyntympäivän kunniaksi. Hieman tekisi mieli päivitellä uuteen, valovoimaisempaan sekä vähän pidempään objektiiviin, mutta katsotaan että milloin se on mahdollista. Raha kun ei kasva puissa. Pyh.

Nippukuulumiset

Kotona ei ehdi käytännössä käymään kuin pelkästään nukkumassa. Ai mikä kesä sekä aktiivisin harjoittelu -ja kilpailukesä? Voin kyllä todeta, että kolmen päivän virkistysreissu Piispalaan mitä parhaimman työporukan kesken tuli enemmän kuin tarpeeseen. En uhrannut ajatustakaan koirajutuille, keskityin vain nauttimaan siitä kiireettömyyden tunteesta ja valmiiseen pöytään pääsemisestä. Mitä nyt muuan jäkisleiriläiset eivät tahtoneet noudattaa hiljaisuussääntöä ja ainakin omat yöunet jäivät sen vuoksi hyvin vähäisiksi. Minulle oli tietysti koirallisena ihmisenä järjestetty jälleen ihan oma mökki ja Hekakin tuntui nauttivan, kun miltei suoraan ovelta pääsi samantien metsään.


Myös työkaverillani oli hänen oma koiransa matkassa mukana, 10-vuotias whippet Nöpö. Olin tutustunut Nöpöön jo edellisellä viikolla Könkkölässä ja kiinnitin heti huomiota sen rauhallisuuteen. Heka suhtautuu sitä isompiin koiriin jonkinlaisella varauksella, sillä nuorempana sen yli jyräsi isovillakoira ja siitä johtuu Hekan epäluuloisuus. Nöpö olikin Hekalle mitä parhain siedätyskaveri mitä tulee isoihin koiriin, se antoi Hekan olla rauhassa tunkematta iholle väkisin. Kävimme lenkeillä yhdessä ja tiistai-iltana Heka sekä Nöpö olivat kanssamme rantasaunalla samassa tilassa. 

Ja erittäin hyvin tulivat toimeen.


Tämän viikon agilityn sain onnekseni vaihdettua keskiviikon sijasta torstaille, sillä kotiuduttiin Piispalan reissulta keskiviikkona iltapäivällä ja Heka oli aika väsynyt. En epäile yhtään etteikö se olisi ollut samantien valmis treeneihin, mutta halusin antaa koiralle yhden huilailupäivän. Viikon teemana oli meille niin varmat ja rakkaat pujottelun sekä putken erottelut. Ja tarkoitan tätä nyt oikeasti. Kepit on olleet Hekan bravuuri siitä lähtien, kun se oppi ne pujottelemaan ja se on ehdottomasti sen vahvinta alaa esteosaamisessa. Putken pää ja keppien aloitus olivat todella tiiviisti lähellä toisiaan, mutta silti Heka putken sijasta valitsi oikein ja paljon mieluummin ne kepit. 

Just love. Treenin loppupuolella Heka alkoi kuitenkin osoittaa pieniä väsymyksen merkkejä, mitä ilmeisemmin reissaaminen painoi sitä vielä jonkun verran. Huomenna pakataan jälleen kimpsut ja kampsut kasaan sekä lähdetään viettämään pitkästä aikaa mökkijuhannusta.

Ohjaukseen tuleminen & hypylle hakeutuminen

Siinä oli tämän viikon agenda agilityssa. Ne jotka ovat seuranneet meidän agilityuraa, saattavat ehkä muistaa kuinka olen vähän siellä ja täällä tuskaillut, miten vaikeaa Hekaa on toisinaan saada tulemaan eri ohjauksiin. Vauhti kun sillä on hurja ja sen mielestä olisi paaaaaljon siistimpää vain luukuttaa menemään. Olin siis hykertävän iloinen, kun kuulin että tällä viikolla keskityttäisiin nimenomaan siihen ohjaukseen tulemiseen. Kivana bonuksena harjoiteltiin vielä erikseen hypylle hakeutumista.

Hypylle hakeutumista harjoiteltiin pääasiassa vain suullisilla käskyillä, ilman minkäänlaisia vartalon liikkeitä. Ensin sivusuunnassa, sitten suoraan edestä, aidan ohi ja loppuun vielä peruspyörityksellä. Tarkoitus oli katsoa, onko koiralla fokus itse esteeseen vai ohjaajaan. Minä ajattelin, että Heka tulee varmasti jalkoihin räyhäämään kun seistä tönötän tylsästi paikallani. Se tulikin, mutta vain kerran ja silloinkin sen fokus oli aidan sijasta minussa. Kun katse kääntyi menosuuntaan, sekin epäonnistuminen muuttui onnistumiseksi. Ehkä kaikista mielenkiintoisin osio itselleni oli tuon hypyn ohi tuleminen. Varsinkin pakkovalssit on olleet minulle itselleni hankalia, sillä turbomoottorin omaava villaeläin kaahottaisi niin mielellään ohi, reagoimatta siihen ohjaukseen millään tavalla. Tiedä sitten oliko syy onnistumiseen siinä, että tätä ohittamista tehtiin yksittäisellä esteellä ja näin ollen Hekankaan kierrokset eivät olleet tapissa. Oli asia sitten niin tai näin, joka tapauksessa tuntui hyvältä onnistua.

Ennen seuraavaa eteenmenoharjoitusta jumppailin Hekan syviä lihaksia tasapainodonitsilla ja palkkailin sitä samalla ruualla. Olen nyt enemmän pyrkinyt käyttämään treeneissä myös ruokapalkkaa ihan jo sen vuoksi, että se tuntuu tasaavan tuon kiihkopetterin mielentilaa samalla tavalla kuin mitä sen eläinlääkäripelon kukistamisessakin. Se on vaan niin paljon helpompaa napata lelu sieltä taskusta ja antaa se koiralle suuhun. Eteenmenoharjoituksessa käytinkin lelun sijasta etupalkkana ruokakuppia. Hekamaiseen tapaansa tuo koirahan juoksi ensimmäisenä kupin ohi, fokuksena suoraan seuraava este. Toisella kerralla kuitenkin sinkosi suoraan sinne kupille syömään. 

Lopuksi tehtiin tuosta kolmen aidan eteenmenosta vähän erilaisempi, sillä kolmannen aidan jälkeen koiran tuli jättää ruokakuppi omaan arvoonsa sekä reagoida ohjaajan tekemään valssiin. Hekallehan se nyt oli yksi ja sama, että oliko siellä ruokaa vai ei. Minä vaan_en_osaa rytmittää tuollaisissa kohdissa sitä valssia oikein, jonka seurauksena Heka täysin ymmärrettävästi pudottaa riman. Sain sen valssin kuitenkin kaiken hien ja tuskan jälkeen rytimitettyä oikein ja Hekakin kääntyi oikein nätisti. Miksi, oi miksi se on NIIN vaikeaa? Sama kun on toistunut vastaavissa kohdissa aikaisemminkin. Kuitenkin kaksi viikkoa sitten ne rimat pysyi ylhäällä, joten mene ja tiedä.

Siinä oli pitkästä aikaa vähän tarkemmin selitettyä agilityraportaasia. Enemmän saisi irti, jos vain jaksaisi pyytää jonkun videoimaan omia räpellyksiä. 

Kohtaamisvaara

Töissä on ollut fyysisesti rankka viikko ja Heka on joutunut siitä sitten "sijaiskärsimään" vapaa-ajalla. Tämän viikon treenit oli kyllä muutenkin peruttu Haukkuvaarassa järjestetyn junnuleirin vuoksi, mutta en ole hirmuisesti jaksanut lähteä hihnalenkkejä pidemmälle. 

Sen sijaan tiistai-iltana Jyväskylän satamassa järjestettiin Kohtaamisvaaran kesäpiknik, jonne olimme saaneet Hekan kanssa kutsun jo toukokuun puolivälin tietämillä. Vaikka töiden jälkeen päiväunet tuntuivat paljon paremmalta vaihtoehdolta, sen sijaan pakotin itseni liikkeelle ja näin ollen lähdimme Hekan kanssa nauttimaan lämpimästä sekä aurinkoisesta kesäillasta satamaan. Mehän menimme paikalle ihan vain hengailumielessä, mutta olin varmuuden vuoksi pakannut SoftLitet laukkuun jos vaikka tulisi extempore-pyyntö esiintyä. Ja tulihan se. Pakko kyllä sanoa, että minulla ei ollut pienintäkään varmuutta siitä, suostuisiko Heka toukokuisen hammasleikkauksen vuoksi ottamaan kiekkoja suuhunsa ollenkaan. Sen vuoksi käytinkin varmuuden vuoksi noita SoftLite-kiekkoja, sillä ne ovat pehmeimmästä päästä. Epävarmuus vaihtui sekunnissa silkaksi varmuudeksi, sillä Heka ei tiennyt minne olisi pienen lämmittelysession aikana singonnut. Ilmeisesti sillä oli ollut kiekkoja ikävä. Kaveri koppaili samalla varmuudella kuin ennenkin, ehkä jopa hivenen paremminkin.

Kuva - Kohtaamisvaara

Vaikka itse esitys vedettiinkin ihan silkkana improna, Heka teki tasaisen varmaa työtä eikä kertaakaan roiskinut kiekkoja. Itselleni jäi tästä esityksestä päällimmäisenä tunteena pinnalle onnellisuus ja kiitollisuus. Vielä n.alle kuukausi sitten näytti melko epävarmalta tämän vuoden frisbeekisojen suhteen. Ei enää. Me taidetaan sittenkin päästä niihin karkeloihin mukaan vielä kerran.


Sää jatkui yhtä kesäisenä myös keskiviikkona ja silloinkin päätin, että en ota mitään päikkäreitä, vaan nappasin kotiin päästyäni Hekan mukaan ja lähdettin kävellen poikkeamaan AlmaVetissä. Käytiin ihan vaan sopimassa heinäkuun alkuun aika laserhoitoon sekä tietysti heitettiin pikamoikat Suvin kanssa. On muuten nykyään aika huvittava näky, kun klinikalle mentäessä Heka raapii ulko-oven jälkeistä väliovea ihan vimmatusti ja vuhkien samalla.

Ei olisi moista voinut uskoa tapahtuneeksi vielä joitakin kuukausia sitten.

SporttiRakki

SporttiRakki on uudenlainen, koiraurheilun harrastus -ja valmennusyhteisö, joka yhdistää koiraurheilun asiantuntijat ja harrastajat.

Meillä on ilo kertoa teille kaikille, että me aloitimme Hekan kanssa SporttiRakissa koirafrisbeen lajibloggaajina! On ihan mahtavaa päästä tuomaan tätä iloista ja osalle vielä ehkä jopa pimennossa olevaa lajia enemmän koiraharrastajien tietoisuuteen. 

Kirjoitan sinne koirafrisbeehen liittyviä artikkeleita, joten jos juuri sinulla on jotain mielen päällä, kysyttävää tai toivottavaa, laitahan kommenttia niin minä pistän skrivaillen! Lämpimät kiitokset SporttiRakille tästä hienosta mahdollisuudesta ja luottamuksesta!

Kesäkuun ensimmäinen viikko

Jäiks! Vaikka luonnoslista toisensa jälkeen lyhenee, tuntuu niitä tulevan samalla tahdilla koko ajan lisää. On NIIN paljon kaikkea mistä haluan teille kirjoitella. Ne jotka seuraavat meitä mm.facebookissa ja instagramissa, pysyvät ehkä enemmän reaaliajassa perillä meidän kuulumisista. Ja linkit näille kanaville löytyvät tuolta blogin oikeasta sivupalkista.

Takaisin treenien makuun päästiin jo tuossa 1½ viikkoa sitten ja sitä edellisellä kerralla meillä olikin kivasti koiranvaihtoviikot. Se suoritettiinkin ohjaus -ja liikkumisharjoitusten, valssien sekä sokkarien parissa. Pääsin kartturoimaan Pirjon ylisuperisti irtoavaa ja estefokuksen omaavaa sheltti-Dominoa. Yllättävän hyvin Domino lähti kanssani radalle, sillä sitä aiemmin vieneille ihmisille se on haistatellut pitkät sekä lähtenyt lätkimään. Tuo ko.harjoite tuntui sitten Hekan kanssa ylitsepääsettömältä, vaikka lainakoiran jälkeen pääsinkin paremmin jyvälle koko ideasta. Edellisellä viikolla päästiin treenailemaan Top Teamin hakurataan ja yksi pätkä meidän menosta löytyy niin ikään sieltä instagramin puolelta. Tuo ko.harjoite testasi koirien estefokusta, irtoamista, ohjaajan sijoittumista sekä rytmitystä. Ja jos aikaisemmin ei ole silmät yhtä hyvin heränneet tuolle rymitykselle, niin viimeistään nyt se tapahtui. Heka tiputteli rimoja joista suurin osa tuli alas omien rytmitysongelmien vuoksi. Lisäksi tuo koira oli hetkittäin todella ylikiihtyneessä tilassa ja se mm.puri allekirjoittanutta oikeaan polvitaipeeseen. Vaikka suurin osa tiputuksista tapahtuikin omien sössimisten vuoksi, oli silti hyvä että Hekalle oli seuraavalle päivälle varattu aika Marjon käsittelyyn.

Lähinnä sillä halusin viedä Hekan Marjolle, että hän saisi katsottua olisiko taannoin hammasoperaatio jättänyt jotain lukkoja tai jumeja kroppaan. Olihan se. Hekalla oli sekä kallonpohjassa, että kaulassa pieniä jumeja jotka kuitenkin saatiin hyvin auki. Kaulan alueen jumin epäiltiin johtuvan nielussa pitkään olleesta intubaatioputkesta, muistanette kuinka kerroin että Hekalla oli ääni käheänä muutaman päivän toimenpiteen jälkeen. Lisäksi oikeassa haukkarissa oli pientä kiertoliikettä, joka sekin saatiin kuitenkin vaivattomasti palautettua raiteilleen.


Tälle päivälle oltiin sovittu treffit seurakaverini sekä hänen phalenepennun, Priiman, ja Hekan kanssa. Kuten moni jo varmasti tietää, meille on tulossa karvaista perheenlisäystä loppuvuodesta ja yritän mahdollisimman paljon saada Hekalle sovittua erilaisia koirakohtaamisia ennen sitä. Priima painoi vain 1,3 kiloa, mutta fiksuna herrasmiehenä Heka osasi käyttäytyä itseään reilusti pienemmän kaverin kanssa oikein nätisti. Heka on siitä ihana, että se ei jyrää tai juokse yli eikä myöskään läpsi tassuilla yms.


Tärskyillä vierähtikin huomaamatta sellaiset 1½ tuntia, mutta mikäpäs siinä. Sää oli aivan ihana, lämmin ja aurinkoinen. Ehkä se kesä näyttäisi vihdoin ja viimein tekevän tuloaan.