Yhteistyössä: Eläinklinikka AlmaVet
"Onnekas on hän, joka on ansainnut vanhan koiran rakkauden..."
Näin lukee eläinklinikka AlmaVetin omassa, vanhoille lemmikeille räätälöidyssä "tassunjälki sydämessä-" terveystarkastuksen kuvauksessa. Pitää muuten täysin paikkansa. Kirjoitan tätä blogitekstiä liikutuksen kyynel silmäkulmassa, sillä siinä esiintyy minun toinen puoliskoni, oikea käteni ja sieluntoverini. Koira, joka ei varmasti omasta mielestään ikinä kasva edes aikuiseksi.
Meistä jokainen, joka on omistanut tai omistaa parhaillaan vanhan koiran on miettinyt että voisiko ajan niiden kohdalla pysäyttää. Myös minä. Olenkin joskus heittänyt puoliksi vitsillä sekä puoliksi tosissani, että jos voittaisin lotossa, lähtisin kauko-itään Hekan karvatupsun kanssa ja kloonauttaisin sen. Yleisenä keski-ikänä viralliselle "seniorimääritelmälle" pidetään koirilla 8,5 vuotta, mutta tässä esiintyy paljon vaihtelevaisuuksia isojen ja pienten rotujen välillä. Esimerkkinä vaikkapa Tanskandogille 8,5 vuotta on jo pitkä ikä, toisin kuin vaikkapa kääpiövillakoiralle.
Niin paljon kuin se kurkkua kuristaakin, tosiasia on se ettei Heka ole täällä minun kanssani ikuisesti ja se vanhenee päivä päivältä lisää. Heka täyttää huhtikuussa 13 vuotta. Se tekee ihmisen vuosissa 91. Ikäänsä nähden Heka on kuitenkin todella hyvässä kunnossa, askeleet on edelleen liidokkaat ja kevyet sekä liikkuminen vaivatonta. Välillä mietinkin, että miten uskomattoman tarkkaan ja kepeästi Heka hyppää vaikkapa sohvalle lelu suussa tai autoon omaan häkkiinsä. Silmissä on kuitenkin ilmiselvä vanhan koiran katse. Vaikka silmät ovat kirkkaat, niissä ei ole enää sitä nuoruuden terävyyttä. Siitä katseesta näkyy jollain maagisella tavalla vanhan koiran viisaus, ne ketkä ovat tämän katseen joskus kohdanneet, tietävät mistä puhun. Heka kulkee edelleen samat lenkit kuin mitä Syke ja varsinkin kesäisin mietin kumpi koirista on se vanhempi, kun Heka usein kiihdyttää vapaana ollessaan Sykkeen ohi. Ainoastaan ne rajuimmat ja nopeimmat rellestämiset ovat taakse jäänyttä elämää, sillä spondyloosi reagoi näihin äkkiliikkeisiin -ja käännöksiin. Hekallahan ei tosin omasta mielestään mitään vaivoja ole edelleenkään, varsinkaan nyt kun sillä on spondyloosin vuoksi jatkuva hermokipulääkitys.
Kun ikää koiralla tulee lisää mittariin, myös alttius erilaisille vaivoille ja sairastumisille lisääntyy. Jokainen tekee oman koiransa kohdalla omat ratkaisunsa asian suhteen, mutta kun minua viime syksynä kehotettiin miettimään kannattaako noinkin vanhaa koiraa vielä tutkia sekä hoitaa kun se alkaa jo muutenkin olemaan elämänsä ehtoopuolella, tunsin sekä surua että myös osittaista kiukkua. Surua siksi, että kommentti koski suuren osan elämästäni rinnalla kulkenutta, parasta ystävääni. Kiukkua siksi, että miten joku edes kehtaa tulla sanomaan noin. Miksi se vanha koira pitäisi jättää hoitamatta vain sillä verukkeella, että sillä nyt sattuu olemaan ikää ja kohta se kuolee kumminkin? Silloin se on täysin eri asia, jos vaivoja on jo siinä määrin eikä koiran elämänlaatu merkittävästi lääkityksestä ja mahdollisista tukihoidoista huolimatta parane. Mutta jos se vanha koira on muutoin hyvävointinen, se syö, juo, leikkii ja lenkkeilee mutta jokin terveyteen liittyvä vaiva x huonontaa sen elämänlaatua ja mikä voisi lääkityksellä olla helpotettavissa, tottakai se vaihtoehto kannattaa silloin kokeilla. Se ei silloin omasta mielestäni ole mitään "tekohengitystä" tai "omistajan oman olon helpottamista", vaan sen vanhan koiran huomioimista jotta se saisi viettää vanhuuden päivätkin hyvin ja kivuttomasti.
Hekalla on ollut spondyloosin vuoksi käytössä jatkuva hermokipulääkitys marraskuun alusta lähtien ja vaikka se liikkuikin sekä oli aktiivinen ennen lääkitystä, olen huomannut sen voinnin menevän entistä parempaan suuntaan. Toki Hekan selkää tukihoidetaan lääkityksen ohella myös laserilla ja faskiamanipulaatiolla sekä lämminvesiuinneilla, mutta kaikkien näiden hoitojen yhteisvaikutus on uskomaton enkä millään muotoa koe sitä "kärsimysten" pitkittämiseksi. Mutta kuten sanoin, jokainen toimii kuten itse parhaaksi näkee. Kuitenkin jos lääkityksellä sille koiralle saadaan hyvä elämä myös vanhuudenpäiville ilman ihmeellisempiä sivuvaikutuksia, eikö sen pitäisi olla silloin ok? Itse koen asian niin, että ne yhteiset kilometrit ja koko matka muutenkin ovat olleet kultaakin kalliimpia ja se uskollinen, rinnalla kulkeva ystävä ansaitsee viettää eläkepäiviään niin hyvin kuin vaan mahdollista. Eikö niin? Ihan yhtä lailla näen tärkeänä sen saattamisen viimeiselle matkalle, sitten kun sen aika joskus (toivottavasti) vasta vuosien päästä koittaa...
Annetaan vanhojen koirienkin nauttia siitä ajasta, yhdessä. Kuunnellaan ja ollaan läsnä.
