Sykkeelle sykkii (& maistuu) naudan sydän

Yhteistyössä: Rahula Jyväskylä

Kun tulee harjoiteltua koiran kanssa useammin kuin pelkästään kerran viikossa, yritän mahdollisimman hyvin kartoittaa terveellisiä vaihtoehtoja treeniherkuista. Varmasti meistä koiraharrastajista suurin osa, ellei jopa jokainen, pitää melko tärkeänä treeneissä käytettävien herkkujen osalta helppoutta ja nopeutta. Yleensä se on se tuttu ja turvallinen nakkipaketti tai lihapullapussi, joka haetaan sieltä kaupasta usein juurikin sillä samalla reissulla, kun ollaan menossa sinne treeneihin. Kyllähän ne nakit ja lihapullat toimii, mutta mekin kun treenataan useammin kuin kerran viikossa, en tohdi saatika halua palkata koiraa suolaisilla/rasvaisilla nakeilla tai lihapullilla tämän tästä. En itseasiassa ollenkaan, jos ihan rehellisiä ollaan.


Tuleva syksy on meillä poikkeuksellisesti aktiivista aikaa niin harjoitusten kuin kilpailemisenkin osalta, joten treeninameja tulee katoamaan koiran kitaan PALJON. Kuin kreivin aikaan saimme Rahulasta testattavan tuotteen syyskuulle: 3 x 1 kg:n pusseja pilkottua naudan sydäntä. Sykekin kun on steriloitu, täytyy mm.treeninamien rasvamäärä tarkistaa. Se mikä maistuu hetken hyvältä, onkin hetken päästä painona lanteilla ja sitähän me ei haluta. 100 grammassa on rasvaa 3,60% mikä on mielestäni riittävän maltillinen määrä. Sykkeen kohdalla ei ole tarvinnut edes huomioida sen syömien treeninamien määrää muussa ruuassa lainkaan.


En käytä sydäntä raakana, vaan ihan jo siisteyden (ja ilman luuloja että on joutunut käsirysyyn), kypsennän tarvittavan määrän palasia uunissa 200 asteessa n.20 minuutin ajan. Keittäminenkin on uunissa paistamisen sijaan hyvä vaihtoehto, itse tykkään käyttää mieluummin uunia. Kun herkut on paistuneet, annetaan niiden hetken jäähtyä ja sitten vain saksilla pilkotaan sopivan kokoisiksi. Simple as that. Eikä naudan sydämestä aiheutuva tuoksukaan ole mitenkään hajunystyröitä tyrmäävää, joten sitäkään ei tarvitse pelätä. Eivätkä myöskään muuten jätä käsiin minkään sortin epämiellyttävää tunnetta, saatika edellämainittua hajua.


Vastaavanlaisten treeniherkkujen valmistaminen vaatii toki viitseliäisyyttä paistamisen tai keittämisen sekä niiden jälkeen tapahtuvan pilkkomisen vuoksi. Itse olen ratkaissut asian niin, että otan tarvittavan määrän sydäntä sulamaan jo treenejä edellisenä päivänä hyvissä ajoin ja keitän sekä pilkon ne vielä saman päivän iltana. Seuraavana päivänä ei tarvitse kuin napata rasia jääkaapista treenilaukkuun. Tarvittaessa voi valmistaa vaikka samantien isomman satsin ja pistää loput sopiviin pusseihin tai rasioihin annosteltuina pakkaseen. Kun tästä tekee rutiinin joka toistuu säännöllisin väliajoin, sen kyllä oppii muistamaan. Itselläni on sen suhteen hyvä mieli kun tiedän, etten syötä koiralleni jatkuvasti suolalla, rasvalla ja säilöntäaineilla kyllästettyjä eineslihapullia -tai nakkeja.


Tätä herkkua löytyy Rahulan myymälöiden pakastealtaista eikä tuote ole hinnallakaan pilattu: 4,25 euroa/kg. Ja mikä parasta...se on 100% kotimaista tavaraa. Syke ainakin antaa täyden suosituksen ja arvioksi 5/5!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti