We can't give up before we try

Lähdettiin eilen ralleja pakoon Orivedelle eikä ollut edes ruuhkaista. Oikeastaan suurin ja painavin syy sinne lähtöön oli Helinin Jarin 3 rataa 3.luokille. Kisakirje julkaistiin tiistaina ja ensimmäinen tunne oli pettymys, Jari oli joutunut perumaan tuomarointinsa ja hänen tilalleen tuli Anne Viitanen. Pieni flashback tässä vaiheessa; Olen kisannut Annen radoilla vuonna 2013 ja silloin säikähdin hänen ratojensa haasteellisuutta, oli nimittäin lähellä etten omalla liikkeelläni onnistunut runnomaan Hekaa alleni. Siitä lähtien olen sivusilmällä seurannut hänen ratojaan ja tein päätöksen olla menemättä niille. Että mitä nyt sitten? Vielä perjantainakin, päivää ennen kisoja, olin vahvasti sitä mieltä ettei lähdetä ollenkaan. Kuitenkin treenikaverien sanat saivat minut tarttumaan härkää sarvista. Vuonna 2013 olin vielä kokematon 3.luokan ohjaaja, miksi en siis lähtisi kokeilemaan olenko kehittynyt? Lisäksi ensimmäisen radan tuomaroisi Johanna Wutrich. Suunnitelma olikin se, että Johannan radan kävisimme juoksemassa ja kun Viitasen rataa aletaan rakentamaan, en epäröisi hetkeäkään viheltää peliä poikki meidän osalta jos tilanne näyttäisi siltä. Näillä lähdettiin liikenteeseen.

Kisat järjestettiin jäähallin viereisellä kivituhkakentällä ja enpä ollut taas vaihteeksi tullut miettineeksi sitä tosiasiaa, että nyt ei ole hetkeen satanut ja näin ollen sitä kirottua irtohiekkaa oli pitkin kenttää. Heka liukastelikin ensimmäisellä radalla ihan huolella, koira mm.takertui keppeihin kun se ei päässyt liikkumaan sillä nopeudella mihin on tottunut. 4.viimeiselle esteelle päädyin tekemään pakkovalssin, jotta saisin koiran varmasti kääntymään mutta näin jälkikäteen se on kaduttanut. Olisi pitänyt tietää, että liukkaalla alustalla on kohtuutonta saada Hekan kaltainen, nopea koira, reagoimaan siihen. Koira ei saanut jarruttettua ja kun se viime hetkellä siihen reagoi, oli se jo ponnistanut ja näin ollen rima tuli alas.


Jäähdyttelylenkiltä tullessani oli Annen ensimmäistä rataa jo ruvettu rakentamaan, joten ei kuin sinne reunalle katsomaan miltä näyttää. Kun Anne mittasi rataa mittapyörän kanssa, jonnekkin alitajuntaan alkoi hiipiä ajatus ettei tämä niin pahalta näytä. Rataantutustumisessa se tunne vain kasvoi ja hiljaa mielessäni sanoin itselleni, että tämä on kuin tehty minulle ja Hekalle. Päätin startata. Selvittiin alun kieputuksista hyvin eikä Heka enää liukastellut yhtä pahasti. Tuntui koko ajan, että rata on reilu koiraa ajatellen. Puomilta ja A:lta molemmilta femma (tosin A:lla itse näin kun Heka koski kontaktipintaan, mutta mitäpä tuosta) ja yhdeltä putkelta kielto. Maaliin tultiin 15 vp:llä. Mitä me oltiin juuri tehty?! Juostu Viitasen radalla, josta saatiin vielä tulokskin! Vaikkakin 15, mutta tulos. TULOS!

Sekä minä, että Heka alettiin saada pikkuhiljaa tatsista kiinni ja viimeiselle radalle, joka oli hyppäri, lähdettiin asenteella. Se näytti tältä.


Pari pientä aivopieruahan tuollekin radalle mahtui ja 3.putkesta ulos tullessa meinaa kentän liukkaus tehdä taas Hekalle temput. Ajattelin jo hetken, että pituuden ohi se tulee, mutta eipä tullutkaan. Kyllähän tuolla linjat vähän tuppaa valumaan ja niissä paloi aikaa, mutta koira teki tuolla pohjalla parhaansa mihin se pystyi. Tulos 10 ja vasta kisojen jälkeen tajusin, että me oikeasti tehtiin molemmilta Viitasen radoilta tulokset, tuomarin, jonka ratoja olen pelännyt nämä 3 vuotta. Nämä radat oli kuin Hekalle tehtyjä, tuntui hienolta onnistua ja vieläkin mahtavamman tästä tunteesta tekee se, että olen itse oikeasti kehittynyt ohjaajana. Ero on huomattava. Uskalsin mennä Viitasen radoillaeja vielä todistin itselleni, että kyllä me osataan ja pystytään. Tämän voimalla on hyvä jatkaa kohti seuraavia kisoja, Viitasen radoille of course.

Helsingin reissu & vierailu Pihlajakadulle

Niin se vain lomakin sitten lomailtu ja huomenna palaillaan sorvin ääreen. Heinäkuun puolivälissä vietettiin kokonaiset 3 päivää Helsingin sykkeessä ja kyllä voin taas kerran todeta hyvillä mielin, kuinka helppoa Hekan kanssa on matkustaa. 


Yövyttiin ihan Helsingin ydinkeskustassa, Sokos Hotel Presidentissä jossa koiravieraatkin huomioitiin kivalla tervetuliais-kassilla. Heka oli hotellissa oitis kuin kotonaan. Jos lähdettiin johonkin mihin koira ei voinut tulla mukaan, tyyppi jäi ihan tyytyväisenä huoneeseen nukkumaan. Helsinki on kyllä siitä kiva paikka, että koirilla on useampaankin paikkaan pääsy sallittu mistä täällä Jyväskylässä voi vain haaveilla. Toisena päivänä käytiin Kampissa ja Stockalla, siellä se Heka köpötteli muina miehinä eikä ollut ihmisvilinästä moksiskaan. Superkoira.

Viimeisenä päivänä käytiin tutustumassa Salattujen Elämien kuvaushoodeihin - Pihlajakatuun, kahvila Kentauriin ja majatalo Amandaan. Aloitin sarjan seuraamisen aikoinaan 3.jaksosta ja oli hienoa päästä näkemään sarjassa nähtyjä paikkoja ihan livenä.



Kyllähän tuolla Helsingissä olisi saanut aikansa kulumaan vaikka viikon jos toisenkin. Oli ihanaa olla ihan oikeasti LOMALLA ja nauttia.

Nakumister is on the ring again

Eilinen päivä lusittiin mökillä ihan vaan chillaillen ja nauttien. No okei, ihan vähän treenailtiinkin. Jos jostain olen tuolla mökillä ihan onnessani, niin se on saunan ja järven lisäksi valtavan suuri nurmipiha. Ihan täydellinen paikka heitellä vähän pituutta.


Kokeilin ensimmäisen kerran heittää pienen kiekon sijasta isoa. Kiitos vinkistä Jasmin! Se on todellakin totta, että isoa kiekkoa on paljon vakaampi heittää, se lentää paremmin ja Hekakin sai kiekon kiinni huomattavasti pidemmältä matkalta. Eikä sillä ollut minkäänlaista ongelmaa kantaa reilusti suurempaa lättyä. Reuna ei ottanut maahan eikä tyyppi näin ollen kompuroinut sen kanssa. Koirafrisbee-kisat kolkuttelee jo reilun kahden viikon päässä. Vielä en ole ihan varma osallistutaanko lainkaan pituusheittoon, mutta pistekoppailuun ja freestyleen ainakin. Jälkimmäisestä puheen ollen - musiikkia, saatika ohjelmaa ei vielä ole. Olisikohan syytä ryhdistäytyä?!

Tänään tehtiin liki kolmen vuoden mittaisen tauon jälkeen paluu mätsärikehiin. Uskomatonta, tuskin uskon asiaa vielä itsekkään. Syy on ollut yksinkertaisesti siinä, että turkitomuutta ei ole katsottu hyvällä mikä on aika kurjaa varsinkin kun kyseessä on vaan mätsäri. Ajattelin käydä kokeilemassa ovatko asenteet näiden vuosien aikana muuttuneet. Hekahan pääsi ikänsä puolesta veteraaniluokkaan ja moni ihmettelikin, että miksi me ollaan siellä. Koira, joka on kuntonsa sekä mielensä puolesta ihan 3-vuotiaan tasolla. Kyllä siinä monet leuat loksahtivat auki. Tuomari oli oikein mukava perrokasvattaja, jolta Heka sai vain ja ainoastaan kehuja; Erinomainen purukalusto, vahva lihaskunto ja erityisen voimakkaat takapotkut. Yllätyinkin suuresti, kun tuomari poimi meidät punaisten nauhan saaneiden kehässä jatkoon ja sijoitti meidät lopulta neljänsiksi. Tuntui kyllä erityisen hienolta juuri siinä mielessä, että koiraa osattiin arvostaa sen turkittomuudesta huolimatta. Se oli oikea lottovoitto minulle ja Hekalle.


Tuntui oudolta pakata treenilaukkuun aksakenkien ja kompressiosäärystimien sijasta näyttelyhihna ja numerolapputasku. Kaiken tämän jälkeen voidaan jättää nämä mätsäritouhut muille ja keskittyä meidän ykkösjuttuihin - agilityyn ja fribailuun. 

Tiina & Lux - olumppiavoittajat vuosimallia 2016

Hieno viikko - reissaamista, lomailua ja tietenkin agilitya. Mutta kuka ihme on Lux? Eikö siinä pitäisi lukea että Heka?! Mennään itse asiaan samantien.

Jyväskylän Agility Team ry (JAT) järjesti historiansa ensimmäiset agility-olympialaiset ja tapahtuma itsessään vaikutti todella mielenkiintoiselta, joten olihan sellainen lähdettävä itse kokemaan. Alunperin minun oli tarkoitus lähteä kisaamaan vain Hekan kanssa, mutta perjantaina minulle tarjoutui mahdollisuus päästä maksikoiran ohjaajaksi. Ja nimenomaan bordercollien. Elinan 2:sta bortsusta valitsin kisakaverikseni 8-vuotiaan Luxin, jolla on paljon kokemusta niin arvo, kuin- tavallisistakin kisoista. Perjantai-iltana suoritettiin koeajo ja jo silloin tuli fiilis, että ei vitsi miten sunnuntaina tulee olemaan siistiä!

Kaikki tai ei mitään-periaattella ilmoitin sekä Hekan, että Luxin kaikkiin neljään, saatavilla olevaan haasteeseen: Gambler, Power & Speed, Tunnels sekä Slalom. Ko.kilpaluokat ovat todella suosittuja maailmalla ja oli ihan mieletöntä päästä kokeilemaan niitä nyt myös täällä Suomessa. Niitä joita luokkien tarkemmat kuvaukset kiinnostavat, voivat käydä niihin tutustumassa tätä linkkiä klikkaamalla. Niiden kirjoittaminen tähän veisi turhan paljon tilaa kaikelta muulta. 

Kaikki bloggauksessa näkyvät kuvat on ottanut Tiina Karvonen.

 
Huomatkaa uusi, Hekan profiilikuvalla hankittu verryttelytakki (Waldogs)

Polkaisin urakan käyntiin Luxin kanssaa gambler-osuudella, josta saatiin kerätyksi yhteensä 42 pistettä ja Heka tehtaili perässä ihan samanmoisen määrän. Pienen lenkin jälkeen luulin laittavani oman pään ihan pyörryksiin tunnels-radalla, josta Heka suoriutui puhtaasti. Luxin kanssa tuli harmittava, ihan omasta ohjauksesta johtuva kielto. Se jäi vähän kaivelemaan, joten halusin käyttää uusinnan hyödyksi. Sieltä sitten tultiin suvereenisti nollalla maaliin.


Lyhyen tauon jälkeen suunnattiin power & speed-radalle, josta Hekalle power-osuudella 10 vp (keinun ja A:n kontakti) ja speedissä 0 aikaan 12,57 s. Luxille tuli powerissa harmittava 10 vp, kun itse en kääntänyt sitä muurin jälkeen tiukasti ja pussin sijasta Lux juoksi A:lle. Speedissä kuitenkin 0 ajassa 12,52 s.

Päivän viimeisenä päästiin pujottelemaan oikein urakalla. Sekä Lux, että Heka suoriutuivat nollalla molemmat ja näin ollen skabailut olivat meidän osalta siinä. Lyhyen odottelun jälkeen päästiin kuulemaan tuloksia ja molemmat koira tekivät melkoista tulosriviä: Gambler: Lux 2.sija & Heka 3.sija. Tunnels: Lux 2.sija, Hekan sijoitusta en muista. Slalom: Lux 1.sija & Heka 2.sija. Power & Speedissä ei palkintosijoille päästy virhepisteiden vuoksi. Ajat sen sijaan oli nopeimpia sekä Hekalla, että Luxilla.

Olin jo tässä vaiheessa aika häkeltynyt kuinka hyvin molemmilla koirilla oli mennyt. Meinasi jalat pettää alta kun kuulutettiin, että olimme Luxin kanssa kokonaiskilpailun voittajia ja näin ollen saimme olymppiavoittajat-tittelin! Eikä siinä kaikki, pieni valkoinen elosalama nappasi kokonaiskilpailun 3.sijan! Uskomatonta, olen ihan sanaton vieläkin.


Tapahtuma ylitti kyllä kaikki odotukset. Järjestelyt toimivat erinomaisesti, tunnelma oli loistava ja se jos mikä oli ihanaa, niin ratoja sai suorittaa omaan tahtiin. Ei ollut kiire minnekkään, vaikka itsekkin tuli urakoitua kahden koiran kanssa yhteensä 9 radan verran. Suurempaakin suuremmat kiitokset Elinalle, että luotti Luxin käsiini. Oli huikeaa päästä ohjaamaan maksikoiraa ja kokemuksena se opetti paljon. En kyllä pistäisi pahakseni, jos saisin Luxin kanssa epistellä joskus toistekkin. Hekakin oli vallan mainio pieni, liukas villaeläin. Nämä kaksi täydensivät toisiaan hienosti.

P.S: Heka kesti Jattilan pohjan, vaikka mietin pitkään että uskallanko sen kanssa siellä mitään tehdä. Ehkäpä voisin kuvitella käyväni siellä kisaamassa tämän vuoden puolella ihan virallisestikin. Katsotaan.

Mä olen piirtänyt tieni karttaan

Siinä missä suurin osa agilitaajista suuntasi vime viikonloppuna agirotuun, me sen sijaan käännettiin kurssi Varkauteen. Alunperin oli kyllä tarkoitus lähteä ensimmäiseen edellämainittuun tapahtumaan, mutta a) yön yli reissussa oleminen ei hontsittanut ja b) pitkät odotteluajat ratojen välillä saivat jo pelkän mielenkin väsyneeksi etukäteen.

Tuomareina Varkaudessa toimivat Eeva-Liisa Pohjanen ja Sari Mikkilä. Molemmat olivat ratojensa puolesta meille ihan uusia tuttavuuksia, vaikka nimet jo ennestään tuttuja olivatkin. Kolmosten kisat polkaistiin käyntiin Eeva-Liisan "kinkkisellä" hyppärillä, joka sisälsi jonkun verran houktusesteitä. Ihan heti radan alussa oli 4.aita aivan 3.putken vieressä tyrkyllä, joka pelotti itseäni koko radalla kaikista eniten. Toinen vaaran paikka oli 12.putkesta ulos tultaessa, jonka vieressä oli niin ikään aita ihan miltei vieressä. Ja kolmas samanmoinen oli ihan loppusuoralla.

Yllätyinkin, että sain tuon alkuhässäkän handlattua eikä Heka muutenkaan valunut noille ansaesteille koko radalla muutenkaan. Sen sijaan valkoinen puudelisaippua oli saanut itsensä jo alussa niin korkeaan vireeseen, että se liero otti ja VARASTI lähdöstä. Silloin koko pakka hajosi. Minä juoksin välillä jopa liian lujaa ja Heka oli kuin ei olisi ikinä takaakiertoja tehnytkään. Sitä sai saatella esteille ja as you know, se ei todellakaan ole Hekalle yhtään tyypillistä. Koko rata kosahti 8.esteelle, oltiin molemmat pihalla kuin lumiukot ja Heka hyppäsi aidan väärältä puolelta.

Jos ihan rehellisiä tässä ollaan, niin teki mieli tehdä tuosta koirasta radan jälkeen rukkaset lähdöstä karkaamisen takia. Tästä sisuuntuneena korjasin asennetta heti alkuunsa, kun kävin juottamassa ja kävelyttämässä Hekaa.

Agilityradalla päästiinkin sitten Sarin silmien alle. Nyt oli jo esteissä huomattavasti pidemmät välit ja rata näytti rakennusvaihessa todella kivalta. Sitä se kyllä oli. Rata sisälsi myös paljon sellaista, jossa ohjaajalla ei ollut mikään hengenhätä ehtiä jatkotilanteeseen. Voi kuullostaa oudolta, mutta lähinnä tarkoitan sellaisia kohtia, jossa ohjaajan oli vaan pakko rauhoittaa itseään ettei tukkisi koiran juoksulinjoja yms. Tästä olen äärimmäisen ylpeä omalla kohdallani, sillä onnistuin sekä pitämään itseni rauhallisena, mutta myös kiihdyttämään kun oli tarvis. Nyt Heka oli enemmän oma itsensä, juuri se irtoava ja salamaakin nopeampi tyyppi. Minä sen sijaan olin vielä ehkä liikaa kiinni edellisessä radassa, varmistelin yhdessä kohdassa liikaa ja sen seurauksena Heka syöksyi putken sijasta A:lle. Muuten rata olisi ollut 0. Kellottamisen jälkeen vieläpä voitto-sellainen. Puomin kontakti oli super, A:n juoksari oli super ja kokonaisuudessaan tästä radasta jäi kyllä varsin positiivinen fiilis. Ja hei, Heka muuten nökötti lähdössä kuin tatti!

Väsy iski viimeisen radan ja jäähdyttelylenkin jälkeen

Kiva kisareissu kaiken kaikkiaan ja kyllä ne nollat vaan liippaa NIIN läheltä. Se on vaan ajan kysymys, koska planeetat osuu kohdilleen. Nälkä kasvaa syödessä ja nyt tekisi heti mieli uudelle reissulle! Varkauden kisakenttä oli jo paaaaaljooooon paremmassa kunnossa kuin toukokuussa, nyt se oli sellainen oikeanlainen kivituhkakenttä ilman irtohiekkaa eikä Hekakaan liukastellut yhtään.

#Vesisadehymiö

Sataa kolmatta päivää putkeen ja lämpöä on abouttirallaa + 12 astetta. Ja tähän tietoon sadetta on tiedossa pitkälle ensi viikkoon asti. Ah, kesä.

MUTTA! Ennenkuin sää kerkesi kurjaksi, Heka pääsi kuin pääsikin lotraamaan järveen ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Itsestäni tuli viime vuonna ehkä hieman yli-varovainen järvessä uimisen suhteen. Edelliskesänä Heka kehitti heti kertalaakista lievän vesihännän ja olen odottanut luonnonvesien lämpenemistä ehkä jopa turhankin pitkään. Toisaalta, vesihäntä ei ole tehnyt paluuta joten eipä liiemmin haitannut odotella yhtään liikaa. Pieni valkoinen vesieläin oli sen sijaan onnesta soikeana.


Asiasta kukkaruukkuun, allekirjoittanutkin on nyt virallisesti lomalla ja tänään suunnattiinkin heti alkajaisiksi hallille. Olin jo etukäteen miettinyt mihin keskitytään, ellei rataa olisi jo valmiina. Olihan siellä ja se olikin oivallinen valssitreenin tekemiseen. Ne on aina olleet meille vaikeita, Heka valuu niissä ihan tolkuttoman pitkälle enkä minä osaa yhtään sen paremmin rytmittää niitä oikein. Sen näkee varsinkin silloin, kun rimoja tulee alas. niinkuin nytkin. Vaikeaa kuin mikä. Tuli sieltä onnistuneitakin rykäisyjä, mutta on se rytmittäminen niin pirun hankalaa.

Keinu sen sijaan, Julian ohjeilla sitä on saatu paremmaksi ja täysiä päähän asti-taktiikka toimii selvästi. Nyt oli vielä otollisin tilanne saada vire mahdollisimman korkeaksi, kun keinulle mentiin ensin keppien ja siihen heti perään putken kautta.


Kuvista voi ehkä päätellä jotakin. Taisin muistaakseni täällä jo asiasta mainita, mutta oma kamera on jälleen elävien kirjoissa. Eikä tarvittu edes uutta runkoa. Vähän jo lupailin herätellä kuvaussivustoni takaisin henkiin ja näin teinkin. Tosin suljin vanhan osoitteen lopullisesti ja perustin kokonaan uuden gallerian. Sinne pääset tästä näin: Tiina's photography.

Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen. Vanhassa galleriassa olevat kuvat siirtyvät pikkuhiljaa uuteen osoitteeseen. Eilen olinkin pitkästä aikaa kuvaamassa muualla, nimittäin kennelkerhon järjestämässä möllitoko-kokeessa. Katsotaan missä ja milloin kuvaan seuraavan kerran.

Hekan taikaöljy - Nutrolin #nutrolinlife

Miksi Nutrolin?
Oikeastaan koko idea rasvahappojen syöttämisestä heräsi vuosien 2009 ja 2010 vaihteessa, kun Hekan turkki oli vielä höttöisen pehmeä sekä takkuuntuva. Olin lukenut Nutrolin-öljystä jostakin näyttelystä saamastani esitteestä ja siellä oli maininta, että ko.öljy oli karkeuttanut erään parsonin turkkia rodunomaiseksi. Tästä innostuneena ostin yhden pullon iho & turkki-öljyä testiin ja olin positiivisesti yllättynyt, että myös Hekan turkki alkoi jämäköityä ja takkuuntuminen vähentyi.


Miksi juuri iho & turkki-öljy?
Miksi Heka ei esim.aktiivisena harrastuskoirana saa Sportti-öljyä? Tässä tulee vastaus. Hekalla on todettu kala-allergia ja näin ollen kaikki lohi- yms öljyt jotka sisältävät kalaa, ovat ehdottomasti kielletty. Iho & turkki-öljy ei sisällä lainkaan kalaa ja tämähän on kala-allergiselle koiralle oikea lottovoitto nauttia niistä tärkeistä rasvahapoista.

Öljyn vaikutukset?
Edellämainitsinkin jo turkin jämäköitymisen ja karkeutumisen, mutta muitakin vaikutuksia toki on. Jossain vaiheessa kokeilin kahta muuta, kalatonta öljyvalmistetta ja vaikka maistuvuus oli lähes yhtä hyvä kuin Nutrolinilla, eivät niiden kahden muun öljyn tuomat vaikutukset sen sijaan vakuuttaneet. Hekan anturat alkoivat halkeilla sekä kuivua ja lopulta tilanne kärjistyi niin, että Hekalta paloi agilitykentällä oikean takatassun polkuantura kokonaan rikki. Näky oli järkyttävä, anturan päällimmäinen iho oli kuoriutunut kokonaan pois. Palasin samantien tuttuun ja turvalliseen Nutroliniin, hitaasti mutta varmasti anturan päälle alkoi kehittymään ensin ohuen ohut iho ja lopulta, kolmen kuukauden Nutrolin-kuurin jälkeen anturan iho oli muodostunut kokonaan uudelleen. Silloin tein päätöksen, että en anna Hekalle enää mitään muita öljyvalmisteita. Nutrolin toimii ikäänkuin sisäisenä tassurasvana, Hekan tassut ovat pysyneet äärimmäisen hyvässä kunnossa niin agility, kuin- frisbeeharrastuksenkin parissa sekä juoksulenkeillä. Varsinkin agilityssa, kun harjoitellaan sekä teko, että- luonnon-nurmella ja kivituhkalla.

Hekan tassu ennen ja jälkeen

Tassut ovat paksut ja kovat, mutta silti silkkisen tuntuiset. Myös kynnet ovat erittäin paksut, eivät lainkaa hauraat tai halkeilevat. Välillä vitsailenkin, että millä ihmeen timanttiporalla niitä saa lyhennettyä nopeammin kun sarveinen on niin jämäkkää.

Vähän aikaa sitten Nutrolin julkaisi facebook-sivullaan tämän kuvan tekstin kera, jossa kerrotaan kuinka kuvassa olevan, 14-vuotiaan koiran korviin ei ole tarvinnut tehdä mitään putsauksia tai muitakaan ikäviä toimenpiteitä. Silloin itselläni klikkasi. Hekalla korvat ovat keränneet vaikkua hyvin vähänlaisesti, melkein olemattomasti ja tätä olenkin ihmetellyt pidempään. Ainoa asia mitä joudun korville säännöllisesti tekemään, on korvakarvojen nyppiminen. Nutrolin on vaikuttanut positiivisesti myös Hekan korviinkin. Eläinlääkärit ovat ihastelleet sen puhtaita korvia kerta toisensa jälkeen.

Summa summarum
Nutrolinilla on Hekaan monia, terveydellisiä vaikutuksia enkä voisi enää kuvitella sen ruokavaliota ilman sitä. Myös edesmennyt toyurokseni, Jimi, kerkesi syömään Nutrolinin senioriöljyä jonka vaikutukset olivat pääpiirteittäin samat, mutta myös lisäksi se teki Jimin harvenesta turkista paksumman. 

On ihan mahtavaa, että meidän saatavilla on näinkin monivaikutteisia öljyjä, ja jotka ovat vielä 100 % suomalaista laatua. 

Se on varmaan sanomattakin selvää, että Heka rrrrrrrakastaa Nutrolinia. Ruoka saattaa jäädä melko varmasti kuppiin, jos ruokalusikallinen öljyä jää lorauttamatta sinne sekaan. Nutrolin on meidän menossa mukana viikon jokaisena päivänä.

Juokse kuin Usain Bolt

Niin se vaihtui kesäkuukin heinäkuuksi ja kuluneeseen viikkoon on mahtunut yhtä ja toista. Vapaa viikonloppu tulee kyllä tarpeeseen.

Tiistaina taputeltiin kevään valmennuskausi pakettiin. Koska suurin osa Haukkuvaaran koulutuksista oli jäänyt jo ennen juhannusta kesälomille, päästiin nauttimaan koko hallin mittaisesta radasta pitkillä esteväleillä. Rata oli ihanan virtaava, mutta silti se koetteli mm.koiran esteosaamista/radanlukutaitoa pitkällä suoralla. Heka päästi kirjaimellisesti sisäisen petonsa irti ja silloin jos koskaan tuon koiran nopeus pääsee tosissaan oikeuksiinsa. Tulipahan vaihteeksi taas todettua, että Heka kyllä lukee rataa omien tulkintojensa mukaan jos itse herpaannun sekunniksikin. 

Mitään sen erityisempiä ohjauskikkailuja ei tarvinnut, juostiin 28.esteen rata kahdesti läpi takaaleikkauksilla, sylkkäreillä ja yhdellä valssilla. Hieman oli hakemista hallin toisessa päässä olevan putken kanssa ja Julia tekikin mielenkiintoisen havainnon, mitä en itse ole osannut edes tulla ajatelleeksi. Kun oma liike pysähtyy, tottakai se luonnostaan pysähtyy myös Hekalla. Tätä samaa olen itse toitottanut myös omille koulutettavilleni. On kyllä siitä veikeä laji tämä agility, että aina tuntuu oppivan uutta. Heinäkuun ajan viikottaiset valmennukset on tauolla, mutta vapaakortti toimii ja keskitytäänkin nyt hiomaan kaikkea pikkusälää kuntoon.


Keskiviikkona työpäivä kului nuorten kanssa Könkkölässä ja koska sää suosi, pääsi Hekakin messiin. Sillä riittikin työmaata pihapelien "tuomarointia" suorittaessa. Tosin Heka taisi keskittyä enemmän häiriköimiseen kuin itse tuomarointiin.


Sama video löytyy myös Nuorten Taidetyöpajan instagram-tililtä. Tuleva viikonloppu on tarkoitus viettää ihan vaan chillaillen, vähän olen kuitenkin miettinyt vieväni Hekan uimaan. Katsotaan jääkö pelkästään suunnitteluasteelle.