Sä oot messis vaikka huonolla säällä

Onpahan taas viuhottu menemään sinne sun tänne ja tehty vähän sitä sun tätä. Itseasiassa koko tiistai vaan hölläiltiin ja suunnittelin tekeväni jotain samankaltaista myös keskiviikkona, mutta kuinkas sitten kävikään?

Mentiin keskiviikkoaamuna poppariporukalla esittelemään agilitya Janakan koululle. Ratapiirros näkyy suurempana klikkaamalla kuvaa, wink wink. Rata on Julian käsialaa ja se olikin ihanaa kieputusta ja pyöritystä. Näistä koulukeikkojen radoista en sen kummemmin ole aikaisemmin "analysoinut" yhtään mitään enkä sellaista tee nytkään. Nuo ovat lähinnä olleet meille sellaisia tilanteita, missä pystyy harjoittelemaan lähtötilannetta muuallakin kuin kisatilanteessa (on muuten mielettömän hyvää häiriötä kun on monta kymmentä lasta ympärillä), ja hakemaan tatsia ulkokentällä. Jos Hekalla oli jo maanantaina Tiian treeneissä v-kahva on-asennossa, niin nyt se oli kääntynyt ihan ääriasentoon. Koira ei yhtään irronnut saatika lukittanut esteitä eikä myöskään reagoinut omaan ohjaukseeni. Huoh. Tein kaiken aivan samalla tavalla kuin tutustuessa suunnittelin, mutta videolta selvästi näkyy että unohdin taas ne mokomat jalat ja huidoin käsilläni. Se pitäisi ehdottomasti muistaa pienen koiran kanssa, että se lukee ohjaajan kroppaa lantiosta alaspäin. Kun sain Hekan kuulolle, niin kyllähän se sitten kaahotti menemään paremmin. Lapset tykkäsivät ja se on hyvä asia.

Kuva: Tiina Paananen

Sää näytti keskiviikkoaamuna uhkaavan sateiselta, mutta iltaa kohti mentäessä pilvet katosivat ja aurinko alkoi paistamaan. Olin saanut jo alkuviikosta postin saapumisilmoituksen tilaamistani frisbeekiekoista, joten kävin hakemassa frisbeet postista ja keskiviikkoiltana käytiin kiekkoilemassa. Noita kiekkoja tuntuu olevan niin sataa erilaista; Eri säätyypeille, eri puruvoimalle ja ties mille. Mistä sitten oikein tiesin hankkia juuri Hekalle sopivat kiekot. Kyselin muilta koirafrisbeeharrastajilta neuvoja ja päädyin Hero Pup 120-kiekkoihin. Ko.malli sopii aloittelijoille ja varsinkin pienille koirille. Hekan kanssa on treenattu näin alkuun lähinnä sitä, että se uskaltaa tarttua kiekkoon ja pitää sitä suussaan ja sehän tuntui kuin liimautuvan kiekkoon kiinni. Tämän jälkeen keskityttiin siihen, että Heka uskaltaisi ottaa kopin ihan pienen matkan (n.metrin päästä.) Ei ollut mitään ongelmia sen(kään) suhteen. Tiesin kyllä, että Heka saattaisi tästä lajista tykätä, mutta sehän tuntuu olevan kuin luotu kiekkoilemaan. Ja mikä parasta; Sitä ei tarvitse kieltää haukkumisesta! Missään kisamielessä me ei tätä frisbeetä harrasteta, mutta Hekan kanssa ei pitäisi koskaan sanoa että ei koskaan. Lähinnä tavoite olisi nyt oppia lajin perusteet ja tehdä freestyle-tyyppinen kiekko-ohjelma ihan musiikin tahtiin. Siihen tavoitteeseen meillä on vielä matkaa, mutta mikäs kiire tässä on.

Helatorstai menikin sitten tuomaroidessa, aamusta iltaan. Päivällä olin keski-suomen vinttikoirien kesätapahtuman "voittaja 2014"-tyyppisessä leikkimielisessä näyttelyssä tuomarina. Onhan sitä ennenkin tullut pyörittyä mätsärituomarina useammankin kerran, mutta nyt pisti ihan hitusen jännittämään kun jokaisesta vinttikoirasta piti antaa kirjallinen arvostelu! Kai siitä ihan kunnialla selvisin ja sain hyvästä koiran lähestymis/käsittelytavasta kiitosta. Jokaisen vinttikoiran kohdalla olin aivan lumoissa niiden uskomattomasta lihaskunnosta. Sitä ei voi käsittää, ennenkuin itse pääsee nitä koplailemaan. Sain paikanpäällä hyvää ruokaa mahan täyteen ja erityisen otettu olin saamastani tuomarilahjasta.


Royal Canin-agilityputki, 2 kg Golden Eagle-poweria, samaisen merkin lick it (nuolaistava) herkkudödö (mikä lie) ja varsinkin Hekan mieleen ollut vinkuva ankkalelu. Onneksi äitini kerkesi omilta kiireiltään ottaa molemmat koirat hoitoon, koska kun tulin kotiin, kerkesin vaihtamaan vain kuivat vaatteet jonka jälkeen suuntasin aholaitaan tuomaroimaan agilityepiksiin. Olin mölliluokan tuomari ja vähän kyllä mietittiin, että tuleeko sitä populaa ollenkaan vai ei, koska oli kylmä, tuuli ja vettä satoi välillä. Hyvin saatiin kisat vietyä läpi ja onneksi sade ei koiraihmisiä pelota. Juurikin siitä keskusteliin vinttikoiraharrastajien kanssa, että he ovat ratajuoksukisoja kiertäessään uhmanneet niin sadetta kuin hellettäkin. Sen näki, koska yksikään vinttikoiran omistaja ei säästä valittanut. Kaikilla oli hymyt kasvoilla.

Tämä taisi nyt olla toukokuun viimeinen päivitys, sillä sunnuntaina on jo kesäkuu. Ollaan heti tuolloin Hekan kanssa mukana showhau-tapahtumassa kodin terralla "markkinoimassa" ja edustamassa agilitya, sekä keski-suomen kennelkerhoa.

Capriccio - päähänpistoja & oikkuilua

Iiiiiihaaanaaa! Eilen oli jälleen Tiian valmennus. Edellisestä olikin aikaa melkein kuukausi, Tiia siirsi yhdet treenit sillä oli WAO-kisamatkalla Italiassa. Mutta upeasti heillä oli Bondin kanssa kisat menneet! Sanonko vielä kerran, että on mahtavaa saada olla Tiian koutsattavana!

Eikä mekään siltä Italialta täysin "vältytty" kun Tiia laittoi radalle tuulahduksia sieltä. Treenin teema oli capriccio, mikä tarkoittaa Italiaksi päähänpistoa ja oikkua.

Ratapiirroksen saa isommaksi kun klikkaa itse kuvaa. Se on vain muodon ja tekstin sujuvuudeen vuoksi noin pienenä näkyvissä. Me ei olla treenattu Heinolan kisojen jälkeen juuri mitään. Ellei sitä viime perjantain koulunäytöstä lasketa. Tuli ns.kiintiö täyteen valsseja kisaradoilta, mutta enpä niiltä nyt sitten välttynytkään. Tällä(kin) radalla nimittäin valssit pyöri useampaankin kertaan. Sen tekeminen nopealla koiralla on RASITTAVAA. Ja tee vielä monta peräkkäin. Vähemmästäkin menee jalat solmuun. Alussa 1-3 persjätöt ja itseasiassa 3-4 oli myös mahdollinen ottaa persjätöllä, mutta itse olisin vain ollut Hekan tiellä joten tein vain 4.aidalla takaakierron ja lähetin koiran kepeille leikaten takaa toiselle puolelle. Kummallakin kierroksella Heka jätti useamman kerran kaksi viimeistä keppiväliä pujottelematta ja sitä samaa teki myös pari muutakin koiraa. Ilmeisesti tuo aivan vieressä ollut A saattoi häiritä, Hekaa se tuntui ainakin häiritsevän. 6.putkelle hirtto, joka ei toiminut yhtään. Ei mitenkään päin. Jouduin ohjaamaan Hekan kepeillä aivan loppuun kun varmistelin, että se pujottelee ihan viimeiseen väliin asti ja se taas ajoi omaa linjaani putken väärää päätä kohti. Kyllä me yksi hirtto 6.putkelle saatiin onnistumaan, mutta sekin niin että olin itse melkein siinä putken suussa kiinni. Sitten oli jo kiire A:lle ja eiköhän Heka juokse tyylikkäästi ohi. Yritin keppien jälkeen kääntää valssille, mutta ei se toiminut yhtään sen paremmin. Huoh.

No entä tuo A sitten? Sanoin jo Tiialle, että nyt oikeasti pelottaa mitä tulee tapahtumaan ja tällä kertaa ne pelot osuivat ihan oikeaan. Heka loikkasi kontaktipinnan yli ihan huoletta ja se pirulainen vielä jatkoi matkaansa hyppäämällä 2 aitaa lisää. Tuolloin oikeasti kirosin hiljaa mielessäni millaista on ohjata koiraa, joka palkkautuu siitä radasta ja itse esteistä. Tiia otti lähellä olevien aitojen rimat kokonaan pois ja sanonko että Heka oli erittäin närkästyneen näköinen tästä tempauksesta. Mutta...sitten alkoi kaveri kuunnella ihan eri tavalla. A piti ottaa ihan erikseen ja Tiia oli apparina palkkaamassa oikeasta suorituksesta. Kyllä se oikea rytmi muistui Hekan mieleen ja jätettiin A ihan omaan arvoonsa kahden onnistuneen juoksarin jälkeen. Oltiin yksissä tuumin sitä mieltä, että Heka ei vielä kestä sivuttaisirtoamista A:lla ja uskottiin tuon putken vaikuttavan niihin yli loikkimisiin. Kun ohjasin toiselta puolelta, ei edes yrittänyt loikata.

8-12 oli sitten yhtä valssaamista ja ne kyllä onnistuivat yllättävän hyvin. Kerran huitaisin huolimattomasti 11.aitaa kohti ja Heka meni ohi, mutta tässä taisi olla koko treenin ehkä onnistunein pätkä. 12.putkelle persjättö, 13-14 jälleen valssi ja olen tuosta kyllä aika iloinen, miten hyvin Heka lukitti 15 aitaa koska kun kerran vaan polkaisin sitä kohti, olin jo reilusti 10 metriä koiran edellä. Piti muuten täällä sanoa ääneen, että puomin kanssa on sujunut, niin nyt se ei todellakaan sujunut. Ihan lähellä oleva putken pää häiristi Hekaa suunnattomasti ja ylihän se juoksi ja sinkosi suoraan putkeen. Typeränä vein Hekan takaisin kontaktille ja olin aikeissa palkata kun Tiia huutaa "Etkä muuten nyt palkkaa sitä koiraa! Ota puomi uudestaan jos haluat palkata." Sitten tultiin niin nätisti ja pysähdyttiin niin hyvin. 17.putkelle hirtto ja nämä kyllä onnistui, mitä nyt vähän ylimääräistä lenkkiä meinasi tulla mutta parani koko ajan. 18-20 kohtaa mietittiin pitkään. Osa polkaisi koiran putkeen ja juoksi sitten putken toiseen päähän ottamaan koiraa vastaan, mutta itse tiesin jo sanomatta että törmäyshän siinä Hekan kanssa tulee kun yrität sen kanssa juosta kilpaa. Niinpä tein muurin jälkeen tiukan valssin ja putkeen. Yritys hyvä 10. Unohdin monta kertaa polkaista Hekaa muuria kohti ja eihän se silloin sinne edes yrittänytkään mennä. Sen kerran kun muistin polkaista, unohdin sitten jarruttaa putkelle ja siellä se Heka taas sinkoili kahden ylimääräisen aidan verran. On tämä vaan niin vaikeaa, niin vaikeaa. Kun saatiin palaset loksahtamaan paikoilleen, muistin polkaista sekä jarruttaa putkeen, niin päästiin kuin päästiinkin sujuvasti jatkamaan ja ihan oikein.


23.putkelle hirtto, mutta yllättääkö jos sanon että ei toiminut. Tiia ehdottikin, että tekisin muurin jälkeen valssin, mutta aloin änkyttämään vastaan -> jäähylle. Tuota piirrettä arvostan Tiiassa oikeasti tosi paljon, että kun itselläni alkaa keittää ja v-käyrä nousta niin sitten vaan tauolle. Toisella kerralla tein sen valssin siihen ja ihmeellistä, se onnistui. Loppu olikin enemmän ja vähemmän sähläämistä. Heka lukitti kerta toisensa jälkeen puomin - tyyppi edes katsonut mihin olin menossa ja vaikka kuinka yritin laseroida oikein, niin Hekalla oli keskari pystyssä ja hän päätti että se on tämä puomi. Oli miten oli. Tiia joutui lopulta menemään puomi eteen tukkimaan Hekalta tien, koska Heka ei yksinkertaisesti kuunnellut. Sillä ei ollut aikomustakaan kuunnella. Heka meinasi ensin juosta suoraan Tiiaa päin, mutta sitten se huomasi että "hups" ja paineli putken ohi! Kyllähän se sinne putkeen monen yrityksen jälkeen saatiin ja loppua kohti vaan parani, mutta sitten piti vielä 26.aidalla valmistautua jarruttamaan koiraa ja kääntää se valssilla 27.aidalle ja mennä siitä loppuun. Ohjaajan epätoivoiset ei kerkee-huudot on laitettu videolle ja ehkä siitä näkee, että oli aika toivotonta edes yrittää ehtiä jarruttamaan. Niinpä (vastoin Tiian ohjeita) uhmasin ja tein 27.aidalle takaaleikkauksen, joka itseasiassa olikin sitten paljon parempi vaihtoehto.

Ihan hirveää taistelua koko treeni, mutta oli siellä onnistuneitakin kohtia, mm. alun persjätöt ja 8-12 valssit. Pienen hinkkaamisen jälkeen onnistui muutama muukin juttu. Jostain syystä en voi tehdä muuta kuin nauraa. Nyt on kyllä lukemattomia asioita treenilistalla, että pakko ihan listata ylös: A:n sivuttaisirtoamisen vahvistus, hirtot oikealta puolelta, polkaisut ja sitten tietysti ne kontakti/putkierottelut. Pakko muuten myöntää, että en ole nyt tämän valmennusjakson aikana treenannut itsenäisesti muuta kuin A:ta. Olen unohtanut tekniikan hiomiset yms. Hävettää. Treenaamattomuuden puute tuli nyt hyvin esille ja se herätti. Tällä viikolla olisikin nyt tarkoitus käydä itsenäisesti hallilla ja pohtia mitä treenataan ja vahvistellaan milloinkin. Seuraava valmennus on jo ensi maanantaina ja nyt oikeasti skarpattava. Tämän ja viime valmennuksen välissä oli alle kuukausi aikaa tehdä vaikka mitä, niin me ollaan vaan huolehdittu A:sta ja unohdettu kaikki muu. Tiina, ei näin. Nyt skarpataan ja ryhdistäydytään. 

"Hei tää on se batterykoira"

"Tuo koira on juonut batterya kun se pääsee menemään noin lujaa!"

Näin totesi tänään eräs 7-vuotias poika Hekasta, kun olimme Tikan koululla agilitynäytöksessä poppariporukalla. Kumminkin. Kaikesta huolimatta. Ei ole kyllä ihmisten eikä koirien ilmoja nämä näin ja vaikka näytös oli jo aamulla klo. 10.00, tuntui silti aivan liian kuumalta. Jokainen rundasi radan kahdesti läpi ja kummallakin kierroksella Heka tiputti yhden riman. Ilmeisesti linjasin liian huonosti ja sitten valssikin lähti venymään, jolloin Heka arvioi hyppyetäisyyden väärin. Tai sitten se johtuu puhtaasti siitä, että koko talvi on treenattu keinonurmella hallissa ja nyt Heka vasta hakee tatsia myös niille hiekkakentille. Never know.

Esityksen jälkeen lapset saivat tulla silittelemään koiria, jotka sitä sietivät/kestivät. Hekahan ei ole ikinä ollut lasten ystävä ja sanoinkin, että sen kannattaa antaa olla rauhassa. Hetken Heka saikin olla rauhassa, mutta sitten kun itse siirryin sen viereen, niin hetken päästä oli jo yksi käsipari, lopulta toinen, kolmas jne sitä silittämässä. Heka oli aluksi kovin varautunut, häntä oli alhaalla ja se istui allekirjoittaneen jalkojen päällä, mutta sitten se rentoutui ja jopa ihan oma-aloitteisesti lipaisi muutamaa lasta joko käteen tai suoraan suupieleen. Kysyinkin, että kuka on käynyt Hekan vaihtamassa, sillä eihän se ole lainkaan oma itsensä. Olen positiivisesti yllättynyt Hekan käytöksestä. Kovasti lapsia tuntui kiinnostavan miten kauan Hekan kouluttaminen agilityyn on kestänyt yms. Oli kiva aamupäivä, vaikka olikin tuskastuttavan kuuma.

Jos joku vain mainitseekin seuraavan viikon aikana minulle sanat maali tai  pensseli, niin en vastaa seurauksista. Kun tultiin Tikan koululta kotiin, käytin wuffet lenkillä ja painelin aholaitaan Jessin seuraksi kunnostamaan kennelkerhon esteitä. Ruuvattiin, vasaroitiin, porattiin ja lopulta...maalattiin. 6 tuntia. Putkeen. 16 siivekettä, aitojen rimat, pujottelu ja pituus saivat ihanan violetti/valkoinen-värityksen. Voin kertoa, että n. puolessa välissä urakkaa ei kumpaakaan enää hirveästi naurattanut. Vaikka oltiin varauduttu lippiksillä, huiveilla ja aurinkorasvalla, niin silti onnistuttiin itsemme kärventämään. Selkäkin huutaa hoosiannaa ja vasemmassa polvessa on joku ihan ihmeellinen nestekertymä. Ja lämmintä oli kahden aikaan +29,1 astetta. Mutta esteistä tuli kieltämättä aika hienot ja ne näyttivät kuin uusilta.

Arvatkaa muuten mitä? Me ollaan innostuttu KOIRAFRISBEESTÄ! Koko idea ja ajatus lähti oikeastaan siitä, että koiratanssi on alkanut oikein urakalla tympimään. En enää itsekkään voi sanoa nauttivani siitä, mutta erilaiset temput yms on aina olleet kivoja ja Hekan mielestä varsinkin hypyt on ihan parhaita. Siitä se idea lähti itämään. Katsoin youtubessa monia erilaisia koirafrisbeevideoita ja mietin, että tässä voisi ihan oikeasti olla se meidän seuraava juttu. Tänään kaupoilla käydessäni bongasin urheiluosastolla frisbeegolfiin tarkoitettuja kiekkoja ja ostin yhden ihan vaan kokeilumielessä. Heka ei ole ikinä edes nähnyt oikeaa frisbeetä, sellaisella pehmoversiolla on kyllä leikkinyt kun sattuu löytymään omasta takaa. Kunnon frisbeetä ei. Heka onkin nyt perjantai-illan ajan tehnyt tuttavuutta frisbeen kanssa. Epäilin, että sitä inhottaisi ottaa moinen kapistus suuhunsa mutta ei. Jo ensimmäisen minuutin jälkeen frisbee oli ihan paras asia maailmassa ja se mitä uskalsin sisällä matalia heittoja tehdä, kaveri nappasi jokaisen niistä kiinni. Iski kuin sika limppuun. Tuo ilme kertoo varmaankin kaiken oleellisen. Heka tuijottaa frisbeetä ihan haltioissaan ja odottaa koska se lentää. Uskoisin, että meidän koiratanssiharrastuksesta on apua koirafrisbeessä. Hekalle on opetettu monia erilaisia temppuja, varsinkin erilaiset hypyt on sen suosikkeja ja niitähän tässä lajissa käytetään. Näen jo sieluni silmin valkoisen elosalaman sinkoilemassa kiekkojen kanssa.

Juttelin facebookissa erään tunnetun koirafrisbee-harrastajan kanssa ja kun näytin hänelle Hekan kuvaa, hän sanoi heti sen kropan olevan täydellisessä lihasmassassa juuri koirafrisbeetä varten. Kyllä me ainakin nyt kokeillaan miltä tämä tuntuu, mutta Heka on ollut ihan täysillä mukana alusta asti.


Tässä vielä se sama bodarikuva myös tänne blogin puolelle. En edelleenkään käsitä, että missä vaiheessa Heka on tuollaisen rintavarustuksen kehittänyt. Eilen käytiin myös korkkaamassa kesän uimakausi, kun Heka saalisteli vesileluaan. Huomenna otetaan varmasti uusiksi.

Kennelkerhon toiminnan esittelypäivä

Viikonlopun jäljiltä ei olla mitään sen erikoisempia duunailtu. Paitsi eilen. Kennelkerho järjesti omalla kentällään aholaidassa toiminnan esittelypäivän, jossa esiteltiin kerhon harrastustoimintaa näytöksillä ja tietoiskuilla. Lisäksi lajeja oli mahdollista päästä kokeilemaan myös oman koiran kanssa.

Olin lupautunut Hekan kanssa agility ja -koiratanssinäytöksiin. Vaikka yleisöä ei tungokseksi asti ollutkaan, Hekasta oli enemmän kuin kivaa päästä kurvailemaan 6 esteen rallia. Koiratanssinäytöksessä olimme ainoa koirakko, joka esiintyi htm:llä. Tuumailin jo viikkoa ennen että millä väkerryksellä sitä oikein esiintyisi, mutta päädyin meidän tuttuun ja turvalliseen Marry Me-ohjelmaan. Yhden position sentään vaihdoin aivan ohjelman loppupäähän, mutta olin jo lähes satavarma ettei Heka pysty ihan täysillä nokkaansa tukossa pitämään. Koreografia on sille tuttu, se mokoma tietää jo liian hyvin mikä positio seuraa minkäkin jälkeen, sitten alkaa mopo keulia ja vauhti kiihtyä. Onneksi satunnaisia haukahduksia tuli vasta ihan loppupuolella ja ihan lopussa ei enää yhtäkään. Nyt kyllä viimeistään menee htm-musiikki vaihtoon ja täytyy ruveta ihan tosissaan virittelemään jotain uutta. Tuo ennakoimisesta johtuva keuliminen ärsyttää.

Oli kuulemma ne Heka ennakoinnit näkyneet ihan yleisöön asti.

Henri Luomala oli ottanut Heinolassa kuvia mineistä sekä medeistä ja ilokseni huomasin, että Hekakin oli takertunut linssiin. Yhden kuvan laitoinkin jo edelliseen bloggaukseen näytille, mutta tässä ne muutkin vielä.




Tuo viimeisin kuva nousi kyllä ehdottomaksi suosikkikuvakseni, mitä Hekasta on agilityradalla saatu. Joku muukin kuvaaja oli ilmeisesti ollut paikalla, sillä järjestäjän puolelta kuvia lupailtiin myös sieltä taholta. Niitä odotellessa.

Olin alustavasti lupautunut perjantai-aamupäiväksi Tikan koululle agilitynäytökseen Hekan kanssa, mutta nyt näyttäisi siltä että työt sotkee harrastuksia. Toisaalta voi olla hyvä antaa elosalaman nyt huilailla useammankin päivän kuin yksi tai kaksi. En tiedä olenko jo neuroottinen, mutta jotenkin tuntuu ja näyttää siltä, että tuossa vasemmassa etujalassa/olkavarressa on jälleen jotain isompaa lihasjumia. Tahti agilityn suhteen on ollut melkoinen ja olen nyt itse hieronut ja venytellyt Hekaa useammin. Magnesiumia ja glukosamiinia menee edelleen vuorottain 6 viikon välein. Sain kuitenkin varattua Päiviltä hoitoajan Hekalle juhannusviikolle. Juhannuksena ja sen jälkeen pidetään hieman pidempi tauko kisoista, kun pitää olla äidin apuna muutossa ja Jimille varasin ajan hammaskiven poistoon. Huomisesta lähtien onkin taas luvattu ihan törkeää hellettä, eli mitään erikoisempaa ei täällä varmasti tehdä. Korkeintaan ollaan ihan hyytyneitä.

Yläkaupungin yö & helteinen Heinola

Olipahan taas viikonloppu. Lauantaina olin jo perinteeksi muodostuneessa yläkaupungin yö-tapahtumassa osallisena molempien koirien kanssa. Päivällä vierähti parisen tuntia mäki-matin perhepuiston lastentapahtumassa Jimin kanssa ja illalla esiinnyin Hekan kanssa lounaispuistossa. Järjestelyjä oli parannettu viime vuodesta jolloin vannoin, etten enää koskaan ko.tapahtumassa esiinny jos informaatio kulkee noin huonosti. Nyt kaikki toimi niin järjestelyjen, tiedon kulkemisen ja musiikin toistamisen suhteen ja meillä oli käytössä SUURI hiekkakenttä missä riitti lääniä juosta. Esitys meni niin nappiin kuin se ikinä vaan voi mennä eikä haukkuakaan ilmennyt häiritsevästi. Milloinkohan viimeksi olen ollut koiratanssiesiintymisen jälkeen näin iloinen? En edes muista. Jimi oli ihan omassa elementissään lasten rapsutettavana ja sitä ei tunnu häiritsevän, silittääkö sitä yksi vai useampi käsipari.

Seuraavana päivänä meillä olikin sitten agikisat Heinolassa. Olin ilmoittanut Hekan kahdelle radalle; Hyppärille ja puolen vuoden tauon jälkeen tehtiin paluu myös agiradalle. Ratoja olisi ollut tarjolla 3 (2 agi + 1 hr), mutta koska en ollut aivan varma mitä meidän A:n juoksukontaktin kanssa tapahtuu, katsoin paremmaksi juosta vain toisen agiradan. Tuomarina oli Minna Räsänen, jonka ratoja jännitin aivan hirmuisesti etukäteen. Olen kisannut Minnan radoilla viimeksi v. 2011 silloin kun oltiin vielä 1.luokassa. Jos jo silloin rata tuntui vaikealta, mitään helppoa ei kannattanut nytkään odottaa. Tulipahan kukistettua ne turhat pelot Minnan radoista.

Hei jiihaa! Äidin läppäriltä löytyi flexitrack ja sain piirrettyä radat muistiin. Estevälit yms ei ehkä mene oikein ja joku aita saattaa vähän heittää, mutta tämmöinen oli hyppäri pääpiirteittäin. Hirmuisen paljon oli sellaista ns. vauhdin pysäyttelyä tai vähintään hidastamista, mistä en hirmuisesti pitänyt. Eihän kolmosissa ole tarkoitus lasettaa niin helposti menemään kuin esim. ykkösissä, mutta tässä oli vääntöä ja kääntöä mielestäni ihan riittämiin. Keskityin rataantutustumisessa jakamaan radan osiin ja käymään ne osat rauhassa läpi ja miettien kuhunkin kohtaan sopivat ohjaustekniikat. Mietin pitkään miten kannattaisi hoitaa tuo kepeille vienti. Ensin mietin siihen pakkovalssia, mutta tiesin sen ajavan Hekan 95% todennäköisyydellä ohi, joten päädyin ihan vain kääntämään ja keppien loppuun persjättö. Heti 4.aidalla tiukka valssi ja putkeen. 6 ja 7.aidan väliin flip (uskalsin hei käyttää sitä kisatilanteessa!) ja jälleen tiukalla valssilla putkeen. Koiralla olikin suora linja 9.aidan taakse, joten pieni tyrkkäys sinne ja 9 sekä 10.aidan väliin persjättö, joka muuten meinasi vähän valahtaa. Oikeastaan ehkä eniten miettimistä vaati kohdat 13 ja 14. Mietin 13.aidalle pakkovalssia ja viskileikkausta. Otin riskin ja tein viskin mikä johti siihen, että Heka hyppäsi ko.aidan sitten vielä takaisinkin. HYL sieltä sitten saatiin, mutta mentiin loppuun asti suunnitellusti; 14.aidalta valssilla putkeen, 15.putken jälkeen persjättö, muurille valssilla, putkeen toisella valssilla ja 22.aidalle päällejuoksu suorinta tietä maaliin. Että eipä olisi paremmin voinut mennä. Tai no, olisi jos olisin ohjannut 13.aidan loppuun asti mutta mitä menin hätäilemään. Minna sanoikin, että rata oli ikäänkuin sellainen ns. valssiharjoitus ja siltä se kyllä tehdessä tuntui. Taisin tehdä ennätyksen valssien käytön suhteen. Erittäin läheltä piti 0, mutta olin tosi tyytyväinen Hekan työskentelyyn ja siihen, miten hyvin se reagoi tiukoissa kurveissa ja käännöksissä. Eikä pienintäkään merkkiä ryöstämisestä lähdössä. JES!

Tota joo. Siirryin omalle läppärille ja tämä oli sillä välin kadottanut luonnoksesta sen agiradan piirroksen. Lisään sen jälkikäteen, mutta sitä ennen saatte tyytyä kuvattomaan selostukseen. Kieltämättä pisti vähän jännittämään ja se oli allekirjoittaneelta aika harvinaista. En ole enää vuosiin osannut jännittää kisoissa. Se mikä radalla jännitti, oli nimenomaan se A, joka suoritettiin aikalailla radan loppupäässä. Rataprofiili oli helpompi kuin hyppärillä, mutta kyllä sielläkin sai valssilla pyöriä useampaankin otteeseen. Tässäkin oli alussa mielenkiintoinen vienti kepeille, koska siinä olisi huolimattomuuttaan voinut työntää koiran suoraan puomille. Moni ottikin 2.aidalla koiran vastaan ns. ihmisnuolella, mutta meillä se ei tullut kysymykseen. Syy selviää Tiian valmennuksen videosta "pääsiäispöytä mielessä." Persjätöllä koira olisi satavarmasti hukkunut selän taakse, joten ei muuta kuin valssit kehiin. Kyllä muuten valui, miten se pystyikin valumaan noin pitkälle? No ei sillä, sain Hekan kalasteltua ja päästiin kepeille sujuvasti. 7.aidalle päällejuoksu ja jälleen päädyin 8.aidalla viskileikkaukseen, vaikka edellisellä radalla sen käyttö kostautui. Nyt muistin mielessäni ohjata loppuun asti ja siitä kunnon tykityksellä putkeen. 10.aidalle päällejuoksu, 11.aidan jälkeen valssi ja sitten radan meille ehdottomasti haastavin kohta - puomi/putkierottelu. Näitä ollaan treenattu aivan liian vähän, joten vaikka kuinka yritin puomia lukittaa, putkeenhan se Heka sujahti ja sieltä rapsahti toinen HYL. Mentiin loppuun asti kisanomaisesti nytkin, sillä A:ta oltiin tultu varta vasten tekemään. Heka yllätti täysin tekemällä varmasti tähän astisen parhaimman juoksarin A:lla ja vielä kisatilanteessa. Myös muut kisaajat sanoivat sen olleen ihan täydellinen. 20.aidalle persjättö ja siitä suorinta tietä maaliin. Olen suorituksiin ERITTÄIN tyytyväinen.

Eniten ilahduttaa se, että ne kohdat radalla joihin olisi luullut kosahtavan, onnistuivat ihan sillä tavalla kuten rataantutustumisessa suunnittelin ja molemmilla radoilla oltiin niissä nollissa kiinni. Pieniin "kauneusvirheisiin" ne sitten katosivat, mutta ne nollat on oikeasti jo ihan näpeissä kiinni. Minnakin sanoi, että Hekalla ei nollat tule jäämään ajoista kiinni ja kärkeen se kuulemma vetää kirkkaasti, kun kaikki planeet osuu kohdilleen. Hyppyradalla kerkesin nähdä Hekan ajan ajastimesta ennenkuin se nollattiin; 31,83 s (-12,17 s) eli kyllä sillä todellakin ajat näyttää kolmosissa riittävän. Ennen sinne, tänne ja päättömästi joka suuntaan sinkoileva Heka alkaa pysyä käsissä enkä itse paniikissa ohjaa ja huido ihan minne sattuu. Tatsin voisi sanoa olevan hyvä ja jotta se paranee, viskelin eilen illalla kisoista kotiin tultuani läjän uusia kisailmoja menemään. Toisella radalla ei ollut lähdönkään suhteen mitään ongelmia, tyyppi nökötti kuin tatti.

Katsokaa vaikka itse, siinä se nököttää. (C) Henri Luomala
Kiva reissu kaikinpuolin, vaikka olikin hellettä ja olin yksinäni liikenteessä. Kisapaikka oli vanha ravirata ja kisat aivan keskellä kenttää, johon aurinko paistoi ihan kirkkaan siniseltä taivaalta koko ajan. Onneksi reunalla oli varjoisiakin paikkoja ja kisajärjestäjät olivat avanneet kisaajien käyttöön lähteen, jossa koiria pystyi kivasti viilentämään.

Jimi oli eilisen kisapäivän ajan äitini mukana mökillä ja voin sanoa, että illalla täällä oli 2 erittäin väsynyttä karvakorvaa joita ei edes allekirjoittaneen iltapala saanut liikkeelle. Tänäänkin ollaan vaan huilailtu ja tehty pidemmät lenkit aamupäivällä ja illalla. Mittari huitelee melkein +30 asteessa. Kuka tilasi tämmöiset helteet näin toukokuulle?! Ei sillä, kivaahan se on että on lämmintä, mutta ei tämmöistä tropiikkia jaksa. Onneksi huomenna on reilut 4 astetta (iso ero on joo), kun ollaan Hekan kanssa mukana kennelkerhon lajiesittelypäivässä.

Se on NIIN hilkulla & NIIN pienestä kiinni

Mutta nyt ei ole kyse nollista, joskin kyllä nekin alkavat olla hilkulla ja pienestä kiinni. Nyt puhun Hekan A:n juoksukontakteista.

Olin maanantaina sekä töissä että kisaamassa Haukkuvaaran epiksissä. Menin paikalle hieman normaalia aikaisemmin hallin ollessa vielä tyhjillään siinä vaiheessa, jotta pystyin kaikessa rauhassa treenailemaan A:ta ihan kertausmielessä. Hekan fokus on jo paljon paremmin eteenpäin, joten appariakaan ei enää tarvita ihan joka kerta. Tehtiin ensin 2 + 2 toistoa ponnarilla molemmilta puolita ja sama 2 + 2 ilman ponnaria myöskin kummaltakin puolelta. Kaikista vaikeinta on edelleen olla katsomatta koiraan päin, mutta nyt minun oli aivan pakko vilkuilla vähäsen jotta pystyin arvioimaan naksautanko vai en. Laukka osui hyvin alastulolle sekä ponnarin kanssa, että ilman. Palkkana oli namikupin sijasta pallo, jonka heitin välittömästi eteenpäin.

Itse epiksissä kurvailtiin yhteensä neljällä radalla; Putkiluokassa (1 + 1 uusinta) sekä alokkaissa (1 + 1 uusinta.) Putkiluokkaan osallistuttiin lähinnä siksi, että Heka sai päästellä enimmät höyryt itsestään ulos. Putkiluokassa oli pelkkiä aitoja sekä putkia ja se olikin sellainen ns. rallittelurata. Ratapiirroksia en enää löytänyt, joten en ala näitä nyt sen kummemmin analysoimaan. En kyllä tiedä minkä ihmeellisen aivopierun kehitin ensimmäisellä kierroksella, kun valitsin ihan oman reitin suorittaa sitä rataa ja aivan miten sattuu. Yleensä se on Heka, joka menee omia reittejään jos en ohjaa selkeästi. Toinen rata juostiin vitosen arvoisesti läpi, tämä ohjaaja tässä näin ei muistanut polkaista tarpeeksi erästä aitaa kohti ja tottakai taitava koira meni silloin ohi. 

Hekan aika putkiluokassa oli jotain 26 s ja risat päälle.

Saatte taas kestää näitä täytekuvia (kuvaaja Salla Kuikka), kun ei ole ratapiirroksia ja pelkkä teksti näyttää kovin tylsältä. Alokkaiden radalla olikin sitten se kuuluisa A sekä puomi. Meidän tavoite näissä epiksissä oli testata A:n juoksukontakti ihan kisatilanteessa. Olin jo etukäteen nakittanut apparin naksuttamaan A:lle, jotta pystyin itse keskittymään vain suorittamiseen ja pitämään fokuksen eteenpäin. Ensimmäisellä radalla jouduin kuitenkin tekemään sen itse (appari ei ehtinyt vielä paikalle), mutta aiempien treenauksien pohjalta päätin naksauttaa, heittää Hekalle pallon ja juosta ulos radalta. Ensimmäisellä kierroksella myös ponnari oli vielä apuna alastulolla. Hirvitti lähinnä se, että puomi suoritettiin ennen A:ta ja puomilla olen päättnyt pitää pysäytyskontaktin. Epäilin, että sekottaisiko Heka juoksukontaktin A:lla pysäytykseen. Puomilla se stoppasi todella hienosti molemmilla radoilla - ei pienintäkään yritystä juosta läpi tai rönsyillä. Kun lähestyttiin A:ta, nappasin naksuttimen taskusta ja...hilkulla oli, mutta Heka osui alastulokontaktille. Katsoin sen jälkikäteen videolta (kiitos kaimalle kuvaamisesta) ja se oli todellakin ihan pienestä kiinni. Toisella kierroksella tehtiin rata alusta loppuun asti kisanomaisesti, ilman ponnaria mutta avustaja oli nyt naksuttamassa puolestani. Myös toinen juoksukontakti oli hilkulla ja pienestä kiinni. En voi sanoa olevani 100% tyytyväinen näiden suhteen, se on jotain 60% kieppeillä. Haluan ihan kunnollisen kosketuksen kontaktipinnalle, en mitään hilkulla olevia. Se on näytettävä tuomarienkin silmissä selvältä osumalta. Jos jotain positiivista näissä oli, niin Heka ei kertaakaan loikannut yli. Siitä olisi seurannut välittömästi sylikyyti ulos radalta.

Tehtiin tosiaan rata sitten ihan loppuun asti ja maaliin tultiin tuloksella 5 (rima putosi) ajalla 28,33 s (26,67 s.) Tulos olisi oikeuttanut alokasluokan 1.sijaan, mutta mehän teimme radat ns. ulkopuolisena koska kisataan virallisesti jo kolmosissa. Tiedättekö miten hyvältä tuntuu nähdä tuloslistassa (vaikkakin epiksissä) pitkästä aikaa numeroita eikä sanaa HYL? Voin sanoa, että aika helvetin hyvältä. Noin kokonaisuutena epiksistä jäi onnistunut fiilis ja tätä on sitä kauan muuten etsitty. Heka pysyi kaikilla radoilla myös hyvin lähdöissä, en ole hetkeen kokenut yhtä hyvältä tuntuvia lähtötilanteita kuin nyt. Näyttää siltä, että tunnelin päässä näkyy jo pieniä valopilkkuja.

Kirjoitellaanpa tänne pitkästä aikaa myös Jimin kuulumisia. Minulle aina valitetaan siitä, että Jimistä kuulee nykyään yhä harvemmin ja että onko vanha herra enää edes elossa. Kyllä on ja hyvin kuulkaa voi. Jimin kuulumiset vaan painottuisivat melko lailla ruokaan, nukkumiseen ja lenkkeilyyn, joten ei niistä jaksa joka kerta erikseen mainita. Vaan eilen meillä oli Jimin kanssa pitkästä aikaa kaverikoiravierailu, tällä kertaa Keljon vanhainkotiin. Aikani on kulunut nyt pitkälti Hekan kanssa treenatessa sekä kisatessa ja useimmat näistä edellämainituista ovat osuneet kaverikoiravierailujen kanssa päällekkäin. Nyt kalenterista löytyi sopiva aukko. Voi pienen ja vanhan hönöjäärän riemua kun näki, että otin kaapista kaverikoirahuivin. Vierailulla Jimi olikin reipas kuin mikä ja kävi useammassa eri huoneessa vanhusten paijattavana. 

Tänään Heka oli mukanani hallilla ennen koulutusvuoroni alkua. Mari tuli naksauttelemaan A:n juoksaria ja treenattiin sitä nyt ihan namikupin avulla. Tehtiin vain 2 (ponnarilla, molemmilta puolilta) + 2 (ilman ponnaria, molemmilta puolilta) ja nyt osumiset oli juuri sellaisia mitä halusin. Selkeitä eikä mitään hilkulla olevia.

Huomenna olisi taas aholaidan kentällä treenejä tarjolla, mutta en tiedä vielä mennäänkö vai ei. Toisaalta treenit ulkokentällä tulisi nyt tärkeään saumaan, sillä sunnuntaina on kisat. Palataan puolen vuoden tauon jälkeen hyppärien lisäksi myös agiradoille. Jäiks! Mutta Tiia sanoikin, että vaikka juoksareita onkin treenattu, Hekalla vie oman aikansa ennenkuin tatsi kehittyy jämäkämmäksi. Virheitä tulee ja jos se vanhasta muistista vaikka stoppaakin, se ei ole maailmanloppu. Ainoastaan yli loikkaamisesta pitää antaa seuraus; Ulos radalta sylikyydillä. Ihanaa kuitenkin päästä ulkokentälle kisaamaan ja hyvää säätäkin on luvattu, joten mikäpä sen parempi tapa viettää sunnuntaita. Lauantaina olen jälleen molempien koirieni kanssa mukana Jyväskylän yläkaupungin yö-tapahtumassa. Jimi on päivällä edustamassa Jyväskylän kaverikoiria lasten rapsuteltavana ja illalla on Hekan kanssa koiratanssiesitys lounaispuistossa.

Mielenvikast höpötyst & läpändeerust

Kennelkerhon avoimet agilityharjoitukset käynnistyivät eilen ja olen siellä jälleen satunnaisina torstai-iltoina kouluttamassa. Jatkoryhmässä kouluttajan/kouluttajien on mahdollista harjoitella myös oman koiran/koiriensa kanssa ajan salliessa. Itseasiassa sovittiin Jessin kanssa tärskyt kentälle jo hieman yli neljäksi, jotta pystyttiin rakentamaan sekä kokeilemaan möllikisoihin suunnitellut radat ennen koulutusten alkua. Heti alussa piti ottaa käyttöön varasuunnitelma B, sillä puomin ylösmenon rautapiela oli ihan ihmeellisesti vääntynyt. Siinä sitten tovi jos toinenkin yritettiin sitä pielaa suoristaa, tuloksetta. Puomi oli pakko vaihtaa ja päädyin ottamaan tilalle yhden aidan ja pöydän. Kyllä sai taas juosta, joten se puomi olisi ollut enemmän kuin parempi vaihtoehto.

Ratahan oli meille melkein koko ajan yhtä suoran paahtamista ja pieniä huolimattomuusvirheitä sattui. En sen kummemmin ala tässä selostamaan mitä tehtiin ja mihin kosahteli, ettei ihmiset vaan saa pienintäkään viitettä siitä, mitä rata pitää sisällään. Heka kulki hyvin, that's it. Jatkoryhmässä treenailin Hekan kanssa lähinnä tekniikkaa; Niistoja, vetoja, liikkuvaa valssia ja kepeille tiukkaa sylkkäriä/poispäinkääntöä. En tiedä kuvittelinko vai näinkö omiani, mutta jotenkin tehdessä tuntui että Heka kulki hitaammin. Kepeillä vauhdin hidastuminen oli kuitenkin selkeästi havaittavissa. Epäilen hidastumisen johtuvan erilaisesta alustasta. Hekan kanssa on koko talvi ja kevät treenattu vain Haukkuvaarassa ja siellä se liikkuu kaikista nopeiten. Jos ihan totta puhutaan, minun puolestani tuo saakin "vähän" maltillisemmin juosta ja kun vertasin Hekan valmennusvideoita viime kesän ulkokisavideoihin, kyllä se selvästi hieman hitaammin menee ulkona. Tuli vain vähän yllätyksenä, mutta onneksi ei ole sen ihmeellisemmästä kyse. Jospa meillä olisi jotain toivoa kesän kisakaudella. Taitaa olla vaan sitä omaa toiveajattelua. Kenkien kanssa en ole ihan sinuit ulkokentällä. Tuntuu kieltämättä vähän oudolta kun pohjassa on sellaiset kuminappulat kun olen toistaiseksi juossut ulkokisoissa vain sileäpohjaisilla kengillä. Mutta better get use to that. Lueskelin tuossa aikani kuluksi agilityihmisten kokemuksia eri kengistä erilaisilla pohjilla ja melkein vähintään joka toisella on keinonurmelle ja kivituhkalle eri kengät. Mutta olkoon nyt. Olen näihin kenkiin enemmän kuin tyytyväinen ja en ainakaan toistaiseksi koe tarpeelliseksi hankkia toisenlaisia kenkiä vain eri alustan takia. Ehkä joskus tai sitten ei.

Niin ja siitä hidastelusta. Pakko kyllä sanoa, että olen melko "hysteerinen" kyttämään Hekan liikkeitä ja sen liikeratoja. Olen tainnut siitä mainita tänne aikaisemminkin. Huomaan pienetkin poikkeavuudet sen kropassa. Äiti sanoikin eilen: "pakko sanoa, että kyllä se Hekan niin hyvin tunnet kun kaikki sun arvaukset sen pienistäkin lihasjumeista tai niskan liikkeistä on osuneet oikeaan. Ennen olin vähän huvittunut, mutta en enää. Tuo koira on sun toinen mieli."  No, niin se kyllä kieltämättä on. Ennen äitini saattoi oikeasti nauraa kyttäämiselleni ja syynäilyille, mutta on ilmeisesti laittanut merkille että osaan lukea koiriani - elänhän minä niiden kanssa 24/7.


Koska tästä bloggauksesta olisi tullut kovin tylsän näköinen ilman kuvia, heittelin siihen Sallan ottamia kuvia Tiian valmennuksesta. Kuvia on olemassa reilut 80 ja todennäköisesti aina silloin tällöin viskaisen yhden tai kaksi blogin puolelle, jos joku teksti on jäämässä ilman kuvia ja agilitykuvat sopivat aiheeltaan siihen. No, meidän elämään ei muuta nykyään tunnu edes mahtuvan kuin agility. Kaikki kuvat on ottanut Salla Kuikka.

Jokainen koira ansaitsee Ke-hun

Jaksan aina valittaa ja purnata siitä, että vapaa-aika on ihan kortilla ja joskus tekisi mieli vaan hölläillä. Eilen olisi tähän kaipaamaani hölläilyyn ollut aivan loistava mahdollisuus, niin eiköhän sitä jo reilussa tunnissa oltu pyöräilty Jattilaan katsomaan Savikon Sepon agilitykurssia. Olin paikalla pelkän kuunteluoppilaan roolissa; Heka oli edelleen melko väsynyt lauantain workshopin jälkeen ja ilmoittautuminen Sepon kurssille meni jo iät ja ajat sitten. Mutta oli kyllä kivaa ja antoisaa olla seuraamassa kurssia ja kuuntelemassa Sepon neuvoja ilman koiraa. Paljon tuli taas uusia näkökulmia ja neuvoja varsinkin ohjaajan liikkumiseen liittyen. Seppo näkyi olevan tulossa JATille uudestaan kurssittamaan syksyllä, joten viimeistään silloin olemme myös Hekan kanssa mukana.

Sepolla oli mukanaan uusia, vasta myyntiin tulleita Ke-hu-palkkaleluja jotka on suunniteltu pääasiassa harrastuskoirille. Itseasiassa pyörittelin noita leluja kätösissäni jo lauantaina ACElla, mutta silloin maltoin mieleni ja pidin lompakon visusti kiinni. Houkutus kävi kuitenkin sunnuntaina liian suureksi ja ostin Hekalle Ke-hun vinkeän patukan. Huomaatteko värin? Se on PINKKI! En tiedä mikä ihmeellinen pakkomielle tämä on, että pinkkiä vermettä pinkin perään. Se väri on vaan aika ihq. Mikäli jotakuta kiinnostaa nämä lelut, niihin voi käydä tutustumassa täällä näin: Ke-hu. Niitä on monta erilaista sorttia mutta itselläni se on noissa palkkaleluissa ehdoton kriteeri, että sen valitun lelun sisällä on vinku. Tuossa patukassa sellainen on. Toki meillä noita treenileluja on jo ennestään, mutta kuten jo slogan sanoo: "Jokainen koira ansaitsee Ke-hun." No tottakai sellainen pitää jokaisella harrastuskoiralla olla. Lelu pääsi tänään "testiajoon", kun pyörähdettiin Hekan kanssa poppareiden maanantain ratatreeneissä Haukkuvaarassa.


Tuollainen rata. Siitä oli itseasiassa mahdollista tehdä myös mölli/1.lk-tasoinen, mutta tämä on sitä 2-3lk:n tasoa. Koska lauantain kontaktitreenit olivat Hekalla vielä ihan tuoreessa muistissa, ajattelin hyödyntää mahdollisuuden kokeilla A:n juoksukontaktia radan osana. Selitin Julialle, miten olemme Tiian kanssa tätä treenanneet ja samoilla linjoilla jatkettiin. Sainkin poikkeuksellisesti kaksi 10 minuutin pätkää treeniaikaa, kun yksi tulija joutui perumaan, hän soitti minulle ja tarjosi omaa aikaansa meille. Ensimmäisen 10 minuuttisen aikana käytin ponnaria apuna muistuttamaan Hekalle mitä ollaan tekemässä. Yhden kerran se juoksi yli, mutta ei tehnyt sitä ensimmäisellä yrittämällä mitä pelkäsin. Otettiin A:ta molemmilta puolilta putken kautta ja vähän meinasi olla hakemista sen laukan kanssa, mutta sama tatsi löytyi kuin mitä lauantaina ja nyt jopa nopeammin. Julia toimi naksuttelijana ja palkkaajana.

Toisella kerralla halusin ottaa härkää ns. sarvista ja kokeilla, miten käy kun A on radan osana eikä enää yksittäisenä esteenä. Ensimmäiselle yrittämälle otin vielä ponnarin avuksi ja lähdettiin liikkeelle 6.putkelta ja edettiin A:lle asti, numero 11. Kepeille vienti onnistui hyvin, vaikka kulma oli vaikea. Vielä vaikeampi Hekalle tuntui olevan tuo puomi/putkierottelu. Vaikka kuinka yritin puomia lukittaa, oli Hekan mielestä putki niin paljon parempi. Kokeilin tehdä persjätön kepeille, jotta pääsin vaihtamaan puolta mutta ei auttanut yhtään. Heka oli päättänyt, että se on nyt tuo putki ja sillä selvä. Tässä vaiheessa sitä taas manaili, että tämmöistä se on toisinaan kun on koira joka palkkautuu itse esteistä. Ei tarvita mitään lelua tai namia kun este on aivan liian hyvä palkka. Otin puomin ihan erikseen kerran ja palkkasin siitä. Sitten se onnistuikin ihan vauhdista keppien kautta, mutta olin itse myöhässä jonkun verran kun puomi piti poikkeuksellisen pitkälle lukittaa. Puomin stoppi kuitenkin pelasti sen myöhästymisen. Kun lähestyttiin aidan ja putken jälkeen kohti A:ta, pisti kieltämättä jännittämään. Ponnaria ei ollut enää, se oli nyt vain luotettava koiraan ja kuunneltava tuleeko naksautusta vai ei. NAKS! Sieltä se tuli! Sen mitä itse uskalsin sivusilmällä vilkaista, ei olisi voinut parempaa juoksaria edes odottaa. Ihan bueno. Otin vielä kolmen aidan ja putken kautta yhden tulemisen A:lle, jotta pystyin testaamaan sekä oikean, että vasemman puolen. Uskomattoman siistiä työskentelyä ja hienot juoksarit. 

Seuraavan kerran A:n juoksareita päästään testaamaan ihan kisatilanteessa viikon päästä järjestettävissä epiksissä. Aion sinnekin nakittaa jonkun naksauttamaan ja palkkaamaan Hekan. Riippuen mitä luokkia on tulossa, ainakin yhdellä radalla aion pelata ns. varman päälle ja käyttää ponnaria apuna, mutta toisella en. Nyt on tavoite vain saada ne onnistumaan kisatilanteessa, muulla ei ole väliä. No okei, täytyy tuon kyllä lähdössäkin pysyä. Täytyy kuitenkin kysellä vielä mahdollista treeniseuraa ennen epiksiä, jotta saisin harjoiteltua A:ta ihan vain yksittäisenä ja molemmilta puolilta. Eiköhän tuota seuraa löydy. Uskoisin näin.

Nyt seuraa muutaman päivän mittaista hiljaiseloa. Huomenna meillä piti olla agilitynäytös Kuokkalan koululla, mutta se peruuntui koulun aikatauluongelmien vuoksi. Heka saakin nyt huilailla päivän, pari tai kolme ja itse keskityn muiden koutsaamiseen - keskiviikkona oma kilparyhmä, torstaina keski-suomen kennelkerhon avoimet agitreenit käynnistyvät ja olen siellä hääräilemässä. On tämä elämä nykyään hyvin agilitypainotteista ja pitäisi varmaan keksiä jotain muutakin mistä kirjoitella.

I want it all and i got it - ACE workshop

Olisi ehkä fiksuinta kirjoitella huomenna, koska väsymyksen määrä on sitä luokkaa etteivät edes luvut riitä sitä kertomaan. Video kuitenkin latautuu tovin jos toisenkin, joten aivan hyvin voin tässä bloginkin päivittää samantien. Kyllä sitä pisti taas aamulla hieman naurattamaan, kun jo puoli kahdeksan kieppeillä auto oli käännettynä kohti Kuopiota - suunta vain ja ainoastaan ACElle kontakteja treenaamaan workshopin merkeissä. Matkaseurana meillä oli Salla ja afgaanineito Saga, jotka osallistuivat pujottelu-workshoppiin. Tiia ikäänkuin "pakotti" meidät tulemaan Kuopioon, jotta Hekan juoksu-A voitaisiin silaista siihen pisteeseen, että boxin voisi häivyttää kokonaan pois. Itse en ollut varma, että olinko tehnyt sitä täällä harjoitellessani oikein, joten kyllä kannatti lähteä sinne asti treenaamaan. Sain sen sitä mitä halusinkin.

Aloitettiin tietysti sillä, että boxi oli A:n alastulolla ja ensimmäisen workkerin aikana annettiin sen olla siinä koko ajan. Heti ensimmäisellä yrittämällä Hekahan hyppäsi boxin yli, mitä melkein osasin jopa odottaa. Heka ei kuitenkaan tehnyt tuota yli loikkaamista kuin vain ja ainoastaan sen yhden kerran, sillä samalla sekunnilla se ihan selkeästi hiffasi mitä ollaan tekemässä. Hieman oli hakemista sen oikeanlaisen laukan löytämisessä, mutta tatsi alkoi löytyä melko nopeasti. A:n alla oleva putki veti sitä enemmän puoleensa kuin rahkapurkin ja naksuttimen kanssa odottava Tiia, joten se putki piti asettaa Hekan ulottumattomiin A:n alle sumppuun. Kun radan jatkumo on Hekalle se paras asia, tottakai se silloin sen valitsee. Välissä oli n. 15 minuutin tauko, jonka päätyttyä jatkettiin heti perään toisen workkerin merkeissä. Tiia aloitti boxin häivyttämisen sillä, että se oli joka toisella suorituksella alastulolla ja joka toisella taas ei. Saatiin monia onnistuneita suorituksia tehtyä, mutta sitten Heka alkoi vanhasta muistista pysähtyä 2on 2offiin. Katsoin videolta, että se teki sen peräti 4 kertaa. Heka oli ikäänkuin tulossa alastulolle aivan oikealla tahdilla, sen laukka osui vielä kaiken lisäksi täydellisesti ja Tiia kerkesi tästäkin jo naksauttamaan, kunnes kaveri päättikin pysähtyä. Pysähtymiset jätettiin ihan täysin noteeraamatta, ei voivotella, kauhistella tai mitään muutakaan. Boxi piti ottaa toisen workkerin lopussa uudelleen käyttöön jokaiselle suoritukselle, jotta Heka pääsi uudelleen jyvälle mitä oikein oltiin tekemässä. Lisäksi Tiia huomasi, että Heka selvästi himmaili alastulolla kun ohjasin oikealta puolelta. Sitä siinä sitten lopuksi yhdessä pohdittiin ja Tiia pyysi meitä vielä jäämään kolmanteen työpajaan. Oli kyllä hyvä että jäätiin, itselleni jäi suoraan sanoen hieman paskan maku suuhun noista pysähdyksistä ja himmaamisista niin ei oltaisi voitu jatkaa omatoimiharjoittelua ollenkaan. Heka sai ennen viimeistä työpajaa tunnin lepo ja -mietintätauon, kunnes homma pääsi jatkumaan.

Viimeisen workkerin aikana boxia häivytettiin entisestään ja silloin Heka alkoi saada tatsista ihan kunnolla kiinni. Se ei enää stopannut kuin yrittämällä yhden kerran, mutta sitten löytyi oikea tahti. Ohjasin sekä vasemmalta, että oikealta puolelta ja välillä putken ja välillä aidan kautta sekä satunnaisesti otettiin ihan vain pelkkää A:ta. Tiia totesi Hekan olevan melko herkkä, sillä kun se tekee jotain väärin, se ei automaattisesti lähde itse asiaa korjaamaan, vaan sille pitää tarjota jonkinlainen muu mahdollisuus korjata asia. Esimerkkinä vaikka nyt tuo stoppi. Jos se tapahtui minun ohjatessa oikealta puolelta, asian korjaamiseksi A otettiin uudelleen niin, että itse ohjasin vasemmalta puolelta. Melkoista. Lisäksi Hekan focus on todella paljon allekirjoittaneessa, mikä näkyi varsinkin alussa kun se namikupin sijasta katsoi mieluummin minua. Focus pitäisi saada eteenpäin ja loppua kohden sehän muuten parani. Itse en saanut katsoa koiraan päinkään kun se suoritti kontaktia, olisin katsomalla luonut siihen enemmän painetta ja himmaaminen olisi jatkunut. Ei ole muuten helppoa olla katsomatta siihen koiraan. Sitä vain vaistomaisesti haluaa katsoa, että onnistuuko se kontakti vai ei. Tiia kuitenkin sanoi, että hän on siellä sitä varten naksuttimen ja namikupin kanssa antamassa koiralle palkkion onnistuneesta suorituksesta ja jos naks kuuluu, silloin meni oikein. Jos ei, silloin meni väärin. That's it. Hän valmentajana huolehtii asiasta. Siinä tunnin lepotauon aikana mietin, miksi Heka etenee paljon paremmin vasemmalta puolelta ohjatessa ja silloin tapahtui lamppu syttyi-efekti. Kun olin käynyt itse tuota juoksaria treenaamassa, olin aina juossut vain vasemmalta puolelta. Kröhöm. "Miksi sä niin pöllö olet?" oli Tiian tokaisu tähän asiaan. Ei olisi paremmin voinut sanoa. Workkerien lopuksi Heka teki onnistuneita ja hienoja toistoja kisakorkuisella A:lla, ilman boxia. Kisoihin saatiin hyväksyntä myös agiradoille.


Miten tästä eteenpäin? Hekan kanssa pitäisi ennen kisoja käydä tekemässä ainakin 5 + 5 onnistunutta juoksaria sekä boksin kanssa, että ilman ja vaihdellen molemmilta puolilta. Ihannetilanne olisi, että juoksarin voisi joku naksauttaa joko ratatreeneissä tai epiksissä. Mietinkin, että Haukkuvaaran epiksissä 12.5 olisi siihen aivan loistava tsäänssi ja käytän kyllä tilaisuuden hyödykseni. Epiksissähän ei ole niillä sijoituksilla tai tuoksilla (ainakaan meille) sen kummempaa merkitystä ja nyt on tärkeämpää saada harjoiteltua tuota juoksaria ihan radan osana/kisatilanteessa. Olen kuitenkin tilanteeseen enemmän kuin tyytyväinen. 

Koska päivä venähti Kuopiossa 2 tuntia pidemmäksi, kaaduttiin Hekan kanssa suorilta jaloin sänkyyn kun päästiin kotiin. Olin lupautunut menemään illalla nelikymppisynttäreille Maijan, Jennan ja koirien kanssa esiintymään mutta Heka oli sen verran rättipoikki, että koin oikeaksi ja parhaimmaksi vaihtoehdoksi jäädä esityksestä pois ja antaa koiran levätä. Tiiakin sanoi, ettei Heka varmana jaksa mihinkään noiden treenien jälkeen lähteä. Oikeassa oli. Vielä kun Heka sen verran jaksaisi tuolta itsensä kammeta ylös, niin voisin sen hieroa sekä venytellä ja mennä sitten itsekkin unille. Kertakaikkiaan aivan loistava päivä ja parasta ässäporukkaa.

Tosimies irokeesissaan verhoutuu pinkkiin

Toukokuu. Masentaa. Kohta on jo kesäkuu eikä minkäänlaisia tuloksia alla - mistään. Paitsi se freestylen jämätulos huhtikuulta. Oli ehkä väärin asettaa tavoitteita tälle vuodelle. Niistä yksikään ei todennäköisesti toteudu. Toisaalta, mitä sitä stressaamaan. Hekan kanssa yhdessä tekeminen ja harrastaminen on ihan parasta ja kai niitä tuloksia sitten tulee, kun on niiden aika. Ehkä. En odottanutkaan, että 3.luokassa alkaisi heti nollia satelemaan mutta tulisi nyt vaikka se 5, 10 tai 15 jostakin. No, en jaksa tästä sen enempää jauhaa. Kesä on jo ihan oven takana ja se ei olisi mitään ilman tulevia kisareissuja. Parhaimmat ihmiset, hienot koirat, loistavaa seuraa ja ennenkaikkea se fiilis. Me ollaan niin valmiina tulevaan kisakauteen.

1½ viikkoa sitten Hekan kevythäkistä katkesi piela. Hienoa. Häkki ei ollut kuin reilun vuoden vanha, mutta se osoitti jo viime kesänä hajoamisen merkkejä. Ihme, että se kesti näinkin kauan. No eihän siinä mikään muu auttanut, kuin ruveta selailemaan eri verkkokauppoja ja hankkia uusi häkki - joka on ihan ehdoton treeneissä, kursseilla ja kisoissa. Ilman ei toimeen tulla. Peten koiratarvikkeella olikin tietyn merkkiset kevythäkit -40% alennuksessa ja tottakai käytin sen tarjouksen heti hyödyksi. Koska harmaa on kovin tylsä väri ja lime liian kirkas, jäi jäljelle vain yksi vaihtoehto: PINKKI. Aika julmaa kuulemma, mutta omasta mielestäni tuo on aika söpö näky. Hekalle sitä ei tietenkään kerrota, että sen uusi kevythäkki on väriltään pinkki. Tuossa häkissä on tosi kivana yksityiskohtana nuo alas laskettavat harmaat läpät, joita on sekä edessä, että takana ja molemmilla sivuilla. Toisinaan pistää ärsyttämään, kun ihmiset antavat koiriensa tulla nenäilemään aivan siihen häkin eteen. Pyydän anteeksi jos joku itsensä tästä tunnistaa, mutta itse koen niin, että häkki on Hekan omaa aluetta missä sen kuuluu saada rauhoittua, rentoutua ja olla omissa oloissaan. Noiden läppien ansiosta saan häkin sivut, taka sekä - etuosan tarvittaessa peitettyä eikä tarvikse enää erikseen kannella mukana jotain peittoa tai pyyhettä. Sekin vie mukamas aivan liikaa tilaa.


Tällä viikolla tilasin itselleni myös kunnon treenikassin, jonka sain tänään. Alkoi keittää kiinni, kun aina treeneihin tai kisoihin lähtiessä oli repun lisäksi ainakin 2 nyssäkkää kannettavana. Tuonne treenikassiin mahtuu ihan kaikki. Luksusta. Olen mukavuudenhaluinen. Lisäksi kannan nykyään mukanani kahta kenkäparia. Nuo aksakengät isken jalkoihini vain treenien/kisasuorituksen ajaksi, mutta noin muuten käytän ihan perus juoksukenkiä. Liian vaikeaa kun kengät vie repusta liian ison tilan, joten parempi kun kaikki vermeet mahtuu yhteen ja samaan kassiin. Tuo ei ole liian iso ja ärsyttävä, mutta ei myöskään liian pieni ja ahdas. Juuri sellainen sopiva siltä väliltä. Huomaatteko värin? Sekin on pinkki. Pinkki on pop.

Olimme tänään Haukkuvaaran/poppareiden porukalla agilitynäytöksessä Halssilan koululla. Julia oli rakentanut kivan, 12 esteen radan ja piristi kummasti päästä aksailemaan ulkokentälle. Hekakin oli hyvin kuulolla, oma pieni huolimattomuusvirhe mahtui joukkoon mutta koira oli handussa koko ajan vaikka ympärillä oli karkeasti arvioituna 30-50 lasta. Muutama jopa seisoi aivan Hekan takana, n. metrin päässä sen odottaessa lähtölupaa. Mutta Hekaan voi aina luottaa, sitä ei tunnu mikään häiritsevän kun on aksasta kysymys. Sellainen se on ollut aina. Meille tulikin nyt sitten ohjelmaa huomiselle 3 päivän varoitusajalla. Aamulla lähdetään Kuopioon ACElle silaisemaan Hekan juoksu-A kuntoon ja illalla on tiedossa Antskuksi muuntautumista, kun mennään nelikymppisynttäreille esiintymään.