Eilen koitti se päivä, jota olin odottanut ristiriitaisin fiiliksin. Toisaalta fiilikset oli helpottuneet ja toisessa hetkessä sitten aika kauhunsekaiset.
Helpottuneet siksi, että tiesin Suvin ja Arjan pitävän Hekasta parhainta mahdollista huolta ja Suvi kyllä saisi kaiken pahan pois. Kauhunsekaiset taas sen vuoksi, että mietin kovasti miten Hekan suolisto reagoi rauhoitusaineisiin ja kaikkiin lääkkeisiin. Puhumattakaan ajasta leikkauksen jälkeen. Minulla on niin kovin tuoreessa muistissa kaikki viime vuoden kurjuudet.
Halusin kuitenkin viedä Hekan leikattavaksi niin pian kuin mahdollista enkä jäädä odottelemaan. Mitä nopeammin näihin reagoidaan, sen parempi. Suvi pisti Hekalle esirauhoitteen reiteen ja aika nopeasti kaveri vetelikin jo sikeitä. Kun Arja oli hakenut Hekan, vasta sen jälkeen kävimme leikkauksen kulun läpi Suvin kanssa. Suvi tiesi kuinka itse jännitin leikkausta. Sekä minun, mutta erityisesti Hekan kannalta oli parempi, että koiraa oltiin jo valmistelemassa leikkaukseen eikä se olisi reagoimassa minun jännitykseen. Kun kaikki oli selvää, minä koin paremmaksi poistua klinikalta ihan kokonaan. Halusin vähän tuuletella ajatuksiani. Kaksi koiratarvikeliikekäyntiä myöhemmin ja kahta uutta lelua rikkaampana päätin lähteä takaisin klinikalle. Matkalla sinne huomasin, että Suvi oli yrittänyt soittaa ja laittanut vielä viestin perään. Minä idiootti olin unohtanut puhelimen kokonaan äänettömälle.
"Kaikki hyvin, pieni valkoinen katselee heräämössä missä mä oon"
Toden totta heräämössä oli vastassa pirteä ja kirkkain silmin kuikuileva Heka. Se ei ole ikinä ollut minkään nukutuksen jälkeen noin pirteä. Suvi kertoi, että leikkaus oli sujunut erittäin hyvin ja oikeassa pallissa kiinni ollut kasvain oli kokoa pikkurillin kynsi. Täysin harmiton ja oli enemmän kuin hyvä, että päätin sen poistattaa jo näin nopeasti. Kasvain lähetettiin kuitenkin vielä eteenpäin patologille ja nyt vain odotellaan tuloksia. Haava oli tehty hieman eri paikkaan kuin normaalissa kastraatiossa juurikin siksi, että haluttiin saada kipu niin minimiin kuin se vaan ikinä on mahdollista. Jo illalla Heka pissasi ulkona ihan normaalisti ja söi iltaruokansa oikein mielellään.
Yö kotona meni rauhallisesti ja tälläkin kertaa se levottomin nukkuja taisin olla minä. Tänään on käyty rauhallisilla lenkeillä, syöty sekä juotu. Kipujakaan ei ole ollut. Kiitos tehokkaiden ja sopivien kipulääkkeiden. Ja mikä sitten on ehkä kaikista parasta kipulääkkeiden jälkeen...Hekan suolisto on toiminut täysin normaalisti. Ei löysyyttä tai ripulia eikä myöskään närästystä. Haavan olisin ohjeiden mukaisesti tarkistanut, mutta se on niin pieni ja huomaamaton etten minä ole sitä löytänyt. Haava ei ole myöskään kiinnostanut Hekaa millään tavalla. Yöt ja ne hetket kun minä en ole sitä vahtimassa, Heka saa ylleen muumibodyn. Ainoa asia mikä Hekaa hieman häiritsee, on aivan lyhyeksi ajeltu alue nivusissa. Mietippä itse miltä tuntuu jos pistelee.
Kaikilta osin olen kyllä äärimmäisen tyytyväinen koko operaatioon, vaikka sitä jännitinkin. Suvi suunnitteli kaiken todella hyvin alusta loppuun, teki omasta olostani mukavan ja tässä kaikessa hän onnistui täydellisesti. Hän halusi itse leikata Hekan, tietää ja tuntee sen taustat ehdottomasti parhaiten minun jälkeeni. Suvi valitsi kaikista mahaystävällisimmät lääkkeet ja teki todellakin kaiken sen eteen, ettei Heka tunne kipua. Koska tarpeellista kipua ei ole. Ikinä. Nyt otetaan hetken aikaa rauhallisemmin ja Heka saa keskittyä paranemiseen.
Lämpimät ja miljoonat kiitokset kaikesta ansaitsevat jälleen kerran Suvi, Arja ja koko AlmaVet!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti