Kilpailunomaiset ratatreenit

Pyhäinpäivän "kunniaksi" käytiin Sykkeen kanssa Haukkuvaarassa, missä järjestettiin poppareiden jäsenille ilmaiset, kilpailunomaiset ratatreenit koko hallin mitalta.

Vieras halli (jos ei lasketa paria satunnaista pentutreeniä), erilaiset esteet ja alusta. Jo pelkästään niissä olisi voinut olla paljon ihmettelemistä pienellä punaisella. Mutta ei. Syke ignoorasi ympäriltään kaiken muun, muodostaen oman pienen kuplan missä hän ei keskittynyt mihinkään muuhun, kuin itse rataan ja sen suorittamiseen.


Tämän harjoituksen aikana kävi selväksi se, että yksi etappi on koulutuksellisesti saavutettu. Syke fokusoi esteille erittäin hyvin, se irtoaa ja ennen kaikkea se ei anna kenenkään tai minkään häiritä itseään. Nyt on aika lisätä haastetta, sillä nämä asiat alkavat olla sillä jo erittäin vahvasti mielessä.


Itselleni on ollut alusta saakka erittäin tärkeää se, että koira ei radalla ollessaan välitä mistään muusta kuin siitä itse tekemisestä. Jotenkin ajattelin sen olevan Sykkeen kanssa ylivoimaisesti haastavinta, sillä tämä sintti rakastaa kaikkia ihmisiä. Minä selvästi aliarvioin koiraani, nyt on siis aika ruveta luottamaan siihenkin samalla tavalla kuin luotan Hekaankin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti