Facebook on väläytellyt syyskuusta lähtien erilaisia muistoja vuoden takaisista tapahtumista Hekaan liittyen. Eikä ne ole mitään kovin kivoja sellaisia. Itse asiassa vuosi sitten mietin yhdessä hetkessä vakavasti sitä, että missä menee raja. Raja sen suhteen, että milloin se elämä ei ole enää elämisen arvoista.
Puhun nyt siis minun varjosta, ajatustenlukijasta ja oikeasta kädestä. Hekasta. Elämäni koirasta. Viime vuosi ja erityisesti syksy oli Hekalle terveydellisesti melko vaikea. Erilaiset, suolistoon liittyvät ongelmat tuntuivat seuraavan toisiaan eikä valoa tunnelin päässä tahtonut näkyä. Hekasta näki, ettei sen ole hyvä olla. Siitä seurasi monia, unettomia öitä yrittäen miettiä ratkaisua ja hetkittäin...kyllä, myös sitä viimeistä palvelusta.
Ylläolevassa kuvassa Heka on AlmaVetissä vuosi sitten odottamassa pääsyä sappirakon ultraukseen. Koiran koko olemus oli karua katsottavaa.
Silti alitajunnassa jokin sanoi, ettei kaikkea ole katsottu loppuun. Suvi vakuutteli minulle monta kertaa, että kyllä Heka saadaan vielä kuntoon. Kun tilanne alkoi näyttämään siltä pahimmalta mahdolliselta, Suvi kertoi ehkä keksineensä mitä voitaisiin vielä kokeilla. Muistan sen päivän ikuisesti. Nyt siitä päivästä on ajallisesti kulunut vuosi ja tuossa se Heka edelleen on, elinvoimaisena ja viime syksyn helvetti on vain pelkkä muisto.
Miksi sitten aloin muistelemaan tätä kaikkea? Oikeastaan siksi, että olen huomannut Hekassa muutoksia mitkä olivat sille ongelmallisia lähes joka vuosi. Yksi on se, että Heka ei ole tänä syksynä kärsinyt lainkaan hiivasta kynsivalleissa. Ei edes nyt, vaikka sen tassukarvat ovat hieman normaalia pörheämmät. Toki edelleen pyyhe -ja föönikuivaan sen jalat todella huolellisesti jos ulkona on ollut kosteaa tai märkää, mutta aikaisempina vuosina sekään ei tuntunut riittävän.
Toinen puolestaan on se, että Heka ei ole ripuloinut tai kärsinyt mistään onoff-löysyydestä kokonaiseen vuoteen. Tämä jos joku on todella merkittävä muutos. Paristi sillä on ilmennyt närästystä ja vähän vatsanväänteitä, mutta silloin se onkin päässyt livahtamaan siskolikan eväille. Lisäksi Hekalla vagushermon jumiutuminen aiheuttaa hetkellisesti pientä epätasapainoisuutta suolistoon mutta kun se hoidetaan, kaikki normalisoituu. Kolmanneksi; Hekalla ei ole ollut enää myöskään ilmavaivoja. Kyllä se niin vain on, että lähes kaikki tervehtyminen lähtee liikkeelle suolistosta. Jos siellä ei jokin pelitä tai ruoka on epäsopivaa, siitä seuraa väistämättä erilaisia terveysongelmia.
Heka kuvattuna viime huhtikuussa. Ero entiseen on huikea. Katsetta myöten.
Se ruokavalio itsessään on ollut Hekan kohdalla nimenomaan se tärkein ja merkittävin tekijä. Kaikista akuuteimman ja pahimman vaiheen selätimme erikoisruualla, kiitos ihanan eläinlääkärimme. Merkittävä etappi saavutettiin siinä vaiheessa, kun Heka siirtyi erikoisruuasta syömään kokonaan kotimaista evästä. Hekan syömä ruoka on puhdasta sekä elintarvikekelpoista ilman, että sitä on kyllästetty millään säilöntä -tai lisäaineilla ja/tai rasvakerroksilla eikä sen kanssa olla lähdetty hifistelmään miljoonilla eri raaka-aineilla. Lisäksi ruoka tulee läheltä, tuotteella on lyhyt matka tehtaalta itse kuluttajalle. Heka saa kuivaruuan kylkeen yhdellä aterialla joko kanaa -tai kalkkunanlihaa kypsennettynä sekä Nutrolin-öljyä ja ruusunmarjarouhetta.
Siinä se kaikessa yksinkertaisuudessaan. Suolisto on saanut rauhassa kuntoutua ja parantua, kun sitä ei ole rasitettu millään ylimääräisellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti