"Sinä oot se mihin loppuu kohtuus, mistä alkaa hulluus."
~Jesse Kaikuranta~
Kirjoitin jo viime keväänä tänne ajatuksiani kastraatiosta. Linkitin sen suoraan tuohon, sillä en halua toistaa samoja asioita joita mielessäni tällä(kin) hetkellä pyörii.
Tällä hetkellä tilannehan on se, että kastraatio on edessä. Väistämättömästi. Suvi löysi maanantaina terveystarkastuksen yhteydessä Hekan oikeasta kiveksestä palpoitavissa olevan massan, mikä on todennäköisesti leikkaamattomille, vanhoille uroskoirille tyypillinen kiveskasvain. Kaikista parhain hoitomuoto sille on nimenomaan nipsaista pallit veks.
Maanantaina ja vielä tiistainakin olin (yllättävän) rauhallinen asian suhteen, sillä tuppaan kovasti stressaamaan milloin mistäkin. Kunnes sitten keskiviikkona Hekaa katsellessani purskahdin itkuun. Kun joku tulee ja sanoo "se on vain koira"...nämä ihmiset eivät ymmärrä sen koiran kanssa yhdessä kuljettua matkaa, eivätkä myöskään sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Minulla ja Hekalla on aivan erityinen suhde ja yhteys toisiimme. Me kasvettiin yhdessä, vanhettiin yhdessä ja tapeltiin yhdessä. Syke on minulle aivan yhtä rakas ja tärkeä, mutta Heka on ja tulee aina olemaan se minun soulmate. Se ei ole kenenkään ihannekoira ja varmaan moni on joskus tullut miettineeksi, että miten ihmeessä minä jaksan sitä. Olen opetellut lukemaan Hekan eleitä ja signaaleja todella tarkkaan, jotta voin olla sen tuki sekä turva. Heka on koira, joka on opettanut minulle ylivoimaisesti eniten asioita.
Kaikesta huolimatta se on ihan helvetin rakas ja tärkeä. Ihan liian rakas ja tärkeä. Minun on oikeus sanoa, että ensi tiistain kastraatio pelottaa. Jos huoleen voisi kuolla, olisin ollut haudassa jo kauan sitten.
Omaa oloani helpottaa kuitenkin se, että tiedän Hekan olevan Suvin osaavissa ja hellissä käsissä parhaimmassa mahdollisessa hoidossa. Jo silloin kun aloin miettiä ajankohtaa, Suvi sanoi että muille en saa edes aikaa varata kuin yksinomaan hänelle. Hän tuntee Hekan kaikinpuolin ehkäpä jopa toiseksi parhaiten minun jälkeeni. Siltä se tuntuu kun ollaan asioista keskusteltu.
Heka on vahva eikä se murehdi mennyttä eikä tulevaa. Otan siis mallia sieluntoveristani ja elän hetkessä.
P.S: Ostin Hekalle töistä muumikuosisen bodyn toipumisajalle. Alkuun näytti aika hapanta naamaa, mutta nyt se on jo ihan sinuit asian kanssa.
Maanantaina ja vielä tiistainakin olin (yllättävän) rauhallinen asian suhteen, sillä tuppaan kovasti stressaamaan milloin mistäkin. Kunnes sitten keskiviikkona Hekaa katsellessani purskahdin itkuun. Kun joku tulee ja sanoo "se on vain koira"...nämä ihmiset eivät ymmärrä sen koiran kanssa yhdessä kuljettua matkaa, eivätkä myöskään sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Minulla ja Hekalla on aivan erityinen suhde ja yhteys toisiimme. Me kasvettiin yhdessä, vanhettiin yhdessä ja tapeltiin yhdessä. Syke on minulle aivan yhtä rakas ja tärkeä, mutta Heka on ja tulee aina olemaan se minun soulmate. Se ei ole kenenkään ihannekoira ja varmaan moni on joskus tullut miettineeksi, että miten ihmeessä minä jaksan sitä. Olen opetellut lukemaan Hekan eleitä ja signaaleja todella tarkkaan, jotta voin olla sen tuki sekä turva. Heka on koira, joka on opettanut minulle ylivoimaisesti eniten asioita.
Kaikesta huolimatta se on ihan helvetin rakas ja tärkeä. Ihan liian rakas ja tärkeä. Minun on oikeus sanoa, että ensi tiistain kastraatio pelottaa. Jos huoleen voisi kuolla, olisin ollut haudassa jo kauan sitten.
Omaa oloani helpottaa kuitenkin se, että tiedän Hekan olevan Suvin osaavissa ja hellissä käsissä parhaimmassa mahdollisessa hoidossa. Jo silloin kun aloin miettiä ajankohtaa, Suvi sanoi että muille en saa edes aikaa varata kuin yksinomaan hänelle. Hän tuntee Hekan kaikinpuolin ehkäpä jopa toiseksi parhaiten minun jälkeeni. Siltä se tuntuu kun ollaan asioista keskusteltu.
Heka on vahva eikä se murehdi mennyttä eikä tulevaa. Otan siis mallia sieluntoveristani ja elän hetkessä.
P.S: Ostin Hekalle töistä muumikuosisen bodyn toipumisajalle. Alkuun näytti aika hapanta naamaa, mutta nyt se on jo ihan sinuit asian kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti