Soon you'll be shining 'cause we never stopped trying

Tämä on minun kertoma kokemus eläinlääkäripelon kukistamisesta vastaehdollistamisen avulla. Kaikkea näkemääni ja kokemaani on lähes mahdotonta saada tiivistettyä yhteen blogitekstiin, mutta yritän tehdä parhaani.

"Vastaehdollistamisen pohjimmainen tarkoitus on opettaa koiralle uusi käyttäytymistapa johonkin tiettyyn ärsykkeeseen. Eli ärsykkeen (oli se sitten pelottava tai negatiivinen) näkemisestä seuraa niin mukavia asioita, että koiran asenne ärsykkeeseen alkaakin muuttua positiiviseksi. Tämä sitten puolestaan vähentää ärsykkeeseen reagointia."

Hekalla tuo ärsyke oli eläinlääkäri. Se yhdisti välittömästi eläinlääkärin näkemisen ikäviin asioihin. Sille jo pelkkä odotustilassa vietetty aika oli kauhistus. Tämä näkyi mm.jatkuvana tärinänä ja läähätyksenä. Heka usein myös oksensi ja oli ripulilla hetken aikaa eläinlääkärikäyntien jälkeen. 

Suvi & Heka huhtikuussa. Kuva - Annamari Sundgren

Ensimmäisenä tulin miettineeksi, että mikä on tarpeeksi hyvä motivaattori koiralle joka ei oikeastaan koskaan ole liiemmin ollut perso ruualle? Ja jonka pitäisi pystyä syömään niitä nameja klinikalla? Ei ollut muuten mikään helppo homma. Sen namin on oltava jotain niin superia, että koira kykenee voittamaan pelkonsa. Lisäksi tiesin, että ihan alussa Heka olisi mitä todennäköisimmin niin jännittyneessä tilassa, ettei mikään kelpaisi. Näin myös kävi. Kahdella ensimmäisellä kerralla Heka ei kyennyt syömään yhtään mitään. Tällöin vaan hengailimme odotustilassa n.15-20 minuuttia ja kun pahin jännitys oli ohi, lähdettiin pois. Kolmannella kerralla tapahtui kuitenkin läpimurto - Heka pystyi sitten vuoden 2009, syömään klinikan tiloissa. Nameista alkoi tulla sille niin tehokas motivaattori, että ärsykkeen näkeminen alkoi muuttua hitaasti, mutta varmasti positiivisempaan suuntaan. Syöminen selvästi rauhoitti Hekan mielentilaa, siitä tuli varautuneen ja reaktiivisen sijasta selvästi rennompi sekä vastaanottavaisempi. Hekalle alkoi jopa kelpaamaan AlmaVetin oman herkkubaarin antimet, kun aiemmin se kykeni syömään vain omia namejaan, broilerin sydämiä. Ajan kuluessa namit alkoivat kelpaamaan myös muiden antamina. Varsinkin hoitajien, Hennan ja Arjan, tarjoamina. Mieleeni on jäänyt varsinkin se eräs torstaipäivä, kun Arja tarjoili Hekalle nameja herkkubaarista ja tuo koira oli viedä sormetkin mennessään.

Heka huhtikuussa 2017 - "Kaikki namit mulle NYT JA HETI!"

Jo pelkän eläinlääkärin ja hoitajien näkemisestä seurasi mukavia asioita - eli niitä nameja. Kävimme mm.toimenpidehuoneessa istuskelemassa ja joka kerta kun eläinlääkäri tai hoitaja käveli kohti, Heka sai nameja. Samaa kaavaa toistettiin myös odotustilassa. Meillä kävi myös tuuri sen suhteen, että Heka kohtasi eläinlääkärinsä myös muuallakin kuin klinikalla. Kävimme mm.kahdesti Suvin pitämillä koirien ensiapukursseilla ja AlmaVetin tiimi vieraili myös maaliskuussa lemmikkimessuilla, missä me esiinnyttiin Hekan kanssa.

Parhaimmillaan käytiin klinikalla viikottain. Joka ikinen kerta raivasin kalenterista tilaa ja aikaa, että pystyin antamaan tälle projektille kaikkeni. Pyrin lisäksi valitsemaan ajankohdat niin, ettei oltaisi häiriöksi muille potilaille. Kerran tai kaksi taisin kyllä tulla ajatelleeksi, että onko tämä kaiken sen vaivan arvoista? Luovuttaminen ei kuitenkaan käynyt mielessä kertaakaan. Kerran mentiin vähän alamäkeä, kun Heka oli talven aiheuttamista liukastumisista johtuen sen verran kipeä, että kipu hallitsi sen käytöstä sekä mieltä. Vaikka kuinka yritin olla sen tukena, en siinä kovinkaan hyvin onnistunut. Se oli se yksi hetki jolloin mietin, että palataanko tässä takaisin lähtötilanteeseen. Ei palattu. Hekan käytös oli jo tuossa vaiheessa sen verran muuttunut, että päästiin yllättävän helposti jatkamaan siitä mihin jäätiin.

Kahden kuvan vertailukollaasi - Heka (vasemmalla) laseroitavana joulukuussa 2016 sekä oikealla olevassa kuvassa helmikuussa 2017.

Hieman myöhemmin aloin pohtia myös sitä, että löytyisikö klinikalta jokin sellainen asia tms jonka Heka voisi mahdollisesti ajan kanssa yhdistää positiivisiin asioihin. Sellainen löytyikin nopeasti: Laser. Hekaa hoidettiin laserilla liukastumisten vuoksi monia kertoja ja kerta toisensa jälkeen se kävi koko ajan rentoutuneemmaksi. Nykyään tilanne on se, että Heka on laseroinnin aikana puolinukuksissa. Laser kuuluu nykyisin erittäin olennaisena osana Hekan kehonhuoltoon harrastus -ja kilpailukauden aikana.

Ehdottomasti suurimmat voitonhetket, jolloin olen tuntenut onnistumisen tunteita ovat olleet niitä, kun Heka on omasta aloitteestaan lähestynyt niin Suvia, Teppoa, Taijaa kuin myös hoitajiakin. Viimeisin (omin sanoin) oikea jackpot on koettu viimeisen kuukauden aikana. Ja vieläpä kahdesti. Heka on ollut aidosti iloinen Suvin nähdessään ja mennyt tervehtimään häntä oma-aloitteisesti. Se on erittäin ISO asia pienelle koiralle, joka vielä joitakin kuukausia sitten oli sitä mieltä että nyt hän kuolee tänne.

Töitä riittää edelleen mutta melkein uskallan sanoa, että pahimman pelon Heka on jo selättänyt. Olen NIIN onnellinen ja kiitollinen siitä, että löysimme tiemme viime marraskuussa AlmaVetiin ja saimme näin upean tilaisuuden häivyttää Hekan eläinlääkäripelkoa hiljalleen pois. Kiitos koko AlmaVetin tiimille, sanat eivät riitä kuvailemaan kuinka tärkeässä roolissa meidän elämässä olette.