Hyvän mielen koiratreffit

Itseäni on jonkin aikaa enemmän ja vähemmän harmittanut se, kuinka vähän Hekalla noita koirakontakteja oikeasti on. Tokihan meillä on ne tutut ja turvalliset treenikavereiden koiralenkit yms, mutta siellä ne kaikki ovat jo niin tottuneita toistensa seuraan että lähinnä jolkuttelevat menemään omia polkujaan. Haluan ehdottomasti saada Hekalle ennen loppuvuotta mahdollisimman paljon erilaisia koirakontakteja, joten voisin tässä samalla huudella meille lenkki -ja treffiseuraa. Eli jos joku siellä ruudun toisella puolella haluaisi lähteä meidän kanssa vaikka metsälenkille tai jonnekkin juoksuttamaan koiria, ilmianna rohkeasti itsesi. Koirapuistoihin kuitenkin vedän rajan, eli niihin emme lähde. Muuten kyllä lähdetään minne vain ja aikataulut on soviteltavissa. 

Tulevan pentuni kasvattaja pyrkii järjestämään viikottain koiratreffejä, jossa harjoitellaan milloin mitäkin ilman kireää pipoa ja jossa koirat saavat tutustua toisiinsa yms. Sellainen hyvän mielen sosiaalinen tapahtuma, jossa koirat ja ihmiset viettävät aikaa toistensa kanssa. Nuo tapaamiset eivät rajoitu pelkästään villakoiriin, vaan niihin ovat kaikki tervetulleita mukaan.


Heka oli onnensa kukkuloilla, kun se pääsi tutustumaan oman rotunsa edustajiin ja hyvin se kesti pienten pentujen painileikit yms. Treffien ohessa harjoiteltiin näyttelyjuttuja ja muuten vaan turistiin sekä nautittiin ihanasta säästä. Näillä treffeillä pyritään käymään viikottain, jos ne eivät osu agilityn kanssa päällekkäin. Sen verran hyvä fiilis jäi sekä Hekalle, että itselleni.

Monta tekstiä odottaa luonnoksissa, joten täytyy vielä katsoa että missä järjestyksessä ja milloin ne kannattaa jokainen julkaista. Ei varmaan yllätä jos kerron, että työt ovat vieneet suurimman osan ajasta koska näyttötilaisuuskin lähestyy. Jäiks.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti