Veitsenterällä

Viime viikonlopun mölleilyistä jäi kirjaimellisesti aika nihkeä maku suuhun. Sanan jokaisessa merkityksessä. Siksi odotinkin kuluneen viikon tiistaita, että päästäisiin valmennuksessa korjaamaan ne epäkohdat joita Heka tuppasi harrastamaan.

Rata jäljitteli Sami Topran rataprofiilia ja kun tutkailin sitä facebookissa jo maanantaina, näytti se oudon tutulta. Syykin selvisi, mehän oltiin treenattu ko.rataa Tiian valmennuksessa 2 vuotta sitten. Siellä oli kuitenkin pieniä eroja ja nimenomaan juuri ne pienet erot olivat sitten meidän kompastuskiviä. Heka oli vallan unohtanut kokonaan kuinka siellä lähdössä taas oikein kuului käyttäytyä. Jo kahden karkausyrityksen jälkeen Julia passitti pois radalta. Kun saatiin lupa tulla takaisin, kyllä muuten kaveri nökötti paikallaan kuin tatti eikä tainnut hännänpääkään edes heilahtaa.

En osannut kertoa koiralle linjoja ajoissa, minkä seurauksena Heka jäi mm. ensimmäisen putken eteen pyörimään (aarrgghh) ja 15.aidalta vienti 16.aidalle osoittautui yllättävän hankalaksi. Ei ole hetkeen tuntunut noin urvelolta. Kyseessä oli ihan yksinkertainen tyrkkäys takaakiertoon ja siitä päällejuoksu seuraavalle esteelle. Alkoi jo epätoivo iskeä, kun Heka kerta toisensa jälkeen hyppäsi aidan edestä. Julia sitten otti ko.pätkän videolle, hidasti sen ja sieltähän se syy selvisi; Omat jalat sojotti puhtaasti menosuuntaan, vaikka muu kroppa osoitti takaakiertoa kohti. Voi jösses. Sitten kun yritin asiaa korjata, oli Hekalla jo jäänyt levy päälle enkä saanut sitä lainkaan haltuun. Päädyimme Julian kanssa yksissä tuumiin pakkovalssi-ratkaisuun. Ihme ja kumma, siihen Heka kyllä reagoi oikein nätisi ja päästiin jatkamaan eteenpäin.

Kepit olivat veikeässä kulmassa ja tuon koiran keppiosaamisella siinä ei pitäisi olla mitään ongelmaa. Eikä ollutkaan, vika oli, kenessäpä muussa, kuin minussa. Oma rintamasuunta kääntyi liian nopeasti menosuuntaan ja Heka vilahti 2.välin ohi. Tässä vaiheessa oli vaan yritettävä rauhoittaa oma mieli, pinna alkoi tahtomatta kiristymään. Onnistuihan ne kepit lopulta, mutta tyytyväinen en ollut. Mutta kuten olen aina sanonut, jokaisessa treenissä on aina jotain hyvää. Tällä kertaa ne olivat puomin napakka pysähdys, vastaanottovalssi 6.putken jälkeen ja onnistunut sokkari 7 ja 8.aidan väliin. 

Julian kanssa juteltiin asiasta valmennuksen jälkeen ja hän painottikin, että Heka on koira joka menee joka kerta veitsenterällä. Oli sitten kyse treeni tai- kisatilanteesta. Sen kanssa on täysi mahdottomuus ajatella, että "otetaanpa löysästi", sillä tuo koira ei anna vääriä valintoja anteeksi. Olen kuulemma taitava ohjaaja jolla on äärimmäisen taitava ja nopea koira. Jälkimmäiseen kyllä uskon, mutta ensimmäinen vaihtoehto tuntuu toisinaan epärealistiselta...