Heihei vuosi 2021 - Tervetuloa 2022

Hyvä näin vuoden ensimmäisen kuukauden loppupuolella havahtua siihen, että jaahas, sille blogillekin pitäisi tehdä jotakin. Lähdin palastellen liikkeelle odottamalla inspiraatiota ja päivitin kalenterin huhtikuun loppuun saakka tuonne sivupalkkiin. Blogin kohtalo on pyörinyt mielessä jälleen kerran ja väkisinkin tulen tämän tästä miettineeksi, että onko aika ajanut blogien ohi ihan oikeasti? Sitten kun menen katsomaan tilastoja, näen että kyllä täällä edelleen lukijoita on riittänyt. Fakta on kuitenkin se, että aktiivisin päivittely omalta osalta tapahtuu edelleen meidän instagram-tilillä ja toisinaan jopa ihan reaaliajassa. Kuitenkin instagramissa tekstimäärä mm.feedjulkaisuissa on rajallinen ja välillä itselläni olisi enemmän asiaa kuin mitä tila siellä riittää.

Ajattelinkin tehdä jatkossa blogin suhteen niin, että kun julkaisen instagramissa jotakin mikä liittyy meidän treeneihin, arkeen, kehonhuoltoon yms eikä tekstitila siellä riitä, tulen kirjoittamaan asiasta tarkemmin tänne näin. Sillä tavalla saan pidettyä blogin edelleen aktiivisena ja on tämä sen verran rakas itselleni, etten koe tarvetta luopua tästä kokonaan.

Vuosi 2021 oli ja meni. Sille vuodelle asetin vain yhden tavoitteen ja se oli tavoite olla lupaamatta yhtään mitään. Siinä todentotta onnistuin ja samaa ohjetta aion noudattaa myös vuonna 2022. Elämä on huomattavasti stressivapaampaa ja rennompaa, ainakin minulle. Vuosi 2021 kuitenkin mullisti meidän elämän, monessakin asiassa. Syke joutui kuin joutuikin lopulta käymään läpi molemmat polvileikkaukset ja osa vuodesta kuluikin niistä toipuessa ja kuntoutuessa. Siinä ihan huomaamatta kun kuntoutin Sykettä erityisesti ensimmäisestä polvileikkauksesta oma mielialani alkoi kohota. Näin jälkikäteen olen miettinyt, että ehkä niiden polvileikkausten syvempi tarkoitus olikin pysäyttää elämä hetkeksi = ihan kaiken osalta. Minun ei tarvinnut miettiä mitään muuta kuin Sykettä, Hekaa ja itseäni. Vaikka koiraharrastus oli ja tulee aina olemaan osa minua, teki hyvää olla kaikesta sivussa vaikka se aluksi kieltämättä hirvitti. Nyt sitten onkin tuntunut sitäkin hienommalta, kun olemme päässeet Sykkeen kanssa palaamaan takaisin harrastuskentille. Aloitimme seuramme itsenäisessä hoopersryhmässä ja treenejä onkin nyt takana ensimmäisen kuukauden verran, kaikki on mennyt oikein hienosti. Vielä ne polvet kuitenkin henkisesti haittaa tämän omistajan pääkoppaa, vaikka mitään syytä huoleen ei enää ole. Nyt pitäisi vain orientoitua siihen, että polvista ja pelosta niihin liittyen voi päästää irti.

Joulukin oli ja meni, sen vietin tänä vuonna perinteistä poiketen koirien kanssa yksin. Varasin nimittäin jo vuosi sitten meille joululoman Lapista, tarkempi lokaatio oli Saariselkä ja tuo reissu ylitti täysin kaikki ennakko-odotukset. Se Lapin hiljaisuus ja rauha on jotain sellaista, mikä pitää jokaisen itse kokea jotta sen voi oikeasti uskoa. Samaten se puhdas lumi ja ilmasto. Iso osa sydämestä jäi sinne sieltä lähtiessä, mutta tulen aivan varmasti palaamaan sinne vielä joskus. Kaikista hauskinta oli se, kun turisteja huvitti suuresti molempien koirien tossut.

Vuosikin vaihtui perinteistä poikkeavissa merkeissä, työn parissa. Olin nimittäin pitämässä Dagsmarkin illallisbuffettia koirille Vantaalla, Clarion Aviapoliksessa happy dog 2021-tapahtumassa. Vuoden vaihtuessa käytiinkin sitten katsomassa miltä näyttää Helsingin ilotulitus - minä ja äitini. Heka ja Syke jäivät hotelliin nukkumaan.

Muutoin vuoden ensimmäinen kuukausi on kulunut pitkälti töiden parissa sekä opetellessa siihen elämään, että minulla on jälleen koira jonka kanssa voin harrastaa. Sekä minun, että Sykkeen kohdalla olemme keskittyneet peruskunnon kohotukseen - Tarja pitää huolen Sykkeen kehonhuollosta ja Sini tämän omistajan. Kalenteri täyttyy pikkuhiljaa lisää, mutta silti mitään kiirettä tässä ei ole missään nimessä tarkoitus pitää. Tammikuu onkin pitkälti koostunut maltillisista treeneistä, uinneista lämminvesialtaassa ja lisäksi Heka ja Syke ovat molemmat käyneet faskiamanipulaatiossa. 

Helmikuussa laitetaan sitten uutta vaihdetta silmään ja seuraavat stepit etenemiselle on kirjattu kansien väliin.

Mitä tapahtui syys -ja lokakuussa?

Lokakuun viimeistä päivää viedään ja paljon on ehtinyt tapahtua sekä tämän, että -syyskuun aikana. Yritimme ottaa siitä ajanjaksosta kaiken mahdollisen irti, sillä Sykehän toipuu parhaillaan oikean polven leikkauksesta ja huomenna siitäkin tulee kuluneeksi jo kuukausi! Mutta mitä kaikkea ehdittiin ennen sitä oikein tehdä?

Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna kävimme Sykkeen kasvattajan luona järjestetyillä syntymäpäivillä esittämässä juhlavieraille Hoopersia. En tiedä mistä tämä tunne johtuu (ehkä saan siihen selityksen joskus myöhemmin), mutta ihan kuin se ensimmäinen polvileikkaus olisi tuonut meitä entistä lähemmäksi toisiamme. Siis minua ja Sykettä. Tämä tunne vahvistui entisestään, kun tuona samaisena viikonloppuna käytiin kaikessa hiljaisuudessa ja kenenkään etukäteen tietämättä juoksemassa oman seuran agilitykisoissa Landenin Jessin tuomaroima hypäri. Pieniä stiplujahan siellä tuli, mitä nyt pystyi täysin odottamaan koska aksaa ei ole lähes 1½ vuoteen tehty kuin ehkä 1-2 kertaa. Kipusimme kuitenkin sillä 10 vp:llä 3.sijalle. Hekakin oli kisoissa mukana turistina ja Jessi kaappasikin vanhan herran kainaloon selfietä varten.

Syke täytti myöskin 4 vuotta, mikä tuntuu ihan uskomattomalta! Muutoin Sykkeen osalta koko syyskuu meni aikalailla valmistautuessa toiseen polvileikkaukseen, tehtiin paljon etukäteiskuntoutusta käymällä mm.Tarjalla faskiamanipulaatiossa sekä lämminvesialtaassa uimassa.

Lokakuun ensimmäinen viikonloppu kului työn merkeissä Tampereella, lemmikkimessuilla missä Dagsmarkilla oli oma osasto koko viikonlopun. Sekin jos joku, tuntui aika uskomattomalta että yli 1½ vuoden jälkeen pääsi messuilemaan livenä sekä näkemään ihmisiä. Muutoin itse omistajan päivät kuluu pitkälti töiden ja omien somekanavien parissa ja nykyisinhän käyn säännöllisesti hoidattamassa itseäni Sinin vastaanotolla. Sini muuten liittyi tässä taannoin meidän taustatukeen ja odotan innolla, kun pääsen kertomaan mitä olemme minua itseäni varten suunnitelleet.

Tampereen reissuhan päättyi siihen varsinaiseen grande finaleen, kun Sykkeen oikea polvi operoitiin ja ko.leikkauksen suoritti tälläkin kertaa ortopedi Juha Kallio. Siihen riitti täysin saman toimenpiteet kuin mitä vasempaankin polveen ja oikea on myös säästynyt kulumilta/nivelrikolta. Kuten jo alussa totesin, huomenna leikkauksesta tulee kuluneeksi jo kuukausi ja tässä välissä Syke on jo käynyt mm.tikkien poistossa, kerran faskiamanipulaatiossa ja tämän viikon torstaina kävimme viimeisen kerran tapaamassa Juhaa sekä fysioterapeuttia Tampereella. Syke on toipunut oikean polven leikkauksesta nopeammin kuin mitä vasemman, se käyttää polveaan todella hyvin sekä ravissa, että käynnissä ja polvi taipuu sekä ojentuu todella hyvin. Mikäli kuntoutumisvaihe sujuu tästä eteenpäinkin hyvin, polvi kuntoutuu mihin tahansa harrastuskäyttöön. Nyt kuitenkin keskitytään itse kuntoutukseen ja noudatetaan annettuja ohjeita täsmällisesti.

Mikä sinulle koiranomistajana määrittelee hyvän hoitotuloksen?

Yhteistyössä: Koirauimala AquaBarks

Koirien kehonhuolto koostuu monesta pienestä palasesta. Heti ensimmäisenä puhuttaessa ko.asiasta monella tulee mieleen hieronta, fysioterapia ja/tai osteopatia. Olen yhdessä aikaisemmassa blogitekstissä tullut maininneeksi, että Hekaa ja Sykettä on kaikkien näiden vuosien aikana hoidettu edellämainittujen hoitomuotojen lisäksi myös kraniosakraaliterapialla ja viimeiset puolitoista vuotta faskiamanipulaatiolla. 

Kehonhuoltoon kuuluu paitsi kropan säännöllistä huoltamista, niin yhtä lailla siihen vaikuttaa mm.liikunta, ravinto, elinolosuhteet, riittävä lepo sekä ennen ja jälkeen treeni/kisasuoritusten tapahtuvat lämmittelyt sekä jäähdyttelyt.

Minua itseäni on aina kiehtonut koirien kokonaisvaltainen hyvinvointi ja miten nämä kaikki edellämainitut, pienet palaset nivoutuvat yhteen sekä miten ne vaikuttavat mihinkin osa-alueeseen. Koirieni terveyttä ja hyvinvointia seuraa eläinlääkäri ja ainoa, Suomessa pieneläinten vesikuntoutukseen erikoistunut koirahieroja. Itseasiassa AquaBarksin molemmat yrittäjät ovat opiskelleet vedessä tehtävää kuntoutusta kattavammin ja laajasti kuin suurin osa Suomen eläinfysioterapeuteista. Minusta itsestäni ei koskaan tule eläinlääkäriä, koirahierojaa eikä eläinfysioterapeuttia, mutta silti minulle on ensi-sijaisen tärkeää ymmärtää lihashuoltoon liittyvistä asioista. Kyseessä on kuitenkin elävä olento, jonka hyvinvointi on minun käsissäni ja varmasti meistä jokaisen tavoite on pitää koiristaan parasta mahdollista huolta sekä tarjota niille ensiluokkaista hoitoa. 

Koirien lihashuollon ja kuntouttamisen kenttä on todella laaja. 

Mistä sitä sitten oikein voi tietää, että mikä on juuri sille omalle koiralle se paras hoitomuoto kun niitä on niin monia?

Lyhyesti: Jos jokin hoitomuoto pitäisi kunnossa vain hetken aikaa ja sen jälkeen koira vetäisi jonkin ajan kuluttua uudelleen jumiin, alkaisivat omat hälytyskellot soida ja miettisin miksi tämä ko.hoitomuoto ei toimi eikä koira saa lihasta vaikka kuinka tekee kotiharjoitteita. Minä haluan koiranomistajana olla kartalla siitä, että mitä koirilleni milloinkin tapahtuu miksi asiat tehdään näin eikä noin. Minulle kerrotaan ja perustellaan, että miksi nyt ehdotetaankin vaikka sillä eläinlääkärillä käymistä ja sama toisinpäin. Silloin kun tieto Hekan spondyloosista selvisi, meidän oma eläinlääkäri, Suvi, ohjasi samantien Tarjalle AquaBarksiin ja totesi, että siellä on Hekan selän tukemiseksi parhaimmat mahdolliset osaajat. Kun koirieni terveyttä ja hyvinvointia seuraa useampi silmäpari omalla asiantuntemuksella, heillä kaikilla on ajankohtaisin tieto olemassa puolin sekä toisin ja hoitoketju on käytännössä täydellinen. 

Minulle itselleni yksi kauhistuksen aihe on ollut Sykkeen kuntouttaminen polvileikkauksista. Olin lukenut kokemuksia siitä, että kuntoutus tulee olemaan todella pitkä ja vaikea. Kunnes Tarja sitten palautti noista kauhukuvista maanpinnalle ja sanoi: "Sen ei kuulu eikä tarvitse olla sellainen. Kun me teemme asiat tavalla x ja y, Syke on tikissä kunnossa kun 3 kuukautta on kulunut." Näin todellakin kävi. Sain jokaisella hoitokerralla perustelut siitä, minkä vuoksi esim. kävelyiden pituutta kannattaa reilusti lyhentää, mihin sillä pyritään ja ennen kaikkea: miksi. Faskiamanipulaatio hoitomuotona vaikuttaa suoraan koiran omaan kykyyn lähteä tuottamaan voimaa. Se onkin mitä parhain hoitomuoto sellaisille koirille, joilla on tuki -ja liikuntaelimistöön kohdistuva vaiva tai sairaus. En kokenut kuntoutusta pitkänä tai vaikeana, päinvastoin. Se avasi silmäni siitä, että kuntoutus on käsitteenä laaja-alaista toimintaa ja ymmärsin koko ajan mitä koiralleni tehdään ja...miksi. Vaikka en olekaan ko.alan ammattilainen, minulle on erittäin tärkeää se että todella ymmärrän asioista mitkä liittyvät koirieni lihashuoltoon. AquaBarksissa näin on todellakin tapahtunut.

Kesällä Syke teki jonkun verran vesikävelyä kahluualtaassa vasemman polven kuntoutuksen aikana. Tarja kyseli aina tarkasti, että onko Syke kävellyt pelkästään suoraan vai myös ympyrää ja kumpi jalka on ollut sisäkaarteen puolella. Tämän tiedon perusteella hän kertoi mitä kannattaa muuttaa ja jälleen ennen kaikkea: miksi. Se ei nimittäin ole ihan sama miten se koira sitä vesikävelyä tekee, oli se sitten vesijuoksumatolla tai siellä kahluualtaassa. Täysin samat asiat pätevät uintiin, koiran kehon tilanteesta kertoo paljon mm. hännän asento. Siksi AquaBarksissa koirat eivät ui keskenään altaassa ilman valvontaa, vaan uintia ohjaa aina koirien uintiin ja/tai vesikuntoutukseen kouluttautunut uintivalmentaja. Itsehän olen alkanut kuvata koirieni uintia AquaBarksilla actionkameralla, millä pääsen pinnan alle jotta näen omin silmin mitä veden alla tapahtuu. Voin aina reilusti kysyä jos jokin asia koirieni hyvinvoinnissa mietityttää ja mitä voisin itse arjessa tämän asian tiimoilta huomioida - se koskee niin eläinlääkäriä kuin koirieni hierojaa.

Nämä kaikki yhdessä määrittävät minulle sen, mitä tarkoittaa todellakin hyvä hoitotulos. Tulokset koirieni hyvinvoinnista puhuvat puolestaan. Tämmöinen maallikkokin ymmärtää koiriensa lihashuollosta pintaa syvemmältä, osaa tiedostaa miksi asioita tehdään tavalla x eikä y, ne perustellaan ja ennen kaikkea...MIKSI NÄIN TEHDÄÄN ja näen nämä perustellut asiat siellä arjessa. Minulla on koko ajan olemassa ajankohtaista tietoa koirieni hyvinvoinnista ja se on ehdottomasti tärkeintä.

Syke luonnetestissä 25.7.2021

"Tuon koiran viet kyllä joskus luonnetestiin!" Näin minulle on sanottu monen eri ihmisen toimesta. Nyt osui luonnetesti sopivan lähelle ja Syke oli lisäksi siihen mennessä "lusinut" kolme kuukautta kestäneen intensiivisen kuntoutusjakson, uskalsin ilmoittaa sen sinne. Sykehän on ensimmäinen (mutta ei taatusti viimeinen) omistamani koira, jonka olen käyttänyt luonnetestissä. Jokaiselle koiraharrastajalle luonnetesti on varmasti tapahtumana sellainen että tiedetään mistä siinä oikein on kyse, mutta tässä vielä lyhyesti:

"Luonnetestin tarkoitus on arvioida ja kirjata koiran käyttäytyminen tilanteessa, jossa sen hermosto joutuu rasitetuksi."

Tiedä sitten onko se omaa mututuntumaa vai mitä, mutta harmillisen paljon sitä kuulee nykypäivänä joidenkin villakoirien olevan pelkopurijoita, arkoja, liian pidättyväisiä ja sellaisia häntä koipien välissä-menijöitä. Kuitenkin tätä rotua kuvaillaan mm.avoimeksi ja ystävälliseksi. Sykehän on luonteeltaan todella vilkas, avoin ja hyvin itsevarma tietyissä tilanteissa. Halusin testillä nähdä, että onko se todella sellainen kun sen hermostoa rasitetaan. Syke kun osaa olla myös melkoinen draamaqueen, se saattaa kiljua esim.kun hihna kiristyy yhtäkkiä ja näitä tilanteitahan luonnetestissä erittäin suurella todennäköisyydellä tulisi. Sanotaanko näin, että Syke pisti koko nelospirtin matalaksi. Videolta selviää miten eri osioissa kävi. Pimeää huonetta siinä ei valitettavasti näy, mutta siellä Syke käyttäytyi itsevarmasti mutta kun ei heti löytänyt allekirjoittanutta, alkoi käpy kirjaimellisesti palaa. Teki kuitenkin töitä ihan koko ajan ja hetkellisen haahuilun jälkeen löysi minut nurkasta istumasta.

Tässä vielä eri osa-alueet pisteytettynä:

• Toimintakyky +1a kohtuullinen
• Terävyys +1a pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
• Puolustushalu +3 kohtuullinen, hillitty
• Taisteluhalu +2b kohtuullisen pieni
• Hermorakenne +1a hieman rauhaton
• Temperamentti +1 erittäin vilkas
• Luoksepäästävyys +2b luoksepäästävä, hieman pidättyväinen
• Laukauspelottomuus +++ laukausvarma

Pisteitä yhteensä 127 ja hyväksytty luonnetesti. Oikeastaan kelkka, hyökkäys nurkan takaa, tynnyri sekä yksin seinään jättäminen tulivat yllätyksenä. Olin varma, että Syke kiljuu ja pyrkii selän taakse karkuun mutta mitä vielä. Ei kirkunut yhtään, osoitti pärjäävänsä tilanteessa kuin tilanteessa, ei hätkähdä eri tilanteita eikä jää miettimään tapahtunutta enää jälkikäteen. Hyvähermoinen ja varma koira, joka kykenee toimimaan myös itsenäisesti. Toinen tuomareistakin totesi: "jumalauta, että sulla on upea koira!" 

Testi itsessään oli mielenkiintoinen kokemus ja ei Syke ihan niin draamaqueen taida ollakaan mitä olen sen luullut olevan. Toivottavasti villakoiria ja muitakin seurakoirarotuja alkaisi näkyä näissä testeissä enemmän, sieltä saatava tieto on arvokasta paitsi jalostusta silmällä pitäen, niin se antaa myös koiranomistajalle itselleen kenties jotain uutta perspektiiviä koiran käytöksestä sekä luonteesta.

Suunnitelmissa on käydä jossain vaiheessa myös mh-luonnekuvauksessa.

Horisontissa siintää näky normaalista elämästä

Niin se vaan aika kuluu ja Sykkeen vasemman polven patellaluksaatioleikkauksen varsinainen toipumisaika (8 viikkoa) tuli päätökseensä tämän viikon tiistaina. Leikkauksesta kuntoutuminenkin lähenee loppuaan ja nämä viimeiset neljä viikkoa haetaan koiraan sekä erityisesti operoituun jalkaan voimaa sekä valmistellaan paluuta normaaliin elämään.

Rajoitusten asteittainen purkaminen on paitsi ilon, niin myös pienen pelon aihe. Omistajan alitajuntaan on niin vahvasti jäänyt kaikki se varominen sekä hitaasti eteneminen, joten kyllähän se pistää syystäkin pelottamaan. Koska olin yhtä ?-merkkiä näiden rajoitusten hölläämisen suhteen, soitin eilen leikanneelle ortopedille ja kysyin asiasta häneltä. Heti ensitöikseni kysyin aitauksesta, missä Syke on asunut viimeiset 2 kuukautta jotta polvi on varmasti saanut luutua sekä parantua rauhassa. Sain samantien luvan purkaa aitauksen kokonaan pois, luutuminen polvessa on tapahtunut jo 2-3 viikkoa sitten eikä Sykkeen hyppimistä sängylle tai sohvalle tarvitse enää estää. Kyllähän ne ensimmäiset hypyt näihin edellämainittuihin ja niiltä pois saivat minut hieman haukkomaan henkeäni, mutta sitten palautin heti mieleeni ortopedin sanat: "Se polvi ei enää hajoa." Näin ollen Syke on saanut eilisestä alkaen elää kotona ihan normaalisti. Voitte siis kuvitella, että kuinka iloinen Syke on ollut tästä muutoksesta.

En voi muuta kuin ihailla tuon koiran hermorakennetta ja antaa sille suuresti respectiä. Syke sopeutui tuosta noin vaan elämään 2 kuukautta täysin rajatussa tilassa, jolloin se ei saanut elää kuin koira = hyppiä, pomppia, riehua, leikkiä tai juosta. Moni onkin ihmetellyt, että miten ihmeessä itse kestin tuon ajan kylmettää sekä sydämeni, että mieleni kun koira istui aitauksen nurkassa tuijottaen kohti pyöreillä nappisilmillään. Kuvittele tähän sellainen koiranpennun katse. Koska oli pakko, siinä tilanteessa ei ole vaihtoehtoja. Polven anatomiaa on muokattu, luuta sahattu, siirretty ja kiinnitetty uuteen asentoon sekä nivelsiteitä -ja kapselia kiristetty. Jalan on annettava luutua ja muovautua rauhassa, annetuista ohjeista ei jousteta vaikka sydän ja mieli itkisi siinä vaiheessa verta. Sykettä on jumpattu ja kuntoutettu kuutena päivänä viikossa saatujen ohjeiden mukaisesti ja yhtenä päivänä se on saanut vain olla sekä levätä. Aivan kuten harrastuskoiralla on vähintään yksi lepopäivä per viikko. 

Vaikka tämä kaikki tulee kohta päätökseensä, se ei silti tarkoita että jalka olisi välittömästi esim. treenikuntoinen. Ei missään nimessä. Rajoituksia on edelleen, mm.vapaana juokseminen sekä ne kreiseimmät riehumiset. Eihän ihminenkään lähde pitkän saikun jälkeen juoksemaan maratonia, vaan ensin kohotetaan peruskuntoa ja siitä sitten asteittain edetään kohti määränpäätä. Meidän määränpää heinäkuun puolivälissä on se, että Syke pääsee juoksemaan vapaana sielunsa pohjasta. Sitä se rakastaa yli kaiken.

Toipuminen patellaluksaatioleikkauksesta - ensimmäiset 5 viikkoa

Sykkeen polvileikkauksesta tulee huomenna kuluneeksi 5 viikkoa. Aika menee hurjan nopeaa, vaikka välillä ei siltä tunnu. Edelleen Sykkeen toipumista ja kuntoutumista pääsee parhaiten ja lähes reaaliajassa seuraamaan meidän ig-tilillä, jonne löytyy suora linkki blogin sivupalkista. Ajattelin kuitenkin kirjoittaa tänne hieman pidemmän tiivistelmän, että miten nämä 5 viikkoa ovat sujuneet ja miten Sykkeen kuntoutus etenee käytännössä.

Päivää ennen tikkien poistoa

Tikit poistettiin 10 päivää leikkauksen jälkeen, mutta ennen sitä päivittäiset ulkoilut olivat käytännössä vain 5 minuutin tarpeiden teko-pyrähdyksiä. Tikkien poistoon saakka Syke oli osan ajasta kolmijalkainen, mutta namiavustuksella ja koiraa rohkaisemalla se alkoi ottamaan leikattua jalkaa käyttöön myös ulkona. Sisällähän Syke varasi painoa jalalle jo leikkauspäivän iltana. Toki ennen näitä ulkona tehtäviä "harjoituksia" Syke opetteli käyttämään jalkaansa ensin sisällä ja tuettuna. Tein itse tänä aikana sen virheen, että vertasin Sykkeen toipumista muihin polvileikattuihin ja ajattelin koirassa olevan jotain vikaa, kun se ei päivää ennen tikkien poistoa kävellyt kuin 10 metriä käyttäen leikattua jalkaa jokaisella askeleella. Huolestuin asiasta siinä määrin, että soitin leikanneelle ortopedille ja hänen mielestään Sykkeen toipuminen eteni juuri kuten pitääkin ja tyyliin 15 askelta tikkien poistoon mennessä on jo hyvä saavutus.

Tikit poistettiin vappuaattona meidän oman eläinlääkärin, Suvin, toimesta ja samalla polvi kontrolloitiin ensimmäisen kerran leikkauksen jälkeen. Sen verran olin Sykettä osannut lukea, että epäilin tikkien haittaavan jalan käyttöä niiden kireyden vuoksi ja kun ne saataisiin pois, alkaisi se varmasti käyttämään jalkaansa ihan eri tavalla. Näin todellakin kävi. Vappuaaton iltana tehtiin ensimmäinen, 10 minuutin hidas kävely kotitalon nurkalla. Viikko vapun jälkeen tehtiin päivän kestävä roadtrip Tampereelle, missä meillä oli ortopedin kontrolli ja samalla käynnillä päästiin aloittamaan myös fysioterapia sekä sen myötä kuntoutus. Kaikki oli polvessa kuten sillä hetkellä kuuluukin ja mikäli kuntoutus jatkuu yhtä hyvänä *kop kop kop*, Juha totesi jalasta tulevan täysillä toimivan mihin tahansa harrastuskäyttöön. Fysioterapeutilta saatiin ohjeet painonsiirtoharjoituksiin sekä lonkankoukistajien venytyksiin, mitä ollaankin siitä päivästä lähtien toteutettu säntillisesti päivittäin, annettujen ohjeiden mukaisesti. Juha myös määräsi Sykkeelle neljän kerran cartrophen-pistoskuurin, jonka hän määrää ennaltaehkäisevänä hoitona jokaiselle ortopediselle potilaalle. Ensimmäisen piikin Syke sai Tampereella ja nyt ollaan käyty kahdesti piikitettävänä AlmaVetillä joka perjantai viikon välein. Viimeinen pistos on tällä viikolla.

3 viikkoa leikkauksesta. Leikattu jalka kameran puolella

Fysioterapeutti myös havaitsi Sykkeen etujalkojen ja etuosan lihasten olevan melkoisen jumissa, mikä nyt ei sinällään tullut yllätyksenä. Olin varannut Sykkeelle jo hyvissä ajoin Tarjalle ajan faskiamanipulaatioon, missä käytiinkin viikko sitten. Se tuli todella tarpeeseen, Syke oli etuosastaan (ymmärrettävästi jumissa) ja seuraava käsittely meillä onkin jo vähän yli viikon päästä. Siihen saakka jatketaan päivittäisi jumppailuja ja etuosan kireyksiä helpotetaan seiso-istu-maahan-sarjalla. Leikkausarpea ei enää edes huomaa. Jos ei tietäisi koiran missään leikkauksessa käyneen, ei mitään osaisi edes epäillä.

Oikeastaan 3 ensimmäistä viikkoa ulkoilut olivat vain lyhyitä, 5-10 minuuttia kerrallaan ja rauhallisesti kävellen. Ravi ja laukka ovat toistaiseksi kielletty, sillä liian nopea liikunnan määrän ja temmon kasvu voi turvottaa paitsi leikattua polvea, myös kipeyttää muita lihaksia jolloin kuntoutuminen hidastuu. Polven anatomiaa ja asentoa on muokattu sekä nivelsiteiden paikkaa muutettu, joten Syke ikään kuin opettelee jalan käytön kokonaan uudelleen ja se täytyy tehdä asteittain. Hitaasti, mutta varmasti. Viime viikolla Syke käveli jo 3-4 kertaa päivässä 15 minuutin pätkiä ja tällä viikolla aikaa nostettiin 20 minuuttiin. Kävelyjen pituutta nostetaan käytännössä viikko viikolta 5 minuuttia kerrallaan. Jos näyttää siltä, että koira väsyy, sitten pituutta vähennetään. Kipulääke jätettiin asteittain pois viime viikolla ja ainakaan omaan käteen polvi ei ole tuntunut turvonneelta. Olemme olleet jonkun verran myös mökillä, missä normaali arki on sujunut helpommin kuin mitä kerrostalossa. Kävin myös itse omalla osteopaatillani hoidettavana, sillä kroppa on ottanut itseensä melkoista runtua kun Sykettä on joutunut ja joutuu vielä jonkun verran kantamaan.

Metsäkävelyllä - 4 viikkoa leikkauksesta

Syke on asunut koko tämän ajan ja tulee asumaan vielä tovin olohuoneeseen rakennetussa aitauksessa, mikä oli ensin pienempi kooltaan mutta toipumisen edetessä sitä on laajennettu. Aitauksen tärkein tehtävä on estää hyppimiset sohvalle ja sänkyyn sekä minimoida kaikki riskit ettei jalkaan kohdistuisi mitään voimakasta kiertoa tai äkkiliikettä. Luutumisprosessi polvessa on parhaillaan käynnissä ja jotta se ehtii luutua oikeaan paikkaansa rauhassa, rajoituksista ei jousteta yhtään. On ollut jo nyt positiivisella tavalla hurjaa huomata, että miten hyvin Syke on toipunut ja miten uskomaton vaikutus leikatulla jalalla on sen kehoon jo nyt. Jalkapöytä -ja terä on suorassa linjassa eikä se kierry enää ulospäin. Välillä vaan meinaa oma mieli pelätä ja stressata liikaa. Kun on loppujen lopuksi vastuussa elävästä olennosta ja sen terveydestä, joka vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen, sitä vaan jotenkin on koko ajan varpaillaan. Meillä on kuitenkin todella huikeat tukijoukot varmistamassa, että kaikki menee maaliin kuten pitääkin.

Ensi viikolla on yksi tärkeä etappi tällä matkalla saavutettu. Nimittäin kuntoutuksen puoliväli, 6.viikko ja silloin käydään Suvilla kontrollikäynnillä. Paranemisen kannalta 6 viikkoa on sitä kriittisintä aikaa ja Juhan sanoin sen jälkeen polvi ei enää helposti hajoa. Kuitenkin tarkasti kontrolloitu ja rajoitettu elämä tulee vielä jatkumaan, mutta pieniä merkkejä normaalista näkyy jo. Olen ihan mielettömän ylpeä Sykkeestä, että miten hyvin sen päänuppi on kestänyt ja kuinka sopeutuvainen potilas se on ollut. Toki sille on järjestetty erilaista aktivointia mm.älypelien, nenäharjoitteiden sekä luiden kaluamisen muodossa, mutta Sykkeen suurin energianpurkutapa ja rakkaus on juosta täysiä. Sehän tässä polvileikkauksessa on ollut tärkein tavoite: Syke saa juosta jatkossa niin paljon kuin se vain haluaa.

Pieni pirulainen nimeltä patellaluksaatio

Niinhän siinä nyt sitten kävi, että Sykettä kutsuu patellaluksaatioleikkaus. Leikkausaika on jo varattu ja Sykkeen vasen polvi leikataan vielä tämän kuukauden aikana. Palaan omiin ajatuksiin, tunnelmiin ja tähän päätökseen johtaneisiin syihin vielä tarkemmin vähän myöhemmin. Sen voin jo kuitenkin sanoa, että leikkaukseen ja sen jälkeen edessä olevaan toipumis -ja kuntoutusaikaan suhtaudun rauhallisen sekä luottavaisin mielin. Meinasin ensin kirjoittaa tästä "avautumisesta" facebook-julkaisun, mutta tämä aihe hyppii tämän tästä esille mm.villakoirien keskusteluryhmissä ja tätä kautta se on helpompi nostaa uudelleen esille jos/kun sellainen hetki eteen tulee.

Minun ei ole tarkoitus tässä sen kummemmin kertoa mistä patellaluksaatiossa on kyse, koska siitä löytyy hurjasti tietoa mutta lyhyesti:

"Patellaluksaatio on polvinivelen (perinnöllinen), kehityksen aikana esille tuleva sairaus. Se johtuu (synnynnäisestä) takajalan virheellisestä rakenteesta, joka johtaa patellan sijoiltaanmenoon joko polven ulko -tai sisäsyrjälle. Oireet riippuvat luksaation asteesta (0-4) - nollan polvet ovat täysin terveet. Tyypillisin oire on takajalan pompottaminen ja/tai askeleiden jättäminen välistä. Takajalan epänormaali rakenne saa aikaa sen, että nelipäisen reisilihaksen polveen kohdistama voima vetää polvilumpiota pois paikoiltaan. Tämä johtaa siihen, että pikkuhiljaa polvea tukevat rakenteet alkavat löystyä ja patella lähtee paikaltaan entistä helpommin. Patellaluksaatio ei aina aiheuta selviä oireita, mutta lumpion sijoiltaanmeno voi olla erittäin kivulias mikäli se jää lukkoasentoon."

Vaikka patellaluksaatio luokitellaan perinnölliseksi sairaudeksi, sitä tavataan myös (joskin harvemmin) traumatyyppisenä luksaationa mutta Syke on harmiksi yksi niistä harvoista. Emällä on kahdesti tutkitut nollan polvet ja isällä yhden kerran. Sykehän ei ole viime keskiviikkoon saakka oireillut polviaan millään tavalla emmekä me edes tietäisi tästä asiasta, ellei Tarja olisi viime kesänä faskiamanipulaation yhteydessä siitä maininnut. Onhan Sykkeen polvet kuitenkin tutkittu aiemmin nolliksi. Viime keskiviikkona se kuitenkin liukastui kylpyhuoneessa vasemman jalan jäädessä kehon alle, jonka seurauksena se ontui ja leikkauspäätöksen teimme yhdessä Suvin kanssa kaksi päivää myöhemmin. Olin kyllä tehnyt sen mielessäni jo liukastumisen jälkeen. Tuohon episodiin saakka Syke on käyttänyt kaikkia neljää jalkaansa täysin normaalisti. Ihmiset ovat jopa ihmetelleet, että onko sen polvissa edes yhtään mitään vikaa koska koira ei ole tyypillisillä tavoilla niitä oireillut. Koko tämän ajan olen kuitenkin tiedostanut sen, että polvet eivät ole enää priimaa ja kuitenkin ristiriitaisin fiiliksin katsonut koiraa joka ei ole ollut kipeä. Sitten kun näen eri keskusteluryhmissä avauksia aiheeseen liittyen, minut tekee surulliseksi eräät lauseet jotka toistuvat kerta toisensa perään:

"Se on vain hassu tapa, koira hauskuuttaa itseään."
"Meillä koira on koko ikänsä kävellyt noin eikä ole löytynyt vikaa."
"Koira pelleilee, se kerää huomioita."
"Sillä on vaan hiekkaa tai kiviä varpaiden välissä, putsaa tassut niin kyllä se siitä."

Valitettavasti tuo ensimmäinen toteamus on ihan arkipäivää ja jos/kun joku koiranomistaja lataa keskusteluryhmään videon takajalkoja pompottavasta villakoirastaan, sinne tulee vähintään se yksi kommentti hassusta tavasta tai että se on rodulle ihan normaalia. Se on normaalia siltä osin, että ko.vikaa valitettavasti esiintyy paljonkin pienempien kokomuunnoksien villakoirilla, mutta...silti, jokaisen koiran OIKEA, normaali tapa on liikkua vaivatta kaikilla neljällä jalalla ilman pompotuksia tai ontumisia. Voitte siis nyt kukin mielessänne miettiä mitä ajatuksia olen Sykettä katsoessani päässäni pyöritellyt. Syke on koko ajan liikkunut normaalisti ja siltikään se ei ole terve. Sitten kun näen näitä videoita pompottelevista, selvästi oireilevista villakoirista eikä kukaan tunnu olevan siitä huolissaan ja todetaan vain sen olevan hassu tapa tai pelleilyä...se tekee minut sekä surulliseksi, että vihaiseksi. Tarkoitukseni ei ole todellakaan ole haukkua tai tuomita ketään, mutta ihan oikeasti toivoisin hieman laitettavan niitä valoja päälle. 

Miten koiraa on tutkittu jos siitä ei ole mitään löytynyt? Onko koira käynyt ortopedillä? Onko polvia tunnustelemisen lisäksi kuvattu? Onko se koira muutoin luustokuvattu? Jos koira on luustoltaan  terveeksi kuvattu ja polvet kunnossa, voisiko sillä kenties olla lihasjumi jonka hieroja, fyssari tai osteopaatti voisi katsoa? 

Minulle pompotteleva koira on oireileva ja varsinkin se, ettei koira käyttäisi kaikkia neljää jalkaansa oikein. Ihan yhtä lailla kuin ruokahaluttomuus näyttäytyy oireena jostakin. Ei koirat pelleile tai feikkaa näitä asioita, ne eivät vain yksinkertaisesti osaa sellaisia tapoja ajatella. Jos osaisivat, sittenhän niille voisi aivan yhtä hyvin todeta "lopetappa nyt se esittäminen ja kävele kunnolla." No lopettiko? Tuskin...

Otan tällä blogitekstillä varmasti lastillisen p****a niskaani, mutta ei näistä pidä olla hiljaa. Hiljaa oleminen on myös asian hyväksymistä ja sitä minä en tee.

Huoltopainotteinen maaliskuu

Kirjoittaessani tätä blogitekstiä ulkona on puolipilvinen keli. Tiet ovat sulia ja pääosin kuivia. Lunta on vielä isoissa määrin siellä mihin sitä on rahdattu, mutta muutoin täällä tuntuu keväältä.

Varma kevään merkki meillä on se, että ennen kuin turkit lähtevät kokonaan molemmilta koirilta veks, ajelin tuossa viikko takaperin kummankin jalka -ja mahakarvat pois. Rumiahan nuo ovat kuin mitkä, mutta se on niin helpottavaa ja luksusta kun ei tarvitse jokaisen ulkoilun jälkeen kiikuttaa koiria tassupesulle. Riittää vain pyyhkäisy kostealla rievulla ja siinä se. Kyllähän noiden vaatelaatikosta löytyy kunnolliset kurahaalarit, mutta en ole koskaan ollut koirillani mikään aktiivinen haalareiden käyttäjä enkä osaa sanoa mistä se johtuu. Laitoin hetki sitten koirille tilaukseen ig-tuttavani suositteleman, syväpuhdistavan shampoon joka on ihan omiaan näille kevätkeleille kun turkkiin sekä ihoon tuppaa kertymään vaikka mitä jäämiä. Sillä olisi nyt tarkoitus pestä siihen saakka, kunnes kelit ovat sen verran lämpöisiä että voimme heittää talviturkeille soronoot.

Heka kävi maaliskuun aikana kahdesti uimassa lämminvesialtaassa ja niiden välissä kerran faskiamanipulaatiossa. Tuo koirahan on ollut kaikinpuolin mitä loistavimmassa kunnossa ja edellisen kerranhan Heka kävi käsiteltävänä tammikuussa eikä siitä tuolloin vajaa 3 viikkoa sittenkään löytynyt mitään pikkujumeja suurempaa. Muutoinkin näin kevään kynnyksellä Heka on kuin kukkaan puhjennut kun mukava lämpö hellii vanhan herran niveliä sekä kroppaa.

Mutta ei Sykekään ilman omaa osaansa jäänyt. Samalla viikolla kun Heka kävi Tarjan hoidettavana, tuli koirahierojaksi opiskeleva seurakaverini hieromaan Sykkeen meille kotiin. En tiedä oliko se tämä kotiympäristö vai sitten niin juntturassa, mutta Syke ei oikeastaan missään vaiheessa ollut rauhaksiltaan vaan vänkäsi koko ajan. Eron kuitenkin huomasi hieronnan jälkeen, eli jotain siellä kaikesta vänkäämisesta huolimatta tapahtui. Kuitenkin Syke ei vaikuttanut ns. omalta itseltään ja Hekan uinnin yhteydessä sovittiin, että aikaistetaan huhtikuun puoleen väliin sovittua käsittelyä reilusti. Omat hälytyskellot eivät kilkattaneet tällä(kään) kertaa turhaan, vaan Syke oli saanut itsensä Tarjan sanoin kokonaisvaltaisesti jumiin.

Ja se mikä tässä on kaikista "hauskinta" lainausmerkeissä niin se, että Syke ei faskiakäsittelyn aikana vänkää oikeastaan yhtään eikä yritä kiemurrella tilanteesta pois. Päinvastoin, se ei ole minkään muun hoidon aikana noin rentoutuneessa mielentilassa. Vaikka Syke saatiinkin todella hyvin auki hoidon aikana, sovittiin että toistetaan käsittely silloin huhtikuun puolessa välissä uudelleen jotta saadaan parhain mahdollinen vaste aikaiseksi.

Ennen faskiakäsittelyä Syke ennätti käymään isolla altaalla uimassa ja pieni punainen pikkusintti oli aivan liekeissä. Sitä on taidettu uittaa Aquabarksilla viimeksi vuonna 2019, joten vähän mietitytti muistaako likka mistä oikein onkaan kyse. Kyllä hän muisti. Anniinan (uittaja) mukaan Syke käyttää kehoaan todella tietoisesti uidessaan ja sen näki uintiasennosta sekä rauhallisesta tavasta edetä. Ei siis todellakaan ole aivan sama miten se koira oikein ui.

Koiratanssia ja hoopersia on treenattu entiseen malliin, jälkimmäiseksi mainittua hieman enemmän ja ajattelin tehdä treeneistä erikseen oman blogipostauksensa koska asiaa on sen verran paljon.

Siinä missä koiria on huollettu ja uitettu maaliskuussa, myös omistaja kävi (ihan liian) pitkästä aikaa luotto-osteopaatin käsittelyssä. Ja kyllä muuten näkyi pitkä hoitoväli vähän joka puolella, erityisesti tuossa kirotussa polvessa vaikka se 90% ajasta onkin pysynyt hyvänä. Tämän blogipostauksen ajattelinkin päättää niinkin huikeaan uutiseen, että tämä osteopaatti, Sini Korhonen, joka on hoitanut minua vuoden 2019 syksystä lähtien, ehdotti yhteistyötä ja tietenkään en voinut sanoa tälle mahdollisuudelle ei.

Tämä on ensimmäinen diili laatuaan, joka keskittyy minuun, koirien omistajaan, joka olen koiristani vastuussa ja siinä missä pidän koiristani huolta, täytyy minun pitää itsenikin kunnossa. 

Haluan tätäkin kautta osoittaa Sinille mitä lämpimämmät kiitokset ja tervetuloa mukaan monenkirjavaan yhteistyökumppaniporukkaan!

Kun Heka lämminvesialtaaseen pulahti...

Yhteistyössä: Koirauimala Aquabarks

Meillä on tähän päivään mennessä säännöllistä vakio-asiakkuutta koirauimala Aquabarksilla takana hieman yli vuoden verran. Uimalalla on kuitenkin pitkälle ulottuva historia meidän elämässä, mutta viime vuoden tammikuusta lähtien olen keskittänyt kaiken koirien lihashuoltoon ja kuntovalmennukseen liittyvän heidän huomaansa. Yhteistyössä koirieni eläinlääkärin, Suvi Heinolan ja Aquabarksin henkilökunnan kanssa olemme löytäneet mm. Hekan selkää parhaiten tukevan hoitokokonaisuuden. Vuodessa on tapahtunut paljon ja tästä kaikesta haluan kertoa näin blogitekstin muodossa, olen nimittäin edelleen iloisen ja onnellisen häkeltynyt miten hyvässä kunnossa Heka ikäisekseen nykyään on. Jopa Suvikin totesi viime kuussa, että tuo koira on nuortunut iästään ainakin kahdella vuodella.

Heka on käynyt Tarjan faskiamanipulaatiossa vuoden 2020 tammikuusta lähtien lähestulkoon kerran per kuukausi. Syke suurinpiirtein joka toinen kuukausi.

Faskiamanipulaatiosta lyhyesti jos se ei ole jollekin vielä tuttu: 

"Faskiamanipulaatio perustuu koiran tuki -ja liikuntaelimistön hoitamiseen. Faskia on lihaksen ympärillä olevaa sidekudosta, joka vaikuttaa suoraan mm. koiran voimantuottoon sekä kykyyn liikkua. Käsittelyn tavoitteena on vähentää liikerajoitteista aiheutuvia kiputiloja  ja parantaa koiran suorituskykyä + liikkuvuutta. Ko.hoitoa suositellaan koirille, joilla on tuki- ja liikuntaelimistöön kohdistuva vaiva tai sairaus ja sitä edeltää aina asiakkaan tarkka haastattelu koiran taustasta, koiran perusteellinen palpointi sekä liiketestaus. 

Mikäli perimmäinen syy kiinnostaa siihen liittyen, miksi Hekan kohdalla alunperin päädyttiin kokeilemaan faskiamanipulaatiota, tästä löytyy blogiteksti jonka voi käydä lukemassa ko.linkistä: 
Heka faskiamanipulaatiossa.

Hekaahan on kaikkien näiden vuosien aikana hoidettu mm.hieronnalla, fysioterapialla, osteopatialla, cst-hoidolla ja edelleen Heka on AlmaVetin laserterapian suurkuluttaja. Olen isosti kiitollinen jokaiselle, joka on Hekaa tavalla tai toisella käsitellyt ja hoitanut. Erityisesti cst oli vuoden 2019 loppuun saakka Hekalle sopivin hoitomuoto, mutta sitten vaste siihen jotenkin huononi tms? En tiedä, mutta tuo koira ei enää nauttinut siitä samalla tavalla kuin ennen. Paha sanoa.

Jo pelkästään ensimmäisen hoitokerran jälkeen muutos koirassa oli uskomaton ja nyt kun hoitosarjaa on takana useampi kerta...en oikeasti tiedä miten tätä pitäisi kuvailla, koska ero koirassa entiseen on valtava. Loppusyksystä Tarja otti puheeksi Hekan selän kunnossa pysymisen tueksi uinnit lämminvesialtaassa. Hekahan on aiemmin uinut vain Aquabarksin isolla altaalla ja nyt kun se uinti tuli puheeksi, tiesin heti ettei sitä ehdotettaisi mikäli joku Hekan voinnissa sen estäisi. 

Heka pulahti ensimmäisen kerran lämminvesialtaaseen marraskuussa ja siitä tuli faskiamanipulaation lisäksi pysyvä osa Hekan selän tukihoitoa. Ainoastaan pelkällä käsittelyllä on ollut hyvä vaste, mutta yhdessä lämminvesialtaan kanssa se on suoraan sanoen lyömätön. Jo pelkällä uimisella on todettu olevan positiivisia vaikutuksia; lihaksisto vahvistuu tasapuolisesti aineenvaihdunta vilkastuu, hengitys- ja verenkiertoelimistön toiminta tehostuu ja immuunipuolustus toimii paremmin. Myös tuki- ja liikuntaelimistön turvotuksia ja kipuja voidaan helpottaa uinnin avulla tehokkaasti. Uinnilla voidaan myös purkaa koiralle kehittynyttä väärää tapaa liikkua. Tähän kun isketään vielä lämmin vesi (joka Aquabarksin lämminvesialtaassa on +30), niin kyllä muuten alkaa näkyä koiran kehossa muutoksia.

Mitä muutoksia Hekassa sitten oikein on näkynyt?

• Iho on elastinen ja irtoava, se ei enää liimaudu koiraan kiinni.
• Selän pyöristys on vähentynyt, Heka kulkee pää normaalilla korkeudella, myös lelujen päätön repiminen on loppunut.
• Heka ei enää heiluta häntäänsä holtittomasti uinnin aikana puolelta toiselle = uintiasento on tasapainossa.
• Askellus on pidentynyt myös talvella.
• Hermokipulääkitystä on onnistuttu vähentämään 0,5 ml.

En edes muista, että koska viimeksi talvi olisi Hekan osalta sujunut näin hyvin kuin mitä nyt. Siitä on useampi vuosi. Hekallahan sellainen loskakeli on sen spondyloosille melkoisen ikävä ja se aiheuttaa jonkinsortin tuntemuksia samalla tavalla kuin mitä matalapaine nivelrikkoisille. Tämä talvi oli kuitenkin ihan kunnon talvi, mutta varsinkin näin keväällä sitä loskaa on enemmän kuin tarpeeksi eikä Hekalla ole ollut minkäänlaisia oireita. Myönnän, että vielä 1½ vuotta sitten mietin että mitähän tulevista talvista Hekan kanssa oikein tulee. Ihanan eläinlääkärimme ansiosta uskaltauduin kokeilemaan Hekalle jatkuvaa kipulääkitystä, mikä on osoittautunut äärimmäisen toimivaksi tropiksi ja siihen päälle kun lisättiin faskiamanipulaatio sekä uinnit lämminvesialtaassa, on hoitoyhdistelmä mitä mahtavin.

Heka oli myös tässä taannoin revetä liitoksistaan, kun se tajusi että pääsee vetämään altaaseen TÄYSIÄ lelun perässä. Se haukkui ja kauhoi vettä etutassullaan. Siitä näkyi se sama into, minkä olen nähnyt Hekasta joka kerta astuessani sen kanssa agilityssa radan lähtöalueelle.

Heka = se järjetön rakkaus

Yhteistyössä: Eläinklinikka AlmaVet

Te ketkä seuraatte aktiivisesti meidän ig -ja facebooktilejä, olette jo varmasti tämän blogikirjoituksen julki tulemisen aikana tietoisia Hekan tilanteesta. Haluan kuitenkin raottaa tätä kaikkea pintaa syvemmältä myös täällä blogin puolella. Toivon tämän tekstin toimivan jonkinlaisena "opettavana" asiana sen suhteen, että mikäli oman koiran käytös muuttuu totutusta ihan erilaiseksi, pitäisi omistajan sisäisten hälytyskellojen soida ja kilkutella eläinlääkärin suuntaan...

Hekalla ilmeni jo elokuun alussa kummallista, ihottuman kaltaista muutosta oikeassa nivustaipeessa ja sisäreidessä. Lisäksi Hekan takapuoli oli satunnaisesti vuotanut vihreää eritettä ja sillä ilmeni myös satunnaista mahan raapimista. Suvi vietti tuolloin enemmän kuin ansaittua kesälomaa ja silloin kun meidän luottoeläinlääkäri ei ole syystä tai toisesta paikalla, AlmaVetin eläinlääkäreistä Hekaa hoitaa pääasiassa Viivi. Hänelle olisin jo pelkästään sen ihomuutoksen vuoksi varannut ajan. Viivi tarkisti ensimmäiseksi Hekan anaalirauhaset eikä niissä ollut mitään huomautettavaa. Epäilimme molemmat lopulta syyksi Hekan saamaa, maustamatonta jogurttia mihin olin jo tovin sekoittanut nivelille tarkoitettua lisäravinnetta. Äitini nimittäin tiesi kertoa, että maitotuotteet lisäävät joillakin ihmisillä (erityisesti lapsilla) limaneritystä ja ihan yhtä hyvin ne voivat aiheuttaa samankaltaisia ongelmia myös koirille. Viivi otti myös Hekan ihosta, toisesta takajalasta ja korvan läheisyydestä bakteeriviljelyn, jonka tulokset olivat kaikki puhtaita. Heka sai siihen satunnaiseen raapimiseen kortisonisuihketta, mutta näin jälkikäteen ajateltuna ja asioiden selvittyä, en enää ihmettele miksi se suihke ei vienyt kutinaa pois...

Hekalla kuitenkin oli koko syyskuun ajan ja puolet lokakuusta parempi ajanjakso. Takapuolen vihreä vuoto loppui samantien, kun jätin sen jogurtin pois ruokavaliosta. Kunnes lokakuun loppupuolella vuoto teki comebackin, samaten se kummallinen kutina ja Heka muuttui myös vetäytyväksi. Lisäksi koira alkoi köhimään ja sen nielua selvästi ärsytti jokin. Hekallahan nielun toimintaan on aiemmin vaikuttaneet kiristyneet lihaskalvot ja kun niitä on hoidettu faskiamanipulaation keinoin, köhiminen on jäänyt pois. Nyt se kuitenkin palasi, pahempana. Tiesin heti, että nyt se ei selity millään kiristyneillä lihaskalvoilla. Periaatteistani poiketen laitoin huolestuneen päivityksen omalle facebook-seinälleni jonka Suvi huomasi ja hän päätti, että nyt koko koira on syytä tarkistaa. Hekan selästä oli tarkoitus ottaa välikuvat viimeistään ensi kuussa, niitä aikaistettiin koska se piti anaalirauhasten tarkistusta/mahdollista huuhtelua varten rauhoittaa ja selkäkuvien ottaminen vaatisi myös rauhoituksen. 

Suvi räpsi kuvat Hekan selästä sekä myös lonkista, kyynäristä, olkavarsista ja kaularangasta. Hekahan oli kesällä satunnaisesti mökillä ollessamme ulahdellut ja siksi halusin myös etuosan kuvattavan. Kuvista myös näkyi, että sydän ja keuhkot olivat ennallaan.

Hekan olkavarret

Hekan kyynärät

Hekan lonkat

Hekan kaularanka

Hekan selkä

Kuten näkyy, lähes 13-vuotiaaksi Hekan olkavarret, kyynärät, lonkat ja kaularanka ovat priimaa. Selkä myös 95% todella hyvässä kunnossa. Spondyloosi sen sijaan...pahemmaksi mennyt.

Ja entäpä ne anaalirauhaset. Suvilla oli epäilys, että kyse on todennäköisesti biofilmistä (lievä tulehdus) ja oikeaanhan se osui. Anaalit lykkäsi huuhtelun aikana vihreää, räkämäistä eritettä. Syy jää aika todennäköisesti mysteeriksi. Ruokavaliosta tämä ei kuitenkaan johtunut. Sellaisen aiheuttamat ongelmat on ihan erilaisia, ainakin Hekan kohdalla. Suvi määräsi Hekalle viikon mittaisen antibioottikuurin tuohon anaalirauhasongelmaan ja lisäksi paikallishoitona laseria. Koira oli jo alle tunnin päästä rauhoituksen jälkeen ihan tolpillaan, ihan kuin se ei olisi missään unten mailla koskaan edes ollut. Jo saman päivän iltana Heka alkoi jälleen olla oma itsensä. Anaalirauhasethan ovat koirassa kuin viemäri ja hyvin usein ongelmat peräpäässä heijastuvat myös nieluun. Siitä johtuivat myös Hekan mystiset köhimiset.

Koska Heka oireili spondyloosiaan vain harvoin, vielä tuossa vaiheessa jatkuvammalle kipulääkitykselle ei katsottu olevan tarvetta. Niin, huomasitte varmasti sanavalinnan tuossa lauseessa, nimittäin tämän viikon tiistaina tapahtui notkahdus huonompaan. Tiistai-illan kauppareissun aikana Heka oli purrut nivusensa ihan järkyttävään kuntoon. Paniikkiviestitin Suville, että nyt tämä koira on seonnut lopullisesti eikä sitä saada ikinä kuntoon. Koska Heka oli tuolloin vielä antibioottikuurilla, epäilykset kohdistuivat spondyloosin aiheuttamaan selkäkipuun, sillä edellisenä päivänä molemmat koirat vetivät äitini luona kirjaimellisesti sokkaa irti. Koska Hekan olo helpotti lähes samantien 20 minuuttia Tramadolin jälkeen, se vahvisti puremisen olleen reaktio kipuun. Pidimme Suvin kanssa puhelinpalaverin tämän viikon keskiviikkoaamuna ja näin ollen Hekalle päädyttiin aloittamaan toistaiseksi jatkuva kipulääkitys. Itse tietysti ilmaisin huoleni siitä, että voiko mahdollinen lääkitys huonontaa Hekan suoliston kuntoa mutta Suvi piti sitä aika epätodennäköisenä. Hän tuntee Hekan historian ja taustat, joten Suvi päätyi valitsemaan Hekalle parhaaksi katsomansa kipulääkkeen.

Mikä on tilanne nyt? Lääkitystä on takana muutama päivä ja Heka on jo jättänyt nivusensa rauhaan eikä se enää pyri juurikaan raapimaan mahaansa. Selkälinja on tasainen ja Heka liikkuu lenkeillä suorassa. Aiemminhan se pyrki väistämään hihnaa toiselta puolelta. AlmaVetin laserterapiasta on ollut todella merkittävä hyöty ja kuten kuvasta näkyy, Heka heitti tällä viikolla sen aikana reteesti makuuasentoon. Hieman yli viikon päästä selkää tukihoidetaan faskiakäsittelyssä, myös Syke pääsee hoidettavaksi samalla reissulla. Lisäksi olen varannut Hekalle kaksi uintia lämminvesialtaalle. Että onhan tässä ollut kaikenlaista taas kerrakseen, mutta en usko että tilanne olisi näin hyvä ilman kipulääkitystä. Kahden viikon päästä otetaan vielä verikokeet, niitä ei otettu nyt kun tiedettiin mistä syytä oireiden aiheuttajille lähdettiin etsimään.

Vihdoin ja viimein...minulla on jälleen se minun tuntema Heka, joka nukkuu sohvan toisessa kulmassa. Se ei ole vetäytynyt enää omiin oloihinsa kuin yöunille mentäessä. Perästä ei ole vuotanut yhtään mitään, koira ei enää myöskään haiskahda eikä nielukaan vaivaa sitä. Niin, Hekahan myös siis haisi sellaiselle ummehtuneelle. Ihan kuin se olisi ikään kuin mädäntynyt sisältä päin. Rakkaat seuraajat, jos jokin intuitiossanne sanoo ettei rakkaalla lemmikillänne, tärkeällä perheenjäsenellä ole kaikki kunnossa, viekää heidät eläinlääkärin tutkittavaksi. Mieluummin sitten vaikka turha käynti kuin ei ollenkaan. Vanhatkin koirat ansaitsevat saada hyvää hoitoa niin kauan, kun elämä on elämisen arvoista. Heka on myös loistava esimerkki siitä, että vanhemmankin koiran rauhoittaminen on täysin turvallista. Se vain vaatii vähän erikoisjärjestelyitä -ja pohdintaa mutta kun asialla on mitä loistavin eläinlääkäri (kuten Hekalla), kaikki kyllä tehdään niin hyvin kuin pystytään.

Allekirjoittaneella oli (taas kerran) Hekan tutkimusten aikaan sellainen olo, että taju lähtee ja jalat alta siinä tajun mukana. Mutta sitten kun sinne klinikalle menee ja henkilökunta suorastaan pyörii siellä lattialla sinulle rakkaimman olennon kanssa...se huoli ja ahdistus haihtuu lähestulkoon samantien. Suvi jos joku osaa toimia Hekan kanssa. On helpompaa lähteä etsimään oireille syitä, kun yhteistyö eläinlääkärin kanssa toimii kuin ajatus. 

Olen puolet elämästäni velkaa AlmaVetille ja erityisesti Suville. ISOT kiitokset koko team AlmaVet Hekan hoidosta ja meidän tukemisesta muutenkin! Olette meille kultaakin kalliimpia!

Pieni teksti vain aiheesta villakoirien kasvatus ja terveys...

Olin eilen viettämässä kivaa, keskustelun täytteistä iltaa erään ystäväni kanssa paikallisessa loungessa. Samaan aikaan oman rotuni rotujärjestön facebook-sivulla oli käynnissä livelähetys missä panelisteina toimivat, pitkän linjan kasvattajat kävivät läpi villakoirien terveyttä ja kasvatusta. Aihe, joka kiinnostaa ja koskettaa minuakin - kuten aivan varmasti meitä kaikkia rodun parissa jollain tavalla toimivia. Olisin ollut valmis kuuntelemaan ja raivaamaan ko.paneelille kalenterista tilaa, JOS siellä olisi puhuttu kattavammin rodun nykyhetkestä sekä tulevaisuudesta JA puhujina olisi ollut myös muitakin lajeja harrastavia kasvattajia kuin pelkkiä näyttelyihmisiä.

Korviini kuitenkin kantautui tietoa keskustelun sisällöstä instagramin kautta ja kotiin päästyäni kuuntelin paneelia loppupäästä n. 20 minuuttia. Se riitti. Tuli kieltämättä sellainen olo, että villakoiran oikea, näyttelyissä pärjäävä ulkonäkötyyppi on se kaikista tärkein ja muut asiat, kuten luustokuvaukset, koettiin turhiksi. Enkä ole ainoa joka koki tämän asian täysin samalla tavalla. Mitä turhuutta se on, jos omistaja haluaa olla tietoinen koiransa terveystilanteesta miettiessään vaikkapa niinkin fyysisen harrastuksen, kuin agilityn aloittamista? Tai että jotkut kasvattajat haluavat laajasti terveystutkituttaa jalostukseen käytettävät koiransa edistääkseen rodun terveyttä? Minä en ole rodun kasvattaja eikä minusta koskaan sellaista tule, joten tähän liittyvä näkemykseni on suppeampi. Olen kuitenkin päässyt seuraamaan kasvatustyötä lähietäisyydeltä. Tästä iso kiitos kuuluu Sykkeen kasvattajalle, Jaanalle, joka peräänkuuluttaa laajempien terveystutkimusten tärkeydestä.

Toinen asia mikä särähti oli se, että kyllä kokenut kasvattaja tai viimeistään koiranomistaja huomaa koiransa liikkeistä jos jokin asia kehossa on pielessä. Esimerkkinä case Syke. Huomasinko minä että jotain on pielessä? Tai Jaana? Ei. Koska Syke ei ole oireillut oikean 1.polvea eikä vasemman 2.polvea mitenkään ja kyseessä on kuitenkin pieni sekä kevyt koira. Syke liikkuu edelleenkin täysin normaalisti, se ojentaa kaikki raajansa portaissa eikä se pompottele. Käytännössä mikään koiran liikkeissä tai kehossa ei anna viitteitä siitä, että sillä voisi olla polvissa jotain vikaa. Sykkeellä on todistetusti ollut nolliksi tutkitut polvet eikä meistä edelleenkään kukaan osaisi epäillä yhtikäs mitään, ellei molemmille koirille faskiamanipulaatiot tehnyt hieroja, olisi tehnyt ko.löydöksiä. Eläinlääkärimme vahvisti nämä löydökset. Melkein uskallan väittää, että jokainen joka villakoiraa itselleen haaveilee tai jo sellaisen omistaa, toivoo saavansa/omistavansa ensi-sijaisesti terveen sekä hyväluonteisen koiran. Eikö niin? Näyttelyt ja harrastukset eivät ole se tärkein kriteeri, vaikka moni ne mainitseekin.

Heka kävi viikko sitten jälleen ko.hierojalla faskiamanipulaatiossa ja hän sanoi minulle nostavansa suuresti hattua sille, että toin tiedon Sykkeen polviongelmista päivänvaloon. Tottakai toin, ei nämä asiat hyssyttelemällä tai maton alle lakaisemalla mihinkään muutu. Ei se niin mene, että poissa silmistä on myös poissa mielestä. Salailu vain siirtää ongelmia eteenpäin, kenen edun mukaista se on? Ei ainakaan niiden koirien jotka tässä joutuvat ihmisten valintoja sietämään. Se ainoa asia mistä olin samaa mieltä, liittyi siihen alvariinsa jatkuvaan ruokien vaihteluun.

Paljon kuulee myös sitä, että eläinlääkärit eivät tiedä rotukoirien ongelmista mitään. He vain rahastavat turhilla tutkimuksilla ja riistävät omistajaparkojen lompakot tyhjiksi. Eläinlääkärit näkevät päivittäin työssään koiria, joilla on erilaisia kehon toimintaan liittyviä kiputiloja. Esimerkiksi ortopedi jolla Syke kävi viime kuussa, kertoi kohtaavansa samanlaisia tapauksia viikottain - koira on ennen ollut polvistaan terve, mutta sitten vuoden tai kahden päästä tilanne onkin jo ihan toisenlainen. Ja näitä tapauksia on kuulemma paljon, emme edes tiedä kuinka monta koiraa tuolla nytkin porhaltaa menemään löysillä polvilla - koska niistä ei puhuta. Ollaan vain hiljaa. Niitä ei edes tutkita, koska ne eivät oireile. Kyllähän omistaja nyt näkee jos jokin on pielessä, ei siihen röntgeniä tarvita. Niinpä. Ortopedin mukaan se on yleistä, että koirilta tutkitaan polvet niin nuorina jolloin ne ovat vielä napakat mutta jos nämä samat koirat tutkittaisiin vuoden tai kahden päästä uudestaan, vain murto-osa selviäisi puhtain paperein. Mutta ai niin, kun eiväthän ne eläinlääkärit mistään mitään tiedä, eivätkä osteopaatit, fysioterapeutit tai hierojat jotka näkevät työssään myös niitä eri leikkauksista kuntoutuvia koiria. Välillä myös kuulee sitä, että kun ne laajat terveystutkimukset ovat niin kalliita mutta kummasti löytyy kyllä näyttelyreissuun rahaa. Yhden näyttelyreissun väliin jättämisellä saisi jo ainakin yhden koiran terveystutkimukset teetettyä sekä kennelliiton lausunnot päälle.

Toki elämä on valintoja ja jokainen tekee niinkuin itse haluaa. En kuitenkaan pitänyt kuulemastani kuinka laajojen terveystutkimusten tärkeyttä vähätellään ja mitä uusista kasvattajista ajatellaan. En tiedä miksi kirjoitin tämän blogitekstin, ehkä halusin vain kertoa tänne omista ajatuksistani mitä tämä asia minussa herättää. Olen ollut rodun harrastaja 15 vuotta ja omistanut tähän mennessä 3 villakoiraa: 2 kääpiötä ja yhden edesmenneen toyn. Heka on 12½-vuotias ja Syke täyttää hieman yli kuukauden päästä 3. Eivät minunkaan tapani toimia tai sanoa asioita sosiaalisessa mediassa varmasti kaikkia miellytä. Avoimuus on kuitenkin minun tärkein arvoni - oli sitten kyse Sykkeen polvista tai agilityssa keppien kouluttamisesta. Toivon todella suuresti, että laajemmista terveystutkimuksista aletaan puhua enemmän ja niihin alettaisiin suhtautua positiivisena näkymänä.

Kukaan ei ole täydellinen eikä sellaista voi keneltäkään myöskään vaatia. Jonkun mielestä tämä teksti voi olla yhtä tyhjän kanssa ja kaipaisi eri asioista jatkojohdattelua, mutta se onkin sitten jo ihan toinen tarina.