keskiviikko 12. syyskuuta 2018

OnniDog vuosimallia 2018 & Syke 1 vee!

Jälleen koitti se aika vuodesta, kun koiraharrastajat valtasivat Himoksen jo viidennettä kertaa peräkkäin. Mikäli joku siellä vielä miettii että mistä ihmeestä oikein on kysymys, niin Toiveesta todeksi-blogin Jenny on tiivistänyt asian todella hyvin tähän tekstiin. Me olemme olleet mukana OnniDogissa vuosina 2014, 2015, 2017 ja nyt tänä vuonna. Ainoastaan vuonna 2016 jouduin jättäytymään omien töideni takia pois. 

Koulutin ko.tapahtumassa viime vuoden tapaan koirafrisbeetä ja olin valinnut koulutuspäivikseni perjantain ja sunnuntain. Näin ollen minulle jäi koko lauantaipäivä aikaa hengähtää ja käydä valitsemissani koulutuksissa omien koirien kanssa. Syke pääsi harjoittelemaan agilitya ensimmäisen kerran ulkokentällä ja vastoin kaikkia etukäteen ajateltuja kauheuksia "se pälyilee muualle ja karkailee", kaikki sujuikin erinomaisen hyvin. Tulipahan todettua sekin, että ei Syke kesken radan karkaa yhtään mihinkään. Hekan piti alkuperäisen suunnitelman mukaan mennä verestämään nenänkäyttöä nosework-treeneihin. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos. Eetu Rajala oli saapunut OnniDogiin toiseksi agilitykouluttajaksi ja tottakai Tiina sitten halusi ilman muuta hänen treeneihin. Kyllä muuten kannatti! Heka ei ole hetkeen tehnyt noin täydellistä agilitya. Eetua ihan harmitti, että aika oli niin rajallinen sillä hän olisi halunnut työstää asioita meidän kanssa pidempään.


Majoituimme aivan ihanassa mökissä yhdessä pallopaimennuskouluttajien sekä Sykettä juoksujen ajan hoitaneen Jennin kanssa ja oli kyllä parhaat kämppikset ever! He saivat minut yllytettyä kokeilemaan Hekan kanssa pallopaimennusta ja tyyppi oli ihan liekeissä! Innostuin lajista siinä määrin, että ostin toiselta kouluttajalta meille oman jumppapallon kotitreenejä varten.

Minun pitämät koirafrisbeekoulutukset olivat täynnä koko viikonlopun ajan ja varmasti osasyy oli se, että koulutin vain kahtena päivänä. Hurjan taitavia ja motivoituneita koirakoita oli jokaisessa ryhmässä ja kaikkien kanssa pääsimme jopa ensimmäisiin, lyhyisiin koppeihin saakka.

Erityisen tämän vuoden OnniDogista teki myös se, että Syke täytti sen aikana vuoden! Ei se voi olla vielä vuotta, ei vaan voi! Vuosi sitten samassa tapahtumassa ollessani sain viestin, että kauan odottamni pentu on syntynyt. Nyt tuo sama pentu juhli samassa paikassa 1-vuotissyntymäpäiväänsä. Olihan se taas oma sirkuksensa olla reissussa kahden koiran kanssa, kun jo hyvän aikaa kuitenkin tottui vain yhteen. Reissu sujui suurimmalta osin hyvin, mutta olisi pitänyt jo lauantaina tajuta ettei Hekalla ole kaikki hyvin...palataan siihen myöhemmin tällä viikolla.

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Syksy on täällä

Ainakin kuukauden puolesta. Sterilisaatio on saatu onnistuneesti päätökseen toipumisineen päivineen. Tällä viikolla meillä alkoi Sykkeen kanssa syyskauden harjoittelujakso, joka kestää kaikkinensa vuoden vaihteeseen saakka. Seuraavien neljän kuukauden aikana tavoite on rakentaa esteosaaminen vieläkin vahvemmaksi, hioa hyppytekniikkaa sekä (ainakin) yrittää saada kepit tutuiksi ja toimiviksi. Mitä tulee niihin juoksukontakteihin, katsoin paremmaksi että niiden harjoitteleminen on fiksumpaa ajoittaa vasta ensi vuoden alkuun. Syke on vielä niin alkutekijöissä, että monen asian treenaaminen yhtä aikaa on melkoista sekametelisoppaa. Lisäksi juoksukontaktien harjoittelu tulee viemään ylivoimaisesti eniten aikaa, jolloin kaikki muu agility tulee pakostakin jäämään vähemmälle. Tässä syksyn aikana Syke tullaan myös luustokuvaamaan, joten silläkin halusin lykätä juoksukontakteja myöhemmäksi.


Syke oli ihan VÄHÄN vallaton, kun se pääsi liki 2½ viikon tauon jälkeen hallille. Kouluttajamme Veera oli suunnitellut kivan ratapätkän, missä oli putkia, hyppyjä sekä erikoisesteistä muuri, pituus ja rengas. Sykkeen kanssa aloitimme siten, että kävimme nuo kolme viimeisenä mainittua estettä erikseen läpi, se kun ei ole koskaan aikaisemmin niitä nähnyt ja renkaastakin vain sen pentuversion. Muurin ja pituuden kanssa ei ollut mitään ongelmia. Renkaan kanssa Syke ensin mietti kerran jos toisenkin, että mistä kohdasta oikein kuuluu hypätä ja siitä oikein näki, kuinka sen aivot raksuttivat. Lopulta se oikea kohta löytyi ja vielä useamman kerran.

Syke on kyllä mainio, se oivaltaa ja oppii todella nopeasti ja tekee täysillä töitä. Vielä sillä ei keskittyminen riitä pitkäkestoisiin suorituksiin, mutta ei se riittänyt Hekallakaan tuossa iässä. Yhteinen matkamme on vasta alussa ja aion nauttia jokaisesta hetkestä ihan kympillä.


Heka kävi samana päivänä (jolloin Syke sterkattiin) aamulla Marjon hoidettavana. En tiedä miksi, mutta jossain alitajunnassa epäilin Hekalla olevan jonkinlaista jumia selkälihaksissa. Kuinka ärsyttävän oikeassa olin jälleen kerran. Sillä oli toden totta suurinpiirtein ristiselän kohdalla melkoinen jumi, jota käsitellessä Heka antoi Marjolle selvän kipureaktion. Ko.jumi on todennäköisimmin seurausta siitä, kun Syke on Hekan kanssa juoksiessaan taklannut sitä lujaa kylkeen. Hyvin se kuitenkin lähti siitä avautumaan ja kotiin lähti ihan erilaiselta ja tyytyväiseltä tuntuva koira. Siitä lähtien Heka on vain ja ainoastaan lenkkeillyt ja elellyt "aivot narikkaan"-tyylillä. Kaikista aktiivisin kilpailukausi on ohi ja nyt enää on mietinnässä vain se, että koska Hekan kilpailu-ura saatetaan finaaliin.

Sitä odotellessa kotiseurani JAT järjesti eilen kerhotalolla pippalot, missä juhlittiin koko seuran voimin kesän kilpailuissa menestyneitä koirakoita. Myös meidän piirinmestaruuskisoissa pärjännyttä minijoukkuetta muistettiin kisalahjakortein.

Huomenna edessä on armotonta pakkaamista sekä valmistautumista tämän vuoden OnniDog-koiratapahtumaan. Allekirjoittanut kouluttaa koirafrisbeetä siellä perjantaina sekä sunnuntaina. Heka pääsee lauantaina verestämään nenänkäyttöä noseworkkiin, mutta nti Sykerölle olen haalinut hieman enemmän ohjelmaa sekä ihmeteltävää. Perjantaina tutustutaan sosiaaliseen palkkaukseen ja lauantaina käydään kokeilemassa agilitya ulkokentällä. Jos vain oma jaksaminen ja motivaatio riittää, saatetaan pyörähtää myös lauantain mätsärissä. Tai en minä tiedä onko sitä tänä vuonna, siitä liikkuu kahdenlaista tietoa. Oli miten oli, meidän tiimi on joka tapauksessa saapumassa Himokselle perjantaina, joten näkyillään OnniDogissa!

keskiviikko 29. elokuuta 2018

9 päivää tähystyssteriloinnista

Syke on toipunut steriloinnista todella hyvin. Vaikka olin kuullut siitä paljon etukäteen, että tähystys on menetelmänä kivuttomampi ja toipumisaika jää huomattavasti lyhyemmäksi verrattuna perinteiseen avoleikkaukseen, olen silti hyvällä tavalla hämmästynyt lopputuloksesta.


Syke oli klinikalta kotiin lähtiessä melkoisen pönttö sekaisin, vaikka tolpillaan olikin. Piipparointi jatkui hetken aikaa vielä kotonakin. Tiesin jo etukäteen, että nukutusaineet ja lääkkeet saattavat aiheuttaa pienten vihreiden miehien ilmestymisen näkökenttään, joten kovin huolissani en tästä ollut. Piippailu loppuikin lopulta aika lyhyeen. Yö sujui rauhallisesti, taisin minä olla kaikista kolmesta se joka ei saanut kunnolla nukuttua.

Jo seuraavana päivänä koirassa alkoi olla pitelemistä. Syke hyppi sohvalle sekä alas edestakaisin, se retuutti lelujaan ja yhdessä hetkessä se oli kääntynyt pedissä selälleen ketarat kohti taivasta. Syke oli kuitenkin normaalia rauhallisempi, mutta kipua se ei ilmaissut millään tavalla. Jo keskiviikkona päästiin tekemään rauhallisia kävelylenkkejä hihnassa ja koirasta oli vaikea uskoa, että se oli vain 2 päivää aiemmin ollut leikkauksessa.

Haavateipin poistin kolmantena päivänä ja oma ilmeeni olisi ollut varmasti näkemisen arvoinen, kun näin leikkaushaavat ensimmäisen kerran. 2 alle sentin mittaista haavaa. Mitä enemmän päiviä kului, sen vaikeammaksi haavojen havaitseminen kävi.


Kuvaa klikkaamalla se avautuu suuremmaksi. Haavat ei vuotaneet missään vaiheessa, iho ei punoittanut eikä ne kiinnostaneet Sykettä millään tavalla. Ainoastaan öisin, lenkeillä ja silloin kun en itse ollut kotona, Syke käytti toipilaspukua mutta muutoin se sai olla ilman sitä.

Kun oli kulunut kolme päivää, aloin kiinnittämään huomiota että Sykettä närästi hieman. Laitoin Suville viestiä ja kuulemma monelle koiralle ilmaantuu nukutuksen jälkeen närästystä. Koska kipulääkkeestä oli ohjeistus antaa sitä 3-5 päivää ja meillä oli menossa juuri se kolmas päivä, Suvi neuvoi lopettamaan kipulääkkeen ja ottamaan tilalle Antepsinin. Närästys hävisikin melko nopeasti, mutta jatkoin Antepsinin antamista kolmen päivän ajan.

Olin varannut Suville tälle päivälle lyhyen tarkistusajan ihan jo sen vuoksi, että ensi viikolla meillä alkaa agilityn viikkotreenit ja halusin kuulla ammattilaisen mielipiteen miten toipuminen on sujunut. Haavat on parantuneet kuten pitääkin, pumppu lyö vahvasti ja kaikki on muutenkin kunnossa.


Ihan yhtä lailla tärkeää oli nähdä myös se, että minkäänlaista pelkoa tai epävarmuutta Suvia, muuta henkilökuntaa ja ylipäätään koko klinikkaa kohtaan ei jäänyt. Syke oli ihan pähkinöinä, kuten ennenkin. Syke sai luvan rällätä ja palata normaaliin lenkkeilyrytmiin sekä treeneihin. Saikut on saikkuiltu. En voi liiaksi korostaa, kuinka kiitollinen olen Suville ja AlmaVetille!

sunnuntai 26. elokuuta 2018

"Kasvettiin yhdessä - vanhettiin yhdessä"

Kohta on kulunut vuorokausi siitä, kun Suomen suosituin rap-artisti päätti uransa Lahden mäkimontussa. Itse seurasin keikkaa kotisohvalta käsin - Heka oikeassa ja Syke vasemmassa kainalossa. Vaikken miksikään Cheekin faniksi tunnustaudu, on hänen musiikkinsa ja eritoten osa kappaleiden, voimallisista sanoituksista osunut sekä uponnut myös minuun. Hän todellakin antoi itsestään kaiken viimeiseen kappaleeseen saakka. 


Kun on sen 20 vuotta antanut itsestään kaiken ja enemmänkin, ei ole mikään ihme jos takki alkaa tuntumaan tyhjältä. On enää vaikeaa saada mitään uutta ja mullistavaa aikaiseksi. Cheek osasi sammuttaa valot juuri oikeaan aikaan. Suosionsa huipulla. Sinne on hyvä lopettaa. Eilinen keikka sai  myös minut pohtimaan meidän yhteistä taivalta Hekan kanssa, joka on kestänyt jo yli 10 vuotta. Siitä inspiroituneena päätin kirjoittaa tämän blogitekstin.

Minun ja Hekan taival on kestänyt yli 10 vuotta. Yhteiseen matkaan on mahtunut niin iloa kuin surua, mutta myös epätoivoa ja epävarmuutta. Kaikki ne hetket ovat kuitenkin kasvattaneet ja opettaneet minua koiranomistajana -ja kouluttajana. Olemme kokeneet ja nähneet yhdessä paljon sellaisia asioita, mistä en olisi koskaan välttämättä uskaltanut edes unelmoida. Koirat ja koiraharrastus ovat osa minua, nyt ja aina. En vaihtaisi hetkeäkään pois. Heka kasvoi rinnallani. Yhdessä me vanhettiin.

Kuva - Salla Kuikka

Kuluneen kesän aikana olen tuntenut niitä samoja tunteita, kuin mitä Jare tunsi uransa lopettamisesta. Takki on alkanut tuntumaan yhä enemmän tyhjemmältä. En ole enää osannut iloita onnistumisista kuten ennen. Älkää käsittäkö tätä väärin. Tottakai olen todella iloinen kaikesta mitä olen saanut Hekan kanssa kokea. Ennen kaikkea koen olevani etuoikeutettu siitä, että vielä 10-vuotiaanakin Heka on hyvässä kunnossa ja se on tehnyt urallaan todella hienoja saavutuksia. En koe olevani mitenkään kilpailuhenkinen ihminen. Sanonkin aina että käyn kisoista hakemassa itselleni treenilistaa. Siksi ne menestyksen hetket ovat tuntuneet minulle itselleni isoilta, henkisiltä onnistumisilta. Heka sen sijaan ei välitä kilpailemisesta tuon taivaallista. Sille riittäisi aivan hyvin yhteinen puuhastelu, ei se tarvitse tai osaa kaivata kilpailemista. Ollaan vaan saavutettu niin paljon.

Itseasiassa moni koiraharrastaja tuntuu odottavan pelonsekaisin tuntein sitä hetkeä, kun sillä once in lifetime-koiralla alkaa kilometrit ns.täyttymään ja harrastusura kallistuu sinne "ehtoon" puolelle. Mitä nyt sitten tapahtuu? Loppuuko elämä siihen? Voiko enää saada toista samanlaista harrastuskumppania rinnalleen? Myönnän, että olen itse pohtinut viimeisen vuoden aikana näitä täysin samoja asioita. Vielä kesän alussa pelkäsin sitä, että minulla ja Hekalla ei ole enää kauan yhteistä aikaa harrastuskentillä jäljellä. Nyt minusta tuntuu enemmän jopa helpottuneelta, samalta kuin miltä Cheekistä tuntui kun hän kertoi lopettavansa. Minun ja Hekan on aika siirtyä syrjään. Ollaan annettu kaikkemme, mutta enempää ei enää ole antaa. Vaikka Heka poistuukin kisakentiltä, ei se tarkoita että kaikki oli tässä ja nyt. Heka on täällä edelleen. Jollain muulla tavalla. 

Cheekin termein: 
Vielä en tiedä, että missä ja miten tämä saaga saatetaan finaaliin. Mutta se on lähellä. Kun saaga on valmis, ei paremmin voida enää tehdä.

lauantai 25. elokuuta 2018

Joukkuehopeaa piirinmestiksissä

Tänä viikonloppuna järjestettiin oman kennelpiirin alueemme agilityn piirinmestaruuskilpailut. Aiempina vuosina on kilpailut vain yksilömestaruuksista, mutta nyt järjestävä seura oli ilmoittanut myös joukkuekilpailusta. Kun seuramme sisäisessä facebook-ryhmässä alettiin kartoittamaan koirakoiden kiinnostusta, ilmoitin että myös me olemme Hekan kanssa käytettävissä. Pääsimme JATin minien joukkueeseen yhdessä Marin & Hipun sekä Heidin & Jipin kanssa.

Tuomarina joukkueradalla toimi suuri suosikkini, Petteri Kerminen. Rata oli jälleen kerran sitä taattua Petteri-laatua. Teknisesti haastava, mutta silti ihanan virtaava. Rataantutustumisessa oli oikein hyvä ja luottavainen fiilis. Lähdimme joukkueen ankkurina ja siinä vaiheessa meillä oli alla vitonen (Jipi) ja nolla (Hippu.) Mahdollisuudet oli joko kultaan tai hopeaan. Heka oli ihan äärettömän hyvin kuulolla eikä se lainkaan sinkoillut räkä poskella joka paikkaan. Keinulta napattiin nippanappa vitonen ja sen vitosen turvin päästiin neljänneksi viimeiselle esteelle, missä tapahtunut hylly harmittaa vieläkin aika paljon. Heka hyppäsi ko.aidan ihan oikeaan suuntaan, mutta sitten unohdin itse nanosekunnin ajaksi ohjata ja ennenkuin kerkesin kissaa ennättää sanomaan, Heka oli hypännyt saman aikan takaisinpäin. Sen kerran kun onnistut tekemään hyvää rataa, koira on kuulolla ja kaikki planeetat kohdillaan, tuollainen virhe pistää ärsyttämään aika tavalla.


Yhteen laskettu tuloksemme riitti kuitenkin joukkuehopeaan! Seurakavereiden kannustus ja eläytyminen meidän radan aikana kantoi sinne radalle saakka. Tuntui mielettömän upealta juosta siellä radalla sellaisen kannustuksen saattelemana, vaikka veitsenterällä mentiinkin.

Tällä joukkuekilpailulla oli meille myös hyvin erikoinen merkitys muutenkin. Siinä missä Cheek lopettaa tänä iltana uransa, kirmasi Hekakin tänään viimeisen kerran arvokisoissa.

"Juhlat oli juhlittu, annoin kyynelten tulla. Oon huono hyvästeissä. Maailman loppuun asti kirjoitan yhä meistä. Vaikka nyt mun täytyy oppia päästää irti, niin muista että oon aina täällä silti."

~Cheek - Enkelit~

tiistai 21. elokuuta 2018

Sykkeen tähystyssterilointi AlmaVetissä

Maanantaina 20.8. koitti odotettu, mutta ehkä kuitenkin enemmän jännittävämpi päivä. Enää ei tule juoksuja eikä ole pelkoa kohtutulehduksesta. Syke steriloitiin AlmaVetissä tähystysmenetelmällä ja leikkauksen suoritti (kuka muukaan) kuin molempien koirieni oma luottoeläinlääkäri - Suvi Heinola. Suvi on tähystyssterilointien uranuurtaja Suomessa ja ylipäätään AlmaVetillä ollaan Suomen johtavaa kärkeä erilaisten tähystystoimenpiteiden suhteen. Kaikki oli minulle itselleni uutta ja jännittävää, onhan Syke ensimmäinen koirani jonka päädyin leikkauttamaan. Siitä huolimatta oma olotilani oli enemmän huojentunut, kuin jännittynyt. Tiesin, että Syke on Suvin hellissä käsissä parhaimmissa mahdollisessa ja osaavassa hoidossa.

Syke on aina ihan pähkinöinä kun se pääsee klinikalle. Joka kerta Suvi viettää sen kanssa hetken jos toisenkin, ihan vaan pusutellen sekä kuulumisia vaihdellen. Tämä merkitsee minulle koiranomistajana erittäin paljon ja on varmasti sanomattakin selvää, minkä vuoksi Syke on klinikalla maailman onnellisin. No okei, on sillä namibaarillakin joku merkitys.


Kuulumisten jälkeen Suvi tuikkasi esirauhoitteen Sykkeen kankkuun, jota neiti ei huomannut mitenkään. Ei mennyt kovinkaan pitkään, kun Syke oli ihan kanttuvei.


Tähystyssterilointi suoritettiin kahden, n. sentin mittaisten viiltohaavojen kautta. Tähystyksessä poistettiin munasarjat. Kohtu jäi paikoilleen, mutta se surkastuu ajan kanssa. Perinteinen avoleikkaus ei käynyt edes mielessä. Päätin jo aikoinaan, että jos Syke leikataan, vain ja ainoastaan Suvi saa sen tehdä. Kuulin kuitenkin kautta rantain kaikenlaista siitä, että alle 5 kiloisia koiria ei tähystämällä steriloida. Tottakai jos instrumentit ja käytettävä laitteisto on suurta, onhan se haastavampaa mitä pienempi koira on kyseessä. Suvin ammattitaito on sen verran rautaista, että hän ei nähnyt Sykkeen steriloimista tähystämällä ongelmana. Itseasiassa Suvi kertoikin, että pienin, tähystämällä steriloitu potilas hänen toimestaan on painanut 1,5 kg. 

Se jos joku kertoo minulle itselleni, että leikkaava eläinlääkäri on Suomen kärkeä mitä tulee tähystyssterilointeihin.


Olin itse seuraamassa toimenpidettä ja suoraan sanottuna hämmästynyt siitä, kuinka nopeasti kaikki lopulta meni. Ainakin omasta mielestäni. Haavat suljettiin ihon sisäisin tikein ja päälle laitettiin haavateippi. Sitten Syke siirrettiin heräämöön virkoamaan ja n.vartissa se olikin jo sitä mieltä, että mitä tässä enää makoilemaan.


Kun Syke oli ollut n.puoli tuntia hereillä, Suvi tarjosi sille syötävää ja koira varmasti ajatteli ettei häntä olekaan mihinkään ruokalakkoon laitettu. Syke meinaan oli toimenpideaamuna "hieman" närkästynyt kun Heka sai ruokaa ja hän jäi ilman. Hetken päästä Syke sai ylleen punaisen toipilaspuvun, jota käytiin sovittamassa klinikalla jo viime viikolla. Puku lähti jo silloin mukaan ja teimmekin kotona erilaisia tottutteluharjoituksia sen kanssa. Suosittelen tätä tapaa myös muille - kun koira on jo tottunut pukuun hyvissä ajoin, ei se päällä oleminen ole sitten h-hetkellä mikään sen kummempi juttu. Toipilaspukua täytyy pitää 5-7 päivän ajan.


Kotiin lähti omin jaloin klinikalta autolle kävelevä koira sekä 3-5 päivän kipulääkekuuri ja a/d-säilykettä toipumisen tueksi. Eilen Syke oli vielä tokkurainen, mutta viime yön se nukkui tyynen rauhallisesti ja tänään neidissä onkin ollut jo hieman pitelemistä. Ruoka maistuu ja suolisto toimii kuten pitääkin. Nyt elellään hetken aikaa rauhallisemmin ja annetaan elimistön toipua. Tiesin jo etukäteen, että tähystyssterilointi on menetelmänä vähemmän kipua tuottava ja toipumisaika jää huomattavasti lyhyemmäksi kuin perinteisessä avoleikkauksessa. Siksi siihen päädyinkin ja voin suositella myös muille. Nyt kun katson Sykettä, ei uskoisi että se on eilen ollut jossain leikkauksessa.

Tuotin eilen omalle instagram-kanavalleni livelähetyksen suoraan leikkaussalista ja se keräsi hurjat 1754 katsojaa! Lisäksi instastooriin tuottamiani 15 sekunnin etukäteisklippejä kerkesi katsomaan 2124 katsojaa! Ihan käsittämätöntä! Aihe selvästi kiinnostaa ihmisiä eikä mikään ihme. Ne ketkä eivät ennättäneet liveä katsomaan, ei hätää! Videot on tallennettu ja ne tullaan kokomaan yhdeksi videoksi youtuben puolelle.

Olen jälleen maailman kiitollisin ihanalle Suville ja koko AlmaVetin henkilökunnalle. AlmaVet on meille erittäin tärkeä yhteistyökumppani, kultaakin kalliimpi ja olen tästä kaikesta NIIN onnellinen. Minun molemmat koirani ovat onnekkaita, kun niillä on elämässään maailman parhaimmat eläinlääkinnän ammattilaiset. 

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Syke Elina Kaleniuksen koulutuksessa

Viime perjantaina täällä Jyväskylässä järjestettiin Sailan, Mimmin ja Messin paragilityn mm-kisamatkan tukemiseksi tapahtuma, jolla kerrytettiin heidän matkakassaansa. Paikanpäällä oli mm.rallytokon möllikilpailut sekä rataharjoitukset ja lisäksi Elina Kaleniuksen pitämä agilitykoulutus. Onneksi ilmoitin Sykkeen ko.koulutukseen välittömästi, sillä paikat täyttyivät alta aikayksikön ja ne olivat varasijoja myöten ihan täynnä.

Rata oli kisamitat täyttävä, pitkillä esteväleillä ja Elina oli suunnitellut sen paragilityssa tuomaroineen tuomarin rataprofiilin pohjalta. Tilaa oli siis runsaasti. Lisäksi sai valita, että tekeekö sen agilityratana vai hyppärinä. Sykehän ei vielä kontakteja osaa, saatika keppejä, joten tottakai valitsin sille hyppäriversion.

Suoritettiin pitkää rataa sille sopivissa pätkissä. Tarkoitus oli edetä siten, että hyvä estefokus ja irtoavuus säilyisi myös pitkillä esteväleillä. Sen Syke todella teki, se irtosi putkiin ihan järjettömän hyvin. Paremmin kuin Heka ikinä. Nyt kun vauhti on kasvanut, Syke on ehkä hieman enemmän ottanut normaalia enemmän liikehäiriötä omasta liikkeestäni. Se juoksi pari kertaa muutamista esteistä ohi, mutta nekin olivat sellaisessa lähestymiskulmassa mitä sen kanssa ei ole vielä edes harjoiteltu. Sainkin Elinalta hyviä kuivaharjoitteluvinkkejä siihen, miten liikehäiriötä voi ja kannattaa treenata. Syke ylitti omalla kohdallani ison henkisen riman. Sille on rakennettu hyvät pohjat ja sen kanssa pystyy jo ruveta tekemään hieman haasteellisimpia asioita.


Kyllä voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että olen onnistuneesti saanut vahvistettua niitä asioita, millä koirasta saadaan agilitykoira. Odotan innolla tulevaa syksyä, kun päästään Sykkeen kanssa viikottaiseen treeniryhmään harjoittelemaan muiden kanssa.

Mutta kuten videolta näkyy, vauhti on melkoinen ja mihin se tuosta vielä voikaan kasvaa, kun Syke kehittyy vielä vähän lisää.