Upeaakin upeampi vuosi 2013

Ourait, vuoden viimeiset kisat on nyt käyty ja on aika käydä läpi kaikkea sitä, mitä asetin meille tavoitteeksi tälle vuodelle ja jäikö jotakin toteutumatta. 

Aloitetaan agilitysta - meidän leipälajista. 2.luokan korkkaaminen, ainakin yksi 0-tulos, välivuosi ryhmätreeneistä ja epiksiä. Kovin oli vaatimattomat tavoitteet, mutta kun ei odota liikoja niin ei myöskään pety. Heka korkkasi 2.luokan vuoden alussa lainaohjaaja-Helin kanssa ja heidän yhteistyö kilautti ensimmäisen 2.luokan nollan plakkariin. Silloin allekirjoittanut rohkaistui, sillä olin kuvitellut 2.luokan ratojen olevan jotenkin "vaikeita." Kun kesä koitti, kalenteri alkoi täyttymään kisoista ja nälkä kasvamaan syödessä. Kesäkuussa väännettiin Tampereella taistelunolla kera luokkavoiton ja heinäkuussa mahdottomasta tulikin mahdollista; Haettiin silloin viimeinen 2.luokan nolla luokkavoitolla ja se tiesi menolippua 3.luokkaan! Ihan uskomatonta ja vieläkin tulee kylmiä väreitä, kun muistelen sitä rataa ja tunnelmaa joka siellä radalla oli. Olin jotenkin tuosta luokkanoususta ehkä hieman yllättynytkin, sillä olin ajatellut mielessäni pitävän kokonaisen vuoden taukoa ryhmätreeneistä. 3.luokkaan nousu nimittäin tapahtui sen puolen vuoden aikana, kun kävin Hekan kanssa treenailemassa itsekseni ja keskityin enemmän tekniikkaan kuin ratatreeneihin.


Ratatreenejä pystyi hyvin hyödyntämään niiden episten kautta ja vaikka niissä ei kovin montaa kertaa tämän vuoden aikana käyty, antoivat ne kuitenkin niin hyvää pohjaa ihan jo pelkkää kisarutiinia ajatellen. Ryhmätreeneihin palasimme tämän vuoden syksyllä Heidin oppeihin ja koska minulla on nyt käsissäni 3.luokan koira, aloin pohtimaan myös ulkopuolisten, vierailevien kouluttajien valmennuksia. JATin kurssikalenterissa oli syksyn aikana 2 Tiia Vitikaisen (ACE) pitämää kurssia ja sen kummemmin asiaa miettimättä, ilmoitin meidät mukaan. Jo ensimmäisellä kerralla Tiia kehui Hekaa, tähtiainesta ja potentiaalia menestyä kansainväliselläkin tasolla. Mahanpohjassa velloi kun näin miten haastavia treenejä Tiia meillä teetätti, mutta jollain ihmeen tavalla hän puristi meistä sen kaiken irti. En olisi koskaan uskonut kykeneväni niihin ohjaustekniikoihin, mutta Tiian ansiosta uskon itseeni ja luotan Hekaan ihan eri tavalla. Loppuvuodesta kävikin niin hyvä flaksi, että koirakeskus Haukkuvaara järjesti Tiian tänne, pitämään 5 viikkoa kestävän erittäin intensiivisen agilityvalmennuksen. Valmennus oli kallis, mutta se oli todellakin hintansa väärti. Voisin melkein jopa nostaa (tai nostankin) sen yhdeksi vuoden kohokohdaksi tuon 3.luokkaan nousemisen lisäksi. Tiia on ollut ja tulee aina olemaan juuri se meidän kouluttaja. Ihan ykkönen meidän oman kouluttajamme, Heidin lisäksi.

Tiivistettynä, saavutimme Hekan kanssa agilityn puolesta kaiken ja enemmänkin mitä olin uskaltanut edes ajatella. 3 nollaa sijoilla 2,1 & 1, vitosia, kymppejä ja mahtuuhan sinne niitä hylkyjäkin joukkoon.

Siirrytäänpä koiratanssin pariin. Ainakin 1 kuma avo-luokasta, SM-kisat, haukkuminen kuriin, uusi ohjelma ja inspiraation iskiessä uusien temppujen opettelua. Nyt kun katson ja mietin asioita taaksepäin, koiratanssin suhteen tavoitteet olivat ehkä jonkun verran kovemmat. Siitä se taannoinen ahdistuskin saattoi johtua. En tiedä. Hekan kanssa kierrettiin kisoja tänä vuonna yhteensä 7/9, tehtiin ennätys. Aloin tekemään töitä Hekan haukkumisen kitkemiseksi heti vuoden vaihdettua ja mitä enemmän sen parissa puursin, sitä enemmän Hekasta alkoi tulla uusia puolia esille ja lopulta löysinkin sen keinon, jolla haukkumisen saa minimiin. Täysin hiljaista Hekasta ei saa koskaan, mutta sitä kamalaa yhtäjaksoista räksytystä ei ole enää kuulunut sitten SM-kisojen. SM-kisat olivat omalla tavallaan pienoinen pettymys, sillä siellä Heka haukkui ja sijoitus tippui viime vuodesta roimasti. Kesää kohti mentäessä todellakin tein meille uuden ohjelman, jota työstin pitkään ja ajatuksen kanssa, mutta sille tielleen se sitten jäikin enkä tiedä vieläkään tulenko sitä enää koskaan käyttämään. Aika näyttää. Oulun kisoissa kesäkuussa tapahtui jonkinlainen läpimurto, sillä toin näytille meidän alo-luokan, vaaleanpunainen pantteri-ohjelman. Hekan vire pysyi koko ohjelman ajan 95% kuosissa, haukahduksia tuli tasan 2 ja olin kyllä kuin puulla päähän lyöty tulosten selvittyä. Avo-luokan voitto pistein 170/200 kera kuman! Se oli jotain ihan käsittämätöntä, sillä minun mielestäni ohjelma ei ollut meidän parasta osaamistamme mutta kumasta olen toki edelleen todella iloinen.


Uusien temppujen opettelun sijasta inspiraatio iski aivan toisesta ääripäästä. Elokuussa Janakkalan kisojen jälkeen mietin, että olisikohan Hekasta myös HTM:ään. Sen kummempaa asiaa miettimättä, aloin opettamaan sille eri seuraamispositioita. Jalkojen välissä seuraaminen oli Hekalle tuttua jo freestylen puolelta, mutta uusina asioina tulivat vasemmalla/oikealla sivulla seuraaminen sekä kylkiseuraaminen ohjaajan edessä. Minä, joka aikoinaan vannoi, ettei aio koskaan opettaa Hekaa seuraamaan, teki juuri sitä. Vaikka sen tiesinkin, että Heka on nopea oppimaan, yllätti se kuitenkin jonkin verran miten hyvin se on sisäistänyt seuraamisen. Tätäkään asiaa sen kummempaa ajattelematta, kokeiltiin lokakuussa kilpailemista myös HTM:ssä. Halusin lähinnä vain katsoa, mikä olisi vastaanotto ja kannattaisiko sitä jatkaa. Yllätyin pahan kerran, kun meidän kuulutettiin olevan jaetulla 4.sijalla kera kuman! Uskomatonta! HTM on tullut jäädäkseen freestylen rinnalle.

Mitä jäi käteen? 1 kuma freesyle avosta luokkavoitolla, kaksi 2.sijaa, yksi 1.sija, yksi 3.sija, yksi 5.sija sekä SM-kisojen 9.sija. HTM:ssä ensimmäinen kuma alo-luokasta ja 3.sija avoimessa luokassa. Ei kyllä yhtään huonommin, pakko myöntää. Koiratanssi on ollut aina meille se toissijainen laji ja siitä tuskin tulen koskaan yli pääsemään, että minulla on sitä kohtaan ehkä ikuinen viharakkaus-suhde.

Jimin kanssa kaverikoiratoiminnan suhteen ei mitään kummoisia tavoitteita nyt edes voinutkaan asettaa, mutta olin tullut maininneeksi mahdollisuuden vierailla myös toisenkin kohderyhmän, kehitysvammaisten, luona. Palvelukoti, jossa kävin aikoinaan koirattomalla vierailulla, vaikutti hyvältä vierailukohteelta Jimille ja kyllä, siellä kävimme vierailemassa tänä vuonna vakiopaikkojemme lisäksi. En huomannut Jimissä mitään normaalista käytöksestä poikkeavaa, kaveri kun sai huivin kaulaansa niin tiesi samantien mitä on tiedossa - rapsutuksia. Se onkin yksi Jimin parhaista puolista kaverikoirana. Sille on aivan sama kuka sitä rapsuttaa, kunhan vain joku niitä sille antaa.






Viimeisimpänä, vaan ei toki vähäisimpänä Hekalle osteopatiaa, hierontaa, uintia ja uutena fyssaria, Jimille hammaskiven poisto kesällä ja Hekan miehuus. 

Heka kävi keväällä luotto-osteopaattimme Markus Laioksen hoidettavana ja oli silloin normaalia paremmassa kunnossa joten tarvetta uusintakäynnille ei ollut. Koska kesän kisatahti oli melkoinen, Heka kävi keväällä ensimmäistä kertaa myös fysioterapiassa, Hannele Kerkelän vastaanotolla ja toisen kerran vielä kesän lopulla, aktiivisen kisakauden tultua päätökseen. Olin positiivisesti yllättynyt kummallakin kerralla, että Hekaa aiemmin vaivannut, helposti jumiin menevä lantio, oli pysynyt kunnossa ja suorassa. Äitini työkaveri mies valmistui vuoden aikana urheilukoirahierojaksi ja hän hoiti Hekan hieronnat, vaikka itsekin sitä hieroin ja venyttelin säännöllisin väliajoin. Hieman kieltämättä mietitytti Hekan suhtautuminen uuteen ihmiseen, sillä se oli jo edellistä hierojaa kohtaan kehittänyt melkoisen inhon. Olin positiivisella tavalla yllättynyt, miten hyvin Heka hänen käsittelyssään rentoutui ja enpä ole koskaan nähnyt sen noin hyvin hyötyvän hieronnasta.

Loppuvuodesta tutustuin puskaradion kautta kranio-sakraaliterapiaan ja koska sen juuret ovat osteopatiassa, halusin tietysti kokeilla sitä Hekallekin eikä muuten varmasti jäänyt viimeiseksi kerraksi. Jimi kävi hampaiden putsauksessa kesällä ja olin todella onnellinen, että sen hampaat olivat kunnossa eikä eläinlääkäristä tarvinnut poistua yhtäkään hammasta köyhempänä. Jimissä alkoi kuitenkin näkymään iän tuomia muutoksia, sillä sen silmät tulehtuivat vuoden aikana kolmesti ja edellisten rokotusten yhteydessä sydämessä todettiin erittäin lievä sivuääni. Sydän on kuitenkin tutkittu ja on 95% mahdollista, että se ei tule koskaan vaivaamaan Jimiä millään tavalla. Tulin lisäksi siihen tulokseen, että Heka saa pitää killuttimensa. Mainitsin jo edellisessä blogissa sen, kuinka unelma Heka on uroskoiraksi ollut - se ei merkkaile, ei läähätä juoksunarttujen perään ja on muutenkin narttuja kohtaan melkoisen välinpitämätön. Ne ovat pussit, jotka roikkuvat sen mukana joten pitäköön ne.

Sitten hieman allekirjoittaneesta loppuun. Valmistuin huhtikuussa painotuotantoassistentiksi ja sain tutkintopaperit handuun. Jotain satunnaisia työpäiviä olen tämän ammatin parissa tehnyt, mutta muuten tästä tuskin koskaan sitä leipätyötä tulee, kukapa tietää.

Aloin jo viime vuonna miettimään sellaista asiaa, kuin tatuointi. Tämän vuoden helmikuussa toteutin haaveeni ja oikeata niskaan/kaulan rajaa koristaa Hekan tassunjälki. Miksi juuri Hekan? Jimi on minulle aivan yhtä rakas ja tärkeä kuin Heka, mutta en ole Jimin kanssa kokenut tämmöistä ykseyden ja yhteensulautumisen tunnetta kuin mitä minun ja Hekan välillä on. Halusin elämäni parhaasta ystävästä ja harrastuskumppanista pysyvän muiston itselleni.

Koska olin kovin laiska, enkä jaksanut suurempia kuvakollaaseja ruveta väsäilemään ja ajattelin että jonkun uuden kokeileminen voisi olla hauskempaa...tässä on videokooste meidän vuodesta:


Eli noin yleisesti, toteutuivatko tavoitteet? Voin sanoa vain yhden sanan, KYLLÄ! Meillä ei ole ollut tuloksellisesti näin mahtavaa vuotta miesmuistiin. Itse olin tänä vuonna ensimmäistä kertaa epävirallisissa agilitykisoissa tuomarina sekä myös neljästi match show-tuomarina. Tutustuin vuoden aikana uusiin ja ihaniin ihmisiin, jotka ovat tulleet jäädäkseen osaksi meidän elämää - pysyvästi. Te jotka tätä luette, tiedätte kyllä ketä tarkoitan. Olette rakkaita jokainen! Minulla on onni omistaa 2 näin hienoa koiraa, joiden kanssa on ilo harrastaa, tehdä asioita yhdessä ja kilpailla. Lisäksi minulla on aivan mahtavia treenikavereita, se on teidänkin ansiotanne että olemme päässeet näin pitkälle ja erityiskiitoksen ansaitsevat meitä valmentaneet ja kouluttaneet ihmiset - Tiia, Heidi, Johanna yms. Olette kultaakin kalliimpia! Nyt huilaillaan, nautitaan loppuvuodesta ja näistä saavutuksista. 

Katseen olen jo suunnannut ensi vuoteen ja sen verran voin jo kertoa, että siitä tulee minun ja Hekan vuosi. Millä tavalla, se selviää sitten kun alan listata ylös ensi vuoden tavoitteita. 

Nautitaan vuoden viimeisestä päivästä ja otetaan vuosi 2014 vastaan iloisin ja avoimin mielin!

Kaikessa hiljaisuudessa - Tripla HYL

Hyvin ne lupaukset jälleen kerran piti, nimittäin messarin koiratanssikisojen piti olla tämän vuoden viimeiset skabailut. Vaan ei pitänyt, nimittäin iski mieletön kaipuu päästä kirmailemaan agilityradoille ja se hetken mielijohde menikin sitten siihen pisteeseen, että löysimme tänään itsemme Lahdesta agikisoista. Heh. En tosiaan puhunut tai kuulutellut tätä asiaa oikeastaan missään, sillä halusin kokeilla kisoissa uudenlaista lähestymistapaa.

Se on kyllä 3.luokassa kisaamisessa suurin ilo, että kolmoset kisaavat lähes aina päivän viimeisenä joten se ei tiedä kovin aikaista lähtöä. Tänään järjestys olikin melkoisen erikoinen, sillä kolmoset kisasivat saman päivän aikana (no se ei ollut se erikoisin) vaan se, että maksit aloittivat aamulla ja minit olivat päivän viimeisinä. Kaiken lisäksi kisat olivat reilusti yli ½ tuntia myöhässä, joten viimeinen rataantutustuminen päästiin aloittamaan joskus 21.15. Tuomarina kaikilla kolmella radalla oli Anne Viitanen.

Ensimmäisenä F-rata joka oli hyppäri. Ehkä eniten tällä radalla teetti töitä vaikea kepeille vienti (oli muuten melkoinen kulma) ja siihen kyllä monella koiralla kosahti, sillä putken suu oli aivan siinä vieressä tyrkyllä. Mietin pitkään vaihtoehtoja suoriutua tuosta kohdasta ja päädyin pakkovalssiin joka taisikin sitten itse suorituksen aikana vääntyä enemmän ihan normaaliksi valssiksi. En tiedä ja silloin tuli rima alas. Mutta kepeille vienti onnistui ja noin muutenkin rata sujui melkoisen jouhevasti. 7.putken jälkeen allekirjoittaneelle iski blackout, joka ei kuitenkaan kestänyt kuin sekunnin ja pari mutta silloin olin jo auttamattomasti myöhässä ja Heka hyppäsi yhden ylimääräisen aidan -> HYL. Putkella toistui taas se sama tuttu ongelma (jota ei ole muuten tapahtunut aikoihin), kun Heka jäi putken suun eteen pyörimään ja hetkihän siinä meni ennenkuin sen sinne putkeen sain. Loppurata meni yllättävän hyvin, sain valssattua missä suunnittelinkin ja lopun persjättö oli vaan aika VAU! Tässä vielä video F-radalta:


Seuraavana oli D-agilityrata, josta on hämärät muistikuvat. Rata on videolla, mutta katsotaan pystynkö edes itseäni pakottamaan katsomaan sen. Heti alussa Heka tuli keinun ohi, mutta oma mokani tuo oli kun en muistanut linjata sitä sinne tarpeeksi hyvin. Keppikulma oli jälleen todella haastava, mutta niistolla Heka haki oikeaan väliin ja suoritui siitä varsin hyvin. Myös puomin Heka juoksi kahdesti ohi ja nyt on kyllä ihan pakko rehellisesti sanoa, etten muista missä kohtaa HYL tuli mutta joku ylimääräinen aita taisi menolinjalle eksyä. Loppuradasta muistan vain sen, että oikea polveni ei enää antanut armoa ja juokseminen alkoi käydä niin vaivalloiseksi, että oli lähellä etten sotkeutunut omiin jalkoihini. Sain juuri ja juuri pidettyä itseni tasapainossa ja pysyin pystyssä loppuun asti. Kontaktit ja kepit kuitenkin onnistuivat mielestäni hyvin. A:n juoksarin kanssa jäi vähän ?-merkiksi, mutta melkoisen lailla alas asti Heka kuitenkin tuli.

Päivän viimeinen oli E-agilityrata ja tämän radan olin jo nähnyt silloin, kun medit sitä suorittivat. Olin kuitenkin tässä vaiheessa kahden vaiheilla, että pystynkö polveni kanssa enää kolmatta rataa juoksemaan. Mielessä kävi jopa se, että motitan hallilta jonkun toisen juoksemaan Hekan kanssa. Rata kuitenkin näytti sen verran kivalta, että uhkarohkeana lähdin sinnekin juoksemaan. Nyt tavoite oli vain, että polvi antaisi juosta ja että pysyisin pystyssä. Tästäkin radasta muistan vain pätkiä (videolla kylläkin on), mutta nappiin menivät oikeastaan kaikki muut paitsi kontaktit. En kerinnyt yhtään Hekaa katsomaan, mutta se oli roiskinut sekä A:n, että puomin alastulon. Loppuun mentäessä puomilla kuitenkin stoppasi, mutta keinun kaveri tuli taas ihan surutta ohi. Mitä ihmettä? Nyt ei virhe ollut linjauksessa tai omassa ohjauksessa, Heka oli vain päättänyt mennä ohi. Kyllähän se sinne uudella yrittämällä meni, mutta vähän vaivalloisen näköisesti ainakin minun silmääni. HYL tällä radalla tuli siinä kohdassa, kun Heka ei 7.aidan jälkeen tullutkaan valssiin tarpeeksi tiukasti ja se sinkosi putken sijasta suoraan tyrkyllä olevalle puomille. Kokonaisuudessaan tämä rata oli näistä kahdesta agiradasta sujuvinta, mutta olen pettynyt kontakteihin. Varsinkin keinuun.

Tavoitteet kuitenkin täyttyivät vaikka haettiinkin tripla HYL. Erityisen tyytyväinen olen noihin vaikeisiin keppikulmiin, joista Heka kuitenkin suoriutui puhtaasti. Tiian valmennuksesta sain sellaisen "kisanälän", että halusin vihdoin ja viimein päästä kokeilemaan oppimaamme itse tositilanteessa. Heka ei sinkoillut kuin päätön kana, vaan sain sen pidettyä hanskassa ja minulla oli paljon parempi tatsi siihen tekemiseen. Hyppyradalla muistin kaiken sen, mitä suunnittelin, luotin Hekaan ja siellä radalla oli niin parhautta juosta! Vähän kyllä harmittaa tuo oma polvi, jossa todettiin kuluneella viikolla limapussin tulehdus ja kyllä nyt kysyin itseltäni kahdesti, kannattaako silloin lähteä kisaamaan. Mutta hinku päästä kisaamaan oli niin kova, että yksi polvikipu sinne tai tänne. Kuitenkin ilman tulehdusta olisin saattanut pystyä parempiin suorituksiin. Never know. Edistystä on ihan selvästi tapahtunut ja viime kesän 3.luokan startteihin verrattuna tämähän oli suorastaan loistavaa. Kyllä me vielä niitä nollia tullaan saamaan.

Nyt keskityn parantamaan oman polveni kuntoon ja Hekallekin pitää varata aika osteopaatille tai fyssarille. Ollaan sitten täydessä iskussa (toivottavasti) kun Tiian valmennus alkaa 20.1. Jiihaa! En ole vielä(kään) saanut aikaiseksi tehtyä bloggausta siitä koira2013-tapahtumasta ja pitäisi kulunutta vuottakin tässä ruveta pikkuhiljaa ruotimaan. Mutta kai sitä ehtii.

Mitä on koiratanssi - Suomalaiset koiratanssijat näyttävät


Merja Valkonen oli tehnyt hienon koiratanssikoosteen, jonka avulla on tarkoitus avata koiratanssia lajina kaikille kiinnostuneille.

Koiratanssihan ei ole temppujen suorittamista musiikin soidessa taustalla, vaan se on parhaimmillaan näinkin huippua kuin videolla näkyy.

Joulu oli ja meni - hallilla siemailemassa viskiä

Meidän jouluaattoon tai jouluun nyt ylipäätään ei mitään kovin kummoista tai normaalista poikkeavaa kuulu. Täällä kotona Jyväskylässä sitä vietettiin, aattopäivän olimme äitini luona jonne tulivat myös mummini ja pappani. Syötiin, juotiin, avattiin lahjat, illalla käytiin äidin kanssa vielä hautausmaalla ja yöllä saunottiin. Perusmeininki. Tuolla säällä saattoi olla suurin vaikutus siihen, miksi ei tuntunut yhtään joululta. Jotain satunnaisia lumikasoja on siellä täällä, mutta noin muuten maa on ihan paljas ja vettä/räntää on tullut taivaalta melkein enemmän kuin laki sallii.

Kuitenkin hautausmaalla käydessäni bongasin ulkopuolella näinkin lumisen maaston, jossa käytiin koirien kanssa sitten lenkkeilemässä. Tosin ei tuotakaan kaistaletta taida enää olla, vettä on satanut niin paljon etten ole nähnyt kunnolla olohuoneen isoimmasta ikkunasta selvästi ulos. Vesi vain juoksee. Kyllä kieltämättä ottaisi vaikka 2-3 asteen pakkasen kuin jatkuvan vesisateen. On märkää ja kuraista. Koirat nyt eivät onneksi kovinkaan paljoa kuraa tai hiekkaa kanna mukanaan sisälle lyhyiden turkkien ansiosta. Katsoin hieman pidemmän ajan sääennustetta eikä talven tulosta ole kyllä tietoakaan. Ei sillä, että minä kaipaisin montaa metriä lunta ja 20-30 asteen pakkasia, mutta ei pieni lumikerros ja pikkupakkanen olisi yhtään pahitteeksi. Mutta näillä mennään ja siihen on tyydyttävä.

Koska tänäänkin on ollut kovin harmaa ja tylsä päivä, ajattelin hetken mielijohteesta lähteä Hekan kanssa hallille treenailemaan tekniikkajuttuja. Hallillahan oli hiljaista kuin huopatossutehtaalla kun kaikki ovat joulun vietossa, mutta alkoi tuo lorviminen kyllästyttää ja tiesin hallin olevan tyhjillään joten ei muuta kuin let's menoksi. Suunnittelin jo aikaisemmin etukäteen, että mitä treenaillaan ja muistin Tiian valmennuksen 4.kerralta loppuradan freestyle-osuuden. 5 eri tapaa ohjata. Valitsin viskileikkauksen ja jarrutuksen linjaan. En ole koskaan edes kokeillut Hekan kanssa viskileikkausta, mutta olen kyllä kuullut siitä. Onneksi äitini oli mukana apukätenä ja ottamassa treenit videolle. 


Eihän se nyt todellakaan mikä loistava suoritus ole, mutta tämä olikin ihan ensimmäinen kerta viskileikkausta sekä minulle että Hekalle. Aluksi Heka ei yhtään hahmottanut tuota kääntymistä, vaan se palasi joka kerta hyppäämään aidan takaisin väärästä suunnasta. Kuten sanoin, onneksi äiti oli apukätenä mukana joten nakitin hänet hieman vinguttamaan flamingoa tuonne kauimmaisen siivekkeen viereen ja otettiin pari onnistunutta toistoa ihan pelkkää kääntymistä. Jätin flamingon vielä sinne ikäänkuin "varmistukseksi", mutta Heka oli jo sen verran hyvin tuon käännön sisäistänyt ettei se kerinnyt koko lelua edes huomaamaan. Videolta tuo kääntö näkyykin hyvin.

Toinen olikin sitten se jarrutus linjaan, mikä oli melkeinpä kuin ihan selvää pässinlihaa. Ikävä kyllä tuosta videolta se jarrutus ei ihan kokonaan näy, sillä kuvaaja keskittyi liikuttamaan kameraa vain Hekan mukana. Noin yleisesti ottaen olen kyllä todella tyytyväinen, kuinka hyvin Heka on oppinut jarruttamaan linjaan tultaessa. Yleensä se on ollut sitä, että se ei kovassa vauhdissa muista jarruttaa, vaan tulee täydellä vauhdilla kohti ja porhaltaa samantien ohi. Loppuun otettiin vielä kontaktisulkeiset puomilla, A:lla ja keinulla. A:n juoksaria piti hieman muistutella, sillä ensimmäisellä kerralla Heka ei juossut alas asti vaan tuli jostain kontaktipinnan about puolesta välistä alas. Jopa puomin ja keinun alastulon se rypeksi molemmilla kerran. Tein sellaisen radan, missä juostiin putkesta puomille, puomilta putkeen, putkesta A:lle ja A:lta suoraan keinulle ja siitä vielä kerran putkeen. Näin ollen sain Hekalle vähän niitä kierroksia nostettua, mutta sen oli ehdottomasti stopattava sekä puomilla että keinulla ja A sen pitäisi juosta ihan alas asti. Kyllä voisi sanoa, että kolmas kerta toden sanoo ja nyt se piti paikkansa. Täydelliset kontaktit, kaikilla kolmella! Siihen oli mielestäni hyvä lopettaa ja lähteä jäähdyttelylenkille.

Kotona vielä venyttelin ja hieroin Hekan. Se on ollut nyt viime aikoina vähän jumissa, mutta on kyllä auennut suht.hyvin joka kerta. Pitäisi vielä ennen Tiian valmennuksen alkua käyttää se joko hierojalla tai osteopaatilla.

(C) Jukka Pätynen -koirakuvat.fi
Kovin on ollut agiltypainotteista tämä harrastaminen, mutta sitä se tulee olemaankin. Mitä koiratanssille kuuluu? Se on ehkä meidän kohdalla nyt siinä suvantovaiheessa. Ideoita uusista musiikeista tulee mieleen oikeastaan jatkuvalla syötöllä. Freestylea en ole pahemmin miettinyt, mutta HTM:n suhteen olen ajatellut toteuttaa uuden ohjelman jo mahdollisesti helmikuussa, kun meillä on yksi esiintyminen heti ensimmäisenä viikonloppuna. Musiikin olen jo 95% varmuudella valinnut. Jotain pitäisi meinaan olla jo mietittynä, sillä meillä alkaa koiratanssitreenit Haukkuvaarassa ensi viikonloppuna eikä sinne ole mitään mieltä mennä jos ei ole jotain, mitä lähteä työstämään. Kun vaan nyt keksisi, että mitä. Ehkä nyt ensimmäisenä keskityn suuntien opettamiseen, joista viime kisoissa huomautettiin. Tuohon valitsemaani musiikkiin meinaan sopii hirmuisen hyvin ainakin peruutusaskeleet. En aio muiden kanssa millään muotoa kuitenkaan kiirehtiä, nyt olen huomannut kuinka kivaa HTM Hekan kanssa on ollut ja haluan että se on sitä myös jatkossakin. Semmoisia kuulumisia ja ajatuksia täällä tänään.

Se on siinä - vuoden viimeiset treenit & kaverikoiravierailulla

Teen tuosta koira2013-reissusta vielä uuden, korjatun bloggauksen, sillä alkoi suunnattomasti ärsyttämään se etten osannut kirjoittaa sitä kuten halusin + kuvat tykkäsivät asettua mielensä mukaan vaikka kuinka editoin. Välillä ihan oikeasti kiroan tätä omaa ammattia.

Eilen olimme Jimin kanssa kaverikoiravierailulla vakio-kohteessamme, Väinönkadun palvelutalolla. Olimme sopineet, että laittaisimme koirille jotain jouluista huivia tms muuta päälle mutta enhän minä löytänyt Jimin tonttuasua mistään. Jouduimme olemaan ilman mitään. Vierailu oli kaikinpuolin erittäin onnistunut, Jimi sai ylimmässä kerroksessa eräältä vanhalta herralta juuri paistettua joulukinkkua syödäkseen. Palvelutalon henkilökunta oli askarrellut meille hienot kortit ja koiratkin saivat kiitokseksi herkkupussit kuluneesta syksystä. Kortissa lukee näin:
"Kaverikoiralle ja emännälle joulurauhaa...ja lämmin kiitos ystävyydestänne! T. Väinönkadun palvelukeskuksen väki." Teemme arvokasta työtä koiriemme kanssa ja ilman näitä pieniä lahjojakin, olemme erittäin kiitollisia siitä, kuinka paljon voimme koiriemme kanssa tuoda iloa niille ihmisille joilla ei ole mahdollisuutta oman koiran pitoon. Kaverikoiravierailut jatkuvat sitten uudella innolla tammikuussa.

Tänään meillä olikin Hekan kanssa vuoden viimeiset agitreenit ja tuntuu jotenkin ihan käsittämättömältä, että seuraavat treenit ovat jo vuoden 2014 puolella. Aika menee ihan liian nopeasti.

Tämmöinen rata tänään. Oikeastaan ihan sujuvaa, mutta sisältäen kuitenkin niitä kinkkisiä kohtia. Eniten radalla oli takaakiertoja sekä pakkovalsseja. Pakkovalssit kohdissa 2-3, 13-14 sekä 17-18. Hekan kanssa rata sujui yllättävän jouhevasti, oikeastaan ainoat kohdat missä jouduttiin vähän jankkaamaan, olivat 4-5 ja 12-13. 4-5 väliin suunnittelin aluksi persjättöä, mutta eihän tuon kanssa sitä ennättänyt mitenkään tekemään vaikka yritys olikin melkoinen. Päädyin poispäinkääntöön ja aluksi Hekahan teki taas sellaisia tuttuja "sieppejä", mutta kun 1-2 kertaa otin pelkkää kääntöä palkalla, niin sisäisti kyllä miten käännytään. Heka haki kepit uskomattoman hyvin ja tarkasti, se ei edes vilkaissutkaan 15.putkea. Toki ehkä vedin hiukan vastakkaisella kädellä itseeni päin, mutta sinne se vaan kepeille haki ja todella hienosti. Kepeiltä putkeen mentäessä jätätin itse liikaa, sillä olin varma ettei Heka kestä jos menen sen edelle mutta päässä takoi toisella kierroksella Tiian sanat: "Luota Hekaan, se osaa kyllä." Pystyin kuin pystyinkin jättämään Hekan suorittamaan keppejä jotta kerkesin tekemään ennen puomin alla olevaa putkea valssin. Pituudelta aidalle kääntyessä meinasin ensin leijeröidä, niin että Heka olisi kiertänyt tuolta kauimmaisen siivekkeen kautta, mutta paremmaksi vaihtoehdoksi osoittautui kuitenkin ottaa tuosta pituutta lähinnä olevan siivekkeen kautta pakkovalssilla. Pari kertaahan Heka sinkosi liian pitkälle, mutta sain sillä lelun vinguttamisella katkaistua sen huomion ja sehän kääntyi kuin kääntyikin ja minä onnistuin tekemään pakkovalssin! Myös tuo alun 2-3 pakkovalssi onnistui joka kerta. Sehän alkaa ihan oikeasti sujumaan!

Tuota 15-16 mietittiin kaikkien kanssa pitkään, että mikä olisi järkevin ohjaustekniikka käyttää sillä siinä oli erittäin suuri riski antaa koiralle suora reitti puomille. Hekan kanssa päädyttiin kokeilemaan takaakiertoa kauimmaisen siivekkeen kautta ja siitä sitten haltuunotolla (oikealla puolella) vienti 17.aidalle sylikäännöksellä. Ensimmäisellä yrityksellä olin itse vähän turhan löysä ja Heka teki jonkun ihmeellisen "polkupoikkeuksen", mutta toisella kerralla otin tiukemmin ja sehän kääntyi todella tiukasti. A tehtiin 2 kertaa ja molemmilla kerroilla Heka teki lähes täydelliset juoksarit! En sen vuoksi tehnyt tuota A:ta enää enempää, koska nuo 2 suoritusta olivat parhaita aikoihin. 20-21 aidoilla päädyin tekemään takaaleikkauksen, tuntui saavan paremman linjan viimeiselle esteelle, eli puomille. Turhan tiukkaan ohjasin Hekaa puomille vietäessä ja se ajautui putkeen muutamankin kerran. Otin tarpeeksi etäisyyttä puomilta ja hyvin Heka sen puomin loppujen lopuksi lukitsi ja teki vielä loistavan stopin loppuun! Pääpiirteittäin oikein sujuvaa menoa, muutamia pieniä aivopieruja siellä täällä mutta ne oli helposti korjattavissa.

Heidin kanssa keskusteltiin lopuksi vielä siitä, että kuinka paljon olen kehittynyt eteenpäin ohjaajana. Olimme Hekan kanssa Heidin ryhmässä viimeksi vuonna 2011 ja silloin se radalla eteneminen oli sellaista, että me vain mentiin enkä sen kummemmin miettinyt miten kannattaa ohjata ja mitä ohjaustekniikkaa kannattaa käyttää. Kunhan vain edettiin. Tänä päivänähän mietin todella tarkkaan mistä ohjaan, mistä tulee seuraavalle esteelle mahdollisimman lyhyt ja hyvä linjaus yms. Tiia on opettanut tämän taidon ja se kyllä näkyy meidän tekemisessä. Kuten jo aiemmin mainitsin, olen saanut ihan erilaisen tatsin tähän treenaamiseen ja tänään myös Heidi huomasi sen. Agilityssa ei ole koskaan täysin valmis ja se onkin parasta, että aina voi poistua sieltä mukavuusalueelta ja kehittää itseään eteenpäin. Sen vuoksi agility onkin harrastuksista se PARHAIN!

Ja loppuun hieman iloisia uutisia, tai oikeastaan aika mahtavia sellaisia. Tiia Vitikaisen tehokurssi 
Tiedättekö mitä se tarkoittaa? Kyllä, me saimme Hekan kanssa paikan Tiian valmennukseen keväälle ja se alkaa jo tammikuussa! Tämä tytön joulu tuli etuajassa!

All In - Tiian valmennuksen 5.kerta

Ja samalla viimeinen, sydän itkee verta. Viikonloppuna oltiin kaikkina kolmena päivänä messarissa, koira2013-tapahtumassa josta kirjoitan sitten erikseen. Nyt on tärkeää saada valmennuksen herättämät ajatukset ylös. Itseäni väsytti niin, että olin nukahtaa pystyyn ja Hekakin oli harvinaisen rauhallinen. Se ei edes kotona reagoinut mitenkään kun pakkasin meidän treenireppua. What? Yleensä kaveri on paikalla välittömästi. 

All In, eli kaikki yhdessä mitä tämän viiden viikon aikana on tehty: ohjaajan radanlukutaito, ohjaustekniikoiden hallinta, rytmitys, ajoitus, liikkuminen, esteosaaminen, vauhti, irtoaminen, lukitus ja ohjaustekniikat. Semmoinen joulupuuro. Väsymys painoi lähinnä itseäni ja meinasin kuukahtaa alussa pystyyn, mutta sain puristettua itsestäni kuitenkin kaikki irti mitä voi. Heka ei paljoa virittelyä tarvinnut, tiedätte ehkä mistä puhun. Nyt kun katson tuota jälkikäteen videolta, se näyttää paljon hirveämmältä kuin miltä tuntui tehdessä. Yleensä se on päinvastoin. Rataantutustumisessa tuntui hyvältä ja olin lähes varma että tästä selvitään melkoisen hyvin. Nyt olin vaihteeksi aivan väärässä. Hekalla oli sikailu-mielentila päällä enkä oikeasti tiedä olisiko sekin voinut olla sen verran väsynyt ja kun en itsekkään täysin skarppina ollut, niin menköön nuo epäonnistumiset nyt sen piikkiin.

Kosahti heti alussa 1-3, olin ensin ihan väärinpäin kääntyneenä 2.aidalle ja huolimattomasti yritin Hekaa sinne hutiloida. No, sitten kun olin oikein päin, Heka sinkosi tuohon vieressä olevaan, väärään putkeen ja todella monta kertaa. Tiian piti lopulta tulla siihen esteeksi, jolla se sitten onnistui. Yllätyin tuosta 5.putkeen viennistä, sillä Hekalle tuollaiset kohdat on haastavia oikealta puolelta viennin vuoksi. Se ei kuitenkaan epäröinyt hetkeäkään, vaan meni sinne ja vieläpä suorasti. Harmi vaan kun tuo kohta ei tallentunut videolle! Kepeiltä 8.aidalle valssi ja siinä piti käyttää vastakkaista kättä jottei koira vahingossakaan kiertäisi aidan takaa. Tämä onnistui joka kerta hienosti, samaten tuo 9.putkeen vienti. 10.aidalle piti linjata hieman pyöreästi, jotta koiran oli parempi lähestyä 11.aitaa. 11-12 tuli tiukka valssi, joka itselläni valui joka kerta. Kun ei kerkeä niin ei vaan kerkeä. Heka ei kuitenkaan yhtään imenyt putkeen, vaan tuli A:lle todella hyvin. Erityisen iloinen olen tuosta 14-15 putkista, siinä nimittäin oli riski työntää koira 12.16-aidalle, mutta vetokädellä Heka meni aidan ohi todella hyvin ja se jopa meni putkeenkin sylkkärillä! Vau! Kohtia 17-19 jankattiin ehkä eniten koko treenin aikana. Milloin minä käänsin kroppaa liian aikaisin, milloin Heka alkoi ennakoida ja milloin se keksi putken sijasta juosta tuon 8.aidan.

Tiia asettuikin loppujen lopuksi "maalivahdiksi" 8.aidalle, mutta tottakai sieltä Hekan mentävä aukko löytyi. Otettiin käyttöön kahdella edellisellä treenikerralla tutuksi tullut linjapalkkaus ja kun Heka oli muutaman kerran tuota tehnyt ja saanut riepottaa flamingoa, niin kyllä se sinne putkeen lopulta meni. 19.putken päähän piti ennättää tekemään persjättö, mutta enhän minä siihen ehtinyt. Tiiakin oli sitä mieltä, ettei Hekan kanssa ole mitään toivoa ehtiä sitä tekemään, joten päädyttiin takaaleikkaukseen. Vastakkainen käsi tiukasti rintakehää vasten, jotta sain Hekan hyvin linjattua aidalle ja sieltä putkeen. 23.putkesta 24.putkeen vietäessä oli myös haasteensa, Heka päätti taas juosta apinanraivolla, niin eihän se kuullut tai noteerannut miten päin itse olin siellä tai minne piti mennä. 23.putken edessä kroppa piti kääntää siten, että selkä oli putken suulle jotta koira näki miten ohjaaja siinä oli ja kääntyminen olisi helpompaa. Johan pomppasi ja se toimi! 

En nyt kyllä tiedä mitä ajatella, oli vähän sellainen palapeli-fiilis. Treenilistalle menee edelleen linjapalkkaukset ja myös putkilukitukset. Heka harrasti tänään myös toisinaan niitä ihmeellisiä aivopieruja putkilla (kuten videostakin näkyy), mutta sitten se kuitenkin taas lukitsi ja irtosi. Tiia vertasi Hekaa maksikoiriin ja sen on mahdollista yltää samalle tasolle niiden kanssa, miten niitä ohjataan ja kuinka hyvin ne lukitsevat esteitä ja suorittavat niitä itsenäisesti. Tästä oli aiemminkin puhetta, että Hekan kanssa pitäisi treenata enemmän erilaisia estelukituksia jotta se ei noin herkästi reagoisi sillä lähes aina tulee vastaan tilanne, että minun pitää ehtiä sen edelle. Tiia myös kehui Hekan sammumatonta moottoria, se tekee aina täydellä teholla töitä eikä bensiini lopu. Heka palkkautuu jo pelkästään siitä, kun se pääsee radalle. Siinä on myös se huono puoli (kuten tänään nähtiin), että Heka tekee niin sata lasissa töitä, että se etsii kyllä seuraavan esteen jos en minä saa sitä hallintaan ja vie sitä sinne minne pitää. Se hakkaisi vaikka päätään seinään. Tiia ei normaalisti käytä agilitykoirien kanssa voimakkaita kieltokäskyjä (saatika ollenkaan), mutta Heka tuntuu olevan sellainen tapaus että välillä pitäisi hieman korottaa ääntä, "kröhöm."


Tämä oli nyt viimeinen kerta ja olo on kieltämättä haikea. Katsoin niitä tavoitteita, mitkä listasin ylös valmennuksen alkaessa. Itselläni ongelmana olivat huono luottamus koiraan, esteiden suoritusjärjestyksen unohtaminen sekä erilaisten ohjaustekniikoiden hallinta. Mikä on tilanne nyt? Minulla on Hekaan aivan erilainen luottamus kuin ennen, se osaa kyllä ja minä tiedän sen. Tiia laittoi allekirjoittaneen tekemään vaativia ohjaustekniikoita ja jos joskus yritin luistaa, Tiia ei antanut siihen mahdollisuutta ja se oli mielestäni äärimmäisen hyvä asia. Ensimmäisellä treenikerralla en todellakaan muistanut rataa, mutta loppua kohden sekin parani ihan selvästi. Luottamus Hekaan ja suoritusjärjestyksen muistaminen sai aikaan onnistuneita suorituksia. Opin paljon uusia asioita sekä itsestäni, että Hekasta. Tiia oli ja on edelleen meidän henkisenä tukena tsemppaamassa ja neuvomassa. En voi olla kuin kiitollinen tästä kaikesta. 

Virtuaalitreenit Tiian kanssa kuitenkin jatkuu. Saan (mahdollisesti jo tällä viikolla) Tiialta videoita ja ohjeita juoksu A:n opettamiseen. "Otatko kuukauden haasteen vastaan?" No tottakai! Treenejä täytyy meidänkin videoida Tiialle nähtäväksi, jotta hän osaa sitten kommentoida ja antaa uusia neuvoja. Eikä meidän taival Tiian kanssa suinkaan vielä päättynyt, nimittäin tammikuussa tämä lysti jatkuu ja meillä on siis Hekan kanssa kuukausi aikaa treenata juoksarit kuntoon. Sanonko että nyt on ihan mieletön agilitymotivaatio ja halu viedä itseään ja Hekaa eteenpäin, niin pitkälle kuin mahdollista.

Agility on vaan se harrastus numero 1!

Villakoirapyykkiä & ohjaustekniikoita

Itsenäisyyspäiväkin oli ja meni ja me vain oltiin. Käytiin äidin luona saunomassa, syömässä riisipuuroa ja illalla/yöllä katsottiin perinteisesti tuntematon sotilas. Tämän ja viikonlopun jälkeen oli sitten paluu takaisin normirytmeihin.

En tiedä miten osaan sen joka kerta, mutta tällä viikolla olin luvannut itselleni etten sovi mitään ylimääräisiä häppeninkejä tulevan viikonlopun vuoksi. No toteutuiko missio? Ei todellakaan, onnistuin jotenkin järjestämään joka illalle menoa; Huomenna menen peesaamaan uutta kaverikoirakkoa, Jimi pitäisi pestä ja trimmata, keskiviikkona erään koiratuttavan kanssa syömään, pese vuorellinen pyykkiä, koita pakata ja puhumattakaan siitä, miten huono vuorokausirytmi allekirjoittaneella on. Mira tulee hakemaan meitä perjantaina AAMUYÖLLÄ 4.30, että hallelujaa. Hekan sentään pesin ja trimmasin jo eilen, aplodeja. No joo, takaisin asiaan ja varmasti viikon tärkeimpään sellaiseen, nimittäin Tiian valmennukseen.

Osa 4 ja teemana ohjaustekniikat. Alussa Tiia piti taas sen perinteisen turinatuokion, jossa keskusteltiin hieman koirien juoksulinjoista, esteiden välien pituuksista ja mistä se koira kannattaisi ohjata jotta sillä olisi mahdollisimman sujuva linja seuraavalle esteelle. Kohta 6-7 mieluiten persjättö, sillä siitä koiralla oli ns. suorin reitti putkeen. Toki tuohon oli mahdollista tehdä myös takaakiertovalssi, mutta kyllä tehdessä tuo persjättö tuntui ihan selkeästi paremmalta. Toinen kohta 9-10 oli jokseenkin mielenkiintoinen. Lähes kaikki (itse mukaanlukien) olin ajatellut tekeväni siihen niiston, mutta kun taas puhuttiin mitä kautta koira saisi parhaimman juoksulinjan putkeen, ei tuo niisto todellakaan tuntunut loogiselta vaihtoehdolta. Siihen oli 2 vaihtoehtoa, joko saksalainen tai jos koira lukitsi 8.putken hyvin, 9.aidalle ennätti tekemään myös pakkovalssin. En tiedä miten olen voinut kehittää moisen kammon tuota saksalaista kohtaan, sillä tiesin sen jo sanomattakin että pakkovalssilla mennään Hekan kanssa. 13-14-15 valssattiin oikein urakalla. 16.aidalla oli mahdollista ottaa koira ikäänkuin vastaan "ihmisnuolella" tai sitten jos oli nopea koira, siihen eteen ennätti tekemään myös pakkovalssin. 20-21 Tiia jätti meille ns. vapaan valinnan, eli saatiin tehdä siihen omat villit kortit.

Keinulla piti (jos vaan pystyi) ottamaan koirasta sivuetäisyyttä, sillä muuten tuonne 13-14 aidoille olisi tullut liian kiire. Hekan kanssa ehdottomasti haastellisimmiksi kohdiksi osoittautui 9 ja 18.aidan pakkovalssit. Tulikö yllätyksenä? Ei. Sainkin Tiialta tähän ihan loistavan neuvon; Pakkovalssissa kannattaa kuvitella ranteisiin sellaiset pienet magneetit jolloin sen muistaminen ja ohjaaminen selvästi helpottuu. Pakko kyllä sanoa, että tuollaisen syöksysingon kanssa ei radalla mitään ranteissa olevia magneetteja ehdi toisinaan edes miettimään, joten ei nuo kyllä mitenkään täydellisesti onnistuneet. Ihmisnuoli sen sijaan yllätti täysin. Ajattelin, että Hekaa ahdistaisi tulla allekirjoittanutta suoraan kohti, mutta eihän se ollut siitä milleksikään. Sivuetäisyyden ottaminen keinulla onnistui myöskin, ensimmäisellä kerralla ohjasin itse todella epäselvästi minkä seurauksena Heka tuli huonossa linjassa keinulle ja se lähti sieltä liian aikaisin pois -> kontaktipintojen yli sekä ylös mentäessä että alas tultaessa. Kyllä kun taas paranti omaa otettaan ja ohjausta, niin johan alkoi kummasti kulkea. Ihmeellistä. Tuo valssihässäkkä onnistui kyllä ihan pro-hyvin, jotain pieniä aivopieruja tuli taas ohjaajan suunnalta mutta Heka kyllä paikkailee niin upeasti. Myös onnistuneista persjätöistä olin yllättynyt ja tuolla lopussa se meidän villi kortti oli nimenomaan persjättö. Tiian myötä olen alkanut enemmän luottamaan Hekaan ja sisäistänyt, että persjätössä on tärkeintä se katse joka pysyy koirassa koko ajan. Koira ei missään vaiheessa saisi hukkua sen aikana mihinkään.

Laitan tänne taas videon näkyville, niin näette sieltä tarkemmin missä kosahti ja mikä meni hyvin. Tänään oli kuitenkin enemmän onnistumisia ja ihmettelinkin, kun treenien jälkeen ei hiki virrannut juuri lainkaan. Tiia kun kuuli tämän niin sieltä tulikin aika topakasti: "No ensi viikolla sitten hikoillaan!" Että sitä ensi viikkoa odotellessa. Tänään sain myös tietää, että Tiia tulee jatkamaan valmennusta täällä Jyväskylässä tammikuussa. Tarvitseeko edes kahta kertaa kysyä ollaanko Hekan kanssa mukana. NO TOTTAKAI OLLAAN! Ihan huippua!

Veronpalautusten kunniaksi vastapainoa agilitylle

Melkein extempore (vaikka siitä oltiinkin jo edellisellä viikolla puhuttu), Mira varasi meille uintiajan keskiviikolle koirasporttiin. Puoli tuntia on turhan pitkä aika yksinään uivalle koiralle, joten tuon ajan jakoivat Heka ja Dior. Diorille tämä lysti oli ihan uutta, joten Heka "joutui" tyytyä uimaan toisena.

En edes muista koska viimeksi ollaan koirasportissa käyty, olisikohan ollut peräti ihan viime keväänä. Kesällä Heka oppi uimaan järvessä, joten tottakai siellä sitten lotrailtiin. Pakko kyllä ryhdistäytyä ja ruvettava käymään tuolla taas useammin. Se yllätti, että Heka jaksoi uskomattoman hyvin kiertää kokonaiset 4 kierrosta altaan ympäri ja tehdä vielä samanmoiset määrät noutoja. Yleensä se on ollut ihan puhkipoikki pidemmän tauon jälkeen jo pelkästään 3 kierrosta vedettyään. Alkuun oli taas jännittävää lähteä sieltä rampilta uimaan, mutta tuon kynnyksen kun Heka ylittää, sen jälkeen se ei epäröi uimaan lähtemistä oikeastaan ollenkaan. Ansku oli henkisenä tukena laittamassa Hekan "matkaan" jos alkoi jännittämään ja Heka aina huilasi, sekä puuskutti tasaisesti jokaisen kierroksen päätteeksi Anskun jalkojen välissä.

En ole tainnut edes aikaisempaan blogiin (tai ylipäätään minnekkään muualle) laittaa videota Hekan uinneista, joten tässä n. 50 sekunnin pätkä eiliseltä:


Helsingin messariviikonloppu lähestyy hurjaa vauhtia ja mitä sen eteen on jo tehty? Hotelli on, seura on mitä parhainta ja molemmille (sekä Miralle että allekirjoittaneelle) on postipate tuonut näyttelyn numerolaput, kulkuluvat ja aikataulut. Viime viikonloppuna toimitin meidän kisamusiikit eteenpäin kennelliittoon, mutta noin muuten en ole kisojen eteen tehnyt...yhtään mitään. Aika, energia ja ajatukset on olleet niin paljon agilityssa että noita skaboja en ole onneksi ehtinyt miettiä ja/tai stressata. Toisaalta mitä sitä turhia? Menee miten menee ja riittää kunhan itse olen tyytyväinen. Tulee olemaan ihan huippureissu nuo kokonaiset 3 päivää! 

Ei suinkaan me ilman agilitya meinattu valmennuksen jälkeen olla. Tänään Heidi ei päässyt meitä kouluttamaan, mutta menimme hallille kuitenkin ja meidän ryhmäläisiä saapui paikalle 3 (itse mukaanlukien.) Mitään varsinaista rataa ei tehty, mutta maanantaina Tiian valmennuksessa ilmi tulleita asioita treenailtiin Hekan ja Viekas-sheltin kanssa. Piti taas ihan luntata ja katsoa mitkä ne olivat; Linjaan palkkaaminen, poispäinkääntö kepeiltä ja päällejuoksut - ne kuuluisat runttaukset! Hekan kanssa aloitettiin pakkovalssi-jaakotuksella "egyptiläisellä" ja en tiedä mitä tässä on tapahtunut, mutta tuo ohjauskuvio on nyt jotenkin mennyt tuonne selkärankaan asti - ei ryssitty kertaakaan ja Hekahan oli vallan pätevä. Eniten jännitin tuota 15-16 kohtaa (kts. ratapiirros aiemmasta bloggaukesta), sillä Heka tulee hullun kiilto silmissä ulos putkesta ja se pitäisi sitten äkkiä kääntää tuosta toiseen putkeen. Uskomatonta kyllä, Heka ei lukinnut 9/19 aitaa ollenkaan, vaan kääntyi toiseen putkeen hienosti. Samaten poispäinkääntö kohdissa 7-8 onnistui todella hyvin, 2 kertaa jätin lelun putken suulle jotta Heka hoksasi kääntymisen. Se tuossa onkin parasta, kun Heka ei kovin montaa toistoa vaadi kun se jo tietää mitä tehdä. Toki maanantain treeni saattoi olla sen lihasmuistissa, kukapa tietää.

No jotta ei niin hyvin aina menisi, tottakai me sitten jankattiin tuota päällejuoksua kohdissa 17-19. Kun ei kestää yhtään runtata - Heka väisti joka kerta ja sehän johti siihen, että se lähti uudelleen suorittamaan keppejä toiseen suuntaan tai se juoksu väärään päähän putkea. Itse aloin jo vähän turhautumaan, joten otin sitten ihan yhden toiston pelkkien keppien kanssa jotta ei menisi ihan läskiksi koko touhu. Päätin, että Hekan kanssa on turha yrittää noin vaikeaa ohjauskuvioita noinkin haasteellisessa kohdassa. Heka on uskomattoman herkkä tuolle päällejuoksulle, joten sen opettaminen ja siedättäminen on aloitettava jostakin helpommasta kohdasta. Kokeilin sitä toiseen suuntaan ja tyrkätä toiseen päähän putkea. En tiedä oliko se nyt mikään päällejuoksu, tuli jotenkin sylikäännöksen ja poispäinkäännöksen joku ihmeellinen välimuoto mieleen. Katsotaan mitä neuvoja Tiia meille tästä antaa.

EDIT: Päällejuoksuihin sain ohjeeksi laittaa palkan haluttuun suuntaan, ensin ihan lähelle ja sitten enemmän haluttua putken suuta kohti. Tarkoitus on alkuun runtata ns. miedosti ja pikkuhiljaa lisätään liikettä. Vasta sitten kun molempien (sekä ohjaajan että koiran) käännökset oikeaan suuntaan onnistuvat, sitten laitetaan putki siihen perään. Näillä mennään eteenpäin.

Toiselle puolelle kentää laitettiin pystyyn kohdat 1-4 ja keskityttiin linjapalkkaamiseen sekä automaattilukitukseen. Tarvitseekohan edes mainita, miten hienosti nämä onnistui? Ylihienosti! Tehtiin sitten pienimuotoinen rata loppuun, jossa keskityin sekä automaattilukitukseen. linjaukseen sekä poispäinkääntöön. Voi Heka miten se oli taitava! Olen Tiian valmennuksesta saanut sellaisen palon ja halun edetä tämän lajin parissa ihan eri tavalla kuin vielä kesällä.

Tässä vielä video päivän reenilöistä:


Vauhti, irtoaminen & lukitus

Siinä pähkinänkuoressa 3.valmennuksen ydin. Ratapiirroksen näin ensimmäistä kertaa tänä aamuna ja ensimmäinen ajatus oli: "Nyt on muuten jalat ihan maitohapoilla." Ja oikeaan osuin.

Alku 1-3 oli kyllä mielenkiintoinen. Heti alussa Tiia tuli maininneeksi sen, että 95% agilityradoista alkaa aina hyppyesteellä ja se pitäisi olla niin varma, että koira hyppää/lukitsee sen, oli se lähdössä miten päin tahansa. Ensimmäiselle aidalle autopilottilukitus ja olin kyllä melkoisen yllättynyt, että pystyin menemään 2.aidan taakse ottamaan Hekaa vastaan ja se ei KERTAAKAAN tullut 1.aidan ohi, vaan lukitsi sen uskomattoman hyvin. Mutta ei siitä kovinkaan kauas porhallettu, kun kosahti putkelle vientiin. Typeränä allekirjoittanut ei muistanut linjata yhtään, vaan käänsi koiralle selän, unohti sen sinne ja mitä siitä seurasi? Kyllä, Heka syöksyi 4.aidalle ja teki sen sitten vielä toisen ja kolmannenkin kerran. Oli puhetta sellaisesta ns. Y-tilanteesta (tuossakin sen näkee selvästi esteillä 1-4, niin Hekalle on alettava erillisenä tekniikkatreeninä harjoittamaan linjaan palkkaamista, koska sen tulee pysyä ohjauksessa. Kaksi kertaa otettiin tuo kohta sitten ihan palkkauksen kanssa, jotta Heka hoksasi mistä on kyse ja se olikin samantien ihan selvää pässinlihaa.

Leijeröinti 4-6 onnistui yli odotusten. Olin kylläkin itse kerran jos toisenkin auttamattomasti myöhässä ja Heka päätti 6.putken sijasta valita kepit, mutta noin yleisesti tuosta kohdasta selvittiin ihan hyvin. 7.kepeiltä poispäinkääntö osoittautuikin sitten puolestaan yllättävän vaikeaksi - se tuli jopa Tiialle ihan yllätyksenä koska Heka on hyvin handlannut poispäinkäännökset noin muuten. Heka teki salamannopean pyörähdyksen takaisin ja lähti pujottelemaan toiseen suuntaan. Tämäkin kohta piti selvittää ihan siten, että Tiia meni tuonne putken suun tienoille palkkaamaan Hekan. Tämäkään ei kovin montaa toistoa vaatinut ja se on kyllä Hekassa parasta, että jos sille jotakin alkaa opettamaan ja vielä vie sen loppuun asti, sillä on niin hyvät hoksottimet ettei sisäistäminen kovinkaan kauan kestä. Tiian mielestä Hekalla kannattaa jatkossakin käyttää sellaista lelua palkkana, missä on vinku sisällä. Se nimittäin katkaisee Hekan huomion sellaisissa tilanteissa, kun se pitäisi saada tiukasti käännettyä esim. putkeen, joka ilmeni tuossa 15-16 kohdalla. En edes jaksa laskea kuinka monta kertaa se kävi tuon nurkassa olevan aidan sieltä hyppäämässä, Tiiakin meni loppuvaiheessa leikkimään sinne seinää ja oli lähellä, ettei Heka pamauttanut koutsin jalkoihin.

Kun poispäinkäännös alkoi sujumaan, 10.aidalla tehtiin vastakäännös, jotta tuli hyvä linja puomille. Hekalla tuo vastakäännös ei mikään erityisen kaunis ollut, sillä taaskin ohjaaja oli myöhässä ja meni hieman pidemmän kaavan kautta. Mutta eiköhän sen voi onnistuneeksi käännökseksi laskea. Sitten päästäänkin omaan "lempikohteeseen" eli aidoille 12-13 - pakkovalssi-jaakotus. Kohta alkaa muodostua viha-rakkassuhde tuohon pakkovalssiin. Ei meinannut kroppa kääntyä taaskaan, ei sitten niin millään. Sitten otin itseäni niskasta kiinni ja päätin, että tämähän muuten onnistuu. Edellisessä ryhmässä (olin tänään poikkeuksellisesti 2.ryhmässä) keksittiin uusi termi, mitä tuosta voi käyttää ja millä sen kropan liikkeen voisi muistaa; Egyptiläinen. Koittakaahan päätellä, mistä se tuli mieleen mutta kyllä muuten sitten kas kummaa - onnistui! Pari kertaa olin itse, taas, myöhässä ja Hekalta tippui rimat mutta lopulta se alkoi tulla jopa ihan rutiinilla ja hienosti. Pienestä on ihminen iloinen, mutta tuosta vaan olen nyt niin happy! 15-16 puinkin tuossa ylempänä ja pääsemmekin toiseen "lempikohteeseeni" tällä radalla.

Minua pyydettiin jättämään äänet tuohon seuraavaan treenivideoon, joten saamanne pitää. Itse olen nauranut tuolle vedet silmissä ja siinä varmasti käy selväksi miten Tiia pistää meidät (tai lähinnä allekirjoittaneen) ihan äärirajoille.


17 kepeille niisto ja sitten...päällejuoksu! Ette usko kuinka pelkäsin tuota päällejuoksua, takaraivossa takoi huuto: "Älä vain tallo koiran päälle!" eikä tilannetta yhtään helpottanut se, kun Tiia huutaa vieressä: "Runttaa! Runttaa! Nyt se runttaus!" Kuinka monta kertaa piti vetää syvään henkeä, että uskalsin sen tehdä. En edes muista, mutta minähän tein sen lopulta! Jee! Toinen asia olikin saada Heka tuonne 18.putkeen, joka oli sille varmasti ehkä koko treenin vaikein kohta. Mahtoi olla koominen näky kun tämä huutaa: "Putkeen putkeen!" ja Tiia komppaa vieressä: "No putkeen putkeen!" Hekalta piti vaatia tuo tilanne ihan loppuun asti ja kyllähän se sinne sitten loppujen lopuksi meni, mutta ihme kieppien kautta. Mutta meni kuitenkin. Lopussa tykkäsin taas hutiloida ja Tiia pakotti vielä kerran viemään radan loppuun asti 16.putkelta lähtien. Tämä oli ihan piipussa ja yrittää kerätä viimeisiä voimiaan kun taas kentän laidalta hän huutaa: "Ala mennä nyt!" Menen, menenhän minä. Heka irtosi viimeiseen putkeen uskomattoman hyvin ja viimeisillä voimilla tsemppasin itseni loppuun asti ihan puhtaasti! 

Tämä oli kyllä tähän astisista valmennuksista ehdottomasti parhain veto meiltä. Kunnon euforia-fiilis. Treenilistalle menee linjapalkkaukset, poispäinkäännöt kepeiltä, runttaukset (päällejuoksut) ja tuollaiset putkikuviot kuin 15-16. Hekalla on Tiian mielestä loistavat kepit, niin niitä kannattaa ehdottomasti käyttää hyödyksi. Siitä olen täysin sama mieltä. Heka oli jo kotiin lähtiessä ja jäähdyttelylenkin jälkeen silmät lurpallaan ja kotiin päästyämme se menikin suoraan nukkumaan. Hieroin ja venyttelin kaverin tuossa hetki sitten. Ei ole Hekasta hetkeen taineet mehut tällä tavalla imeytyä. Kyllä me juostiinkin, että tuntui luissa ja ytimissä. Tiia on siitä syystä ihan paras, että vaikka itse tahtoisin jonkun kohdan viedä sieltä mistä aita on matalin ja helpoin, Tiia pitii siitä kiinni että uutta kokeillaan ja rajoja rikotaan. Sellainen on meille sopiva kouluttaja.

Olen nauranut vedet silmissä ja pää kipeänä videoille, jotka Heidi tänään valmennuksessa kuvasi (kiitos!) Tiia: "Tuleeko se oksennus jo?" Ei tullut, mutta lähellä oli.