Yhteistyössä: Eläinklinikka AlmaVet
Oli vuoden 2018 marraskuu ja olin varannut Hekalle ajan AlmaVetiin vanhoille lemmikeille räätälöityyn, kattavaan terveystarkastukseen. Heka oli tuolloin 10½-vuotias ja koko siihen astisen elämänsä se oli kantanut jalkovälissään kahta pientä kulkusta. Tarkastuksessa kävi ilmi, että toisessa noista kulkusista tuntui epäsymmetrinen muutos. Vaikka tuo muutos oli varsin pieni ja ennättänyt olla koirassa ehkä kuukauden tai korkeintaan kaksi, Hekalle suositeltiin kastraatiota.
Silloin kävi toteen tämän omistajan, ei nyt ehkä pahin, mutta aika ikävä pelko. Minä kun myönnän olleeni ja olen ehkä vieläkin pienesti sitä koulukuntaa, jonka mielestä koiria ei steriloida tai kastroida muista kuin terveydellisistä syistä. Mikä tuuri, napsahti sitten omalle kohdalle. Nyt oli edessä nimenomaan pakottava, terveydellinen syy eikä asiaa pohdittu hetkeäkään leikataanko vai ei. Näin jälkikäteen olen miettinyt että mitkä asiat ovat aikoinaan vaikuttaneet siihen niin järkähtämättömään ja vahvaan näkemykseeni siitä, ettei koiria eikä varsinkaan omia koiriani kastroida tai steriloida muista, kuin terveydellisistä syistä?
Veikkaan suurimmaksi syyksi sosiaalisen median ja eri keskustelupalstojen aiheuttamaa painetta kyseisestä asiasta, missä tämä kahtia jakautunut koulukunta näkyy todella vahvasti. Hirveästi pelotellaan ja varoitellaan mm.virtsanpidätysongelmilla, huonontuvalla turkinlaadulla, paino -ja jopa käytösongelmien pahentumisella. Unohtamatta varoituksia luonteen muuttumisesta, vieläpä siihen pahimpaan suuntaan. Ne koiranomistajien omakohtaiset ja ennen kaikkea positiiviset kokemukset tuppaavat valitettavasti jäämään niiden negatiivisten alle. Esim.virtsanpidätysongelman ilmetessä, ko.vaivaan on olemassa toimivia lääkehoitoja eivätkä ne sulje koiralta kilpailullisia tavoitteita jos kyseessä on harrastuskoira. Muutoinkin virtsankarkailua tavataan enemmän leikatuilla nartuilla. Uroksilla se on harvinaisempaa.
On kuitenkin olemassa näyttöä siitä, että tietynlaisilla luonteenpiirteillä/käytöksillä varustetuilla koirilla leikkaaminen voi vaikuttaa negatiivisemmin kuin positiivisemmin. Tästä on luennoinut lemmikkien käyttäytymistieteeseen perehtynyt eläinlääkäri Tuulia Appleby ja olen itsekin kyseiselle luennolle osallistunut. Mitä nämä piirteet sitten ovat, täältä löytyy mielestäni hyvä ja kattava blogiteksti aiheesta: Reaktiivinen koira ja kastraatio - uhka vai mahdollisuus?
Vaikka ko.blogitekstissä pohditaan kastraatiota nimenomaan reaktiivisen koiran näkökulmasta, siellä on tuotu hyvin asiaa esiin muiltakin osin.
Riskejä siis on, sitä en kiellä ja ne on toki hyvä tiedostaa, kun kyse kuitenkin on peruuttamattomasta toimenpiteestä. Asiaa kannattaa tiedustella tarkemmin siltä itse eläinlääkäriltä kuin "kaikkitietävältä dr.facebookilta." Lisäksi ainahan on vaihtoehtona kokeilla sille urokselle kemiallista kastraatiota ennen lopullisen leikkauspäätöksen tekemistä, mutta siitä en ala tässä sen enempää puhumaan. En myöskään ala tässä tarkemmin eritellä kastrointiin johtavia syitä, siihen liittyviä hyötyjä riskejä noin yleisesti, asiasta löytyy googlettamalla faktapohjaista tietoa vaikka ja millä mitalla. Plus aina voi ja kannattaa kysyä asiasta mieluummin siltä omalta eläinlääkäriltä. Nimimerkillä itsensä paniikin partaalle saanut koiranomistaja, joka teki koiralleen diagnoosin googlen avulla. Tämän blogitekstin tarkoitus on kertoa pääasiassa omista kokemuksistani, jotka loppujen lopuksi osoittautuivat enemmän positiivisiksi kuin negatiivisiksi.
Itselläni sitä harkitsemisen varaa ei kuitenkaan jäänyt, Heka oli pakko leikata tietoisella riskillä siitä että jo valmiiksi impulsiivisen koiran käytös voi mennä pahemmaksi. Arki impulsiivisen koiran kanssa on...no, sanotaanko nyt vaikka että haastavaa. Hekalla se näkyi mm.itsehillinnän puutteena, terävyytenä, se kiihtyi nollasta sataan sekunnissa ja tavoitteli käytännössä kaikkea mikä sen kanssa harrastaessa oli sille vahviste - vahvimpana ruoka sekä erilaiset esineet ja lelut. Vaikka aina sanonkin että Heka on kuin ihmisen mieli, tällä kaikella on myös kääntöpuoli ja se on nimenomaan tämä. Koira oli ikään kuin koko ajan jatkuvassa valmiustilassa.
Hekalla ei kuitenkaan esimerkiksi ollut koskaan ilmennyt niitä "tyypillisiä" uroskoiran käyttäymismalleja jotka luetellaan lähes kaikissa, ellei jopa jokaisessa, uroskoiran kastrointiin liittyvissä artikkeleissa minkä vuoksi olen kokenut sen olevan sille käytännössä turha toimenpide. Hekassa ei ole yhtään edes jalostusainestakaan. Nyt jopa tuppaa vähän naurattamaan tämä ajattelutapa, mikä minulla on kastraatiosta ja steriloinnista ollut.
Jos olisin jo kauan aikaa sitten tiennyt, että kuinka paljon kastraatio auttaisi Hekaa muutenkin, tämä toimenpide olisi tehty sille jo huomattavasti paljon aikaisemmin. Heka leikattiin jo kahden viikon päästä muutoksen toteamisen jälkeen ja leikkauksen suoritti koirieni oma luottoeläinlääkäri, Suvi. Eniten koko operaatiossa pelotti paitsi sen jälkeen ilmenevä mahdollinen kipu mutta pidemmällä ajalla myös se, että tulisiko Hekasta arjessa entistäkin haastavampi kun se oli sitä jo valmiiksi muutenkin? Kun facebook menneellä viikolla sitten muistutti leikkauksesta olevan aikaa kaksi vuotta (mihin tämä aika oikein menee?!), uskallan sanoa sen ääneen myös isommin: Kastrointi oli Hekan elämässä se parhain asia, joka vei siltä sen jatkuvan valppaana olon ja se myös muutti koiran kireästä viulunkielestä chillailijaksi. Ja mitä tulee siihen kipuun, sellaista ei koskaan ollutkaan. Tai ainakaan Heka ei millään tavalla vaikuttanut kipeältä, jo seuraavana päivänä leikkauksesta se heitti sohvalla reteesti selälleen ketarat taivasta kohti. Itse leikkaushaava oli sen verran huomaamaton, että sitä oli mahdotonta tarkastaa päivittäin 10 vuorokauden ajan kun en minä sitä koskaan löytänyt. Eipä sillä, haava ei kiinnostanut koiraakaan tuon taivaallista, hyvä jos edes tiesi että sille on jotakin tehty.
Kastrointi antoi Hekalle myös toisen, erittäin positiivisen ja tervetulleen muutoksen. Sillä on koko elämänsä ajan olllut joko pienempiä tai vähän isompia ongelmia suolistonsa kanssa ja tämän vuoksi painoa lähti herkemmin suhteessa kuin sitä tuli. Kastraation ansiosta ruoka tarttuu ihan eri tavalla ja näin 12½-vuotiaana Heka on saavuttanut sen painonsa, mitä sille on tavoiteltu sen nuoruusvuosien aikana. Menihän siinä yli 10 vuotta. Paino on pysynyt kurissa ja Hekalla ei lihomisen vaaraa tule olemaan, vaikka se syö edelleen samoja määriä ruokaa kuin mitä ennen kastraatiota - jopa enemmän. Toki on niitäkin tapauksia, että ruokaa pitää vähentää ja liikuntaa lisätä tai antaa vaihtoehtoisesta kevyempää evästä mutta tämä(kin) on täysin koirakohtaista.
Oikeastaan ainoa harmi koko "rulijanssissa" oli se poistettu kasvain, jonka patologi tutki ja totesi pahanlaatuiseksi. Hekan isoin ja tärkein etu oli kuitenkin se, että koska halusin koiran leikattavan niin nopeasti kuin mahdollista, kasvain oli vielä pieni eikä se näin ollen ennättänyt olla koirassa kovinkaan kauan. Se saatiin siis hyvin varhaisessa vaiheessa pois. Nyt kun kastraatiosta on kulunut aikaa jo 2 vuotta, Suvi piti aika epätodennäköisenä että se enää lähtisi tässä vaiheessa uusiutumaan. Nopeus oli todellakin valttia. Kaikista ennakko-olettamuksista, pelotteluista sun muista huolimatta operaatio meni todella hienosti maaliin kaiken osalta.
Hekan kokonaisvaltainen elämänlaatu parani huomattavasti kastraation jälkeen. Suvihan steriloi Sykkeen aiemmin saman vuoden syksyllä ja olen myös ko.toimenpiteeseen enemmän kuin tyytyväinen. Sterilointiin johtaneet syyt ovatkin sitten ihan toinen tarinansa mutta sanotaanko nyt, että yksi syy siihen oli koiran jättäminen pois jalostuskäytöstä. Toivoisin, että tämä blogiteksti saisi erityisesti kastraatiota pohtivat miettimään asiaa enemmän positiivisessa, kuin negatiivisessa valossa. Ehkä se tuo myös uudenlaista perspektiiviä sellaisten ihmisten ajatusmaailmaan, joka on vieläkin yhtä järkähtämätön kuin mitä minulla itselläni se joskus oli. Enemmän kannustusta ja positiivisuutta kehiin kuin toistuvaa pelottelua ja negatiivisuutta.
