Tukkoinen koira

Tuntuu suorastaan masentavalta kirjoitella tänne pelkästään ikävistä asioista. Mutta se on elämää ja elämään mahtuu niin ylä, kuin -alamäkiäkin. Tällä hetkellä en toivo mitään muuta niin paljon kuin sitä, että Heka tulisi täydellisesti kuntoon. Jotenkin vaan tuntuu siltä, että koko ajan saa olla varpaillaan sen kanssa ja se on stressaavaa sekä uuvuttavaa.

Edellisessä kirjoituksessa tulinkin jo maininneeksi, että kakan limaisuus ja eilen lantion molemmin puolin ilmestyneet nestekertymät saivat minut huolesta sekaisin. Jokuhan tässä nyt Hekan lopullista paranemista jarruttaa ja oli sanomattakin selvää, että Marjo voisi olla oikea henkilö auttamaan tässä vaiheessa. Saatiin aika onneksi jo heti tälle päivälle.


Marjo näki samantien, että Hekan lantio on aivan vänkyrällä. Oma villi teoriani lopullisen paranemisen hidastelulle piti täysin paikkansa. Tuon koiran lantio oli yksinkertaisesti niin tukkoinen, että teki pahaa kuunnella mitä kaikkea sieltä löytyi. Pitkään jatkuneet mahavaivat ja löysä uloste olivat saaneet elimistön stressaantuneeksi ja silloin kroppa lähtee valitettavasti reagoimaan vetämällä itsensä jumiin. Huuhtelun aikanahan selvisi, että vasemman puolen rauhanen aiheutti niitä ongelmia ja tottakai koko vasen puoli oli selvästi jumiutuneempi. Heka vaan on kompensoinut sitä kipua myös oikealle puolelle, jonka seurauksena tukkoisuudet olivat lähteneet syntymään. 

Marjo teki lähes kokonaisen tunnin töitä, että sai auottua koko koiran. Yllättävän hyvin tukkoisuudet lähtivät liukenemaan tilanteen huomioon ottaen. Kerran Heka antoi selvää kipuvastetta, mutta koirasta näki kuinka sen olo helpottui koko ajan, mitä enemmän Marjo sai sitä käsiteltyä. Nestekertymät hävisivät hoidon myötä ja ennen, sekä jälkeen-kuvat on aika karua katsottavaa.


Enää en ihmettele, että miksi paraneminen on ollut hidasta. Teeppä siinä tarpeesi kun lantio on aivan tukossa. Ette kuulkaa tiedä kuinka paljon tällä hetkellä toivon sitä, että Hekan lopullinen paraneminen saisi nyt tästä vauhtia, kun mikään berberissä ei enää vaivaa.

Parantolasta päivää

Loma loppui viikko sitten, palasin töihin ja heti ensimmäisenä tiedossa oli pelkkää iltavuoroa. Teen nyt ensimmäistä kertaa koskaan kaksivuorotyötä joka toinen viikko. Blogi ei siis ole ollut ihan päällimmäisenä to do-listalla, vaikka kirjoitettavaa olisi. Tiedän senkin, että monia kiinnostaa Hekan vointi, millainen sen hoitosuunnitelma on ja mitä uusi ruokavalio pitää sisällään. Lupaan, että tulen kirjoittamaan tästä kaikesta heti sen jälkeen, kun tämän hetken tilanteeseen on saatu selvyyttä. Nyt kuitenkin mennään ajassa hieman taaksepäin, eli mitä on tapahtunut sitten heinäkuun puolivälin. Pahoittelen jo etukäteen, että tästä saattaa tulla hyvin kakkainen postaus.

Tiistaina, eli tarkalleen päivä anaalirauhasten huuhtelun jälkeen Hekan vointi oli oikein hyvä ja kakkakin muuttui takaisin kiinteäksi. Vain koiraihmiset pystyy samaistumaan siihen riemuun. Sitä riemua kestikin sitten vain sen yhden päivän, kunnes keskiviikon vastaisena yönä juoksutin ripuloivaa koiraa ulkona kahden tunnin välein. Suvi oli kyllä varoitellut, että pitkittyneen löysyyden vuoksi Hekan suolisto saattaa olla ärtynyt ja se voi rauhoittuakseen vaatia antibioottikuurin. Heti keskiviikkoaamuna laitoin Suville viestiä ja jo tunnin päästä sain hakea apteekista 10 päivän tylosiinikuurin.

Samana päivänä, eli keskiviikkona, Hekalla oli myös laserointiaika varattuna klinikalle. Yhtenä osana sen hoitosuunnitelmaa sille annetaan nyt laseria kuureina sekä selkään, että suoraan anaalirauhasten alueelle. Voin kertoa, että kaveri ei ihan arvostanut tuota berberin laserointia. Selkä olikin sitten jo paljon mukavampi paikka.


Oikeastaan laseroinnin jälkeen kaikki on ollut vähän epävarmaa. Epävarmaa siltä osin, että Heka on vastannut hoitoon hyvin, lääkkeet ovat selvästi auttaneet mutta varsinkin tällä viikolla kakka on ollut toisinaan limaista. Jostain luin, että kun haitalliset, epätasapainossa olleet bakteerit poistuvat elimistöstä, ne muodostavat sellaisen limapussin joka kietoutuu kakan ympärille tullen sitä kautta ulos. Mutta jotenkin sitä olettaisi, ettei sitä tapahtuisi joka päivä? Kakka on kuitenkin kiinteää, ripulista ei ole tietoakaan ja Heka on täysin oma itsensä. Virkeä, iloinen, leikkisä, kiinnostunut ympäristöstä yms. Epätietoisuus -ja varmuus on pahinta.

Kunnes sitten tänään, eli torstaina, näin Hekan lantiossa jotakin hämmentävää. Sille on molemmin puolin lantiota, suurinpiirtein SI-nivelien kohdalle noussut symmetriset nestekertymät. Sitten muistin, kuinka Heka alkuviikosta nuoli kahteenkin otteeseen molemman puolen takajalkojen reisiä. Jo tuossa vaiheessa olisi pitänyt omien hälytyskellojen soida. Myös työkaverini näkivät ne nestekertymät ihan selvästi, joten mistään omasta kuvittelusta ei ole kyse. Minulla on mielessä oma villi teoriani, että mistä ulosteen limaisuus johtuu. Joku selvä yhteys sillä on noihin nestekertymiin, mutta asiaan saadaan varmuus jo heti huomenna. Sain nimittäin Hekalle ajan Marjolle, vaikka sillähän on CST-hoitoon aika varattuna 1½ viikon päähän. Sinne asti ei nyt kuitenkaan odoteta. Koira tarvitsee hoitoa NYT.

Tämmöistä kuuluu meidän parantolaan. On melkein sanomattakin selvää, että oma mieli on ihan pohjamudissa ja on vaihteeksi sellainen maailman huonoin koiranomistaja-fiilis. 

Ne pienet ja pirulliset rauhaset

Meidän piti eilen kisata. Ei kisattu. Lauantaina iltalenkin yhteydessä Hekan peräpäästä alkoi valumaan juoksevaa, vihreää eritettä. Heti ensimmäisenä tuli tietysti mieleen, että anaalit vaivaa sitä taas. Koira oli muutoin oma vilkas itsensä, joten uskalsin odottaa maanantaihin että päästään tarkistuttamaan tilanne omalle klinikalle. Toki jos vointi olisi mennyt selvästi huonompaan, päivystykseen oltaisiin lähdetty kyselemättä ja samantien.

Suvi otti meidät vastaan heti tänään ja näytin hänelle ensitöiksi kuvia siitä, miltä Hekan takapuoli näytti lauantaina. Asiaa ei tarvinnut lähteä edes arvuuttelemaan, kyse oli ihan selvästi tulehduseritteestä. Rauhasiin ei edes yritetty kajota Hekan ollessa hereillä, joten ei muuta kuin pieni humautus ja kaveri laitettiin unten maille.


Suvin operoidessa minä mietin pääni puhki, että missä tällä kertaa meni pieleen. Edellisellä kerralla anaalit oli ns.jäsähtäneet paikalleen jumiutuneen lantion vuoksi ja se oli aiheuttanut niiden tukkeutumisen. Heka oli n.3 viikkoa sitten ripulilla, mutta en jollain tasolla jaksanut uskoa että kaikki olisi nyt seurausta siitä. Niin vain taisi nyt kyllä olla. Hekalla ripulista toipuminen kestää poikkeuksellisen pitkään mahan yliherkkyyden vuoksi ja kun uloste on ollut liian kauan löysää, se voi saada anaalit täyttymään ja tulehtumaan.

Hetken päästä Suvi tuli kertomaan, että Heka on heräilemässä ja ainoastaan vasen anaalirauhanen oli täynnä vihertävän paksua eritettä. Muutamia hituloita oli tullut myös oikealta puolelta, mutta vasen oli tällä kertaa kuitenkin se pääsyyllinen. Siinä sitten yhdessä keskusteltiin, että on syytä epäillä Hekan ruokavaliossa jonkun asian olevan pielessä ja se johtaa toistuviin anaaliongelmiin. Tästä ei todellakaan olla tekemässä mitään tapaa, vaan yksissä tuumin päädyttiin laittamaan Hekan ruokavalio remonttiin ja tehdään vähän erilaisia juttuja muutenkin. Voin kirjoitella tästä kaikesta hieman tuonnempana erikseen ja tarkemmin.


Tämmöisellä hetkellä sitä vaan on enemmän kuin kiitollinen eläinlääkäristä, jonka käsiin sen rakkaimman eläimen voi luottaa täysin, on valmis auttamaan uuden ruokavalion laatimisessa sekä olemaan tukena. Voiko enempää edes toivoa? Miljoonat kiitokset kuuluvat jälleen Suville ja AlmaVetille.

Tämä tarkoittaa tietysti myös sitä, että Heka sai nukutuksen myötä neljän viikon kilpailukiellon. Parit kisat jäävät nyt siis harmillisesti välistä, mutta enemmän tärkeää on saada tyyppi takaisin kuntoon. Kisoja tulee ja menee, ne eivät tästä maailmasta lopu.

Kompressio vei jalkakivut mennessään #2xusuomi

Minulta tullaan monesti treenihallilla ja joskus myös kisoissa kyselemään, että mitkä "ihmeen lärpäkkeet" jaloissani ovat. Nuo ihmeelliset "lärpäkkeet" kuitenkin toivat avun lähes vuoden kestäneeseen kipuun, joka ilmeni vasemman jalan akillesjänteessä.


Kivut olivat hetkittäin jopa niin kovat, että ne häiritsivät nukkumista. Särkylääkkeitä sekä kylmägeeliä kului ja aina harjoitusten jälkeen käärin akillesjänteen ympärille jääpalapussin. Kävin urheiluhierojan vastaanotolla, jolta sain erittäin hyvät ohjeet lämmittelyyn sekä erilaisiin venytyksiin ennen ja jälkeen harjoittelun. Jalkaa myös teipattiin useita kertoja ja kerkesin jopa yhden tulehduskipulääkekuurinkin vetäisemään. Sain hetkellistä helpotusta kipuihin, mutta se kuitenkin oli ja pysyi. Ajattelin, että sen kanssa on vain pakko tulla toimeen.

Kivut seurasivat satunnaisesti myös töihin. Jos vaikka istuessani satuin siirtämään jalkaani toiseen asentoon, se napsahti ja hetken ajan tuntui siltä, kuin joku olisi iskenyt sitä puukolla. Se oli jo melkein päivänselvä asia, että kun harrastusvuosia oli jo useampi takana, jotain krenkkaa alkaa väistämättä tulla näkyviin. Silti sitä oli vaikeaa myöntää ennen kaikkea itselleen. Olenhan kuitenkin nuori, perusterve ihminen. Käyn harrastamassa juoksua muuallakin kuin agilitykentällä ja pyrin ajan salliessa myös tekemään erilaisia, omaa lihaskuntoa vahvistavia harjoitteita. Eniten kuitenkin suretti koiran puolesta, jolle minun pitäisi pystyä antamaan radalla kaikkeni. 

Googlailun ja työkavereiden kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta löysin tietoa kompressiovaatteista. 

Lyhyesti:
Kompressio tarkoittaa vaatteessa napakan materiaalin ja istuvuuden kautta tapahtuvaa mekaanista painetta. Sen on tarkoitus myötäillä ja joustaa vartaloa, ei missään nimessä kiristää. Puristuksen tulee olla tasainen ja asteittainen. Kompressiovaatteet tukevat lihaksia suorituksen aikana, voimistavat verenkiertoa, estävät lihaskramppeja ja nopeuttavat palautumista. Tulosten mukaan kompressiosta on hyötyä esimerkiksi alaraajoissa. 



Etenkin tuo viimeinen lause herätti mielenkiintoni ja aloin tosissani miettimään, voisiko kompressio olla ratkaisu ongelmaan. Siinä vaiheessa olin jo melkein niin epätoivoinen, että halusin kokeilla kaiken jos se vaan auttaisi. Yhdessä urheiluhierojan kanssa valitsimme minulle 2XU-kompressiosäärystimet, joita aloin käyttämään treeneissä välittömästi saatuani ne. Jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen huomasin, että varsinkaan saman jalan pohkeessa ei tunnu lainkaan sellaista jyskyttävää kipua. Voisiko olla niin, että nyt ongelmaan löytyi apu ja kivut saataisiin pois sekä hallintaan?

Agilityssa ohjaajan liikkeiden on oltava nopeita sekä oikein ajoitettuja. 3.kilpailu-luokka on agilityn tasoluokista se ylin mahdollinen ja näin ollen rataprofiilit siellä ovat haastavia. Käännöksiä tulee enemmän, oikeastaan lähes jatkuvasti. 

Oma koirani kilpailee miniluokassa ja erityisesti sen kanssa harjoitellessani ja kilpaillessani olen huomannut, kuinka vahvasti se lukee vartaloani lantiosta alaspäin. Näin ollen joudun olemaan entistä tarkempi siitä, minne vaikka omien polvien tai jalkaterien suunta osoittaa radalla. Koira, joka on kilpailuissa todistettavasti edennyt parhaimmillaan 5,20 m/s, edellyttää se ohjaajalta entistä tarkempaa sijoittumista sekä oikeaa ajoitusta radalla. On lähes sanomattakin selvää, että kyllähän siinä omat jalat aika kovalle rasitukselle joutuvat. Niihin kohdistuu kiertoa ja jokainen erilainen alusta luo jaloille omanlaisensa paineen. Jokainen juoksua jollain tavalla harrastanut tietää, kuinka ne pohjelihakset harjoitellessa hieman tärähtävät.


Viime keväästä lähtien olen käyttänyt 2XU-kompressiosäärystimiä harjoituksissa, kilpailuissa ja ihan alussa myös tavallisilla juoksulenkeillä. Vasta tämän vuoden kesällä, hieman yli vuosi aktiivisen käytön jälkeen, tulin yhtäkkiä havahtuneeksi, että hei...kipu on tipotiessään. En ihan täysin varmaksi osaa sanoa, että missä vaiheessa kipu jäi pois. Yhtäkkiä vain tulin ymmärtäneeksi, etten ole enää joutunut harjoitusten tai kilpailusuorituksen jälkeen turvautumaan jääpalapusseihin, kylmägeeleihin tai särkylääkkeisiin. Vaikka ehkä alussa hieman skeptisesti moisiin kompressiovaatteisiin suhtauduin ja osa kavereistani jopa naureskeli asialle, en voisi enää kuvitella treenikassini varustusta ilman niitä. Jopa hierojani on huomannut suuren eron entiseen. Kipujen aikaan varsinkin pohjelihas oli kova kuin kivi. Nykyään se on elastinen eikä lainkaan väsynyt ja koppurainen.

Nykyään käyttö on laajentunut kompressiosäärystimistä capreihin -ja sukkiin. Minua motivoi se, että pystyn näiden mahtavien tuotteiden ansiosta antamaan harjoituksissa sekä kilpailuissa koiralle kaikkeni. 

Nyt voidaan sinkoo sinne tänne

Torstai. Poikkeuksellisesti harjoiteltiin tänään. Julia on lomalla ja Taina oli tuurailemassa. Jotenkin on jo pitkään tuntunut siltä, että kovinkaan yksityiskohtaisesti en enää jaksa meidän aksatreenailuista selitellä. Syy on ihan puhtaasti siinä (kertaus olkoon opintojen äiti), että Heka on jo niin kokenut ja tuntuu että tulee toistettua samaa kauraa kerrasta toiseen.

Tokihan meillä on kaikenlaisia pieniä puutteita joita voisi ja PITÄISI vielä harjoitella, joten katsotaan. Lupaan yrittää parantaa.

Kuva - Veera Welin

Taina oli suunnitellut ihan huippukivan radan, missä teemana oli ansaputket. Heka oli jo erittäin hyvin palautunut viime viikonlopun reissusta ja olihan se taas haipakkaa. Kolmesta ansaputkesta Heka sortui yhteen ja vielä melko kummallisesta kohdasta. Oli muuten tämän viikon ensimmäinen koira joka sinne sillä tavalla sinkosi. Ko.kohdassa yritin vastakäännöksellä saada Hekaa reagoimaan omaan ohjaukseeni. Turhaan. Sitten tuli kentän laidalta seuranneelta seurakaverilta kehotus kokeilla leijeröintiä, jos se auttaisi Hekaa paremmin kääntymään. Ihan selkeä maksikoiralle tehtävä ohjaus siinä hetkessä ja se tuskin yllättää ketään, että sillähän se Heka saatiin lopulta kääntymään.

Rata oli melkoista tykitystä ja yhdestä suorasta putkesta ulos tullessaan Heka näki n.10 metrin päässä olevan aidan ja sinnehän se syöksyi, kun piti kaartaa oikealle. Ja näin ollen siitä tuli tämän viikon ensimmäinen minikoira, joka näki ko.aidan näkökentässään sillä samalla sekunnilla, kun pääsi putkesta pihalle. Siinä sitten treenien lopuksi keskusteltiin siitä, että kuinka Hekalla on tiettyjä minikoiran piirteitä, mutta sitten se on kuitenkin enemmän maksiohjauksilla kulkeva koira. Se on se vauhti ja irtoavuus, mutta se sitten tuo koko touhuun oman lisämausteensa. Mineillä estevälit kisoissa on lyhyempiä ja siinähän se meidän ongelma onkin; Heka liikkuisi paremmin maksiohjauksilla, mutta estevälit eivät anna siihen joka kerta mahdollisuutta. Agirodussakin se nähtiin typerinä virheinä.

Onneksi olen jo sen verran nähnyt eri tuomareiden ratoja, että suurinpiirtein tiedän kenen rataprofiilit sopivat Hekan tyyppiselle minille, mutta henkisesti maksille. 

Tässä tekstissä olevan kuvan löysin agirodun facebook-sivulle linkitetystä galleriasta. Sitä tulee harvemmin itse kiinnitettyä oman koiransa lihaskuntoon huomiota, vaikka sen kehitystä olen itse ollut sille tekemässä. Nyt sen sijaan työn tulos näkyy ja ko.kuvasta sen huomaa mielestäni erittäin hyvin. Suvikin kopeloi Hekaa eilen klinikalla ja totesi, että on se melkoinen lihaskimppu.

Villakoiraharrastaja otti ja lähti kävelylle amstaffin kanssa

Maanantai -ja tiistaipäivät pyhitettiin kokonaan viikonlopun reissusta palautumiselle sekä lepäämiselle. Heka tosin oli jo maanantaina sitä mieltä, että huilailu kyllästyttää ja jotain pitäisi tehdä. Oma hammaslääkäriaikakin siirtyi (sillei jes), joten saatiinkin jatkaa ko.päivänä uinailua. Minulle itselleni tuo Hekan vilkkaus jo heti maanantaina oli hyvä merkki, sillä olin osannut valita ratojen määrän oikein ja antanut näin ollen sille enemmän aikaa palautumiseen niiden välillä. Siitä tuli hyvä mieli.

Tänään meillä piti olla omat treenit mutta vaihdettiin erään toisen ryhmäläisen kanssa paikkoja, joten nyt oli aikaa tehdä vähän yhteistyöhommia. Oltiin sovittu Suvin kanssa tärskyt tälle päivälle AlmaVetiin ja tarkoitus oli kuvata materiaalia videoon, missä käydään läpi Hekan matkaa eläinlääkäripelon kukistamisessa askel askeleelta. Intan my storyyn latasin jo yhden klipin, joten jos joku ei ole sitä vielä nähnyt, se näkyy siellä about huomiseen iltapäivään saakka. Ennen Suvia Hekaa kävivät moikkaamassa kaksi Hennaa, joista toinen on hoitaja ja toinen eläinlääkäri-harjoittelija. Heidän molempien kanssaan Heka oli ihan best friend, olisi varmasti mennyt ihosta läpi jos vaan olisi päässyt. Molemmat tarjoilivat Hekalle herkkuja, jotka Heka söi niin ahnaasti että oli sormetkin vaarassa. Tuota näkyä on edelleen vaikeaa uskoa, varsinkin kun muistaa että ihan alussa Heka vältteli katsekontaktia jokaisen kanssa. Kun Suvi sitten tuli, Heka oli aluksi sitä mieltä että on parempi pitää pientä turvaväliä. Hetken päästä kuitenkin paineli samantien pusuttelemaan. En kyllä olisi vielä jonkin aikaa sitten uskonut, että tuo koira joskus vapaaehtoisesti tulee lähestymään eläinlääkäriä. Niin se vaan nyt tekee.

Video Hekan matkasta on työn alla ja sen valmistuttua se menee jakoon AlmaVetin facebook-sivulle. Varmasti linkitän sen myös tänne bloginkin puolelle, mutta AlmaVetin facebook on se paikka, minne se ilmestyy ensimmäisenä.

Suoraan AlmaVetistä suunnattiin mummoni luokse minne Heka jäi hoitoon siksi aikaa, kun lähdin kaupunkikävelylle hyvän kaverini, Miian, amstaffia. Hiljaa. Hänet muistanette kahden viikon takaisista vepekuvista. Olin saanut Miialta jo etukäteen liudan erilaisia varoitteluja kuinka Hilja huutaa, riuhtoo, itkee ja näkee jokaisen pölyhiukkasen yms. Minä olen yksi niistä, jotka vannovat positiivisen vahvistamisen nimeen koirankoulutuksessa ja halusin kokeilla, saanko Hiljan muuttamaan mielentilaa rauhallisemmaksi keskustan vilskeessä. Ennen ulos lähtöä tutustutin Hiljan naksuttimeen ja jo muutamassa minuutissa se hoksasi mitä sillä haetaan. Mentiin matkakeskukselle, missä ehdittiin tekemään rauhoittumisharjoituksia n.20 minuuttia, ennenkuin Hiljalle iski väsymys. Koirasta suoraan sanoen näki, kuinka sen aivot tekivät työtä ja lopulta Hilja lähti itse tarjoamaan rauhallisuutta.


Talutinkin Hiljan yhden sormen varassa takaisin Miian työpaikalle. Ihan huipputyyppi, niin oppivainen ja ihana! Saan harjoitella Hiljan kanssa jatkossakin näitä juttuja ja tavoite on, että päästään rauhalliseen mielentilaan vilkkaimmassa paikassa - nimittäin Jyväskylän kävelykadulla. Miljoonat kiitokset Miialle vielä tätäkin kautta, kun luotit Hiljan käsiini! Hän on erittäin taitava neiti!

Kisaraportaasi - AGIROTU 2017

Vaikka edellisessä kirjoituksessa kovasti uhkailin olevani blogin äärellä vasta ensi viikon puolella, yritän kovasti karkottaa mielestäni huomisen hammaslääkärin ja syön täten sanani. Tulimme Hekan kanssa kotiin kolmisen tuntia sitten ja tässä on karistettu reissupölyt niskasta saunan lämmössä. Luvassa on siis tarkempaa kisaraportaasia meidän ensimmäisestä ja samalla viimeisestä agirodusta. 

Pidin meidän instagram-kanavalla my storya lähes koko viikonlopun ajan, mitä loppujen lopuksi seurasi aika hurja määrä ihmisiä. Ilmeisesti tämmöiset jutut kiinnostaa ja nyt kun on kerran kokeiltu toteuttaa se kisaviikonlopun aikana, en koe sitä lainkaan mahdottomuutena jatkossakaan. Ja onhan se nyt kiva höpötellä koiran lisäksi vaikka kännykän kameralle.

Matkaan lähdettiin jo perjantaina aamulla, sillä meidän ensimmäinen startti oli jo iltapäivällä. Pohjantotuttelumielessä käytiin juoksemassa pelkästään hyppäri, jonka tuomaroi Ritva Herrala. Sanon jo heti näin alussa, että yhdestäkään radasta ei ole olemassa videota sillä en tuttuun tapaani jaksanut nakittaa paikanpäältä ketään siihen hommaan. Koska Heka on Heka ja ensimmäinen kisarata on aina kirjaimellisesti höyryjen päästelyä, meno siellä hyppärillä myös sitten oli sen veroista. Heka bongasi 3.aidan jälkeen vähän matkan päässä olevat kepit ja ennenkuin kerkesin sitä kääntää, oli tyyppi jo singonnut pujottelemaan. Mitäs olen aikoinaan sen kouluttanut hulluksi pujottelulle?


Koska kisattiin pelkästään yksi rata, päästiin aika nopeasti poistumaan meidän majoituspaikkaan. Yövyimme Gasthaus Mikkelissä, joka oli sellainen matkustajakotityyppinen, mutta kuitenkin erittäin rauhallinen ja mukava paikka yöpyä.

Lauantaina oli sitten meininki "kaikki tai ei mitään" ja juostiin näin ollen molemmat, tarjolla olevat agiradat. C-rata, joka oli samalla Finnish Open-karsintarata, skabailtiin ensimmäisenä ja tuomarina tällä radalla toimi Arto Laitinen. Tämän radan rankkaan kyllä ehdottomasti viikonlopun parhaimmaksi profiililtaan. Se virtasi hyvin, olematta kuitenkaan mikään ihan selvä läpihuutojuttu. Myös pari selvästi haastellisempaa kohtaa löytyi, jossa ohjaajalta vaadittiin tarkkuutta sekä pientä haltuunottoa. Sehän sitten koitui meidän kohtaloksi. Hekan reitille nimittäin osui yksi, tasan YKSI ylimääräinen aita ja näin ollen hyvin alkanut rata meni hyllyosastolle. Mutta se ei meitä lannistanut, sillä minulla oli kolme, erittäin hyvää syytä hymyillä ja olla iloinen. Nimittäin kontaktit. Vau. Wow. Heka teki tähänastisen kisauransa parhaimman juoksukontaktin A:lla. Näin koirasta, että se lähestyi A:ta hyvällä rytmillä, jolloin myös laukan rytmitys onnistui. Voihan viude sitä tunnetta! Eikä siinä ole suinkaan vielä kaikki. Heka on sekä kisoissa, että treeneissä viimeisen vuoden aikana tupannut tekemään lentokeinuja ja voitte miettiä ilmeeni siinä vaiheessa, kun Heka tuli keinun päähän asti ja poistui vasta sitten, kun keinun pää kolahti maahan. Puominkaan kanssa ei ollut mitään probleemia. 


Lippua avoimeen SM-finaaliin ei hyllyn vuoksi saatu, mutta eipä tuo haitanne. Koska kontaktit. Seuraava rata oli vasta illalla ja koska odottelua oli yli 6 tuntia, lähdettiin suosiolla ottamaan hotellille vähän lepiä.

Meidän kisaviikonlopun viimeisen radan tuomaroi Johanna Nyberg, jonka radalta Heka aikoinaan nousi voitolla kolmosiin. En tiedä sitten mikä vipu tuon koiran päässä kääntyi, mutta en saanut sitä reagoimaan omaan ohjaukseeni lainkaan. Heka meni ihan omia linjojaan ja tuli toisinaan jalkoihin räkyttämään. Koin paremmaksi keskeyttää radan, sillä Heka veti hommaa ihan 6-0 ja siitä ei varsinkaan tuon koiran kanssa seuraa muuta kuin paha mieli. Lopetus ei ehkä ollut paras mahdollinen meidän agirotuviikonlopulle, mutta minkäs teet.


Jäimme suosiolla Mikkeliin vielä yhdeksi yöksi ja tänään tultiin sitten kotiin. Olipahan hieno viikonloppu ja oli mahtavaa päästä nyt kokemaan ja näkemään, millainen agirotu tapahtumana oikein on. Odotusajat ratojen välillä oli pitkiä, mutta sehän nyt on selvää kun on tämän mittakaavan kisoista kyse. Heka ei ollut suuresta yleisöstä, suosionosoituksista tai aplodeista moksiskaan. Päinvastoin, se tuntui nauttivan joka hetkestä. Ja niin nautin minäkin. On onni omistaa Hekan kaltainen koira ja saada vielä kilpailla sen kanssa.

Nyt lepäillään muutama päivä ja palaillaan reissun rasituksista.

Taas mennään agin takii - kohti agirotua

Kesäkuukin ennätti jo vaihtumaan heinäkuuksi, vaikka sitä ei ainakaan säiden puolesta ehkä uskoisi. Oli sää sitten mikä hyvänsä, tänään alkoi kauan odotettu loma ja heti alkajaisiksi lähdetään perjantaina kohti Mikkeliä. Suuntana agirotu vuosimallia 2017. Tämä onkin meille ensimmäinen ja samalla viimeinen agirotu, sillä sitä ei tämän vuoden jälkeen enää järjestetä. Olen aina ollut aikeissa sinne lähteä, mutta tullut joka kerta toisiin ajatuksiin. En nyt. Mikkeli on lähellä, buukkasin majoituksen jo huhtikuussa ja Hekan ilmoitin sinne myös hyvissä ajoin. Tässä sitä sitten samalla käynnistellään tämän kesän kisakautta uudelleen ja nautitaan siitä, että me saadaan tehdä yhdessä sitä mitä me eniten rakastetaan.


Ajattelin tällä kertaa olla fiksu ja aloitin pakkaamisen hyvissä ajoin. Heka sen sijaan on ollut valmis lähtemään siitä lähtien, kun otin rinkan kaapista esille.


Valmistautuminen viikonlopun rupeamaan aloitettiin tänään meidän luottoklinikalta, AlmaVetista, missä Heka pääsi laseroitavaksi. Kaverilta käsiteltiin niska, rintaranka sekä lantio ja unta vastaan piti taistella ihan väkisin vaikka räpylät levisi leviämistään. Samalla klinikkakäynnillä käytin Hekan vaa'alla sillä olin yli 100% varma että se on lihonnut. Ja katinkontit. Kyllä huomaa, että nyt on kesä ja kaikista aktiivisin harrastus -ja kisakausi. Heka oli laihtunut peräti 200 gr ja painaa nyt 5,9 kg. Ruokahalu sillä on melkoinen, mutta kulutuskin on samaa luokkaa. Täytyy varmaan taas vähän viilata määrien kanssa.


Laseroinnin jälkeen pyörähdettiin vielä klinikan naapurissa sijaitsevassa Mustissa & Mirrissä, mistä käytiin hakemassa reissuevästä -ja nameja. 

Seuraavan kerran olen blogin äärellä ensi viikon puolella. Meidän reissua voi seurata viikonlopun ajan niin facebookissa, kuin instagramissakin. Mitään sen ihmeellisempää "livelähetystä" ei ole tulossa, mutta tuttuun tapaani laittelen kuulumisia yms silloin tällöin.

Nyt nautitaan, kisataan ja lomaillaan!