Heihei vuosi 2021 - Tervetuloa 2022

Hyvä näin vuoden ensimmäisen kuukauden loppupuolella havahtua siihen, että jaahas, sille blogillekin pitäisi tehdä jotakin. Lähdin palastellen liikkeelle odottamalla inspiraatiota ja päivitin kalenterin huhtikuun loppuun saakka tuonne sivupalkkiin. Blogin kohtalo on pyörinyt mielessä jälleen kerran ja väkisinkin tulen tämän tästä miettineeksi, että onko aika ajanut blogien ohi ihan oikeasti? Sitten kun menen katsomaan tilastoja, näen että kyllä täällä edelleen lukijoita on riittänyt. Fakta on kuitenkin se, että aktiivisin päivittely omalta osalta tapahtuu edelleen meidän instagram-tilillä ja toisinaan jopa ihan reaaliajassa. Kuitenkin instagramissa tekstimäärä mm.feedjulkaisuissa on rajallinen ja välillä itselläni olisi enemmän asiaa kuin mitä tila siellä riittää.

Ajattelinkin tehdä jatkossa blogin suhteen niin, että kun julkaisen instagramissa jotakin mikä liittyy meidän treeneihin, arkeen, kehonhuoltoon yms eikä tekstitila siellä riitä, tulen kirjoittamaan asiasta tarkemmin tänne näin. Sillä tavalla saan pidettyä blogin edelleen aktiivisena ja on tämä sen verran rakas itselleni, etten koe tarvetta luopua tästä kokonaan.

Vuosi 2021 oli ja meni. Sille vuodelle asetin vain yhden tavoitteen ja se oli tavoite olla lupaamatta yhtään mitään. Siinä todentotta onnistuin ja samaa ohjetta aion noudattaa myös vuonna 2022. Elämä on huomattavasti stressivapaampaa ja rennompaa, ainakin minulle. Vuosi 2021 kuitenkin mullisti meidän elämän, monessakin asiassa. Syke joutui kuin joutuikin lopulta käymään läpi molemmat polvileikkaukset ja osa vuodesta kuluikin niistä toipuessa ja kuntoutuessa. Siinä ihan huomaamatta kun kuntoutin Sykettä erityisesti ensimmäisestä polvileikkauksesta oma mielialani alkoi kohota. Näin jälkikäteen olen miettinyt, että ehkä niiden polvileikkausten syvempi tarkoitus olikin pysäyttää elämä hetkeksi = ihan kaiken osalta. Minun ei tarvinnut miettiä mitään muuta kuin Sykettä, Hekaa ja itseäni. Vaikka koiraharrastus oli ja tulee aina olemaan osa minua, teki hyvää olla kaikesta sivussa vaikka se aluksi kieltämättä hirvitti. Nyt sitten onkin tuntunut sitäkin hienommalta, kun olemme päässeet Sykkeen kanssa palaamaan takaisin harrastuskentille. Aloitimme seuramme itsenäisessä hoopersryhmässä ja treenejä onkin nyt takana ensimmäisen kuukauden verran, kaikki on mennyt oikein hienosti. Vielä ne polvet kuitenkin henkisesti haittaa tämän omistajan pääkoppaa, vaikka mitään syytä huoleen ei enää ole. Nyt pitäisi vain orientoitua siihen, että polvista ja pelosta niihin liittyen voi päästää irti.

Joulukin oli ja meni, sen vietin tänä vuonna perinteistä poiketen koirien kanssa yksin. Varasin nimittäin jo vuosi sitten meille joululoman Lapista, tarkempi lokaatio oli Saariselkä ja tuo reissu ylitti täysin kaikki ennakko-odotukset. Se Lapin hiljaisuus ja rauha on jotain sellaista, mikä pitää jokaisen itse kokea jotta sen voi oikeasti uskoa. Samaten se puhdas lumi ja ilmasto. Iso osa sydämestä jäi sinne sieltä lähtiessä, mutta tulen aivan varmasti palaamaan sinne vielä joskus. Kaikista hauskinta oli se, kun turisteja huvitti suuresti molempien koirien tossut.

Vuosikin vaihtui perinteistä poikkeavissa merkeissä, työn parissa. Olin nimittäin pitämässä Dagsmarkin illallisbuffettia koirille Vantaalla, Clarion Aviapoliksessa happy dog 2021-tapahtumassa. Vuoden vaihtuessa käytiinkin sitten katsomassa miltä näyttää Helsingin ilotulitus - minä ja äitini. Heka ja Syke jäivät hotelliin nukkumaan.

Muutoin vuoden ensimmäinen kuukausi on kulunut pitkälti töiden parissa sekä opetellessa siihen elämään, että minulla on jälleen koira jonka kanssa voin harrastaa. Sekä minun, että Sykkeen kohdalla olemme keskittyneet peruskunnon kohotukseen - Tarja pitää huolen Sykkeen kehonhuollosta ja Sini tämän omistajan. Kalenteri täyttyy pikkuhiljaa lisää, mutta silti mitään kiirettä tässä ei ole missään nimessä tarkoitus pitää. Tammikuu onkin pitkälti koostunut maltillisista treeneistä, uinneista lämminvesialtaassa ja lisäksi Heka ja Syke ovat molemmat käyneet faskiamanipulaatiossa. 

Helmikuussa laitetaan sitten uutta vaihdetta silmään ja seuraavat stepit etenemiselle on kirjattu kansien väliin.

Mitä tapahtui syys -ja lokakuussa?

Lokakuun viimeistä päivää viedään ja paljon on ehtinyt tapahtua sekä tämän, että -syyskuun aikana. Yritimme ottaa siitä ajanjaksosta kaiken mahdollisen irti, sillä Sykehän toipuu parhaillaan oikean polven leikkauksesta ja huomenna siitäkin tulee kuluneeksi jo kuukausi! Mutta mitä kaikkea ehdittiin ennen sitä oikein tehdä?

Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna kävimme Sykkeen kasvattajan luona järjestetyillä syntymäpäivillä esittämässä juhlavieraille Hoopersia. En tiedä mistä tämä tunne johtuu (ehkä saan siihen selityksen joskus myöhemmin), mutta ihan kuin se ensimmäinen polvileikkaus olisi tuonut meitä entistä lähemmäksi toisiamme. Siis minua ja Sykettä. Tämä tunne vahvistui entisestään, kun tuona samaisena viikonloppuna käytiin kaikessa hiljaisuudessa ja kenenkään etukäteen tietämättä juoksemassa oman seuran agilitykisoissa Landenin Jessin tuomaroima hypäri. Pieniä stiplujahan siellä tuli, mitä nyt pystyi täysin odottamaan koska aksaa ei ole lähes 1½ vuoteen tehty kuin ehkä 1-2 kertaa. Kipusimme kuitenkin sillä 10 vp:llä 3.sijalle. Hekakin oli kisoissa mukana turistina ja Jessi kaappasikin vanhan herran kainaloon selfietä varten.

Syke täytti myöskin 4 vuotta, mikä tuntuu ihan uskomattomalta! Muutoin Sykkeen osalta koko syyskuu meni aikalailla valmistautuessa toiseen polvileikkaukseen, tehtiin paljon etukäteiskuntoutusta käymällä mm.Tarjalla faskiamanipulaatiossa sekä lämminvesialtaassa uimassa.

Lokakuun ensimmäinen viikonloppu kului työn merkeissä Tampereella, lemmikkimessuilla missä Dagsmarkilla oli oma osasto koko viikonlopun. Sekin jos joku, tuntui aika uskomattomalta että yli 1½ vuoden jälkeen pääsi messuilemaan livenä sekä näkemään ihmisiä. Muutoin itse omistajan päivät kuluu pitkälti töiden ja omien somekanavien parissa ja nykyisinhän käyn säännöllisesti hoidattamassa itseäni Sinin vastaanotolla. Sini muuten liittyi tässä taannoin meidän taustatukeen ja odotan innolla, kun pääsen kertomaan mitä olemme minua itseäni varten suunnitelleet.

Tampereen reissuhan päättyi siihen varsinaiseen grande finaleen, kun Sykkeen oikea polvi operoitiin ja ko.leikkauksen suoritti tälläkin kertaa ortopedi Juha Kallio. Siihen riitti täysin saman toimenpiteet kuin mitä vasempaankin polveen ja oikea on myös säästynyt kulumilta/nivelrikolta. Kuten jo alussa totesin, huomenna leikkauksesta tulee kuluneeksi jo kuukausi ja tässä välissä Syke on jo käynyt mm.tikkien poistossa, kerran faskiamanipulaatiossa ja tämän viikon torstaina kävimme viimeisen kerran tapaamassa Juhaa sekä fysioterapeuttia Tampereella. Syke on toipunut oikean polven leikkauksesta nopeammin kuin mitä vasemman, se käyttää polveaan todella hyvin sekä ravissa, että käynnissä ja polvi taipuu sekä ojentuu todella hyvin. Mikäli kuntoutumisvaihe sujuu tästä eteenpäinkin hyvin, polvi kuntoutuu mihin tahansa harrastuskäyttöön. Nyt kuitenkin keskitytään itse kuntoutukseen ja noudatetaan annettuja ohjeita täsmällisesti.

Vieläkin kiireisempi elokuun loppupuolisko

Jos elokuun alkupuolisko oli kiireinen, ei loppupuolisko ollut yhtään sen vähemmän kiireisempi. Kahtena peräkkäisenä viikonloppuna olin itse pitkästä aikaa mätsärituomarina. Ensimmäisenä viikonloppuna vastuullani oli arvostella pienet pennut sekä pienet aikuiset koirat ja toisena puolestaan isot aikuiset koirat. Voin lämpimästi suositella tuomaripestiä kaikille, jos sellainen mahdollisuus eteen tulee. Se on hirmuisen antoisa, mutta toki myös haastava tehtävä. Ainakin minulle itselleni, kun haluaisin palkita kaikki.

Noiden mätsärituomarointien välissä pidin myös elämäni toisen hooperskoulutuksen Kangasniemellä. Itseasiassa kyseessä oli koirieni eläinlääkäri ja hänen paimennusharrastajakaverinsa. Hoopersissahan lajin ydin ja filosofia pohjautuu koiran ajattelu -ja kuuntelutaitoihin, samoja elementtejä hyödynnetään myös paimennuksessa ja uskommekin, että nämä kaksi tulevat tukemaan toisiaan tulevaisuudessa tosi hyvillä tuloksilla. Sykekin pääsi tekemään tässä yhteydessä lyhyen demotreenin. Koska Heinoloiden residenssi ei olisi mitään ilman Teppoa, itse Herra Hyväntuulea, päätti tämä virtuoosi tulla hieman kuokkimaan ja siitäkös se riemu repesi.

Elokuun viimeisenä viikonloppuna hypättiin kiskojen päälle ja matkustettiin Helsinkiin. Tällä kertaa kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään koiriin liittyvä reissu vaikka ne olivatkin mukana, vaan ihan puhtaasti syntymäpäivälahja tälle kaksijalkaiselle minulta itselleni. Vietettiin päivä Linnanmäellä yhdessä ihanan ystäväni, Suvin, kanssa. Pyörittiin laitteissa menemään mikä ehdittiin ja päivän suurimmat naurut tarjosi päävoitto Linnanmäen legendaarisesta sipsipelistä. Olipahan näky roudata 3kg:n sipsisäkkiä seuraavana päivänä junalla kotiin.

Tässä kaiken kiireen ja härdellin välissä ennätin myös itse käydä oiottavana Sinin osaavissa käsissä. Siinä olikin työstettävää sitten viime kerran ja luulen, että tämän kuun hoidossa krenkkaa ilmenee vielä tätäkin enemmän. Sen verran on pitänyt kiirettä. Minä kun luulin, että syyskuun alettua pahin sinkoilu alkaa helpottaa...päinvastoin. Elämä pitää kiireisenä tässäkin kuussa. 

Erittäin kiireinen elokuun alkupuolisko

Siitä on muuten KAUAN, kun arki on edellisen kerran pitänyt kiireisenä. Taitaa mennä jopa aikaan ennen koronaa. Edellämainittu ei suinkaan ole vielä ohi ja odotan parhaillaan toista rokotetta, mutta tässä kuussa olen saanut oikeasti taas maistiaisia siitä elämästä mikä tekee kaikesta itselläni normaalin arjen.

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna koitti odotettu ja historian toinen SporttiRakin tiimimiitti, minne minutkin oli kutsuttu mukaan. Kun on ollut lähes neljä kuukautta sivussa koko koiraharrastuksesta ja pääsi taas nauttimaan siitä yhdessä tekemisestä ja fiiliksestä, ei ole mitään parempaa. Pidin ko.viikonloppuna myös elämäni ensimmäisen (en suinkaan viimeisen) hooperskoulutuksen omalla estekalustollani ja palaute siitä kaikesta oli hurjan hyvää. Myös Syke pääsi tekemään polvileikkauksen ja kuntoutumisen jälkeen pidempää treeniä ja Heka kävi availemassa hajunystyröitään erään tiimiläisen pitämissä nw-treeneissä. Oli kieltämättä paras viikonloppu heittämällä pitkään aikaan.

Kuva - SporttiRakki

Heti tiimimiitin jälkeisenä päivänä oli vähintäänkin yhtä mielenkiintoisia juttuja tiedossa. Pääsin nimittäin vihdoin ja viimein päiväksi vierailemaan ja tutustumaan nykyisen työpaikkani, Dagsmark Petfood Oy:n tehtaaseen Loimaalla missä omien ja monien muiden koirien sekä kissojen ruuat valmistetaan. Heka ja Sykekin olivat mukana, vaikka niiden näkökulmasta katsottuna päivän sisältö oli ehkä hivenen tylsä. Ei muuten mene enää kauan, kun yksi suurimmista asiakastoiveista toteutuu: Kauan toivottu sekä pyydetty energiaruoka on ihan kohta teidän kaikkien saatavilla.

Reissurupeaman jälkeen ollaan viihdytty kotona oikein mielellämme ja joitakin ajanjaksoja myös mökillä. Sykkeen kanssa on treenattu 1-2 x viikossa ja nyt ollaan keskitytty vahvistamaan sille haasteellisia asioita, joita hoopersissa sille on ollut ohjaajasta poispäin kääntyminen. Tulosta alkaa selvästi näkyä ja jotenkin tuntuu siltä, että Syke on kehittynyt ajattelutasolla polvileikkauksen jälkeen. Leikattu polvi on lihasmassaltaan todella hyvässä kunnossa eikä siinä ole mitään liike tai -puolieroja. Treenien ohella jumppaan Sykettä (ja siinä sivussa myös Hekaa) vähintään kahdesti viikossa ja pyrin jo etukäteen kuntouttamaan oikeaa polvea ennen kuin se leikataan.

Heka on lähinnä reissannut meidän mukana ja elokuussa käytin sen poikkeuksellisesti AlmaVetin fysioterapeutilla, Hannelella, sillä Tarja vietti silloin ansaittua kesälomaa ja tottakai Heka sitten kaipasi juuri silloin akuuttia apua. Tarjan palattua lomalta molemmat koirat kävivät lämminvesialtaassa uimassa ja tästä viikon päästä oli Sykkeen vuoro päästä käsiteltäväksi.

Kiireinen elokuu senkun jatkuu ja taidan säästää loput kuulumiset sille toiselle puoliskolle.

Olipahan helmikuu

Täytyy kyllä rehellisesti sanoa, että lähestulkoon koko helmikuu meni omalta osalta aikamoisessa sumussa ja piti ihan instagramin kautta päivittää oma mieli ajantasalle.

Jyväskylään avautui vuoden vaihtuessa uusi, yksityinen koiraharrastuskeskus Koiravalmennus Motivaatio missä minä ja Syke käymme harjoittelemassa puolitetussa koiratanssin valmennusryhmässä joka toinen viikko. Jo ennen treenien alkamista kysyttiin, että kumpaa tyylisuuntausta olen ensi-sijaisesti miettinyt, htm:ää vai freestylea ja tätä asiaa pitkin muutama päivä pohdiskella ihan rauhassa. Hekan kanssa olen ollut vannoutunut freestyleharrastaja (vaikka senkin kanssa htm:ää toki tehtiin), mutta Sykkeen kanssa se fs on aina tuntunut joltain henkiseltä jumitukselta. Ei vaan syystä tai toisesta nappaa. Outoa. Asiaa mietittyäni päätin jättää freestylen taka-alalle ja lähteä tahkoamaan Sykkeen kanssa htm:ää. Siitä tyylisuuntauksesta jäi Hekan kanssa jotain hampaankoloon. Olen aika pitkälti koiraharrastajatyyppinä samanlainen kuin työntekijänäkin, että janoan haasteita, motivoidun uusien tavoitteiden asettamisesta ja nautin onnistumisista. 

Htm:ssä on vielä nähtävää ja koettavaa. Takana on tähän mennessä kahdet treenit (yksi kerta jäi välistä omien syiden vuoksi) ja Päivikiltä olemme nyt saaneet hyvät ohjeet miten lähteä työstämään eri positioita. Pieni koira tietysti aiheuttaa "pientä" jumppaamista ja menee hetki ennen kuin ohjaajan selkä täysin suoristuu, hiljaa hyvä kuitenkin tulee.

Helmikuun lopussa koitti myös kauan odotettu irtiotto, staycation oman kotikaupungin hotellissa. Alkuperäiseen suunnitelmaan kuului häipyä kokonaan toiselle paikkakunnalle, mutta vallitsevan tilanteen takia päätin pidättäytyä matkustamisesta ja ihan yhtälailla sen irtioton voi tehdä myös oman kotipaikkakunnan sisällä. Itselläni se tärkein kriteeri oli päästä edes hetkeksi oman kodin seiniä karkuun, mitä tässä onkin tullut ahkerasti tuijoteltua jo vuoden verran. Tätä staycationia vietimme Jyväskylän Solo Sokos Hotel Pavijongissa ja täytyy kyllä sanoa, että tämä on koiranomistajalle mitä mahtavin kohde yöpyä sekä viettää aikaa. Jyväskylän satamareitti ja rantaraitti alkavat aivan vierestä ja myös Heka, että Syke nauttivat selvästi erilaisista lenkkimaastoista. Tilasin jopa aamupalan molempina aamuina suoraan huoneeseen, vain koska pystyin.

Hoopersia harjoittelemista olemme jatkaneet innokkaasti ja pikkuhiljaa olen lisännyt treeneihin haasteellisuutta suunnanmuutoksilla sekä etäisyyksien kasvattamisella. Jos joku ei vielä tiennyt, olin maaliskuun alussa Hot 'n' Dogin podcastissa vieraana puhumassa Hoopersista. Lämmin kiitos Saanalle vielä tätäkin kautta, että pyysit minut vieraakseksi. Toivottavasti kuuntelijoille jäi edes jonkinlainen peruskäsitys siitä mistä Hoopersissa oikein on kyse. Laitan suoran linkin jaksoon vielä tähän alle, jos sen haluaa käydä kuuntelemassa:

K3J4 Hoopers

Lataan melko ahkerasti meidän hooperstreenivideoita nykyään instagramiin, mutta pyrin laittamaan niitä myös youtuben puolelle ja tässä nähtäville meidän tämän viikkoinen treenivideo. Voisin vielä tähän samaan yhteyteen kertoa, että minut on valittu Sagin sääntöryhmän alaiseen Hoopers-työryhmään ja tästä alkaakin Hoopersin vallankumous Suomessa!

Ai niin. Ja käytiinhän me Sykkeen kanssa helmikuun alussa koejamassa koiravalmennus Motivaation keinonurmi agilityn epiksissä missä juostiin kaksi putkirallirataa. Minua kyllä varoiteltiin jo etukäteen, että koirat menee tuolla pohjalla lujaa mutta Sykehän sai kirjaimellisesti saippuaa jalkoihinsa. Oli tosi kivaa päästä tekemään agilitya, vaikka lajia itsessään en enää kovin suuresti kaipaa. Hoopers on vienyt meidät täysin mennessään.

Blogin tulevaisuus kera tammikuun kuulumisten

Heti ensimmäiseksi "muutama" sananen blogin tulevaisuudesta.

Olen miettinyt tämän blogin kohtaloa, että mitä sen kanssa teen. Jotenkin tuntuu, että se kaikista kuumin blogibuumien aika on jo ohi mutta kyllä niitä edelleen käytetään aktiivisesti esim. yrityksissä asiantuntijapostauksia varten. Aloitin bloggaamisen aikoinaan ensimmäisten joukossa, joten koen ikään kuin kasvaneeni tämän blogin sen kehittymisen mukana. Tuntuisi jotenkin kurjalta heittää lähes 14 vuoden hyvä työ hukkaan, sillä täältähän se minun vaikuttajaura on aikoinaan lähtenyt liikkeelle. Lisäksi täällä on paljon postauksia joita haetaan jopa vuosienkin takaa ja melko usein myös instagramissa kun joku lähestyy minua yksityisviestillä, hän kertoo löytäneensä blogini.

Olenkin päättänyt jatkaa bloggaamista, ainakin toistaiseksi mutta päivitystahti tulee olemaan varmasti väljempi. Eihän siinä varsinaisesti ole mitään oikeaa ja väärää sinällään päivittääkö kerran vai kahdesti viikossa tai vaikka joka toinen viikko. Välillä on ajanjaksoja jolloin asiaa on enemmän ja hetkittäin on sitten hiljaisempaa. En kuitenkaan koe blogiin kirjoittamista enää ns. pakkopullana kuin mitä vaikkapa vuoden vaihtuessa, päinvastoin. Tämä on minulle myös loistava paikka purkaa omia ajatuksiani, fiiliksiäni sekä arkeani Hekan ja Sykkeen kanssa päiväkirjamaisella tyylillä. Nykään ja edelleen, se kaikista aktiivisin kanava meillä on instagram mutta kuten olen jo aiemmin todennut, kaikki meidän seuraajat eivät sitä käytä ja haluan tarjota jokaiselle mahdollisuuden olla meidän menossa mukana. Näin.

Yksi "uudistus" minkä ajattelin nyt samantien laittaa käytäntöön, on kokeilla aina kuukauden vaihtuessa tämmöistä kuluneen kuukauden yhteiskuulumispostausta. Käytännössä kertoilen tiivistetysti mitä meille kuuluu, tapahtuiko mitään erityistä tai onko jotain spesiaalia tulossa yms. No tuskin mitään kovin ultimaattisen spesiaalia on lähiaikoina odotettavissa, sillä kirjasin juuri koiraharrastajan vuosikalenteriin mietemerkinnän "korona, ota tost!" ja keskisormi perään. Kuten moni on jo varmaan median uutisoinnista huomannut, meidän kotikaupunki nousi hetkessä otsikoihin ja tautitilanne räjähti täällä kirjaimellisesti käsiin. Sen enempää en halua asiaa puida saatika ottaa siihen kantaan, mutta kyllä se pistää harmittamaan kun toisten huolimattomuudesta joutuvat nyt kaikki maksamaan. No, ehkä tästä nyt sitten opitaan kantapään kautta. Olin juuri päässyt vauhtiin oman agilityryhmäni kouluttamisessa, kunnes Jyväskylän kaupunki joutui ottamaan pahentuneen tilanteen vuoksi koviakin rajoituskeinoja käyttöön ja yksi niistä vaikuttaa myös meidän seuran ryhmätoimintaan = ohjatut ryhmät keskeytetään kahdeksi viikoksi. Kuitenkin meidän halli pysyy tilanteesta huolimatta auki ja siellä saa tietyin rajoituksin käydä omatoimisesti harjoittelemassa. Itsellänihän tämä ei sinällään maata mullista, sillä treenaan pääosin itsekseni enkä ole omistanut ryhmäpaikkaa kohta lähes vuoteen. Sen sijaan minua harmittaa juuri kouluttamani ryhmän puolesta. Kaksi viikkoa on todella lyhyt aika, mutta pahoin pelkään että ei se siihen kahteen viikkoon tule jäämään. Nyt täytyykin suunnitella ryhmäläisille sellaisia treenejä, mitä he pystyvät omatoimisesti käydä hallilla niitä tekemässä.

Hoopersrintamalle kuuluu erittäin hyvää. Käymme vähintään kerran viikossa hallilla harjoittelemassa, mutta ko.laji on helppo siirtää tarvittaessa vaikka ulos koska esteet on kevyitä ja menevät helposti auton takaluukkuun. Viime viikolla esittelin Sykkeelle yhden Hoopersin este-elementeistä, portin, mitä se ei ole vielä tähän mennessä nähnyt. Ensin toki harjoiteltiin sitä yksittäisenä elementtinä, mutta aika nopeasti sen sai siirrettyä osaksi kokonaisuutta. Sykettä ei tunnu haittaavan kiertääkö se tynnyreitä vai portteja. Lämmin kiitos esteiden käytön mahdollistamisesta kuuluu jälleen (#mimminmessissä) Sailalle, jonka käsialaa myös videolla näkyvä portti on.

Heka sen sijaan säikäytti puolessa välissä tammikuuta vaihteeksi taas ihan kunnolla ollessani äidilläni hoidossa Sykkeen hooperstreenien ajan. Kun menin hakemaan sitä, Heka tuli innostuksissaan huonosti sohvalta alas, jolloin takajalat levisivät alta ja oikea jalka jäi tämän seurauksena vähän huonosti rungon alle. Päivän ja kahden jälkeen näytti ettei mitään pahempaa tapahtunut, mutta kolmantena päivänä koko koira oli kiero kuin katkarapu, selvästi kipeä eikä ruokakaan tahtonut maistua. Hälytyskellot alkoivat soida ja Hekalle järjestyikin jo samalle viikolle aika Tarjan faskiamanipulaatioon Aquabarksille. Olisin ehdottomasti vienyt sen saamaan ensiapua AlmaVetille, mutta siellä on laserlaitteen kanssa pientä krenkkaa ja näin ollen piti itse yrittää lievittää koiran oloa käsittelyyn saakka ja tähän sainkin meidän eläinlääkäriltä, Suvilta, todella hyvät ohjeet.

Olihan siinä tekemistä, liiaksikin ja Tarja käsitteli Hekaa lähes 1½ tuntia. Ihan tarkkaan en muista mitä kaikkea Hekasta löytyi, mutta kaikenlaista ja itse keskityin aikalailla seuraamaan koiran tunnetilaa hoidon aikana. Käsittelyn päätyttyä autoon hoippui kuin humalassa oleva koira ja koko loppupäivän Heka vetikin antaumuksella hirsiä. Millä ihmeellä tämän tyypin päähän saisi iskostettua, ettei kroppa enää pysy mielen vauhdissa joka vie sitä tuollaisissa parkourliikkeissä ihan 6-0?!

Tämän jälkeen Heka on kuitenkin voinut hyvin ja olen saanut estettyä pahimmat voltit ja nykäisyt. Hekan siis annetaan liikkua ja mennä kuten tähänkin asti, mutta nämä tämmöiset äkkiliikkeet sekä nytkähdykset ollaan karsittu olemattomiin. On muuten helpommin sanottu kuin tehty.

Uusi aluevaltaus - Hoopers

Kuten jo edellisessä postauksessa valotin, Suomeen on pikkuhiljaa tehnyt tuloaan hauska uutuslaji. Nimittäin Hoopers.

Osallistuin 1½ viikkoa sitten Noora Suurnäkki-Voglerin luennoimaan webinaariin, missä sain ko.lajista sen säännöistä ja suoritustavoista -sekä tyyleistä todella kattavan infon. Noora itse asuu Sveitsissä, missä Hoopersilla on jo todella vahva jalansija ja hän onkin kouluttautunut lajin valmentajaksi.

Hoopersista lyhyesti:
Lajin treenifilosofia perustuu positiiviselle vahvistamiselle, koiran kuuntelu -ja ajattelutaitojen opettamiselle ja sille, että koira pystyy suorittamaan radan mahdollisimman turvallisesti sekä vähällä fyysisellä kuormituksella. Hoopers sopiikin mm.agilitysta eläköityneille ja sellaisille koirille, joille hyppääminen ja/tai tiukat käännökset eivät ole mahdollisia terveydellisistä tai rakenteellisista syistä. Koira suorittaa rataa juosten vanteiden = hooppien ja lyhyiden putkien läpi sekä kiertämällä tynnyreitä ja portteja. Perustana on vahva kauko-osaaminen  ja auttaa navigoimaan koira radasta läpi suullisilla vihjeillä ohjaajan seisoessa paikallaan."

Hoopersin isäntämaa on Yhdysvallat, mutta sieltä se on lähtenyt leviämään maailmalle ja eri maissa näkyykin eroavaisuuksia mm.ohjaustyyleissä ja rataprofiileissa. Se mihin suuntaan laji Suomessa lähtee kehittymään, siihen me pystmme nyt ns. "etuoikeutettuina" vaikuttamaan ja itse olenkin lähtenyt suosimaan opetuksessa Sveitsin mallia = ohjaaja ei juokse radalla koiran kanssa, vaan suullisilla käskyillä ohjaa koiraa radan läpi pysymällä paikallaan tietyn kokoisella alueella. Hoopers noudattaakin pitkälti juuri sitä samaa treenifilosofiaa, mihin olen Sykkeen kanssa agilityssa koko ajan pyrkinyt. Siksi tämä tuntui heti omalta jutulta paitsi minulle, niin myös Sykkeelle. 

Neiti osoittikin suurta lahjakkuutta hoopersia kohtaan jo ensimmäisellä treenikerralla.

Meillä onkin ollut mitä mainion mahdollisuus treenata hoopersia, sillä seurakaverini Saila (#mimminmessissä), on myös hurahtanut tähän lajiin. Hän on tuonut omat treenivälineensä hallille joita mekin olemme saaneet käyttää. Hoopers ei kuitenkaan rahallisesti vaadi suuria investointeja, joten viime viikonloppuna sisällytin kauppakierrokseen myös käynnin rautakaupassa josta hain vieteritynnyreitä sekä keltaista huomioteippiä. Perusteita ja fokusointiharjoituksia kun pystyy tekemään mitä erilaisin variaatioin niiden avulla. Hooppeja olisi tarkoitus myös laittaa tilauksen tuolta tuolta hieman alempaa Euroopasta, mutta siihen menee vielä hetki kunhan ensin vähän tutkailen asiaa.

Viime sunnuntaina kokoonnuttiin Hoopersia jo tehneiden ja siitä kiinnostuneiden kesken hallille tekemään erilaisia harjoituksia. Tässä Sykkeen tyylinäyte.

On varmasti aivan ilmiselvää, että Syke on myynyt sielunsa ja sydämensä tälle lajille - kuten myös minä. Jotenkin tuntuu siltä, että tästä on tullut jopa agilitya tärkeämpi harrastus meille. Olemme saaneet treenivinkkejä miten lähteä kehittymään ja mitä kannattaisi vielä vahvistaa. Ja koska en halua mennä sieltä mistä tie on helpoin, pysyn päätöksessäni jatkaa Sveitsin tyylillä. Tämä kehittää paitsi koiran taitotasoa, niin myös haastaa minua itseäni kouluttajana.