Kaikki on kohdallaan

OnniDogin jälkeen tuli siltäkin osin stoppi kaikelle tekemiselle ja treenaamiselle, sillä minäkin sairastuin kuin salama kirkkaalta taivaalta liikkeellä olevaan syysflunssaan. Kun tervehdyin, alkoi töiden osalta sellainen rumba että nämä kolme vapaapäivää tulevat tässä vaiheessa enemmän kuin tarpeeseen.

Tällä viikolla treenien sijasta hallilla järjestettiin epikset, missä itse tuomaroin ensitöikseni kilpailevien radan ja sen jälkeen kävin Sykkeen kanssa kipaisemassa putkirallin. Koska ei olla kahteen viikkoon tehty oikeastaan mitään, ei ollut mitään takeita siitä pysyykö Syke handussa lainkaan. Alussa se juoksi ensimmäisen aidan ohi (menee ihan puhtaasti rallatirallati-piikkiin), mutta siitä kun selvittiin, Syke teki mielettömän hyvää rataa loppuun saakka. Tuo alun sähläys jäi kaivertamaan mieltä siinä määrin, että käytiin vielä uusimassa sama rata. Tämä rata oli jotain sellaista, että jopa minäkin menin ihan mykäksi. En siksi, että olisin ollut pettynyt. En missään nimessä. Video puhukoon puolestaan.


Syke irtoaa putkiin ihan käsittämättömän pitkistä matkoista ja se oli muutenkin ihan täysillä messissä. Ainoastaan 5.aidan jälkeen se bongasi kauimmaisen putken ja syöksyi suoraan sinne, mutta tuo irtoaminen on minulle itselleni pelkästään positiivinen asia. Se on sellainen taito, mitä haluan agilityssa vahvistaa. Kyse ei kuitenkaan ole siitä etteikö Syke kuuntelisi. Se kuunteli minua koko ajan, mutta tuossa hetkessä latu oli auki kohti putkea ja sinnehän se ihan oletetusti syöksyi. Lisäksi tuo loppusuora oli jäätävä. Mikä fokus ja irtoaminen suoraan kohti viimeistä hyppyä. En minä ihan suoraan sanottuna tämmöistä menoa odottanut, Syke on edennyt next levelille tuosta noin vaan.

Erityisen iloinen olen tuosta sen hyppäämisestä. Sillä on ollut haasteita arvioida hyppyjen etäisyyksiä, mutta kaikkien mielestä se johtuu vielä etukropan yleisestä "hallitsemattomuudesta" kun kyseessä on nuori koira. Syke kävi Marjon hoidettavana kaksi viikkoa sitten ja häneltä sain hyviä ohjeita miten treenata tuota etuosaa. Mitä ilmeisemmin se on tuottanut tulosta, sillä minkäänlaisesta kamikaze-hyppimisestä ei ollut tuolla radalla tietoakaan.


Pikkuminien luokkavoittohan se sieltä rapsahti ajalla 27,16 s. Toiseksi tullut juoksi ajan 39,91 s. Syke alkaa yltämään samoihin aikoihin kuin mitä Heka kahdeksan vuotta sitten. Syke suoriutui täysin yli omien odotusteni ja nyt todellakin näyttää entistä vahvemmalta, että se on alkanut täyttämään Hekan suuria saappaita. Nyt jatketaan treenailuja ja hiotaan kuvioita entistä paremmiksi.

Loppuun vielä kerrottakoon sellainen asia, että Heka on toipunut täysin korva -ja jalkaepisodista. Kiitos AlmaVetin erinomaisen hoidon.

Mystinen korvaongelma & kolmijalkainen Heka

"Alkaisi nämä eläinlääkärikäynnit pikkuhiljaa riittämään" totesi äitini menneellä viikolla. Mutta minkäs sille teet.


Summa summarum. Kiinnitin jo OnniDogin aikana varsinkin lauantaina Hekan "erikoiseen" käytökseen huomiota. Se oli jotenkin sellainen kireän oloinen ja puhisi hiljaa vastaantuleville koirille sekä ihmisille. Se ei ole ollenkaan normaalia Hekalta, tiedän jo kokemuksesta että sellainen käytös viittaa jonkinlaiseen kipuun tai muuten epänormaaliin oloon. Meidän onneksi OnniDogissa oli paikalla myös omien koiriensa kanssa eläinlääkäriksi opiskeleva Henna, joka on tehnyt kesätöitä ja erilaisia harjoittelujaksoja AlmaVetissä. Kysyin Hennalta, että olisiko mitenkään mahdollista jos hän pintapuolisesti voisi vilkaista ja kopeloida Hekaa. Hän suostui ilomielin. Sekä minä, että Henna emme kumpikaan palpoimalla tunteneet Hekassa mitään normaalista poikkeavaa. Lopulta sitten vain ajattelin, että jos se vain onkin kuitenkin reissusta johtuvaa väsymystä eikä Heka ehkä enää niin hyvin kestä noin pitkiä rundeja.

Olin varannut sille jo OnniDogin jälkeiselle maanantaille ajan laserhoitoon, mutta koiran käytös muuttui entistä oudommaksi. Laserointi muuttuikin sitten ihan kunnon klinikkareissuksi. Tiina tutki Hekan perusteellisesti ja jo oikealle puolelle käännettäessä päätä, se alkoi laittamaan vastaan. Ajattelimme ensin, että Hekalla on vain niska jumissa. Onhan se Sykkeenkin kanssa riehunut ja painunut, mikä olisi ihan loogista. Kiinnitin jo klinikan pihassa huomiota siihen, että Heka alkoi väistämään kosketusta pään oikealle puolelle, joten Tiina päätti tarkistaa vielä molemmat korvat. Vasen oli oikein siisti, mutta se oikea...Heka huusi suoraa huutoa, kun korvasta otettiin näytettä. Myös Teppo kävi tähystyslampulla vilkaisemassa molempia korvia ja oikea oli ihan selvästi ärtynyt. Näytteessä ei kuitenkaan ollut merkkejä hiivasta tai tulehduksesta, korva oli vain jostain syystä mystisesti ärtynyt. Itse epäilen vahvasti, että Hekalla on mennyt vettä vahingossa korvaan kun pesin sen muutamaa päivää ennen Jämsän reissua. Hoidoksi määrättiin viikon kortisonitippakuuri ja jo muutamassa päivässä sen olemus alkoi muuttua ihan erilaiseksi.

Korvaa enemmän huolissani olin Hekan painosta, joka näytti samaisena päivänä 5,4 kg! Se on tuolle koiralle aivan liian vähän. Suvin kanssa epäiltiin, että korvassa tuntuva kipu on stressanut Hekaa siinä määrin, että se on tiputtanut siltä painoa. Sain ohjeeksi tuplata ruokamäärän ja Hekahan ei tätä pistänyt pahakseen. Päinvastoin.


Kun korva saatiin kuntoon, tapahtui uusi äksidentti. Olimme äitini luona kylässä tiistaina ja Heka palloa hakiessaan ilmeisesti ihan pienesti venäytti oikean etujalkansa. Levon jälkeen pedistä nousi ylös täysin kolmijalkainen koira. Onneksi siiretty aika laseriin AlmaVetiin oli jo eilen, joten päästiin nopeasti hoitoon. Hoitaja-Arja käytti Hekan jalkaan pain trauma-ohjelmaa ja lisäksi kaverilta laseroitiin vielä oikean korvan seutua. Tänään Heka on ollut jo selvästi parempi eikä ontumista enää juurikaan ole. Loppuviikko kuitenkin mennään rauhassa ja pelkillä hihnalenkeillä. Ilahduttavaa oli myös nähdä, kuinka vaaka näytti Hekan lihoneen hieman yli viikossa 100 grammaa!

Kaikkea sitä taas. Nyt voisi jo oikeasti riittää.

OnniDog vuosimallia 2018 & Syke 1 vee!

Jälleen koitti se aika vuodesta, kun koiraharrastajat valtasivat Himoksen jo viidennettä kertaa peräkkäin. Mikäli joku siellä vielä miettii että mistä ihmeestä oikein on kysymys, niin Toiveesta todeksi-blogin Jenny on tiivistänyt asian todella hyvin tähän tekstiin. Me olemme olleet mukana OnniDogissa vuosina 2014, 2015, 2017 ja nyt tänä vuonna. Ainoastaan vuonna 2016 jouduin jättäytymään omien töideni takia pois. 

Koulutin ko.tapahtumassa viime vuoden tapaan koirafrisbeetä ja olin valinnut koulutuspäivikseni perjantain ja sunnuntain. Näin ollen minulle jäi koko lauantaipäivä aikaa hengähtää ja käydä valitsemissani koulutuksissa omien koirien kanssa. Syke pääsi harjoittelemaan agilitya ensimmäisen kerran ulkokentällä ja vastoin kaikkia etukäteen ajateltuja kauheuksia "se pälyilee muualle ja karkailee", kaikki sujuikin erinomaisen hyvin. Tulipahan todettua sekin, että ei Syke kesken radan karkaa yhtään mihinkään. Hekan piti alkuperäisen suunnitelman mukaan mennä verestämään nenänkäyttöä nosework-treeneihin. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos. Eetu Rajala oli saapunut OnniDogiin toiseksi agilitykouluttajaksi ja tottakai Tiina sitten halusi ilman muuta hänen treeneihin. Kyllä muuten kannatti! Heka ei ole hetkeen tehnyt noin täydellistä agilitya. Eetua ihan harmitti, että aika oli niin rajallinen sillä hän olisi halunnut työstää asioita meidän kanssa pidempään.


Majoituimme aivan ihanassa mökissä yhdessä pallopaimennuskouluttajien sekä Sykettä juoksujen ajan hoitaneen Jennin kanssa ja oli kyllä parhaat kämppikset ever! He saivat minut yllytettyä kokeilemaan Hekan kanssa pallopaimennusta ja tyyppi oli ihan liekeissä! Innostuin lajista siinä määrin, että ostin toiselta kouluttajalta meille oman jumppapallon kotitreenejä varten.

Minun pitämät koirafrisbeekoulutukset olivat täynnä koko viikonlopun ajan ja varmasti osasyy oli se, että koulutin vain kahtena päivänä. Hurjan taitavia ja motivoituneita koirakoita oli jokaisessa ryhmässä ja kaikkien kanssa pääsimme jopa ensimmäisiin, lyhyisiin koppeihin saakka.

Erityisen tämän vuoden OnniDogista teki myös se, että Syke täytti sen aikana vuoden! Ei se voi olla vielä vuotta, ei vaan voi! Vuosi sitten samassa tapahtumassa ollessani sain viestin, että kauan odottamni pentu on syntynyt. Nyt tuo sama pentu juhli samassa paikassa 1-vuotissyntymäpäiväänsä. Olihan se taas oma sirkuksensa olla reissussa kahden koiran kanssa, kun jo hyvän aikaa kuitenkin tottui vain yhteen. Reissu sujui suurimmalta osin hyvin, mutta olisi pitänyt jo lauantaina tajuta ettei Hekalla ole kaikki hyvin...palataan siihen myöhemmin tällä viikolla.

Syksy on täällä

Ainakin kuukauden puolesta. Sterilisaatio on saatu onnistuneesti päätökseen toipumisineen päivineen. Tällä viikolla meillä alkoi Sykkeen kanssa syyskauden harjoittelujakso, joka kestää kaikkinensa vuoden vaihteeseen saakka. Seuraavien neljän kuukauden aikana tavoite on rakentaa esteosaaminen vieläkin vahvemmaksi, hioa hyppytekniikkaa sekä (ainakin) yrittää saada kepit tutuiksi ja toimiviksi. Mitä tulee niihin juoksukontakteihin, katsoin paremmaksi että niiden harjoitteleminen on fiksumpaa ajoittaa vasta ensi vuoden alkuun. Syke on vielä niin alkutekijöissä, että monen asian treenaaminen yhtä aikaa on melkoista sekametelisoppaa. Lisäksi juoksukontaktien harjoittelu tulee viemään ylivoimaisesti eniten aikaa, jolloin kaikki muu agility tulee pakostakin jäämään vähemmälle. Tässä syksyn aikana Syke tullaan myös luustokuvaamaan, joten silläkin halusin lykätä juoksukontakteja myöhemmäksi.


Syke oli ihan VÄHÄN vallaton, kun se pääsi liki 2½ viikon tauon jälkeen hallille. Kouluttajamme Veera oli suunnitellut kivan ratapätkän, missä oli putkia, hyppyjä sekä erikoisesteistä muuri, pituus ja rengas. Sykkeen kanssa aloitimme siten, että kävimme nuo kolme viimeisenä mainittua estettä erikseen läpi, se kun ei ole koskaan aikaisemmin niitä nähnyt ja renkaastakin vain sen pentuversion. Muurin ja pituuden kanssa ei ollut mitään ongelmia. Renkaan kanssa Syke ensin mietti kerran jos toisenkin, että mistä kohdasta oikein kuuluu hypätä ja siitä oikein näki, kuinka sen aivot raksuttivat. Lopulta se oikea kohta löytyi ja vielä useamman kerran.

Syke on kyllä mainio, se oivaltaa ja oppii todella nopeasti ja tekee täysillä töitä. Vielä sillä ei keskittyminen riitä pitkäkestoisiin suorituksiin, mutta ei se riittänyt Hekallakaan tuossa iässä. Yhteinen matkamme on vasta alussa ja aion nauttia jokaisesta hetkestä ihan kympillä.


Heka kävi samana päivänä (jolloin Syke sterkattiin) aamulla Marjon hoidettavana. En tiedä miksi, mutta jossain alitajunnassa epäilin Hekalla olevan jonkinlaista jumia selkälihaksissa. Kuinka ärsyttävän oikeassa olin jälleen kerran. Sillä oli toden totta suurinpiirtein ristiselän kohdalla melkoinen jumi, jota käsitellessä Heka antoi Marjolle selvän kipureaktion. Ko.jumi on todennäköisimmin seurausta siitä, kun Syke on Hekan kanssa juoksiessaan taklannut sitä lujaa kylkeen. Hyvin se kuitenkin lähti siitä avautumaan ja kotiin lähti ihan erilaiselta ja tyytyväiseltä tuntuva koira. Siitä lähtien Heka on vain ja ainoastaan lenkkeillyt ja elellyt "aivot narikkaan"-tyylillä. Kaikista aktiivisin kilpailukausi on ohi ja nyt enää on mietinnässä vain se, että koska Hekan kilpailu-ura saatetaan finaaliin.

Sitä odotellessa kotiseurani JAT järjesti eilen kerhotalolla pippalot, missä juhlittiin koko seuran voimin kesän kilpailuissa menestyneitä koirakoita. Myös meidän piirinmestaruuskisoissa pärjännyttä minijoukkuetta muistettiin kisalahjakortein.

Huomenna edessä on armotonta pakkaamista sekä valmistautumista tämän vuoden OnniDog-koiratapahtumaan. Allekirjoittanut kouluttaa koirafrisbeetä siellä perjantaina sekä sunnuntaina. Heka pääsee lauantaina verestämään nenänkäyttöä noseworkkiin, mutta nti Sykerölle olen haalinut hieman enemmän ohjelmaa sekä ihmeteltävää. Perjantaina tutustutaan sosiaaliseen palkkaukseen ja lauantaina käydään kokeilemassa agilitya ulkokentällä. Jos vain oma jaksaminen ja motivaatio riittää, saatetaan pyörähtää myös lauantain mätsärissä. Tai en minä tiedä onko sitä tänä vuonna, siitä liikkuu kahdenlaista tietoa. Oli miten oli, meidän tiimi on joka tapauksessa saapumassa Himokselle perjantaina, joten näkyillään OnniDogissa!