Mitä tapahtui syys -ja lokakuussa?

Lokakuun viimeistä päivää viedään ja paljon on ehtinyt tapahtua sekä tämän, että -syyskuun aikana. Yritimme ottaa siitä ajanjaksosta kaiken mahdollisen irti, sillä Sykehän toipuu parhaillaan oikean polven leikkauksesta ja huomenna siitäkin tulee kuluneeksi jo kuukausi! Mutta mitä kaikkea ehdittiin ennen sitä oikein tehdä?

Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna kävimme Sykkeen kasvattajan luona järjestetyillä syntymäpäivillä esittämässä juhlavieraille Hoopersia. En tiedä mistä tämä tunne johtuu (ehkä saan siihen selityksen joskus myöhemmin), mutta ihan kuin se ensimmäinen polvileikkaus olisi tuonut meitä entistä lähemmäksi toisiamme. Siis minua ja Sykettä. Tämä tunne vahvistui entisestään, kun tuona samaisena viikonloppuna käytiin kaikessa hiljaisuudessa ja kenenkään etukäteen tietämättä juoksemassa oman seuran agilitykisoissa Landenin Jessin tuomaroima hypäri. Pieniä stiplujahan siellä tuli, mitä nyt pystyi täysin odottamaan koska aksaa ei ole lähes 1½ vuoteen tehty kuin ehkä 1-2 kertaa. Kipusimme kuitenkin sillä 10 vp:llä 3.sijalle. Hekakin oli kisoissa mukana turistina ja Jessi kaappasikin vanhan herran kainaloon selfietä varten.

Syke täytti myöskin 4 vuotta, mikä tuntuu ihan uskomattomalta! Muutoin Sykkeen osalta koko syyskuu meni aikalailla valmistautuessa toiseen polvileikkaukseen, tehtiin paljon etukäteiskuntoutusta käymällä mm.Tarjalla faskiamanipulaatiossa sekä lämminvesialtaassa uimassa.

Lokakuun ensimmäinen viikonloppu kului työn merkeissä Tampereella, lemmikkimessuilla missä Dagsmarkilla oli oma osasto koko viikonlopun. Sekin jos joku, tuntui aika uskomattomalta että yli 1½ vuoden jälkeen pääsi messuilemaan livenä sekä näkemään ihmisiä. Muutoin itse omistajan päivät kuluu pitkälti töiden ja omien somekanavien parissa ja nykyisinhän käyn säännöllisesti hoidattamassa itseäni Sinin vastaanotolla. Sini muuten liittyi tässä taannoin meidän taustatukeen ja odotan innolla, kun pääsen kertomaan mitä olemme minua itseäni varten suunnitelleet.

Tampereen reissuhan päättyi siihen varsinaiseen grande finaleen, kun Sykkeen oikea polvi operoitiin ja ko.leikkauksen suoritti tälläkin kertaa ortopedi Juha Kallio. Siihen riitti täysin saman toimenpiteet kuin mitä vasempaankin polveen ja oikea on myös säästynyt kulumilta/nivelrikolta. Kuten jo alussa totesin, huomenna leikkauksesta tulee kuluneeksi jo kuukausi ja tässä välissä Syke on jo käynyt mm.tikkien poistossa, kerran faskiamanipulaatiossa ja tämän viikon torstaina kävimme viimeisen kerran tapaamassa Juhaa sekä fysioterapeuttia Tampereella. Syke on toipunut oikean polven leikkauksesta nopeammin kuin mitä vasemman, se käyttää polveaan todella hyvin sekä ravissa, että käynnissä ja polvi taipuu sekä ojentuu todella hyvin. Mikäli kuntoutumisvaihe sujuu tästä eteenpäinkin hyvin, polvi kuntoutuu mihin tahansa harrastuskäyttöön. Nyt kuitenkin keskitytään itse kuntoutukseen ja noudatetaan annettuja ohjeita täsmällisesti.

Mikä sinulle koiranomistajana määrittelee hyvän hoitotuloksen?

Yhteistyössä: Koirauimala AquaBarks

Koirien kehonhuolto koostuu monesta pienestä palasesta. Heti ensimmäisenä puhuttaessa ko.asiasta monella tulee mieleen hieronta, fysioterapia ja/tai osteopatia. Olen yhdessä aikaisemmassa blogitekstissä tullut maininneeksi, että Hekaa ja Sykettä on kaikkien näiden vuosien aikana hoidettu edellämainittujen hoitomuotojen lisäksi myös kraniosakraaliterapialla ja viimeiset puolitoista vuotta faskiamanipulaatiolla. 

Kehonhuoltoon kuuluu paitsi kropan säännöllistä huoltamista, niin yhtä lailla siihen vaikuttaa mm.liikunta, ravinto, elinolosuhteet, riittävä lepo sekä ennen ja jälkeen treeni/kisasuoritusten tapahtuvat lämmittelyt sekä jäähdyttelyt.

Minua itseäni on aina kiehtonut koirien kokonaisvaltainen hyvinvointi ja miten nämä kaikki edellämainitut, pienet palaset nivoutuvat yhteen sekä miten ne vaikuttavat mihinkin osa-alueeseen. Koirieni terveyttä ja hyvinvointia seuraa eläinlääkäri ja ainoa, Suomessa pieneläinten vesikuntoutukseen erikoistunut koirahieroja. Itseasiassa AquaBarksin molemmat yrittäjät ovat opiskelleet vedessä tehtävää kuntoutusta kattavammin ja laajasti kuin suurin osa Suomen eläinfysioterapeuteista. Minusta itsestäni ei koskaan tule eläinlääkäriä, koirahierojaa eikä eläinfysioterapeuttia, mutta silti minulle on ensi-sijaisen tärkeää ymmärtää lihashuoltoon liittyvistä asioista. Kyseessä on kuitenkin elävä olento, jonka hyvinvointi on minun käsissäni ja varmasti meistä jokaisen tavoite on pitää koiristaan parasta mahdollista huolta sekä tarjota niille ensiluokkaista hoitoa. 

Koirien lihashuollon ja kuntouttamisen kenttä on todella laaja. 

Mistä sitä sitten oikein voi tietää, että mikä on juuri sille omalle koiralle se paras hoitomuoto kun niitä on niin monia?

Lyhyesti: Jos jokin hoitomuoto pitäisi kunnossa vain hetken aikaa ja sen jälkeen koira vetäisi jonkin ajan kuluttua uudelleen jumiin, alkaisivat omat hälytyskellot soida ja miettisin miksi tämä ko.hoitomuoto ei toimi eikä koira saa lihasta vaikka kuinka tekee kotiharjoitteita. Minä haluan koiranomistajana olla kartalla siitä, että mitä koirilleni milloinkin tapahtuu miksi asiat tehdään näin eikä noin. Minulle kerrotaan ja perustellaan, että miksi nyt ehdotetaankin vaikka sillä eläinlääkärillä käymistä ja sama toisinpäin. Silloin kun tieto Hekan spondyloosista selvisi, meidän oma eläinlääkäri, Suvi, ohjasi samantien Tarjalle AquaBarksiin ja totesi, että siellä on Hekan selän tukemiseksi parhaimmat mahdolliset osaajat. Kun koirieni terveyttä ja hyvinvointia seuraa useampi silmäpari omalla asiantuntemuksella, heillä kaikilla on ajankohtaisin tieto olemassa puolin sekä toisin ja hoitoketju on käytännössä täydellinen. 

Minulle itselleni yksi kauhistuksen aihe on ollut Sykkeen kuntouttaminen polvileikkauksista. Olin lukenut kokemuksia siitä, että kuntoutus tulee olemaan todella pitkä ja vaikea. Kunnes Tarja sitten palautti noista kauhukuvista maanpinnalle ja sanoi: "Sen ei kuulu eikä tarvitse olla sellainen. Kun me teemme asiat tavalla x ja y, Syke on tikissä kunnossa kun 3 kuukautta on kulunut." Näin todellakin kävi. Sain jokaisella hoitokerralla perustelut siitä, minkä vuoksi esim. kävelyiden pituutta kannattaa reilusti lyhentää, mihin sillä pyritään ja ennen kaikkea: miksi. Faskiamanipulaatio hoitomuotona vaikuttaa suoraan koiran omaan kykyyn lähteä tuottamaan voimaa. Se onkin mitä parhain hoitomuoto sellaisille koirille, joilla on tuki -ja liikuntaelimistöön kohdistuva vaiva tai sairaus. En kokenut kuntoutusta pitkänä tai vaikeana, päinvastoin. Se avasi silmäni siitä, että kuntoutus on käsitteenä laaja-alaista toimintaa ja ymmärsin koko ajan mitä koiralleni tehdään ja...miksi. Vaikka en olekaan ko.alan ammattilainen, minulle on erittäin tärkeää se että todella ymmärrän asioista mitkä liittyvät koirieni lihashuoltoon. AquaBarksissa näin on todellakin tapahtunut.

Kesällä Syke teki jonkun verran vesikävelyä kahluualtaassa vasemman polven kuntoutuksen aikana. Tarja kyseli aina tarkasti, että onko Syke kävellyt pelkästään suoraan vai myös ympyrää ja kumpi jalka on ollut sisäkaarteen puolella. Tämän tiedon perusteella hän kertoi mitä kannattaa muuttaa ja jälleen ennen kaikkea: miksi. Se ei nimittäin ole ihan sama miten se koira sitä vesikävelyä tekee, oli se sitten vesijuoksumatolla tai siellä kahluualtaassa. Täysin samat asiat pätevät uintiin, koiran kehon tilanteesta kertoo paljon mm. hännän asento. Siksi AquaBarksissa koirat eivät ui keskenään altaassa ilman valvontaa, vaan uintia ohjaa aina koirien uintiin ja/tai vesikuntoutukseen kouluttautunut uintivalmentaja. Itsehän olen alkanut kuvata koirieni uintia AquaBarksilla actionkameralla, millä pääsen pinnan alle jotta näen omin silmin mitä veden alla tapahtuu. Voin aina reilusti kysyä jos jokin asia koirieni hyvinvoinnissa mietityttää ja mitä voisin itse arjessa tämän asian tiimoilta huomioida - se koskee niin eläinlääkäriä kuin koirieni hierojaa.

Nämä kaikki yhdessä määrittävät minulle sen, mitä tarkoittaa todellakin hyvä hoitotulos. Tulokset koirieni hyvinvoinnista puhuvat puolestaan. Tämmöinen maallikkokin ymmärtää koiriensa lihashuollosta pintaa syvemmältä, osaa tiedostaa miksi asioita tehdään tavalla x eikä y, ne perustellaan ja ennen kaikkea...MIKSI NÄIN TEHDÄÄN ja näen nämä perustellut asiat siellä arjessa. Minulla on koko ajan olemassa ajankohtaista tietoa koirieni hyvinvoinnista ja se on ehdottomasti tärkeintä.

"Pakkasin pois entisen. Ovet kiinni, sinne palaa en."

Sykkeen polvileikkausesta on tätä blogitekstiä kirjoittaessani ehtinyt kulumaan 73 päivää ja aika jolloin kaikki rajoitukset poistuvat, häämöttää jo 1½ viikon päässä eli vähiin käy. Syke on kuntoutunut todella hyvin ja täysin tavoiteajassa, joten juuri ennen juhannuksen viettoon vetäytymistä uskallettiin käydä Iinan pitämissä NW-treeneissä! Sykehän ei ollut (olemattomissa villoissaan) pysyä ja ensimmäinen etsintäkierros menikin enemmän ja vähemmän "haahuillessa" ylivireen vuoksi. Toiselle kierrokselle saatiin jo enemmän ajatustakin mukaan, vaikka hieman piti helpottaa hajun löytämistä kun Sykkeen nenä veteli alkuun täysin ohi hajulähteen vierestä. Jo pelkästään se tuntui todella isolta palkinnolta, kun pilkoin treeninameja pussiin ja pakkasin treenireppua. Sitä on oppinut kummasti arvostamaan ihan pieniäkin asioita täysin eri tavalla.

Vähintään yhtä isolta juhlalta tuntui myös juhannus tänä vuonna. Sitä vietimme suomalaiseen tapaan mökillä ja koko sen ajan Syke sai olla hallitusti vapaana tai sitten pitkän hihnan päässä. Heka ei vaan ihan käsitä, että miksi Syke ei vieläkään juokse sen kanssa kilpaa. Toipuminen ja kuntoutus ovat edenneet juuri siinä aikataulussa missä pitääkin. Hetki kun kaikki rajoitukset poistuvat ja jolloin Syke saa taas kirmata vapaana, häämöttää jo 1½ viikon päässä. Vielä pitää kuitenkin sen hetken verran malttaa...

Maanantaina oli edessä tämän viikon ylivoimaisesti jännittävin päivä: Polven kontrolliröntgen. Olin vielä varannut samalle päivälle Sykkeelle ajan faskiamanipulaation ennen röntgeniä, missä Tarja totesi (jälleen) kuntoutumisen edenneen kuten pitääkin eikä Sykkeellä ollut jumeja missään muualla kuin niskassa ja sekin aika pieni-sellainen. Klinikalla Suvikin totesi, että leikatun jalan kunto ja toimintakyky on juuri sellainen kuin pitääkin, mutta minähän en huokaissut helpotuksesta ennen kuin näkisin miltä polvi oikeasti näyttää. Tuo röntgenkuvahan ei olisi ollut edes pakollinen, se oli täysin vapaaehtoinen ja taisi suurempi merkitys olla omistajan mielenrauhan saavuttamisella. 

Yllätyksenä tuli polvessa olevan ruuvin pituus, mutta sanoinkin Juhalle että kerralla vaan kuntoon ja kunnolla. Polvi on luutunut kuten sen tässä vaiheessa pitääkin. Nyt kun olen 100% varma asiasta, olen pystynyt jo hölläämään omassa päässä ollutta, henkisesti kireää vannetta sekä lopettamaan stressaamisen. Me selvittiin tästä. Vasen polvi on nyt tiukasti paikoillaan ja oikean polven luksaatio korjataan vielä myöhemmin tämän vuoden puolella, vaikka se onkin huomattavasti vähemmän paha kuin vasen. En kuitenkaan halua kokea toista samankaltaista tilannetta, missä Syke huutaa kuin teurasporsas polven lähtiessä pois paikoiltaan. Alustavaa leikkausajankohtaa olemme jo Juhan kanssa sopineet, mutta nyt kuitenkin Syke saa elää kesän yli täyttä koiran elämää. 

Kuntoutus toki jatkuu edelleen, vaikka rajoitukset kohta poistuvatkin ja eilen molemmat koirat pääsivätkin Tarjan huomaan lämminvesialtaalle. Tästä kuvasin hieman erilaista videota nähtäväksi, jonka julkaisen vähän myöhemmin. Sykettäkin voi nyt huolella alkaa uittamaan, kun jalka on luutunut. Oli ilahduttavaa kuulla, että Syke käytti leikattua jalkaansa uidessa todella hallitusti eikä yhtään räpiköinyt, vaikka ainekset siihen olisi kyllä olleet. Hekakin oli ihan liekeissä, kuten se nykyään on kun pääsee ko.altaalle uimaan. Ilmeisesti se on lämpimän veden salaisuus.

Hekallekin kuuluu muutoinkin kaikinpuolin hyvää. Se tosin oli (ilmeisesti mökillä ollessaan) saanut niskansa melkoiseen jumiin, sillä oikealle puolelle käännettäessä se reagoi melko voimakkaasti. Heka kävikin juuri juhannuksen alla Tarjan käsiteltävänä, sillä en halunnut jäädä odottamaan pyhien yli. Niskahan sillä todentotta oli kuin olikin jumissa, mutta vaikka Heka itselleni antoi selvää kipureaktiota, Tarjan käsitellessä sitä se vain nautti olostaan. Kuva kertokoon olotilasta loput.

Tähän loppuun voisin vielä täällä bloginkin puolella kertoa sen, että minusta on kesäkuussa tullut osa yhteistyökumppanini, Dagsmark Petfood Oy:n, työyhteisöä. Tarkemmin tästä uutisesta voi lukea meidän ig-tililtä, mutta siihen tuskin tarvitsee kahta sanaa enempää kuinka kiitollinen sekä onnellinen olen tästä mahdollisuudesta ollut. Vastaan asiakas -ja kuluttajaneuvonnasta sekä siinä sivussa jonkin verran myös somessa tapahtuvasta liikehdinnästä. Lisäksi jatkan somevastaavana SporttiRakilla. Viime kesästä en muista juuri mitään kuin sen hirveän itkun, ahdistuksen ja pelon. Vaikka kesä onkin melkolailla työn täytteinen, nyt ihan oikeasti tuntuu kesältä sekä pystyn nauttimaan siitä.

Kuitenkin heinäkuussa häämöttää yksi lomapätkä ja tiedossa on reissailua kotimaassa. Valitsin ajankohdaksi ihan tarkoituksella tuon heinäkuun puolivälin, jotta Syke on varmasti kunnossa eikä mitään rajoituksia enää ole. Sitä ennen on myös SporttiRakin toimesta työreissu toko:n sm:iin, minne Syke lähtee mukaan ja Heka pääsee äitini hoteisiin siksi aikaa.

Ehkä sillä kaikella paskalla lopulta sitten oli tarkoituksensa. Elämä on tässä ja nyt, se kannattelee.

Toipuminen patellaluksaatioleikkauksesta - ensimmäiset 5 viikkoa

Sykkeen polvileikkauksesta tulee huomenna kuluneeksi 5 viikkoa. Aika menee hurjan nopeaa, vaikka välillä ei siltä tunnu. Edelleen Sykkeen toipumista ja kuntoutumista pääsee parhaiten ja lähes reaaliajassa seuraamaan meidän ig-tilillä, jonne löytyy suora linkki blogin sivupalkista. Ajattelin kuitenkin kirjoittaa tänne hieman pidemmän tiivistelmän, että miten nämä 5 viikkoa ovat sujuneet ja miten Sykkeen kuntoutus etenee käytännössä.

Päivää ennen tikkien poistoa

Tikit poistettiin 10 päivää leikkauksen jälkeen, mutta ennen sitä päivittäiset ulkoilut olivat käytännössä vain 5 minuutin tarpeiden teko-pyrähdyksiä. Tikkien poistoon saakka Syke oli osan ajasta kolmijalkainen, mutta namiavustuksella ja koiraa rohkaisemalla se alkoi ottamaan leikattua jalkaa käyttöön myös ulkona. Sisällähän Syke varasi painoa jalalle jo leikkauspäivän iltana. Toki ennen näitä ulkona tehtäviä "harjoituksia" Syke opetteli käyttämään jalkaansa ensin sisällä ja tuettuna. Tein itse tänä aikana sen virheen, että vertasin Sykkeen toipumista muihin polvileikattuihin ja ajattelin koirassa olevan jotain vikaa, kun se ei päivää ennen tikkien poistoa kävellyt kuin 10 metriä käyttäen leikattua jalkaa jokaisella askeleella. Huolestuin asiasta siinä määrin, että soitin leikanneelle ortopedille ja hänen mielestään Sykkeen toipuminen eteni juuri kuten pitääkin ja tyyliin 15 askelta tikkien poistoon mennessä on jo hyvä saavutus.

Tikit poistettiin vappuaattona meidän oman eläinlääkärin, Suvin, toimesta ja samalla polvi kontrolloitiin ensimmäisen kerran leikkauksen jälkeen. Sen verran olin Sykettä osannut lukea, että epäilin tikkien haittaavan jalan käyttöä niiden kireyden vuoksi ja kun ne saataisiin pois, alkaisi se varmasti käyttämään jalkaansa ihan eri tavalla. Näin todellakin kävi. Vappuaaton iltana tehtiin ensimmäinen, 10 minuutin hidas kävely kotitalon nurkalla. Viikko vapun jälkeen tehtiin päivän kestävä roadtrip Tampereelle, missä meillä oli ortopedin kontrolli ja samalla käynnillä päästiin aloittamaan myös fysioterapia sekä sen myötä kuntoutus. Kaikki oli polvessa kuten sillä hetkellä kuuluukin ja mikäli kuntoutus jatkuu yhtä hyvänä *kop kop kop*, Juha totesi jalasta tulevan täysillä toimivan mihin tahansa harrastuskäyttöön. Fysioterapeutilta saatiin ohjeet painonsiirtoharjoituksiin sekä lonkankoukistajien venytyksiin, mitä ollaankin siitä päivästä lähtien toteutettu säntillisesti päivittäin, annettujen ohjeiden mukaisesti. Juha myös määräsi Sykkeelle neljän kerran cartrophen-pistoskuurin, jonka hän määrää ennaltaehkäisevänä hoitona jokaiselle ortopediselle potilaalle. Ensimmäisen piikin Syke sai Tampereella ja nyt ollaan käyty kahdesti piikitettävänä AlmaVetillä joka perjantai viikon välein. Viimeinen pistos on tällä viikolla.

3 viikkoa leikkauksesta. Leikattu jalka kameran puolella

Fysioterapeutti myös havaitsi Sykkeen etujalkojen ja etuosan lihasten olevan melkoisen jumissa, mikä nyt ei sinällään tullut yllätyksenä. Olin varannut Sykkeelle jo hyvissä ajoin Tarjalle ajan faskiamanipulaatioon, missä käytiinkin viikko sitten. Se tuli todella tarpeeseen, Syke oli etuosastaan (ymmärrettävästi jumissa) ja seuraava käsittely meillä onkin jo vähän yli viikon päästä. Siihen saakka jatketaan päivittäisi jumppailuja ja etuosan kireyksiä helpotetaan seiso-istu-maahan-sarjalla. Leikkausarpea ei enää edes huomaa. Jos ei tietäisi koiran missään leikkauksessa käyneen, ei mitään osaisi edes epäillä.

Oikeastaan 3 ensimmäistä viikkoa ulkoilut olivat vain lyhyitä, 5-10 minuuttia kerrallaan ja rauhallisesti kävellen. Ravi ja laukka ovat toistaiseksi kielletty, sillä liian nopea liikunnan määrän ja temmon kasvu voi turvottaa paitsi leikattua polvea, myös kipeyttää muita lihaksia jolloin kuntoutuminen hidastuu. Polven anatomiaa ja asentoa on muokattu sekä nivelsiteiden paikkaa muutettu, joten Syke ikään kuin opettelee jalan käytön kokonaan uudelleen ja se täytyy tehdä asteittain. Hitaasti, mutta varmasti. Viime viikolla Syke käveli jo 3-4 kertaa päivässä 15 minuutin pätkiä ja tällä viikolla aikaa nostettiin 20 minuuttiin. Kävelyjen pituutta nostetaan käytännössä viikko viikolta 5 minuuttia kerrallaan. Jos näyttää siltä, että koira väsyy, sitten pituutta vähennetään. Kipulääke jätettiin asteittain pois viime viikolla ja ainakaan omaan käteen polvi ei ole tuntunut turvonneelta. Olemme olleet jonkun verran myös mökillä, missä normaali arki on sujunut helpommin kuin mitä kerrostalossa. Kävin myös itse omalla osteopaatillani hoidettavana, sillä kroppa on ottanut itseensä melkoista runtua kun Sykettä on joutunut ja joutuu vielä jonkun verran kantamaan.

Metsäkävelyllä - 4 viikkoa leikkauksesta

Syke on asunut koko tämän ajan ja tulee asumaan vielä tovin olohuoneeseen rakennetussa aitauksessa, mikä oli ensin pienempi kooltaan mutta toipumisen edetessä sitä on laajennettu. Aitauksen tärkein tehtävä on estää hyppimiset sohvalle ja sänkyyn sekä minimoida kaikki riskit ettei jalkaan kohdistuisi mitään voimakasta kiertoa tai äkkiliikettä. Luutumisprosessi polvessa on parhaillaan käynnissä ja jotta se ehtii luutua oikeaan paikkaansa rauhassa, rajoituksista ei jousteta yhtään. On ollut jo nyt positiivisella tavalla hurjaa huomata, että miten hyvin Syke on toipunut ja miten uskomaton vaikutus leikatulla jalalla on sen kehoon jo nyt. Jalkapöytä -ja terä on suorassa linjassa eikä se kierry enää ulospäin. Välillä vaan meinaa oma mieli pelätä ja stressata liikaa. Kun on loppujen lopuksi vastuussa elävästä olennosta ja sen terveydestä, joka vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen, sitä vaan jotenkin on koko ajan varpaillaan. Meillä on kuitenkin todella huikeat tukijoukot varmistamassa, että kaikki menee maaliin kuten pitääkin.

Ensi viikolla on yksi tärkeä etappi tällä matkalla saavutettu. Nimittäin kuntoutuksen puoliväli, 6.viikko ja silloin käydään Suvilla kontrollikäynnillä. Paranemisen kannalta 6 viikkoa on sitä kriittisintä aikaa ja Juhan sanoin sen jälkeen polvi ei enää helposti hajoa. Kuitenkin tarkasti kontrolloitu ja rajoitettu elämä tulee vielä jatkumaan, mutta pieniä merkkejä normaalista näkyy jo. Olen ihan mielettömän ylpeä Sykkeestä, että miten hyvin sen päänuppi on kestänyt ja kuinka sopeutuvainen potilas se on ollut. Toki sille on järjestetty erilaista aktivointia mm.älypelien, nenäharjoitteiden sekä luiden kaluamisen muodossa, mutta Sykkeen suurin energianpurkutapa ja rakkaus on juosta täysiä. Sehän tässä polvileikkauksessa on ollut tärkein tavoite: Syke saa juosta jatkossa niin paljon kuin se vain haluaa.

Pieni tarina siitä, kun eräs eläinlääkäri pienen valkoisen villakoiran omistajan luottamuksen voitti...

Suomen Eläinlääkäriliitto jakaa Vuoden eläinlääkäri tai Vuoden eläinlääkintäteko -palkinnon merkittävän eläinlääketieteen, eläinlääkinnän tai eläinlääkärikunnan hyväksi tehdyn työn perusteella vuosittain. Vuoden 2021 palkinnon saaja(t) julistettiin tänään ja se on totisinta totta:

Suvi ja Teppo Heinola on valittu vuoden eläinlääkäreiksi 2021!

Suvi ja Teppo Heinola

Kuva: Eisepure.fi

Suvin ja Tepon perustama sekä omistama eläinklinikka AlmaVet avattiin Jyväskylän Seppälään keväällä vuonna 2016 ja hiljattain klinikalla on hoidettu sen historian 10 000.potilas

Minun ja Hekan tie vei AlmaVetille avajaisvuoden syksyllä eikä paluuta entiseen ole sen jälkeen ollut. Olen siitä lähtien keskittänyt kaiken koirieni terveydenhoitoon liittyvän AlmaVetille ja mikäli heillä ei jonkin osa-alueen sisältä löydy tarvittavaa osaamista, meidät on ohjattu sellaisille klinikoille missä tarvittavaa osaamista on saatavilla. Esimerkiksi keväällä vuonna 2017 Suvi lähetti Hekan mittavaan hammastoimenpiteeseen Jyväskylän kokeneimmalle hammasspesialistille sekä tämän vuoden keväällä Syke leikattiin Tampereella yhden alansa parhaimman (ainakin omasta mielestäni) ortopedin toimesta. Yhteistyö ja kontakti eläinlääkäreiden välillä on toiminut. Suvi onkin tehnyt omille koirilleni kaikki tarvittavat esivalmistelut sekä koonnut tarpeelliset tiedot, joiden ansiosta minä olen voinut keskittyä olemaan pelkkä koiranomistaja joka tuo ne paikalle sovittuun aikaan ja siellä tiedetään mistä oikein on kyse. Mutta näin ei ole ollut aina.

Haluan ensimmäistä kertaa jakaa teille tarinan eräästä tytöstä ja sen pienestä, valkoisesta villakoirasta.

Tytöllä ja villakoiralla on aina ollut erityinen yhteys toisiinsa, sitä on lähes mahdotonta selittää kuinka erityisesti yhteydestä on kyse. Villakoira kasvoi tytön rinnalla aikuiseksi ja toisinpäin. Hän kertookin Robinia lainatakseen saaneensa villakoiraltaan parhaimmat hetket mutta myös ne vaikeimmat naurut, itkut ja aamuun venyvät illat. Niitä tarinoita on niin monta. Kuitenkin vuosien 2009 ja 2010 tämä villakoira sairastui vakavasti ja tyttö oli lähellä menettää parhaimman sekä tärkeimmän ystävänsä. Hän ei ymmärtänyt miksi eläinlääkäri toisensa jälkeen ei tuntunut löytävän syytä, saatika apua sen kipuihin. Useampana aamuna tyttö ei ollut lainkaan varma olisiko pieni valkoinen villakoira enää hänen rinnallaan. Kunnes eräs, sittemmin muualle muuttanut eläinlääkäri löysi syyn ja oikean hoidon, jonka ansiosta pieni valkoinen villakoira taisteli itsensä elämän syrjään takaisin kiinni ja tyttö sai pitää parhaan ystävänsä. Kuitenkin tuon pienen valkoisen villakoiran mieleen syöpyi mielikuva siitä, että eläinlääkärit ovat hirveitä sekä pelottavia. Se syöpyi myös tytön mieleen, seurasihan hän vierestä parhaan ystävänsä henkiinjäämistaistelua. Pala palalta tytön luottamus eläinlääkäreihin mureni ja hän kehitti itselleen sekä villakoiralleen huomaamatta suojakuoren. Koiransa tyttö kuitenkin hoiti hyvin, kuten aina ja vei ne joka kerta eläinlääkäriin kun siihen oli tarvetta. Hän ei kuitenkaan liiemmin välittänyt kuka hänen villakoiraansa milloinkin hoiti tai missä, kunhan se vain hoidettaisiin mutta satuttaa hän ei parasta ystäväänsä enää antaisi. Näin tämä tyttö ajatteli, ennen kuin kaikki muuttui.

Pieni valkoinen villakoira tarvitsi hammashoitoa. Tyttö oli kuullut uudesta, vastikään avatusta eläinklinikasta ja annettujen arvostelujen perusteella hän päätti varata ajan villakoiralleen sinne. Vastassa oli eläinlääkäri, joka kyseli tarkkaan tuon pienen valkoisen villakoiran tiedot aina harrastuksista ruokintaan asti. Tämä hämmensi tyttöä entisestään, eiväthän eläinlääkärit ole tuollaisia? Hehän vain hoitavat, laskuttavat ja toivottavat parempaa vointia. Tytön oli vaikea katsoa tuota eläinlääkäriä suoraan silmiin tai edes kääntää katsetta häntä kohti, vaikka eläinlääkäri kovasti häntä yrittikin kohdata. Mitä se sellainen on? Kun pieni valkoinen villakoira oli nukahtanut ja viety toimenpiteeseen, lähti tyttö oudon, mutta silti helpottuneen tunteen kera tappamaan aikaa. Mikä on tämä tunne, hän mietti. Se nainen ei ollut mikään pelottava, osittain latinaa pölöttävä eläinlääkäri. Vaan ihminen. Hän kohtasi paitsi pienen valkoisen villakoiran, niin myös sen omistajan. Tai ainakin yritti. Vielä toimenpiteen jälkeisenä iltana tyttö mietti tuota eläinlääkäriä ja hänen tapaansa toimia. Pieni valkoinen villakoira oli hoidettu, hän sai sen ehjänä kotiin ja vielä seuraavana päivänä hänelle soitettiin ja kysyttiin miten pieni valkoinen villakoira voi. Sen puhelun jälkeen hän tiesi, että tässä on heidän oma klinikkansa ja se vaaleahiuksinen nainen olisi se eläinlääkäri, jolle hän jatkossakin uskoisi pienen valkoisen villakoiransa hoidon. 

Hetkeä myöhemmin tyttö saikin villin idean lähteä siedättämään villakoiran eläinlääkäripelkoa yhdessä tämän vaaleahiuksisen eläinlääkärin ja koko klinikan henkilökunnan avustuksella. Pienen valkoisen villakoiran eläinlääkäripelko saatiin hallintaan ja ideat seurasivat toisiaan. Tyttö tutustui tuohon eläinlääkäriin, ihmiseen, koko ajan enemmän ja pikkuhiljaa tuo tyttö huomasi luottavansa. Hän antoi eläinlääkärin kohdata paitsi pienen valkoisen villakoiran, niin myös itsensä. Tytön käsitys eläinlääkäreistä alkoi muuttua. Nykyään tuo tyttö arvostaa jokaista eläinlääkäriä täysin eri tavalla. Hän tekee vuoden 2021 eläinlääkäreiden kanssa, heidän klinikkansa alla laajaa vaikuttajamarkkinointia ja näyttää omilla, sosiaalisen median kanavilla millaista on HYVÄ eläinlääkäripalvelu joka kiteytyy klinikan sanomaan:

                           Kuuntelemista, välittämistä ja luottamusta - ihmisten ja eläinten välillä. 

Heka & Suvi. 

Kuva - Annamari Sundgren

Se oli meidän tarinamme. Kaikkien näiden vuosien aikana Heka ja Syke ovat jättäneet AlmaVetin leikkauspöydälle pallit, munasarjat, parit anaalirauhasmömmöt, pysyviä -ja maitolegoja. Niistä on vuodatettu muutamia putkiloita verta, rokoteltu, kuvattu ja ronkittu sekä ties mitä muuta. Mitä ikinä Hekalle ja Sykkeelle onkaan AlmaVetillä tehty, joka kerta tiedostan alitajunnassa että Suvin, Tepon ja koko klinikan henkilökunnan hellässä huomassa kummallakaan heistä ei ole mitään hätää ja minä voin omistajana luottaa heihin. Minäkin olin (ja olen edelleen osittain) se koiranomistaja, jolle eläinlääkärissa käyminen on ajatuksena ikävä ja ns. pakollinen paha, joka nyt sattuu kuulumaan tähän pakettiin. Se ei kuitenkaan ole mikään maailmanloppu, päinvastoin. Eläinlääkärit ovat ihmisiä, heiltä saa ja pitää kysyä jos jokin asia vaikkapa lääkitykseen liittyen askarruttaa. Heiltä voi kysyä hinta-arviota ilman, että sitä tarvitsee hävetä. He ovat siellä klinikalla meitä varten, valmiina auttamaan. Jokainen eläinlääkinnän ammattilainen tekee aina parhaansa ja uskon, että monikin eläinlääkäri on omankin työvuoronsa päätteeksi miettinyt kotiin päästyään jotain tiettyä potilasta joka on jäänyt mieleen. Jokainen eläinlääkäri ja hoitaja ovat tällä alalla syystä. He haluavat auttaa.

Tähän loppuun esittää toiveen ja heittää haasteen kaikille lemmikkien omistajille:

Jos koet, ettei eläintäsi hoidettu hyvin tai jotain jäi hampaankoloon, ole yhteydessä suoraan hoitaneeseen klinikkaan ja/tai eläinlääkäriin. Älä tee julkaisua sosiaaliseen mediaan, kohdista viestisi suoraan hoitavalle taholle. 

Kiitä eläinlääkäriä, klinikkaa ja/tai eläintenhoitajaa seuraavan kerran, kun vierailet vastaanotolla. He tekevät arvokasta ja tärkeää työtä eläinten sekä myös meidän omistajien parhaaksi. Näytetään yhdessä, että myös me välitämme heistä.

Vielä kerran:

 PALJON ONNEA SUVI JA TEPPO! 

Olen hurjan onnellinen saadessani sanoa, että juuri te olette minun koirieni eläinlääkäreitä ja että minun koirani käyvät AlmaVetissä.

Sykkeen patellaluksaatioleikkaus

"Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu..."

-Muumipappa-

Toissapäivänä otettiin suunnaksi Tampere ja Syke pääsi operoitavaksi ortopedi Juha Kallion (Eläinystäväsi Lääkäri) tarkan katseen sekä kirurgiveitsen alle. Mikäli taustat ja syyt siihen miksi leikkaukseen lopulta päädyttiin, löytyvät edellisestä blogikirjoituksesta: Pieni pirulainen nimeltä patellaluksaatio.

Juha oli tutkinut Sykkeen ensimmäisen kerran viime kesänä ja leikkausaika hänelle saatiin järjestymään todella nopealla aikataululla. Ennen rauhoitusta käytiin koko toimenpide kaikkinensa läpi, mitä siinä tapahtuu ja vielä polvia tunnusteltaessa Juha totesi vasemman jalan polvilumpion olevan silläkin hetkellä pois paikaltaan. Leikkauspäätös oli siis enemmän kuin oikea. Totesin ennen lähtöäni, että hoidetaan jalka kerralla kuntoon ja jos esim.telauraa tarvitsisi syventää sääriluun etuharjanteen siirron lisäksi, se tehtäisiin heti. Aikaa lähdettiin kuluttelemaan isäni kanssa Lielahden kaupoille. Ihme ja kumma, itseäni ei jännittänyt juuri lainkaan. Pikemminkin päinvastoin: Mieli oli aika huojentunut että nyt Syke oli kokeneen ortopedin operoitavana joka kyllä kursii sen jalan kasaan.

Leikkaus kesti ja kesti, minulle sanottiin että se vie aikaa maksimissaan 1h 45 min ja siinä vaiheessa kun aikaa oli kulunut lähes 3 tuntia, maalailin jo mielessäni kaikki kauhukuvat ihan sökönä olevasta jalasta. Ei mennyt kuin hetki näiden kauhukuvien jälkeen, kun Juha viimein soitti ja kertoi operaation menneen täysin oppikirjan mukaan. Mikä helpotus! Syke oli sillä hetkellä heräämössä ja kuulemma melkoisen skarppina. Helpotuksen lisäksi mieleni valtasi järjetön onnellisuus kun kävi ilmi että Syke selvisi leikkauksesta melko pienillä korjauksilla.

Leikkauksessa polvilumpion suoran sivusiteen kiinnityskohtaa sääriluun etupinnalla siirrettiin niin, että lihasten toiminta pitää jatkossa polvilumpion oikealla paikallaan. Sääriluun etupinnan luuharjanne irrotettiin, käännettiin sivusuunnassa ulommas ja kiinnitettiin takaisin metallipinnalla. Lisäksi nivelkapselia ja polvilumpion ulompaa sivusidettä kiristettiin jalan ulkoreunalta. Nämä toimenpiteet yhdessä estävät jatkossa polvilumpion sijoiltaan menon. Telauraa ei siis tarvinnut syventää ja Juha itseasiassa sanoikin, että telaura oli harvinaisen, siisti, kaunis ja syvä. Polvessa ei myöskään ollut rustovaurioita, kulumia eikä mitään merkkejä nivelrikosta mikä lisäsi onnellisuuden tunnetta entisestään. Juhan mukaan Sykkeen valtti on ollut se, että sillä on todella hyvä lihaskunto. Polvet eivät ole päässeet juurikaan falskaamaan ja näin hyvällä lihaskunnolla varustetut koirat kuulemma toipuvatkin hyvin. Toivon todella, että näin tapahtuu. Sykehän kävi edellisellä viikolla torstaina faskiakäsittelyssä Tarjalla, joten se lähti leikattavaksi rennoin lihaksin.

Sain Sykkeen syliini 15.30, eli 6½ tuntia operaation jälkeen. Juha kertoi heidän seuraavan ortopedisten leikkauspotilaiden vointia klinikalla useamman tunnin ennen niiden kotiuttamista. Turhaan siis taas panikoin, mutta mistäpä minä tiesin kun en tajunnut ottaa kestoa puheeksi enää uudelleen kun se oli jo puhelimessa leikkausaikaa varatessani minulle kerrottu. Suorakorvauspäätöskin LähiTapiolasta tuli todella ripeästi ja kotimatkalle pääsimme lähtemään hieman ennen neljää, kotona Jyväskylässä olimme kuuden maissa.

Toipuminen on lähtenyt täysin yli odotusten käyntiin. Olin varautunut siihen, että Syke itkee kipuja koko yön ja pissaa saadaan odotella kauan. Ja mitä vielä? Syke kävi pissalla leikkauspäivän iltana ja vielä mokoma varasi painoa leikatulle jalalle. Yön nukkui rauhassa kauluri päässä ja ruoka maistuu hevosen lailla. Sen sijaan juomakupista se ei ole vielä juonut, mutta nestettä olen saanut koiraan lantraamalla sille märkäruokaan reilusti vettä. Kipulääke (Loxicom) menee aamuisin ja Syke on koko tämän ajan ollut kivuton. Tai ainakaan se ei ole mitään valittanut. Tätä blogitekstiä kirjoittaessani meillä on menossa toinen, kokonainen päivä leikkauksen jälkeen ja koko ajan Syke voi paremmin. Omassa pedissa se kääntyy vaivatta molemmille kyljille ja painoa se varaa jalalle sekä ottaa sillä jo muutamia askeleita sisätiloissa. Omistaja sen sijaan odottaa ikään kuin koko ajan, että koska se huutaa mutta kyllä se on luotettava siihen että Syke kyllä tietää miten se itse saa jalkansa hyvään asentoon.

Eilen illalla Syke kääntyikin toiselle kyljelleen niin, että leikattu jalka oli alla. Minä pidättelin hengitystä ja katsoin silmät lautasina että eikö sitä nyt oikeasti satu tuo asento. Ilmeisesti ei. Nyt on vaan uskottava siihen, että jokaisesta kääntymisestä tai asennon vaihtamisesta ei tarvitse henkeään pidätellä tai potkia tyhjää.

Haluan tätä(kin) kautta esittää mitä isoimmat ja nöyrimmät kiitokset Sykkeen asiantuntevasta sekä erittäin hyvästä hoidosta koko Eläinystäväsi Lääkäri-klinikan henkilökunnalle ja erityisesti Juhalle. Juhan rauhallinen ja välittävä olemus rentoutti tämän kaksijalkaisen ja saatoin luottavaisin mielin jättää pienen punaisen soturin heidän huomaansa. 

Ensi viikon lopulla Sykkeeltä poistetaan tikit AlmaVetissä ja siitä viikon päähän olen varannut Tampereelle kontrolliajan, jolloin on myös fysioterapiakäynti. Matka on pitkä mutta se mitä me saamme loppuelämäksi, kantaa tämänkin ajan yli.

Kaksi vuotta kastraatiosta - mikä on muuttunut ja kenellä?

Yhteistyössä: Eläinklinikka AlmaVet

Oli vuoden 2018 marraskuu ja olin varannut Hekalle ajan AlmaVetiin vanhoille lemmikeille räätälöityyn, kattavaan terveystarkastukseen. Heka oli tuolloin 10½-vuotias ja koko siihen astisen elämänsä se oli kantanut jalkovälissään kahta pientä kulkusta. Tarkastuksessa kävi ilmi, että toisessa noista kulkusista tuntui epäsymmetrinen muutos. Vaikka tuo muutos oli varsin pieni ja ennättänyt olla koirassa ehkä kuukauden tai korkeintaan kaksi, Hekalle suositeltiin kastraatiota. 

Silloin kävi toteen tämän omistajan, ei nyt ehkä pahin, mutta aika ikävä pelko. Minä kun myönnän olleeni ja olen ehkä vieläkin pienesti sitä koulukuntaa, jonka mielestä koiria ei steriloida tai kastroida muista kuin terveydellisistä syistä. Mikä tuuri, napsahti sitten omalle kohdalle. Nyt oli edessä nimenomaan pakottava, terveydellinen syy eikä asiaa pohdittu hetkeäkään leikataanko vai ei. Näin jälkikäteen olen miettinyt että mitkä asiat ovat aikoinaan vaikuttaneet siihen niin järkähtämättömään ja vahvaan näkemykseeni siitä, ettei koiria eikä varsinkaan omia koiriani kastroida tai steriloida muista, kuin terveydellisistä syistä? 

Veikkaan suurimmaksi syyksi sosiaalisen median ja eri keskustelupalstojen aiheuttamaa painetta kyseisestä asiasta, missä tämä kahtia jakautunut koulukunta näkyy todella vahvasti. Hirveästi pelotellaan ja varoitellaan mm.virtsanpidätysongelmilla, huonontuvalla turkinlaadulla, paino -ja jopa käytösongelmien pahentumisella. Unohtamatta varoituksia luonteen muuttumisesta, vieläpä siihen pahimpaan suuntaan. Ne koiranomistajien omakohtaiset ja ennen kaikkea positiiviset kokemukset tuppaavat valitettavasti jäämään niiden negatiivisten alle. Esim.virtsanpidätysongelman ilmetessä, ko.vaivaan on olemassa toimivia lääkehoitoja eivätkä ne sulje koiralta kilpailullisia tavoitteita jos kyseessä on harrastuskoira. Muutoinkin virtsankarkailua tavataan enemmän leikatuilla nartuilla. Uroksilla se on harvinaisempaa.

On kuitenkin olemassa näyttöä siitä, että tietynlaisilla luonteenpiirteillä/käytöksillä varustetuilla koirilla leikkaaminen voi vaikuttaa negatiivisemmin kuin positiivisemmin. Tästä on luennoinut lemmikkien käyttäytymistieteeseen perehtynyt eläinlääkäri Tuulia Appleby ja olen itsekin kyseiselle luennolle osallistunut. Mitä nämä piirteet sitten ovat, täältä löytyy mielestäni hyvä ja kattava blogiteksti aiheesta: Reaktiivinen koira ja kastraatio - uhka vai mahdollisuus? 

Vaikka ko.blogitekstissä pohditaan kastraatiota nimenomaan reaktiivisen koiran näkökulmasta, siellä on tuotu hyvin asiaa esiin muiltakin osin.

Riskejä siis on, sitä en kiellä ja ne on toki hyvä tiedostaa, kun kyse kuitenkin on peruuttamattomasta toimenpiteestä. Asiaa kannattaa tiedustella tarkemmin siltä itse eläinlääkäriltä kuin "kaikkitietävältä dr.facebookilta." Lisäksi ainahan on vaihtoehtona kokeilla sille urokselle kemiallista kastraatiota ennen lopullisen leikkauspäätöksen tekemistä, mutta siitä en ala tässä sen enempää puhumaan. En myöskään ala tässä tarkemmin eritellä kastrointiin johtavia syitä, siihen liittyviä hyötyjä riskejä noin yleisesti, asiasta löytyy googlettamalla faktapohjaista tietoa vaikka ja millä mitalla. Plus aina voi ja kannattaa kysyä asiasta mieluummin siltä omalta eläinlääkäriltä. Nimimerkillä itsensä paniikin partaalle saanut koiranomistaja, joka teki koiralleen diagnoosin googlen avulla. Tämän blogitekstin tarkoitus on kertoa pääasiassa omista kokemuksistani, jotka loppujen lopuksi osoittautuivat enemmän positiivisiksi kuin negatiivisiksi. 

Itselläni sitä harkitsemisen varaa ei kuitenkaan jäänyt, Heka oli pakko leikata tietoisella riskillä siitä että jo valmiiksi impulsiivisen koiran käytös voi mennä pahemmaksi. Arki impulsiivisen koiran kanssa on...no, sanotaanko nyt vaikka että haastavaa. Hekalla se näkyi mm.itsehillinnän puutteena, terävyytenä, se kiihtyi nollasta sataan sekunnissa ja tavoitteli käytännössä kaikkea mikä sen kanssa harrastaessa oli sille vahviste - vahvimpana ruoka sekä erilaiset esineet ja lelut. Vaikka aina sanonkin että Heka on kuin ihmisen mieli, tällä kaikella on myös kääntöpuoli ja se on nimenomaan tämä. Koira oli ikään kuin koko ajan jatkuvassa valmiustilassa.

Hekalla ei kuitenkaan esimerkiksi ollut koskaan ilmennyt niitä "tyypillisiä" uroskoiran käyttäymismalleja jotka luetellaan lähes kaikissa, ellei jopa jokaisessa, uroskoiran kastrointiin liittyvissä artikkeleissa minkä vuoksi olen kokenut sen olevan sille käytännössä turha toimenpide. Hekassa ei ole yhtään edes jalostusainestakaan. Nyt jopa tuppaa vähän naurattamaan tämä ajattelutapa, mikä minulla on kastraatiosta ja steriloinnista ollut. 

Jos olisin jo kauan aikaa sitten tiennyt, että kuinka paljon kastraatio auttaisi Hekaa muutenkin, tämä toimenpide olisi tehty sille jo huomattavasti paljon aikaisemmin. Heka leikattiin jo kahden viikon päästä muutoksen toteamisen jälkeen ja leikkauksen suoritti koirieni oma luottoeläinlääkäri, Suvi. Eniten koko operaatiossa pelotti paitsi sen jälkeen ilmenevä mahdollinen kipu mutta pidemmällä ajalla myös se, että tulisiko Hekasta arjessa entistäkin haastavampi kun se oli sitä jo valmiiksi muutenkin? Kun facebook menneellä viikolla sitten muistutti leikkauksesta olevan aikaa kaksi vuotta (mihin tämä aika oikein menee?!), uskallan sanoa sen ääneen myös isommin: Kastrointi oli Hekan elämässä se parhain asia, joka vei siltä sen jatkuvan valppaana olon ja se myös muutti koiran kireästä viulunkielestä chillailijaksi. Ja mitä tulee siihen kipuun, sellaista ei koskaan ollutkaan. Tai ainakaan Heka ei millään tavalla vaikuttanut kipeältä, jo seuraavana päivänä leikkauksesta se heitti sohvalla reteesti selälleen ketarat taivasta kohti. Itse leikkaushaava oli sen verran huomaamaton, että sitä oli mahdotonta tarkastaa päivittäin 10 vuorokauden ajan kun en minä sitä koskaan löytänyt. Eipä sillä, haava ei kiinnostanut koiraakaan tuon taivaallista, hyvä jos edes tiesi että sille on jotakin tehty.

Kastrointi antoi Hekalle myös toisen, erittäin positiivisen ja tervetulleen muutoksen. Sillä on koko elämänsä ajan olllut joko pienempiä tai vähän isompia ongelmia suolistonsa kanssa ja tämän vuoksi painoa lähti herkemmin suhteessa kuin sitä tuli. Kastraation ansiosta ruoka tarttuu ihan eri tavalla ja näin 12½-vuotiaana Heka on saavuttanut sen painonsa, mitä sille on tavoiteltu sen nuoruusvuosien aikana. Menihän siinä yli 10 vuotta. Paino on pysynyt kurissa ja Hekalla ei lihomisen vaaraa tule olemaan, vaikka se syö edelleen samoja määriä ruokaa kuin mitä ennen kastraatiota - jopa enemmän. Toki on niitäkin tapauksia, että ruokaa pitää vähentää ja liikuntaa lisätä tai antaa vaihtoehtoisesta kevyempää evästä mutta tämä(kin) on täysin koirakohtaista. 

Oikeastaan ainoa harmi koko "rulijanssissa" oli se poistettu kasvain, jonka patologi tutki ja totesi pahanlaatuiseksi. Hekan isoin ja tärkein etu oli kuitenkin se, että koska halusin koiran leikattavan niin nopeasti kuin mahdollista, kasvain oli vielä pieni eikä se näin ollen ennättänyt olla koirassa kovinkaan kauan. Se saatiin siis hyvin varhaisessa vaiheessa pois. Nyt kun kastraatiosta on kulunut aikaa jo 2 vuotta, Suvi piti aika epätodennäköisenä että se enää lähtisi tässä vaiheessa uusiutumaan. Nopeus oli todellakin valttia. Kaikista ennakko-olettamuksista, pelotteluista sun muista huolimatta operaatio meni todella hienosti maaliin kaiken osalta. 

Hekan kokonaisvaltainen elämänlaatu parani huomattavasti kastraation jälkeen. Suvihan steriloi Sykkeen aiemmin saman vuoden syksyllä ja olen myös ko.toimenpiteeseen enemmän kuin tyytyväinen. Sterilointiin johtaneet syyt ovatkin sitten ihan toinen tarinansa mutta sanotaanko nyt, että yksi syy siihen oli koiran jättäminen pois jalostuskäytöstä. Toivoisin, että tämä blogiteksti saisi erityisesti kastraatiota pohtivat miettimään asiaa enemmän positiivisessa, kuin negatiivisessa valossa. Ehkä se tuo myös uudenlaista perspektiiviä sellaisten ihmisten ajatusmaailmaan, joka on vieläkin yhtä järkähtämätön kuin mitä minulla itselläni se joskus oli. Enemmän kannustusta ja positiivisuutta kehiin kuin toistuvaa pelottelua ja negatiivisuutta.

Kuulumisten pikakelaus

Taisin edellisen kerran kirjoitella meidän kuulumisista tänne viime lokakuussa. Katsotaan, jos tästä saisi jonkinlaisen rutiinin tänne blogin puolelle, minusta on kiva päivitellä tätä elämää tänne vähän tarkemmin kuin vaikkapa instagramiin. Ennemmin kirjoitan tänne vähän pidemmältä aikaväliltä kuin tyyliin esim. yhdestä eläinlääkärikäynnistä erikseen. 

Viimeksi kerroin täällä kattavasti Hekan tilanteesta ja liian helpollahan sitä oltaisiin päästy, jos joku odottamaton notkahdus olisi jäänyt tapahtumatta. Kerkesin liian ajoissa iloita siitä, että nyt se minun tuntema Heka on saatu takaisin. Tai kyllä se saatiinkin, mutta sitten tapahtui täysin odottamaton käänne. Heka nimittäin oli kauppareissun aikana saanut selkäänsä melko ison kipukohtauksen jonka seurauksena koira oli "askarrellut" itsensä todella, voidaanko sanoa veriseen, kuntoon. Samalla perä alkoi uudelleen valuttamaan sitä räkämäistä eritettä. Paniikkiviestitin Suville ja sovittiin heti seuraavaksi päiväksi klinikalle kontrollikäynti. Hekan anaalirauhaset tarkistettiin ja eritettä sieltä ei tullut kuin vähäsen. Keskusteltiin hetki kipulääkityksestä ja syykin sille voimakkaalle kipukohtaukselle selvisi. Tämä idiootti omistaja tässä näin ei ollut osannut antaa kipulääkettä oikeaa määrää ja Heka oli saanut sitä näin ollen aivan liian vähän. Syytän kyllä edelleen sitä ihan berberistä kotoisin olevaa ruiskua, johon apteekkarikin totesi "no ei tämä kyllä mikään paras mahdollinen ole." Suvi sitten väänsi rautalangasta miten ko.ruiskulla kannattaa se lääke ko.hetkestä eteenpäin antaa. Kyllä siinä oikeasti jo tuli itkettyä sekä mietittyä, että näinkö tämä nyt päättyy sillä ikävimmällä mahdollisella tavalla.

Vain 2 vuorokautta oikeanlaisen annostuksen jälkeen, tilanne oli yllä olevan kuvan kaltainen. Kun lääkitys saatiin kohdilleen, Heka alkoi hiljalleen rentoutua ja peräkin lopetti vuotamisen kuin seinään eikä se ole enää vaivannut sen koommin. Hoitosuunnitelmaan lisättiin myös kolmen viikon ajan 2x laserointi klinikalla ja Heka saa sitä paitsi anaalirauhasiin, niin myös selkäänsä. Laser on käynnistänyt kehon oman paranemisprosessin ja Hekan selkä onkin suoristunut ihan silmissä. Selkäkipu vaikuttaa myös anaalirauhasiin ja jos koira ei kykene kunnolla ulostamaan, se aiheuttaa takapuoleen murhetta. Nyt kun selän tilanne on saatu huomattavan paljon paremmaksi, ei pebakaan enää vaivaa.

Mielenkiinnolla odotin tulevaa faskiakäsittelyä, missä molemmat koirat kävivät kuluvan viikon maanantaina. Olin aivan varma, että Tarjan hoidon jälkeen Hekan paraneminen ottaa hurjan harppauksen eteenpäin. Näin todella kävi. Takajalat tulivat pois rungon alta ryhdikkäisiin takakulmauksiin ja se selkä...on lähes vaikea uskoa, että vielä kaksi viikkoa sitten tilanne oli aivan toisenlainen kuin mitä se on nyt. Miten sitä voikaan ihminen olla iloinen koiransa suorasta selästä? Ja ylipäätään siitä, että vihdoin ja viimein Hekan on hyvä olla. Syke sen sijaan...neiti oli etuosastaan aika kireä, mutta sen siitä saa kun törmäilee sohvaan sekä pakastimen oveen. Yllättävän hyvin tyyppi kuitenkin saatiin availtua, Tarjan mukaan Syke on kropaltaan kuin sekoitus Bull Mentulaa ja Jutta Gustafsbergiä. Aika osuvasti kuvailtu etten sanoisi.

Kiireinen viikko huipentui Pop Dog ry:n koiratanssiskaboihin, minne olin ilmonnut Sykkeen fs:n alokasluokkaan. Hyvähän se on edes kerran vuodessa käydä tanssimassa. Päästiin vihdoin ja viimein korkkaamaan meidän Billie Eilish-koreografia ja olin valinnut siihen liikkeet helpoimmasta päästä, jotta Sykkeelle ei jäisi kokemuksesta ns.paha maku suuhun. Tosin se nyt ei tunnu muistelevan pahalla yhtään mitään.

Tuomarit eivät olleet ihan yhtä vakuuttuneita meidän tekemisestä. Itse olen kuitenkin punaiseen pikkusinttiin todella tyytyväinen, ohjelma oli sen tasoinen ja sen osaamiskapasiteetille riittävän hyvä. Ylipäätään pidän isona etuoikeutena sitä, että edes pääsen sinne kehään parhaan punaisen kanssa. Ennen sitä piti ko.asiaa itsestään selvyytenä, kummasti tämä(kin) asia on muuttunut päinvastaiseksi.  Nyt on hyvä jäädä pienelle tuumailutauolle ja pohtia tanssikuvioita lisää sitten ensi vuoden puolella.

Agilitytreenit lainakoira Violan kanssa jatkuvat ja nyt alkaa todella näyttämään siltä, että mölliratojen korkkaus voisi olla hyvinkin realistinen tavoite ensi keväänä. Jos maailmalla jylläävä tilanne sellaiset sallii. Palailen Violaan ja treeneihin hieman tuonnempana tarkemmin, tämän blogitekstin päätän tältä erää tähän.

Heka = se järjetön rakkaus

Yhteistyössä: Eläinklinikka AlmaVet

Te ketkä seuraatte aktiivisesti meidän ig -ja facebooktilejä, olette jo varmasti tämän blogikirjoituksen julki tulemisen aikana tietoisia Hekan tilanteesta. Haluan kuitenkin raottaa tätä kaikkea pintaa syvemmältä myös täällä blogin puolella. Toivon tämän tekstin toimivan jonkinlaisena "opettavana" asiana sen suhteen, että mikäli oman koiran käytös muuttuu totutusta ihan erilaiseksi, pitäisi omistajan sisäisten hälytyskellojen soida ja kilkutella eläinlääkärin suuntaan...

Hekalla ilmeni jo elokuun alussa kummallista, ihottuman kaltaista muutosta oikeassa nivustaipeessa ja sisäreidessä. Lisäksi Hekan takapuoli oli satunnaisesti vuotanut vihreää eritettä ja sillä ilmeni myös satunnaista mahan raapimista. Suvi vietti tuolloin enemmän kuin ansaittua kesälomaa ja silloin kun meidän luottoeläinlääkäri ei ole syystä tai toisesta paikalla, AlmaVetin eläinlääkäreistä Hekaa hoitaa pääasiassa Viivi. Hänelle olisin jo pelkästään sen ihomuutoksen vuoksi varannut ajan. Viivi tarkisti ensimmäiseksi Hekan anaalirauhaset eikä niissä ollut mitään huomautettavaa. Epäilimme molemmat lopulta syyksi Hekan saamaa, maustamatonta jogurttia mihin olin jo tovin sekoittanut nivelille tarkoitettua lisäravinnetta. Äitini nimittäin tiesi kertoa, että maitotuotteet lisäävät joillakin ihmisillä (erityisesti lapsilla) limaneritystä ja ihan yhtä hyvin ne voivat aiheuttaa samankaltaisia ongelmia myös koirille. Viivi otti myös Hekan ihosta, toisesta takajalasta ja korvan läheisyydestä bakteeriviljelyn, jonka tulokset olivat kaikki puhtaita. Heka sai siihen satunnaiseen raapimiseen kortisonisuihketta, mutta näin jälkikäteen ajateltuna ja asioiden selvittyä, en enää ihmettele miksi se suihke ei vienyt kutinaa pois...

Hekalla kuitenkin oli koko syyskuun ajan ja puolet lokakuusta parempi ajanjakso. Takapuolen vihreä vuoto loppui samantien, kun jätin sen jogurtin pois ruokavaliosta. Kunnes lokakuun loppupuolella vuoto teki comebackin, samaten se kummallinen kutina ja Heka muuttui myös vetäytyväksi. Lisäksi koira alkoi köhimään ja sen nielua selvästi ärsytti jokin. Hekallahan nielun toimintaan on aiemmin vaikuttaneet kiristyneet lihaskalvot ja kun niitä on hoidettu faskiamanipulaation keinoin, köhiminen on jäänyt pois. Nyt se kuitenkin palasi, pahempana. Tiesin heti, että nyt se ei selity millään kiristyneillä lihaskalvoilla. Periaatteistani poiketen laitoin huolestuneen päivityksen omalle facebook-seinälleni jonka Suvi huomasi ja hän päätti, että nyt koko koira on syytä tarkistaa. Hekan selästä oli tarkoitus ottaa välikuvat viimeistään ensi kuussa, niitä aikaistettiin koska se piti anaalirauhasten tarkistusta/mahdollista huuhtelua varten rauhoittaa ja selkäkuvien ottaminen vaatisi myös rauhoituksen. 

Suvi räpsi kuvat Hekan selästä sekä myös lonkista, kyynäristä, olkavarsista ja kaularangasta. Hekahan oli kesällä satunnaisesti mökillä ollessamme ulahdellut ja siksi halusin myös etuosan kuvattavan. Kuvista myös näkyi, että sydän ja keuhkot olivat ennallaan.

Hekan olkavarret

Hekan kyynärät

Hekan lonkat

Hekan kaularanka

Hekan selkä

Kuten näkyy, lähes 13-vuotiaaksi Hekan olkavarret, kyynärät, lonkat ja kaularanka ovat priimaa. Selkä myös 95% todella hyvässä kunnossa. Spondyloosi sen sijaan...pahemmaksi mennyt.

Ja entäpä ne anaalirauhaset. Suvilla oli epäilys, että kyse on todennäköisesti biofilmistä (lievä tulehdus) ja oikeaanhan se osui. Anaalit lykkäsi huuhtelun aikana vihreää, räkämäistä eritettä. Syy jää aika todennäköisesti mysteeriksi. Ruokavaliosta tämä ei kuitenkaan johtunut. Sellaisen aiheuttamat ongelmat on ihan erilaisia, ainakin Hekan kohdalla. Suvi määräsi Hekalle viikon mittaisen antibioottikuurin tuohon anaalirauhasongelmaan ja lisäksi paikallishoitona laseria. Koira oli jo alle tunnin päästä rauhoituksen jälkeen ihan tolpillaan, ihan kuin se ei olisi missään unten mailla koskaan edes ollut. Jo saman päivän iltana Heka alkoi jälleen olla oma itsensä. Anaalirauhasethan ovat koirassa kuin viemäri ja hyvin usein ongelmat peräpäässä heijastuvat myös nieluun. Siitä johtuivat myös Hekan mystiset köhimiset.

Koska Heka oireili spondyloosiaan vain harvoin, vielä tuossa vaiheessa jatkuvammalle kipulääkitykselle ei katsottu olevan tarvetta. Niin, huomasitte varmasti sanavalinnan tuossa lauseessa, nimittäin tämän viikon tiistaina tapahtui notkahdus huonompaan. Tiistai-illan kauppareissun aikana Heka oli purrut nivusensa ihan järkyttävään kuntoon. Paniikkiviestitin Suville, että nyt tämä koira on seonnut lopullisesti eikä sitä saada ikinä kuntoon. Koska Heka oli tuolloin vielä antibioottikuurilla, epäilykset kohdistuivat spondyloosin aiheuttamaan selkäkipuun, sillä edellisenä päivänä molemmat koirat vetivät äitini luona kirjaimellisesti sokkaa irti. Koska Hekan olo helpotti lähes samantien 20 minuuttia Tramadolin jälkeen, se vahvisti puremisen olleen reaktio kipuun. Pidimme Suvin kanssa puhelinpalaverin tämän viikon keskiviikkoaamuna ja näin ollen Hekalle päädyttiin aloittamaan toistaiseksi jatkuva kipulääkitys. Itse tietysti ilmaisin huoleni siitä, että voiko mahdollinen lääkitys huonontaa Hekan suoliston kuntoa mutta Suvi piti sitä aika epätodennäköisenä. Hän tuntee Hekan historian ja taustat, joten Suvi päätyi valitsemaan Hekalle parhaaksi katsomansa kipulääkkeen.

Mikä on tilanne nyt? Lääkitystä on takana muutama päivä ja Heka on jo jättänyt nivusensa rauhaan eikä se enää pyri juurikaan raapimaan mahaansa. Selkälinja on tasainen ja Heka liikkuu lenkeillä suorassa. Aiemminhan se pyrki väistämään hihnaa toiselta puolelta. AlmaVetin laserterapiasta on ollut todella merkittävä hyöty ja kuten kuvasta näkyy, Heka heitti tällä viikolla sen aikana reteesti makuuasentoon. Hieman yli viikon päästä selkää tukihoidetaan faskiakäsittelyssä, myös Syke pääsee hoidettavaksi samalla reissulla. Lisäksi olen varannut Hekalle kaksi uintia lämminvesialtaalle. Että onhan tässä ollut kaikenlaista taas kerrakseen, mutta en usko että tilanne olisi näin hyvä ilman kipulääkitystä. Kahden viikon päästä otetaan vielä verikokeet, niitä ei otettu nyt kun tiedettiin mistä syytä oireiden aiheuttajille lähdettiin etsimään.

Vihdoin ja viimein...minulla on jälleen se minun tuntema Heka, joka nukkuu sohvan toisessa kulmassa. Se ei ole vetäytynyt enää omiin oloihinsa kuin yöunille mentäessä. Perästä ei ole vuotanut yhtään mitään, koira ei enää myöskään haiskahda eikä nielukaan vaivaa sitä. Niin, Hekahan myös siis haisi sellaiselle ummehtuneelle. Ihan kuin se olisi ikään kuin mädäntynyt sisältä päin. Rakkaat seuraajat, jos jokin intuitiossanne sanoo ettei rakkaalla lemmikillänne, tärkeällä perheenjäsenellä ole kaikki kunnossa, viekää heidät eläinlääkärin tutkittavaksi. Mieluummin sitten vaikka turha käynti kuin ei ollenkaan. Vanhatkin koirat ansaitsevat saada hyvää hoitoa niin kauan, kun elämä on elämisen arvoista. Heka on myös loistava esimerkki siitä, että vanhemmankin koiran rauhoittaminen on täysin turvallista. Se vain vaatii vähän erikoisjärjestelyitä -ja pohdintaa mutta kun asialla on mitä loistavin eläinlääkäri (kuten Hekalla), kaikki kyllä tehdään niin hyvin kuin pystytään.

Allekirjoittaneella oli (taas kerran) Hekan tutkimusten aikaan sellainen olo, että taju lähtee ja jalat alta siinä tajun mukana. Mutta sitten kun sinne klinikalle menee ja henkilökunta suorastaan pyörii siellä lattialla sinulle rakkaimman olennon kanssa...se huoli ja ahdistus haihtuu lähestulkoon samantien. Suvi jos joku osaa toimia Hekan kanssa. On helpompaa lähteä etsimään oireille syitä, kun yhteistyö eläinlääkärin kanssa toimii kuin ajatus. 

Olen puolet elämästäni velkaa AlmaVetille ja erityisesti Suville. ISOT kiitokset koko team AlmaVet Hekan hoidosta ja meidän tukemisesta muutenkin! Olette meille kultaakin kalliimpia!