We'll help eachother stand tall - with teamwork

Uskomatonta miten nopeasti puoli vuotta loppujen lopuksi kuluukin. Tuntuu kuin oltaisiin vasta eilen istuttu yhdessä miettien tavoitteita tulevalle harjoitusjaksolle. Nyt se puoli vuotta on treenattu sekä tehty töitä niiden tavoitteiden eteen. Ihan meinaa tippa tulla linssiin kun mietin, kuinka huikeaa on ollut saada kouluttaa JATilla näinkin motivoitunutta ryhmää. Minulla oli tuon puolen vuoden ajan koulutettavani tavoitteellinen kilpailemaan aikovien/jo kilpailevien ryhmä, jossa oli jakson alussa viisi 1.luokkalaista, yksi 3.luokkalainen mutta jakson aikana yksi 1.luokkalainenkin nousi kuin rytinällä 3.luokkaan. Se taisi olla yksi jakson aikana ylittyneistä tavoitteista, joten olen koko ryhmään kokonaisuutena enemmän kuin tyytyväinen. Hieman alussa jännitti miten onnistuisin luotsaamaan ryhmässäni ollutta 3.luokkalaista (onhan minulla sieltä vasta vuoden verran treeni/kisakokemusta), mutta nyt voin sanoa jännittäneeni ihan turhaan. 

Treenit suunnittelin siten, että jokainen hyötyisi niistä omalla osa-alueellaan missä oli kehitettävää. Toivoin etteivät treenini olisi olleet pettymyksiä, mutta kaikkien mukaan tämä on ollut oikein antoisa puolen vuoden jakso. ISOT kiitokset kuuluvat koutsittavilleni Marille & Hipulle, Leenalle & Igorille, Päivikille & Pilkkeelle, Sarille & Jakelle sekä Tuulalle & Dixielle/Tialle! Tähän on hyvä päättää toistaiseksi oma koulutuspestini JATilla, uudet kuviot sekä treenit kutsuvat meitä Hekan kanssa ja keskitän tulevan syksyn/ensi kevään itseni kehittämiseen. Nyt on kuulkaa itku herkässä kun mietin tätä kaikkea. 

Nollamässyä a'la Mari & Päivikki. Meillä oli koko jakson ajan tapana tuoda jotakin mässyndeerosta treeneihin, jos joku oli onnistunut kisoissa tai näyttelyissä.  Eilen juhlittiin Päivikin & Pilkkeen tuplanollaa sekä Marin & Hipun nousua 3.luokkaan.

Eilen olin lisäksi JATin junnuleirillä kouluttamassa koiratanssia. Kävimme edellisellä viikolla muiden leirille tulevien kouluttajien sekä junnuvastaavan kanssa sähköpostien vaihtoa siitä, että leirille voisi keksiä jotain ns. "helleohjelmaa" etteivät koirat ihan hyydy. Tarjouduin Hekan kanssa esittämään koirafrisbeetä ja ihan aluksi istuimme leiriläisten kanssa alas jossa kerroin koirafrisbeestä noin yleisesti sekä tietysti siihen liittyvistä turvallisuusasioista. Itse esitys...no, näinkin vähän harjoittelevalle se meni ihan kohtuullisesti. Olen itse niin noviisi tässä lajissa kuin olla ja voi ja Hekalla tuntuu toisinaan menevän vähän yli kun en itse ole kartalla. Tarkoitus olikin lähinnä näyttää heittoja ilman mitään suurempia kikkailuja. Tiedän nyt, mitä alan seuraavaksi harjoitella. Koiratanssikoulutuksen aikana esitin leiriläisille meidän uuden HTM-ohjelman, mutta en mitenkään suunnitellusti. Miksi? Siksi, että kisat on ylihuomenna enkä aio yhtään ketjuttaa Hekalle minkäänlaisia positioita tai niiden vaihdoksia. Itselläni meinasi toisinaan pää lähinnä pyöriä kun mietin että minne seuraavaksi, mutta hienosti Heka niitä korjaili. Ylipäätään Heka oli hyvässä vireessä ja se päästi lopussa vain YHDEN haukahduksen. Freestylea en näyttänyt, sillä lähes poikkeuksetta jokainen tiesi millaista se on, joten keskityin kouluttamaan erilaisia HTM-positioita ja temppuja Hekan toimessa demokoirana. Koiratanssistakin pidin samanlaisen, pienen infopläjäyksen kuin koirafrisbeestä.

Leirillä tuli pieni aikataulu-ongelma, kun ruokailuun oli aikaa reilut puoli tuntia ja leiriläisten koirat olivat suurinpiirtein ihan piipussa. Mietin että mitä me tähän keksittäisiin, mutta sitten keksin jakaa heille pieniä vinkkivitosia agilityn suhteen joita sitten näytin Hekan kanssa. Aikaa kuitenkin oli reilusti, joten kysyin haluaisiko joku käydä kokeilemassa Hekan kanssa tuollaista viiden esteen pikkurataa, johon kuului putki, rengas ja 3 aitaa. Kun yksi rohkaistui kokeilemaan, rohkaistui toinenkin, kolmaskin, neljäskin ja loppujen lopuksi kaikki yhdeksän leiriläistä viillettivät Hekan kanssa tuon pikkuradan läpi. Jokainen sai tuntea miltä tuntuu ohjata nopeaa, irtoavaa ja esteitä hyvin lukittavaa koiraa ja Hekahan nautti. Se nautti koko sielunsa pohjasta ja lapset tykkäsivät kovasti. Uskomattoman tästä asiasta tekee se (minkä olen täälläkin maininnut) että Heka pelkää lapsia ja mistään pelosta ei näy merkkiäkään. Lapset vielä rapsuttelivat sitä ja pääsivät heittämään sille päivän lopuksi palloa. Heka oli ihan onnessaan ja niin olin minäkin. On vaan todettava, että koiraperheiden lapset ovat niin parhaita ja Hekalle tekee niin hyvää saada juuri näin positiivisia kokemuksia.

Semmoista tänne ja tosiaan. Ylihuomenna on sitten ne koiratanssikisat ja on vähän kahden vaiheilla olevat ajatukset. Toisaalta on aivan ihanaa päästä pitkästä aikaa kisakehään, mutta toisaalta tekisi mieli vaan jäädä kotiin ja unohtaa moiset karkelot. Anyway, olen päättänyt mennä ja menee miten menee. Musiikit lähetin eilen järjestäjälle (puoli tuntia ennen määrättyä aikaa kröhöm), koska en ymmärrä minkä takia oli niin vaikeaa avata tuo editointiohjelma ja muokata ne. Ohjelma ei ole rikki tms, minä olen vaan niin saamaton. HTM:ssä on uusi ohjelma ja vasta lauantaina tehdään se niinkuin on tarkoituskin. Freestyleen mietin musiikkia pitkään, mutta päädyin palauttamaan naftaliinista yhden vanhan ohjelman jota hieman muutin sisällöltään. Miten? Se selviää sitten kisaraportaasissa. Kokeilen nyt meidän osalta uudenlaista tapaa kisata ja katson miltä se vaikuttaa. Joko se on täysi floppi tai hyvä onnistuminen. Toivottavasti jälkimmäinen. Kunhan nyt mennään nauttimaan ja näkemään koiratanssikavereita.

"Sä oot messis vaikka helteisellä säällä"

Olisi ehkä aiheellistakin päivittää tätä blogia sillä kaikenlaista on tehty, mutta helle on ilmeisesti pehmittänyt omia aivoja sen verran, etten meinaa saada selkeää ja omaa silmääni miellyttävää tekstiä aikaiseksi. Yritän parhaani.

Frisbee. Sillä rintamalla ollaan oltu aktiivisina. Olen ottanut työstettäväksi projektin, joka kantaa nimeä flip. Koira ikäänkuin tekee siinä sellaisen pyörähdyksen ympäri samalla, kun se nappaa kiekon suuhunsa. Tästähän on ulkomailla olemassa niitä aivan kreisejä versioita volteista sun muista, mutta me ei todellakaan sellaiseen aiota pyrkiä.


Siinä näkyy meidän kyhäelmä ja tuollaiseksi se saa minun puolesta jäädä. Katsoin youtubesta videoita oikeanlaisesta ranneliikkeestä, jolloin kiekon saa heitettyä tässä tempussa koiralle oikein. Ihan uskomatonta, että tämän(kään) tempun kanssa ei kulutettu edes kahta minuuttia kun Heka jo ikäänkuin tiesi mitä on tarkoitus tehdä. Muuten ollaan treenattu ihan vaan pelkkiä koppeja sekä pituusheittoja ja alan itsekkin yhä paremmin hahmottamaan omaa heittotekniikkaani.

Ollaan me toki muutakin tehty. Nimittäin agilitya. Tiistaina meillä piti olla treenitreffit Elinan ja Nellin kanssa, mutta ne peruuntuivat. Koska olimme Hekan kanssa hallille raahautuneet, käytettiin tilaisuus tietenkin hyödyksi ja tehtiin n. puolen tunnin mittaiset aksaoheiset. Pientä tekniikan hiomista, mm. saksalaista oikeaan suuntaan ja niistoa oikealle käännettynä. Kontaktejakin muistuteltiin. A:n juoksukontakti oli todella sievä, samaten puomin 2on 2off. Mutta keinu...meillä on nyt oikeasti keinuongelma. Heka on nyt mitä ilmeisemmin siirtänyt puomilla kokeilemansa "jos juoksen tästä vaan läpi kuin A:lla?" keinulle. Sehän teki tuota samaa puomilla jonkin aikaa, mutta siitä päästiin eroon ahkeralla muistuttelutreenillä. Nyt se sama "ongelma" tuntuu siirtyneen keinulle. Hekan keinu on ollut viime aikoina niin hilkulla muuttua lentokeinuksi - keinun pää ei ehtii juuri ja juuri osua maahan kun kaveri jo juoksee sieltä pois. Olenkin nyt siirtynyt takaisin vaiheeseen, että keinullakin pysähdytään tästä lähtien AINA treeneissä.

Torstaina pääsinkin testaamaan tätä kaikkea ihan kisatilanteessa keski-suomen kennelkerhon järjestämissä möllikisoissa. Olin itse tuomaroimassa mölliluokan, jonka radan itseasiassa "koeajoin" Hekan kanssa ennen kisaa. Heka sai rallattaa sydämensä kyllyydestä ja irroitella. Ja hienosti se irrottelikin. Puomin kontakti oli superhyvä, samoin koko rata alusta loppuun irtoamisten, ohjaustekniikoiden ja vireenkin puolesta. Pieni valkoinen kiituri oli oikein pätevä, kunnes sitten kisaradalla ne höröttimet pään päällä katosivat johonkin. Puomin kontakti oli kylläkin jälleen erinomainen, mutta se keinu. Siitä tuli lentokeinu, mitä pelkäsinkin. Asiaa korjattiin...ja korjattiin...ja korjattiin, kunnes lopulta Hekan päässä näytti palaset loksahtavan ihan oikeille paikoille. Muu rata oli jälleen enemmän tai vähemmän sähellystä, pakkovalssi ei ottanut onnistuakseen mutta ihan kivasti Heka kuitenkin irtosi eikä jäänyt mihinkään pyörimään kysyvän näköisesti. Ensimmäisellä kierroksella Heka lankesi "ansakohtaan", puomin alla olevaan putkeen kun en muistanut kääntää sitä tarpeeksi. Toisella kierroksella muistin ja eipä voi yksi ihminen olla tuollaisesta erottelusta näin onnellinen.


Tänään olikin sitten taas tosi kyseessä, kun vietettiin päivä Varkauden agikisoissa Leenan/Nemon, Marin/Hipun, Virpin/Mopon, Päivikin/Pilkkeen sekä Milman ja Pirtan kanssa. Ratoja 3.luokille oli tarjolla 3 kpl, mutta olin ilmoittanut Hekan niistä kahdelle. Tuttuun tapaani. C ja B-radan tuomaroi Petteri Kerminen, joka on meille tuttu viime kesältä ja hänestä tuli jo silloin yksi minun suosikkituomareista. C-rata oli agilityrata, joka oli ensimmäisenä. Lisään ratapiirrokset tänne, jahka Petteri ensin saa ne nettiin. Muuta en tuosta C-radasta sano, kuin että paljon oli jälleen sellaista koiran haltuunottoa ja meidän ratahan kosahti jo 3.aidan jälkeen kun Heka päätti singota piiiiitkän matkan päässä olevalle renkaalle keinun sijasta. Ensin se ihmetytti, mutta ei enää jälkikäteen koska tuossa kohdassa oli juurikin mahdollista omalla rintamasuunnalla työntää koira suoraan kohti rengasta jos oma kroppa oli vähääkään väärään suuntaan. Ja tähänhän minä sitten lankesin. Keinu oli jälleen hilkulla, mutta en tiedä menikö se lentokeinusta vai ei. Samaten A:n juoksukontakti oli siinä ja siinä ja ainoa kontakti johon olen tyytyväinen, oli puomi. Lisäksi tällä radalla oli vaikea kohta keppien jälkeen. Kaksi aitaa sivuttain vierekkäin, joista ensimmäinen kierrettiin takaa, toinen edestä ja siitä niiden välistä matka jatkui suoraan A:lle. Onnistuin vedättämään Hekaa kepeillä, jolloin pääsin ohjaamaan sen sujuvasti takaakierrolle (takaakiertopersjättö) ja siitä sujuvasti niistolla kohti A:ta. Vaikea kohta radalla, missä moni koira hyllytti tai tiputti riman mutta me onnistuttiin.


EDIT//Ratapiirrokset on lisätty, klikkaa ne suuremmiksi jos haluat nähdä tarkemmin. Vasemmalla hyppyrata ja oikealla agirata.

B-rata oli hyppäri joten ei tarvinnut kantaa huolta kontakteista. Tämä rata oli profiililtaan hieman iisimpi kuin tuo agirata. Heti alussa itselleni kehittyi joku ihmeellinen aivopieru, kun unohdin 3.aidan jälkeen tehdä valssin ja siitä sitten äkkiä takaaleikkaus muurille sekä kääntö kepeille. Onnistui kuitenkin ja Heka pelasti tilanteen hyvin. Kiire tuli myös 9.putken jälkeen, johon suunnittelin tekeväni persjätön, mutta takaaleikkaukseksi se sitten vaihtui lennosta. Ja arvatkaapa oliko jännät housuissa, kun se seuraava este oli okseri! Harvoin kukaan tekee takaaleikkausta okserilla ja olin varma, että Heka hyppää tästä johtuen 11.aidan väärin (joka mentiin siis takaakiertona), mutta pirulainen sehän irtosi takaakierrolle ihan älyttömän hyvin ja kaukaa! Hieman jäi kyseenalaiseksi 13.aita, josta saatiin 5 ja lisäksi ihan loppusuoralta tuli kielto pussilta. Rata oli kuitenkin PALJON parempi kuin tuo aikaisempi agirata eikä tuo kymppi jäänyt mieltä sen kummemmin kaivelemaan. Ylipäätään olen iloinen siitä, että varsinkin nämä hyppyradat ovat alkaneet tuon raketin kanssa sujumaan paremmin kuin agiradat. Asia oli ennen päinvastoin.

Hyppärillä ihanneaika oli 42 s ja Hekalle tuli sieltä ajaksi tuon kympin sähläyksen seurauksena ajaksi 41,25 s (-0,75) eli meidän kisauran tähän asti ehdottomasti huonoin tulos, MUTTA...ilman tuota kymppiä Heka olisi kiilannut radalla selkeään voittoon ajalla 31,75 s! Voittajan aika oli 34,27. Ihan uskomatonta. Se on minun hieno Heka joka tekee aina parhaansa, säässä kuin säässä. Päivä oli pitkä ja kuuma, mutta Leenan näyttelyteltta pelasti meidät kaikki pahimmalta paahteelta ja kaikinpuolin oli oikein onnistunut ja mukava kisareissu. Siinä autoa pakatessa eräs kanssakisaaja tuli juttelemaan ja kyselemään tarkemmin, kenen koulutetttavana me oikein ollaan sekä kehumaan Hekan takaakiertoja, irtoamista ja sen osaamista ylipäätään agilitykoirana. Nämä lämmittää mieltä ja sydäntä aina, vaikka olenkin huono ottamaan kehuja vastaan. Meidän tekeminen on tänä päivänä ihan oikeaa agilitya ja minä nautin tästä nykyään ihan eri tavalla. Ei enää nollien metsästystä pakkoasenteella, vaan hyvällä fiiliksellä ja nauttien koiran kanssa yhdessä tekemisestä. Minulla on kuitenkin aivan ihana ja mitä parhain harrastuskaveri, Tänään se välittyi myös katsojille, tuomarille ja muille kisaajille.

Ensi viikko todennäköisesti taas taukoillaan aksasta (jotain pientä saatetaan ehkä tehdä), mutta pitäisi keskittää aika ja energia ensi lauantain koiratanssikisoihin. En ole vieläkään tietoinen millaisen freestyleohjelman teen, htm:än musiikki on edelleen editoimatta että hyvinhän tässä menee. Mutta menköön.

"Koirafrisbee on laji joka varmasti rikkoo koiran"

No kun kerrankin on aikaa ja intoa tästä asiasta kirjoitella, niin tehdäänpä se nyt samantien. Otsikossa näkyvän lauseen on varmasti suurin osa Suomen koirafrisbeeharrastajista - ellei jopa jokainen saanut joskus kuulla tai vähintään lukea siitä jostakin. "Voihan frisbeeviidakko"-bloggaus on tällä hetkellä meidän blogin eniten luetuinta tekstiä.


Kuinkakohan monella on nimenomaan tuo käsitys koirafrisbeestä kuin ylläolevassa videossa jonka tähän linkitin? Koirat tekevät korkeita hyppyjä ja jopa voltteja ilmassa. Ulkomailla koirafrisbee on aika järkyttävää katseltavaa (niin hienolta kuin se voikin näyttää), mutta Suomen koirafrisbeeharrastajien yleinen linjaus tähän lajiin on ihailtavan turvallisuuspainotteista. Vaikka itse olen harrastanut koirafrisbeetä vasta 2 kuukautta, olen noiden kahden kuukauden aikana huomannut niin ison eron ulkomaalaisten ja suomalaisten välillä. Suomalaiset kiinnittävät ihan eri tavalla huomiota koirien turvallisuuteen, käytetään järkeä ja hypyt pidetään maltillisina. Koiria huolletaan hieronnan, fysioterapian sekä osteopatian avulla ja koirien hyppytekniikkaan kiinnitetään huomiota. Tekniikka ensin kuntoon ja vauhti mukaan vasta sitten. Lisäksi heitoissa kannattaisi pyrkiä enemmän pituuteen kuin korkeuteen. Minä en esimerkiksi aio koskaan opettaa Hekalle videolla näkyviä voltteja, vaan keskityn enemmän turvallisiin hyppyihin ja kopitteluun sekä temppuihin, joita Heka on oppinut koiratanssiharrastuksen kautta. Ohjaajan osalta oikenlainen heittotekniikka on erityisen tärkeää, niin hyppyjen kuin koiran hampaidenkin osalta. Kyllä, sen kiekon voi oikeasti heittää väärin jolloin koira voi tulla huonosti esim. hypyltä alas. Myös alustalla, millä koirafrisbeetä harjoittelee, on merkitystä. Alusta ei saa olla liian pehmeä (jolloin koiran kroppa ei ota sitä oikealla tavalla vastaan), mutta se ei myöskään saa olla liian kova etteivät koiran nivelet rasitu. Paras alusta on nurmi, sillä se on luonnostaan sopivan pehmeä ja antaa tarpeeksi pitoa. Hiekkakentätkin periaatteessa sopivat koirafrisbeen harjoitteluun, mutta ko.alustalla treenatessa koiran suuhun ajautuu paljon hiekkaa, mihin liittyy tämä turvallisuus koskien koirien purukalustoa.

Kiekoista. Kiekkoja on erilaisia ja uskokaa tai älkää, niilläkin on merkitystä turvallisuudessa. Meidän ensimmäinen kiekko oli semmoinen pieni frisbeegolf-kiekko, jota käytin tasan sen kolme kertaa. Miksi? Siksi, että frisbeegolf-kiekot eivät sovi koirafrisbeen harjoitteluun. Niiden vaikutuksesta koirien hampaisiin ei ole tietoa. Jokainen valitsee juuri omalle koiralleen sopivat kiekot ja niiden sopivien etsimiseen voi sekä kannattaa kuluttaa ihan perusteellisesti aikaa. Kiekkoja on eri kokoisia, on koiria joilla on pehmeä tai kova suu joka vaikuttaa paljon oikeanlaisen kiekon valitsemiseen. Jos koiralla on kova suu (saa helposti esim. tennispallon rikki), sille sopii ominaisuuksiltaan kovempi/kestävämpi kiekko. Kun taas koirat jotka käsittelevät lelujaan hennommin, niille sopii ominaisuuksiltaan pehmeämpi kiekko. Heka taitaa olla näiden kahden ominaisuuden välimaastossa. Joitakin lelujaan se käsittelee todella hienosti, mutta osan se on onnistunut rikkomaan muutaman käyttökerran jälkeen. Käytin ensimmäisen koirakiekon miettimiseen melkoisen paljon aikaa, kyselin kokeneempien harrastajien mielipiteitä asiaan ja päädyin valitsemaan Hekan ensimmäiseksi kiekoksi tämän.

Kuvat - Powergrip & Virpi Cato

SofFlite on ominaisuuksiltaan pehmeää ja taipuisaa materiaalia. Se soveltuukin koirille joilla on pehmeä suu ja jotka vasta totuttelevat kiekkoihin. Koska en voinut olla täysin varma vierastaisko Heka kiekkoja ja halusin aloittaa mahdollisimman helposti ja tehdä tästä koiralle turvallista, valitsin ko.kiekon joita meillä on 2 kpl. En ole kertaakaan katunut valintaani ja varovaisuutta tämän lajin suhteen. Kiekkoihin tulee ajan saatossa ja käytössä kulumia, kielekkeitä ja halkeamia. Tästä syystä koirafrisbeeharrastajan "välineistöön" kuuluu myös hiomapaperi jolla kiekkoja huolletaan säännöllisesti, jotta nuo edellämainitut halkeamat sun muut eivät tee haavaumia koiran kieleen tai vahingoita sen hampaita. Itse vielä kaiken lisäksi pesen nuo kiekot oikeastaan joka toisen käyttökerran jälkeen.

Vasta nyt aloin pohtia meille uusia kiekkoja, sillä Heka on täysin syttynyt lajille ja olen huomannut ettei kaveri ole ihan sieltä pehmeäsuisten koirien päästä. Tämänkin kiekon hankinnassa käytin apuna konkariharrastajia, kyselin heiltä neuvoja ja päädyin loppujen lopuksi tähän kiekkoon.

Kuva - Powergrip

Jawz Hyperflex on kiekko, joka on ominaisuuksiltaan joustava ja kestävyydeltään 80% verrattuna normaaliin Jawz-kiekkoon. Ei kovimmasta päästä, mutta ei myöskään sieltä pehmeimmästä - pikemminkin siltä väliltä. Tilasin näin alkuun vain yhden kiekon kokeiltavaksi ja mikäli tuo osoittautuu hyväksi, tilaan sitten lisää yhdessä Keski-Suomen frisbeeharrastajien kimppatilauksessa. Halkaisijaltaan tuo hyperflex on samaa kokoluokkaa kuin SofFlite, 22 cm.

Tulikohan tässä asiaa enemmän kuin laki sallisi. Toisaalta mitäpä sen on väliä, näistä turvallisuusasioista ei voi koskaan olla liikaa tekstiä. Missään. Silloin kun aloin itse harkita koirafrisbeetä, mietin pitkään voisiko tämä laji ylipäätään sopia Hekalle. Eniten pohdin juurikin tuota lajin vaativuutta, sillä se on fyysisesti koiralle vaativa. Kuitenkin, Hekalla on aina ollut villakoiraksi melkoisen hyvä lihaskunto. Mujusen Salmekin sanoi, että hän ei ole eläessään tavannut villakoiraa jolla olisi noin hyvä lihaskunto ja varsinkin syvien lihasten hallinta.

Kuva- Salme Mujunen

Lisäksi minulle harrastuskoiran säännöllinen huoltaminen on enemmän kuin sydämen asia. Hekaa huolletaan hieronnalla ja kraniosakraaliterapialla. Sen kanssa suurin osa lenkeistä tehdään vapaana, kiivetään ylämäkiä ja käydään uimassa. Ei tuota lihaskuntoa ja kestävyyttä ole pelkällä ruualla hankittu. Jos olisin vähääkään epäillyt ettei Heka tähän pysty, en olisi koko lajia edes aloittanut. Hekan hyppytekniikka agilityssa on aina ollut erinomainen -ponnistaessaan se venyttää molemmat takajalkansa taakse, suoristaa selkänsä ja painaa pään alas. Se tekee samoin, kun heitän frisbeetä alakautta matalasti. Eniten Hekan motoriikka, kehonhallinta ja fysiikka ovat kehittyneet koiratanssiharrastuksen kautta. Minulla ei ole ikinä ollut näin hyvin kroppaansa hallitsevaa harrastuskoiraa. Ainoastaan yhden harrastuksen olen joutunut lopettamaan, ettei Hekan fysiikka sitä kestänyt. Nimittäin flyballin. Tälle(kin) harrastukselle Heka syttyi niin, että se ei pallohuumassa ymmärtänyt hallita itseään, vaan pamautti joka kerta täydellä voimalla suoraan palloboxiin. Sen lantio alkoi kääntyä vinoon ja silloin päätin, että tämä oli tässä. Lantion kanssa ei ole ollut minkäänlaisia vinouksia ko.harrastuksen lopettamisen jälkeen. Osteopaatti jopa vertasi sitä siihen, että juokse itse täydellä voimalla seinää päin. 

Ehkä sekin kertoo jotain, kun päätin agilityssa luopua kokonaan A:n pysäytyskontaktista ja opettaa sen tilalle juoksukontaktin. Yksinkertaisesti siksi, että Heka pysyisi paljon paremmin kunnossa kun sen ei tarvitsisi kovasta vauhdista pysähtyä kuin seinään. Heka on ollut paljon paremmassa kunnossa A:n pysäytyskontaktista luopumisen jälkeen. Nämä kaikki yhdessä mielestäni kertovat, kuinka ajatuksella mietin mikä on koiralleni turvallista. Jos kokisin, että koirafrisbee ei olisi Hekalle turvallista, emme tätä todellakaan harrastaisi. Tässä lajissa kuitenkin saa ja mielestäni pitää käyttää maalaisjärkeä, pitää se järki päässä ja pohtia koiran sekä (ohjaajan) turvallisuutta.

Kyllä, tässä lajissa myös ohjaaja voi ottaa itseensä kolhuja. Koiran kynnet saattavat raapaista ohjaajan selkää ikävästi, mikäli ohjaaja käyttää selästä tehtäviä hyppyjä. Koirafrisbeeharrastajille on kehitetty erilaisia jalka/polvisuojia sekä suojaliivejä, jotka suojaavat paitsi ohjaajan selkää/polvia, ne antavat myös koiran tassuille pitoa. Opettelemalla ensin oikeat tekniikat, se säästää sekä koiraa, mutta myös ohjaajan selkää ja polvia. Sainkin itse n. 1½ viikkoa sitten kokea, miltä tuntuu kun opettelee oikeanlaista heittotekniikkaa. Sen seurauksena iso, vasen selkälihakseni ja osa olkalihasta tulehtui kokonaan ja voin kertoa että se jos joku tuntui aika kipeältä. Lisäksi olen saanut agilitysta tulehtuneen polven ja revähtäneen reisilihaksen. Mutta mieluummin minä otan nämä kolhut itselleni kuin koiralle. Näin. Olikohan tämä nyt tässä näin? Ei sitä koirafrisbeetä kannata heti vaaralliseksi ja koiraa rikkovaksi lajiksi mieltää. Suomalaiset ovat todellakin ihailtavia turvallisuuden suhteen koirafrisbeetä harrastaessa.

Toivottavasti se kävi tämän bloggauksen myötä selväksi.

Miksi tehdä muuta kun voi...kiekkoilla!

Se ei ehkä yllätä ketään. Edelliseen bloggaukseen tuli kyselyitä ja kommentteja liittyen koirafrisbeen turvallisuuteen. Tästä samasta asiasta avattiin melkein samantien Suomen frisbeekoirien facebook-sivulla keskustelu - ei minun, vaan erään toisen harrastajan toimesta. Voin jossain vaiheessa tehdä tästä turvallisuudesta jonkin sortin bloggauksen, mutta en vielä tähän. Tarkoitus onkin nyt purkaa viimeisten päivien kuulumiset.

Keskiviikkona menin hallille hieman aikaisemmin ennen omaa koulutusvuoroani, tarkoituksena naksutella Hekalle onnistuneista koppauksista. Tuolla hallissa on nimittäin se suuri etu, että siellä ei tuule ja näin ollen kiekot ei eksy lentoreitiltään. Saatiinkin tehtyä enemmän kuin onnistuneet kopittelutreenit ja Heka osaa näinkin pienellä treenimäärällä uskomattoman hyvin arvioida kiekkojen etäisyyksiä = milloin kannattaa ponnistaa, jotta frisbeen saa onnistuneesti kiinni. Koulutusvuoroni jälkeen en voinut vastustaa kiusausta tehdä hieman agilitya, 1½ viikon tauon jälkeen. Mitään sen erityisempää ei kuitenkaan tehty, sillä aksakengät oli kotona ja minä olin liikkeellä tennareilla. Niillä ei paljoa juosta, muuten voi ottaa lipat. Niistoa ja kepeille lähetystä avokulmasta. Siinäpä se, mutta Heka oli erittäin hyvässä vireessä (paremmassa kuin aikoihin) ja se ei tehnyt yhtäkään virhettä. Aksaa ei kyllä ole ollut mikään kovin suuri ikävä, ihme ja kumma.

Maija sitten soitti 3 päivän varoitusajalla, että lähtisinkö hänen ja Jennan kanssa lauantaina esiintymään erään rouvan 50-vuotissyntymäpäiville. Olin hetken hiljaa ja sanoin, että jos voidaan koiratanssin sijasta kiekkoilla, niin sitten tullaan. Kävihän se. Iik. Torstai-iltana sään viilennyttyä kävin tuossa läheisellä nurmialueella tekemässä ihan muutamat heittotreenit ja jotenkin tuntui, että naksuttelusta taisi olla hyötyä. Tämä ilta kuluikin sitten syntymäpäiväjuhlien merkeissä. Esiinnyimme aivan mielettömän hyvällä ja isokokoisella nurmialueella, mikä oli meille tietysti paras mahdollinen alusta. Eilen illalla innostuin vielä selailemaan youtubea mahdollisen frisbeemusiikin toivossa ja vaihtoehtoja oli liian monia. Se jos joku on huippua, että voin vihdoinkin käyttää frisbee-esityksissä sellaisia kappaleita joita en Hekan haukkuherkkyyden vuoksi ole voinut koiratanssissa koskaan edes harkita. Nyt voin.

Mitään sen kummallisempaa en esitykseltä odottanut tai vaatinut. Heka on niin aloittelija kuin olla ja voi (vaikka se onkin osoittautunut oikeaksi taivaanlahjaksi) ja mitään täydellisyyttä ei missään nimessä voi vielä edes vaatia. Koirafrisbeessä hutiheittoja sattuu myös konkareille. Lähinnä me improttiin ja keskityttiin 50% onnistuneisiin heittoihin ja koppeihin. Temput, jalkojen välistä pujottelut ja jalan yli hyppäämiset tuli Hekalta kuin selkärangasta ja niihin piti vain sopivasti sijoittaa kiekot ja heitot jotka lentelivät suurinpiirtein 15 kertaa. Noista viidestätoista heitosta vain 3-4 (omien laskujeni mukaan) meni hutia. Nekin olivat ihan puhtaasti allekirjoittaneen mokia, kun pari kertaa eteen sattui vähän matkan päässä ollut puu jota kohti meinasin heittää ja piti äkkiä vaihtaa siitä johtuen suuntaa. Parilla muulla kerralla edessä oli kanto, jota piti väistää ja eikun suunta toisaalle. Esityksen edetessä alkoi suunnatkin löytyä, heitot onnistumaan ja onnellisesti niitä ilmasta nappaileva Heka. Juhlavieraat taputtivat joka kerta onnistuneelle heitolle jonka Heka sai kiinni ja itsekin olin toisinaan aivan ihmeissäni. Olen ehkä säälittävän onnellinen taas vaihteeksi, mutta minkä sille mahtaa. Heka jaksaa ällistyttää kerta toisensa jälkeen. Vähän kyllä meinasi pistää jännittämään ennen esitystä, sillä taivaalle alkoi kertyä mustia ja ukkosta enteileviä pilviä. Itse pelkäsin vielä tuon lisäksi, että yltyisikö tuuli. Silloin kiekkoilua olisi melkein ihan mahdotonta edes yrittää tehdä. Ajoitus oli kuitenkin enemmän kuin loistava, sillä taivas repesi n. 10 minuuttia esityksen jälkeen.

Saimme vielä syödäksemme mahat täyteen hyvää ruokaa sekä kylkiäisiksi kahvia ja kakkua. Oli aivan ihanaa käydä pitkästä aikaa ihan vaan esiintymässä. Vähän kyllä luulen, että tästä lähtien keskityn Hekan kanssa esiintymään (alustan salliessa) koirafrisbeellä. Suurta motivaatiota koiratanssia kohtaan ei ole ollut enää pitkään aikaan ja nyt se tuntuu entistäkin etäisemmältä. Kisatkin on kahden viikon päästä, mutta en edelleenkään tiedä mitä me edes ollaan menossa sinne tekemään. Mutta eiköhän tässä jotain saada aikaiseksi.

Ensi viikko on täynnä hulinaa. Aloitan kennelkerholla pitämään kuuden viikon mittaista keppi/kontaktikurssia, on koulutusvuoroja, möllikisojen tuomarointia, treenitreffejä, epistelyä, kisat ja tietysti erään tuttavani häät, jonne meidät on kutsuttu Hekan kanssa esiintymään jo vuosi sitten. Onhan tässä lomailtu ja akkuja latailtu, meillä on energiaa ja poweria tulevaan viikkoon.

Voihan frisbeeviidakko

Siitä on 1½ kuukautta kun hurahdin koirafrisbeehen. Laji on vienyt sekä allekirjoittaneen, mutta erityisesti Hekan täysin mennessään.

Paluuta ei ole.
Kuvat - Virpi Cato

Näiden 1½ kuukauden aikana on treenattu VÄHÄN, mutta eikö se niin menee että laatu korvaa määrän? En nyt siitä "laadukkuudesta" mene ihan täysillä takuuseen, mutta mitä olen muita frisbeeharrastajia konsultoinut, suunta on oikea. Kaiken suhteen. Eniten allekirjoittanutta mietitytti Hekan suhtautuminen kiekkoihin, ainoa asia nimittäin mihin Heka ei ole koskaan suostunut kajoamaan, on puinen noutokapula. Toki puinen noutokapula verrattuna frisbeehen, on kaksi täysin eri asiaa mutta ei tuo frisbee mikään kuminen vinkupallo kuitenkaan ole. Lähdin totuttamaan Hekaa kiekkoihin SofFlite-kiekoilla, joista olen aikaisemminkin täällä tullut maininneeksi. Kertaus on opintojen äiti; Nuo kiekot on suosittuja varsinkin aloittelijoilla ja koirilla joilla on ns. herkempi suu.

Tilanne on nyt tämä; 1½ kuukautta ja niin lajille syttynyt Heka, että nuo kiekot eivät tulee enää montaa treeniä kestämään. Minun kuuluisi pohtia tälläkin hetkellä jotain ihan muuta, kuten esim. 3 viikon päästä olevien koiratanssikisojen koreografioita ja ensi viikolla olevaa esiintymistä. Mitä sitten teen? No etsivätyötä facebookissa kysellen kokeneemmilta harrastajilta neuvoja ja kokemuksia eri kiekkojen suhteen. Mikä frisbeeviidakko. Vaihtoehtoja on monia! On heroa, jawzia ja ties mitä. Ja sitten noilta merkeiltä on olemassa versioita xtra 235, distancea, freestylea, sonic xtra 215, hyperflex ja ja ja...mistä näistä osaa sitten valita oikeat juuri omalle koiralle. Vaikeaa. Jatkan etsivätyötä tovin...ja vielä ehkä toisenkin tovin. Mikään kiirehän tässä ei ole, noilla SofFliteillä kyllä pärjätään, mutta hinku päästä kiekkoilemaan uusilla kiekoilla on niin kova...! Ja sanoinko jo, että tämä laji koukuttaa?

Hekan kanssa kiekkoilu on siinä pisteessä, että olen pystynyt yhdistämään heittojen välille muutamia helppoja freestyle-temppuja. Heka pujottelee pari kertaa jalkojen ali ja sitten heitän kiekon puolesta riippuen jompaan kumpaan suuntaan. Toinen asia mitä ollaan treenattu on se, että minä olen maassa polvillani, jompikumpi jalka suorana jonka yli Heka hyppää ja ottaa samalla kiekon suuhunsa ns. lentämällä. Olipa ymmärrettävästi selitetty. Nämä hypyt sun muut pujottelut tulee Hekalta ihan luonnostaan koiratanssin ansiosta, niihin on vain tarvinnut yhdistää kiekot ja heitot. Meille on itseasiassa tullut jo useampi esiintymispyyntö koirafrisbeen tiimoilta, mutta en vielä koe meidän sellaisiin kykenevän. 

Vielä on kesää jäljellä - vielä tulee kauniita päiviä

Jos joku olisi kuukausi takaperin sanonut noin, en välttämättä olisi sitä jotakuta ehkä uskonut. Kylmän kesäkuun jälkeen summer is back - finally! Me ollaan NIIN lomalla. Kokonaiset 2 viikkoa! En ole edes uhrannut pienintäkään ajatusta treeneille tai tuleville kisoille. Nyt nautitaan, rentoudutaan ja tietysti kaikista tärkeintä, lomaillaan.

Edes viime ja tulevien päivien helteet eivät ole saaneet allekirjoittanutta valittamaan, vaikka en helteiden suurimmaksi ystäväksi tunnustaudu. Osan koirien lenkeistä olen korvannut uintireissuilla, vaikka siellä järvessä onkin lätrännytvain Heka. Jimi on kuitenkin ollut mukana muuten vain, sehän nyt tapojensa mukaisesti välttelee vettä kaikin keinoin. Tästä voikin päätellä, ettei vanha herra ole osannut arvostaa kun olen joka tapauksessa sen mahaa ja kylkiä kastellut. Pidemmät lenkit olen ajoittanut aamuun sekä iltaan, kun on ollut jo viileämpää ja tämä järjestely tuntuu passaavan molemmille. Hekakin on ihan silminnähden nauttinut siitä, kun ollaan pidetty treeneistä ja kisaamisesta taukoa. Taisi olla silläkin nollauksen paikka ihan kohdillaan. Keskiviikkoiltana olin kuitenkin normaalisti kouluttamassa omaa ryhmääni hallilla ja "juhlistettiin" meidän ensimmäistä 3.luokan nollatulosta kunnon suklaa ja -vaahtokarkkiövereillä. Olo olikin melkoisen överi ja onneksi sain itse keskittyä vain juoksuttamaan muita.

No jotten ihan puhu läpiä päähäni, eilen ja tänään sään viilennyttyä n. 5 asteella, ollaan treenattu n. vartti kerrallaan frisbeetä. Tai no, voiko sitä treeniksi kutsua kun lähinnä se on sellaista iloista kopittelua ja heittelyä. Hekalla oli alussa se ongelma, että se tykkäsi ensin etutassuillaan ns. "pukata" sitä kiekkoa ja vasta sitten ottaa sen suuhunsa. Siitä tavasta ollaan päästy eroon ja laskin tuossa, että treenikertoja on takana alle 5 ja 90% kiekoista otetaan jo hienosti ilmasta kiinni. Nyt muistin ottaa tabletin mukaan, jotta sain Hekan kiekkoiluja vähän videoitua. 

Linkki videoon löytyy tästä näin: Hekan frisbeetreenit heinäkuussa osa 2

Meille väläyteltiin jo ideaa ilmoittautua Siuntion koirafrisbee-kisoihin, mutta itse en todellakaan ole ajatellut asiaa vielä niin pitkälle. Eli se jää nyt toteutumatta. Heka on ihan aloittelija minä sitäkin enemmän oikea noviisi, joten katsotaan asiaa uudelleen sitten joskus. Heka on kuitenkin osoittanut pystyvänsä tätä lajia tekemään ja videolta ei ehkä jää epäselväksi, kuinka paljon se rakastaa kiekkoilua. Se on ihan superhyberkivaa! Niin kivaa, että päätin hankkia itselleni tulehtuneen selkälihaksen. Öhhöh. Ensin mietin pitkään, mistä se on voinut ärtyä noin pahasti, mutta kaverini totesi että ei sille muuta selitystä ole kuin frisbeen heittely. Kaikkea kanssa. Että eipä tässä mitään ihmeellisempää kyllä tehtäisi, sillä kumartumaan en pysty tällä hetkellä ollenkaan enkä tekemään äkkiliikkeitä.

Mitään sen kummempaa tai elämää mullistavaa ei ole tiedossa, mutta kirjoitellaan sitten kun jotain kerrottavaa on. Nauttikaa kesästä, niin mekin tehdään!

Tiian ACE Huge-treenit Kuopiossa

Viikonlopun turnee on onnistuneesti ja onnellisesti turneiltu. Tänä aamuna kello soi 6.45 ja jo hyvissä ajoin ennen kahdeksaa oli auto käännettynä ja startattuna kohti Kuopiota. Mitä se tiesi? No tietysti Tiian huge-treenejä! Ja jos joku ihmettelee mistä termi "huge" tulee, niin ihan puhtaasti siitä että nuo treenit käydään koko hallin mittaisella (40 m x 20 m) kentällä pitkillä esteväleillä.

Ratapiirrosta olin jo tekemässä, mutta sitten iski laiskuus ja voikin olla että teen sen huomenna. Tai sitten en. Anyway. Radalla oli 33 estettä (tsiisus) ja kyllä sitä tiesi kenen treeneihin sitä on taas tultu. Radalla oli kaikki kontaktit, kepit ja ohjaustekniikoista peräti 3 pakkovalssia (josta 2 peräkkäin!), niistosokkaria, persjättöjä, takaakiertopersjättöjä, vastakäännöstä, hirttoa ja twistiä. Heti alussa 2 esteelle pakkovalssi joka ei meinannut sitten millään ottaa onnistuakseen. En yhtään luottanut Hekaa ja Tiia sanoikin, että miksi en luota koska Heka teki joka kerta ihan oikein. Hyvä kysymys. Olin luottamuspulasta johtuen myöhässä 4.aidalla joka tehtiin takaakiertona ja siihen tehtiin sitten se twisti kun jatkettiin 5.aidalle. Olen viime aikoina treenannut Hekan kanssa paljon saksalaista ja sehän hukkui kerran jos toisenkin sinne selän taakse. Piti vain muistaa antaa twistissä enemmän tilaa, niin kyllä se lopulta onnistui. 6.este oli putki, joka oli A:n alla mutta sinne irtoamisessa ei ollut mitään ongelmia. 

Keinu on alkanut tuottamaan viime aikoina ehkä hieman harmaita hiuksia. Heka on mielestäni hieman liian aikaisin lähtenyt siltä pois (ei ole osunut maahan, jäänyt 5-10 cm kiinni) mutta tänään ei näkynyt olevaan mitään siihen viittaavaa. Keinulta päästäänkin sujuvasti siihen kohtaan, jossa pakkovalsseja oli 2. Tuo pätkä oli joltakin (en muista miltä) viime viikonlopun karsintojen radalta ja oli kyllä mielenkiintoinen. En tajua miten noinkin helpolla kahden aidan yhdistelmällä ensimmäinen pakkovalssi meni oikein, mutta toisen käänsin ihan väkisin pakkovalssi-jaakotukseksi. En ymmärrä miten Tiia jaksoi katsoa sitä onnetonta räpellystä. Ilman koiraahan se meni ihan that's fine, mutta tee sama sitten koiran kanssa joka on ihan kilikali-meiningillä liikenteessä ja muistaa olla tekemättä sitä pakkovalssi-jaakotusta. Sitä hinkattiinkin tovi jos toinenkin. Tiia sanoikin, ettei päästä meitä tilanteesta pois ennenkuin se onnistuu. Miksi näin? Koska 11.putkeen mentäessä koira sai pelkällä pakkovalssilla paremman juoksulinjan kuin pakkovalssi-jaakotuksella. Kaikki varmasti ymmärsi, not. No löytyihän se oikea tapa sieltä, mutta Tiia käski käymään kuviota mielessäni läpi. Tiedänpähän mitä treenaillaan itsenäisesti seuraavalla kerralla. 12 ja 13.aidan väliin persjättö, 13.aidalle vastakäännös jotta Heka sai paremman juoksulinjan seuraavaan putkeen. Uskomattoman vaikeaksi osoittautui myös 14.aidalla tehtävä niistosokkari. Ei ole mitenkään vaikea meille (tai ainakaan pitäisi olla), mutta tänään se oli. Heka vaan ei reagoinut merkkaukseen jälkeen ja se hyppäsi kerta toisensa jälkeen aidan väärästä suunnasta takaisin. Tiian piti tulla apuun, Hekalla tuppasi menemään yli ja Tiian kanssa se tekikin tuon niistosokkarin kuin enkeli. Huoh.

Ensimmäisestä osuudesta tähän asti ei ole videota (ja hyvä niin), mutta toisesta puolikkaasta on joka sujuikin hieman paremmin. Tuon niistosokkarin sijaan päädyin ihan peruspyöritykseen, jotta päästiin jatkamaan rataa eteenpäin.


Puomilla ilmeni ensimmäisellä kerralla vanha tuttu ongelma "mitä jos kokeilen juosta tästä samalla tavalla kuin A:lla?" Ei käy, ei todellakaan. Onneksi se jäi siihen yhteen kertaan ja sen jälkeen puomin suhteen oli pullat hyvin uunissa. Olin yllättynyt kuinka hyvin Heka lukitti ja irtosi 16.putkeen ja kerkesin mennä ottamaan sitä reilusti hyvän matkan päähän vastaan 17 ja 18.aidan väliin. Videolta näkyykin, että käänsin selkäni liian ajoissa ja Heka juoksi 18.aidan ohi. Mutta sitten alkoi takaakiertopersjätöt onnistumaan. Melkoiseksi ongelmaksi muodostui tuo nurkassa oleva 22.putki. Sitä jotenkin luulisi, että renkaan jälkeen olisi koiralle melkoisen helppoa lukittaa putken oikea pää joka on ihan tyrkyllä siinä. Ei ollut valkoiselle vilahdukselle. Se haki jatkuvasti väärän pään, joten Tiia tuli sen sitten palkkaamaan oikeaan päähän juoksemisesta. Yritin jopa työntää Hekaa sinne oikeaan päähän yhdellä kerralla VASTAKKAISELLA KÄDELLÄ, mistä tulikin sanomista. Tiina hei, ei näin.

Koska Heka ei hakenut tuota putkea niin hyvin, en pystynyt leijeröimään 24.putkea kohti, vaan jouduin laittamaan sen hirtolla sinne. Ensimmäisellä kerralla unohdin "merkata" koiran putken ulostulo-suulla ja tottakai se sinkosi ihan väärään suuntaan. Toisella kerralla menikin hyvin ja päästiin jatkamaan...A:lle. Voin kertoa että oli jännät housuissa. Ei aikomustakaan loikata yli, mutta focus ei ollut niin hyvin eteenpäin kuin mitä se olisi voinut olla. Tiia sanoikin, että ei ehkä ihan sitä toivottua boksikäytöstä ja Heka tekikin sen aika kiltisti mutta parempikin se olisi voinut olla. Pääasia ettei keittänyt täysillä yli, vaikka vähän hidas se olikin. Mietinkin sitä jatkotilannetta A:lta eteenpäin. Koska en enää pysäytä, olikin melkoinen mysteeri kuinka saan Hekan kepeille joka oli vaikeassa kulmassa. Myöhässähän sitä oltiin ja Heka meni ensin väärästä välistä sisään mutta korjasi asian yhtä nopeasti. Pystyin itse liikkumaan kepeillä sitä vasten ja ottamaan sen jaakotuksella selän takaa jolloin päästiin maaliin. Ihme ja kumma. Mutta nämä treenit tuli ihan oikeaan saumaan ja Heka ei tiennyt minne olisi singonnut kun kuuli Tiian äänen.

Jos eilen mentiin kovaa ja korkealta, tänään tuli aika raju pudotus takaisin maanpinnalle. Hekalle voisi hyvin tituleerata toisen nimen "nyt voidaan sinkoo sinne tänne", mutta mitäpä tuosta. Oma olo jotenkin rentoutui tuon eilisen nollan jälkeen ja vaikka me ei tänään parastamme osattu näyttää, oli tuossa treenissä kuitenkin yhtä paljon hyvää kuin huonoakin. Tätä agility on eikä Heka olisi Heka ilman noita sen ihmeellisiä kilahteluja. Luulen kyllä, että ensi viikko lomaillaan ihan kokonaan agilitysta. Olisi ehkä aika hieman ryhdistäytyä koiratanssin suhteen. Kaksi esiintymistä on tiedossa sekä tietysti elokuun kisat. Mutta ehtiihän tässä vaikka mitä.

Puolen vuoden hyllyputki poikki - HYPPÄRINOLLA

Otsikko varmasti paljasti sen, mitä me saatiin tänään Varkaudesta kotiinviemisiksi. Näköjään kun tarpeeksi kauan menee alamäkeä, on sieltä joskus kuitenkin noustava. Ihmeitä tapahtuu. Olin kuluneella viikolla useammankin kuin kerran lähdössä sekä perumassa ja meinasin jopa myöhästyä ensimmäisestä rataantutustumisesta. Eipähän ehtinyt miettimään muuta kuin sitä, että nopeasti lämmittelylenkille ja tutustumaan rataan. Kokeilkaa muutkin. Ei ehdi paljoa muuta stressaamaan.

Olin ilmoittanut Hekan kahdelle radalle. B-radan (hyppäri) tuomaroi Marja Lahikainen ja C-radan (agi) Salme Mujunen. Tuttuja tapauksia kumpainenkin.

Tässä tämä hyppäri. Ratapiirros valehtelee jonkin verran tuosta renkaan kohdalta ja varsinkin sille viennistä, mutta suurinpiirtein tämä pitää kyllä kutinsa. Kerkesin onneksi muutamat medit katsomaan (minit kisasivat viimeisenä kolmosista) ja rata vaikutti jo silloin tosi kivalta. Rataantutustumisessa tuo tunne vain vahvistui entisestään. Se tuntui jo silloin ns. meille tehdyltä radalta. Heka tuntui olevan ylivireessä ja ajattelin, että näinköhän tästä hyvää tulee seuraamaan. Rata ei kuitenkaan vaatinut mitään kovin erikoisia ohjaustekniikoita. Ihan perusvalsseilla pärjäsi, jotka tein kohdissa 3-4, 7-8, 8-9 sekä 10-11. Ensin ajattelin keppien jälkeen sylkkäriä, sillä en voinut olla varma pujotteleeko Heka loppuun jos käännän valssin liian aikaisin. Osasin kuin osasinkin rytmittää oikein. Jes! Yksi ohjauskuvio piti vaihtaa lennosta ja se oli 15.aidalta 16.putkeen vienti. En vain yksinkertaisesti päässyt ajoissa liikkeelle tuolta 13.aidalta, mutta onneksi Heka pelasti huonon ohjauksen ja meni 16.putkeen hirtolla. 16.putken päähän persjättö, 18.aidalle niisto ja siitä maaliin. JA PUHTAASTI!

Koko kisapaikka varmasti kuuli tuuletukset kun päästiin maaliin! Hypin ja pompin tasajalkaa ja revittelin Hekan kanssa lelua. Kuuluttaja vielä kruunasi tilanteen vahvistamalla että se todellakin oli puhdas 0-rata! Ihan uskomatonta, edes sanat eivät riitä kuvailemaan tätä tunnetta. Me ei olla ikinä onnistuttu Hekan kanssa tekemään nollia hyppyradoilla. Ikinä, ei 1 ja 2.luokassa ja ajattelin ettei varsinkaan kolmosissa. Sieltä se tuli. JACKPOT. Ihan kuin olisin saanut lottovoiton. Sokerina pohjalla päästiin hyppärille 2.sijalle ajalla 36,08 s (-3,92 s) etenemällä 4,16 m/s. Eroa voittajaan oli vaivaiset 1,1 s eli hyppysertikin oli aivan hilkulla. Mutta eipä tuo harmita, tämä nolla oli meille jo niin iso saavutus että en vaan pysty vieläkään käsittämään, että se on tosiaankin totta. Meillä on nyt plakkarissa ensimmäinen 3.luokan nolla. 

C-radasta en jaksanut laiskuuttani piirtää ratapiirrosta enkä aio sitä sen kummemmin analysoida, muuta kuin että hyllytettiin 8.esteellä. A:n juoksukontakti oli HIENO, mutta olin sen jälkeen myöhässä enkä ehtinyt ohjaamaan Hekaa aidan takaakierrolle. Loppurata olikin enempi ja vähempi sähellystä, mutta eipä kyllä haittaa kun sain tuon juoksukontaktin onnistumaan. Torstaina oli vielä pahan sortin agilityangst päällänsä ja olinkin päättänyt, että jos nämä kisat kusaistaan niin sitten se on pidemmän tauon paikka. Ei taida olla enää. Pienen mietintätauon aion kyllä sekä itseni, että koiran kannalta pitää mutta ei ehkä ihan niin pitkää kuin mitä alunperin olin kaavaillut pitäväni. 


Videota radoista ei valitettavasti ole, halusin keskittyä ihan vaan pelkkiin suorituksiin ilman mitään ylimääräisiä häiriöitä. Sen sijaan laitetaan kehiin tuo Cheekin musiikkivideo. Fiilis on nyt nimittäin sen mukainen. Sokka irti! Korkkaisin kyllä nyt jotakin vettä väkevämpää, mutta ei pysty. Huomenna täytyy olla jo aikaisin ajelemassa Kuopioon TIIAN TREENEIHIN!

Torstai on EPÄtoivoa täynnä

Agilityangst. Sellainen on nyt päällänsä. On jäänyt yhdet viikon takaiset treenit raportoimatta, mutta en jaksa niistä sen kummemmin enää kirjoitella. Teemana oli tuplasylkkärit, se siitä.

Käytiin tänään juoksemassa kennelkerhon aksatreeneissä ja päästiinkin tekemään siellä oikein kunnon ratatreeni. 18 estettä, höystettynä kepeillä ja kontakteista keinulla ja puomilla. Joku Anne Saviojan 2.luokan rata vuodelta 2011. Tiivistettynä. Keinun kontakti oli tänään erinomainen, samoin putkiin irtoamiset ja ylipäätään Heka oli suht.hyvin kuulolla. Kun taas ehdottomasti meidän vahvimmalla esteellä (kepeillä) kusahti. Keppien jälkeen tuli yksi aita ja siitä piti sitten ohjata mutkalla olevaan putkeen - tietysti pimeään päähän. Kuullostaa helpolta. Toki, jos putki ja aita olisivat olleet suorassa linjassa. Mutta kun ne mokomat oli vinottain. Ensimmäisellä kerralla Heka kesti vedätyksen ja reilun sivuetäisyyden kepeillä ja kerkesin kuin kerkesinkin tekemään siihen aidan ja putken väliin persjätön, mutta siihen yhteen onnistuneeseen kertaan se sitten jäikin. Kerta toisensa jälkeen Heka jätti 2 viimeistä keppiväliä pujottelematta ja oli yksinkertaisesti palattava taaksepäin ja heitettävä palkka ihan pelkkien keppien jälkeen.

A:n juoksukontaktin lisäksi nyt alkoi taas puomin kanssa melkoinen kärsimys. Pääsinkin viime bloggauksessa sanomaan, että puomin kanssa asiat on melko hyvällä mallilla. Ei koskaan pitäisi sanoa tuollaista ääneen. Pieni valkoinen elosalama päätti jälleen kerran sillä KIROTULLA ensimmäisellä kerralla toimisiko läpijuokseminen. No ei toiminut. Sen jälkeen sitten olikin korvat ja aivot löytäneet oikeat kohdat ja palikat, ei yritystäkään rönsyillä läpi. Treenien lopuksi otin vielä kerran kepit ja puomin erikseen lelu ja -namipalkalla. Niin ja tehtiinhän me alussa ihan pelkkää pakkovalssia ja saksalaista. Näin tänään ja näillä mennään nyt, mutta olen ajatellut pitäväni tässä jopa 2 viikon tauon aksasta. Jotenkin tuntuu, että nollausta tarvitsee allekirjoittaneen lisäksi koira. Eihän me olla viime marraskuusta lähtien keskitytty yhtä tavoitteellisesti mihinkään muuhun kuin agilityyn. Se voisi olla tauon paikka. Hekalle yleensä nämä hieman pidemmät tauot jostakin tietystä lajista on selvästi auttaneet. Toisaalta ei tekisi mieli himmata, kun tatsi on hyvä mutta pieni nollaus tuntuu nyt ihan hirmuisen houkuttelevalta.

Jos nyt pitää ääneen myöntää, niin se hyvä tatsi on ihan vähäsen alkanut lipsua. Huomasin sen tänään. Ensimmäisellä kierroksella suoritin rataa minkä jaloistani pääsin ja pysyin kaikissa ohjauskuvioissa kiinni ja rata olikin ilman sitä puomin rönsyilyä erinomainen. Toisella ja kolmannella rundilla en enää jaksanut pysyä yhtä tiukkana ja olin jo puoliksi luovuttamassa. Kaipaan Tiiaa ja Tiian valmennuksia.Kaipaan Tiian huutoja ja ohjeita. Mielettömän paljon. Niin paljon, että ihan itku meinaa tulla. Tiia pitää siitä kiinni, että tatsi pysyy koko treenin ajan joka kerralla yhtä hyvänä ja nyt kun ollaan jouduttu treenaamaan ilman Tiiaa, pelkään että tätä vauhtia painutaan alamäkeä ja lujaa. Onneksi sunnuntaina päästään ACElle treenaamaan ja toivottavasti sieltä suunnalta saadaan uutta ponta ja intoa tähän touhuun.

Se siitä aksasta ja ei meidän torstai nyt ihan silkkaa epätoivoa kuitenkaan ollut. Sää suosi (kerrankin) ja tilaamani frisbee-kiekot saapuivat sopivasti tänään, joten otettiin iltapäivästä pieni sessio kiekkoilun merkeissä. Nuo uudet kiekot on ihan superit. Tilasin 2 kpl SofFlite-kiekkoja, jotka on tarkoitettu aloittelijoille sekä herkkäsuisille koirille. En nyt tiedä onko Heka herkkäsuisimmasta päästä, mutta nämä kiekot vaikuttivat paljon paremmilta kuin mitä olen aikaisemmin käyttänyt. Treenattiin ihan pelkkää kopittelua alkuun ja pieniä heittoja, jolloin Heka ottaa kiekon ilmasta kiinni. En ole ikinä nähnyt Hekan silmissä samanlaista paloa missään muualla kuin agilityradalla, mutta tästä lajista se nauttii ihan selvästi. Sen kanssa on ollut nopeaa ja suht.helppoa edetä, koiratanssiharrastuksesta on sentään jotain hyötyä muuallakin. Kaveri yllätti täysin, joten tässä tännekin tämä videopätkä nähtäväksi.


En kyllä olisi Hekan tuollaiseen uskonut ihan vielä kykenevän, mutta jos jotain olen oppinut niin sen, että Hekan kanssa ei koskaan kannata epäillä. Toisinaan tuntuu, että vain taivas on tälle koiralle rajana. Jatkamme harjoituksia.