9 päivää tähystyssteriloinnista

Syke on toipunut steriloinnista todella hyvin. Vaikka olin kuullut siitä paljon etukäteen, että tähystys on menetelmänä kivuttomampi ja toipumisaika jää huomattavasti lyhyemmäksi verrattuna perinteiseen avoleikkaukseen, olen silti hyvällä tavalla hämmästynyt lopputuloksesta.


Syke oli klinikalta kotiin lähtiessä melkoisen pönttö sekaisin, vaikka tolpillaan olikin. Piipparointi jatkui hetken aikaa vielä kotonakin. Tiesin jo etukäteen, että nukutusaineet ja lääkkeet saattavat aiheuttaa pienten vihreiden miehien ilmestymisen näkökenttään, joten kovin huolissani en tästä ollut. Piippailu loppuikin lopulta aika lyhyeen. Yö sujui rauhallisesti, taisin minä olla kaikista kolmesta se joka ei saanut kunnolla nukuttua.

Jo seuraavana päivänä koirassa alkoi olla pitelemistä. Syke hyppi sohvalle sekä alas edestakaisin, se retuutti lelujaan ja yhdessä hetkessä se oli kääntynyt pedissä selälleen ketarat kohti taivasta. Syke oli kuitenkin normaalia rauhallisempi, mutta kipua se ei ilmaissut millään tavalla. Jo keskiviikkona päästiin tekemään rauhallisia kävelylenkkejä hihnassa ja koirasta oli vaikea uskoa, että se oli vain 2 päivää aiemmin ollut leikkauksessa.

Haavateipin poistin kolmantena päivänä ja oma ilmeeni olisi ollut varmasti näkemisen arvoinen, kun näin leikkaushaavat ensimmäisen kerran. 2 alle sentin mittaista haavaa. Mitä enemmän päiviä kului, sen vaikeammaksi haavojen havaitseminen kävi.


Kuvaa klikkaamalla se avautuu suuremmaksi. Haavat ei vuotaneet missään vaiheessa, iho ei punoittanut eikä ne kiinnostaneet Sykettä millään tavalla. Ainoastaan öisin, lenkeillä ja silloin kun en itse ollut kotona, Syke käytti toipilaspukua mutta muutoin se sai olla ilman sitä.

Kun oli kulunut kolme päivää, aloin kiinnittämään huomiota että Sykettä närästi hieman. Laitoin Suville viestiä ja kuulemma monelle koiralle ilmaantuu nukutuksen jälkeen närästystä. Koska kipulääkkeestä oli ohjeistus antaa sitä 3-5 päivää ja meillä oli menossa juuri se kolmas päivä, Suvi neuvoi lopettamaan kipulääkkeen ja ottamaan tilalle Antepsinin. Närästys hävisikin melko nopeasti, mutta jatkoin Antepsinin antamista kolmen päivän ajan.

Olin varannut Suville tälle päivälle lyhyen tarkistusajan ihan jo sen vuoksi, että ensi viikolla meillä alkaa agilityn viikkotreenit ja halusin kuulla ammattilaisen mielipiteen miten toipuminen on sujunut. Haavat on parantuneet kuten pitääkin, pumppu lyö vahvasti ja kaikki on muutenkin kunnossa.


Ihan yhtä lailla tärkeää oli nähdä myös se, että minkäänlaista pelkoa tai epävarmuutta Suvia, muuta henkilökuntaa ja ylipäätään koko klinikkaa kohtaan ei jäänyt. Syke oli ihan pähkinöinä, kuten ennenkin. Syke sai luvan rällätä ja palata normaaliin lenkkeilyrytmiin sekä treeneihin. Saikut on saikkuiltu. En voi liiaksi korostaa, kuinka kiitollinen olen Suville ja AlmaVetille!

"Kasvettiin yhdessä - vanhettiin yhdessä"

Kohta on kulunut vuorokausi siitä, kun Suomen suosituin rap-artisti päätti uransa Lahden mäkimontussa. Itse seurasin keikkaa kotisohvalta käsin - Heka oikeassa ja Syke vasemmassa kainalossa. Vaikken miksikään Cheekin faniksi tunnustaudu, on hänen musiikkinsa ja eritoten osa kappaleiden, voimallisista sanoituksista osunut sekä uponnut myös minuun. Hän todellakin antoi itsestään kaiken viimeiseen kappaleeseen saakka. 


Kun on sen 20 vuotta antanut itsestään kaiken ja enemmänkin, ei ole mikään ihme jos takki alkaa tuntumaan tyhjältä. On enää vaikeaa saada mitään uutta ja mullistavaa aikaiseksi. Cheek osasi sammuttaa valot juuri oikeaan aikaan. Suosionsa huipulla. Sinne on hyvä lopettaa. Eilinen keikka sai  myös minut pohtimaan meidän yhteistä taivalta Hekan kanssa, joka on kestänyt jo yli 10 vuotta. Siitä inspiroituneena päätin kirjoittaa tämän blogitekstin.

Minun ja Hekan taival on kestänyt yli 10 vuotta. Yhteiseen matkaan on mahtunut niin iloa kuin surua, mutta myös epätoivoa ja epävarmuutta. Kaikki ne hetket ovat kuitenkin kasvattaneet ja opettaneet minua koiranomistajana -ja kouluttajana. Olemme kokeneet ja nähneet yhdessä paljon sellaisia asioita, mistä en olisi koskaan välttämättä uskaltanut edes unelmoida. Koirat ja koiraharrastus ovat osa minua, nyt ja aina. En vaihtaisi hetkeäkään pois. Heka kasvoi rinnallani. Yhdessä me vanhettiin.

Kuva - Salla Kuikka

Kuluneen kesän aikana olen tuntenut niitä samoja tunteita, kuin mitä Jare tunsi uransa lopettamisesta. Takki on alkanut tuntumaan yhä enemmän tyhjemmältä. En ole enää osannut iloita onnistumisista kuten ennen. Älkää käsittäkö tätä väärin. Tottakai olen todella iloinen kaikesta mitä olen saanut Hekan kanssa kokea. Ennen kaikkea koen olevani etuoikeutettu siitä, että vielä 10-vuotiaanakin Heka on hyvässä kunnossa ja se on tehnyt urallaan todella hienoja saavutuksia. En koe olevani mitenkään kilpailuhenkinen ihminen. Sanonkin aina että käyn kisoista hakemassa itselleni treenilistaa. Siksi ne menestyksen hetket ovat tuntuneet minulle itselleni isoilta, henkisiltä onnistumisilta. Heka sen sijaan ei välitä kilpailemisesta tuon taivaallista. Sille riittäisi aivan hyvin yhteinen puuhastelu, ei se tarvitse tai osaa kaivata kilpailemista. Ollaan vaan saavutettu niin paljon.

Itseasiassa moni koiraharrastaja tuntuu odottavan pelonsekaisin tuntein sitä hetkeä, kun sillä once in lifetime-koiralla alkaa kilometrit ns.täyttymään ja harrastusura kallistuu sinne "ehtoon" puolelle. Mitä nyt sitten tapahtuu? Loppuuko elämä siihen? Voiko enää saada toista samanlaista harrastuskumppania rinnalleen? Myönnän, että olen itse pohtinut viimeisen vuoden aikana näitä täysin samoja asioita. Vielä kesän alussa pelkäsin sitä, että minulla ja Hekalla ei ole enää kauan yhteistä aikaa harrastuskentillä jäljellä. Nyt minusta tuntuu enemmän jopa helpottuneelta, samalta kuin miltä Cheekistä tuntui kun hän kertoi lopettavansa. Minun ja Hekan on aika siirtyä syrjään. Ollaan annettu kaikkemme, mutta enempää ei enää ole antaa. Vaikka Heka poistuukin kisakentiltä, ei se tarkoita että kaikki oli tässä ja nyt. Heka on täällä edelleen. Jollain muulla tavalla. 

Cheekin termein: 
Vielä en tiedä, että missä ja miten tämä saaga saatetaan finaaliin. Mutta se on lähellä. Kun saaga on valmis, ei paremmin voida enää tehdä.

Joukkuehopeaa piirinmestiksissä

Tänä viikonloppuna järjestettiin oman kennelpiirin alueemme agilityn piirinmestaruuskilpailut. Aiempina vuosina on kilpailut vain yksilömestaruuksista, mutta nyt järjestävä seura oli ilmoittanut myös joukkuekilpailusta. Kun seuramme sisäisessä facebook-ryhmässä alettiin kartoittamaan koirakoiden kiinnostusta, ilmoitin että myös me olemme Hekan kanssa käytettävissä. Pääsimme JATin minien joukkueeseen yhdessä Marin & Hipun sekä Heidin & Jipin kanssa.

Tuomarina joukkueradalla toimi suuri suosikkini, Petteri Kerminen. Rata oli jälleen kerran sitä taattua Petteri-laatua. Teknisesti haastava, mutta silti ihanan virtaava. Rataantutustumisessa oli oikein hyvä ja luottavainen fiilis. Lähdimme joukkueen ankkurina ja siinä vaiheessa meillä oli alla vitonen (Jipi) ja nolla (Hippu.) Mahdollisuudet oli joko kultaan tai hopeaan. Heka oli ihan äärettömän hyvin kuulolla eikä se lainkaan sinkoillut räkä poskella joka paikkaan. Keinulta napattiin nippanappa vitonen ja sen vitosen turvin päästiin neljänneksi viimeiselle esteelle, missä tapahtunut hylly harmittaa vieläkin aika paljon. Heka hyppäsi ko.aidan ihan oikeaan suuntaan, mutta sitten unohdin itse nanosekunnin ajaksi ohjata ja ennenkuin kerkesin kissaa ennättää sanomaan, Heka oli hypännyt saman aikan takaisinpäin. Sen kerran kun onnistut tekemään hyvää rataa, koira on kuulolla ja kaikki planeetat kohdillaan, tuollainen virhe pistää ärsyttämään aika tavalla.


Yhteen laskettu tuloksemme riitti kuitenkin joukkuehopeaan! Seurakavereiden kannustus ja eläytyminen meidän radan aikana kantoi sinne radalle saakka. Tuntui mielettömän upealta juosta siellä radalla sellaisen kannustuksen saattelemana, vaikka veitsenterällä mentiinkin.

Tällä joukkuekilpailulla oli meille myös hyvin erikoinen merkitys muutenkin. Siinä missä Cheek lopettaa tänä iltana uransa, kirmasi Hekakin tänään viimeisen kerran arvokisoissa.

"Juhlat oli juhlittu, annoin kyynelten tulla. Oon huono hyvästeissä. Maailman loppuun asti kirjoitan yhä meistä. Vaikka nyt mun täytyy oppia päästää irti, niin muista että oon aina täällä silti."

~Cheek - Enkelit~

Sykkeen tähystyssterilointi AlmaVetissä

Yhteistyössä: Eläinklinikka AlmaVet

Maanantaina 20.8. koitti odotettu, mutta ehkä kuitenkin enemmän jännittävämpi päivä. Enää ei tule juoksuja eikä ole pelkoa kohtutulehduksesta. Syke steriloitiin AlmaVetissä tähystysmenetelmällä ja leikkauksen suoritti (kuka muukaan) kuin molempien koirieni oma luottoeläinlääkäri - Suvi Heinola. Suvi on tähystyssterilointien uranuurtaja Suomessa ja ylipäätään AlmaVetillä ollaan Suomen johtavaa kärkeä erilaisten tähystystoimenpiteiden suhteen. Kaikki oli minulle itselleni uutta ja jännittävää, onhan Syke ensimmäinen koirani jonka päädyin leikkauttamaan. Siitä huolimatta oma olotilani oli enemmän huojentunut, kuin jännittynyt. Tiesin, että Syke on Suvin hellissä käsissä parhaimmissa mahdollisessa ja osaavassa hoidossa.

Syke on aina ihan pähkinöinä kun se pääsee klinikalle. Joka kerta Suvi viettää sen kanssa hetken jos toisenkin, ihan vaan pusutellen sekä kuulumisia vaihdellen. Tämä merkitsee minulle koiranomistajana erittäin paljon ja on varmasti sanomattakin selvää, minkä vuoksi Syke on klinikalla maailman onnellisin. No okei, on sillä namibaarillakin joku merkitys.


Kuulumisten jälkeen Suvi tuikkasi esirauhoitteen Sykkeen kankkuun, jota neiti ei huomannut mitenkään. Ei mennyt kovinkaan pitkään, kun Syke oli ihan kanttuvei.


Tähystyssterilointi suoritettiin kahden, n. sentin mittaisten viiltohaavojen kautta. Tähystyksessä poistettiin munasarjat. Kohtu jäi paikoilleen, mutta se surkastuu ajan kanssa. Perinteinen avoleikkaus ei käynyt edes mielessä. Päätin jo aikoinaan, että jos Syke leikataan, vain ja ainoastaan Suvi saa sen tehdä. Kuulin kuitenkin kautta rantain kaikenlaista siitä, että alle 5 kiloisia koiria ei tähystämällä steriloida. Tottakai jos instrumentit ja käytettävä laitteisto on suurta, onhan se haastavampaa mitä pienempi koira on kyseessä. Suvin ammattitaito on sen verran rautaista, että hän ei nähnyt Sykkeen steriloimista tähystämällä ongelmana. Itseasiassa Suvi kertoikin, että pienin, tähystämällä steriloitu potilas hänen toimestaan on painanut 1,5 kg. 

Se jos joku kertoo minulle itselleni, että leikkaava eläinlääkäri on Suomen kärkeä mitä tulee tähystyssterilointeihin.


Olin itse seuraamassa toimenpidettä ja suoraan sanottuna hämmästynyt siitä, kuinka nopeasti kaikki lopulta meni. Ainakin omasta mielestäni. Haavat suljettiin ihon sisäisin tikein ja päälle laitettiin haavateippi. Sitten Syke siirrettiin heräämöön virkoamaan ja n.vartissa se olikin jo sitä mieltä, että mitä tässä enää makoilemaan.


Kun Syke oli ollut n.puoli tuntia hereillä, Suvi tarjosi sille syötävää ja koira varmasti ajatteli ettei häntä olekaan mihinkään ruokalakkoon laitettu. Syke meinaan oli toimenpideaamuna "hieman" närkästynyt kun Heka sai ruokaa ja hän jäi ilman. Hetken päästä Syke sai ylleen punaisen toipilaspuvun, jota käytiin sovittamassa klinikalla jo viime viikolla. Puku lähti jo silloin mukaan ja teimmekin kotona erilaisia tottutteluharjoituksia sen kanssa. Suosittelen tätä tapaa myös muille - kun koira on jo tottunut pukuun hyvissä ajoin, ei se päällä oleminen ole sitten h-hetkellä mikään sen kummempi juttu. Toipilaspukua täytyy pitää 5-7 päivän ajan.


Kotiin lähti omin jaloin klinikalta autolle kävelevä koira sekä 3-5 päivän kipulääkekuuri ja a/d-säilykettä toipumisen tueksi. Eilen Syke oli vielä tokkurainen, mutta viime yön se nukkui tyynen rauhallisesti ja tänään neidissä onkin ollut jo hieman pitelemistä. Ruoka maistuu ja suolisto toimii kuten pitääkin. Nyt elellään hetken aikaa rauhallisemmin ja annetaan elimistön toipua. Tiesin jo etukäteen, että tähystyssterilointi on menetelmänä vähemmän kipua tuottava ja toipumisaika jää huomattavasti lyhyemmäksi kuin perinteisessä avoleikkauksessa. Siksi siihen päädyinkin ja voin suositella myös muille. Nyt kun katson Sykettä, ei uskoisi että se on eilen ollut jossain leikkauksessa.

Tuotin eilen omalle instagram-kanavalleni livelähetyksen suoraan leikkaussalista ja se keräsi hurjat 1754 katsojaa! Lisäksi instastooriin tuottamiani 15 sekunnin etukäteisklippejä kerkesi katsomaan 2124 katsojaa! Ihan käsittämätöntä! Aihe selvästi kiinnostaa ihmisiä eikä mikään ihme. Ne ketkä eivät ennättäneet liveä katsomaan, ei hätää! Videot on tallennettu ja ne tullaan kokomaan yhdeksi videoksi youtuben puolelle.

Olen jälleen maailman kiitollisin ihanalle Suville ja koko AlmaVetin henkilökunnalle. AlmaVet on meille erittäin tärkeä yhteistyökumppani, kultaakin kalliimpi ja olen tästä kaikesta NIIN onnellinen. Minun molemmat koirani ovat onnekkaita, kun niillä on elämässään maailman parhaimmat eläinlääkinnän ammattilaiset. 

Syke Elina Kaleniuksen koulutuksessa

Viime perjantaina täällä Jyväskylässä järjestettiin Sailan, Mimmin ja Messin paragilityn mm-kisamatkan tukemiseksi tapahtuma, jolla kerrytettiin heidän matkakassaansa. Paikanpäällä oli mm.rallytokon möllikilpailut sekä rataharjoitukset ja lisäksi Elina Kaleniuksen pitämä agilitykoulutus. Onneksi ilmoitin Sykkeen ko.koulutukseen välittömästi, sillä paikat täyttyivät alta aikayksikön ja ne olivat varasijoja myöten ihan täynnä.

Rata oli kisamitat täyttävä, pitkillä esteväleillä ja Elina oli suunnitellut sen paragilityssa tuomaroineen tuomarin rataprofiilin pohjalta. Tilaa oli siis runsaasti. Lisäksi sai valita, että tekeekö sen agilityratana vai hyppärinä. Sykehän ei vielä kontakteja osaa, saatika keppejä, joten tottakai valitsin sille hyppäriversion.

Suoritettiin pitkää rataa sille sopivissa pätkissä. Tarkoitus oli edetä siten, että hyvä estefokus ja irtoavuus säilyisi myös pitkillä esteväleillä. Sen Syke todella teki, se irtosi putkiin ihan järjettömän hyvin. Paremmin kuin Heka ikinä. Nyt kun vauhti on kasvanut, Syke on ehkä hieman enemmän ottanut normaalia enemmän liikehäiriötä omasta liikkeestäni. Se juoksi pari kertaa muutamista esteistä ohi, mutta nekin olivat sellaisessa lähestymiskulmassa mitä sen kanssa ei ole vielä edes harjoiteltu. Sainkin Elinalta hyviä kuivaharjoitteluvinkkejä siihen, miten liikehäiriötä voi ja kannattaa treenata. Syke ylitti omalla kohdallani ison henkisen riman. Sille on rakennettu hyvät pohjat ja sen kanssa pystyy jo ruveta tekemään hieman haasteellisimpia asioita.


Kyllä voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että olen onnistuneesti saanut vahvistettua niitä asioita, millä koirasta saadaan agilitykoira. Odotan innolla tulevaa syksyä, kun päästään Sykkeen kanssa viikottaiseen treeniryhmään harjoittelemaan muiden kanssa.

Mutta kuten videolta näkyy, vauhti on melkoinen ja mihin se tuosta vielä voikaan kasvaa, kun Syke kehittyy vielä vähän lisää.

KMARCh-koirafrisbeekilpailut Laukaassa

Jokavuotiset koirafrisbeekilpailut järjestettiin viime viikonloppuna meidän naapurissa, 15 km:n päässä Laukaassa.

Lauantaina kilpailtiin KMARCh-formaatin merkeissä ja sunnuntaina GCDC. Jälkimmäiseksi mainitussa kilpailtiin vain ja ainoastaan koppailussa sekä pituusheitossa, valitsin meille kilpailupäiväksi lauantain, jotta päästiin tekemään freestylea. 10-vuotiasta en enää tohtinut koppailuun ja pituuteen laittaa, sen verran fyysisesti rankempaa se on freestyleen verrattuna. Ainakin minun mielestäni. Freestylessa pystyy valitsemaan mitä tekee, vaikka vain ihan pieniä heittoja.

Sää oli muuten ihan täydellinen, tuulta lukuunottamatta. Hetkittäin ilmaantuva, puuskittainen tuuli teki heittämisestä todella haasteellista. Pelattavia luokkia oli monta, joten Heka joutui odottamaan omaa vuoroaan useamman tunnin. Se kuitenkin otti totuttuun tapaansa kauneusunia tämän tästä omassa häkissään tyytyväisenä.


Freestyle sujui mielestäni niin hyvin, kuin se voi tuulisissa olosuhteissa mennä. Kaksi pidempää heittoa sain tehtyä tuulen laantuessa sopivasti. Hekan kanssa tämä homma menee jo niin rutiinilla, tiedän itse miten on fiksuinta heittää jotta koiralla on kaikki mahdollisuudet onnistua.

Kuva - Csilla Bakos

Toiseen kierrokseen tehtiin sekä tuulen, että aikataulusyiden vuoksi kolme peliluokkaa (myös freestyle) jätettiin kokonaan pois ja kisattiin vain bottleneck. Olin ilmoittanut Hekan kahteen peliin ja oletin, että mennään toinenkin kierros freestylea, minun annettiin vaihtaa halutessani bottleneckiin. Siihenhän me sitten osallistuttiin. Kisa käytiin jo illansuussa, joten aurinko oli jo painut lähestulkoon mailleen ja tuulikin laantunut, oli oikein miellyttävää heitellä. Heka kerkesi 60 sekunnin aikana kopata viidestä heitosta neljä.

KMARCh-formaatin kisoissa yli 7-vuotiaat koirat kilpailevat omassa sarjassaan. Heka nappasi freestylessa veteran leaguen 2.sijan, bottleneckissä 3.sijan ja oli lopulta kokonaiskilpailun sijalla 2. Ihan uskomaton tyyppi! Koko päivä vei aikaa kokonaisuudessaan 7 tuntia, en ymmärrä mistä tuo feikkiveteraani ammentaa kaiken sen energian kerta toisensa jälkeen.

Kuva - Csilla Bakos

Tähän myös päättyi Hekan kilpailu-ura koirafrisbeessä. Alunperinhän viimeisten kisojen piti olla jo viime vuonna, mutta ajattelin että mennään vielä kerran, kun kyseessä oli melkein kotikisat. Ei tullut matkustamisen aiheuttamaa rasitusta ja väsymystä mikä näkyi siinä, että Heka oli jo sunnuntaina kuin se ei olisi missään kisoissa edes ollutkaan. Toki palautumista nopeutti myös laserointi.

Minä olen voittaja ainakin tänään joten turha on urputtaa

Keskiviikkoillan ratoksi suuntasin oman seurani aksaepiksiin. Olin vielä viime viikolla menossa sinne Hekan kanssa, mutta joidenkin kummallisten päähänpistojen vuoksi sinne lähtikin Syke. Syystä että Hekalla on lauantaina edessään pitkä kisapäivä ja turha se on ruveta vääntämään kahta, fyysisesti vaativaa lajia samalla viikolla.

Syke sai siis "kunnian" korkata epävirallisen kisauransa. Ilmoitin sen putkiralliluokkaan pikkumineihin, missä rimat olivat 10 cm korkeudessa, vailla minkäänlaisia odotuksia. Lähinnä ajattelin katsoa, että miten Syke käyttäytyy kisatilanteessa. Pitkät estevälit, tuomari, pilli, ratahenkilöt, yleisö...onhan siinä kaikenlaista ensimmäiseksi kerraksi. Lisäksi Syke on tehnyt maksimissaan 5-7 esteen sarjoja ja ennakkoon julkaistussa ratapiirroksessa esteitä putkirallissa oli 12. Kaiken muun lisäksi mietitytti erityisesti se, että kestäisikö Syke vielä tässä vaiheessa noin pitkää rataa ilman välipalkkaa. Puhumattakaan siitä, että olen itse viimeiset 10 vuotta mennyt vain Hekan kanssa, piti olla vertaamatta siihen, sillä Syke on vielä ihan raakile. Kuitenkin olen samoja asioita vahvistanut kuin mitä Hekallakin - hyvä estefokus ja irtoavuus.


Syteen tai saveen ajattelin minä. Ensimmäisellä yrityksellä allekirjoittanut unohti aika oleellisia asioita, jotka pitäisi viimeistään tässä vaiheessa olla selvää pässinlihaa. Nimittäin katsoa sitä koiraa. Syke hukkui minulta kerran jos toisenkin ja kyllä siitä näki, että se selvästi kyseli missä palkka oikein viipyy. Kuitenkin noista pienistä sähläyksistä huolimatta meno ei ollut lainkaan sellaista, minkälaiseksi olin sen etukäteen kuvitellut. Radalla oli myös pussi, jonka kangasta ratahenkilö pyydettäessä nosti eikä siitä annettu virhepisteitä. Viimeksi olimme harjoitelleet Sykkeen kanssa pussia maanantaina ja se meni sen monta kertaa siten, että kangas oli maassa. Vielä ei kuitenkaan pussin oikeaoppinen suoritus kestänyt kisatilannetta, joten se tehtiin molemmilla kerroilla kangas korotettuna.

Uusintakierroksella itselläni pysyi kompassi hallinnassa ja säilytin katsekontaktin koiraan koko ajan. Syke eteni kuin loopilla, hyvällä fokuksella ja nopeasti. Se myös keskittyi selvästi hyppäämiseen, vaikka se ei ihan vielä osaa arvioida etäisyyksiä mitenkään promaisesti. Putkiin se irtosi äärimmäisen hyvin ja maaliin tultiin lopulta puhtaalla NOLLATULOKSELLA (-16,69 s.) Kaiken kruunasi se, että Syke meni ja VOITTI putkiralliluokan pikkumineissä! Minä olin lähestulkoon varma, että se käy moikkailemassa kaikki ratahenkilöt, juoksee kieli poskella ympäri kenttää ja ihmettelee yleisöä. Mistään sellaisesta ei ollut tietoakaan, Syke keskittyi täysillä itse rataan ja oli kontaktissa koko ajan. Ihan käsittämätön pikkunatiainen! Halusin Hekalle seuraajan agilityradoille, kyllä minä taisin saada sellaisen.

Videota radasta ei harmikseni ole, sillä en saanut ketään kuvaamaan. 

Elokuu

Niin se taas ennätti kuukausikin vaihtumaan. Ei riitä, että nämä helteet on pakottaneet muuttamaan suunnitelmia paitsi koirien takia, niin myös ihan normaalin elämisen suhteen. Oma aivokapasiteetti on riittänyt vain töiden tekemiseen ja olenkin keskittänyt kaiken aikani sekä energiani siihen. Työ on ollut minulle aina prioriteetti nro 1. Tämän vuoksi meidän omassa blogissa sekä somekanavilla on ehkä ollut normaalia hiljaisempaa. Kerran jos toisenkin olen istunut alas ja päättänyt, että "nyt päivitän facebookin" tai "nyt kirjoitan viimeisimmistä treeneistä", mutta en ole sitten kuitenkaan jaksanut paneutua niihin kunnolla. Nyt kuitenkin pahimmat helteet näyttäisivät vihdoin ja viimein poistuvan, joten päästään elämään normaalia arkea sekä lenkkeilemään kuten ennenkin.


Syke täytti vastikään jo 11 kuukautta. Joensuussa tulimme muistelleeksi vuoden takaisia tapahtumia, jolloin minä olin Hekan kanssa Mikkelissä ja Jaana samaan aikaan astutusreissulla. Syke ei ole enää ensimmäisten juoksujen jälkeen kasvanut korkeutta ja painokin on vakiintunut siihen neljän kilon tienoille. Jäntevöitynyt se sen sijaan on. Siirsin Sykkeen jo heinäkuun alussa ruokintamallille 50/50, mutta vielä on mietinnässä, että mitä nappulaa laittaisin lihojen kylkeen. Tällä hetkellä kolme vahvinta vaihtoehtoa ovat Essential Superior Living, Acana Regionals Wild Prairie ja tottakai kotimainen Häme. Seurailen ja tutkailen olemusta sekä teen havainnointia, katson ja päätän sitten mihin lopulta päädyn. Sykkeelle kyllä kelpaa kaikki, mitä sinne kuppiin menee.

Vaikka Syke onkin jo lähes vuoden ikäinen, olen ihan tietoisesti edennyt sen kanssa hitaammin kuin mitä Hekan kanssa aikoinaan. Heka oli saman ikäisenä jo pelottavan hyvä. Voi kuullostaa oudolta, mutta näin se vaan on. Samanlainen työnarkomaani siitä on kuitenkin kehittymässä kuin Hekasta, vaikka se ei vielä miljoonia temppuja osaa.


Hekallekin kuuluu suurimmalta osin pelkkää hyvää. Edes nämä pitkään jatkuneet helteet eivät ole saaneet sen suolistoa reagoimaan millään tavalla. Se on ollut lähes vakio, että helle aiheuttaa sille mahan löysyyttä. Lisäksi Heka säästyi elämänsä ensimmäisen kerran (melkein traditioksi muodostuneelta) kevät-ripulilta. Savon avulla suolisto on jatkanut paranemisprosessia ja nykyään tilannehan on se, että Heka pystyy syömään sen ohella myös lihaa. Hekassa on kuitenkin eniten näkyneet nämä helteet sen hermorakenteessa. Emme ole päässeet totutulla tavalla lenkkeilemään ja tätähän on jatkunut Joensuusta kotiutumisen jälkeen. Reaktiivisena koirana Heka on reagoinut nyt entistä herkemmin mm.ohi ajaviin autoihin ja se on ollut sen seurauksena jonkun verran normaalia stressaantuneempi. Olen yrittänyt saada purettua sen patoutunutta liikkumisen halua mm.tekemällä pitkiä lenkkejä aikaisin aamulla ja myöhään yöllä, käyttämällä sitä uimassa ja aktivoimalla erilaisilla tempuilla. Hallilla olen käynyt vain ja ainoastaan kahdesti viimeisten kahden viikon aikana. Silloinkin Sykkeen kanssa. Hekalla on siellä vain yksi vaihde ja se on "täysiä" eikä se välitä onko liian kuuma tai kylmä. En tohdi 10-vuotiasta tämmöisessä pätsissä harjoituttaa ja Sykkeenkin kohdalla olen tarkkaan harkinnut mitä tehdään.

Nyt kuitenkin viilenee ja ensi viikollakin on taas kaikenlaista kivaa tiedossa. Blogikin heräilee henkiin ja kyllä nuo somekanavatkin tuosta jälleen aktivoituvat samalla tavalla kuin ennenkin.