Väsymys

Sellaista on nyt ilmassa. Moni on kuitenkin mm. facessa kysellyt koska Tiian ja Outin valmennuksista tulee bloggausta, joten laitetaan tämä nyt tänne yhteisesti kaikille; Ensi viikolla. Itselläni on nyt ihan tolkuton väsymys. Ja ehei, se ei liity mitenkään Hekaan tai sen kanssa harrastamiseen. Ei todellakaan. Kuitenkaan blogiin kirjoittaminen ei onnistu väsyneenä, saatika valmennusvideoiden pätkiminen. Tai ylipäätään mikään muukaan. Eilen nukahdin yhdeksältä ja heräsin tänään kolmelta. Iltapäivällä. Sellaiset "kevyet" 18 tunnin yöunet.


Hekalle kuuluu hyvää. Vaikka tällä viikolla ei olla mitään sen kummempaa tehty (on paranneltu sitä vesihäntää), niin ollaan nautittu pitkistä lenkeistä ja ajasta mitkä saadaan viettää yhdessä. Tänään samoiltiin ulkona reilut 4 tuntia ja innostuinkin siinä samalla vetäisemään frisbeetreenit. Hekahan oli ihan liekeissä. En keksi mistään mitään negatiivista sanottavaa. Mitä nyt kiekkoja se ei ole nähnyt reiluun viikkoon ja malttia olisi toki voinut olla hitusen enemmän. Selkävaultsit, flipit, reboundit, floatterit yms alkaa olla (ihme ja kumma) hyvällä mallilla tuleviin kisoihin joihin ilmoitin Hekan eilen. JÄIKS! Totta se nyt kuitenkin on.


Ensi viikolla toivottavasti saan (ja varmana saan jos se on siitä kiinni) jotain tolkkua tähän tilanteeseen. Silloin alkaa tekstiäkin tulemaan sillä normaalilla rutiinilla.

Vesihäntä

Viimeiset 2 päivää on kuluneet suurimmaksi osaksi agilitykentillä valmennuksissa ja näytöksessä. Kerron niistä sitten ihan erikseen ja perusteellisemmin.

Otsikosta voikin sitten päätellä kaiken. Heka potee tällä hetkellä lievää vesihäntää.

"Vesihäntä tai uimarin häntä on erityisesti metsästyskoirilla (ja toki myös muilla paljon uivilla koirilla) yleisesti esiintyvä ongelma. Oireilu alkaa tyypillisimmin uimisen tai voimakkaan fyysisen rasituksen jälkeen jos/kun koira on altistunut kylmälle tai märälle ilmalle. Tyypillinen oire on velttona roikkuva häntä, joka voi olla kivulias ja jopa turvonnut hännän tyvestä."

Että sellaista. Heka on saanut tuon vesihännän voimakkaan fyysisen rasituksen seurauksena ja kaveri on myös altistunut normaalia enemmän viileämmälle ilmalle. Näiden viimeisen kahden päivän aikana mitä ollaan agilitya tehty, aloin ihmetellä miksi Heka mieltää lähtötilanteessa paikallapysymisen ihan mahdottoman vaikeaksi. Noiden lähtötilanteiden kanssa meillä on (ja tulee varmasti jatkossakin olemaan) ylä ja -alamäkiä ja jotenkin ajattelin, että Hekalla on jälleen joku perseilyvaihde mennyt takaisin päälle. Olen kuitenkin omaa tyhmyyttäni vapauttanut sitä lähdöistä liian aikaisin ja jotenkin luulin sen nytkin yhdistävän minun liikkumiseni vapautuskäskyyn. No eipä ollutkaan kysymys siitä. Istuminen kylmään maahan sekä kylmään halliin on varmasti tuntunut vesihännän takia ikävältä ja Heka on sen vuoksi hiissaillut lähdöissä näiden kahden päivän aikana mitä se ei ole tehnyt IKINÄ. Perjantaina Haukkuvaarassa paikallapysymisen kanssa ei ollut mitään ongelmia, mutta siellä halli onkin lämmin ja keinonurmi pehmeämpää.Tuntuu niin pahalta, että olen vaatimalla vaatinut tuota koiraa istumaan lähtötilanteissa sekä pysymään paikoillaan ja toinen siinä vaan kiltisti yritti kaikkensa vaikka varmasti tuntui ikävältä. 

Tältä Hekan häntä näyttää nyt - ihan normaalilta

Hekan vesihäntä on onneksi lievää sorttia. Se tietyissä tilanteissa roikottaa häntää, mutta esim. lenkkeillessä häntä nousee siihen normaaliin asentoon ja se heiluukin, tosin vähemmän. Lisäksi Heka ei aristele sitä, vaan antaa kopeloida sekä myös koskea siihen. Se on se sama iloinen töhöhöhö-koira. Jimillä oli joskus muinoin myös vesihäntä, mutta se oli paljon kivuliaampi kuin mitä Hekalla nyt. Selasin netissä eri keskustelupalstoja ja näin alkuun kokeillaan mennä kotihoidolla; Pidetään häntä ja hännätyvi lämpöisenä, lenkeille laitetaan takki päälle joka suojaa tarpeeksi pitkälle hännäntyveä ja lepoa 2-3 päivää. Jos ei näillä selvitä, niin sitten on käytävä hakemassa eläinlääkäriltä kipulääkkeet. Toivon todella, että selvitään ihan vain lämpöisenä pitämisellä ja levolla. Heka on kuitenkin ihan normaali oma itsensä muuten, Eipä meillä tässä mitään ihmeellisempää ohjelmaa ensi viikolle edes olisi joten mikäpäs tässä. Olen itsekkin menossa maanantaina hierojalle (OMG!)

Elellään päivä kerrallaan

Blogi päivittyy kerrankin vähän nopeammin. Viime torstaista lähtien lähes kaikki vapaa-aika on mennyt poikkeuksetta koirarintamalla. 

Torstaina valokuvasin meidän kaverikoiraryhmästä cottoni-Huiskua sekä espanjanvesikoira-Jamppaa sillä tarkoituksena on vihdoin ja viimein perustaa Jyväskylän kaverikoirille ne omat nettisivut. Olin kyllä kieltämättä vähän "pulassa" ison Canonin ja manuaalitarkennuksella toimivan objektiivin kanssa, mutta lopputulos kuvien suhteen yllätti kuitenkin positiivisesti.


Perjantai-illan vietin tietysti perinteisesti Jattilassa omaa ryhmää kouluttaen. Koska koulutettavia tuli paikalle vain kaksi, otin Hekankin mukaan hallille ja treenasin sen kanssa sitten koulutuksen jälkeen. Tein sen kanssa ihan pelkkiä tekniikkajuttuja, mutta tilanne kontaktien suhteen on kyllä nyt totaalisen levällään kuin olla ja voi, joten niiden treenaaminen menee ihan kärkeen ja teho-osastolle. Heka teki A:lla suht.hyviä juoksareita mutta mahtui sinne myös kaksi oikein rumaa yli loikkaamista, joten kuumakalle pääsi hetkeksi jäähylle häkkiin. Sitten oltiin taas niin kilttiä ja kuuliaista puudelia että...jotenkin vaan tuntuu taas vaihteeksi siltä että junnataan paikoillaan. Toisaalta eipä sitä kehitystä tapahdu jos niitä opittuja taitoja ei pidä treenaamalla yllä.

Tämä sunnuntaipäivä kuluikin sitten aamupäivästä iltaan asti koiratouhuissa. Ensin suuntasin SBPKY:n järjestämään mätsäriin valokuvaamaan. Tällä kertaa aurinko asetti kuvaamiselle melkoisen haasteen, mutta nyt kun olen oppinut säätämään asetuksia uusiksi niin kuvista tulikin yllättävän onnistuneita. Tässä yksi suosikkikuvani.


Olipa muuten aivan mielettömän upea kääpiövillakoira. Kuvattavia olisi riittänyt enemmänkin, mutta jouduin lähtemään mätsäristä jo reilusti ennenkuin se loppui sillä olin lupautunut koiratanssin möllikisoihin yhdeksi tuomariksi. Kyllä tuo tuomarointi on sitten haastavaa ja voin vaan kuvitella millaista se on niillä oikeilla ylituomareilla. Hyvin tästä(kin) kuitenkin selvisin ja taisi taas pieni koiratanssikärpänen päästä puraisemaan. Katsotaan miten sen kanssa sitten loppujen lopuksi käy, kyllä tuo koirafrisbee ja agility vetää sen pidemmän korren ja niihin tulee panostettua ehdottomasti eniten. Kuitenkin pieni ajatus koiratanssikisoista siintää mielessä. Ehkäpä jossain vaiheessa käydään vielä kisakehässäkin tanssailemassa Hekan kanssa.

Kun möllikisat oli saatu päätökseen, kävin hakemassa Hekan kotoa ja sitten mentiin vielä reiluksi kolmeksi tunniksi hallille kouluttamaan. Tällä kertaa kennelkerholaisia. Oli kyllä taas aivan ihanaa kuulla ihmisiltä, miten he tykkäävät pitämistäni treeneistä ja osaan selittää eri ohjaustapoja kuulemma niin hyvin että tampiokin ymmärtää. Sieltä toivottiin, että pitäisin taas kesällä uudelleen sen keppi&kontaktikurssin, mutta senkin suhteen täytyy miettiä riittääkö aika. Mutta kyllä nuo kehut lämmittää sydäntä ja mieltä mahdottoman paljon.

Hekan kanssa kerkesin sitten ennen kotiinlähtöä treenata stoppeja puomilla sekä tekniikoista ennakoivaa valssia. Puomin kanssa asiat on ONNEKSI jonkun verran paremmalla tolalla kuin A:n. Sain jopa jäätyä Hekan taakse kun se itsenäisesti suoritti puomin juuri niinkuin haluankin. Nyt on otettava itseään niskasta kiinni ja pistettävä asioita agilityn suhteen tärkeysjärjestykseen. Olen jo ensimmäiset kisatkin buukannut kalenteriin ja nyt tässä on jo viikon jos toisenkin alettu kohottamaan Hekan lihaskuntoa ja kestävyyttä. Tavoite on saada se yhtä hyvään kuosiin kuin viime kesänä. Vielä riittää tekemistä, mutta paremmalta alkaa kuitenkin vaikuttamaan. Tulevasta viikosta on tulossa melkoisen aksapainotteinen, on valmennuksia, treenejä, kouluttamista, epävirallisia kisoja ja pukkasi sitten vielä koulunäytöstäkin  ensi viikonlopulle. 

Nyt kuitenkin unten maille, uusi pajaviikko edessä ja se vietetään bloggaamisen sekä studiokuvauksen merkeissä.

Kevätpäivä Vuorilammella

Kuten moni on jo varmasti huomannut, on blogin nimi muuttunut Superpudelssoneista Valkoiseksi Elosalamaksi. Tämän lempinimen Heka sai n. 2 vuoden ikäisenä agilityradalla juostessaan, sehän on kuin joku valkoinen elosalama, muuallakin kuin agilityssa. Banneria vaihtaessa tulikin sitten kyynel jos toinenkin, Täällä me kuitenkin elellään päivä kerrallaan ja onneksi olen päivisin taidetyöpajalla. Ne ihmiset siellä, se ilmapiiri...kaikki on niin mahtavaa ja rentoa etteivät mitkään sanat riitä kuvailemaan kuinka hyvä siellä on olla. Tänään meillä oli luontokuvauspäivä Laajavuoren Vuorilammella ja  kyselin eilen, että olisiko se kaikille okei jos Heka lähtisi mukaan. No tottakai se sopi ja pieni valkoinen vilahdus ei tiennyt mihin olisi aamulla singonnut, kun kysyin "lähteekö Heka mukaan?"

Kuva - Mika

Valokuvaamista, frisbeen heittelyä, ulkoilmasta nauttimista, nuotiopizzaa...sitä se oli reilut 5 tuntia + lenkkeilyt Vuorilammelle ja takaisin kotiin. Heka oli aivan onnessaan kun sille annettiin huomiota, se sai viillettää sielunsa pohjasta pitkin maita ja mantuja. Täällä kotona makaakin nyt ihan "raatona" se eräs valkoinen elosalama, mutta tämä on sitä tervettä väsymyst. Allekirjoittanut on saanut viettää iltaa kaikessa rauhassa ja ajattelinpa tulla tämän bloginkin päivittämään nyt kun on virtaa, motivaatiota ja nimenomaan sitä aikaa.

Ei minusta kyllä luontokuvaajaa tule. Ei todellakaan.

Voisin vielä vähän kertoilla meidän viime viikon muita kuulumisia, Jimin vuoksi en ole jaksanut niitä miettiä vaikka silloin tapahtui muutakin. Heka kävi uimassa Koirasportilla ja lisäksi saatiin tuurauspaikka Julian valmennukseen, josta ei kyllä jäänyt mitään positiivista sanottavaa. Tuntui että olimme Hekan kanssa ihan eri aaltopituudella kummatkin ja lisäksi radalla oli minulle aivan liian vaikeita kohtia, valssia valssin perään. Julia sanoikin että minä tein sen työn mikä kuuluisi Hekalle ja eihän siitä sitten mitään tullut. Päivi kävi myös antamassa Hekalle kraniosakraaliterapiaa, laserhoitoa ja Hekalle sen elämän ensimmäisen kerran akupunktiota. Hekalla nimittäin oli keskellä selkää, pienellä alueella melko mojova lihasjumi joka saatiin lopulta aukeamaan laserilla sekä akupunktiolla. Mitään muuta tuosta koirasta ei löytynytkään, se sai jälleen Päiviltä kiitosta kuinka hyvässä kunnossa se kaikinpuolin on.

Tämä päivitys on ollut oikea sillisalaatti, mutta olkoon. On edelleen tosi vaikeaa kirjoittaa samaan tekstiin monesta eri asiasta. Tälle viikonlopulle on kaikkea kivaa tiedossa ja ensi viikolla aksataankin melkoisen tehokkaasti.

Ensimmäinen yhteistyökumppani - FitDog

Yhteistyössä - FitDog

Jotkut ovat varmaankin jo huomanneet blogin oikeaan reunaan ilmestyneen FitDog-logon. Minulta kysyttiin jonkin aikaa sitten, että haluaisinko FitDogille tuote-testaajaksi ja ei kyllä tarvinnut kahdesti kysyä tai sen kummemmin houkutella. 


FitDog valmistaa koirien nesteytys ja-palautusjuomia joista hyötyvät niin agility, pelastus ja -näyttelykoirat, muut fyysiseen rasitukseen joutuvat koirat kuin myös toipilaat, imettävät nartut, vanhat koirat yms kokoon ja ikään katsomatta. Meille FitDogin tuotteet tulivat tutuiksi viime kesän kisakaudella ja olin äärimmäisen vaikuttunut niiden vaikutuksesta koiraan. Nyt saan ilokseni jakaa näitä positiivisia kokemuksia entistäkin laajemmin. Viikko sitten kävin hakemassa postista FitDogilta saapuneen paketin, joka sisälsi mm. Energy+Rehydrate-nesteytysjuomajauhetta, Recovery-palautusjuomajauhetta (perunapohjainen) sekä näiden sekoittamiseen sopivan shaker-pullon.

Mihin FitDog-tuotteita sitten oikein tarvitaan?
(Seuraavat tekstit on lainattu FitDogin nettisivuilta.)

  • Harrastus- ja kilpailukoirat voidaan nykyään rinnastaa huippu-urheilijoihin
  • Koirat ovat kovassa fyysisessä rasituksessa
  • Koirien maksimaalisen suorituskyvyn ja palautumisen varmistaminen ovat avainasemassa, kun halutaan menestyä
  • Ihmisten ja hevosten urheilulisäravinteet eivät sovi koiran elimistölle, koska koiran fysiologia  on täysin erilainen (koira ei esimerkiksi hikoile samalla tavalla kuin ihminen)
  • Koirat tarvitsevat omiin spesifeihin tarpeisiinsa kehitettyjä urheilulisäravinteita
  • FitDog-tuotteet ovat Suomessa kehitettyjä ja valmistettuja tuotteita, joilla voit varmistaa koirasi jaksamisen pitkinäkin päivinä

Koiran nestetasapainosta huolehtiminen

  • Nestetarpeeseen vaikuttaa ympäristön lämpötila mutta myös kylmässä lämpötilassa koira voi kärsiä nestehukasta
  • Nestehukan ikävin ominaisuus on se, että se vähentää janontunnetta, joten koiran ei tee mieli juoda. Siksi onkin tärkeää, että omistaja huolehtii koiran riittävästä nesteensaannista. Kuivumista on helpompi estää kuin hoitaa.
  • Vuorokauden nestetarve keskimäärin 0,5-1dl/kg normaalioloissa, koira (20kg) kuluttaa vettä kotioloissa noin litran päivässä
    • Suoritus aiheuttaa lisätarvetta nesteen määrään !
  • Jo 3-4% nestehukka heikentää suoritusta
  • 7-8% nestehukka vaatii tehokasta hoitoa, jotta se ei johda hengenvaaralliseen, jopa korjautumattomaan tilaan
  • Aloita koiran nesteytys hyvissä ajoin ennen kovempaa rasitusta, mieluiten jo edellisenä päivänä. Kun nesteytät koiraa, tarjoa nestettä useita kertoja pieniä määriä, jolloin neste imeytyy paremmin elimistöön.

Rasituksen vaikutus koiran energiantarpeeseen

  • Keskimäärin koiran energiantarve lisääntyy 10% jokaista koiran tekemää työtuntia kohden
  • Jos koiran suoritus on lyhytkestoinen tehosuoritus, kuten agility, lisääntyy koiran energiantarve n. 10-20%. Agilitykoiran kokonaissuoritus kilpailupäivän aikana vastaa kuitenkin rasitustasoltaan kestävyyssuoritusta.
  • Metsästys- ja paimenkoirilla energiantarve keskimäärin kaksinkertaistuu työpäivien aikana
  • Suurin energiankulutus on äärioloissa työskentelevillä valjakkokoirilla, joiden energiantarve voi nousta kolmin- tai nelinkertaiseksi ylläpitotasoon nähden.

Lisätietoja ja tarkat kuvaukset FitDogin tuotteista löydät tämän linkin takaa -> FitDog

Lyhyesti. Energy+Rehydrate on tarkoitettu tilanteisiin, missä koiran neste/energiavarastoja täydennetään rasituksen yhteydessä sekä tilanteissa, missä koira muutoin tarvitsee lisänestettä. Lisäksi koiran täytyy saada riittävästi energiaa suoriutuakseen fyysisestä rasituksesta, jolloin sille ei voi antaa kiinteää ruokaa, on Energy+Rehydrate tarkoitettu juuri nämä tarpeet huomioiden.

Recovery. Rankan suorituksen seurauksena koiran energiavarastot tyhjentyvät, keho väsyy ja nestetasapaino kärsii. Rasituksen jälkeen alkaa välittömästi palautumisvaihe, jonka aikana elimistön energiavarastot ja nestetasapaino pitää taas saattaa normaaliin tilaan. FitDog Recovery Potato tukee palautumisprosessia merkittävästi.

Heka harrastaa kahta, fyysisesti vaativaa lajia - agilitya missä se kilpailee 3.luokassa sekä koirafrisbeetä jonka tiimoilta kisaaminen aloitetaan tänä kesänä. Viime kesästä meille jäi FitDogista erittäin positiivista sanottavaa, Heka jaksoi hyvin pitkät kisapäivät (hellettä oli pahimmillaan 35 astetta), se palautui erinomaisesti ja kesän kisakauden päätteeksi osteopaattikin totesi että olen osannut huolehtia koirani nestetasapainosta erittäin hyvin. Viime kesänä kisasimme vain agiltyssa ja panostimme eniten siihen, mutta nyt meillä on 2 lajia treenattavana jotka molemmat laittavat koiran fyysiseen rasitukseen. Odotan innolla että pääsen jakamaan kokemuksiani lisää. Kiitokset FitDogille yhteistyökumppanuudesta, tästä se lähtee!

Vain yksi voi olla ensimmäinen

Vielä edelleen iltaisin kun otan broilerinsiipiä sulamaan, tulen vanhasta muistista ottaakseni niitä siipiä sieltä pakastimesta kaksin kappalein. Yhden isomman ja toisen hieman pienemmän. Edelleen jotakin herkkupussia rapistellessani tulen ottaneeksi niitä herkkuja sieltä kaksinkertaisen määrän. Kun on elänyt likeemmäksi 7 vuotta kahden koiran kanssa, on se jokseenkin outoa yrittää sisäistää se tosiasia että nyt niitä koiria on vain yksi. Ensimmäiset 2 päivää ja yötä vietimme Hekan kanssa äitini luona, minua yksinkertaisesti ahdisti ajatus siitä että Jimi ei enää nököttäisi tutun divaanisohvan kulmassa kun avaisin kotioven. Se ei olisi enää heittämässä niitä sille ominaisia ilokieppejä ruoka-aikoihin, ei kerjäämässä kahvipullaa, ei varmistamassa että herään aamuisin herätyskellon pirinään. Eilen kuitenkin tulimme Hekan kanssa takaisin kotiin, olen siivonnut, vaihtanut järjestystä ja pyykännyt. Liian kauan kotoa pois oleminen olisi vain tehnyt asioita vaikeammaksi. Lattialla on enää vain Hekan peti. Jimi on poissa. Lopullisesti ja tuntuu edelleen, ettei se voi olla totta. Tekisin mitä tahansa, jos saisin vielä kerran upottaa kasvoni sen untuvanpehmeään pumpulitukkaan, rapsuttaa ja pitää sitä sylissäni. 

Jimi nukkui pois omassa kodissaan, minun sekä Hekan ympäröimänä ja viimeisenä hetkenä se katsoi minuun kuin sanoen "sinä ja Heka olette rinnallani, nyt minä voin mennä." Myöhemmin selvisi, että Jimi menehtyi piileviin maksaongelmiin. Sille oli samalle päivälle varattu aika sydänultraan ja vaikka olisimme sinne ehtineet, ei ongelma olisi ollut sydämessä vaan ihan toisaalla. Jimin auttamiseksi ei olisi ollut enää mitään tehtävissä. Kun viime viikonloppuna olin sen kanssa päivystyksessä, aloin hiljaa mielessäni valmistella itseäni siihen että SE hetki taitaa nyt olla lähellä. Edelleen tuntuu, että se hetki tuli kuitenkin liian äkkiä. Tätä ikävän sekä surun määrää on vaikea käsittää ja oma sydän on tuhannen riekaleina, mutta tiedän sisimmässäni Jimillä kaiken olevan nyt hyvin. Sen on nyt hyvä olla.


Nyt kun tapahtuneesta on kulunut muutamia päiviä, ovat omat ajatukseni alkaneet järkevöitymään (jos on sopivaa sellaista termiä käyttää), niin tämä piilevä sairaus on vaivannut Jimiä jo jonkin aikaa. Se vain tuli esille vasta viimeisillä hetkillä. Hekan käytös alkoi muuttua viime joulun jälkeen ja helmikuussa sanoinkin ääneen sen, että tuntuu kuin en tuntisi sitä enää ollenkaan. Heka alkoi lenkeillä osoittamaan remmirähjäyksen merkkejä, se murisi ja pullistelli vastaantuleville koirille sekä lenkkeilijöille ja se on aina suhtautunut tähän kaikkeen todella välinpitämättömästi. Ja tätä käytöstä ilmeni vain silloin, kun Jimi oli lenkillä meidän mukana. Kun olimme helmi/maaliskuun vaihteessa Syötteellä, Heka piti Jimiä silmällä kuin äiti ihmislasta. Jos joku vieras yritti rapsuttaa tai silittää Jimiä, tuli Heka siihen väliin ja nosteli ylähuuliaan. Viimeisenä kuukautena Jimi tykkäsi nukkua paljon mainitsemallani divaanisohvalla ja joka kerta Heka siirtyi sen viereen. Kun olimme Hekan kanssa treeni/kisareissuilla, Jimi oli äidilläni hoidossa ja silloin ihmeteltiin miksi Jimi alkoi levottomaksi lähes välittömästi kun olin sen sinne jättänyt ja lähtenyt Hekan kanssa. Jimi nukkui eteisen kynnysmatolla, katsoi äitiäni suurilla ja pyöreillä silmillään. Se ei pystynyt rentoutumaan eikä rauhoittumaan, mutta kun tulimme sitä Hekan kanssa hakemaan, se rauhoittui välittömästi. Päivi kävi viime tiistaina antamassa Hekalle kraniosakraaliterapiaa ja ihmettelimme puolin ja toisin, mistä Heka oli kehittänyt selkäänsä pienen, mutta melko mojovan lihasjumin.


Heka näki ja oli läsnä kun Jimi kuoli. Kaksi päivää sen jälkeen, on Heka muuttunut takaisin omaksi itsekseen. Se suhtautuu jälleen lenkeillä kaikkeen välinpitämättömästi, se nukkuu yönsä rauhassa ja nytkin tätä kirjoittaessani Heka on sikeässä unessa vieressäni. Hekan on täytynyt vaistota jo aikoja sitten, ettei Jimi ole kunnossa. Sen outo käytös selittää sen, että se oli kuunnellut omia vaistojaan ja kokenut tarpeelliseksi puolustaa Jimiä. Samaten Jimin kaipuu Hekaa kohtaan oli todennäköisesti sitä, että Jimi oli aistinut Hekan olevan se joka sitä suojeli. Heka ei tietenkään ajattele tätä asiaa siten kuin minä mutta jos sen asian voisi näin muotoilla, niin Jimin poismeno vei samalla Hekalta sen, huolen, taakan ja stressin mikä sillä oli Jimistä kannettavanaan. Se ei ole esimerkiksi yrittänyt etsiä Jimiä. Vaikka koirat ovat minulle kaikki kaikessa ja pistän ne lähes kaikissa mahdollisissa päätöksissä ja asioissa edelle ja pidän niistä huolta paremmin kuin itsestäni, on minun myönnettävä että kaikista paras tuki, turva ja huolenpitäjä Jimille sen viimeisinä kuukausina oli Heka. Minulla on aivan käsittämättömän viisas ja upea koira jatkamassa elämää kanssani ja toinen aivan yhtä viisas ja upea seuraa meitä pilvien päältä. Untill we meet again, eikö se niin mene?

Minulta on jo tultu kyselemään, aionko jatkaa elämää yhden koiran kanssa vai onko jossain vaiheessa tiedossa perheenlisäystä. En osaa antaa siihen suoraa vastausta. Aion jatkaa toistaiseksi eteenpäin vain Hekan kanssa, annan kaiken aikani, energiani ja huomioni sille. Reissataan, kisataan ja treenaillaan tuleva kesä ja nautitaan. En ole itse valmis toiseen koiraan vielä, vertaisin sitä melko todennäköisesti Jimiin ja surutyö on vielä kesken. Se kauanko se kestää, sitä en tiedä. Meillä on melko todennäköisesti muutto tiedossa tulevana syksynä, edessä on uudet rutiinit ja tavat joihin on vielä totutteleminen. Ei olisi myöskään pentua kohtaan oikein ottaa sitä tähän hetkeen. Lisäksi Hekalla ei ole enää stressiä Jimistä ja minun on kuunneltava ja seurattava sitä. Olla kunnioittava Hekaa kohtaan ja ajateltava sitä. Ajatus toisesta koirasta kuitenkin elää, mutta koska sellainen meille tulee, on se vielä iso ?-merkki. Heka opettelee elämään nyt ainoana koirana ja minä yhden koiran omistajana.


Halusin kirjoittaa tämän kaiken siksi, että koen vaalivani sillä Jimin muistoa. Kertomatta jättäminen olisi tuntunut siltä, että blogiin kirjoittaminen ei enää onnistuisi. Jimi oli minun ensimmäinen oma koirani ja parempaa koiraa ei voisi ensimmäiseksi-sellaiseksi saada. Jimi tuli minulle ollessani 15-vuotias ja koulukiusattu. Jimin ansiosta sain sosiaalisen elämäni takaisin, uskaltauduin ihmisten ilmoille, kasvoin sen kanssa aikuiseksi ja löysin paikkani tästä maailmasta. Jimi oli tukipilarini ja turvani ja halusin tuoda sitä samaa iloa sekä lämpöä myös muille, mitä se tuotti minulle. Jimistä ei toivomaani harrastuskoiraa tullut, mutta sillä oli vieläkin arvokkaampi tehtävä olla rapsuteltavana ja silitettävänä kaverikoirana. Se oli Jimin juttu ja se jäi varmasti monien mieleen pienenä, kilttinä ja pehmoisena halikoirana. Jimi myös ihastutti erään tuttavani villakoiraan rotuna ja hän on edelleen tänäkin päivänä kiitollinen Jimille siitä, että sen vuoksi hänelläkin on nyt oma villakoira. Muistot säilyvät ja vaikka ikävä iskee edelleen eikä itkultakaan voi välttyä, olen niin kiitollinen ja onnellinen että sain pitää Jimin näinkin pitkään ja siitä tuli juuri minun koirani. Julkaisen Jimistä jossain vaiheessa muistovideon, kunhan itse koen pystyväni ja jaksavani sellaisen tekemään.

"Suuret pyöreät silmät, ja pienet sametinpehmeät korvat. Pieni koira jolla oli suurempaakin suurempi sydän."

Paljon onnea rakas Heka 7 v!

Kaiken tämän surun keskellä on kuitenkin syytä miettiä myös tulevaa ja tänään elämäni toinen koira, josta tuli minun varjoni ja ajatustenlukijani sekä iloinen ikiliikkuja Heka, täyttää "hurjat" 7 vuotta!


Tuntuu kuin Heka olisi nyt koira parhaassa iässä - se on kuitenkin käytökseltään kuin ikuinen pentu ja sellaisena se tuntuu pysyvän vuodesta toiseen. Valkoinen vilahdus, elosalama, permispää...rakkaalla on monta nimeä. Heka on minulle ensi-sijaisesti ystävä ja perheenjäsen, vaikka se minulle harrastuskoiraksi tulikin ja en olisi ikinä uskaltanut edes unelmoida kaikesta siitä, mitä olen sen kanssa tähän mennessä kokenut ja saavuttanut. 

Toivottavasti meillä on Hekan kanssa vielä monia yhteisiä vuosia edessä.

Hyvää matkaa Jimi

Ensimmäinen oma koirani joka kasvoi rinnallani, teki minusta sellaisen ihmisen millainen haluan olla ja oli tukeni sekä turvani.

Jimi 10.9.2004 - 1.4.2015


Jimi nukkui tänään ikiuneen omassa kodissaan. Näin ihanaa koiraa en olisi voinut ensimmäiseksi koiraksi edes toivoa ja olen äärimmäisen onnellinen, että kaikista maailman ihmisistä juuri minä sain tämän persoonallisen symppiksen koirakseni. Nyt meidän on Hekan kanssa opeteltava kulkemaan kahdestaan eteenpäin. Jimi, kiitos että olit.

Maailman paras kaverikoira ja muistona naulakossa roikkuu kaverikoirahuivi. I love you.