Meillä on ISO ongelma

Tai en minä tiedä. Ärsyttää. Muokkasin sekä editoin Hekan ensimmäisen frisbeeohjelman musiikin valmiiksi tiistain ja keskiviikon välisenä yönä valmiiksi ja sain jopa suunniteltua, mitä tehdään missäkin kohdassa. Valitsin ihan tarkoituksella helpon ja keskinopean musiikin, ettei tule paniikkia suoriutua jos joku heitto tai temppu ei jostain syystä osu kohdilleen. Koiran kanssahan tässä ollaan tekemisissä. Pituuttakaan ei ole kuin joitakin sekuntteja yli 2:n minuutin.

Kuva- Virpi Cato
Kävin tänään Viitaniemen nurtseilla Hekan kanssa tarkoituksena ketjuttaa ohjelmaa osissa ja treenata edes kerran ennen meidän ensimmäistä h-hetkeä, joka on ensi viikon sunnuntaina eläinten päivän tapahtumassa. Mikään ei mennyt niinkuin strömsössä. En edes yrittänyt ketjuttaa mitään, vaan heittelin sitten ihan muutamia kiekkoja muuten vain ja harjoiteltiin selkävoltsia ettei jäisi ihan ihan paskan maku suuhun. Niin mikä meni mönkään? Hekan vire oli sellaisissa sfääreissä, että esimerkiksi rollereiden aikana (joita on ohjelmassa 2) tuo koira vain räiski tai torppasi niitä. Lisäksi ohjelmaan kuuluu yksi sarja, jossa Heka joka toisen kerran pyörähtää ja joka toisella kerralla ottaa kiekon kiinni ilmasta. Kun vire on liian korkealla, niin se hitto vieköön on sitten ihan tapissa ja Heka ei yksinkertaisesti nähnyt mitään muuta kuin kiekon. Reagoi kyllä kaikkiin käskyihin, mutta sen hetken kun pitäisi malttaa ja odottaa mitä tulee seuraavaksi, tyyppi lähtee kierroksissaan kiertämään allekirjoittanutta ympäri hurjasti räkyttäen. Koppailuista ei meinannut aluksi tulla mitään, kun koira vain kiihdytti ja kiihdytti kieli poskella. Se on ihan selvästi vireongelma ja sitä on lähdettävä työstämään. Jos onnistuin samassa asiassa aikoinaan koiratanssin suhteen, niin onnistun aivan varmasti myös tässäkin. Suoraan sanoen hävettää lähteä mihinkään esiintymään eikä viikossakaan todellakaan saa mitään ihmeitä aikaiseksi, mutta ainakin voin aloittaa asian työstämisen. Ensinnäkin se kamala riekkuminen ja pomppiminen kun mennään johonkin nurtsille treenaamaan, loppuu nyt. Heka saa luvan tyytyä odottamaan reunalla ja rauhassa siihen asti, kunnes kiekot on viety paikoilleen ja sinne alkuasentoon asetutaan rauhallisesti ja hillitysti. Koiratanssia harjoitellessa tämä toimi ihan loistavasti ja tästä lähdetään liikkeelle myös frisbeilyn suhteen.

En tiedä sitten onko viime päivien tapahtumat vaikuttaneet jotenkin stressiperäisesti tuohon koiraan, mutta Jimi alkoi alkuviikosta oksentaa ja ripuloida, joka myöhemmässä vaiheessa vaihtui veriseksi ja keskiviikkona käytiin tapaamassa eläinlääkäriä. Diagnoosina ärhäkkä paksusuolentulehdus ja lievä suolistotulehdus. Jimi sai antibiootit sekä vatsansuojalääkkeet ja sanoinkin tuossa, että kuinka onnellinen ihminen voikaan olla kiinteästä ja verettömästä koiranpaskasta? Antibiootit ja lääkkeet ovat siis alkaneet tehoamaan ja Jimi on jälleen oma entinen itsensä. Se on aina yhtä hanurista kun koira on kipeä ja minäkin kerkesin jälleen maalailla kaikki pirut ja kauhukuvat seinille kun koira vain vuotaa verta eikä loppua näy. Tuli ehkä kirjoitettua vähän sekavasti, mutta sellaiset on fiiliksetkin tällä hetkellä.

IHAN liekeissä

Eilen pyörähdettiin vaihteeksi JATin epiksissä kurvailemassa kisaavien A & B-hyppyradoilla. Ihan vain yhteisen ajan ja treenin puitteissa.

Juostiin yhteensä 4 rataa (2 + 2 uusintaa) joista jokainen meni hyllyosastolle. Mutta hällä väliä, ne oli ihan onnettoman pieniä ohjaajasta johtuvia mokailuja. Taitava koira meni sinne, minne ohjattiin. That's it. Radat oli tosi kivoja ja vitsit mikä flow meillä Hekan kanssa oli. Koira oli kuulolla, pysyi lähdöissä, oli hanskassa, irtosi hyvin mutta kuunteli ja luki ohjausta silti erittäin tarkasti. Alla oleva video kertookin varmasti loput, katsokaa vaikka itse.


Heka oli suoraan sanottuna ihan liekeissä ja kerrankin voin sanoa oman ohjaukseni näyttävän varsin siedettävältä. Ensimmäisellä radalla Heka liukastui tullessaan keltaisesta putkesta ulos, mutta ei ollut ainoa. Pari muutakin erittäin nopeaa koiraa liukastui tismalleen samassa kohdassa. Kun päästiin kotiin, tsekkasin ja hieroin koiran läpi ihan varmuuden vuoksi. Mutta oli ihan sikakivaa ja kyllä se on vaan upeaakin upeampi lahja päästä tuollaisen koiran kanssa radalle.

TT:n keinonurmen "koeajo"

Taitavat Tassut järjesti tänään yhtenä osana "avoimet ovet"-tapahtumaa agilityn epikset ja koska ei olla Hekan kanssa ko.hallin keinonurmea käyty vielä "koeajamassa", käytiin paikanpäällä kirmaamassa kaksi rataa. Se oli lisäksi ns. pehmeä alku kraniohoidon jälkeen.

Ilmoitin meidät vain ja ainoastaan kisaavien radalle ja ruksasin samantien uusivani jos ensimmäinen rata menisi aivan reisille. Rata oli ihan superkiva, mutta ei kuitenkaan mikään täysin läpihuutojuttu. Kolmessa kohdassa sai olla tarkkana, ettei vahingossakaan tulisi työnnettyä koiraa väärälle esteelle. Minä sorruin niistä ensimmäisellä radalla yhteen ja se meni tältä osin hyllyosastolle. Tästä radasta on kuitenkin olemassa video ja se tulee tässä.


Kyseessä on ihan selkeä ohjaajan huolimattomuusmoka. Uusintakierroksella pysyin tiukempana ja sieltä rapsahtikin 0-voitto huikealla ajalla 24,09 s (ihanneaikaa ei ollut määritetty.) Tuosta nollaradasta ei valitettavasti ole videota, mutta tuon videon perusteella on varmasti pääteltävissä kuinka hienosti Heka hoiti homman kotiin. Illan teema oli "lähdössä pysytään" ja kun se onnistui, pakkakin pysyi hyvin kasassa molemmilla radoilla. Jopa minun silmiin meidän meno näyttää ihan oikealta aksalta. Kaiken lisäksi hallin keinonurmi osoittautui ihan mielettömän hyväksi. Olin nimittäin kuullut sieltä sun täältä sen olevan varsinkin nopeille koirille liukas, mutta ainakin omille jaloilleni se tuntui hyvältä eikä Hekakaan liukastellut yhtään. Eli pitoa löytyy.

Pisteenä i:n päällä on ihan PAKKO mainita kuinka hienot palkinnot saatiin. Nehän nyt on ihan sivuseikka, mutta harvoin epiksissä palkinnot ovat näin hyviä kuin tänään. Iso muovikassillinen täynnä herkkuja, leluja, suklaata, avaimenperiä sekä tietysti pokaali. Erityisesti pisti silmään tuo Fazerin kismet-suklaapatukka, jossa luki: "Parhaalle."  Vaikka tuo suklaa nyt olikin allekirjoittaneelle, on se henkisesti tarkoitettu meistä parhaalle...eli Hekalle.

Meil on tää juttu joka kestää. Mä oon onnellinen

Päivi kävi maanantaina antamassa Hekalle kraniosakraaliterapiaa. Itse olin jälleen kerran maalaillut etukäteen mielessäni kaikenmaailman kauhukuvat sekä pirut seinille vinosta lantiosta, selkärangan lukoista ja kaikesta mahdollisesta. Kesä on meille se aktiivisin aika vuodesta, jolloin kisataan, treenataan, käydään valmennuksissa, esiinnytään, koulutetaan muita ja reissataan milloin missäkin. Valmistautuminen aloitetaan jo hyvissä ajoin keväällä, kun kasvatan liikunnan määrää, kohotan sekä omaani, että koiran kuntoa ja kestävyyttä kohti lajinomaisia harjoituksia. Moni tavallinen harrastaja ei välttämättä tule edes ajatelleeksi, kuinka vaativa esimerkiksi päivän kestävä kisareissu voi olla. Juokset parhaimmillasi 3 rataa, lämmittelet koirasi ennen jokaista rataa ja vielä jäähdyttelet sen jokaisen radan jälkeen. Helteillä viileänä pysyminen, viileällä/kylmällä säällä lämpimänä pitäminen, nesteyttäminen, mahdollinen ruokailun ajoittaminen ja tuohon vielä kaikki reissaaminen päälle. Se on ihan oikeasti fyysisesti ja henkisesti vaativaa ja siksi mietinkin joka ikinen vuosi, pystynkö pitämään koirastani huolta harrastusten vaatimalla tavalla. Osaanko nesteyttää sitä tarpeeksi? Saako se riittävän energia/rasvapitoista ruokaa? Milloin hieron ja venyttelen sen? Tässä nyt vain esimerkkejä jotka tulivat mieleeni heti ensimmäisenä.

Meni vähän turinoimiseksi, mutta nyt voin sanoa onnistueeni kaikissa edellä mainitsemissani asioissa. Päivi ei löytänyt Hekasta minkäänlaisia lihasjumeja, kalvokireyksiä, ei lukkoja. Missään. Ei selässä, lantiossa, rintarangassa, nivelissä. Ei yksinkertaisesti yhtään missään. Erityisesti mieltä ja sydäntä lämmittivät Päivin sanat: "Kun lasken käteni tämän koiran päälle, tunnen erittäin hyvässä lihaskunnossa olevan, sporttisen koiran jolla on kehonhallinta kohdallaan. Sillä ei ole jännityksiä missään. Sinä osaat pitää siitä huolta harrastusten vaatimalla tavalla. Hyvän kehonhallintansa vuoksi Heka tietää miten hypyiltäkin tullaan oikealla tavalla alas eikä se lennä rähmälleen." Ihan meinasi tippa tulla linssiin. Kulunut kesä oli fyysisesti rankka ihan jo sen järjettömän helleaallon takia, mutta onnistuin kaikinpuolin pitämään koiran kunnossa niin nesteytyksen, ruokinnan kuin lämmittelyn, jäähdyttelyn, lepopäivien, hierontojen ja venyttelyjen tiimoilta. Kyllähän tähän harrastukseen ja koiran huollattamiseen saa rahaa uppoamaan ihan kiitettävästi, mutta se on pieni hinta siitä kun kuulet koiralla kaiken olevan kunnossa ja että olet onnistunut pitämään siitä hyvää huolta. Mahtavaa!!!!

Erityisesti tulin pohtineeksi koirafrisbeetä, sillä se toi meidän harrastuksiin pienen lisämausteen. Mutta ei tässä turhaan ole opiskeltu kaikkea turvallisista hypyistä ja oikeanlaisesta kiekon heittotekniikasta. Hekan erittäin hyvä kehonhallinta on erittäin isossa osassa koirafrisbeessä, sillä se osaa otettuaan kiekon kiinni, tulla oikealla tavalla alas ja kaikille neljälle jalalle. On kyllä kieltämättä helpottunut ja niin onnellinen olo. Nyt Heka saa ansaitusti huilata reilun viikon, ennenkuin palataan treenikentille.

Jimi on lisäksi aloittanut tällä viikolla syksyn kaverikoiravierailut, kun vierailimme maanantaina kotikartanossa ja tänään Väinönkadun palvelukeskuksessa. Ei ollut pienen hienostoherran riemulla rajoja, kun se näki minun ottavan kaapista kaverikoirahuivin esille. Jimi olikin molemmilla vierailuilla normaalia virkeämpi ja voi että pieni hienostolainen nautti. Pienenä lisämomenttina jännitystä kotikartanon vierailulla toi kulkukissa, joka oli jo aikaisemmin käyskennellyt paikan käytävillä ja kovasti sitä koirat kiinnostivat, mutta onneksi ymmärsi itse pysyä kauempana. 

Tänään aikaisemmin päivällä kävin palluttelemassa aivan kamalia ja haisevia karvakasoja. Yäk. Meinasin oksentaa kun näin nämä.


No ei vaan. Ihania ja pehmoisia muhkuja, hyvältä tuoksuvia koiravauvoja. Kyse on Jessican eurasier-narttu Cloudyn pennuista ja voin kertoa, että pentukuume paheni jälleen useamalla asteella. Oli nuo kyllä aivan valloittavia palleroita. Kukapa noista nyt ei tykkäisi?

Se oli sellainen surkuhupaisa viikonloppu

Näin se vaan on. Tämä(kin) viikonloppu oli täynnä häppeninkejä. Lauantaina koirafrisbeetä ja sunnuntaina agilityn piirinmestikset.

Aloitetaan lauantaista. En edelleenkään tiedä miten pukisin kaikki ajatukset sanoiksi, joten pahoittelen jos tekstistä tulee sekavaa. Meidät oli jo elokuun puolella kutsuttu Hekan kanssa esiintymään entisen kouluni perinteiseen syysmarkkinatapahtumaan. Sain itse päättää, esiintyisimmekö isolla, melko pehmeällä hiekkakentällä vai 10 m x 20 m kokoisella nurmikaistaleella. Esitys oli aamupäivällä ja nurmikot vielä aamukasteen peittämät, koin parhaimmaksi vaihtoehdoksi hiekkakentän. "Hiekka on pehmeää, siinä ei ole vaaraa liukastua kuin märällä nurmikolla ja Heka tietää mitä kiekoilla tehdään." Tuon lauseen ensimmäinen osa oli mitä loistavin veto esiintyä hiekkapohjalla, mutta...Heka ei tuntenut oloaan yhtä varmaksi hiekalla kuin nurmikolla, mistä johtuen se ei saanut itsestään esille sitä vauhtia mihin sen kuvittelin hiekallakin kykenevän. Arvioin heitot väärin, vaikka vauhdissa oli vain 2-3 sekunnin ero, mutta Hekalle se oli liikaa. Siltä meni karkeasti arvioituna 70% kiekoista ihan sivu suun. En ole ikinä nähnyt tuon koiran sillä tavalla lannistuvan, kun sen niin varmaksi osaava asia ei siitä riippumattomista syistä onnistunut. Maahan lentäneet kiekot olivat lisäksi Hekalle vaikeita nostaa sieltä hiekkapohjalta mikä taas aiheutti sen, että minun piti juosta sitä kenttää laidasta laitaan hakemassa kiekkoja vaikka niitä olikin 4 kpl. Puolessa välissä epätoivoista räpellystä muutin suunnitelmaa; Loppuosa tehdään helpotettuja heittoja paikoillaan sekä rollereita, jotta tuo koira saisi itsensä koottua ja kokisi onnistuvansa. Sehän toimi ja vaikka en alkuun ole lainkaan tyytyväinen, löytyi lopusta jo paljon hyvää sanottavaa. Kyllä tuo Heka on vaan niin kultainen, haastavasta alustasta huolimatta se silti tsemppasi ja yritti kaikkensa "mä kyllä juoksisin lujempaa, mutta en tällä hiekalla vaan kykene." Koirafrisbeetähän voi tehdä hiekalla, mutta mahdollisten maahan lentävien kiekkojen mukana kulkeutuu koiran suuhun hiekkaa enkä yhtään ihmettele, miksi Heka ei tykännyt niitä kiekkoja sieltä maasta nostaa. Minä typeränä luotin siihen, että kyllähän tuo koira koppeja osaa ottaa. Sen verran hyvin se on tämän lajin lyhyessä ajassa sisäistänyt. En vain tullut ajatelleeksi, että hiekka voisi olla näin haastava tekijä tässä lajissa. Hekalle se ainakin on sitä, joten unohdan hiekkakentät meidän osalta. 

Kotimatkalla pysähdyin eräälle isolle nurmialueelle. Halusin käydä kopittelemassa Hekan kanssa jotain ihan yksinkertaisia heittoja ja katsoa, jättikö erilainen ja vaativa alusta sille mitään erityisiä mielikuvia. Heka näytti ettei häntä yksi hiekkakenttä haittaa, se oli unohdettu ja siellä se nappaili kiekkoja kiinni samalla tavalla kuin ennen. Tuo on yksi piirre mitä tuossa koirassa rakastan ihan hirmuisesti. Se ei turhia muistele ikäviä tapahtumia yms, vaan se mahdollinen asia on jo hetken päästä unohdettu "Ai tapahtuks äsken jotain? No ihan sama, joko mennään?" En edellisessä viestissä muistanut tästä mainita, mutta tilasin kuluneella viikolla Hekalle 2 uutta, hieman jämäkämpää kiekkoa testimielessä; CS Hyperflite Pup ja Hero Pup 160. Ne olikin aika selvästi jämäkämpiä kuin aikaisemmin käyttämäni SofFlitet, mutta Hekalle se tuntui olevan yksi lysti. Kiekko mikä kiekko. Omaan käteen molemmat tuntuivat hyviltä, että eiköhän näitä laiteta tilaukseen vielä kaksi lisää. Se on sitä kiekkohulluutta.

No sitten tämän päivän piirinmestiksiin, jotka jäi meidän osalta tosi lyhyeksi. Suoraan sanottuna agilityn suhteen ei ole ollut kisafiilistä sitten elokuun lopun ja nyt olen tyytyväinen, etten ilmoittanut Hekaa kuin C-radalle joka oli siis hyppäri ja sen tuomaroi Jari Helin. Kisat oli "melkein kotikisat" kun ne järjestettiin Laukaassa eikä tarvinnut ajaa kisapaikalle kuin reilut 20 minuuttia. Yritin tuossa vähän aikaa sitten piirtää sitä rataa, mutta meni hermot ja lopetin. Tosi kivan oloinen rata, joka kuitenkin sisälsi meille sellaisia kosahtavia kohtia mutta kyllä ne olisi kuitenkin olleet selvitettävissä. Heka oli odotteluaikana jo melkoisissa tiloissa. Se haukkui ja kiskoi hihnassa joka ikiseen suuntaan. Tilanne senkun paheni, kun päästiin lähtöalueelle. Jotenkin siinä ajattelin, että nyt ei mene hyvin. Suunnittelin rataantutustumisessa meneväni 2.aidan viereen ottamaan sitä vastaan, mutta enhän minä kerennyt edes puoleen väliin kun tämä jo nostaa sieltä takapuolensa ja VARASTAA lähdöstä! Palautin Hekan lähtöön takaisin ja ajattelin kokeilevani uudelleen. Tuomarihan meidät oli jo hyllyttänyt tästä hyvästä, mutta tämä ohjaaja tässä näin olisi halunnut sen radan juosta. Uusi yritys...ja UUSI VARASTAMINEN. Siinä vaiheessa luovutin, otin hihnan sekä koiran ja poistuin radalta tyynen rauhallisesti. Eipä siinä, saavutus se on sekin käydä piirinmestiksissä hakemassa HYL vain siksi että koira ei pysy lähdössä. En tiedä sitten meneekö treenaamattomuuden piikkiin, sillä Heka on aksannut viimeksi Jämsässä hieman yli viikko sitten. Kyllä minä edelleen tuon koiran osaamiseen radalla luotan, mutta mistä tämä ihmeellinen lähtöongelma taas hyppäsi esiin? Mene ja tiedä, mutta tulipahan taas yksi asia lisää mitä lähdetään treenaamaan. Voin kertoa, että kotimatkalla autossa oli yksi ERITTÄIN närkästynyt pieni puudeli.

"Kuule Tiina. Ei se yhteiskunta pyöri sillä tavalla, että minä aina muistaisin mitä varten minulla on nuo höröttimet päässäni. Mitä siitä nyt tulisi jos minä aina kuuntelisin?"

Ensi viikolla pääsenkin punomaan ja pohtimaan sotasuunnitelmia oikein kunnolla, kun Hekalle tulee reilun viikon mittainen tauko kaikista harrastuksista. Päivi tulee huomenna tsekkaamaan ja hoitamaan mahdolliset jumit sekä lukot. Mitä itse olen tuota koiraa tässä kuluneen kesän aikana seurannut ja itse hieronut/venytellyt, en ole mitään sen kummempia poikkeavaisuuksia siinä huomannut. Tahti on kuitenkin ollut melkoinen, paljon reissaamista, kisoja ja treenejä niin onhan tässä jo korkea aika huollattaa kaveri ihan varmuuden vuoksi ja muutenkin. Nyt kyllä kieltämättä pisti houkuttamaan kisata vielä lokakuussa jossakin. Sen verran jäi mieltä kaivamaan tuo tämän päivän feilaus. Mutta katsotaan. JATilla onkin sopivasti hieman yli viikon päästä kahdet epikset tarjolla ja ne kyllä tulee meille mitä loistavimpaan saumaan päästä treenaamaan lähtöjä kisanomaisessa tilanteessa.

Sit' me mentiin keskustaan & siellä reivattiin

Ei reivattu, vaan kiekkoiltiin. Sunnuntaipäivä huilattiin ja nukuttiin, mutta maanantaina en enää voinut vastustaa kiusausta käydä heittelemässä frisbeetä ja kokeilla viikonlopun aikana saamiani neuvoja. Hekahan nyt oli tästä enemmän kuin innoissaan. Halusin lähteä jollekkin ihan eri nurmelle harjoittelemaan ja pohtimisen jälkeen löysin itseni Hekan kanssa kiekkoilemassa Jyväskylän kirkkopuistosta, missä riittää tasaista nurmea josta valita.

Olin aikaisemmin aamupäivällä harjoitellut heittoja suoraan ämpäriin ja nyt huomasin, miten paljon helpompaa kiekkojen heitteleminen Sadun neuvoilla on. Nyt jatkettiin eteenpäin siitä, mihin viikonloppuna jäimme. Selkävoltsin suhteen lähdettiin ihan nollasta liikkeelle. Satu nimittäin huomasi, että Heka on edelleen melko varovainen selästä pois hyppäämisen kanssa ja asetimme yhdessä tavoitteeksi valita käskysanan, jolla Heka saa poistua selästä välittömästi. Minähän olen sen aikoinaan koiratanssia varten opettanut siellä selän päällä pysymään, mutta nyt lähdetään sitä jalostamaan pois. Helpoimmaksi ja nopeimmaksi tavaksi valikoitu rolleri ja tilanne onkin nyt siinä pisteessä, että Heka ei enää jää selkään munimaan vaan lähtee sieltä hyvin käskyllä eteenpäin pyörivän kiekon perään. Saaden vielä hienon kopin! Rollereilla lähdin jalostamaan myös reisivoltsia ja sen suhteen kaikki on jonkun verran edempänä. Lisäksi olen vaihtanut heittokäteni vasemmasta oikeaan, vaikka aluksi luulin sen osoittautuvan vaikeaksi. Kuitenkin Heka on vaihdon jälkeen saanut jopa 90% kiekoista kiinni. Ts. sujuu paljon paremmin oikealla. Ajattelin jatkavani rollereilla vielä jonkin aikaa, mutta Heka päätti viedä selkävoltsin uudelle tasolle. Piipahdettiin tänään Viitaniemen nurmeilla treenailemassa koppeja ja mietin pitkään, uskaltaisinko kokeilla heittää kiekon niin, että Heka saisi selästä hyppäämällä sen ilmasta kiinni.



No saihan se. Sanotaan nyt vielä sen verran, että hyppy tulee sijoittumaan tästä jonkun verran alemmaksi. Se ei todellakaan tule nousemaan yhtään korkeammalle ja itselläni onkin koko ensi viikko aikaa treenailla heittoja yksikseni kun Heka joutuu huilailemaan kraniosakraaliterapian jäljiltä. Kaveri oli suoraan sanottuna ihan liekeissä ja itse olin aivan haltioissani, miten noin pienillä muutoksilla kiekkoilu alkoi sujua selvästi paljon paremmin. Koirafrisbee on vaan niin upea laji ja mikään ei ole mahtavampaa, kuin löytää agilityn rinnalle toinen harrastus missä Hekalla on selvästi mahdollisuuksia edetä pidemmälle. Koiratanssissa alkoi jotenkin tuntua siltä, että se seinä tuli meidän kohdalla vastaan. Kyllähän me edelleen sitä treenataan ja ainakin htm:ss' olisi vielä tarkoitus kisata, mutta muuten jatketaan sen suhteen ns. fiiliksen pohjalta ja miltä milloinkin tuntuu.


Keskiviikkona ensimmäinen koirani Jimi, täytti pyöreitä vuosia. Vanha herra on jo 10-vuotias. Ihan käsittämätöntä miten nopeasti aika menee. Jimi kuitenkin tuntuu paranevan kuin viini vanhetessaan ja ennen niin arka pieni koira, on nykyään selvästi rohkeampi ja leikkisämpi. Sydämessä on pieni ja hento sivuääni sekä silmistä on tullut jonkun verran arat kirkkaille valoille, mutta muuten Jimi porskuttaa menemään täysin terveenä. Toivon kuitenkin vielä monia yhteisiä vuosia meille. 

Onnea Jimi pieni pesusieni!

Mis' me oikeen oltiin? No OnniDogissa of course!

Julistan täten syyskuun alkaneeksi myöskin täällä blogin puolella, tosin viikon verran myöhässä. Torstaina pakkasin peräti 4 kassillista tavaraa ja molemmat koirat häkkeineen päivineen autoon. 3 päivää maaseutumatkailua. Jämsä. Himos. Ja tietysti OnniDog'14! Mikäli jollekkin jäi epäselväksi mistä tässä kaikessa oikein oli kysymys, niin kannattaa käydä tsekkaamassa OnniDogin nettisivut. Tapahtuman pääorganisaattori Maria, oli allekirjoittaneeseen yhteydessä jo viime vuoden puolella ja kysyi olisinko käytettävissä syyskuussa 2014 koiratanssikoulutuksissa. Kaikkihan tietää että Tiinan on vaikea sanoa "ei." Nopeasti se reilut 9 kuukauttakin meni tuosta noin vaan ja OnniDog-viikonloppu pääsi starttaamaan. Tästä kirjoituksesta tulisi tekstiä ainakin koko kuukauden mittapuulla, jos alkaisin kertoa jokaisesta asiasta yksityiskohtia myöten, joten sellaiset "treenianalyysit" jätän tästä pois. Ne ilmenevät sitten myöhemmissä bloggauksissa kun selviää mihin sain neuvoja ja mitä kannattaisi tehdä toisin.

Koulutin 3:n päivän aikana koiratanssia peräti yhteensä 5 kertaa, kolmesti htm:ää ja kahdesti freestylea. Kaikissa koulutuksissa oli kiva määrä innokkaita koirakoita ja toivottavasti onnistuin antamaan jokaiselle työkaluja jatkoa ajatellen. Heka toimi kaikissa koulutuksissa aisaparinani ja varsinkin lauantaipäivän kahdessa viimeisessä koulutuksessa alkoi valkoinen elosalamakin selvästi väsyä. Noin yleisesti minun mielestäni koiratanssia kouluttaessa tunti on yleensä aivan liian pitkä aika aloittelijoille. Se on kuitenkin melkoista aivotyöskentelyä ja teinkin niin, että harjoiteltiin se 45 minuuttia sekä vartin loppuaika keskusteltiin ja kerrattiin kaikki asiat läpi. Eikä minunkaan tarvinnut tyytyä olemaan tapahtumassa pelkän kouluttajan roolissa, nimittäin pääsin tietysti itsekkin osallistumaan haluamiiini koulutuksiin. Tiesin koiratanssin väsyttävän Hekaa jonkun verran, joten valitsin huolella mitä lajeja haluaisin sen kanssa harjoitella tai kokeilla. Ei ehkä yllätä ketään, että valitsin tietysti koirafrisbeen ja agilityn. 


Agilityn valitsin suurimmaksi osaksi siksi, sillä perjantain koulutukset piti Korhosen Susanna joka itse kilpailee kääpiövillakoiriensa kanssa 3.luokassa. Halusin hänen näkevän millainen Heka on livenä sekä saada häneltä uusia näkökulmia ja neuvoja eri asioihin. Niitä todellakin sain. Susanna oli suunnitellut ihan meitä varten erityisen radan, missä oli saksalaista, persjättöä, vastakäännöstä, takaakiertoja, valssia, leijeröintiä yms. Vähän kaikkea. Susannan mukaan Heka muistuttaa niin paljon hänen toista kääpiövillakoiraansa, joten kaikki saamani neuvot ovat kultaakin kalliimpia. Hekalla oli hauskaa ja Susannalla oli varmasti yhtä hulvatonta seuratessa meidän (tai lähinnä minun) räpiköintiä.

Koirafrisbeetä kouluttivat Suomen frisbeekoirat Ry:tä perustamassa ollut pariskunta, Satu ja Sauli Soini jotka harrastavat tätä lajia novascotiannoutajansa Alman kanssa. Neljästä koulutuksesta olimme Hekan kanssa mukana kahdessa (omien koiratanssikoulutusten päällekkäisyyksistä johtuen), mutta sain treeneistä irti juuri sen mitä halusinkin.


Satu neuvoi oikeat ja hyväksi todetut niksit pienen koiran kanssa harjoitellessa selkä/reisivoltzeja sekä flippiä. Hän myös kokeili Hekan kanssa flippiä näyttämällään heittotekniikalla ja jestamandera kuinka hyvin tuon koiran kroppa kääntyi. Saulin mukaan Hekalla on tekniikka hyvin kohdillaan ja varsinkin selkävoltzi ja flippi ovat jo varsin hyvällä mallilla, se on todellakin kuin luotu frisbeekoiraksi. Lisäksi minusta, Hekasta sekä Satusta ja Almasta tehtiin videohaastattelu Keskisuomalaiseen. Tuohonkin minut nakitettiin ihan lennosta ja melkeinpä vahingossa, mutta saatiin ainakin julkisuutta koirafrisbeelle. Suora linkki haastatteluun löytyy alhaalta.



Jimi oli häppeningeissä mukana kaikkina kolmena päivänä edustamassa Jyväskylän kaverikoiria ja taisi söpöydellään sulattaa sydämen jos toisenkin. Torstai-illan avajaisissa esiinnyin Hekan kanssa ihan lennosta tekaistulla musiikilla/ohjelmalla ja kaveri yllätti täysin pitämällä haukkunsa kurissa melkoisen hyvin. Mutta tuo koira onkin yllätyksiä täynnä. To-pe yö vietettiin isäni luona Mäntässä saunoen ja pe-la yö puolestaan Himoshotellissa, jolloin oli vajaan 400 metrin matka tapahtumapaikalle. Kaikesta hektisyydestä ja kiireestä huolimatta kerkesin käyttämään kameraa noiden kolmen päivän aikana useammankin kerran. Tässä vielä suora linkki kuvagalleriaan:


Kuva - Marko Kauko KSML

Ihan huikean upea viikonloppu! Ihania koulutettavia, uusia ideoita ja monta kokemuksta rikkaampana kohti uusia koitoksia. Suuret kiitokset kaikille kavereille, uusille tuttavuuksille, meitä kouluttaneille (Susannalle, Satulle & Saulille!) Nyt on naurettu vähintään kuukauden edestä. Pää pursuaa niistä ideoista mitä sain ja kihisen innosta päästä niitä toteuttamaan. Täytyy nyt kuitenkin malttaa mielensä hetken aikaa ja suoda Hekalle pieni huilahdustauko. Erityiskiitokset Marialle, joka luotti koiratanssikoulutukset minun luotsattavaksi ja koko tapahtuman järjestämisestä! Olet melkoinen rautanainen!