Sykkeen patellaluksaatioleikkaus

"Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu..."

-Muumipappa-

Toissapäivänä otettiin suunnaksi Tampere ja Syke pääsi operoitavaksi ortopedi Juha Kallion (Eläinystäväsi Lääkäri) tarkan katseen sekä kirurgiveitsen alle. Mikäli taustat ja syyt siihen miksi leikkaukseen lopulta päädyttiin, löytyvät edellisestä blogikirjoituksesta: Pieni pirulainen nimeltä patellaluksaatio.

Juha oli tutkinut Sykkeen ensimmäisen kerran viime kesänä ja leikkausaika hänelle saatiin järjestymään todella nopealla aikataululla. Ennen rauhoitusta käytiin koko toimenpide kaikkinensa läpi, mitä siinä tapahtuu ja vielä polvia tunnusteltaessa Juha totesi vasemman jalan polvilumpion olevan silläkin hetkellä pois paikaltaan. Leikkauspäätös oli siis enemmän kuin oikea. Totesin ennen lähtöäni, että hoidetaan jalka kerralla kuntoon ja jos esim.telauraa tarvitsisi syventää sääriluun etuharjanteen siirron lisäksi, se tehtäisiin heti. Aikaa lähdettiin kuluttelemaan isäni kanssa Lielahden kaupoille. Ihme ja kumma, itseäni ei jännittänyt juuri lainkaan. Pikemminkin päinvastoin: Mieli oli aika huojentunut että nyt Syke oli kokeneen ortopedin operoitavana joka kyllä kursii sen jalan kasaan.

Leikkaus kesti ja kesti, minulle sanottiin että se vie aikaa maksimissaan 1h 45 min ja siinä vaiheessa kun aikaa oli kulunut lähes 3 tuntia, maalailin jo mielessäni kaikki kauhukuvat ihan sökönä olevasta jalasta. Ei mennyt kuin hetki näiden kauhukuvien jälkeen, kun Juha viimein soitti ja kertoi operaation menneen täysin oppikirjan mukaan. Mikä helpotus! Syke oli sillä hetkellä heräämössä ja kuulemma melkoisen skarppina. Helpotuksen lisäksi mieleni valtasi järjetön onnellisuus kun kävi ilmi että Syke selvisi leikkauksesta melko pienillä korjauksilla.

Leikkauksessa polvilumpion suoran sivusiteen kiinnityskohtaa sääriluun etupinnalla siirrettiin niin, että lihasten toiminta pitää jatkossa polvilumpion oikealla paikallaan. Sääriluun etupinnan luuharjanne irrotettiin, käännettiin sivusuunnassa ulommas ja kiinnitettiin takaisin metallipinnalla. Lisäksi nivelkapselia ja polvilumpion ulompaa sivusidettä kiristettiin jalan ulkoreunalta. Nämä toimenpiteet yhdessä estävät jatkossa polvilumpion sijoiltaan menon. Telauraa ei siis tarvinnut syventää ja Juha itseasiassa sanoikin, että telaura oli harvinaisen, siisti, kaunis ja syvä. Polvessa ei myöskään ollut rustovaurioita, kulumia eikä mitään merkkejä nivelrikosta mikä lisäsi onnellisuuden tunnetta entisestään. Juhan mukaan Sykkeen valtti on ollut se, että sillä on todella hyvä lihaskunto. Polvet eivät ole päässeet juurikaan falskaamaan ja näin hyvällä lihaskunnolla varustetut koirat kuulemma toipuvatkin hyvin. Toivon todella, että näin tapahtuu. Sykehän kävi edellisellä viikolla torstaina faskiakäsittelyssä Tarjalla, joten se lähti leikattavaksi rennoin lihaksin.

Sain Sykkeen syliini 15.30, eli 6½ tuntia operaation jälkeen. Juha kertoi heidän seuraavan ortopedisten leikkauspotilaiden vointia klinikalla useamman tunnin ennen niiden kotiuttamista. Turhaan siis taas panikoin, mutta mistäpä minä tiesin kun en tajunnut ottaa kestoa puheeksi enää uudelleen kun se oli jo puhelimessa leikkausaikaa varatessani minulle kerrottu. Suorakorvauspäätöskin LähiTapiolasta tuli todella ripeästi ja kotimatkalle pääsimme lähtemään hieman ennen neljää, kotona Jyväskylässä olimme kuuden maissa.

Toipuminen on lähtenyt täysin yli odotusten käyntiin. Olin varautunut siihen, että Syke itkee kipuja koko yön ja pissaa saadaan odotella kauan. Ja mitä vielä? Syke kävi pissalla leikkauspäivän iltana ja vielä mokoma varasi painoa leikatulle jalalle. Yön nukkui rauhassa kauluri päässä ja ruoka maistuu hevosen lailla. Sen sijaan juomakupista se ei ole vielä juonut, mutta nestettä olen saanut koiraan lantraamalla sille märkäruokaan reilusti vettä. Kipulääke (Loxicom) menee aamuisin ja Syke on koko tämän ajan ollut kivuton. Tai ainakaan se ei ole mitään valittanut. Tätä blogitekstiä kirjoittaessani meillä on menossa toinen, kokonainen päivä leikkauksen jälkeen ja koko ajan Syke voi paremmin. Omassa pedissa se kääntyy vaivatta molemmille kyljille ja painoa se varaa jalalle sekä ottaa sillä jo muutamia askeleita sisätiloissa. Omistaja sen sijaan odottaa ikään kuin koko ajan, että koska se huutaa mutta kyllä se on luotettava siihen että Syke kyllä tietää miten se itse saa jalkansa hyvään asentoon.

Eilen illalla Syke kääntyikin toiselle kyljelleen niin, että leikattu jalka oli alla. Minä pidättelin hengitystä ja katsoin silmät lautasina että eikö sitä nyt oikeasti satu tuo asento. Ilmeisesti ei. Nyt on vaan uskottava siihen, että jokaisesta kääntymisestä tai asennon vaihtamisesta ei tarvitse henkeään pidätellä tai potkia tyhjää.

Haluan tätä(kin) kautta esittää mitä isoimmat ja nöyrimmät kiitokset Sykkeen asiantuntevasta sekä erittäin hyvästä hoidosta koko Eläinystäväsi Lääkäri-klinikan henkilökunnalle ja erityisesti Juhalle. Juhan rauhallinen ja välittävä olemus rentoutti tämän kaksijalkaisen ja saatoin luottavaisin mielin jättää pienen punaisen soturin heidän huomaansa. 

Ensi viikon lopulla Sykkeeltä poistetaan tikit AlmaVetissä ja siitä viikon päähän olen varannut Tampereelle kontrolliajan, jolloin on myös fysioterapiakäynti. Matka on pitkä mutta se mitä me saamme loppuelämäksi, kantaa tämänkin ajan yli.

Pieni pirulainen nimeltä patellaluksaatio

Niinhän siinä nyt sitten kävi, että Sykettä kutsuu patellaluksaatioleikkaus. Leikkausaika on jo varattu ja Sykkeen vasen polvi leikataan vielä tämän kuukauden aikana. Palaan omiin ajatuksiin, tunnelmiin ja tähän päätökseen johtaneisiin syihin vielä tarkemmin vähän myöhemmin. Sen voin jo kuitenkin sanoa, että leikkaukseen ja sen jälkeen edessä olevaan toipumis -ja kuntoutusaikaan suhtaudun rauhallisen sekä luottavaisin mielin. Meinasin ensin kirjoittaa tästä "avautumisesta" facebook-julkaisun, mutta tämä aihe hyppii tämän tästä esille mm.villakoirien keskusteluryhmissä ja tätä kautta se on helpompi nostaa uudelleen esille jos/kun sellainen hetki eteen tulee.

Minun ei ole tarkoitus tässä sen kummemmin kertoa mistä patellaluksaatiossa on kyse, koska siitä löytyy hurjasti tietoa mutta lyhyesti:

"Patellaluksaatio on polvinivelen (perinnöllinen), kehityksen aikana esille tuleva sairaus. Se johtuu (synnynnäisestä) takajalan virheellisestä rakenteesta, joka johtaa patellan sijoiltaanmenoon joko polven ulko -tai sisäsyrjälle. Oireet riippuvat luksaation asteesta (0-4) - nollan polvet ovat täysin terveet. Tyypillisin oire on takajalan pompottaminen ja/tai askeleiden jättäminen välistä. Takajalan epänormaali rakenne saa aikaa sen, että nelipäisen reisilihaksen polveen kohdistama voima vetää polvilumpiota pois paikoiltaan. Tämä johtaa siihen, että pikkuhiljaa polvea tukevat rakenteet alkavat löystyä ja patella lähtee paikaltaan entistä helpommin. Patellaluksaatio ei aina aiheuta selviä oireita, mutta lumpion sijoiltaanmeno voi olla erittäin kivulias mikäli se jää lukkoasentoon."

Vaikka patellaluksaatio luokitellaan perinnölliseksi sairaudeksi, sitä tavataan myös (joskin harvemmin) traumatyyppisenä luksaationa mutta Syke on harmiksi yksi niistä harvoista. Emällä on kahdesti tutkitut nollan polvet ja isällä yhden kerran. Sykehän ei ole viime keskiviikkoon saakka oireillut polviaan millään tavalla emmekä me edes tietäisi tästä asiasta, ellei Tarja olisi viime kesänä faskiamanipulaation yhteydessä siitä maininnut. Onhan Sykkeen polvet kuitenkin tutkittu aiemmin nolliksi. Viime keskiviikkona se kuitenkin liukastui kylpyhuoneessa vasemman jalan jäädessä kehon alle, jonka seurauksena se ontui ja leikkauspäätöksen teimme yhdessä Suvin kanssa kaksi päivää myöhemmin. Olin kyllä tehnyt sen mielessäni jo liukastumisen jälkeen. Tuohon episodiin saakka Syke on käyttänyt kaikkia neljää jalkaansa täysin normaalisti. Ihmiset ovat jopa ihmetelleet, että onko sen polvissa edes yhtään mitään vikaa koska koira ei ole tyypillisillä tavoilla niitä oireillut. Koko tämän ajan olen kuitenkin tiedostanut sen, että polvet eivät ole enää priimaa ja kuitenkin ristiriitaisin fiiliksin katsonut koiraa joka ei ole ollut kipeä. Sitten kun näen eri keskusteluryhmissä avauksia aiheeseen liittyen, minut tekee surulliseksi eräät lauseet jotka toistuvat kerta toisensa perään:

"Se on vain hassu tapa, koira hauskuuttaa itseään."
"Meillä koira on koko ikänsä kävellyt noin eikä ole löytynyt vikaa."
"Koira pelleilee, se kerää huomioita."
"Sillä on vaan hiekkaa tai kiviä varpaiden välissä, putsaa tassut niin kyllä se siitä."

Valitettavasti tuo ensimmäinen toteamus on ihan arkipäivää ja jos/kun joku koiranomistaja lataa keskusteluryhmään videon takajalkoja pompottavasta villakoirastaan, sinne tulee vähintään se yksi kommentti hassusta tavasta tai että se on rodulle ihan normaalia. Se on normaalia siltä osin, että ko.vikaa valitettavasti esiintyy paljonkin pienempien kokomuunnoksien villakoirilla, mutta...silti, jokaisen koiran OIKEA, normaali tapa on liikkua vaivatta kaikilla neljällä jalalla ilman pompotuksia tai ontumisia. Voitte siis nyt kukin mielessänne miettiä mitä ajatuksia olen Sykettä katsoessani päässäni pyöritellyt. Syke on koko ajan liikkunut normaalisti ja siltikään se ei ole terve. Sitten kun näen näitä videoita pompottelevista, selvästi oireilevista villakoirista eikä kukaan tunnu olevan siitä huolissaan ja todetaan vain sen olevan hassu tapa tai pelleilyä...se tekee minut sekä surulliseksi, että vihaiseksi. Tarkoitukseni ei ole todellakaan ole haukkua tai tuomita ketään, mutta ihan oikeasti toivoisin hieman laitettavan niitä valoja päälle. 

Miten koiraa on tutkittu jos siitä ei ole mitään löytynyt? Onko koira käynyt ortopedillä? Onko polvia tunnustelemisen lisäksi kuvattu? Onko se koira muutoin luustokuvattu? Jos koira on luustoltaan  terveeksi kuvattu ja polvet kunnossa, voisiko sillä kenties olla lihasjumi jonka hieroja, fyssari tai osteopaatti voisi katsoa? 

Minulle pompotteleva koira on oireileva ja varsinkin se, ettei koira käyttäisi kaikkia neljää jalkaansa oikein. Ihan yhtä lailla kuin ruokahaluttomuus näyttäytyy oireena jostakin. Ei koirat pelleile tai feikkaa näitä asioita, ne eivät vain yksinkertaisesti osaa sellaisia tapoja ajatella. Jos osaisivat, sittenhän niille voisi aivan yhtä hyvin todeta "lopetappa nyt se esittäminen ja kävele kunnolla." No lopettiko? Tuskin...

Otan tällä blogitekstillä varmasti lastillisen p****a niskaani, mutta ei näistä pidä olla hiljaa. Hiljaa oleminen on myös asian hyväksymistä ja sitä minä en tee.

Pieni teksti vain aiheesta villakoirien kasvatus ja terveys...

Olin eilen viettämässä kivaa, keskustelun täytteistä iltaa erään ystäväni kanssa paikallisessa loungessa. Samaan aikaan oman rotuni rotujärjestön facebook-sivulla oli käynnissä livelähetys missä panelisteina toimivat, pitkän linjan kasvattajat kävivät läpi villakoirien terveyttä ja kasvatusta. Aihe, joka kiinnostaa ja koskettaa minuakin - kuten aivan varmasti meitä kaikkia rodun parissa jollain tavalla toimivia. Olisin ollut valmis kuuntelemaan ja raivaamaan ko.paneelille kalenterista tilaa, JOS siellä olisi puhuttu kattavammin rodun nykyhetkestä sekä tulevaisuudesta JA puhujina olisi ollut myös muitakin lajeja harrastavia kasvattajia kuin pelkkiä näyttelyihmisiä.

Korviini kuitenkin kantautui tietoa keskustelun sisällöstä instagramin kautta ja kotiin päästyäni kuuntelin paneelia loppupäästä n. 20 minuuttia. Se riitti. Tuli kieltämättä sellainen olo, että villakoiran oikea, näyttelyissä pärjäävä ulkonäkötyyppi on se kaikista tärkein ja muut asiat, kuten luustokuvaukset, koettiin turhiksi. Enkä ole ainoa joka koki tämän asian täysin samalla tavalla. Mitä turhuutta se on, jos omistaja haluaa olla tietoinen koiransa terveystilanteesta miettiessään vaikkapa niinkin fyysisen harrastuksen, kuin agilityn aloittamista? Tai että jotkut kasvattajat haluavat laajasti terveystutkituttaa jalostukseen käytettävät koiransa edistääkseen rodun terveyttä? Minä en ole rodun kasvattaja eikä minusta koskaan sellaista tule, joten tähän liittyvä näkemykseni on suppeampi. Olen kuitenkin päässyt seuraamaan kasvatustyötä lähietäisyydeltä. Tästä iso kiitos kuuluu Sykkeen kasvattajalle, Jaanalle, joka peräänkuuluttaa laajempien terveystutkimusten tärkeydestä.

Toinen asia mikä särähti oli se, että kyllä kokenut kasvattaja tai viimeistään koiranomistaja huomaa koiransa liikkeistä jos jokin asia kehossa on pielessä. Esimerkkinä case Syke. Huomasinko minä että jotain on pielessä? Tai Jaana? Ei. Koska Syke ei ole oireillut oikean 1.polvea eikä vasemman 2.polvea mitenkään ja kyseessä on kuitenkin pieni sekä kevyt koira. Syke liikkuu edelleenkin täysin normaalisti, se ojentaa kaikki raajansa portaissa eikä se pompottele. Käytännössä mikään koiran liikkeissä tai kehossa ei anna viitteitä siitä, että sillä voisi olla polvissa jotain vikaa. Sykkeellä on todistetusti ollut nolliksi tutkitut polvet eikä meistä edelleenkään kukaan osaisi epäillä yhtikäs mitään, ellei molemmille koirille faskiamanipulaatiot tehnyt hieroja, olisi tehnyt ko.löydöksiä. Eläinlääkärimme vahvisti nämä löydökset. Melkein uskallan väittää, että jokainen joka villakoiraa itselleen haaveilee tai jo sellaisen omistaa, toivoo saavansa/omistavansa ensi-sijaisesti terveen sekä hyväluonteisen koiran. Eikö niin? Näyttelyt ja harrastukset eivät ole se tärkein kriteeri, vaikka moni ne mainitseekin.

Heka kävi viikko sitten jälleen ko.hierojalla faskiamanipulaatiossa ja hän sanoi minulle nostavansa suuresti hattua sille, että toin tiedon Sykkeen polviongelmista päivänvaloon. Tottakai toin, ei nämä asiat hyssyttelemällä tai maton alle lakaisemalla mihinkään muutu. Ei se niin mene, että poissa silmistä on myös poissa mielestä. Salailu vain siirtää ongelmia eteenpäin, kenen edun mukaista se on? Ei ainakaan niiden koirien jotka tässä joutuvat ihmisten valintoja sietämään. Se ainoa asia mistä olin samaa mieltä, liittyi siihen alvariinsa jatkuvaan ruokien vaihteluun.

Paljon kuulee myös sitä, että eläinlääkärit eivät tiedä rotukoirien ongelmista mitään. He vain rahastavat turhilla tutkimuksilla ja riistävät omistajaparkojen lompakot tyhjiksi. Eläinlääkärit näkevät päivittäin työssään koiria, joilla on erilaisia kehon toimintaan liittyviä kiputiloja. Esimerkiksi ortopedi jolla Syke kävi viime kuussa, kertoi kohtaavansa samanlaisia tapauksia viikottain - koira on ennen ollut polvistaan terve, mutta sitten vuoden tai kahden päästä tilanne onkin jo ihan toisenlainen. Ja näitä tapauksia on kuulemma paljon, emme edes tiedä kuinka monta koiraa tuolla nytkin porhaltaa menemään löysillä polvilla - koska niistä ei puhuta. Ollaan vain hiljaa. Niitä ei edes tutkita, koska ne eivät oireile. Kyllähän omistaja nyt näkee jos jokin on pielessä, ei siihen röntgeniä tarvita. Niinpä. Ortopedin mukaan se on yleistä, että koirilta tutkitaan polvet niin nuorina jolloin ne ovat vielä napakat mutta jos nämä samat koirat tutkittaisiin vuoden tai kahden päästä uudestaan, vain murto-osa selviäisi puhtain paperein. Mutta ai niin, kun eiväthän ne eläinlääkärit mistään mitään tiedä, eivätkä osteopaatit, fysioterapeutit tai hierojat jotka näkevät työssään myös niitä eri leikkauksista kuntoutuvia koiria. Välillä myös kuulee sitä, että kun ne laajat terveystutkimukset ovat niin kalliita mutta kummasti löytyy kyllä näyttelyreissuun rahaa. Yhden näyttelyreissun väliin jättämisellä saisi jo ainakin yhden koiran terveystutkimukset teetettyä sekä kennelliiton lausunnot päälle.

Toki elämä on valintoja ja jokainen tekee niinkuin itse haluaa. En kuitenkaan pitänyt kuulemastani kuinka laajojen terveystutkimusten tärkeyttä vähätellään ja mitä uusista kasvattajista ajatellaan. En tiedä miksi kirjoitin tämän blogitekstin, ehkä halusin vain kertoa tänne omista ajatuksistani mitä tämä asia minussa herättää. Olen ollut rodun harrastaja 15 vuotta ja omistanut tähän mennessä 3 villakoiraa: 2 kääpiötä ja yhden edesmenneen toyn. Heka on 12½-vuotias ja Syke täyttää hieman yli kuukauden päästä 3. Eivät minunkaan tapani toimia tai sanoa asioita sosiaalisessa mediassa varmasti kaikkia miellytä. Avoimuus on kuitenkin minun tärkein arvoni - oli sitten kyse Sykkeen polvista tai agilityssa keppien kouluttamisesta. Toivon todella suuresti, että laajemmista terveystutkimuksista aletaan puhua enemmän ja niihin alettaisiin suhtautua positiivisena näkymänä.

Kukaan ei ole täydellinen eikä sellaista voi keneltäkään myöskään vaatia. Jonkun mielestä tämä teksti voi olla yhtä tyhjän kanssa ja kaipaisi eri asioista jatkojohdattelua, mutta se onkin sitten jo ihan toinen tarina.