Valokuva on pysäytettyä valoa

Kahden päivän sisällä meidän blogi on saanut lisää lukijoita! Tervetuloa kaikille uusille ja toivottavasti kirjoittelemani bloggaukset miellyttävät. I'll do my best.

Levänneenä ja hyvin nukkuneena sain tänään ajatuksen kirjoittaa koirien ohella toisesta, minulle hyvin rakkaasta harrastuksesta. Nimittäin valokuvaamisesta. 

Kuvaushistoriastani

Aloitin valokuvaamisen vuonna 2007 melko jyhkeällä Olympuksen digikameralla. Sillä sai yllättävän hyviä sekä tarkkoja kuvia ja samalla kiinnostukseni valokuvaamista kohtaan vain kasvoi. Vuotta myöhemmin veljeni hankki itselleen järjestelmäkameran jota minä sitten innokkaana lainasin tämän tästä ja kamera taisi itseasiassa olla enemmän minun käytössäni. Vuonna 2010 tuo ko.järjestelmäkamera siirtyi kokonaan minun omistukseeni, sillä veljeni katsoi ettei hän tarvitse noin hyvää kameraa ja hän hankki sitten itselleen ihan tavallisen pokkarikameran.


Yllä olevat Jimin kuvat olen kuvannut Olympuksen digikameralla.

Kuvauskalusto

Kamera jonka veljeltäni sain ja jota edelleen käytän, on järjestelmäkamera Nikon D40. Ko.kameraa ei taida tänä päivänä enää saada mistään muualta kuin korkeintaan jostain nettihuutokaupasta tai joltain kamerakirppikseltä. Se on kuitenkin ollut juuri minun tarpeisiini ja käyttötarkoitukseen ihan riittävä kapistus enkä koe tällä hetkellä tarvetta hankkia jotain uudempaa mallia tilalle. Käytössäni on tällä hetkellä 3 eri objektiivia; Nikkor 18-55mm, Nikkor 18-35mm sekä Tamron 70-300mm. Näistä kahta jälkimmäistä käytän kaikista eniten. 18-35mm:n objektiivilla kuvaan lähinnä sisätiloissa missä valo asettaa kuvaamiselle omanlaisensa haasteet. Tamronin objektiivia käytän paljon kuvatessani ulkotapahtumissa tai jos kuvattava kohde on kauempana. Varastossa minulla on myös kameran jalusta, mutta se on jäänyt melko vähälle käytölle.


Editointi-ohjelmista käytän eniten photoshoppia, bridgeä sekä jonkin verran myös irfanviewiä. Oikeastaan kaikki kuvaamani materiaali löytää tiensä nettiin photoshopin ja bridgen läpi.

Kuvauskohteet

On ehkä sanomattakin selvää, että tykkään kaikista eniten kuvata paitsi omia koiriani, myös kavereiden koiria ja lisäksi liikun paljon kameran kanssa erilaisissa koiratapahtumissa, mm. kisoissa, mätsäreissä ja jonkin verran myös näyttelyissä. Olenkin Jyväskylässä jo melko tuttu näky kun ilmestyn johonkin kameroineni ja objektiiveineni. Lisäksi olen kuvannut jonkin verran mm. erilaisissa yleisötapahtumissa, mutta pääasiassa keskityn kuvaamaan koiria. Olen hakenut innoitusta kuvaamiseen skotlantilaiselta lemmikkieläinkuvaajalta Paul Walkerilta ja hänen neuvoillaan sekä ohjeillaan olen saanut kuvistani koko ajan parempia.

 

Omia ajatuksiani kuvaamisesta

Jokaisella henkilöllä on oma tyylinsä ja tottumuksena kuvata. Minä tykkään esimerkiksi ottaa paljon liikekuvia sekä erilaisia pääkuvia kuvattuna sivusta ja edestä. Olen hirmu tarkka siitä, millä tavalla rajaan juuri sillä hetkellä esim. kehässä ravaavan sakemannin, jotta sen liikeradat korostuvat ja näkyvät hyvin. Kun julkaisen kuvia galleriassani, minulta tullaan lähes joka kerta sen jälkeen kysymään "näin kun otit koirasta x ja y kuvia, miksi niitä ei ole näkyvillä? kyllä meille kelpaavat myös huonot kuvat." Varmasti kelpaavat, mutta ikävä kyllä minun on ajateltava sillä hetkellä itseäni - niin ikävältä kuin se saattaakin kuullostaa. Jos koiran x omistaja julkaisee esim. blogissaan tai facebookissa ottamani kuvan omasta koirastaan joka on tärähtänyt tai muuten julkaisukelvoton, ei se minun mielestäni anna minulle itselleni kovin hyvää "mainosta." Jos sen nyt voi noin ilmaista. Olen kuitenkin sen verran tarkka valokuvatessani, että selvästi tärähtäneet tai muuten sellaiset kuvat joita ei voi edes photoshopilla pelastaa, deletoin samantien. Jokin kuva voi vielä kamerassa näyttää hyvältä, mutta sitten editointivaiheessa saattaakin selvitä että kuva on esim. tärähtänyt niin pahasti ettei siitä saa mitenkään julkaisukelpoista. 


Paljon on tullut törmättyä myös siihen, että jos jonkun ihmisen koira ei ole osunutkaan kameran eteen niin sitten on tultu surullisena ja muutaman kerran jopa vihaisenakin sanomaan: "miksi et ottanut minun koirastani kuvia?" Otetaan esimerkkitilanne. Olen kuvaassa mätsärissä, missä kehät alkavat pyöriä samaan aikaan ja niitä kehiä on 4 kpl. Se on yksinkertaisesti täysi mahdottomuus saada jokaisesta koirasta edes se yksi kuva räpsäistyä. Jos joku haluaa omasta koirastaan edes sen yhden kuvan, voi minua ihan rohkeasti tulla nykäisemään hihasta ja kysyä voisinko ottaa kuvan koirasta x kun se on kehässä. En välttämättä itse tule kaikkea huomanneeksi. Tarkoitukseni ei ole purnata millään tavalla, vaan kertoa oikeasti ne faktat joihin itse olen valokuvatessani törmännyt. Enkä todennäköisesti ole ainoa. Viimeisimmissä mätsäreissä missä olen kuvannut, on moni tullut kysymään voisinko kuvata heidän koiriaan kun ne ovat kehässä ja se on oikeasti kaikista varmin tapa saada minut varmasti kuvaamaan jos en muuten sitä huomaa.

Valokuva on pysäytettyä valoa ja tämän termin minulle opetti viime viikolla eräs ammattivalokuvaaja. Se miten sen valon pysäytät ja millaisen siitä tietystä kuvasta haluat, riippuu täysin kameran omien asetusten säätämisestä.


Olen ammatiltani painotuotantoassistentti, tarkemmin sanottuna ulkoasuntoteuttaja eli käytännössä toimenkuvaani kuuluu mm. lehtien, nettisivujen, esitteiden, julisteiden yms suunnittelua sekä kuvien käsittelyä. Opiskeluaikana keskityimme myös yhden jakson ajan kokonaan valokuvaamiseen ja silloin päätökseni vain vahvistui sen suhteen, että tätä minä haluan tehdä. Olen saanut niin paljon hyvää palautetta ottamistani kuvista, niitä on käytetty mm. eri koiraharrastus-seurojen lehdissä ja nettisivuilla sekä tietysti kuvissa esiintyneiden koirien omissa blogeissa (ne joilta sellainen löytyy.) Pidän kuvat.fi-sivustolla omaa kuvagalleriaani, jota voi käydä katsomassa tämän linkin takaa ->


Juuri nyt tuo galleria on hieman sekaisin kuvien osalta, mutta eiköhän se tuossa järjestäydy pikkuhiljaa. Talven ajan olen ollut kuvaamisen suhteen aika hissukseen, mutta aktivoidun tässä kevään aikana taas pikkuhiljaa.

Tässä oli nyt hieman niitä omia ajatuksiani valokuvaamisesta. Siitä on tullut koirien jälkeen ehdottomasti toinen rakas harrastus josta tuskin luovun koskaan. Minulla kävi myös mitä parhain tuuri, kun aloitin helmikuussa nuorten taidetyöpajalla KuVi-nimisellä työpajalla joka tuottaa valokuvia ja videoita sekä editoi niitä. Minulla on nyt oman kameran lisäksi käytössä mm. erilaisia Canoneita ja objetkiiveja sekä kaikkea muuta mitä valokuvaaja tarvitsee. Olen syventynyt kameran käyttöön entistä laajemmin ja ennen saatoin vain räiskiä menemään milloin milläkin asetuksilla, mutta nyt näen kameran sekä asetukset ihan uudenlaisessa valossa. Viime viikonloppuna testasin omaa osaamistani hämärissä olosuhteissa, kun valokuvasin molempina päivinä lemmikkimessuilla Taitavien Tassujen lajiesittelyshow'n. Lopputulos oli tämä:


Tähän mennessä elämäni ensimmäinen (mutta ei varmasti viimeinen) onnistunein, hämärissä olosuhteissa ottamani valokuva. Ja vielä sisätiloissa. Onnistuin tarkentamaan hyvin itse koiraan ja siihen mitä se kuvassa tekee. Tämän kuvan myötä moni ovi tuntui aukenevan ja minulle on sadellut facebookissa muutamia kuvauspyyntöjä. Se on vain vahvistanut entisestään niitä ajatuksiani, että valokuvaaminen on juuri sitä, mitä minä haluan tehdä. 

Minulla on kuitenkin vielä paljon opittavaa ja pääasiassa tykkään kuvailla vain omaksi ilokseni sekä kartoittaakseni sitä kokemusta vielä lisää. Kameraan eteen on osunut vaikka minkälaista koiraa, ihmistä yms ja tiedä mitä kaikkea on vielä edessä.

ShowLinkPets 2015

Blogi näkyy päivittyvän tällä hetkellä aikavälillä 1 krt/viikko, mutta parempi sekin kuin ihan harvakseltaan. Kulunut viikko on ollut kiireinen, TODELLA kiireinen. Siihen mahtui mm. Hekan pesu ja trimmaus, kaverikoiravierailu Jimin kanssa, musiikkien miksausta/editointia, treenejä, pakkailuja, viime hetken valmisteluja yms. Ja kun olen vielä arkipäivät pajalla, ei vapaa-aikaa juurikaan jää. Minua on viimeiset 2 viikkoa työstänyt ensimmäiset, tänä viikonloppuna täällä Jyväskylässä järjestetyt ShowLinkPets-lemmikkimessut. Meidän koirafrisbee-ryhmältä kyseltiin, että olisimmeko halukkaita järjestämään siellä näytöksen ja saisimme sitten siitä hyvästä ilmaisen messuosaston Suomen frisbeekoirille. No tottahan toki me olemme aina valmiita tekemään lajille pr:ää ja saamaan sitä entistäkin tunnetummaksi. Kävimme perjantai-iltana tekemässä paviljongilla kenraalitreenit sekä laittamassa messuosaston edustuskuntoon. Noin yleisesti frisbeetreenailut ovat olleet talven aikana melko kehnolla mallilla, joten oli enemmän kuin hyvä että päästiin treenaamaan ja testaamaan alustaa etukäteen.

Oli meillä muuten aika hieno ständi vaikka itse sanonkin. Saatiin Suomen frisbeekoirilta käyttöön tuollainen yyberhieno lakana ja kiinnitettiin toiseen seinään Taijan tulostamia frisbeekuvia. Jokainen meistä oli tuonut omia kiekkojaan ihmisten hypisteltäviksi ja ajoittain ständillä oli porukkaa ihan ruuhkaksi asti. Esitteitä jaettiin ja toivottavasti saadaan lisää uusia, innokkaita harrastajia tämän lajin pariin. Taitavien Tassujen osasto oli meidän vieressä ja heillä oli sitten myytävänä muutamia Trixie, Superhero ja HeroAir-kiekkoja jotka näkyivät menevän hyvin kaupaksi. Koirafrisbee-esitykset olivat molempina päivinä klo. 12.00 ja kyllähän se veti penkkirivit päivineen ääriään myöten täyteen. Meitä oli lauantaina esiintymässä 5 koiraa ja sunnuntaina 4. Lauantai meni vähän jokaisella ns. "hermoillessa" (jos sellaista termiä nyt voi käyttää) ja uusi musiikki pisti ainakin allekirjoittaneella pasmat ihan sekaisin. En muistanut puoliakaan mitä piti tehdä. Heka kyllä yritti paikkailla tätä sekoilevaa kiekkojen heittäjää minkä pystyi. Sunnuntaiksi päätin sitten vaihtaa tuttuun ja turvalliseen musiikkiin viime marraskuulta ja huhhuh. Heka teki tähänastisen frisbeeuransa ehdottomasti parhaimman suorituksen ja jos oikein muistan, taisi vain 2 kiekkoa mennä ohi. Sieltä tuli flippiä, selkä ja -reisivaultsia sekä erilaisia perusheittoja molemmilla käsillä. Oli aivan ihanaa kun minulle tultiin esityksen jälkeen sanomaan: "Tuo sinun koira on kuin luotu ottamaan kiekkoja kiinni. Te hitsaatte parina hyvin yhteen ja kehityksen näkee ihan selvästi." Eli olemme myös muidenkin (kuin omieni) silmissä kehittyneet. "Mieti miten kehittynyt Heka on kesän frisbeekisoihin mennessä" pisti kyllä uskomaan siihen, että kyllä meidät tullaan kisoissa näkemään. Agility ja -koiratanssiharrastuksesta on ollut niin suuri apu koirafrisbeetä harjoitellessa niin hyppytekniikan, kuin temppujen osalta.

Tuli sitten muutenkin messuosastoilla kierreltyä, mutta nyt on pakko vetää ruksi seinään. En "sortunut" ostamaan mitään muuta kuin Jimille Hurtan viilennysmanttelin, joka maksoi sekin vain naurettavat 10 euroa. Pohdin jo viime kesänä sen hankkimista Jimille ja se aika ajoin käyttikin Hekan viilennysmanttelia (vaikka olikin iso), mutta nyt on sillekkin sitten olemassa oma. Erilaisia ilmaisnäytteitä (mm.herkkuja ja ruokia) tulikin sitten kerättyä niiden ostostenkin edestä.  Berralla oli myynnissä aivan IHANIA pinkkimustia (IIIIIIKKKK) mantteleita mutta minun onnekseni juuri Hekan kokoa olevat puuttuivat. Mutta vielä minä sen hankin...se on vaan pakko saada!


Olipahan melko rankka viikonloppu, mutta kun ympärillä on ihania koiria ja sitäkin mahtavampia harrastuskavereita niin kyllä se tuntuu kuitenkin enemmän leppoisalta kuin rankalta. Hekakin nukkui "toimettomina" hetkinä omassa kevythäkissään tyytyväisenä, voi kuinka helppo ja mahtava koira se on kaikinpuolin. Ensi viikko on hieman hiljaisempi, mutta kyllä sinnekkin mahtuu mm. valmennusreissua Kuopion suuntaan. Hekakin sanoisi "JEEEE, Tiian treenit ja sen jes-huudot!" Nimimerkillä se valkoinen elosalama joka ei tiennyt minne olisi ilosta sinkoillut kun kuuli Tiian äänen seurakaverin videolta.

Lotta Vuorelan valmennus

No niin. Nyt on käyty hakemassa uusia näkökulmia ja neuvoja Lotta Vuorelan valmennuksessa. Pakko kyllä heti näin alkuun todeta, että tykästyin Lottaan kaikinpuolin; Koulutustapaan, olemukseen...ihan kaikkeen. Rankkaan hänet kyllä Tiian lisäksi yhdeksi lempparikoutsiksi, vaikka ollaankin nyt vain yhden kerran päästy Lotan silmien alla treenaamaan. Voisin hyvin kuvitella lähteväni jopa sinne Riihimäelle asti treenaamaan.

Kenelläkään ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, millaisen radan Lotta oli suunnitellut, sillä mitään matskua emme saaneet etukäteen. Menin hallille sen verran ajoissa paikalle, että kerkesin hieman katsomaan edellisten ryhmäläisten suorituksia. Heti alkuun kiinnitin huomiota siihen, kuinka paljon radalla oli kohtia missä koiraa joutusi ns. vetämään itseään kohti. Hekalle nämä on olleet aina vaikeita, sillä se ei mielellään tule kohti vaan reagoi tosi herkästi tekemällä takaakiertoja. Lotta kuitenkin antoi eri vaihtoehtoja miten viedä juuri sitä omaa koiraa ja tätä piirrettä arvostan eri kouluttajissa tosi paljon. Ei pakoteta ketään juuri siihen tiettyyn muottiin "nyt teet näin kun minä sanon", vaan jokainen tekee siten miten se on omalle koiralle parhainta. Toki siltä omalta mukavuusalueelta on suotavaa astua toisinaan poiskin ja niin tein myös minäkin tänään. Opettelemassahan siellä oltiin eikä kisaamassa. 3.aidalle mietin pakkovalssia ja saksalaista, joista päädyin lopulta jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja se toimi ihan uskomattoman hyvin. Kepeille meno (kohta 5) oli vaikea, sillä siinä ihan vieressä oli putken suu tyrkyllä ja kyllähän se Hekakin sinne kahdesti sujahti. Korjasin kuitenkin omaa linjaani kohti keppien 2.väliä ja avasin Hekalle ns. "tien" kepeille ja sinnehän se haki oikeaan väliin. 6.aidalle vein ensin pelkällä vedolla ja takaaleikkauksella 7.putkelle. Ihan hyvä ratkaisu noin muuten, mutta sitten olin armottomasti myöhässä 8.putkella ja Heka sinkosi tietenkin puomille. Kokeiltiin Lotan neuvoilla ensin siten, että jätin Hekan tekemään kepit itsenäisesti sekä tein valssin 6.aidan taakse ja näin ollen kerkesin ajoissa ohjaamaan 8.putkelle. Josta siitäkin onnistuin ohjaamaan Hekan monta ker.taa ohi. 8.putkelle oli mahdollista tehdä joko japanilainen tai pakkovalssi. Meni vähän yli oman hilseen tuo japanilainen, joten päädyin pakkovalssiin joka olikin varsin näppärä ratkaisu. Ensin ajattelin tekeväni 8.putken jälkeen persjätön, mutta olin lähes varma että oltaisiin tuon koiran kanssa törmäyskurssilla joten Lotta neuvoi hyvän tavan viedä 8.putkella 11.putkelle asti. 9.aidalle takaaleikkaus ja sen jälkeen omalla hartialinjalla kerrot koiralle minne ollaan menossa.

No minähän ajattelin heti että ei se Heka minun hartioita lue, kun ohjaan sitä paljon jaloillani. Mitä sitten tapahtuu? Heka lukee hartialinjojani ja reagoi tuohon takaaleikkaukseen sekä kohti tulemiseen uskomattoman hyvin! A:ta ei tehty tänään ollenkaan, vaan jatkettiin 13.esteeltä (muurilta eteenpäin.) Ensimmäisellä kierroksella selvittiin ihan tuonne esteelle numero 23 eli puomille asti. Onnistuin jopa lähettämään Hekan 17.putkeen jäämällä itse muurin toiselle puolelle ja juoksemalla ottamaan sitä vastaan aidalle nro 18. 19.aidalle persjättö (joka oli muuten pirun hieno vaikka itse sanonkin) ja siitä hieno haku kepeille. Olin ihan puulla päähän lyöty, minähän juoksin ja Heka kuunteli. Harmittaa niin pirusti kun ekat pätkät ei tulleet videolle, sillä toisella kierroksella tuo koira tiesi omasta mielestään ihan tarpeeksi minne kuuluu seuraavaksi mennä. Virheitä tuli enemmän ja varsinkin tuota kohtaa 13.muurilta 18.aidalle asti hinkattiin ties kuinka kauan. Hekalla oli kiire allekirjoittaneen perään ja muurin toiselle puolelle jääminen putkeen lähettäessä ei enää toiminut. Lisäksi Heka lukitti putkesta tullessaan aitaa nro 19 ja se juoksi sinne ties kuinka monta kertaa. Palkkasin sen siitä sitten ihan erikseen, että reagoi merkkaukseen. Vaihdoin Lotan neuvosta selän suuntaa koiraan päin ja silloinhan se sieltä tuli ihan oikein eikä edes ollut näkevinään enää 19.aitaa. Ihmeellistä. Kokeiltiin sitten vielä 18.aidalle backlappia, joka kyllä oli loppujen lopuksi parempi vaihtoehto vaikka sen kanssa oli taas pienoisia ongelmia rytmittämisen suhteen. Sen ongelman näkee hyvin alla olevalta videolta.


Radan loppuosa 24-29 olikin sitten ihan selvää pässinlihaa. En edelleenkään voi uskoa, että Heka reagoi uskomattoman hyvin aidan nro 24 jälkeen tekemääni valssiin sekä vetoon ja vielä toiseen valssiin ennen putkea nro 26. Sillä ei ollut aikomustakaan lähteä lukittamaan ihan tyrkyllä olevaa toista aitaa. 28.aidalle vielä niisto ja siitä loppuun. Wuhuu! Vaikka rata tuntui alussa melko vaikealta ja olin ihan satavarma, etten saisi Hekaa vedettyä kohti eikä se reagoisi tiukoissa paikoissa yhtään mihinkään. Olin väärässä. No toisella kierroksella nimenomaan se Heka vähän väläytteli olemassaoloaan, mutta ei mitenkään häiritsevästi. Lotta kuitenkin antoi kotiläksyksi merkkausten harjoittelemista. Vaikka Heka on äärimmäisen irtoava ja se on hyvä asia, tulisi sen silti reagoida tarpeen vaatiessa tiukemmissa kohdissa ohjaajaan ja sitä pitää harjoitella. Kontakteille saatiin ohjeeksi treenata samalla kertaa sekä puomia, että A:ta ja Lotta painotti myös sitä käskyerottelua. Heka kyllä pari kertaa stoppasi puomilla ihan oikein, mutta sitten se myös testasi onnistuisiko pelkkä läpi juokseminen.

Olen kuitenkin valmennukseen tosi tyytyväinen ja tietysti Hekaan. Minusta jotenkin tuntuu, että nyt alan oikeasti hanskata tätä meidän tekemistä. Myös Lotta kehui Hekaa maasta taivaaseen, ei ole kuulemma eläessään nähnyt noin nopeaa ja irtoavaista villakoiraa. Olen hänen mukaansa onnistunut kouluttamaan irtoamista erinomaisesti. Lotta myös sanoi Hekan tekevän töitä kuin paimenkoira ja siitä ei uskoisi, että se on seurakoirarotu. Se on kyllä ihan totta ja eräs toinenkin kouluttaja on menneinä vuosina sanonut ihan samaa. Olipahan viikonloppu. Perjantaina aksaa, lauantaina aksaa ja sunnuntaina aksaa mutta kun sitä se vaan on...ihan parasta!

"Onneksi mestarikin voi välillä unohtaa radan"

Tuntuu jotenkin oudolta. On sunnuntai-aamu, kello näyttää tasan 8.00 kun aloitan tätä kirjoittamaan, koirat nukkuvat sikeästi ja aurinko alkaa pikkuhiljaa paistamaan. Minä jos joku, olen pitänyt itseäni aamu-unisena joten siksi on jotenkin outoa että olen hereillä jo tähän aikaan...ja vielä viikonloppuna! Olen silti äärimmäisen iloinen siitä, että minulla on jälleen kunnollinen vuorokausirytmi. Oma jaksaminen, motivaatio ja yleisesti sekä fyysinen että henkinen hyvinvointi alkavat olla balanssissa toistensa kanssa. Sen näkee koirien elekielestä, varsinkin Hekasta joka on kuin allekirjoittaneen peili. Olenkin nyt nauttinut tästä hiljaisesta aamusta kun ei ole kiire mihinkään ja ajattelin että nyt olisi hyvä hetki päivitellä blogiakin. Normaalisti bloggailen illalla ja/tai yöllä, mutta nykyisin olen iltaisin sängyssä viimeistään kymmenen jälkeen autuaasti unten mailla.

Minut tunnetaan taidetyöpajalla jo erittäin hyvin siitä, että vietän hyvin paljon aikaa koirieni kanssa, niiden kanssa harrastaessa ja kisatessa. Kun vastuukouluttaja toivottaa perjantaisin "nukkukaa, rentoutukaa ja levätkää nyt viikonloppuna oikein kunnolla", tuntuu jotenkin oudolta kun minulla harvoin on vapaita viikonloppuja. Jokaisella on tietysti oma tapansa relata ja viettää sitä viikonloppua, mutta minusta on ihan parasta lähteä vaikkapa kisa tai- valmennusreissulle. Perjantaina kuitenkin päätin että jos lauantaina nukuttaisi pidempään, en lähtisi mihinkään vaan höllättäisiin kotosalla. Heräsin kuitenkin eilen reilusti ennen kahdeksaa (ihan outoa!) ja päätin parin tunnin varoitusajalla, että lähdetään Hekan kanssa Taitaville Tassuille epistelemään.

Rundattiin siellä sitten kolmen startin verran. Ilmoitin Hekan rälläämään pahimmat höyryt hyppy/putkiluokkaan, jossa tultiin nollalla maaliin ajassa 14,03 s (-25,97 s.) Miniluokan paras aika, toiseksi nopein oli 14,83 s.) Tässä vielä video Hekan putkirälläilystä. En jaksanut sitä sen kummemmin editoida, vaikka se hieman kolkutteleekin että video on ihan raakaversio.


Kamalaa minkä numeron tein taas tuosta lähtötilanteesta, on se niin vaikeaa pitää edes se oma pääkoppa kylmänä ilman tuollaista show'ta. No ei siinä, jatketaan töitä sen asian kimpussa. Jostain syystä kuitenkin tuo meno näyttää ihan siedettävältä. Olen oppinut olemaan ohjausvalinnoissa tiukempi ja pitämään koiran hanskassa. Tuossa näkee hyvin, miten Heka on pienten hetkien ajan sinkoamassa ihan muualle, mutta sitten se kuitenkin korjaa, kääntyy ja kuuntelee.

Kisaavien luokkaa saatiinkin odottaa "tovi" jos toinenkin. Radalla oli karmea (kaikella rakkaudella) kahden SUORAN putken hässäkkä ja kun jo rataantutustumisessa meni pää sekaisin, ei se selkiintynyt yhtään sen enempää koirankaan kanssa. Päinvastoin, uusintakierroksella UNOHDIN radan ja hetkeen ei ole oma pää tuntunut niin tyhmältä. Mutta eipä tuo enää jälkikäteen haitannut, eräs kanssakisaaja meinaan totesi "onneksi mestarikin voi välillä unohtaa radan." Eihän me mitään mestareita olla, mutta sen kyllä allekirjoitan että kokeneemmallekkin kisaajalle voi joskus käydä näin. Sen unohduksen huomaa tuomarinsihteerin lapuista, että ensimmäisellä kierroksella kisaavien radalla aika oli 36,59 s (-23,41 s) ja uusinnassa 40,31 s (-19,69 s) kun jäin pyörremyrskynä pyöriskelemään ja miettimään minne rata jatkuu. Molemmilta kisaavien radoilta hylätyt tulokset (tai itseasiassa ketään ei hylätty vaan siitä tuli kymppi), mutta mitäpä niitä erikseen erittelemään. Kävipä muuten selväksi sekin, että Heka ei hae kovin hyvin suorien putkien ns. pimeisiin päihin vaikka se noin yleisesti irtoaa putkiin kuitenkin ihan kivasti. Tiia on kuitenkin käskenyt vaatimaan loppuun asti vaikka koira kuinka räkyttäisi siinä jalkojen juuressa. No näin tein ja sitten olin seuraavissa tilanteissa myöhässä. Onpahan taas yksi asia lisää mitä treenata, jippii! Olen kuitenkin kaikkiin ratoihin tyytyväinen ja yhteisen ajan puitteissahan me näissä karkeloissa käydään. Pitämässä kivaa. 

Perjantaina olikin ensimmäiset treenit uusien koulutettavien kanssa ja koska paikalle tuli vain kaksi treenaajaa, otin Hekan hallille mukaan ja treenasin sen kanssa sitten jälkikäteen. Keskityttiin pääasiassa puomin 2on 2offiin ja vaikka nostatin Hekan virettä juoksuttamalla sitä puomille putken ja keppien kautta, tuli se joka kerta oikeaan kohtaan, ALAS asti ja pysähtyi kirjaimellisesti kuin seinään. Äskenhän tuo duracell vielä loikki surutta yli eikä sillä tuntunut olevaan minkäänlaista käryä koko puomista. Nyt se oli palannut mieleen kuin salama kirkkaalta taivaalta. Sitä taas ei tiedä mikä on tilanne seuraavalla kerralla. Mutta saatiinpahan onnistumaan. Ohjauskuvioista otettiin poispäinkääntöä ja vitsit se on ihan sikanäppärä! Ei vaan toimi vielä muussa kuin treenitilanteissa ja se tuli eilen noissa epiksissäkin todistettua. Tulipahan testattua.

Tänään onkin sitten edessä Lotta Vuorelan valmennus enkä yhtään tiedä mitä on tiedossa. Kuitenkin hyvillä fiiliksin ollaan menossa treenaamaan ja eniten odotan niitä uusia näkökulmia ja neuvoja asioihin. Siitä tulee sitten ihan oma tekstinsä erikseen.

We are still alive

Kröhöm. Olisi vissiin aika "avata" maaliskuu täällä blogin(kin) puolella. Ei ole ollut mitään sen ihmeellisempää päivitettävää ja nytkin tulloo jotain aivan muuta kuin treenihehkutusta tms. Nuorten taidetyöpaja järjesti meille viiden päivän mittaisen reissun Syötteelle ja näin lukee ko.laskettelukeskuksen internet-sivuilla:

"Keskitalvella Syöte on peittynyt paksuun lumivaippaan ja korvissa soi kaunis hiljaisuus. Syötteen upeissa maisemissa tunnet olevasi sadun keskellä, nautitpa vauhdikkaista tai rauhoittavista aktiviteeteista."

Tuo kuvaus pitää täysin paikkansa ja voin joka kehoni solulla yhtyä siihen. Meille oli järjestetty kaikenlaista aktiviteettia joka sisälsi mm. laskettelua, lumikenkäilyä, lumenveistoa, jousiammuntaa, seinäkiipeilyä ja vierailun huskyfarmille. Ehkä on sanomattakin selvää mikä oli allekirjoittaneelle mieluisinta ko.reissulla. Jimi ja Heka eivät suinkaan jääneet kenenkään hoteihin, vaan ne pääsivät "leikkimään" pieniä maailmanmatkaajia ja olivat matkassa mukana. Olen helpottunut ja iloinen siitä, miten helposti koko reissu niiden osalta meni vaikka ne joutuivat toisinaan jäämään hotellihuoneeseen keskenään. Jopa Jimikin (joka ei yleensä osaa kunnolla relata vieraissa paikoissa) oli Syötteellä kuin kotonaan. Osasin onneksi arvioida koirien ruokamäärät oikein, sillä perjantaina kotiin lähtiessä aamuruuan jälkeen olivat safkat ihan finito. Menomatkalla Heka jahtasi lempipalloaan ihan onnessaan pitkin bussin käytävää ja sehän oli kanssamatkustajista hauskaa seurattavaa. Monta kertaa sain kuulla "kuin tottelevainen tuo koira voi olla?" mutta sellainen se Heka on. Se on minun ajatus.

Kaikista ihaninta oli aamulenkit koirien kanssa n.seitsemän aikaan. Tuntureilla ei ollut tuohon aikaan ketään, ei tuullut, edes lintujen viserrystä ei kuulunut. Oli aivan hiljaista ja vielä kun olet sellaisessa talven ihmemaassa...kyllä siinä mieli ja sielu lepäsi. Heka sai viillettää menemään pitkin hankia ja lunta oli reippaasti vajaan metrin verran. Kyllä oli ankeaa palata eilen sieltä talven keskeltä tänne harmauteen ja sohjouteen.

Kamera oli tietenkin reissussa mukana ja tässä muutamia, suht.onnistuneita räpsyjä.




Kotiin om kuitenkin aina ihan parasta tulla takaisin ja tulevalla viikolla aktivoidutaan taas treenailemaan. Tiedossa on ainakin kontaktien tehotreeniä sekä Lotta Vuorelan valmennus.