Ensin tutustuaan ja sitten treenataan

Yhteinen harjoitteluviikko Susannan ja Akin kanssa käynnistyi eilen, kun he molemmat tutustuivat Hekaan ja Heka heihin. Tavoite oli lähteä luomaan luottamusta sekä yhteyttä heidän välilleen pohjatyöskentelyn kautta. 

Ja tilanne ensimmäisen päivän lopuksi oli tämä:


Video, jonka Voitolla Yöhön (@mtvvoitollayohon) julkaisi

Treenit jatkuivat tänään yksittäisten temppujen opetelulla joita sunnuntaina nähtävässä esityksessä on tarkoitus tehdä. 2-3 liikkeen suhteen Heka tarvitsee vielä hieman hitaampaa etenemistä, mutta olen yllättynyt kuinka hyvin Susannalla ja Akilla sujuu noin ylipäätään vaikka yhteisiä treenikertoja on takana vasta 2. Heka on jo selvästi luonut luottamusta molempiin ja odotan positiivisin mielin kaikkea mitä tästä eteenpäin tuleekaan tapahtumaan. 

Heka se meni ja lähti Voitolla Yöhön!


"Seitsemän kilpailijaa. Seitsemän päivää aikaa harjoitella taito, johon jotkut käyttävät koko elämän."

Mistä on kysymys?

Voitolla Yöhön on uusi, suora koko perheen estradiviihdeohjelma, jossa seitsemän julkisuuden henkilöä ottavat joka viikko uuden haasteen vastaan ja todistavat, että vain viikon harjoittelun jälkeen kaikki on mahdollista.

Nyt seuraa JYMY-uutisia! Heka on mukana Voitolla Yöhön!-ohjelmassa! ja tässä viimeisen vuorokauden aikana käytyäni läpi meidän sosiaalisen median kanavia, ovat ne olleet kirjaimellisesti ihan tukossa ja ovat edelleen. Kirjoittaessani tätä bloggausta, istun majoituspaikkani sängyllä Hekan koisatessa tyytyväisenä vieressä ja adrenaliini virtaa melkoisen lujaa. Kaksi julkisuudesta tuttua henkilöä huolehtivat Hekasta ja sen kanssa treenaamisesta tämän viikon ajan. Allekirjoittaneen tehtäväksi jää tämän kolmikon valmentaminen sekä hitsaaminen yhteen ja tämän viikon sunnuntaina, 4.10, he näyttävät harjoittelun tuloksen suorassa lähetyksessä mtv3:lla klo. 19.30!

Mitä Heka sitten heidän kanssaan tekee? 1½ minuutin mittaisen, koiratanssiin pohjautuvan esityksen hauskoilla elementeillä.

Eilen nähdyssä suorassa lähetyksessä kansanedustaja, Susanna Koski, vietiin salaiseen huoneeseen missä Heka häntä odotti kultainen kirjekuori kaulassaan. Susanna saapui takaisin studion puolelle Heka sylissään, jossa hänelle myös selvisi kultaisen kirjekuoren avattuaan, että hän saisi valita itselleen parin suorittamaan samaa tehtävää. Näin ollen radiojuontaja, tv-kasvo, Aki Linnanahde, joutui jättämään hänelle aikaisemmin valitun haasteen ja ryhtymään koirankouluttajaksi yhdessä Susannan kanssa.


Tässä he sitten ovat. Sekä Susanna, että Aki vaikuttavat molemmat oikein mukavilta ja uskon todellakin kaiken sujuvan heidän kanssaan paremmin kuin hyvin. Annoin molemmille suoran lähetyksen jälkeen hankkimani treenilelut (Hekan huomaamatta tietenkin.)

Olen äärimmisen innoissani tästä koko ohjelmasta ja sen ideasta ylipäätään. Meille tulee varmasti hauska ja ikimuistoinen viikko täällä Helsingissä. Heka on onneksi maailman lunkein tyyppi, siitä saa oikeasti olla onnellinen. Kuvia ja videoita tulee ihan varmasti pitkin viikkoa, kuten myös kuulumisia sekä tänne, faceen että instagramiin sekä tietysti mtv3:n ja Voitolla Yöhön-ohjelman nettisivuille sekä heidän sosiaalisen median kanaville. Lisäksi Susanna ja Aki päivittävät kuvia ja kuulumisia omille facebook ja instagram-tileilleen. Ilmeisesti snäppiinkin molemmat ovat jo laittaneet jotakin.

Jokaisella kilpailijalla on oma hyväntekeväisyyskohteensa jolle he kerryttävät pottia Voitolla Yöhön-ohjelman katsojaäänestyksen kautta. Mtv3:n nettisivujen kautta tapahtuva äänestys on täysin ilmaista ja sen voi tehdä täällä: Voitolla Yöhön - äänestys.

Muistakaahan äänestää Susannaa ja Akia, teemme tästä hauskan ja mieleenpainuvan show'n! Jos joltakulta jäi eilinen jakso/Hekan osuus näkemättä, sen voi katsoa tämän linkin takaa ->

Ajatuksia blogin suhteen

Kun nyt tässä hieman lueskelen meidän blogia taaksepäin, huomaan melkoisen eron omassa tyylissäni kirjoittaa kun vertaa esimerkiksi vuosi sitten kirjoitettuihin teksteihin.

Pakko kyllä myöntää, että treenaaminen Hekan kanssa on viimeisen puolen vuoden aikana ollut vähän sellaista "on pakko tehdä jotain,ettei rutiini ihan kokonaan katoa."  Uskomatonta mutta totta, treenien sujuvuuteen sillä ei ole ollut negatiivista vaikutusta. Pikemminkin päinvastoin. Olen jopa useana iltana miettinyt, että mitä kaikkea meidän elämässä on viimeisen puolen vuoden aikana tapahtunut. 

Jimi Syötteellä maaliskuussa

Jimin kuolema, muutto, valmennusryhmäpaikan vastaanottaminen, menestys frisbeekisoissa, haastatteluja, yhteistyökuvioita ja tärkein kaikista; Olen töissä ja tunnen tekeväni juuri sellaista työtä mitä haluankin. Vielä puoli vuotta sitten pidin kynsin sekä hampain kiinni siitä ajatuksesta, että haluan itselleni koiriin liittyvän ammatin. En enää. Kasvoin keväällä henkisellä tasolla useita metrejä ja kun uskalsin kuunnella itseäni, tapahtui jonkinlainen läpimurto. Omien rajojen tunnistaminen ja kyky kuunnella itseään ovat tehneet minusta ihmisenä paljon vahvemman. Uskon sen olevan suurin syy siihen, miksi Hekan kanssa harrastaminen on tuntunut erilaiselta ja suorastaan ihanalta verrattuna vaikka siihen tilanteeseen mikä oli vielä keväällä päällä.


Toki silläkin on varmasti vaikutusta, että pidimme vakituisista ryhmätreeneistä melkein vuoden tauon mutta kun olen opetellut tuntemaan kahta edellä mainittua asiaa itsessäni, vasta sitten pystyn antamaan kaikkeni myös muille. Ja nyt se on oikeasti alkanut tuntua juuri siltä. Olen ollut iloinen siitä, että minulta löytyy voimaa sanoa ei. Eikä mitään pahaa ole ainakaan tähän mennessä tapahtunut. 

Tämä kaikki on varmasti se syy siihen, miksi blogiin kirjoittelu on ollut vähän mitä on. Olen uhrannut enemmän aikaa itseeni ja itseni tuntemiseen. Tuntui hyvältä kirjoittaa se kaikki ylös. Sen voin kuitenkin luvata, että tästä tämä bloggailu alkaa taas ihan erilaisella tatsilla ja uusia kuviakin on luvassa. Hävettävän vähän olenkin kameran varressa roikkunut ja nytkin iskin tähän vanhempia kuvia. Huomenna mennään antamaan koirafrisbeehen liittyvä haastattelu erääseen koiralehteen ja tässä on kaikenlaista muutakin tiedossa.

Nenätreeniä & flippailu-aksaa

Heka on ollut viime päivinä todella TODELLA ärsyttävällä tuulella. Syyslenssu on pitänyt minua tiukasti otteessaan ja edellisellä viikolla Heka joutui tyytymään suurimmaksi osaksi pelkkään lenkkeilyyn. OnniDogin jälkeen ei olla käytännössä tehty juuri mitään. Kuitenkin lauantaina ajattelin, että nosework-treenin aikana minunhan ei käytännössä tarvitse välttämättä liikkua juuri mihinkään ja sillä saisi tehokkaasti purettua Hekan energiavarastoja.

Käytiin lähellä olevan koulun maastossa tekemässä laatikkoetsintää eukalyptuksella n. vartin verran. Hekahan käytännössä syöksyi laatikoille, joita olin laittanut näkösuojaan vaihdellen hajulähdettä aina toisaalle. Loppusuoralla sain onneksi tuulesta hieman haastetta, kun se kuljetti hajua eri suuntaan ja Hekakin joutui todenteolla keskittymään jotta löysi hajun lähteelle. 15 minuuttia riitti ja lauantai-iltana kotona makoili tyytyväinen sekä henkisesti väsynyt puudelilötkö.

Kuva - Salla Kuikka

Tänään käytiin vuorostaan aksavalmennuksessa. En oikein tiennyt mitä odottaa sillä as i said before, tuo koira on ollut aika ärsyttävää seuraa viime aikoina ja olen itse vasta pikkuhiljaa toipumassa. Radalla oli 33 estettä ja se sisälsi mm.flippejä, paljon sokkareita ja vaihtoehtoisesti vähintään yhtä paljon valsseja. Tuo flippi on oikeasti nopealla koiralla äärimmäisen toimiva ohjauskuvio ja vielä kaiken lisäksi helppokin kun vaan muistaa katsoa sitä linjaa sekä pysyä siinä. Hetkeen ei ole agilityssa tullut eteen tämmöistä wow-elämystä kuin tänään, Hekalla flippiä on ehdottomasti käytettävä jatkossakin. Sokkareiden kanssa meinasin hetkittäin sotkeentua jalkoihini ja samaten ennakoiva valssi aivan radan loppupäässä valui aluksi ihan liian pitkälle, mutta kun uskalsin lähteä rohkeasti keppien jälkeiseltä putkelta liikkeelle ja kääntyä, reagoi Hekakin paljon paremmin. Alussa tyyppi tosin vähän ihmetteli, että "missä vaiheessa sää sinne kerkesit?" ja se pudotti tästä aivopierusta johtuen yhden riman.

Muurin jälkeen tein ihan harjoitusmielessä valssin, kun siihenkin olisi ollut mahdollista tehdä se sokkari. Jäin turhaan odottelemaan Hekaa muurin eteen ja jaloillehan se sieltä rynnisti. Mutta kun toisella kerralla lähdin ajoissa liikkeelle kun koira oli merkinnyt muurin, Heka kääntyi todella sulavasti putkeen. Puomin kanssa meinasi homma levitä ihan alussa, mutta Julia pisti merkille että Hekalla ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta onnistua kun en itse pidä kriteereistä kiinni. Heka kyllä stoppaa ja se osaa sen, mutta minähän se tässä möhlin koiraa suoriutumasta oikein. Sainkin nyt neuvoja sen suhteen, miten lähden viemään asiaa eteenpäin. Jälleen tuli uusi näkökulma asiaan ja lähden kyllä innoissani sitä työstämään. Valmennus meni kaikkia niitä kauhukuvia lukuunottamatta melko hyvin, koiraan olen tyytyväinen ja alan pikkuhiljaa arvostamaan myös itseäni asteen verran korkeammalle.

Olipa kerran Himos jonka koiraihmiset valtasivat

Jokohan sitä alkaisi olla sen verran toipunut edellisestä viikonlopusta, että voisi rustailla jotakin ylös. Kauan me ehdittiinkin kotona aikaa viettämään.


Nyt ei kuitenkaan tarvinnut reissata kuin 50 km:n päähän Jämsään. Vuonna 2014 ensimmäinen OnniDog-tapahtuma näki syyskuussa päivänvalon. Tänä vuonna ko.tapahtuma järjestettiin uudelleen ja se kokosi koiraihmiset jälleen neljäksi päiväksi Himokselle. Allekirjoittanut vastasi viime vuonna koiratanssikoulutuksista yhdessä Helin kanssa ja lupauduin olemaan käytettävissä uudelleenkin. Kuitenkin viime vuonna lupautuessani kouluttamaan en tiennyt, että olisin vuoden päästä onnellisesti töissä ja näin ollen OnniDog kutistui minun ja Hekan osalta vain kahteen päivään - lauantaihin ja sunnuntaihin. Eikä se kyllä loppujen lopuksi haitannut yhtään.

Matkaan lähdettiin lauantai-aamuna ja tyylikkäästi flunssaisena. Vielä perjantai-iltana mietin pitkään ja hartaasti, että riittävätkö voimat yhtään mihinkään. Pysyin hädin tuskin pystyssä, kuumetta oli reilut 38 astetta ja koko pää oli aivan tukossa. Minulle kuitenkin luvattiin tarpeen vaatiessa tulkkausapua jos oma ääni katoaisi tyystin.

Lauantaina ja sunnuntaina koulutin sekä freestylea, että HTM:ää joissa oli molemmilla kerroilla innokkaita ja motivoituneita osallistujia. Heka toimi pääasiassa demokoirana näyttäessäni erilaisia temppuja ja positioita, mutta siihen se koiratanssi sen kaverin osalta kuitenkin jäi. Haukkumiseen en enää aio puuttua, kun tätä lajia ei 99% todennäköisyydellä tulla enää tavoitteellisesti harrastamaan.

Kuva - Hanna Laukkanen-Jinsi

Toki minullekkin suotiin omien koulutusten lisäksi mahdollisuus käydä Hekan kanssa valitsemissani koulutuksissa. Vaihtoehtoja ei onneksi tarvinnut kovinkaan kauan miettiä, sillä oli sanomattakin selvää että halusin Suskun agilitytunnille ja Soinien frisbeekoulutuksiin. Susku olikin tehnyt meitä ajatellen tosi TOSI kivan treenin ja kuten olen jo blogissa jonkin aikaa kuuluttanut, on aksaaminen Hekan kanssa nykyään aivan ihanaa ja erilaista. Radalla tein mm. pakkovalssin ihan täydestä vauhdista kun Heka lukitti suorasta putkesta ulos. Vielä vuosi sitten en olisi uskonut moiseen kykeneväni mitenkään. Susku on ihan mahtava kouluttaja! 

Soinien frisbeekoulutuksissa oltiin molempina päivinä ja kummallakin kerralla sain LOISTAVIA neuvoja mm. overeihin, reisivaultseihin sekä erilaisiin heittotyyleihin. Ensitöiksi Satu hieman kartoitti Hekan hyppykorkeutta ja nimenomaan sitä, mistä kohdasta Heka useimmiten koppaa kiekon. Sen jälkeen teimme erilaisia harjoituksia ilman Hekaa, jolloin Satu mm. avusti minua kädellään juuri siinä kohdassa missä koira lähes aina saa kiekon kiinni.


Saimme Hekan kanssa lauantain ja sunnuntain väliseksi yöksi ihan oman privaattimökin ja iltanuotion jälkeen sammuttiin molemmat kuin saunalyhdyt. Viime vuonna en väsymykseltäni jaksanut iltanuotiolle lähteä, mutta nyt kun olimme mukana vain 2 päivää ja mökki aivan ko.paikan vieressä, käytiin vaihtamassa kuulumisia muiden koiraharrastajien kanssa, grillattiin makkaraa ja naurettiin. Ehkäpä siinä kiteytyi se koko OnniDogin ydin, vaikka meillä on erilaiset lähtökohdat, olemme eri ikäisiä yms mutta silti meitä yhdistää se rakkaus sitä yhtä ja samaa asiaa kohtaan - eli koiria.


Voin kertoa, että sunnuntaina kun lähdimme ajamaan koulutusten jälkeen kotiin, nukahti Heka oitis omaan kevythäkkiinsä auton startattua. Huikea viikonloppu, kivoja koulutettavia, ihania ihmisiä, loistavia neuvoja ja ennenkaikkea se yhteishenki...OnniDog on todellakin tapahtuma vertaansa vailla. Ja tiedättekö mitä? OnniDog tulee taas ensi vuonna! Itse en vielä ole uskaltautunt lupautua kouluttamaan, sillä en tiedä missä me ollaan silloin, mutta toivottavasti päästään mukaan - tavalla tai toisella.

Skippaa jo se kotisohva

Heka oli jo tiistaina omasta mielestään riittävästi huilannut kun tulin töistä kotiin. Allekirjoittanut sen sijaan ei, mutta koska valmennusryhmän viikkorata näytti hirmuisen kivalta, niin unohdin oman väsymyksen ja käytiin valkkaamassa.

Juliaa tuurasi Taina, jolta tulikin kivasti lisää uusia neuvoja noin kiihkeän koiran kanssa toimimiseen. Heka kun oli alussa vähän..,kierroksilla. Eikä niin vähääkään, vaan ihan kunnolla. Se esimerkiksi irtosi esteille alussa äärimmäisen huonosti, roiskaisi puomin kontaktin ja teki radalla yhdessä kohdalla omia valintoja vaikka oma linja ja rytmitys olivat kohdallaan. Tämmöisinä hetkinä Heka on ärsyttävän rasittava ohjattava. Tainan neuvosta keskeytettiin rata hetkeksi ja tehtiin ihan perus-kahdeksikkoa kahdella aidalla jotta saatiin Heka kuulolle. Sen jälkeen rata alkoi rullata ja sieltä tuli esiin se irtoava sekä esteitä hyvin lukittava koira. Vaikein kohta koko radalla oli ehdottomasti aidoille 21-22 tehtävä tuplasylkkäri. Sinne tultiin aikamoisesta vauhtipätkästä putken kautta ja minä ajattelin että ei muuten onnistu Hekalla tuosta vauhdista. Ja mitä vielä? Kun vaan muisti rauhoittaa oman mielen hetkeksi, ottaa koiran vastakkaiseen käteen ja kääntää...Hekahan reagoi! Kerran se kyllä juoksi läpi, mutta se jäikin sitten siihen yhteen kertaan. Can't believe that. Lähtötilanteet on nykyään ja ihan oikeasti ihania! Nytkin Heka jäi istumaan kuin tatti eikä se haukkunut. Ei yhden yhtäkään kertaa! 

Jotain tässä on tapahtunut kun nykyään Hekan kanssa aksaaminen on ihanaa sekä erilaista. Tiistainakin päästiin koko 29 esteen rata loppuun, vaikka ei täysin puhtaasti. Eihän se nyt mikään tavoite ole, että nollalla koko helahoito läpi, mutta noin yleisesti keväällä takerruttiin ties mihin ja radan suorittamiset jäi johonkin about 10 esteeseen. Ero on huomattava! Kyllä tuon wuffen kanssa kehtaa palailla takaisin kisaradoille.


Tässä välissä on ehditty myös välineurheilemaan, taas vaihteeksi. Olin jo pitkään kuolannut Salomonin Speedcrosseja ja vastoin yleisiä luuloja, en hankkinut niitä agilitykenkiksi. Agilityssa vannon edelleen VJ Sticky 2:sten nimeen, mutta halusin itselleni syksyksi kunnon kengät lenkkeilyyn ja muihin harrastuksiin. Siinä ne nyt on! Minulla yleensä lähes kaikki uudet kengät hankaavat, aiheuttavat rakkuloita yms mutta nyt voin ensimmäistä kertaa sanoa, että speedcrossien kanssa ei ole ilmennyt mitään ylläolevista ongelmista.

Olivat todellakin hintansa arvoiset kengät!


Osallistuin elokuussa Hurtan järjestämään kilpailuun, jossa he halusivat liikkuvaa kuvaa agilitya harrastavista koirista. Linkitin Hekasta heille tämän videon ja myöhemmin sain viestin, että olin yksi viidestä voittajasta joille postitettaisiin palkinnoksi Hurtan agilityliivit. Kuitenkin noiden agilityliivien kanssa ilmeni jonkin sortin saatavusongelmia ja minulta kyseltiin, olisinko valmis ottamaan vastaan uniikin, vain harvoilla olevan turkoosin, lifeguard-malliston liivin jota ei ole ikinä myyty missään. No tottakai! Rakastuin tuohon väriin heti ja liivi olisi ollut hankintalistalla muutenkin tässä ihan lähiaikoina.


Kuitenkin tällä viikolla olen ollut osittain myös surullinen. Miksi? On päiviä jolloin ikävä on suurempi ja sydäntä raastaa. Jimi the timanttisin hienostoherra olisi täyttänyt tänään 11 vuotta. Jimi toi elämääni lähes kaiken sen, mitä minulla on nykyään. Hyvää syntymäpäivää rakkaimmista rakkain kaverikoira sinne pilvien päälle.

Lauantaina lähdetään TAAS vaihteeksi reissuun, kun edessä on OnniDog-viikonloppu. Olen tällä hetkellä tosin 38 asteen kuumeen, poskiontelotulehduksen sekä kurkkukivun kourissa ja sairastaminen kotona houkuttaisi nyt asteen verran enemmän. Hyvä kun edes jaksan itseäni pystyssä pitää. Ehkäpä tämä olo olisi jo huomenna parempi. Sopii toivoa. Koulutan OnniDogissa koiratanssia lauantaista sunnuntaihin sekä osallistun Hekan kanssa frisbee ja -agilitykoulutuksiin. Lisäksi olen lupautunut esiintymään Soinien kanssa lauantaina frisbeenäytöksessä, joten jos tämä lentävä irokeesi on ihan must see-listalla niin teretulemast katselemaan. Aikataulut yms löytyy OnniDogin nettisivuilta.

USDDN - Helsinki

Sama suomennettuna = Tämän kesän toiset frisbeekisat järjestettiin Helsingissä, kisaformaattina USDDN. Oma aikataulu eli pitkin viikkoa kunnes torstai-iltana päätin, että skipataan lauantain pituusheittokisa kokonaan, pidetään yksi vapaapäivä jolloin saadaan nukkua pitkään ja Helsinkiin lähdimme näin ollen vasta lauantai-iltana. Voin kertoa näin jälkikäteen, että olin ihan äärettömän tyytyväinen tuohon päätökseen.

Osallistuttiin vain sunnuntaille, jolloin kisattiin freestylessa. Microkoiriakin oli paikalla 3 kpl, joten saatiinkin hyvin sitä skabailua aikaiseksi. Ensimmäinen kierros heitettiin toss & fetchiä ja jos oma muistini ei nyt ihan kamalasti heitä häränpyllyä, Heka sai 5 kopattua peräti viidesti. Toisella kierroksella tehtiin freestylea ja olin kaivanut naftaliinista tutun ja turvallisen, meidän ihan ensimmäinen freestyleohjelman musiikin. Sitä aikaa ei yksinkertaisesti ole ollut mitä uuden ohjelman tekemiseen tarvittaisiin, ajattelin helpottaa sekä Hekan suoritumista että oman pään pitämistä kasassa. Hyvä päätös. Omasta mielestäni Heka paransi suoritustaan sitten kesäkuun kisojen ja itse rohkenin heittämään myös thumbleria sekä kokeilemaan uusia temppuja. Heka löi allekirjoittaneen ihan ällikällä, olin jo tässä vaiheessa tuohon koiran ihan mielettömän tyytyväinen ja päätin että viedään viimeinen kierros yhtä tyylikkäästi ja löysällä asenteella loppuun asti. Toisen kierroksen jälkeen Heka johti microdog-sarjassa ja sanotaanko näin, että olin aika huuli pyöreänä siinä vaiheessa.

Kuva - Jasmin Pyykkö

Ennen viimeistä kierrosta oli vuorossa ihmisten oma tarkkuusheittokisa, mutta itse käytin tuon ajan lenkittämällä ja nesteyttämällä Hekaa.

Viimeisellä kierroksella lisäsin ohjelmaan myös multiplen, jonka tyylikkäästi edellisellä kerralla unohdin. Hieman Hekassa kyllä näkyi pieniä väsymyksen merkkejä, sillä huteja tuli ja selkävaultsikin epäonnistui. Eipä tuo jäänyt yhtään mieltä kaivelemaan as i said, Heka ylitti odotukset jo paljon aikaisemmin. Muutamat hutiheitot ei maailmaa kaada.

Kuva - Irene Vinha

Loppujen lopuksi sijoituttiin microdogeissa sijalle 2/3 ihanan Jasminin ja Domin viedessä ansaitusti voiton. Domin ja Hekan välillä oli eroa "huikeat" 2 pistettä, microdogit todellakin näyttivät että kyllä ne pienetkin maasta ponnistaa. Taika ja Elli taituroivat itsensä 3.sijalle, hienosti meni heilläkin.

Ehkä suurin asia mikä yllätti täysin, oli Hekan saamat pisteet. 92! Itse jotenkin pidin USDDN:ää formaattina hieman rankempana kuin SkyHoundzia jossa Heka sai yhteensä 62,5 pistettä. Nyt tyyppi mennä päjäytti tuollaiset lukemat.

Heka & Domi kisojen jälkeen. Taisi olla vähän väsyneitä molemmat...


Väsyttää, jokaista raajaa ja lihasta särkee ja on reissattu satoja kilometrejä. Välillä sitä ihan oikeasti miettii, että onko tässä mitään järkeä? Mutta kerta toisensa jälkeen voin todeta, että kyllä. Oli ihanaa nähdä uusia frisbeekoirakoita, erityisesti Jasminia ja Domia. Oli aikaa päivittää blogikin, sillä ollaan Hekan kanssa parhaillaan junassa, matkalla kohti kotia. Frisbeekisojen osalta vuosi on paketissa ja ensi vuotta odotellessa. Nyt aletaan keskittymään enemmän aksaan ja muutamiin startteihin olenkin Hekan jo ilmoittanut. Hullujen hommaa tämä koiraharrastus, mutta silti niin parasta! 

Kun yksi ovi sulkeutuu...toinen avautuu

Sään puolesta ei kyllä voida sanoa, että syksy olisi saapunut mutta kuukauden vaihtumisesta kylläkin. Normaalisti tähän aikaan vuodesta olisin himmaamassa kisakautta pikkuhiljaa lepokaudeksi, mutta nyt se asia onkin ihan päinvastoin. Me lomailtiin koko kesä ja päätin kokeilla kisakauden keskittämistä pääasiassa syksylle. Tässä sitä sitten ollaan.

Tänään päästiin aloittamaan Julian tarkan katseen alla valmennusryhmässä ja samalla sain vapaakortinkin Haukkuvaaraan, Teimme pienin muutoksin erään tuomarin 2.luokan rataa, jossa oli 27 estettä ja tarkoituksena oli ohjata koiraa siten ettei se joutuisi ns. turhia odottelemaan. No Hekallehan tämä passasi paremmin kuin hyvin. Tavoite oli lähinnä testata kuinka Heka kulkee ja missä kuosissa on oma rytmitys ja ohjaus ylipäätään. Ilokseni sainkin kuulla Julialta, että hänen silmiinsä kaikki näytti jämäkämmältä ja määrätietoisemmalta kuin aikaisemmin. Siltä se myös tehdessä tuntuikin, ongelmia tuli ainoastaan sylikäännöksessä putkeen mentäessä, kun käänsin omaa linjaani liian aikaisin sekä merkkauksessa ja keinulle leijeröinnissä. Hekalla tuppasi jäämään levy päälle, mutta heti kun itse jämäköidyin enkä antanut koiralle mahdollisuutta sikailuun, saatiin aikaiseksi ihan mielettömän hyvää jälkeä. 

Ihan oman merkintänsä ansaitsee lähtötilanteet, jotka paranee koko ajan. Edelleen kannan Hekan sylissä lähtöalueelle enkä kuljeta sitä sinne hihnassa. Lähdöt on nykyään ihan oikeasti miellyttäviä kun kumpikaan meistä ei tee niistä sellaista hillitöntä numeroa.

Yksi iso muutos meidän elämässä tapahtui nyt viime viikonloppuna, kun juhannuksesta asti odottamani muutto on onnellisesti ohi. Ei, Jyväskylästä ei sentään muutettu pois. Vaihdettiin kaupungin sisällä maisemaa ja oli muuten luksusta päästä muuttamaan ihan uuteen, vasta rakennettuun taloon. Minulta on kyselty paljon mm.facebookissa että miten Heka suhtautui muuttoon. Heka ei ole Heka ellei se ota suurinta osaa asioista lunkisti. Sillä tavalla se on muuton suhteen ollut. Eli lunkisti. Ei se ole suuremmin stressannut mistään, ensimmäisenä iltana se ehkä kulki perässä normaalia enemmän mutta muuten ei ole ilmenny mitään. Heka on jo ottanut tämän paikan omaksi kodikseen. Kyselin eilen meidän seinänaapureilta, että onko työpäivien aikana asunnosta kuulunut ääniä tms mutta lähinnä he ihmettelivät, että onko minulla muka koira kun on niin hiljaista. Minä nimittäin jo omille ajatuksille uskollisena olin varma, että Heka ei sopeudu yksikseen uuteen ympäristöön jossa kuuluu paljon enemmän elämisen ääniä kuin aikaisemmin. Tiina, koska sinä oikein opit?! Minkä sitä ihminen luonteelleen voi?


Tulevana viikonloppuna olisi sitten taas lähtö tien päälle, eli Helsinkiin frisbeekisoihin. Jos nyt olen ihan rehellinen, niin jäisin ehkä mieluummin kotiin. Ei olla treenattu, muuttoväsymys on edelleen ihan tapissa ja syyskuussa meillä ei ole yhtään vapaata viikonloppua. Mutta kyllä me lähdetään, kyseessä on tämän vuoden viimeiset frisbeekisat ja sitten voidaan hyvillä fiiliksin keskittyä enemmän aksaan. Tilasin pari Jawziakin lisää, jotenkin alkoi tuntumaan ettei nykyinen määrä riitä.