Olin eilen viettämässä kivaa, keskustelun täytteistä iltaa erään ystäväni kanssa paikallisessa loungessa. Samaan aikaan oman rotuni rotujärjestön facebook-sivulla oli käynnissä livelähetys missä panelisteina toimivat, pitkän linjan kasvattajat kävivät läpi villakoirien terveyttä ja kasvatusta. Aihe, joka kiinnostaa ja koskettaa minuakin - kuten aivan varmasti meitä kaikkia rodun parissa jollain tavalla toimivia. Olisin ollut valmis kuuntelemaan ja raivaamaan ko.paneelille kalenterista tilaa, JOS siellä olisi puhuttu kattavammin rodun nykyhetkestä sekä tulevaisuudesta JA puhujina olisi ollut myös muitakin lajeja harrastavia kasvattajia kuin pelkkiä näyttelyihmisiä.
Korviini kuitenkin kantautui tietoa keskustelun sisällöstä instagramin kautta ja kotiin päästyäni kuuntelin paneelia loppupäästä n. 20 minuuttia. Se riitti. Tuli kieltämättä sellainen olo, että villakoiran oikea, näyttelyissä pärjäävä ulkonäkötyyppi on se kaikista tärkein ja muut asiat, kuten luustokuvaukset, koettiin turhiksi. Enkä ole ainoa joka koki tämän asian täysin samalla tavalla. Mitä turhuutta se on, jos omistaja haluaa olla tietoinen koiransa terveystilanteesta miettiessään vaikkapa niinkin fyysisen harrastuksen, kuin agilityn aloittamista? Tai että jotkut kasvattajat haluavat laajasti terveystutkituttaa jalostukseen käytettävät koiransa edistääkseen rodun terveyttä? Minä en ole rodun kasvattaja eikä minusta koskaan sellaista tule, joten tähän liittyvä näkemykseni on suppeampi. Olen kuitenkin päässyt seuraamaan kasvatustyötä lähietäisyydeltä. Tästä iso kiitos kuuluu Sykkeen kasvattajalle, Jaanalle, joka peräänkuuluttaa laajempien terveystutkimusten tärkeydestä.
Toinen asia mikä särähti oli se, että kyllä kokenut kasvattaja tai viimeistään koiranomistaja huomaa koiransa liikkeistä jos jokin asia kehossa on pielessä. Esimerkkinä case Syke. Huomasinko minä että jotain on pielessä? Tai Jaana? Ei. Koska Syke ei ole oireillut oikean 1.polvea eikä vasemman 2.polvea mitenkään ja kyseessä on kuitenkin pieni sekä kevyt koira. Syke liikkuu edelleenkin täysin normaalisti, se ojentaa kaikki raajansa portaissa eikä se pompottele. Käytännössä mikään koiran liikkeissä tai kehossa ei anna viitteitä siitä, että sillä voisi olla polvissa jotain vikaa. Sykkeellä on todistetusti ollut nolliksi tutkitut polvet eikä meistä edelleenkään kukaan osaisi epäillä yhtikäs mitään, ellei molemmille koirille faskiamanipulaatiot tehnyt hieroja, olisi tehnyt ko.löydöksiä. Eläinlääkärimme vahvisti nämä löydökset. Melkein uskallan väittää, että jokainen joka villakoiraa itselleen haaveilee tai jo sellaisen omistaa, toivoo saavansa/omistavansa ensi-sijaisesti terveen sekä hyväluonteisen koiran. Eikö niin? Näyttelyt ja harrastukset eivät ole se tärkein kriteeri, vaikka moni ne mainitseekin.
Heka kävi viikko sitten jälleen ko.hierojalla faskiamanipulaatiossa ja hän sanoi minulle nostavansa suuresti hattua sille, että toin tiedon Sykkeen polviongelmista päivänvaloon. Tottakai toin, ei nämä asiat hyssyttelemällä tai maton alle lakaisemalla mihinkään muutu. Ei se niin mene, että poissa silmistä on myös poissa mielestä. Salailu vain siirtää ongelmia eteenpäin, kenen edun mukaista se on? Ei ainakaan niiden koirien jotka tässä joutuvat ihmisten valintoja sietämään. Se ainoa asia mistä olin samaa mieltä, liittyi siihen alvariinsa jatkuvaan ruokien vaihteluun.
Paljon kuulee myös sitä, että eläinlääkärit eivät tiedä rotukoirien ongelmista mitään. He vain rahastavat turhilla tutkimuksilla ja riistävät omistajaparkojen lompakot tyhjiksi. Eläinlääkärit näkevät päivittäin työssään koiria, joilla on erilaisia kehon toimintaan liittyviä kiputiloja. Esimerkiksi ortopedi jolla Syke kävi viime kuussa, kertoi kohtaavansa samanlaisia tapauksia viikottain - koira on ennen ollut polvistaan terve, mutta sitten vuoden tai kahden päästä tilanne onkin jo ihan toisenlainen. Ja näitä tapauksia on kuulemma paljon, emme edes tiedä kuinka monta koiraa tuolla nytkin porhaltaa menemään löysillä polvilla - koska niistä ei puhuta. Ollaan vain hiljaa. Niitä ei edes tutkita, koska ne eivät oireile. Kyllähän omistaja nyt näkee jos jokin on pielessä, ei siihen röntgeniä tarvita. Niinpä. Ortopedin mukaan se on yleistä, että koirilta tutkitaan polvet niin nuorina jolloin ne ovat vielä napakat mutta jos nämä samat koirat tutkittaisiin vuoden tai kahden päästä uudestaan, vain murto-osa selviäisi puhtain paperein. Mutta ai niin, kun eiväthän ne eläinlääkärit mistään mitään tiedä, eivätkä osteopaatit, fysioterapeutit tai hierojat jotka näkevät työssään myös niitä eri leikkauksista kuntoutuvia koiria. Välillä myös kuulee sitä, että kun ne laajat terveystutkimukset ovat niin kalliita mutta kummasti löytyy kyllä näyttelyreissuun rahaa. Yhden näyttelyreissun väliin jättämisellä saisi jo ainakin yhden koiran terveystutkimukset teetettyä sekä kennelliiton lausunnot päälle.
Toki elämä on valintoja ja jokainen tekee niinkuin itse haluaa. En kuitenkaan pitänyt kuulemastani kuinka laajojen terveystutkimusten tärkeyttä vähätellään ja mitä uusista kasvattajista ajatellaan. En tiedä miksi kirjoitin tämän blogitekstin, ehkä halusin vain kertoa tänne omista ajatuksistani mitä tämä asia minussa herättää. Olen ollut rodun harrastaja 15 vuotta ja omistanut tähän mennessä 3 villakoiraa: 2 kääpiötä ja yhden edesmenneen toyn. Heka on 12½-vuotias ja Syke täyttää hieman yli kuukauden päästä 3. Eivät minunkaan tapani toimia tai sanoa asioita sosiaalisessa mediassa varmasti kaikkia miellytä. Avoimuus on kuitenkin minun tärkein arvoni - oli sitten kyse Sykkeen polvista tai agilityssa keppien kouluttamisesta. Toivon todella suuresti, että laajemmista terveystutkimuksista aletaan puhua enemmän ja niihin alettaisiin suhtautua positiivisena näkymänä.
Kukaan ei ole täydellinen eikä sellaista voi keneltäkään myöskään vaatia. Jonkun mielestä tämä teksti voi olla yhtä tyhjän kanssa ja kaipaisi eri asioista jatkojohdattelua, mutta se onkin sitten jo ihan toinen tarina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti