Viikon kuulumiset yhdessä köntässä

Ai joku blogikin pitäisi päivittää? Ei pitäisi päästä näitä päivityksiä kasaantumaan tällä tavalla, koska olen joka kerta samassa solmussa sen suhteen kun en tiedä mistä aloittaisi asioiden purkamisen. No, yritän tehdä parhaani. Ehkä suurin "syy" sille miksi blogi on ollut hissuksiin sitten viime sunnuntaisen Tiian valmennuksen on se, että aloitin tämän viikon maanantaina neljän kuukauden mittaisen työjakson nuorten taidetyöpajalla valokuvauksen/videoinnin merkeissä. Jos en tähän hetkeen asti liikkunut tarpeeksi kameran kanssa, niin nyt sitten ainakin.

Olen päässyt normaaliin vuorokausirytmiin kiinni ja koirat ovat erittäin nopeasti tottuneet taas siihen, että olen päivisin sen 6 tuntia poissa. Se on niin ihana tulla päivän päätteeksi kotiin, avata ovi ja nähdä kun 2 hännänheiluttajaa tulee iloisena ovelle vastaan. Illat onkin sitten menneet koirien kanssa touhutessa ja illalla kuukahdan sänkyyn viimeistään yhdeltätoista. En vain ole yksinkertaisesti jaksanut uhrata ajatusta blogille, mutta näin uuden viikon kynnyksellä ja viikonlopun ajan akkuja ladanneena sen voisi yrittää tehdä. 

Maanantaina hallilla ollessani ei päästy Hekan kanssa edes kunnolla vauhtiin, kun "keilatessani" koiraa putkeen kuului pieni "pamahdus" ja vasemmassa kyljessä vihlaisi ikävästi. Treenit loppuivat lyhyeen ja seuraavana päivänä fysioterapeutilla selvisi että kyljessä oli pieni revähdys joka sitten teipattiin. Mietin pitkään olenko kykeneväinen lähtemään Jimin kanssa kaverikoiravierailulle, mutta koska kylki tuntui selvästi paremmalta vierailuun mennessä niin käytiin keskiviikkona ilahduttamassa vanhuksia Väinönkadun palvelutalolla. Se on muuten veikeää miten Jimiä luullaan lähes jokaisella vierailulla pennuksi. Ihmetys onkin melkoinen, kun kerron sen olevan jo reippaasti yli 10-vuotias. Mutta pieni mikä pieni ja kyllähän se vähän vanhetessaan on pentumaisia piirteitä esittänytkin. Siltä se ainakin näyttää ja tuntuu.

Hekan kanssa duunailut jäivätkin sitten viikonlopun puhteiksi. Olin jo tammikuussa lupautunut Poppareiden helmikuun epiksiin tuomariksi. Olikin melkoinen työmaa suunnitella 4 eri rataa ja sen n. 3½ tunnin rupeaman jälkeen arvostan yhä enemmän ja enemmän niitä oikeita ja virallisia agilitytuomareita. Ei minusta sellaiseen olisi. Epiksissä tuomaroiminen on kuitenkin kivaa ja aika opettavaistakin joten mikäpäs siinä. Sain kisaajilta hyvää palautetta radoista ja kyllä niitä silloin perjantai-iltana flexitrackissa pyörittelinkin. Heka pääsi "koeajamaan"  kahdesti putkirallin (luokka jossa on vain putkia ja aitoja) ja melkoista rallia se olikin. Heka vaan painoi kaasua ja minä tyrkkäilin sitä oikeille esteille. Huolehdin aina tosi tarkkaan Hekan lämmittelystä, mutta eilen kävi aika selväksi että kannattaisi muistaa lämmitellä myös itseään. Varoin aikaisemmin tällä viikolla reväyttämääni kylkeä ja tottakai tuon toisen putkirundailun jälkeen vihlaisi uudelleen. Tällä kertaa tosin oikeasta reidestä, joka loppujen lopuksi turposi ja nyt koko reiden sisäpuolta koristaa "hieno" ja iso mustelma. Nyt on sitten vasen kylki ja oikea reisi kirjaimellisesti p****na, mutta kun vielä pystyy kävelemään niin eihän sitä silloin kotona istuta.

Tänään suunnattiin jälleen Haukkuvaaraan frisbeetreeneihin Csillan ja Taijan kanssa. Ennen Csillan tuloa kerettiin Taijan kanssa pitää kahden kesken pienet heittotreenit. Kopiteltiin kiekkoja toisillemme ja kokeiltiin eri heittoja (siksakkia, selän takaa, jalan ali yms.) Csillan saavuttua paikalle keskusteltiin jonkin aikaa kesän tulevista kisoista ja sainkin paljon ajattelemisen aihetta niihin liittyen. Kyllä on taas pää täynnä asiaa. Keskityttiin hiomaan selkävaultsia (joka Hekalla on jo hyvässä kuosissa) sekä flippiä. Hekalle on ollut haastavaa hahmottaa tuota ilmassa kääntymistä, joten Csillan neuvosta kokeiltiin sitten siirtää heitto oikean sijasta vasemmalle. Ja naps! Sieltähän tuli flippi ihan tuosta noin vaan. Ylipäätään tehtiin se havainto, että vasen käteni on selvästi vakaampi kiekkoa heittäessä ja varsinkin pidemmät ja teknisesti vaativat heitot kannattaisi tehdä sillä. Oikealla heittäessä kiekko lähtee helposti vaappumaan ja koiran mahdollisuudet saada kiekko kiinni, ovat minimaalisen pieniä. Toki ei mahdottomia. Olen keskittynyt fribailussa pääasiassa freestyleen, mutta Csilla on sitä mieltä että tuolla on kapasiteettia myös distanceen (pituusheittoon.) Treenattiinkin vielä tuota pituusheittoa ja Heka yllätti kyllä täysin. Se sai jokaisen kopin kiinni ja Csilla olikin sitä mieltä, että kannattaisi ehdottomasti osallistua freestylen lisäksi myös distanceen, se nimittäin saa monta koppia lyhyessä ajassa kiinni ja pitkältäkin matkalta.

Mikäpäs siinä, Heka on vaan niin...kykeneväinen. Nyt pitäisi alkaa pohtimaan freestylen musiikkia, mutta en osaa päättää noista kolmesta minkä valitsisin. Mutta eiköhän tuosta ihan kelvollinen tule. Nyt allekirjoittanut voisi keskittyä hoitamaan kroppansa kuntoon, ensi viikolla aloitan jälleen kouluttamaan JATilla mutta noin muuten luulen että mitään normaalista poikkeavaa ei tulla tekemään.

"Koirasi antaa sinulle kaikkensa, ole sinä sen arvoinen"

Eilen tuli vietettyä likeemmäksi 8 tuntia TT:n hallilla uusien, kaverikoiratoimintaan pyrkivien koirakoiden perehdytyksessä ja testauksessa. Minun tehtäväni oli toimia valokuvaajana ja kyllähän siinä taas tienasi itselleen yhden illan verran käsiteltäviä kuvia. Jyväskylän kaverikoirat ovat aivan mahtava ja tiivis ryhmä, on ihanaa saada olla osa sitä. Ryhmän yhteishenki on mitä parhain, ja yhteydenpito toimii puolin sekä toisin. Anna myös jakoi jokaiselle, viime vuonna mukana toiminnassa olleille kaverikoirille tutut sponsoripaketit joissa oli mm. erilaisia herkkuja koirille ja allekirjoittaneelle myös suklaata. Olen ollut Jimin kanssa mukana kaverikoiratoiminnassa jo 4 vuotta ja edelleen olen sitä mieltä, että tämä toiminta antaa enemmän kuin ottaa.


Tänään käytiin sitten Hekan kanssa Tiian ruoskittavina Haukkuvaarassa. Huomasin vasta nyt, että ratapiirros oli lähetetty sähköpostitse viime yönä mutta minä olin siihen aikaan jo onnellisesti vetämässä hirsiä. Rata oli kuitenkin huisin kiva, siinä sai juosta ihan kiitettävästi mutta ei se silti ollut mikään läpihuuto-juttu.

Käytiin rataa tuttuun tapaan aluksi läpi koko porukan kanssa ja Tiia antoi eri vaihtoehtoja ohjaustekniikoiden, koiran linjojen yms suhteen. 3.aidalle oli kaksi hyvää vaihtoehtoa; Joko pakkovalssi tai sitten jos koira lähti hyvin lukemaan takaakiertoa, oli 3.aita silloin mahdollista suorittaa päällejuoksuna jolloin koiran saisi hyvin hirtolla putkeen. Hekalle kaikista paras ja loogisin oli tuo päällejuoksu jonka perään hirtto, mutta Tiia halusi kokeilla miten tuo pakkovalssi onnistuu. No se onnistui yllättävän hyvin, minulle kun nuo pakkovalssit on olleet oikea kauhistus mutta tänään niiden kanssa ei ilmennyt mitään probleemia. Ainoaksi ongelmaksi sen jälkeen muodostui tuo putkeen lähetys, Heka ei irronnut sinne ja jäi joka kerta pyörimään jalkoihin. Tiesin tasantarkkaan että siinä käy noin, mutta tulipahan todistettua ettei se onnistu. Palattiin turvalliseen päällejuoksuun ja hirttoon joka oli Hekalle ehdottomasti parhain tapa ohjata - se irtosi putkeen jolloin minä pääsin hyvin karkaamaan seuraavaan tilanteeseen. 5.aidalle päällejuoksu ja 6.aidalle vastakäännös, sillä nopealla koiralla oli täysi mahdottomuus ehtiä kutoselle tekemään jotain muuta. En oikeasti ymmärrä mitä tein ensimmäisellä kierroksella, kun Tiiakaan ei osannut sanoa miten oikein ohjasin. Huvittavalta se kuulemma näytti enkä kyllä epäile sitä hetkeäkään.

Eniten minua mietitytti tuo hässäkkä 12-17. Tiia antoi sinne niin monia eri vaihtoehtoja että vähemmästäkin pää tuntui menevän sekaisin. 11.aidalle Heka lukitti ja irtosi hyvin, josta lähdin linjaamaan sitä 12.aidalle ja siitä putkeen. 13.aidalle pakkovalssijaakotus jonka jälkeen 14.aidalle merkkaus ja heti perään sokkari. Pakkovalssijaakotukset menivät joka kerta ihan nappiin eikä itselleni tullut missään vaiheessa edes kiire. Ainoastaan tuota merkkausta ja sokkaria piti kahdesti vääntää, ennenkuin sen tajusin mutta en turhautunut missään vaiheessa ja kyllähän se sitten onnistui. 16.aidalle viskileikkaus, jolla Heka sai hyvin linjan kohti keppejä. Tämä oli ehdottomasti radan meille vaiken pätkä, mutta silti tuo koira kulki kuin ajatus ja oma pää pysyi kasassa. Kepeille meno oli mielestäni jäätävän hieno (vaikka itse sanonkin) ja lopun valssit pituudelta 22.aidalle onnistuivat nekin ihan yli odotusten. Yleensä hihkun jälkikäteen aina sitä, että Heka on hieno koira (no onhan se) mutta tänään osasin arvostaa myös itseäni. Minulle nimittäin tuli valmennuksen jälkeen fiilis, että olin tänään suurimmaksi osaksi koirani arvoinen ja juuri sen ansaitsema ohjaaja. Ennen vaikeat asiat (mm.pakkovalssit, pakkovalssijaakotukset, sokkarit) onnistuivat tänään, sain pidettyä oman pääni kylmänä ja tämä kaikki johti siihen että Heka kulki kuin ajatus. Se flow siitä kaikesta tuli, oli jotain älyttömän hienoa ja sitä fiilistä lupaan ylläpitää jatkossakin. Juuri tältä sen agilityn kuuluu tuntua.


Nuo kontaktit ansaitsee kyllä sitten ihan oman lukunsa. A:n juoksukontakti oli ensimmäisellä kerralla oikein hyvä, mutta sitten levähti ja lopulta sieltä tuli taas oikein nättiä suorittamista. Eniten kyllä pisti ketuttamaan se mitä Heka teki puomilla. En oikeasti muista, koska tuo koira olisi viimeksi LOIKANNUT puomin alastulokontaktin yli. Taidetaan mennä ajassa jopa niin pitkälle taaksepäin, että kisattiin silloin 2.luokassa. Ihan kamala loikka ja kun se ei jäänyt siihen yhteen kertaan, vaan Heka päätti loikata vielä toisenkin kerran. Ja kolmannen. Ja vielä neljännenkin. Aarrgghh! Tiia tuli sitten lopuksi naksauttamaan oikeasta stoppauksesta, mutta ei tuota voi kuin ihmetellä. Olen vieläkin aika ymmälläni. Keskusteltiin Tiian kanssa asiasta jälkikäteen ja puomi menee nyt ihan täysremonttiin. Se ketutus kuitenkin jää aikalailla sen euforian varjoon, mitä tänään treenatessani muuten koin. Kyllä me yksi puomi saadaan takaisin kuntoon, vaikka edelleen en voi kuin ihmetellä mistä tämä loikkiminen Hekan mieleen oikein muistui. No Heka on Heka, rällätirälläti jonka mielenliikkeistä ei ihan aina pysty ottamaan selvää.

Perjantai 13.pvä - hyvän onnen päivä

Tällä viikolla on piisannut aurinkoa ja lämpöä.  Jimin ja Hekan kanssa on vietetty pitkiäkin aikoja ulkona lenkkeillen ja nauttien, kyllä se kevät sieltä pikkuhiljaa tulee.


Keskiviikkona käytiin korkkaamassa tassupassi TT:n hallilla. Jimi meni siksi aikaa mummini luokse hoitoon kun me Hekan kanssa reippailtiin hallille mennen tullen. Siellä olikin jonkun verran populaa paikalla, mutta molemmat kentät olivat kalenterin mukaan vapaana päivällä kahden tunnin ajan. Kuitenkin vähän jäi sellainen "kiire kiire kiire"-fiilis. Kun me sitten treenaamaan päästiin, niin tämä porukka jäi reunalle seuraamaan meidän tekemisiä ja kieltämättä tuli sellainen olo että nyt on treenattava äkkiä ja tekeminenhän oli sitten sen mukaista. Minä kävin kierroksilla, Heka kävi kierroksilla ja plaah...en edes ymmärrä minkä takia lähdin kiirehtimään kun kentän ollessa vapaana, saa siellä treenata kuka tahansa. Haukkuvaarassa on mielestäni olemassa hyvä sääntö sille, jos vapaakorttilaisia on treenaa sillä hetkellä useampi, on treeniaika silloin jaettu 20 minuuttin per lärvi tasapuolisuuden nimissä. Tuo sama sääntö olisi kyllä kätevä ottaa myös TT:lla käyttöön. Taidanpa asiakaspalautteena laittaa pienen kehittämisidean eteenpäin.

Mutta niistä itse treeneistä ei jäänyt mitään sen kummempaa raportoitavaa. A oli sopivasti raahattu reunalta kentälle ja ajattelinpa hyödyntää sitä tekemällä juoksareita. Hekan fokus oli taas vaihteeksi enemmän allekirjoittaneeseen kuin eteenpäin ja sieltä tulikin vain kaikista 8:sta toistosta 2 suht.hyvää kolmen laukan juoksaria. Toisella puolella käytiin tekemässä kahdella aidalla sellainen joku oikein laiskan ohjaajan treeni että istuin maassa ja lähettelin Hekaa takaakierroille pelkästään suullisilla käskyillä. Yllättävän hyvin tuo toimi vaikka en ollut edes kropallani sitä tyrkkimässä mihinkään. Että semmoiset huuhaa-treenit. Ensi viikolla ollaan menossa hallille uudestaan, mutta mietin kyllä ajankohdan äärimmäisen tarkkaan.

Ajattelin pitkästä aikaa kertoilla myös Jimin kuulumisia pidemmän kaavan kautta. Tilasin jo tovin aikaa sitten Jimille uuden panna tutusta ja turvallisesta Leenan pantanurkasta ja tottakai oman arvonsa vanha pöödeli ansaitsee kultaista ja bling blingiä. Juuri Jimille passeli. Tänään käytiin uusimassa rokotukset ja pyysin samalla tsekkaamaan Jimin sydämen sekä keuhkojen tilanteen. Sivuääni on ja pysyy, mutta Jimin terveys on yhtä hyvä kuin viime syksynä sairastelujen loputtua. Keuhkossa ei ollut nestettä eikä sieltä myöskään kuulunut minkään sortin rohinoita ja tässä vaiheessa kivi vierähti pois oman sydämen päältä. Tulimme kuitenkin eläinlääkärin kanssa puhuneeksi sydänultrasta jossa aion käyttää Jimin tulevan kevään aikana ennen hammaskiven poistoa. Varmuuden vuoksi Jimi on täysin oma itsensä ja se saa jatkaa arvokasta työtään kaverikoirana aivan kuten tähänkin asti.

Perjantai ja 13.pvä oli näin ollen meille hyvän - eikä epäonnen päivä. Huomenna allekirjoittanut on valokuvaamassa uusien kaverikoirien perehdytystä ja sunnuntaina päästään taas pitkästä aikaa Hekan kanssa Tiian valmennukseen. Whippii!

Treeni-into nousi potenssiin miljoona

Lähes viikon olen lorvinut kotona ja koirien kanssa duunailut on olleet lähinnä vaan lenkkeilyä. Elli (Tmi Etoelävä) kuulutteli keskiviikkona facebookissa haluavansa kuvata koiria perjantaina yrityksensä tuleviin markkinointitarkoituksiin. No tottakai ilmoitin Hekan tulevan mielellään keimailemaan, kun kerrankin saisin "hyväksikäytettyä" toista kuvaajaa jotta tuosta elosalamasta saisi uusia frisbeekuvia. Vastineeksi jokainen kuvattava sai kuvat itselleen ja laitan tännekkin muutaman näytille.

Seuraavat neljä kuvaa on ottanut Elli Kinnunen.




Viimeisin kuva selkävaultsista on ihan ehdoton suosikkini. Sumensin omat kasvoni, sillä on se kumma kun ei edes naama osaa pysyä fiksun näköisenä silloin kun kuvataan. Mutta koirahan tuossa onkin pääasia, ihastelkaa sitä.

Tänään pääsin pitkästä aikaa koiraihmisten ilmoille. Olin lupautunut Taitavien Tassujen mätsäriin pienten pentujen tuomariksi ja vaikka facebook enteili lähes sataa osallistujaa, oli niitä reippaasti yli sen sadan. Pieniä pentuja oli vähän päälle 30 ja se mikä näille kaikille ihanille tulevaisuuden näyttelytoivoille oli yhteistä, että kaikki antoivat ihan mielettömän hyvin käsitellä itseään pöydällä ja katsoa hampaat. Sijoittaminen on aina yhtä hankalaa, sillä niin kovasti haluaisin palkita kaikki. Hopeisten nauhan (vrt.sininen) saaneiden voittajaksi valitsin amerikancockerspanielin, joka oli lopulta BIS 8. Punaisten nauhan voittajaksi kättelin aivan mielettömän upeasti liikkuvan blue merle-sheltin ja olinkin huuli pyöreänä ja iloinen siitä, että muut tuomarit olivat samaa mieltä kanssani ko.sheltin liikkeistä ja päätimme yksissä tuumin asettaa sen koko mätsärin kauneimmaksi, eli BIS 1:ksi.

Jos en jo tuosta BIS 1 sijasta ollut tarpeeksi huuli pyöreänä, niin vähintäänkin silloin kun sain Tuirelta tuomaroinitilahjan; Tassupassi-lahjakortin jolla saan käydä TT:n hallilla kuukauden ajan treenamassa rajattomasti silloin kun siellä ei ole kenttävarauksia tai ohjattuja koulutuksia. Sanonko että treenimotivaatio nousi tämän jutun myötä hetkessä potenssiin miljoona! Se on vaan ihan luksusta päästä talvella treenaamaan lämpimään halliin ilman stressiä siitä, pysyykö koira lämpimänä. Suunnittelinkin treenikalenteria jo kuumeisesti ensi viikolle, aion nyt ottaa tästä ilon ja hyödyn irti.

Miten huollan koirani? Osa 2 - kisoihin tähdentävä kausi

Nyt kun olen toipilaana eikä ole mitään asiaa treenaamaan (vielä!), onkin hyvä hetki istahtaa alas ja jatkaa "miten huollan koirani?"-aiheessa seuraavaan vaiheeseen. Nyt kerron siitä, miten alan valmistelemaan Hekaa itse kisakaudelle.


Mitä tulee itse liikkumiseen, se ei kovinkaan paljoa eroa tuosta peruskuntokaudesta. Heka saa edelleenkin juoksennella ja liikkua suurimman osan lenkeistä vapaana normaalien hihnalenkkien lisäksi. Pyrin edelleen viemään Hekaa uimaan vähintään kerran per kuukausi. Ainoastaan hangessa tarpomisen korvaavat tässä vaiheessa mm. ylämäkikävelyt, jolloin alan vahvistamaan Hekan etupäätä. Agilityssa ja koirafrisbeessähän koiran etupää joutuu melkoiseen rasitukseen. Ylämäkikävelyitä tehdään max. 3 kertaa viikossa ja sen lisäksi alan lenkkien yhteydessä parantamaan Hekan maitohappojen sietokykyä. Mitä se tarkoittaa käytännössä? Teetän sillä erilaisia juoksuspurtteja, jolloin vauhti nousee hetkessä nollasta sataan. Yksi hyvä esimerkki on sellainen, että jätän Hekan paikalleen, menen itse 15-20 metrin päähän ja kutsun sen luokseni jolloin se tulee hirmuisella vauhdilla kohti ja sen saavutettua minut, lähden juoksemaan päinvastaiseen suuntaan. Se näyttää vähän sellaiselta edestakaisin-juoksemiselta. mutta on kuitenkin ihan mielettömän tehokasta.


Kuva - Virpi Cato
Itse treeneihin tulee tässä vaiheessa enemmän mukaan sitä lajinomaista harjoittelua. Agilityssa se tarkoittaa ratatreeniä vähintään kerran per viikko tekniikkatreenien lisäksi (sitäkin max. kerran per viikko) eli näin ollen varsinaista harjoittelua tulee kahdesti viikossa. Fribailussa hiotaan yksittäisiä heittoja ja alan yhdistämään niitä enemmän toisiinsa. Koska meillä on kaksi lajia mitä harrastetaan tavoitteellisesti (ja jotka ovat vielä fyysisesti vaativia), en todellakaan harjoittele niitä kisoihin tähdentävällä kaudella ja itse varsinaisella kisakaudella samaan aikaan. Siksi pyrinkin katsomaan kisat sen mukaisesti, että voin keskittyä yhteen lajiin kerralla. Ei Hekakaan ihan tolkuttomia jaksa, vaikka se saattaakin siltä vaikuttaa että jaksaisi vaikka mitä. Tai no, jos Hekalta tätä asiaa kysyttäisiin niin se kyllä jaksaisi omasta mielestään. Olenkin aina sanonut Hekan rakastavan agilitya ja kaikkea tekemistä niin paljon, ettei se ymmärrä omia rajojaan.

Minä olen Hekan omistajana vastuussa siitä ja jos koira ei itse ymmärrä milloin on oikea hetki lopettaa, on se minun tehtäväni. As simple as that. Ennen kuin itse varsinainen kisakausi alkaa, olen kisoihin tähdentävän kauden lopuksi tsekkauttanut Hekan Päivillä jotta koira olisi sitten hyvässä terässä ja iskussa kisakauden ja kesän alkaessa. Muutoin kaikki pitää aika samalla tavalla paikkansa niin ruokinnan, kisojen, hierontojen/venyttelyjen ja lisäravinteiden suhteen ja Heka onneksi kertoo omalla olemuksellaan, jos jossakin on puutteita.


Kutakuinkin näin. Kisoihin tähdentävällä kaudella ilmat alkaa lämmetä, mutta silti kisaan siihen aikaan vielä melko harvakseltaan vaikka Hekan kunto varmasti sallisi tässä vaiheessa jo enemmänkin. Mieluummin keskitän suurimmat "paukut" ja energiat kesään, joka on meille ehdottomasti otollisinta aikaa tahkoa niitä tuloksia. Seuraava osa käsitteleekin kaikkea sitä mihin koiraani valmistelen, eli itse varsinaiseen kisakauteen.

Viikonloppu täynnä aktiviteetteja

Sen siitä saa kun lupautuu olemaan monessa eri paikassa samana viikonloppuna, mutta kun minä vaan en_osaa_sanoa_EI.

Meidät oli kutsuttu esittelemään koirafrisbeetä Kodin Terran eläinmaailman 1v-syntymäpäiville lauantaina ja sunnuntaina. Populaa oli välillä liikkeellä lähes tungokseen asti. Esityksiä oli yksi molempina päivinä ja ihan hyvä niin, sillä koirafrisbee on mielestäni yhdelle koiralle turhan rankka amikäli esityksiä olisi useampi. Vaikka tiesin millainen alusta meitä odottaisi (onhan Heka esiintynyt sillä ennenkin), osasin odottaa että lauantaina esitys menisi kehnommin kuin sunnuntaina. Olin oikeassa. En osannut tarpeeksi hyvin ennakoida milloin olisi oikea aika heittää kiekkoa ja hutejahan siellä lenteli. Tänään Heka kuitenkin teki mielestäni tähän asti parhaimman frisbee-suorituksensa, pohjan kanssa oltiin sinuit ja omat ajoituksen heittojen suhteen oli paljon parempia. Erityisen iloinen olen siitä, että selkävaultsi onnistui molempina päivinä yli odotusten, sillä otin sen ohjelmaan mukaan ns. riskillä. Koirafrisbee keräsi molempina päivinä yleisöä paikanpäälle ihan kivasti ja toivottavasti antamani esitteet poikisivat lisää harrastajia meidän porukkaan tänne Jyväskylään. Oli myös mukava nähdä meidän blogin lukijoita, kiitos teille jokaiselle jotka tulitte juttusille. Blogiani on kuulemma ollut mukava lukea ja lupaan jatkossakin yrittää kirjoitella yhtä mielenkiintoisesti ja eri aiheista. Erityisesti mieleeni jäi se eräs valkoinen isovillakoira, jolla oli upea irokeesi selässä. Terveisiä ko.koiran omistajalle jos itsesi tästä tekstistä tunnistat! Kodin Terran henkilökunta tuttuun tapaansa kiitti meitä viikonlopun rulianssista tuotekassilla, josta löytyi Hekalle (ja tietysti myös Jimille) paljon herkkuja ja muuta kivaa.

Olin jo jonkin aikaa sitten varannut Hekalle pitkästä aikaa uintiajan Koirasporttiin ja tieto Kodin Terran eläinmaailman syntymäpäivistä tulikin vasta sen jälkeen, kun olin sinne ajan varannut. Mietin että jaksaakohan Heka sunnuntaina vielä esiintyä kun tuo uiminen on kuitenkin aika väsyttävää. Turha oli taas miettiä ja epäillä moista, sillä Hekahan jaksoi. Se jaksaa aina vaan. Koirasportti oli muuttanut uusiin tiloihin ja nyt se sijaitsee vain 4 km:n päässä meiltä. Koska Heka on jo kokenut uimari, ei Ansku enää katsonut tarvetta lähteä sen seuraksi altaaseen vaan seuraili Hekan liikeratoja ja uintityyliä altaan reunalta. Takapotku on kuulemma erinomaisen hyvä ja voimakas sekä Heka ui tasaisesti ilman mitään kiertoliikkeitä yms.


Tästä se alkaa, kunnon kohottaminen kohti kesää ja seuraava uinti on katsottu kuukauden päähän. Nyt sohvalla makoilee väsynyt Heka, joka on ansainnut kahden päivän huilailutauon. Hyvä niin, sillä allekirjoittaneelta napsahti viime torstaina voimaharjoittelua tehdessä vatsalihas ja lopulta selvisi, että siinä on pieni repeämä. Onnistuin kuin onnistuinkin selviämään tästä viikonlopusta, mutta nyt pitäisi ensi viikko elellä rauhallisemmin. Helpommin sanottu kuin tehty ja huomenna minulta vedetään vielä viimeinen (jippii!) viisaudenhammas pois esilääkityksessä ja sieltäkin tulee lisää liikuntakieltoa. How cool is that. Ei ole helppoa ei, mutta eiköhän me jotain muuta pystytä tässä kehittelemään. Ja hei, se on muuten nyt helmikuu!