Pakkovalssien ihmeellisessä maailmassa

Pyysin Heidiltä jo viime viikolla, että jos voitaisiin seuraavissa treeneissä paneutua oikein urakalla pakkovalsseihin. Syy selvinnee jos luette blogia hieman taaksepäin. Tänään sain treeneissä sitä mitä halusin, eli pakkovalssailua.

En muistanut yhtään ottaa ratapiirroksesta kuvaa, joten joudutte tyytymään toistaiseksi olemaan ilman sitä. Videomateriaalia sen sijaan on tulossa, jahka saan youtuben tekemään jonkinlaista yhteistyötä. Nytkin se on yrittänyt ladata minuutin mittaista videota yli 2½ tuntia. Lataa kyllä loppuun asti, mutta sitten kaikki tyssää käsittelyvaiheeseen. No, jatketaan.

Radalla oli pelkkiä aitoja sekä 2 putkea. Pakkovalssia oli mahdollista vääntää kolmeen eri kohtaan ja olin ottanut tavoitteeksi, että jos saan yhdenkin onnistumaan, se riittää. Eräällä asialla saattoi olla vaikutusta onnistumisiin, mutta oikeastaan koko pakka pysyi tänään kasassa uskomattoman hyvin ja sen yhden pakkovalssin lisäksi sain tehtyä ne kaksi muutakin! Alussa oli vähän hutilointia, mutta siitä ei onneksi sen kauempaa kärsitty. 10.aidalle kokeilin kolmea eri ohjauskuviota; Saksalaista, valssia sekä vippausta. Näistä kolmesta parhaiten toimivat 2 viimeisintä - erityisen tyytyväinen olen tuohon vippaukseen. Videolta sen näkee kaikista parhaiten kuinka tiukasti ja sievästi Heka siinä kääntyy. Oikeastaan kaikista vaikeimmaksi tuossa radalla oli viimeisen putkeen vienti, joka tehtiin takaaleikaten oikealta puolelta. Heka ei osannut yhtään kääntää sitä kroppaansa, ikäänkuin se ei olisi edes hahmottanut miten se voi kääntyä. Nyt näin tämän omin silmin kun putkeen vienti oli sellaisessa kulmassa, jossa Heka oli edessäni eri tavalla. Miten sen nyt osaisi selittää että joku ymmärtäisi. Kokeiltiin ilman käsiä, linjauksessa juosta suoraan putken suuta kohti, Heidi palkkaamassa toisessa päässä. Mikään ei auttanut, kun ei kääntynyt niin ei se vaan kääntynyt.


EDIT: Treenivideo lisätty.

Hekalle on oikeastaan aina olleet nämä putkella tehtävät takaaleikkaukset vaikeita. Tein paljon töitä jo siinä, kun sain takaaleikkauksen onnistumaan vasemmalta puolelta viedessä. Täytyy aloittaa tuon oikean puolen opettaminen samalla tavalla kuin aikoinaan vasemman kanssa. Helpommassa kulmassa ja ihan yksittäisenä esteenä. Tein lopuksi sellaisen pienen "testin", jossa katsoin Hekan käännökset sekä oikealle, että vasemmalle. Olen koiratanssissa opettanut sen pyörähtämään molempiin suuntiin, vasemmalle kääntyy todella sulavasti mutta oikealla näkyy kääntyvän vähän pidemmän kaavan kautta. Että mene ja tiedä sitten. 

Koska meitä oli tänään paikalla vähemmän, ehdittiin miettiä vaihtoehtoisia ohjauskuvioita jokaisen kanssa. Hekan kanssa päädyttiin alussa (esteet 1-5) kokeilemaan niistoa. Niistossa on itselläni ollut vaikeinta se ns. malttaminen, ettei koira vain hyppää väärässä suunnassa takaisin. Tämä rata kuitenkin oli sellainen, että sen kanssa ei tarvinnut yhtään edes yrittää hötkyillä. Putken jälkeen kerkesin hyvin mennä merkkaamaan 4.aidan taakse ja siitä uudella niistolla taas putkeen. Hekalla tuo kääntö tuotti alussa aikamoisia kaarroksia ja sillä on ollut viime aikoina vähän sellaista reikäpää-menoa - ei malta kääntyä vaan sinkoaisi sinne minne nanosekunnissa ehtii. Tänään kuitenkin selvisi, että kun vaan jaksaa sitä ääntä käyttää ja vaatii kääntymään, niin kyllä se kuuntelee ja kääntyy. Erityisen tyytyväinen olen noihin pakkovalsseihin, toki ne oli tänään ns. helpoissa kohdissa mutta halusin saada aikaan onnistumisia ja tänään niitä saatiinkin.

Menin hallille normaalia aikaisemmin, sillä tarkoituksena oli treenailla Tiian antamia kotiläksyjä - kepit kuntoon-projekti. Taisin sen jo aikaisemminkin mainita, mutta Hekalla kepit on varmasti sen yksi vahvimmista esteistä, ellei jopa vahvin. Kun minulta kysyttiin aikoinaan "haluatko sellaisen koiran joka osaa hakea kepit itsenäisesti ja suorittaa ne varmasti?" Ja kyllähän minä siihen myöntävästi vastasin. Maanantain valmennuksessa kuitenkin oli jopa meille vaikea kepeille vienti, joten saatiin kotiläksyksi käydä harjoittelemassa sitä. Tästäkin sain videota ja laitan siitäkin linkin näkyville, kunhan tuo youtube jaksaa suostua yhteistyöhön. Ihan selkeästi se on mies. Harjoiteltiin leijeröintiä ja pakkovalssia. Parhaiten omasta mielestäni onnistui tuo leijeröinti ja se näkyy myös videolta. Pakkovalssilla Heka lukitsi koko ajan tyrkyllä olevan toisen putken ja kun se oli monta kertaa sinne jo syöksynyt, en enää saanut sitä kääntymään vaikka tein mitä. Piti palkata se jo pelkästään siitä, että sain sen päättömän juoksentelun katkeamaan. Taisi se loppujen lopuksi kääntyä ihan normaaliksi valssiksi, mutta kääntyi kuitenkin. Viikon agilitysaldo taisi nyt olla siinä, sunnuntaina olen menossa kisatöihin mutta Hekaa en sinne ilmoittanut Tiian valmennuksen vuoksi. Olisin itse todennäköisesti aika piippuun vedetty ja valmennuksessa tahdon olla skarppina.


EDIT: Linkki Hekan keppitreeneistä lisätty.

Tiistaina olin Jokivarren palvelutalolla peesaamassa uutta kaverikoirakkoa. En ole itse koskaan käynyt tuolla Jokivarressa edes koirattomalla käynnillä tutustumassa, joten ihan uusi paikka minullekin. Hienosti tämä uusi koirakko selvisivät vierailuista ja mielestäni ihan valmis paketti kaikkineen päivineen. Messarin koiratanssikisojen musiikit pitäisi lähettää lauantaihin mennessä. Nehän on jo valmiina, mutta freestyle-musiikki pitää vielä lyhentää. Onpa muuten ollut kivaa, miten tuo valmennus on vienyt omia ajatuksia pois koiratanssista. Ehkä se on se rakkaus agilitya kohtaan, koiratanssi on aina ollut meille toissijaista. Eilen myös otettiin koirista joulukorttikuvat ja äidin ehdotuksesta kokeiltiin ottaa kuvat sisällä ja väkerrettiin äidin luokse sellainen joulumaisema olohuoneeseen. Vaikka otinkin kuvat illalla (kun ulkona oli jo hämärää), niin silti hyvin riitti olohuoneen valaistus sekä reilut puoli vuotta vanha objektiivi, joka mahdollistaa kuvaamisen hämärissäkin olosuhteissa.

Neljä "pientä" haastetta - meet the challenge

Jippijaijee! Takana on toinen Tiian valmennus ja kyllä tästä kerrasta jäi hieman paremmat fiilikset kuin ensimmäisestä. Nyt keskityttiin koirien esteosaamiseen, hyppytekniikkaan ja esteiden erotteluun.

Tämmöinen 28 esteen rata tällä kertaa. Kuten jo tuosta piirroksesta huomaa, melkoista esteiden erottelua siellä oli + päällejuoksuja, pakkovalssia, vastaanottovalssia, pakkovalssijaakotusta, takaakiertoja ja leijeröintiä. Unohtuikohan vielä jotakin? Ei ainakaan muistu mieleen. Jokainen teki vuorollaan radan pätkissä 1-7, 7-14, 14-19, 19-23 ja 23-28. Tuossa ratapiirroksessa ne eivät kylläkään näy, sillä esteet on merkattu niihin neljään haaste-kohtaan. Heti alussa jouduttiin "piinapenkkiin" kun Tiia katsoi tuon puomi/putkierottelun. Vähän osasin jo etukäteen aavistaa, että Heka ei pelkällä käskyllä lähtisi lukittamaan kumpaakaan estettä vaan jäisi eteeni pyörimään. Kerrankin osuin oikeaan. Ei auttanut muu kuin siirtyä lähemmäksi, n. 2 metrin päähän ja hienosti Heka lukitti oikealla käskyllä puomille kuten pitikin. Putkeen laittaessa tein virheen, kun käytin kättä apuna (huom, piti käyttää vain suuta.) 

Kohdat 1-7, yllättävän hyvin meni tuo pakkovalssijaakotus 2.aidalla, samaten ihan normaali valssi muurin jälkeen. Puomi/putkierottelu onnistui myös vauhdissa ja pakko muuten hypettää Hekan hienoja alastulostoppeja.

6.aidalla tein tuttavuutta twistin kanssa, ei ihan uusi tuttavuus kuitenkaan mutta en ole aikaisemmin sitä juurikaan joutunut käyttämään. Kai se nyt vähän sinnepäin meni, mutta putkeen kyllä irtosi mitä suuresti ihmettelin. Vaikka kuinka Heka tässä vaiheessa tuon putken lukitsi, voitte ehkä kuvitella millainen suora kuolema oli juosta okseri-rengas-muuri-rykelmä ja siinä sitten vääntää hieman valuvaa valssia, jotta pystyi antamaan koiralle tilaa puomin vieressä olevaan putkeen mentäessä. Ei mikään ihan helppo juttu ja alussa olinkin tuttuun tapaani koiran tiellä. Ei yllätä. Pituuden jälkeinen päällejuoksu oli meille VAIKEA. Heka juoksi turhan monta kertaa ohi ja sen kerran kun sain sen sieltä oikein tulemaan, oli omat jalat ihan solmussa. Tiian piti lopulta tulla tukkimaan Hekan menoreitti, jotta sain sen kääntymään ja 14.aidalle sain kuin sainkin jonkinlaisen pakkovalssin suoritettua - ei kylläkään mitenkään nätin, mutta menköön nyt.  

Tuo keppikulmakin oli meille vaikea, vaikka olenkin pitänyt keppejä Hekan vahvimpana esteenä ja pidän edelleen. Tämä haaste oli kuitenkin vaikea, Heka haki milloin väärästä välistä sisään ja kerran se jopa syöksyi putkeen mitä hämmästelin. Hekaa piti hieman avustaa viemällä se lähemmäksi oikeaa väliä, jolloin meni hyvin. Yritin keppien jälkeen persjättöä, mutta niitä Heka ei yksinkertaisesti kestänyt. Tein sylikäännön, mutta ei sekään mennyt yhtään puhtaasti. Leijeröinnit oli hienoja! Ne tehtiin 18.putkesta 19.putkeen mentäessä sekä 21.aidalta putkeen. Heka muuten teki todella HIENON Juoksu A:n ensimmäisellä kierroksella, mutta en tiedä mikä aivopieru se allekirjoittaneelta oli kun menin pysäyttämään sen toisella kerralla. Haloo! Herää hyvä ihminen! Vastaanottovalssi 25.aidalla ei kääntynyt, tein jatkuvasti vastakäännöksen mikä sinänsä yllätti koska valssi oli paljon helpompi. En minä taas tiedä mitä ajatella. No onnistui se vastaanottovalssi lopulta ja loppurata meni hyvin ihan keinun kontaktia ja lopun päällejuoksua myöten! Ne oli kieltämättä koko treenin ehkä onnistuneimmat kohdat! Tiia otti meidän radat videolle ja nyt hän tietää mitä ruvetaan työstämään. Odotan mielenkiinnolla raportaasia tästä.

Kaikille tiedoksi! Tiian valmennukseen on myytävänä jokunen hajapaikka kahteen myöhäisempään ryhmään! Tiia Vitikaisen syysvalmennus - hajapaikat
Klikkaa linkki auki ja hanki paikkasi valmennukseen! Hajapaikkoja pitäisi saada täytettyä, että loppuosa valmennuksesta toteutuu. Itse olen maksanut koko valmennuksen jo ja haluan sen ehdottomasti käydä loppuun. Jos edes vähänkin kiinnostaa, niin voin lämpimästi suositella osallistumaan! Tiian treeneihin jää koukkuun ja treeneistä irtoaa varmasti jokaiselle jotakin. Kaikki mukaan ja ilmoittautumaan! Tiia on yksi Suomen huippukouluttajista!

Ensi viikkoa ja ensi viikon valmennusta odotellessa.

Koirakeskus Haukkuvaaran avajaiset

Niin ne suunnitelmat voivat äkkiseltään muuttua. Meidän piti alkuperäisen suunnitelman mukaan lähteä Hekan kanssa tänään Helsinkiin esiintymään lemmikkimessuille. Nyt kuitenkin Jimin terveys ajoi edelle, sillä sen sydän tutkittiin (aiemmin todettu lievä sivuääni) ja halusin itse olla paikanpäällä kuulemassa minkälainen "tuomio" siitä tulisi. Ajattelin ensin pyytää äitiäni käyttämään Jimin siellä, mutta jotenkin sitä vaan tulee vakuuttuneemmaksi kun on itse kuulemassa kaiken. Vähän kyllä omatunto soimasi, sillä minä jos joku, en tykkää mitään perua jos ei ole ihan pakko. Hienosti siellä kuitenkin olivat asiat sujuneet.

Koska jäätiin tänne kotikonnuille, meidät buukattiin sitten Haukkuvaaran avajaisiin esiintymään. Ei ole ollut jokseenkaan kaksiset fiilikset koiratanssin suhteen sen jälkeen, kun toin ajatuksiani siitä julki. Olin kuitenkin päättänyt, että esitetään vain meidän HTM-ohjelma. Freestylea en tule tekemään ennen joulukuun kisoja. Kävin virittelemässä Hekaa hyvissä ajoin ennen esitystä ja uusilla neuvoilla lähdin tekemään töitä vireen kanssa. Nyt kaninreuhkasta tehdään sille saalis, eli en enää automaattisesti anna sitä sille suuhun kannettavaksi tuosta noin vaan. Heka oli hiljaa, ei inahtanutkaan ja varsin tyytyväisenä se kantoi reuhkan omaan häkkiinsä.

Esiinnyttiin viimeisenä, itselläni oli hyvä fiilis ja Hekallakin tuntui olevan vati pään sisällä suhteellisen suorassa. Tiedättekö mitä tapahtui? Heka seurasi jokaisessa positiossa todella hyvin, siirtymät meni loistavasti ja hei - kaveri päästi VAIN 3 haukahdusta! Omia mokia nekin, mistä ne johtuivat. Käskytin turhan tiheään ja vielä en ole saanut omia aivoja siihen moodiin, että HTM:ssä ei olisi tarvetta käskyttää niin tiheästi kuin freestylessa. Kun päästiin loppuasentoon, olisi ohjaaja voinut taas singota hallin katosta läpi ihan silkasta onnesta! Meillä oli jälleen yhdessä niin kivaa ja Heka nautti, se on aivan kuin eri koira. Sain myös kavereiltani niin sydäntä lämmittävää palautetta: "mä en ole ikinä nähnyt Hekaa noin hiljaisena kuin tänään.!" "Tää musiikki on kuin teille tehty, rytmit mennee niin kohdilleen kun vaan voi!" Olen taas ehkä säälittävän onnellinen, mutta tätä minä haluan. Ihan ohjelman lopussa jouduin kääntymään aliseuraamisessa myös toiseen suuntaan, sillä seinä tuli vastaan ja oli pakko liikkua loppuun asti. Heka ei onneksi ollut tästä säädöstä moksiskaan, hyvin kääntyi ja tuli mukana. Hieman kyllä pelotti,pysyisikö vire kohdillaan, sillä esiintymistilan reunoilla oli aitoja ja putkeakin tyrkyllä ja Hekalle on aikaisemminkin ollut vaikea paikka tehdä koiratanssia hallissa, missä se on tehnyt vain agilitya. Tänään ei haitanneet putket eivätkä aidat ja tästäkin olen niin iloinen ettei mitään rajaa. 

Koiratanssin jälkeen allekirjoittanut nakitettiin ottamaan aglityn episten ilmoittautumisia vastaan. Siinä sitten ajattelin, että juostaanpa nyt Hekankin kanssa pari rundia kun kerran paikalla oltiin. Ilmoitin Hekan kaikkiin kolmeen luokkaan; Putki, mölli ja -konkariluokkaan joista vain mölleihin merkkasin uusinnan.

Putkiluokka oli tarkoitettu ihan vasta-alkajille ja mölleille, mutta käytiinpähän vähän höyryjä päästelemässä. Hekan aika oli jotain 18 s ja risat, radalla oli pelkästään aitoja ja 4 putkea. Olin jotenkin siinä käsityksessä, että vain nämä vasta-alkajat palkitaan ja lähdin samantien meidän suorituksen jälkeen hakemaan kanttiinista kahvia ja pullaa. En tajunnut miksi meitä sinne huudeltiin uudelleen, kunnes tuomari heilui ison pokaalin ja suklaalevyn kanssa. 0-rata, putkiluokan voitto tuli meille. Siinä sitten suu täynnä pullaa juoksin hakemaan palkinnot. Tässä luokassa esteitä oli vain 14 ja nopein aika voittaisi ja Heka oli sitten se kaikista nopein. Pieni valkoinen vilahdus. 






Mölli ja -konkarirataa en sen kummemmin jaksa alkaa puimaan. A:n juoksarit ei toimineet, Heka sikaili myös puomilla ja meni muutenkin radalla kuin reikäpäänä. Kesken mölliradan oli pakko laittaa se hetkeksi paikoilleen istumaan, eipä ole hetkeen tämmöistä taas nähty. Oli taas sellaista syöksysinkoilua "minä menen sinne minä tahdon, sekoile sinä ihan vaan rauhassa!" Tässä vaiheessa allekirjoittaneen päässä alkoi kaikki mahdollinen levitä, tunne välittyi tietysti myös Hekalle ja katastrofin ainekset olikin kasassa. Jotenkin jo rataantutustumisessa olin ihan unto kuutamolla ja jos ei jo tässä vaiheessa saa itseään kasailtua, ei siellä radalla tuloksia tule. Sen siitä saa kun olen kisannut viimeksi elokuussa. Öhhöh. Kai se pitäisi ihan oikeasti ruveta kisaamaan kerta per kuukausi (vähintään), että rutiini säilyisi ja oma pääkoppa pysyisi kuosissa.

Heka kävi myös Petra Takamäen studiokuvauksessa ja samainen ihminen otti myös näytöksistä kuvia. Laittelen niitä tännekin jahka niitä itselleni ehdin saamaan. Heka on kuulemma kuin luotu kameran eteen ja kuvaaja kehui myös sen erityisen hyvää kroppaa ja muhkeita lihaksia. Jeij!

No mitä jäi käteen? Onnistunut HTM-esitys, putkiluokan 0-voitto, kaksi kusten juostua rataa, paskat kontaktit, kolme suklaalevyä ja samanmoiset määrät lakupatukoita. Voinpahan itsekseni mussutella suklaata ja kirota kuinka huono ohjaaja olen ja kuinka huonon pään omistan. 

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, toivottavasti maanantain valmennus menee edes HIEMAN paremmin.

Sarjassamme pakkovalssi - kun ei käänny niin ei se vaan käänny

Kun julkaisin aiemman kirjoitukseni siitä, mitä ajatuksia koiratanssi tällä hetkellä minussa herättää, sain ihania ja kannustavia kommentteja sekä täällä blogissa että facebookissa. Kiitos jokaiselle, ette usko miten hyvältä tuntuu kuulla etten ehkä sittenkään ole niin tyhmä kuin luulen. Love ya all!

Mutta se koiratanssista, keskitytään välillä vähän muuhunkin koska kuuluu meidän elämään paljon muutakin mukavaa. Keskiviikkona palailtiin Jimin kanssa mukaan kaverikoiravierailulle. Jimihän piti n. 3 viikon tauon vierailuista, sillä sen rokotukset olivat ehtineet vanheta ja niiden uusimisen yhteydessä päälle tulikin sitten se 2 viikon varoaika. Vierailtiin meidän vakiokohteessa, Väinönkadun palvelutalolla. Jimi olikin uskomattoman virkeä ja reippaasti jaksoi käydä useammankin vanhuksen luona rapsuteltavana. Eräs vanhempi mies ilahtui kovasti vierailustamme ja saimme kuulla upeaa harmonikan soittoa. Nämä on niin hienoja hetkiä, jotka kyllä antaisin jokaisen ihmisen kokea. Edes kerran. Niistä tulee yksinkertaisesti niib hyvä mieli.

Eilen oli sitten omien agitreenien vuoro. Viime viikolla annoin Hekan kerätä voimia Jyväskylän KV:ta varten ja edellisen kerran aksaltiin maanantaina Tiian valmennuksessa. 

Tehtiin tämmöistä rataa tällä kertaa, mutta meiltä se oli taas sellaista vähän töks töks-meininkiä. Kannattaa klikata kuva isommaksi, niin sen näkee paremmin. Alun puomi ja putki-erottelu oli vaikea - en edes jaksanut laskea kuinka monta kertaa Heka lasetti putkeen. Lopussa se ei enää ollut omasta ohjauksesta kiinni, Heka oli singonnut putkeen sen verran monta kertaa että puomille meno tuntui ihan silkalta mahdottomuudelta. Kolme kertaa otin ihan pelkkää "käteen" tuloa ja palkkasin siitä, ettei ihan päättömänä kanana päässyt taas juoksentelemaan. Puomin alastulostoppi oli hieno ja siisti - kertaheitolla! 4.aidalle yritin sitä niin "vaikeaa" pakkovalssia ja kun ei se kroppa vaan taivu, niin se ei vaan taivu. 


Pakkovalssi ei oikeasti ole yhtään vaikea ohjauskuvio, mutta on se vaan kumma kun omat jalat ja vartalo ei tottele siinä yhtään. Turhauttavaa. Heidi kokeili tätä Hekan kanssa ja tultiin siihen samaan päätelmään, että Hekalla on niin kamala draivi mennä eteenpäin, että se on jo haaste saada sitä hidastettua jotta se edes jollain tasolla tajuaisi kääntyä moisessa ohjauskuviossa. Tätä pakkovalssia ei auta nyt treenata kuin kahdella yksittäisellä aidalla ennenkuin sitä voi radalla alkaa edes miettimään. Lupasin Tiialle käydä tällä viikolla itsenäisesti hallilla harjoittelemassa, mutta en ole ehtinyt. Vielä. Kaikki menee aina viime tippaan, mutta sunnuntaina on pakko löytää jokunen rako aikaa. Muuten tulee maanantaina piiskaa.

Hekan kanssa kohdat 7-16 sujuivat uskomattoman hyvin. Hekan kanssa on nyt keskitytty pääasiassa noiden esteiden lukitsemiseen, jotta itse pystyisin ottamaan siihen sitä välimatkaa. Kohdan 9-10 päällejuoksu menikin niin nappiin kuin olla ja voi! Heka lukitsi keppien jälkeisen 8.aidan pienellä työnnöllä ja sain siihen tämän ansiosta 4-5 metrin etumatkan, mikä puolestaan mahdollisti nuo hienot päällejuoksut. Olin myös positiivisesti yllättynyt siitä, miten pitkältä matkalta Heka irtosi 12.putkeen OIKEALTA puolelta joka on ollut meille oikea murhe. Kaveri ei epäröinyt hetkeäkään. 13.aidalla ensimmäiseksi vähän hutiloin ja Heka juoksi ohi, mutta kunhan muistin toisella kertaa sen sinne tyrkätä, menikin yllättävän hyvin. 17.aidalla oleva niisto ei jotenkin onnistunut, sekoilin taas omissa käsissä ja jaloissa. Heka hyppäsi useamman kerran aidan väärältä puolelta takaisin ja pitihän sitä taas ihan kädestä palkata että sain sen kääntymään. Miten tuntui niin helvetin vaikealta hallita omaa kroppaa?! Niisto on tosi helppo ohjauskuvio eikä se ole aiemmin aiheuttanut meillä mitään ongelmia. Nyt ei omat jalat ja kädet totelleet yhtään. 

Treenit olikin hyvä lopettaa HIENOON A:n juoksukontaktiin! Heka tuli todella hyvin alas asti ja juoksi todella siististi läpi, mutta kuitenkin tosi varman oloisesti. Rengas oli poikkeuksellisesti viimeinen este, sillä hallin tila loppui kesken ja keinua ei saatu mitenkään sinne mahtumaan. Erityisen tyytyväinen olen noihin päällejuoksuihin sekä A:n juoksukontaktiin! Sain myös ensi maanantain valmennuksen aiheen ja se on koirien esteosaaminen, lopussa oli myös hyvin mainittu että me ohjaajat ei kuitenkaan tulla saamaan yhtään huilitaukoa. Can't wait!

Koska pysähdyin ajattelemaan ja miettimään...

Jyväskylän KV-näyttelyä käsittelevässä tekstissä kerroin myös pieniä vihjauksia siitä, että tulen kirjoittamaan koiratanssista erillisen bloggauksen jossa käyn viikonlopun aikana ilmenneitä asioita ja mitä kaikkea se minussa herätti. Tästä saattaa tulla kilometrin pituinen kirjoitus, mutta yritän parhaani mukaan laittaa ylös kaikki ne asiat joita olen kokenut ja mitä ajatuksia minulla on nyt.

Aloitan vaikka siitä, että tutustuin koiratanssiin ensimmäisellä alkeiskurssilla joka täällä Jyväskylässä aikoinaan järjestettiin. Osallistuin kurssille nykyään varhaiseläköityneen, hieman yli 9-vuotiaan toyvillakoirani Jimin kanssa. Silloin se kärpänen puri. Ryhmämme kävi esittämässä koiratanssia erilaisissa tapahtumissa ja jo tuolloin katsoin muiden esityksiä ihaillen ja kysyin itseltäni monta kertaa: "miksi Jimi ei voisi samalla tavalla innostua ja motivoitua?" Moni olisi jo varmasti aikoja sitten heittänyt pyyhkeen kehään näin vaikeasti motivoitavissa olevan kaverin kanssa ja kyllähän sitä puolin ja toisin ihmeteltiin, miten ihmeessä jaksan koiratanssia sen kanssa tehdä. Jimin nenän edessä saattoi ihan huoletta pitää vaikka raakaa broilerin siipeä ja toinen vain möllötti. Mutta rakkaus koiratanssia kohtaan oli syttynyt ja koska Jimistä ei toivomaani tanssipartneria tullut eikä koskaan tulisi, aloin miettimään toisen koiran hankkimista. Kaipasin sellaista harrastuskoiraa, joka rakastaisi tehdä kanssani töitä. Sitten tuli Heka ja kaikki muuttui...

Heka on yksinkertaisesti kaikkea sitä, mitä harrastuskoiralta halusin. Helposti motivoitavissa, paljon miellyttämishalua, kyky mukautua erilaisissa tilanteissa ja Hekalle sekin tuntuu olevan jo maailman paras asia, kun se pääsee minun mukaani. Mentiinpä sitten eläinlääkäriin, treeneihin tai kisoihin. Minulle toitotettiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa sitä, että Hekassa on potentiaalia ja kaikki olivat onnellisia siitä, että olin vihdoin ja viimein saanut itselleni sen kovasti kaipaamani harrastuskoiran. Agilityn lisäksi tiesin, että myös koiratanssi tulisi olemaan toinen leipälajimme. Myönnän, että alussa pelkäsin sitä että mitä jos Heka onkin samanlainen kuin Jimi? Mitä jos sekään ei haluaisi tehdä yhtään mitään? Se pelko oli kuitenkin aivan turha, Heka oppii ennätysnopeassa ajassa uusia asioita ja minusta tuntuu, että meillä kahdella olisi jonkinlainen telepaattinen yhteys. Heka tuntuu lukevan ajatuksiani ja minä sitä. Voittekin kuvitella, kuinka olin onnesta soikeana kun koiratanssitreeneissä minulla oli koira, joka teki kaiken mitä siltä pyysin. Heka on ensimmäinen "oikea" harrastuskoirani ja koska olin yksinkertaisesti niin onnellinen tästä asiasta, tein erittäin pahan virheen jota tänä päivänä kadun syvästi.


Koiratanssin varmasti suurin synti on se, kun koira haukkuu esityksen aikana. Satunnaiset haukahduset eivät tietenkään ole yhtä pahasta kuin jatkuva räksytys, mutta ei sitä hyvällä katsota ja tulkita. Itseäni kisaaminen ei kiinnostanut samalla tavalla vuosina 2005-2010 kuin mitä se tekee tänä päivänä. Kävin lähinnä esittämässä koiratanssia vähän siellä sun täällä ja haukkuminen alkoi juurtumaan Hekan selkärankaan. No mikä on sitten tilanne tänä päivänä? Haukkuminen on osa Hekaa ja täysin hiljaiseksi en tule sitä koskaan saamaan, se on tosiasia. Voin syyttää tästä virheestä vain ja ainoastaan itseäni etten osannut puuttua asiaan ajoissa, mutta edelleen olin vain niin järjettömän onnellinen että minulla oli/on edelleen koira joka rakastaa tehdä kanssani töitä. Eihän se ole tavallaan selitys eikä mikään ja vaikka Heka onkin toinen koirani, se on ensimmäinen harrastuskoira jonka kanssa olen näin pitkälle päässyt. Jimin kanssa tästä ei voinut edes haaveilla. Myöskin kisakärpänen puraisi Hekan kanssa niin pahasti, että tänä päivänä voisin melkein jopa sanoa kisaavani mieluummin kuin esiintyväni, mikä olisi ollut vielä muutama vuosi takaperin aivan päinvastoin. Muiden sanoin, olisi haaskausta olla viemättä näin upeaa koiraa kisoihin. Vaikka siellä kisoissa käydäänkin vain itsensä ja oman koiran vuoksi, en vain yksinkertaisesti voi olla ajattelematta niitä "ulkopuolisten" sanoja. 

Hekan kanssa on käyty tänä vuonna 6 koiratanssikisat (seitsemännet ovat ensi kuussa) ja kun äsken katsoin kisakirjaa, tulokset ovat yhtä alamäkeä, sitten tulee huippu ja sitten mennään taas pohjalle. Jojoilua. Ehkä voitte jo arvata mistä tämä kaikki johtuu? Kyllä, Hekan haukkumisesta. Kyllä se syö ihmistä tietää, että Hekalla olisi rahkeita pidemmälle mutta sitten kaikki se menee ns. hukkaan haukkumisen takia. Väkisinkin tulee ajateltua, että olen pilannut meidän mahdollisuudet ja ennenkaikkea, olen onnistunut pilaamaan Hekan. Näin varmasti onkin. Tämän vuoden alusta halusin kuitenkin ottaa projektiseni sen, että alkaisin etsimään sitä oikeanlaista virettä jolla Hekan kierrokset saisi ns. minimiin, joka sitten auttaisi haukkumisen kanssa. Sen keinon löysinkin. N. 10-15 minuuttia ennen omaa suoritustamme annan Hekalle kaninreuhkan suuhun jota se sitten mielellään kantaa suussaan kun kävelytän sitä hihnassa pitkin poikin. Hekan silmistä näkee rentouden ja se on kuin eri koira. Hekan ongelma on nimenomaan se, että se kiihtyy nanosekunnissa nollasta sataan ja sen kierrokset pitäisi saada kanavoitua niin, että sen päässä kaikki planeetat olisivat kisasuorituksen aikana kohdillaan. Kesällä kun kävimme Oulussa kisaamassa, ne karkelot järjestettiin ulkona ja huomasin Hekasta jo silloin miten se oli paljon rentoutuneempi vaikka reuhka ei ollut siinä vaiheessa vielä ollut sen suussa. Silloinhan me saatiin ensimmäinen KUMA freestylessa avoimesta luokasta, haukkuja tuli ohjelman aikana tasan 2.

Tässä kuluneen vuoden aikana olen laittanut merkille sellaisia asioita, mitkä Hekaa mahdollisesti kiihdyttävät ja pyrkinyt ratkaisemaan niitä eri tavoin.
  • Harjoituksissa ei yhtään ketjuttamista. Heka tuntuu jo pelkästään kahden harjoittelukerran jälkeen muistavan, mikä liike seuraa mitäkin ja kun se alkaa ennakoimaan, siitä seuraa kiihtymistä joka johtaa haukkumiseen.
  • Älä teetä liian vaikeita liikesiirtymiä. Heka tuntui paineistuvan siitä, jos ohjelmassa oli jokin siirtymä josta se ei kyennyt tietyssä ajassa selviytymään.
  • Kehu koiraa rauhallisesti ohjelman aikana. Tämän neuvon olen saanut Siniltä ja se on ihan selvästi auttanut. 
  • Käytä tiettyä ohjelmaa mielellään vain 1-2 kisassa ja tee sitten kokonaan uusi.
  • Erilaiset esineet tuntuvat kiihdyttävän Hekaa todella paljon ja muiden suosituksesta en aio niitä enää meidän jokaisessa ohjelmassa käyttää.
  • Jos mahdollista, lähden kisareissulle jo edellisenä päivänä. 

Jyväskylän KV-näyttelyssä huomasin että Heka ei selviytynyt lauantaista yhtä hyvin kuin sunnuntaista, mutta koska se oli jo edellisenä päivänä päästellyt enimmät höyryt itsestään pihalle, se oli sunnuntaina aivan kuin eri koira. Saman ilmiön huomasin myös kesällä, kun Oulun ja Janakkalan kisoihin lähdin jo edellisenä päivänä. Onhan se tietysti koiralle rasittavampaa ja mahdollisesti jopa uuvuttavampaa, mutta Hekan kohdalla tämä on selvästi toiminut. Tapansa kullakin.
Niin ja tämä kaikki ilmenee nimenomaan freestylessa. Tänä syksynä aloitin Hekan kanssa tekemään myös koiratanssin toista tyylilajia, HTM:ää. Freestyle alkoi yksinkertaisesti maistumaan puulta ja joskus saatoin pitää freestylesta taukoa 2-3 kuukauttakin ihan sen vuoksi, ettei Heka kyllästy. Hekan viretilaa olen saanut hallittua mutta kyllä sitä väkisinkin tulee mietityttä, että ovatko koiran rajat tulleet vastaan?


Mitä jos se protestoi ohjelman aikana sitä? Yhdessä vaiheessa epäilin jopa kipua, joten käytin Hekan useamman kerran hierojalla sekä osteopaatilla.

Siltä kuitenkin löytyi vain sellaisia jumeja ja lukkoja, mitä harrastuskoirille yleisesti ilmenee. Edelleenkin Hekaa huolletaan tänä päivänä kuten mitä tahansa huippu-urheilijaa. Huomaan välittömästi jos sillä on esim. lantio vinossa. Olen myös freestylessa luopunut kokonaan tietyistä tempuista, esim. lantiota vasten hyppäämisestä. Väkisinkin mietin sitä, että tunnenko Hekaa sittenkään niin hyvin kuin olen kuvitellut sen tuntevani? Toisinaan toivon oikeasti sitä kykyä, jolla näkisin Hekan pään sisälle ja sen ajatuksiin. HTM:än treenaaminen on ollut ihan erilaista kuin freestylen, jopa hauskempaa. Se ei tunnu yhtään sellaiselta pakkopullalta. Salon kisoissa viime kuussa oikein odotin, että koska pääsemme kehään, koska halusin päästä näyttämään miten kivaa meillä voi olla. Sitä tunnetta en ole freestylessa kokenut oikeastaan koskaan. Toki olen ollut jokaisesta KUMAsta iloinen, mutta HTM:än suhteen tavoite oli vain kokeilla uutta tyylilajia ja pitää hauskaa. Se tavoite onnistui ja KUMA tuli kaupan päälle. Olenko mahdollisesti freestylessa liian ankara itselleni ja asetan liian korkeita tavoitteita? Pitäisikö vain suosiolla tehdä lyhyempi ohjelma? Nämä kaikki ovat pyörineet mielessäni enemmän tai vähemmän. Freestylesta pitäisi vissiin saada Hekan kohdalla sellainen yhtä "jatkuva" kokonaisuus kuin htm:ssä jossa se on tiukasti käskyn alla. Kun vaan keksisin, että miten.

En odota ensi kuun kisoja mitenkään kovin suurella innolla, toki sinne mennään kun kerran paikat on, mutta olen ajatellut toteuttaa siellä lyhyemmän ohjelman. Sen olen myös huomannut, että hallikisat eivät mahdollisesti tule enää Hekan kanssa kysymykseen - koiratanssin osalta. Hekan kanssa on koko sen ikä treenattu agilitya hallissa ja en tiedä sitten, vaikuttaako se jollain tavalla vireeseen. Mahdollisesti. Miksi stressata koiraa, kun se ei yksinkertaisesti pysty suoriutumaan hallikisoissa samalla tavalla kuin ulkona? En näe tässä mitään järkeä ja joulukuun kisojen jälkeen freestyle menee meidän osalta jäihin. Kuinka pitkäksi aikaa? En tiedä. Freestylesta vain pitäisin loppujen lopuksi enemmän, mutta eniten mietin tässä nyt Hekaa kuin itseäni. Mikä on sille mukavampaa, sillä koirien ehdoillahan tässä mennään. En yhtään ihmettelisi vaikka minua pidettäisiin hulluna sen vuoksi, kun olen stressannut koiraa entisestään tuomalla sitä hallikisoihin. Paljon kysymyksiä ja pohdintoja siitä, milloin Hekan haukkuminen ilmenee ja miten sitä voisi lähteä työstämään hiljaisempaan suuntaan. Treeneissä olen laittanut sen hetkeksi kokonaan jäähylle jos on edes sen kerran haukahtanut. Kisoissakin olen kerran joutunut keskeyttämään jatkuvan räkytyksen takia. Jos on esiintymistilanteesta kyse, siinäpä ei ihan noin vaan keskeytetä. Tämän vuoksi tulevissa esiintymissä olen päätynyt esittämään pelkästään HTM:ää, koska sen aikana Heka pysyy hiljaa. Siihen olen osannut puuttua jos haukkumista on ilmennyt.

No nyt sen kirjoitettu ja kyyneliltä en välttynyt. Koiratanssi on hieno laji ja se on tullut jäädäkseen omaan sydämeeni. Nyt vain halusin pysähtyä ja ajattelemaan, mitä koiratanssilta jatkossa haluan. Olen ehkä liiaksi takertunut niihin huippukoira-kommentteihin ja ottanut tästä paineita. Ei todellakaan pitäisi ja olenkin päättänyt, että kunhan itse olen jatkossa tyytyväinen, se riittää. Oli sijoitus tai pisteet sitten mitä tahansa. Olkoon miten huippukoira, pääasia että olen itse onnellinen siitä mitä saamme aikaan. Freestylea en ole kokonaan hautaamassa, laitan sen vain joksikin aikaa syrjään ja keskityn Hekan haukkumiseen. Tie on pitkä ja kivinen, sen olen huomannut tässä vuoden aikana mutta vaikeudet on tehty voitettaviksi. 

Helpotti kummasti kun sain ajatukseni kirjoitettua ylös. Heka on kaikista huolimatta upea koira, kaikkine vikoineen ja vaikka sen kanssa ei enää freestylessa kisattaisi, olen äärimmäisen onnellinen kaikesta mitä olen sen kanssa saavuttanut. Jimin kanssa en olisi koskaan voinut edes unelmoida pääseväni näin pitkälle. Muistan edelleenkin sen päivän, kun kisasin Hekan kanssa ihan ensimmäistä kertaa freestylessa alokasluokassa. Tavoitteeni oli, että Heka pysyisi ohjelman ajan hiljaa. Kävi miten kävi. Haukkuja tuli muistaakseni n. 5, mutta meillä oli hauskaa! Siksi yllätyinkin, kun voitimme alokasluokan, saimme pisteitä 180/200 sekä KUMAN. Tämän hetken haluan vielä edes kerran kokea freestylessa uudelleen, kävi miten kävi.

 

Vihreä agilitykenttä ja esteitä 28

Tätä päivää oli odotettu kuin kuuta nousevaa, tänään meillä alkoi vihdoin ja viimein Vitikaisen Tiian (ACE) 5 viikkoa kestävä agilityvalmennus Koirakeskus Haukkuvaarassa. Olin jo varoittanut Tiiaa etukäteen, että viikonlopun väsymys saattaa näkyä sekä minussa että Hekassa, mutta enemmän ensimmäisessä. Meitä on ryhmässä 4 koirakkoa ja aikaa 1½ tuntia, joten aikaa on kutakin koirakkoa kohden ihan hyvin.

Heti alkuun Tiia jakoi meille lomakkeet, jotka piti sitten sopivassa välissä täyttää. Kaikkien pakollisten muodollisuuksien (oma nimi, koiran nimi, kilpailu-luokka) lisäksi piti miettiä mitkä on oma päämäärä agilityssa, tavoitteet valmennuksen aikana sekä ohjaajan, että koiran heikkouksia/vahvuuksia. Omaan lomakkeeseeni listasin mm. seuraavia asioita:

Heka
  • + Kepit
  • + Kestää hyvin toistoja
  • + Nopeus
  • + Erittäin hyvä ohjaajan vartalon lukutaito
  • - Lähtötilanteet
  • - Puomin alastulokontaktin stoppaukset
  • - Oikean viretilan löytäminen
Tiina
  • - Esteiden suoritusjärjestyksen unohtaminen
  • - Luottaminen koiraan
  • - Erilaisten ohjauskuvioiden hallinta (mm. pakkovalssi, saksalainen, leijeröinti yms)
Itseltäni löytyy enemmän miinuksia kuin plussia, eli merkkasin ne tähän siten että -merkki tarkoittaa heikkoutta ja + merkki vahvuutta. Päämääräksi merkitsin tavoitteen yltää niin pitkälle kuin mahdollista, mutta ainakin alkuun riittäisi kun saataisiin edes se yksi 0 joskus 3.luokasta. Kröhöm, tästä tulee varmaankin sanomista jatkossa. Pääasialliseksi tavoitteeksi valmennuksen ajaksi valitsin empimättä juoksu A:n ja toiseksi erilaisten ohjauskuvioiden vahvistamisen. Kolmannen kerkesin jo unohtamaan, hienoa. Tällä kertaa keskityttiin ohjaajan radanlukutaitoon, ohjaustekniikoiden hallintaan, rytmitykseen, ajoitukseen sekä liikkumiseen ja radalla olikin vain aitoja sekä 2 putkea. Ohjauskuvioista keskityttiin pakkovalssiin, takaakiertovalssiin, niistoon ja persjättöön. Jokaiselle annettiin omat esteet, jotka piti näyttää koiran kanssa (mitä ohjauskuvioita siihen käyttäisi) ja meille napsahti esteet 1-7. Eikä se mennyt yhtään niinkuin strömsössä. Unohdin takaakiertovalssin kokonaan ja se olikin sitä myöten siinä. Myöskään pakkovalssi ei onnistunut, vaan otin Hekan omalla ohjausvalinnallani mieluummin vastaan mutta sitten kun mentiin itse rataa, Tiia pakotti tekemään pakkovalssin. Se olikin meille tänään ylivoimaisen vaikea ohjauskuvio, vaikka olen sitä aikaisemmin tehnytkin. Nyt vaan ei osuneet kaikki planeetat kohdilleen Hekan kanssa. 

Niistot sentään onnistuivat todella hyvin sekä myös persjättö. Sain nyt myös tuohon persjättöön aivan loistavan neuvon käsien käyttämisessä. Persjätössä yllättävän monella koira jää niin pahasti selän taakse, jolloin ohjaaja on sitten jatkoa ajatellen auttamattomasti myöhässä. Kun Heka oli lukinnut aidan, vasen käsi lakkasi ikäänkuin "olemasta" ja otin sen oikealla kädellä takaa vastaan. Videolta näkyy, mitä tässä ajan takaa. Todella hyvässä linjassa Heka sinne putkeen lopulta menikin. En tiedä mitä ihmeellisiä aivopieruja ja mustia aukkoja itse tietyissä kohdissa harrastin ja tein vaikeamman kautta, kun oli helpompikin reitti tarjolla. Idiootti. Ristiaskeleetkin sujuivat yllättävän hyvin ja itse meinasin silloinkin jalkoihini seota kun pitikin liikkea takaperin. Heka kuitenkin irtosi hyvin eikä sitä tarvinnut saatella mihinkään. Pakkovalssia hinkattiinkin sitten oikein urakalla, omat jalat ei vaan yhtään toimineet ja olleet mukana - olin milloin väärin päin ja milloin tein jotain ihmeellisiä varsaloikkia. Tiia tarttui Hekan ohjaksiin ja voitte vaan kuvitella sujuiko se - no tietysti. Minun piti sitten ottaa ihan se Hekan riepu käteen jotta edes jotenkin hahmotin kumpi käsi tekee mitäkin. Uskomatonta, mutta se helpotti kummasti ja saatiin kuin saatiinkin se sujumaan. Vähän haparoiden kylläkin. Voi kun tämä ohjaaja hallitsisi kroppansa paremmin. Lopussa vahingossa huitaisin Hekan takaakierrolle, jonka se ilmeisesti tulkitsi eteenlähetykseksi kun syöksyi kauempana olevalle aidalle. Päästiin kuitenkin loppuun, jeij!

Tiian mielestä niistot, persjättö, ristiaskeleet sekä takaakiertovalssit onnistuivat tänään hyvin. pakkovalssi sen sijaan ei. Ei todellakaan. Rata oli vaikea ja minulle teetti töitä jo pelkästään sen muistaminen. Mutta tästä on suunta vain ylöspäin ja ensi viikolla keskitytään koirien esteosaamiseen. Paikkana tuo Haukkuvaara on ihan mieletön! Keinonurmipohja oli todella joustavaa juosta (parempi kuin meidän seuran omassa hallissa) ja erityistä plussaa saa se, että halli on lämmin - n. + 15 astetta. Todellakin luksusta tämmöiselle pohjaturkittoman rodun omaavalle koiralle.

Jyväskylä goes to...Moulin Rouge

Mikä viikko ja erityisesti mikä viikonloppu! Laskin jo kauhuissani tunteja että riittäisivätkö ne kaikkiin valmisteluihin, vaikka olin tehnyt jo paljon etukäteen. 

Perjantaina kävin etukäteen viemässä koirien kevythäkit, koiratanssivaatteet - ja rekvisiitat paviljongille sekä testauttamassa musiikit. Saimme myös luvan treenata ja tottakai tämä mahdollisuus hyödynnettiin. Sarin kanssa katsottiin myös läpi meidän Moulin Rouge-koreografia, jotta kameramiehet osasivat hieman arvioida kuvakulmia yms sillä näyttelyn ryhmäkilpailuista toteutettiin livestream. En edes sen kummemmin vilkuillut kelloa, kunnes tajusin että oltiin "lusmuttu" paviljongilla reippaasti 3½ tuntia. Äkkiä suunnaksi koti, suihku ja nukkumaan. 

Lauantai-aamu ei kyllä lähtenyt parhaimmalla mahdollisella tavalla käyntiin. Kaverini Mira toimi meidän henkilökohtaisena "assarina, kuvaajana ja kuskina." Olimme sopineet, että olen koirien kanssa odottamassa pihassa 9.00. N. 5 minuuttia vaille 9 Mira soittaa: "Tiedätkö, autosta loppui diesel." Ei siinä kyllä hetkeen tiennyt, että olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, mahdollisesti ensimmäistä. Onneksi joku Miran kaveri toi tankillisen dieseliä ja ihan kamalasti ei sovitusta aikataulusta oltu jäljessä, reilut 20 minuuttia. 

Päivä starttasi koiratanssinäytöksellä ja ensimmäistä kertaa yleisö sai nähdä myös HTM:ää. Hekalla oli mielestäni hyvä vire, mutta ei sillä kuppi täysin suorassa ollut. Ensimmäinen haukku, sitten toinen, kolmas, neljäs ja sitä rataa. Kaveri päätti myös kylkiseuraamisen aikana peruuttaa jalkojeni väliin. Tämmöisiä sijastoimintoja Heka harrastaa juuri silloin, jos sen vire vähänkin heittelehtii. HTM:stä jäikin kunnon paskan maku suuhun, sanan kaikessa merkityksessä. Heka jätätti kylkiseuraamisessa sekä osittain myös vasemmalla sivulla. Voitte hyvin miettiä, millainen mieliala allekirjoittaneella sen jälkeen oli ja lähde siitä sitten "hyvillä mielin" tekemään freestylea. Se oli jotain vielä kamalampaa. Heka kielsi liikkeissä mitkä se osaisi unissaankin "en mä tätä tiedä, ihan outo käsky." Kaveri yritti samaa kuin HTM:ssä, keksimällä itse joihinkin väleihin ihmeellisiä säätöjä. Kyllä sai yleisö taas "hyvää" mainosta koiratanssille. Ei ollut itku itsellään kovin kaukana. Olin kyllä varautunut siihen, että lauantai menee ns. testaillessa, mutta en nyt ihan näin huonoa suoritusta meiltä odottanut.

Yritin siinä sitten parhaani mukaan kasailla itseäni, vaikka ei ollut helppoa. Päivän lopuksi esitimme meidän Moulin Rouge-ohjelman (sen saman, joka esitettiin Talentissa) ennen ryhmäkilpailuja eikä sekään mennyt yhtään niinkuin strömsössä. Heka piippasi, se huusi. Ensimmäistä kertaa ikinä, oli todella pettynyt ja en nähnyt tilanteessa mitään valoisaa. Kun saavuin näyttelystä kotiin, purskahdin lohduttomaan itkuun ja menin päiväunille. Kun heräsin, sanoin itselleni: "Pysähdy näyttelyn jälkeen miettimään mitä koiratanssilta haluat. Näin tämä ei voi jatkua." Pitkään vei tämänkin asian tajuaminen, mutta tarvitsin herätyksen ja tässä se tuli. Teen tästä asiasta erillisen bloggauksen myöhemmin, tässä tekstissä ei ole tarkoitus ruveta sen kummemmin asiaa puimaan tai purnaamaan, vaan keskityn olennaiseen; Eli Jyväskylän KV-näyttelyyn.

Minä ja koirat saimme nukuttua kunnon yöunet ja Hekakin oli selvästi rennommalla mielellä, kun saavuimme paviljongille tänä aamuna. Toki lauantai oli syönyt siltä suurimmat energiavarastot ja se oli väsynyt, mutta vire oli paljon parempi ja Hekan silmistäkin pystyi lukemaan rentouden. Ette usko miten kovasti toivoin sitä, että Heka olisi hiljaa eikä yrittäisi tehdä mitään ylimääräistä. Otin kuitenkin pari palkkanamia avuksi kumpaankin esitykseen, halusin palkata Hekan niistä pienistäkin onnistumisista mitä se ikinä tekisikään. Jo ensimmäisen seuruupätkän aikana Heka pysyi hiljaa ja tiesin melkein välittömästi, että tämä tulee nyt onnistumaan. Näin todellakin kävi! Heka haukkui ohjelman aikana VAIN 3 kertaa, mutta nekin tulivat niiden freestyle-linkkien aikana kun siirsin Hekan positiosta toiseen. Poika ei päästänyt seuraamisten aikana inahdustakaan! HYVÄ JA NIIN HIENO HEKA! Olisin sillä hetkellä kun lopetimme, voinut hypätä paviljongin kattoon ja katosta läpi. Ei pelkästään se, että Heka oli hiljaa vaan myöskin se, että Heka seurasi kaikissa kolmessa positiossa paremmin kuin ikinä eikä se yrittänytkään poikittaa tai edistää.

Suunnat toimivat ja koko ohjelma vaan rullasi niin hyvin, että en voisi olla tyytyväisempi! Ja kuten kuvasta näkyy, kyllä allekirjoittanutkin osasi siellä kehässä irroitella.

Entäpä miten sujui sunnuntain freestyle? Vähemmillä haukuilla, mutta ei täysin hiljaa. Heka kiihtyi jo ensimmäisen liikkeen aikana. Pysyin itse rauhallisena ja koitin sitä parhaani mukaan rauhoitella - tuloksetta. Eroa HTM:ään oli taas kuin yöllä ja päivällä. Heka kielsi täsmälleen samassa liikkeessä kuin eilen, jonka se todellakin osaisi vaikka unissaan. Minulle on kuitenkin sanottu, että Heka on koira joka tekisi sen yhden sekunnin aikana kaikki ne asiat mitä se osaa. En tiedä olisiko se voinut olla jotain itsensä rauhoittelemista tms, mahdollisesti. Tai sitten Hekalla on ne rajat freestylen suhteen tulleet vastaan. Jos näin on, niin sitten se on niin. Tänään jouduin aika kovalla äänellä komentamaan sitä haukkumisesta, mutta meni kyllä kerrasta perille. Ei tuo freestyle kuitenkaan omaa mieltä pahemmin lannistanut, vaikka ikäväähän se oli ettei Heka kyennyt olemaan hiljaa. Olin kuitenkin niin onnellinen onnistuneesta HTM-esityksestä, että se paha mieli unohtui samantien. Freestyle on alkanut meidän osalta menettää makuaan jo jonkun aikaa sitten ja kohta se maku katoaa ihan kokonaan, ainakin tällä menolla.

Jimi oli myös molempina päivinä mukana edustamassa Jyväskylän kaverikoiria. Kävimme esittäytymässä isossa kehässä, jonka jälkeen siirryimme koirien kanssa katsomon puolelle missä rapsuttelijoita riitti. Jimihän oli tästä aivan onnensa kukkuloilla. Kaverikoirapisteellä vietimme aikaa vain lauantaina, tänään Jimi oli jo selvästi väsyneempi ja välinpitämättömämpi ihmisiä kohtaan ja pyrki omaan häkkiinsä nukkumaan. Lauantai oli vienyt siitä mehut. Ihan extempore jouduin Hekan kanssa tänään Jämsän seudun palveluskoiraharrastajien järjestämään agilitynäytökseen. Wuut ja esiintymisen lisäksi jouduin Marialle "apukädeksi" juontamaan. Onneksi en mitään ihmeellisempää joutunut juontamaan, lähinnä kerroin agilitysta noin yleensä ja kommentoin suorittavan koirakon suoritusta. Tuo matto on liukas, joten kyllähän se Hekakin pisti siellä sutien menemään. Radalla oli aitoja, 2 putkea, rengas ja muuri ja kaksi kertaa juoksimme kukin radan lävitse. Parhaani mukaan yritin Hekaa himmailla, jottei ihan pää kolmantena jalkana siellä kiitäisi mutta voi että miten Hekalla oli hauskaa!

Päivän lopuksi odottivat taas ryhmäkilpailut ja esiinnyimme Hekan kanssa 1.ryhmän jälkeen. Siirryin hyvissä ajoin C-hallin puolelle odottamaan, että olen varmasti ajoissa kun meidät pyydetään kehään. Isoon kehään tultiin sellaisen hienon esiripun takaa, joka vedettiin sivuun. Pälyilin parhaani mukaan 1.ryhmän koiria, että milloin ne menevät kehään ja siirryn sitten odottamaan omaa vuoroani. Musiikit kuuluivat, juonto ei ja onneksi ymmärsin siirtyä lähemmäksi sillä näin kun 1.ryhmän voittaja tuli kehästä ulos pokaalin ja ruusukkeen kanssa. Olin aivan paniikissa, että ollaanko me myöhässä ja sillä hetkellä kun Kirsi oli juontanut: "onko Tiinaa ja Hekaa näkynyt?" pompattiin verhon taakse ja aloitettiin. 


Tämäkin esitys sujui paljon paremmin kuin lauantaina, vaikka Heka huusikin. Olen kuitenkin tullut freestylen suhteen tiettyyn johtopäätökseen, josta kerron lisää myöhemmin. Tuomarit ja yleisö tykkäsivät kovasti "that dog is amazing!" Heka onkin upea, se on mahtava kaikkine vikoineen vaikka sen kanssa välillä meinaakin nyppiä hiukset päästään. 

Eilen ja tänään kerkesin myös jonkun verran myyntikojuja kiertämään, vaikka olenkin päättänyt keskittää ostokset sitten messariin joulukuussa. HauHau:n pisteeltä ostin kanaherkkuja useammalla kympillä, ne on kummankin koiran suurimpia herkkuja. Viikonloppu oli rankka, mutta kuitenkin huippumahtava! Näyttelyn eteen tekee niin loistava tiimi töitä ja heidän kanssaan saa kyllä nauraa mahat ja suupielet kipeinä. Erityiskiitos PawDiumille (Sarille) siitä, että pääsin jälleen tekemään teidän kanssa yhteistyötä. Oli ilo olla mukana ja sovimme myös jatkosta. Jyväskylän KV-näyttelyä ei jouduta odottamaan ensi vuoden marraskuuhun saakka, sillä jo helmikuussa 3 kuukauden päästä on samat häppeningit tiedossa. Silloin teemana on kalevala ja minua kehotettiin jo opettamaan Heka soittamaan kannelta.

Huomenna alkaakin sitten Vitikaisen Tiian agilityvalmennus, toivottavasti ollaan iskussa vaikka viikonlopun väsymys varmasti saattaa painaa jonkin verran.

Kaikki nämä tässä postauksessa olevat upeat kuvat on ottanut Salla Kuikka
ISOT KIITOKSET! Laitan lisää kuvia jahka niitä ensin itselleni saan.

Tiian (ACE) 5 viikon agilityvalmennus

Oujee! Ihan mahtavaa! Huisia! Parasta!

Tänään kun aamulla kirjauduin kännykällä faceen, heti ensimmäisenä näin ilmoituksen Tiia Vitikaisen (ACE) viisi viikkoa kestävästä agilityvalmennuksesta. Mahtavan tästä asiasta tekee se, että valmennus järjestetään täällä Jyväskylässä, lämpimässä hallissa Koirakeskus Haukkuvaarassa.

Kallista lystiä tämä näin, mutta onneksi on maailman IHANIN äiti joka maksoi koko rulianssin. Olen hehkuttanut Tiian treenejä ja tapaa kouluttaa melkein jokaiselle vastaantulijalle (no en nyt ihan kuitenkaan), joten olihan se kivaa kuultavaa äidin suusta: "kyllä minä tiedän miten tärkeä se valmennus teille Hekan kanssa on, joten mene ja ilmoittaudu!" Ensimmäinen valmennus on jo ensi maanantaina 18.11 ja kyllä kieltämättä jalat syyhyää päästä juoksemaan jo nyt. Tiia, me ollaan valmiina ruoskittavaksi, käskytettäviksi ja kokeilemaan rajoja! Mikäli joku vielä miettii "kuka Tiia?", niin häneen voi käydä tutustumassa täällä näin: Tiia Vitikainen

Mehän ollaan Hekan kanssa käyty kuluneen syksyn aikana 2 kertaa Tiian valmennuksessa meidän oman seuran järjestämällä kurssilla, mutta nyt hyödytään tästä varmasti enemmän kun on intensiiviset 5 viikkoa yhteistä aikaa edessä. Tiia on aivan mahtava kouluttaja! 

Sitten tähän loppuun voisin vielä vähän mainostaa Jyvässeudn koiratanssikoulutusta flyerin muodossa.


Flyerin saa suuremmaksi klikkaamalla sitä. Näitä olisi tarkoitus jakaa viikonloppuna ihmisille Jyväskylän KV-näyttelyssä, mutta emme ole saaneet niitä vielä painoon joten aika heikolta näyttää.

Meiltä saa kuitenkin tulla kyselemään lajista ja harrastusmahdollisuuksista nykäisemällä hihasta!

Bad hair day

Kamalan kiireinen viikko joka huipentuu viikonloppuna Jyväskylän KV-näyttelyyn, missä meillä on Hekan kanssa esitettävänä peräti 3 koiratanssiesitystä. Esitetään meidän molemmat kisaohjelmat (HTM ja freestyle) sekä näyttelyn teemaan tarkoitettu Sparkling Diamods-ohjelma. Tulin tänään ajatelleeksi sitä, että sillä samalla ohjelmalla osallistuimme Talentin alkukarsintoihin ja pääsimme jatkoonkin. Ihan mieletöntä päästä esittämään ko.ohjelma 2 vuoden tauon jälkeen!

Koska loppuviikkoa vauhti sen kun kiihtyy ("minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy"), pesin sekä trimmasin Hekan tänään. Jimi on trimmattu hieman yli viikko sitten, joten sitä en pessyt mutta siistin sitä vähän sieltä sun täältä. Eräs kaverini käyttää omille koirilleen Isle Of Dogsin turkinhoitoaineita, joten hänen suosituksestaan otin kokeiluun pienen putelin tätä:

Isle Of Dogs N16 White Evening Primrose Oil-shampoo, joka on tarkoitettu valkoisille turkeille, mutta se ei sisällä valkaisevia ainesosia eikä myöskään kuivata turkkia. Aiemmin olen käyttänyt sekä E-Z Groomin Crystalwhitea sekä nyt viimeisimpänä Chris Christensenin White On Whitea. Nyt tuo CC kuitenkin veteli viimeisiä pisaroitaan, joten siirryttiinpä sitten tähän. Heti ensimmäisenä kiinnitin huomion ihan mielettömän IHANAAN tuoksuun. Käsittelin Hekan turkin kahdesti, ensimmäinen avaa turkin "suomut" ja toinen puhdistaa sitten ihan syvältä karvan juuresta lähtien. 
Tietysti vielä en osaa sanoa kokemuksia suuntaan tai toiseen, koska otin tämän shampoon vasta nyt käyttöön mutta katsotaan jonkun ajan päästä asiaa uudelleen. Hoitoainetta käytän vain tarpeen vaatiessa ja nyt en käyttänyt sitä ollenkaan. Silloin kun käytän, niin se on jompikumpi näistä, Wild Animal Wild Cherry tai # 1 All System Super Rich Protein Lotion.
Molempiin hoitoaineisiin olen ollut tyytyväinen ja koska käytän sitä vain tarpeen vaatiessa, ovat nuo putelit olleet meillä jo 2 vuotta käytössä. Ja edelleen niissä on yli puolet jäljellä. Hekan takkuaikaan hoitoaineita tuli käytettyä oikeastaan joka pesun yhteydessä, ei enää.

Konetin Hekan turkin lyhyeksi ja sen keesi kyllä rehottaa nyt niin upeassa pituudessa, että ei voi kuin ihailla. Se kyllä kääntää ihmisten katseet oikeastaan joka paikassa missä liikutaan tai pyöritään. Hekan karva kyllä kasvaa uskomatonta vauhtia vajaassa kuukaudessa. Tänäänkin sitä lähti kakkapussillisen verran:
Eiköhän nuo molemmat kehtaa nyt viedä sinne hienojen näyttelypuudelien keskelle, järkytetään ainakin kanssaihmisiä Hekan keesillä jos ei muuta.
Mitäpä muuta tänne kuuluu? Ei mitään kovin erikoista. Heka on levännyt perjantaisen kraniosakraali-terapian takia ja hyvä niin. Torstaina olisi taas agitreenit, mutta en tiedä vielä ollaanko menossa vai ei. 


Toisaalta tekisi mieli antaa Hekan vain levätä koska tuleva viikonloppu tulee olemaan rankka, mutta toisaalta palan halusta päästä treeneihin! Valinnan vaikeus, mutta voin jo melkein arvata mistä meidät torstai-iltana löytää. 

Eiköhän sekin täällä sitten selviä.

Ja vaikka joskus menee överiks, sun kans on siistii juuri siks

Aiemmin valitin alentuneesta treenimotivaatiosta, mutta eiliset agitreenit kyllä nostatti sitä kummasti ja hyvä niin. Hehkutin tätä meidän aiemmassa blogissa, mutta kehun nyt vielä tännekin kuinka loistavia treenejä meidän Heidi-koutsi tekee! Me ollaan Hekan kanssa hyödytty Heidin opeista niin paljon. Alan jopa pikkuhiljaa rohkaistumaan sen suhteen, että ilmoittaisin Hekan vielä ainakin oman seuran agikisoihin jotka on joulukuun 1.pvä. Mutta ei mennä asioiden edelle, ainakaan vielä.

Ratapiirros kannattaa klikata isommaksi, jos sitä haluaa lähempää tarkastella jotta siitä saa käsityksen. Kentän ahtaus tuli jälleen vastaan ja jouduttiin jättämään 1.aita pois, joten rata aloitettiin renkaalta. Hekahan halusi heti ensimmäisenä tilata taksikyydin pois radalta, kun se niin röyhkeästi päätti olla pysähtymättä puomin alastulolla. Sitten tuli itse harrastettua jotain ihme black outtia, kun päätinkin skipata 3.aidan ja viedä siitä suoraan neloselle. Tuntuikin kovin vaikealta, mutta ehkä siksi ettei muista sitä 3.aitaa suorittaa.
Tuo keppikulma oli vaikea, mutta Heka haki sen uskomattoman hyvin ja pystyin jopa jättämään sen sinne suorittamaan kun lähdin pikkuhiljaa menemään 6.aitaa kohti, että sain sen siitä hyvin ohjattua eteenpäin. 9.putkea Heka ei hakenut aluksi ollenkaan, mutta omapahan oli törttöilyni kun ohjasin epäselvästi.

Yllättävän hyvin muuten toimi Hekan putkijarrut ja toista kertaa puomia mentäessä pysähtyi todella hyvin. Renkaan jälkeistä elämää pelkäsin radalla eniten ja oikeaan ne pelot kyllä osui. Siellähän me sitten säädettiin ylimääräisiä minuutteja. Valssilla Heka valui 14.aidan jälkeen liian kauas, joten päädyttiin sitten pakkovalssiin ja sillä kyllä kääntyi melkoisen tiukasti. Pituuden jälkeen ennätin onneksi tekemään persjätön, jotta sain Hekan sujuvammin putkeen - se ei yhtään hahmottanut putkelle menoa toiselta puolelta vaikka menosuunta sinne oli koiran näkökulmasta melkoisen suora. Kaikista mielenkiintoisin olu tuo suorasta putkesta uudelleen vienti uudelleen mutkalla olevaan putkeen. Voitte ehkä kuvitella...kyllä, Heka tuli melkoisella draivilla ja oli täysi työ saada sen vauhti jarrutettua ja laitettua se tuohon putkeen. Kyllähän se siitä ensimmäisenä ohi juoksi, mutta sitten ikäänkuin "kiepautin" sen eteenpäin jotta vauhti säilyi ja putkeen meno onnistui. Rata loppui A:lle ja se kyllä kruunasi koko illan treenit ihan täysin! Heka teki NIIN hienon juoksu A:n, se ei ole missään vaiheessa rataa suorittaessa tehnyt niin hienoja juoksareita kuin eilen.

Vaikka sen kanssa ei nyt täysin puhdasta suoritusta saatu ja kyllähän me säädettiin siellä sun täällä, oli tuolla radalla paljon sellaisia kohtia jotka onnistui uskomattoman hyvin, esim. keppikulma.

Hekan edellisestä fyssarikäynnistä oli kulunut jo 2½ kuukautta aikaa, joten aloin jo tuossa lokakuun puolella miettiä uutta hoitoaikaa. Löysin kuitenkin erään foorumin kautta suosituksia kranio-sakraaliterapiasta, jonka juuret pohjautuvat osteopatiaan. Muuramesta, 19 km:n päästä löytyikin Päivi Kvist, jolle varasin ajan ja hoito oli tänään. Kyllä taas kieltämättä epäilytti Hekan suhtautuminen uuteen ihmiseen ja mitä vielä? Hekahan oli melkoisen tuttavallisella tuulella ja menikin hetki, ennenkuin se pystyi innostukseltaan rentoutumaan.

Kaikista positiivisinta ja ihaninta oli se, että Hekalla ei ollut nikaman nikamaa lukossa eikä normaalisti vaivannut lantiokaan ollut vinossa! Etupäässähän/rinnassa se ongelma oli kuten osasinkin arvata. Hekan hermoradoissa (niskassa ja rintarangassa) oli tukkeumia, jotka olivat aiheuttaneet lihaskireyksiä mutta kaikki saatiin auki ja aineenvaihdunta virtaamaan kuten pitääkin. Olen kyllä niin tyytyväinen tähän hoitoon, muistutti osteopatiaa ja Hekasta huomaa jo tunnin jälkeen miten se on kuin eri koira jälleen. Aion kyllä jatkossakin käyttää Hekaa Päivin hoidettavana, jäi niin hyvät ja positiiviset fiilikset. Nyt on hyvä lepäillä ja kerätä voimia ensi viikon KV-viikonloppua varten.

Heka taitaa olla asiasta samaa mieltä.


Jimi pieni pesusieni sairasti alkuviikolla sellaisen ripulin, ettei pahemmasta väliä. Kummallakaan koiralla ei ole tähän mennessä ollut yhtä pahaa ripulia ja toivottavasti ei koskaan tule enää *koputtaa puuta kolmesti.* Sitä ripulirallia kesti 2 kokonaista yötä ja viimeisin niistä oli pahin. Jimi itki ja inisi, oli TODELLA kipeä. Soitin jo päivystykseenkin, sillä Jimin takapää alkoi vuotaa järkyttävän hajuista eritettä (tuli jokin lääkeaine mieleen), mutta eivät katsoneet tarpeelliseksi tuoda sitä suonensisäiseen nesteytykseen kuin vasta sitten, jos vesikin alkaisi tulla ulos.

Annan Hekalle aina treenien, kisojen ja esiintymisen yhteydessä Aptuksen Nutrisal-juomajauhetta, joten annoin sitä myös Jimille ruiskulla suoraan suuhun. Lisäksi annoin Aptuksen Attapectin-maitohappobakteereita. Pikkuhiljaa Jimin olo alkoi helpottaa ja tiistai-aamuna ei ollut enää mikään kiire ulos. Jimi kuitenkin nukkui melkein koko tiistaipäivän, se ei ollut kivuiltaan kyennyt edes nukkumaan. Nyt Jimi on jo kokonaan parantunut ja on täysin oma itsensä.

Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Pantamaterialisti vai -holisti?

Minäkö? En kai nyt sentään? Mutta kyllä, lukeudun niihin moniin pantafriikkeihin jonka koirilta löytyy pantoja miltei joka lähtöön ja tarkoitukseen. Kun Jimi oli nuorempi, en juurikaan kiinnittänyt huomiota siihen, millainen panta kaulassa se kulki. Kunhan oli joku. Kai se pitää amatööri jossakin asiassa jonkun olla. Ajan kuluessa aloinkin ottamaan enemmän selvää, millainen olisi vähiten kuluttava/takuttava pannoissa käytettävä materiaali. Päädyin Hurtan puolikuristaviin pantoihin, joita käytin myös Hekalla pitkän aikaa.
Hurtan pannat - Heka (myrkynvihreä) & Jimi (sininen)
Eikä minulla ole edelleenkään pahaa tai negatiivista sanottavaa Hurtan pannoista, tuolla ne ovat edelleen kaapissa hyvässä tallessa. Aloin kuitenkin yhä enemmän ja enemmän nähdä siellä sun täällä koirilla mitä mahtavimpia ja omaperäisimpiä pantoja. Aloin tietysti ottamaan selvää, mistä noita ihanuuksia on mahdollista saada.

Hekan pannat
LäpinG-panta
Mittatilaustyönä teetetty puolikurkkari. Pannan on tehnyt Minna Holopainen, LäpinG-tuotteet 

Idea tuosta pannasta heräsi silloin, kun suunnittelin Hekan kuvasta meille ihan oman logon ja ajattelin, että se näyttäisi aika coolilta myös pannassa. Panta on hieman vinttikoiramallinen, sillä tuo logo ei olisi mahtunut kapeampaan pantaan. Siluetti on tehty heijastinkankaasta, päällikangas on keinonahkaa ja vuori raakasilkkiä.

Kana-pannat (angry birds & dimangi)
Nämä 2 puolikuristavaa pantaa on tehnyt Kana alias Marianna, Kanashop ja Kana Dog Collars

Tykkään Kanan tekemistä pannoista ihan hirmuisesti ja niitä kyllä saa varsin omaperäisinä. Näissä molemmissa pannoissa materiaali on pehmeää ja erittäin sileää teddykarvaa. Oikealla olevassa dimangi-pannassa tykkään erityisesti tuosta näkyvästä heijastinnauhasta joka on koristeltu timanttistrassein.

Leenan pannat (angry birds & ding dong)
Tässä Hekan uusimmat pannat, myöskin puolikurkkareita. Molemmat pannat on tehnyt Leena Nurmi, Leenan pantanurkka

Huomaatte varmaan sen, miten paljon tykkään noista vihaisista linnuista. Kummassakin pannassa on käytetty vuorena satiinia, mikä tekee niistä erittäin turkkiystävällisiä kuin esim. fleece. Eli jos siellä joku painiskelee mm. takkuaikaa potevan villakoiran kanssa, voin erittäin lämpimästi suositella satiinipantoja! Tuohon pinkkiin pantaan teetätin tekstinauhan erikseen, jonka sitten lähetin Leenalle joka ompeli sen pantaan kiinni.

Jimin pannat

Nolona on pakko myöntää, että Jimillä on vain 2 mittatilaustyönä teetettyä pantaa. Täytynee kuitenkin se asia jossain vaiheessa korjata. Kun kerran toisellakin on, niin pitäähän silloin olla myös toisella. Eikö näin ole?

Kana-panta (dimangi) & Kusse&Kutta-panta
Oikealla puolella olevan pannan on tehnyt Jonna, Kusse&Kutta

Tämä oli Jimin ihan ensimmäinen mittatilauspanta ja kyllä sitä tulikin niin paljon käytettyä, että se on tänä päivänä aika kulahtaneen näköinen. Vuorena on sama kangas kuin Kanan tekemissä pannoissa, pehmeä ja erittäin sileä teddyvuori.

Tottakai Jimille piti saada myös oma, Kanan dimangi-panta, joka sopii samoihin väreihin sen kansion kanssa missä on Jimin rekkarit, rokotustodistus yms. Tätä pantaa käytän Jimillä nykyisin aina.

Tiivistettynä, kaikista näistä pannoista tulee eniten käytettyä Kanan ja Leenan tekemiä pantoja. Lähes jatkuvasti omassa mielessä muhii kaikenlaisia uusia ja kivoja ideoita hienoista pannoista ties minkä värisinä ja millä koristeilla yms. Jouluksi olisi tarkoitus teetättää uudet pannat, molemmille. 

Tässä vielä linkit meille pantoja tehneiden tekijöiden sivuille:

 

Lapsi on terve kun se leikkii

Eikö se kutakuinkin noin kuulu mennä? Tänään agilityseuramme (JAT) järjesti perinteiset seuramestaruusmöllit, jossa ratkottiin möllimestaruus vuodelle 2013. Kovin oli myöhäinen ajankohta etten sanoisi, mutta ei siitä sen kummemmin enää mitään. Seurallamme on tapana, että tiettyjen päivien treeniryhmillä on järjestysvuoro ja tämän päivän karkeloissa vastuu oli la-ti-ryhmillä ja oma koulutettava ryhmäni harjoittelee maanantaisin.
Vaikka itse treenaankin Hekan kanssa torstaisin, kävin samantien hoitamassa yhden velvollisuuden alta pois ja ilmoittauduin duuniin. Toki sitä olisi ollut tarjolla helppojakin työtehtäviä, mutta mitä tämä sitten tekee? Lähtee leikkimään tuomaria mölliluokkaan! Hui! Olin ensimmäistä kertaa möllikisoissa tuomarina viime keväänä ja koska selvisin siitäkin, oletin että ehkä tästäkin kunnialla suoriudutaan.

Heti aamusta iski kamala paniikki päälle, kun yritin tulostaa ratapiirrosta ulos -> hälytys, muste loppui joten ei siinä muukaan auttanut, kuin kauheassa kiireessä piirtää rata äkkiä paperille.

Nytkään en ratapiirrosta läppäriltä löydä (on ilmeisesti toisella käyttäjätilillä), mutta onni oli löytää tämä ratapiirros erään paikalla olleen kisaajan blogista. Toivottavasti ei haittaa, että tätä tänne lainasin. Eli rata jonka mölliluokkaan suunnittelin, näytti tältä.

Mölliluokassa radan tulisi olla melkoisen suoraviivainen, koiraa sekä ohjaajaa kannustava. Pelkäsinkin aluksi ihmisten reaktioita ja kyllähän siellä sellaisiakin riitti, joiden mielestä rata oli liian vaikea - etukäteen katsottuna. Monen ennakkoluulot kumoutuivat viimeistään siinä vaiheessa kun pääsivät rataa suorittamaan ja jälkikäteen kuuluikin kommentteja: "olihan se loppujen lopuksi aika suoraviivaista." Halusin tarkoituksella tehdä radalle pieniä kikkailuja, koska oli kuitenkin kyseessä möllimestaruuden ratkominen.

Hienoja suorituksia tehtiin sekä mini, medi, että - maxikoirien radoilla, mutta kyllä sitä tulikin tuomarina käsiä heiluteltua. Tuomarin pesti on mukava, mutta kyllä se vaatiikin tarkkoja silmiäkin. Nakitin yhden ratatyöntekijän itselleni apusilmiksi A:lle ja käskin pitämään silmällä mahdollista palkkaamista. Seuramme möllikisoissa kontakteilla saa palkata, mutta siitä tulee automaattisesti 5 vp. Jälkikäteen sain kuulla kiitosta todella kivasta radasta ja varsinkin erään junnuohjaajan äidin kommentit lämmittivät mieltä: "meidän tyttö tykkäsi radasta kovasti ja lapsen suustahan se totuus tulee." 

2 tuntiahan siellä hallilla tuomaroidessa vierähti ihan tuosta noin vaan. JATin möllimestaruuden vuosimallia 2013 nappasivat itselleen omasta seurastamme Laura & Osku-pumi! Siinä koirassa on niin paljon samoja piirteitä kuin Hekassa ja vauhti on melkoinen. Täysin ansaittu mestaruus, onnea Laura vielä tätäkin kautta!

Alkuperäiseen suunnitelmaan kuului myös juosta 1.lk:n radat Hekan kanssa, mutta aamulla kuitenkin päätin jättää nämä skabailut meidän osaltamme väliin. Heka olisi joutunut odottamaan omaa vuoroaan sen 2 tuntia mikä tuomaroidessa kesti ja melko todennäköisesti tästä olisi seurannut vain päätöntä kaahotusta. Pakko kyllä myöntää myös, että allekirjoittaneella on TAAS meneillään jonkin sortin motivaation puute. Näitä tulee ja menee ja nyt on juuri sellainen hetki päällä. Yleensä nämä ei kovinkaan kauan kestä enkä usko, että kestää nytkään. Ensi viikolla lupaan ryhdistäytyä.

I promise.

Uusi blogi sekä uudet kujeet

Niinhän siinä sitten kävi, että eilen jätin wordpressiin viimeisen merkinnän ja ilmoitin meidän blogimme siirtyneen tänne. Täällä bloggerissa on niin paljon paremmat hallintapaneelit yms. Osa yläreunassa näkyvistä sivuista on edelleen kesken, mutta pyrin parhaani mukaan saamaan nekin valmiiksi mahdollisimman pian. Aiempi blogimme wordpressissä jää kuitenkin elämään bittiavaruuteen, ihan vain muistiinpanoina minulle itselleni vaikka kaiken muun sieltä deletoinkin.

Ihan uskomatonta, että kalenterikin kääntyi jo marraskuun puolelle. Mihin nämä vuodet oikein vierähtää, tuosta noin vaan?! Olkoon sekin nyt sitten vaikka uuden aikakauden merkki.

Ollaan oltu aika laiskalla tuulella viime päivinä. Eilen olisi ollut agitreenit, mutta Heka köhi ja yski satunnaisesti keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Erään tuttavani borderterrieri (asuvat Nokialla) oli saanut kennelyskän tuliaisiksi kisoista ja kyllä tuota mokomaa tautia näkyy olevan liikkeellä vähän joka suunnalla, joten se tietysti myös epäilytti olisiko Heka saanut sen jostakin. Olen ehkä vähän ylireagoiva näihin asioihin, mutta koin paljon paremmaksi jättää treenit väliin koska en ollut täysin varma mistä Hekan satunnainen yskiminen johtui. Mieluummin olen liian varovainen. Yskiminen ja köhiminen kuitenkin loppui yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin. Epäilinkin, että Hekalla oli kurkussa jotain mikä ärsytti sen nielua, joka sitten puolestaan aiheutti yskimistä. Tämmöistä on sillä ilmennyt aikaisemminkin. 

Koska torstaina oli sitten ns. ylimääräistä aikaa, otin työn alle operaation "Jimin pesu ja trimmaus." Kyllä oli kaveri muuten taas päässyt aika rehottavaan kuntoon, miten ihmeessä se karva voi kasvaa noin nopeasti? Kysyn vaan. Turkkia olikin juuri sopivasti sen verran, että sain sen ajeltua 3 mm:n terällä. Kyllä sitä muuten taas kiittelee, että kummallakaan ei pitkää turkkia ole. Varsinkin kun ulkona on nyt kuraista ja märkää. Joku kerkesi aikaisemmassa blogissa kyselemään, mitä turkinhoitoaineita käytän omille koirilleni. Voisin jossain vaiheessa tehdä tästä aiheesta ihan erillisen bloggauksen, sillä jos nyt alan tähän asiaa kertomaan, tekstiä tulee yli puoli sivua. Voisin tehdä sen n.1½ viikon päästä kun pesen ja trimmaan Hekan. 

Tuossa n. 2 viikkoa sitten aloin kehitellä mielessäni erään ihmisen kanssa Hekalle eräänlaista tiimipantaa. Koska kyllähän sellainen nyt pitää Hekalla olla. Tilasin Hekalle Leena Nurmelta kesällä angry birds-puolikurkkarin. Leena tekee pantoja yms käsitöinä/mittatilauksena ja erityisesti tykästyin siihen, että hän käyttää suurimmassa osassa pannoista vuorikankaana satiinia. Satiini on pantamateriaalina todella ystävällinen ja hellävarainen ja Leenan pannat ovat varsinkin villakoiraharrastajien suosiossa, koska ne eivät kuluta turkkia kuin esim. fleecepannat. Tänään sain Leenalta viestin, että Hekan uusi panta on valmis ja se näyttää tältä:
Kuva: Leenan pantanurkka
Sydän jätti yhden lyönnin välistä kun näin kuvan. Panta on aivan mieletön! Vielä pitäisi viikonlopun yli jaksaa odotella sekä alkuviikosta 1-2 päivää lisää, ennenkuin panta on Hekan kaulassa. Nyt itseasiassa muistinkin, että minulta toivottiin myös esittelypostausta molempien koirien pannoista. Sellaisenkin voisin tässä jossain vaiheessa kyllä tänne tehdä, kunhan löytyy sopiva rakonen.

Laiskoja ollaan tosiaan viime päivinä oltu, mutta eilen ja tänään ollaan ryhdistäydytty. Aloitin opettamaan Hekalle uutta seuraamispositiota, missä se seuraa minun takanani, kylki jalkoihini päin. Täysin sama positio kuin edessä (kylkiseuraaminen), mutta nyt opetan sen myös taakse. Sainkin facebookin koiratanssiryhmässä neuvoja siihen, että ensimmäiseksi kannattaa vahvistaa Hekalle sitä oikeaa paikkaa, palkita sekä kehua siitä jotta se kokisi, että ko. asennossa on ikäänkuin hyvä olla. Seinää käytin alussa apuna sen verran, että sain pidettyä Hekan suorassa mutta oikeastaan samantien olen seinästä luopunut. Hekalla tuntuu olevan jotenkin ihan erilainen "tatsi" HTM:ään tänä päivänä kuin esimerkiksi elokuussa jolloin alettiin sitä harjoittelemaan. Se tulee positioihin mielellään ja seuraa hyvin. Käskyksi takana seuraamiselle valitsin "front." Piti alunperinkin keksiä sellainen, joka selvästi erottuisi muista käskyistä ja tuo kuullosti omaan korvaan parhaimmalta. En edes kehtaa kertoa, mitä aluksi ajattelin mutta se jääköön teille arvoitukseksi.

Uskomattoman hyvin ollaan pystytty etenemään. Olenkin miettinyt sitä, että jos tämän position saisi sellaiseen kuosiin että sen voisi tuohon ohjelmaan ottaa mukaan, sen aion kyllä tehdä. Tarkoitus ei ole kuitenkaan lähteä tuota koreografiaa vaikeuttamaan millään tavalla vielä pitkään aikaan. Onhan tämä laji meidän osalta kuitenkin niin alkutekijöissä kuin olla ja voi. Mutta kyllä se vaan kummasti piristää monen vuoden freestylen hinkkaamisen jälkeen. Sen huomaa Hekastakin, HTM:ssä se on jotenkin niin eri tavalla käskyn alla ja nytkin kun ohjelmassa mennään lujaa, sen kanssa on ihan erilaista kuin freestylessa. Oikeastaan ihan huippua!