Team Rokan tukitapahtuma 1.6.2016

Huomenna Heka lähtee jälleen valloittamaan maailmaa, kun huristellaan Helsinkiin. Koirakansa kokoontuu yhteen Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa järjestettävää, Team Rokan hyväntekeväisyystapahtumaa varten.

Myös Heka on kutsuttu vieraaksi ko.tapahtumaan ja esitämme illan aikana 2 frisbee-näytöstä klo. 17.45 ja18.45. Tulukeehan moikkaamaan ja jutskailemaan! Tapahtumassa on muutenkin vaikka mitä ohjelmaa tiedossa, mm. match show, temppukisa ja eri näytöksissä esittäytyvät mm.virka ja- suojelukoirat, tokoilijat, rallytokoilijat, nosework yms. Tarjolla on myös Guru-klinikoita, mm.noseworkille ja tokolle. Siis ihan kaikkea! Huhhuh tässähän ihan hengästyy.
















Tapahtuman tarkemmat tiedot löydät facebook-eventistä Koirakansa norsujen puolesta.

Ajattelin toteuttaa (toivon mukaan ei jää pelkästään suunnitteluasteelle) päivästä jonkinlaisen videokoosteen. Olkoon nyt sitten jonkinsortin myday. Valmistaudun parhaani mukaan siihen, että saan mahdollisimman paljon uhrattua aikaani myös kuvaamiselle.

Näillä puheilla ja infoeväillä huomiseen!

Keltainen toukokuu

Keltaiseksi sitä voi kutsua, sillä sää on ollut kesäinen. Heka oli tänään taas vaihteeksi mukanani töissä, sillä suunnattiin suoraan sorvin äärestä Haukkuvaaraan.


Siirsin toimiston sisältä ulos, suunnittelin ensi viikon pajan ohjelmasisältöä omalta osaltani ja Heka torkkui tyytyväisenä petinsä päällä. Välillä nuoret kävivät sitä paijailemassa ja jos kaveri oli ennen äärimmäisen pidättyväinen, se on nykyään paljon avoimempi vieraita kohtaan. Luulen että nuorilla on siihen asiaan jonkinlaista vaikutusta.

Nuorista suoraan Haukkuvaaraan. Anni kyseli eilen olisiko hänen mahdollista saada Hekaa jälleen treenikaverikseen ja koska töissä ei ole mitään hektistä (viime viikolla venyi synttäreiden vuoksi), ajattelin että mikäpä jottei. Omat treenit jää harmittavasti tämän viikon osalta juoksematta, sillä huomenna jalkaa kuntoutetaan taas.

Rata näytti tosi kivalta ja se oli jäljitelmä Lehtosen Sannan rataprofiilista. Heka on alkanut olemaan Annin kanssa enemmän röyhkeämpi, vaikkakaan se ei vielä ole ruvennut yhtä röyhkeäksi kuin allekirjoittaneen kanssa. Pieniä ongelmia oli rytmityksen kanssa, mutta pääosin meno oli tämän näköistä. Taisi tulla Annille pienenä yllätyksenä se, että Heka on saavuttanut kisakuntonsa ja nyt jos koskaan sillä on turbovaihde kunnolla silmässä.



Viime viikonlopun lauantaipäivää vietettiin Seppälän Mustissa & Mirrissä, missä Heka esitteli ihmisille temppujaan tasatunnein. Populaa oli kivasti liikkeellä ja osa ihmisistä pysähtyi kesken kauppareissun seuraamaan Hekan temppuilua myymälän ikkunoista. Ne on sijoitettu kivasti kauppakeskuksen käytävälle ja olo oli välillä kuin näyteikkunaan asetetulla mallinukella.


Huomenna Hekalla on lepopäivä, sillä keskiviikkona lähdetään kohti Helsinkiä josta laitan infopläjäyksen tänne blogiin vielä huomenna.

Kahden viikon kuulumiset

Tai lähes 2 viikon kuulumiset. Johan sitä ehtikin päivitellä tätä blogia hetken aikaa vähän useammin. Elossa ja täysissä voimissa kuitenkin ollaan, vaikka kiirettä on pitänyt. 

Hieman yli viikko sitten 2 kuukauden puurtaminen työpaikkani 15-vuotisjuhlien eteen huipentui ensin avoimet ovet-tapahtumaan ja myöhemmin kutsuvierastilaisuuteen. Nyt kun noinkin iso projekti on saatu onnistuneesti alta pois, on takki ollut ns."tyhjä" ja olen lataillut akkuja nukkumalla mm.päiväunia. Se ei kuitenkaan tarkoita, että Heka olisi jäänyt jotenkin toimettomaksi. Ehei, pikemminkin päinvastoin. Heka esitteli avoimet ovet-tapahtumassa Lumo-pajan järjestämässä eläinkoulutusnäytöksessä frisbeetä ja koiratanssia. Musiikkia emme saaneet toimimaan kuin hetkellisesti, mikä taas aiheutti sen etten itse saanut pidettyä pakkaa kasassa. Kyllä sillä musiikilla on vaan niin suuri merkitys rutiinin ylläpitämiseen. Vähän ikävät fiilikset siitä jäi, mutta sitä kompensoi työkaverini 9-kuinen pentu, sekorotuinen Nuca, jonka sain itselleni viimeiseen näytökseen mukaan, Ihan mieletön tyyppi, joka ei ollut nähnyt naksutinta ikinä ja niin se vaan vajaan kahden minuutin jälkeen lähti tarjoamaan eri käytöksiä.

Harmittaa kun en ehtinyt edes puhelimella ottamaan yhtään kuvaa ko.tapahtumasta, mutta kun pitelee tuollaisen kokonaisuuden naruja käsissään, ei siinä paljoa kamera käy mielessä.

Viime viikon lauantaina olimme perinteeksi muodostuneessa tapahtumassa, Yläkaupungin Yössä, esiintymässä. Keskiviikon epäonnistumiset olivat vielä kirkkaasti mielessä ja sen vuoksi odotukset olivat aika laimeat. Jouduin jopa perumaan toisen esityksen yllättävän saderintaman vuoksi. En halunnut ottaa yhtäkään riskiä, että Heka liukastuisi ja satuttaisi itsensä.


Musiikinkin päätin vasta matkalla esiintymispaikalle. Mietin pitkään, että tuleekohan tästä yhtään mitään mutta Heka oli rennossa mielentilassa ja ajattelin että ainahan voi näyttää ihan perustemppuja jos ei muuta. No, sanotaanko näin että noin hallittua kokonaisuutta meidän frisbeeuralla ei olla aikaisemmin saatu aikaan. Olin aivan sanaton, tekeminen meni ihan next level-osastolle ja hiljaa mielessäni yritin ymmärtää kuinka hyvin oltiin onnistuttu. Tätä onnistumista haluan jalostaa eteenpäin ja toivon, että se kantaa hedelmää.

Agilityvalmennuksissa on käyty tasaiseen tahtiin. On tehty Pertti Siimeksen suoria tekniikkapätkiä, Saija Mustosen kiemuroita ja juostu Esa Muotkan radoilla henkemme edestä. No ei nyt ihan, mutta melkein. Edelleen harmaita hiuksia tuottaa Hekan äärimmäisen herkkä reagointi allekirjoittaneen liikkeeseen, se näkee jopa yhden sormen liikahduksenkin. Kontakteilla se korostuu kaikista pahiten, varsinkin keinulla. Pitäisi oikeasti järjestää sitä aikaa, hankkia hallille muutakin liikehäiriötä kuin itsensä ja pitää kunnon kontaktisulkeiset. Muulta osin homma pelittää kokonaisuutena todella TODELLA hyvin. Olen lisäksi alkanut kuntouttamaan omaa jalkaani, käyn nyt säännöllisesti hierottavana ja sain hierojalta sekä työkaverilta suosituksen kompressiosukista tai- säärystimistä.


Vähän skeptisesti suhtauduin hankkimiini kompressiosäärystimiin, joista maksoin muutamaa senttiä vaille 40 euroa. Nyt voin todeta, että ovat kyllä jokaisen euron ja sentin arvoiset! Kipu vasemassa pohkeessa on hyvin minimaalista (hävinnyt lähes kokonaan) ja palautuminen huomattavasti nopeampaa. Olen niin vakuuttunut näiden tehosta, että aion kyllä lähiakoina tilata vielä toiset säärystimet lisää.

Mitäpä muuta vielä? Eilen vietin jälleen Lumo-pajan kanssa aikaa Könkkölässä, kun he olivat kutsuneet minut yhdeksi tuomariksi hedän järjestämään mätsäriin. Se on joka kerta niin vaikea, mutta silti aivan ihana tehtävä, Haluaisin aina palkita kaikki koirat!

Huomenna olemme Hekan kanssa tavattavissa Seppälän Prisman Musti &Mirri-myymälässä klo 13.00-15.00. Tulkaahan moikkaamaan jos kulmilla pyöritte!

Kiekkoilumasennus

Muistanette ehkä kun kehuin jonkin aikaa sitten, kuinka sain meidän frisbeetreeneistä kerrankin kunnon videomatskua, mutta editointivaiheessa videoeditori alkoi näyttää keskisormea? No muistitte tai ette, niin tässä se nyt on. Minä voitin!


En tiedä, vähän meinaa olla ilmassa pientä masennusta fribailun suhteen. Treenit itsessään sujuu loistavasti, vaikka talvena hyvin harvakseltaan tuli niitä kiekkoja heiteltyä. Viimeksi perjantaina tehtiin n.15 minuutin mittainen treeni ja olin tarkkaan suunnitellut mitä hiotaan. Hekalla vaan tuppaa menemään yli, that's it. Se hyppii ihan hillittömiä loikkia kiekkojen perään ja selkävaultsissakin katse on taas niin korkealle kuin vaan mahdollista. Olen yrittänyt saada sitä reagoimaan matalampiin heittoihin, mutta kun katse on kohti taivasta. Täytynee varmaan palata ihan alkeistasolle, että se kiekko tulee suoraan kädestä, aivan kuten Csilla joskus muinoin neuvoi.

Kovin on vaikeaa tehdä mitään rutiininomaista, kun koiralla kiehuu yli ja se puree kiekkoihin kiinni kuin mielipuoli. Vai helpottaisiko se, jos olisi selkeä suunnitelma esim.koreografian suhteen jota voisi koiralle ketjuttaa etukäteen? Mene ja tiedä.


Kuluneella viikolla kiekkokassi sai täydennystä kahden kiekon verran - Frostbite Pup. Sekä minä, että Heka, ollaan molemmat ihastuttu näihin kiekkoihin. Se on normaalia CS:ää pehmeämpi ja mainostetaan pysyvän taipuisana pakkasessakin, mutta muuten siinä ei ole mitään eroa edellämainittuun kiekkoon. Frisbeekoirien sivuilla sanotaan sen olevan jäykkä, mitä en itse ihan täysillä allekirjoita. Pidin Hekaa pehmeä ja- kovapuruisen jossain välimaastossa, mutta varsinkin tässä kevään aikana on käynyt selväksi että koira alkaa olla enemmän kovapuruista sorttia.

Koko elämän ei tarvitse pyöriä koiran ympärillä

Otsikossa näkyvällä lauseella alkoi yksi uusimman koiramme-lehden artikkeleista. Luin sen kaikessa rauhassa, ajatuksen kanssa ja se sai minut kirjoittamaan omista kokemuksistani asian suhteen. Kuinka koiratouhut olivat lähellä sanoa hyvästit kaikelle muulle - elämälle johon kuuluu myös koirattomia menoja. Elämälle jossa on muutakin muutakin sisältöä kuin ne koirat.

Kuva - Salla Kuikka

Kuten olen jo toisessa blogissani kertonut, Jimi tuli minulle niihin aikoihin kun olin koulukiusattu ja yksinäinen. Jimi johdatti minut koiraharrastusten ihmeelliseen maailmaan, ihmisten ilmoille ja tiedättehän sen sanonnan "kun sille antaa pikkusormen, se vie koko käden." Tässä vaiheessa voisi sanoa pikemminkin että se vie koko ihmisen. Koiraharrastus sai minusta lujan otteen ja 3 vuotta myöhemmin san toisen koirani, Hekan. Paluuta ei ole. Tämä on se minun juttuni, mutta missä menee raja?

"Harrastuksesi vie sinua mennessään, olet kylläkin todella onnellinen tilanteessa. Sinun kannattaa pohtia tulevaisuutta, harrastuksestasi voisi tulla jopa elämäsi."

Noin sanoi päivähoroskooppini menneellä viikolla. En usko niihin, mutta ihan silkasta kiinnostuksesta käyn silloin tällöin niitä lukemassa ja aloin miettiä tätä kaikkea entistä syvällisemmin. Löysin oman tieni ja oikeat vahvuuteni viime vuoden keväällä ja vasta nyt olen alkanut ymmärtämään, kuinka pyöritin elämääni koirien ehdoilla. Vielä 2-3 vuotta sitten olin työtön ja tottakai silloin oli aikaa vaikka ja mihin. Mutta jo silloinkin olisi pitänyt pitää kiinni muustakin elämästä. Vanhempani jopa vitsailivat, että hankkivat kohta asuntoauton jotta voin asua siellä agilityhallin vieressä. Treenasin, koulutuin, kisasin, esiinnyin, reissasin ympäri Suomea, järjestin yhtä sun toista koiriin liittyää tapahtumaa. Jos jollakin tuttavalla tai sukulaisella oli esim. rippi tai- valmistujaisjuhlia, minua nähtiin niissä hyvin harvoin. Missä olin? No missäpä muuallakaan kuin jossain koirien kanssa.

Asetin itseni toissijaiseksi. Siinä missä koirat kävivät hierojalla tai osteopaatilla ja panostin niiden hyvinvointiin enemmän, unohdin huolehtia itsestäni. Tunsin syyllisyyttä, jos ostin vaikka itselleni uuden takin. Sillä takin hinnalla olisin saanut ilmoitettua Hekan kolmeen agilitystarttiin. Läpsin itseäni vielä vähän lisää, jos jälkikäteen näin että juuri ne radat x olisivat olleet kuin meille tehtyjä. Olisihan se vanha ja kulahtanut takki kestänyt vielä kuukauden. Jos jouduin varaamaan ajan hammaslääkäriin, olin aivan kauhuissani kuinka se kaikki on koirilta pois.

Kuva - Jenny Söderlund

Silmäni alkoivat avautumaan. Viime kevät ja varsinkin viime syksy vahvistivat ajatuksiani, etten halua koirista ammattia enkä myöskään sitä että ne ovat koko elämäni. Kuitenkin edelleen saatan (joskin harvemmin) kokea syyllisyyttä siitä, etten ole omistautunut koiratouhuille 24/7 kuten joskus ennen. On ollut vaikeaa löytää työn ja koiraharrastuksen välille kultaista keskitietä. Tai pikemminkin tasapainoa, mutta se kehittyy koko ajan. Kävin esim.tämän kuun alussa kampaajalla, toissaviikolla teippautin vasemman jalkani ja kuluneen viikon keskiviikkona pääsin hierottavaksi. Enkä ole kokenut siitä huonoa omaatuntoa. Kesäkuussa on tiedossa kahdet valmistujaisjuhlat ja olen vapauttanut ko.viikonlopun täysin koiratouhuista. Ja jos totta puhutaan, ei tunnu yhtään pahalta. Koiraharrastus on minulle edelleen erittäin tärkeä asia, se on osa minua, mutta en vain anna sen enää viedä aikaa muulta elämältä.

Kun tulen töistä kotiin, lähden ensimmäiseksi n.tunnin lenkille Hekan kanssa. Sitä ennen olen töissä syönyt kevyen välipalan, ettei päätä ala särkemään tai tule muuten huono olo. Tiistaisin on viikkovalmennus, 1-2 päivänä viikossa pyrin käymään Hekan kanssa juoksulenkeillä ja päivittäin kaveri pääsee myös kirmaamaan vapaana. Eilen kävimme tekemässä n.vartin mittaiset frisbeetreenit, viime viikonloppuna olimme kisaamassa ja ensi viikollakin on kaikkea kivaa tiedossa. Kaiken tämän lisäksi olen antanut aikaa myös itselleni ja kavereilleni, kävimme mm.shoppailemassa viime torstaina.

"Kun aloin rakastamaan itseäni, lakkasin pihistämästä omaa aikaani." Charlie Chaplin.

We are one you and i, we are like the earth and sky

Kun vain osaisin pukea sanoiksi ne ajatukset mitä päässä risteili sen jälkeen, kun hieman yli vuoden mittaisen kisatauon jälkeen löysin itseni tutkimassa kisakalenteria. Käytiin kaikessa hiljaisuudessa ja rauhassa tekemässä viikonlopun mittainen turnee Varkauden suuntaan. Varkaus syistä että saadaan tuntumaa ulkokenttään ja tuomarikin miellytti enemmän, kuin täällä meidän hoodeilla.


Yövyttiin ihan mahtavassa huoneistohotellissa ja sen verran mitä on tullut Suomessa koirien kanssa reissattua, oli tämä kyllä ylivoimaisesti koiraystävällisin paikka. Ihana ja ystävällinen henkilökunta, 50 neliön sviitti omalla takapihalla ja grillattavilla herkuilla. Voiko oikeasti parempaa edes toivoa? Tuolla tullaan yöpymään satavarmasti myös toiste.

Seuraavana päivänä olikin sitten aika rikkoa se kisabreikki. Ratoja oli tarjolla kolme (2x agi, 1 hr) ja tuomarina toimi Anne Savioja. Annen radat on kiinnostaneet jo tovin jos toisenkin ja nyt vihdoin ja viimein päästiin niille juoksemaan. Pakko kyllä todeta, että tietoisesti en nollia lähtenyt hakemaan. Ne olisivat olleet tässä vaiheessa vain mukava lisä sen rinnalle, mikä oli päällisin tavoite. Olen huomannut kehittyneeni ohjaajana viimeisen vuoden aikana, opetellut minikoiran sijasta maksikoirille soveltuvia linjoja ja ohjaustekniikoita. Heka liikkuu suht.pitkällä laukalla mikä nostaa nopeuden ihan eri sfääreihin. Tavoite oli lähteä katsomaan onko se oma ohjaaminen oikeasti kehittynyt (mikä onkaan parempi tapa sitä testata kuin itse kisatilanteessa) ja ohjata Hekaa kuin maksikoiraa. Mutta ennenkaikkea; Löytää se vuosien 2010-2013 fiilis joka silloin siellä radoilla meidän välillä oli. Se on ollut kadoksissa sen jälkeen.

Mutta sitten itse asiaan eli niihin kisasuorituksiin. A-rata meni alusta loppuun saakka mutu-tuntumalla. Heka ei osannut yhtään liikkua ulkokentällä, hiekka luisui sen jalkojen alla ja koiran oli miltei mahdotonta reagoida tiukoissa kurveissa eikä vauhti ollut sitä normaalia Hekaa. Virheitä ropisi ja koska niitä tuli yli sallitun rajan, tulokseksi siis HYL. Sama meno jatkui myös B-radalla, mutta koira oli jo vähän paremmin päässyt sinuiksi pohjan kanssa. Virheitä kuitenkin tuli sielläkin ihan liikaa ja siitä hyvästä ei saatu tulosta tältäkään radalta. Jos ihan suoraan sanon, niin nuo hyllyt ei harmita oikeastaan yhtään. Heka oli kuulolla kuitenkin ihan koko ajan, se esimerkiksi sinkoillut väärille esteille mistä nuo hylkäykset olisivat voineet tulla. Fakta oli vaan se, että kentällä ollut irtohiekka teki tepposet. Positiivisinta oli se, että kontaktit oli supereita. Erityisesti A:n juoksari kummallakin radalla! Enemmän plussaa kuin miinusta omasta mielestäni. Tein muuten pakkovalssinkin ensimmäistä kertaa kisatilanteessa btw.


Viimeinen rata oli hyppäri ja se oli ehdottomasti päivän paras veto meiltä - läheltä piti-0. Video yllä. Ensimmäisen putken jälkeen hukkasin koiran ihan pariksi nanosekunniksi, minkä seurauksena Heka valui liian pitkälle ja en ehtinyt enää tilannetta korjata -> Heka hyppäsi aidan väärältä puolelta. Se oli ihan puhtaasti oma moka. Videolta kuitenkin näkee kuinka Heka vielä kahdessa otteessa tuppaa liukastelemaan, mutta ei lainkaan niin pahasti kuin kahdella ensimmäisellä radalla.

Tykkäsin Annen radoista, paljon takaakiertoja (mikä sopii meille) ja ansaputkia. Pakko antaa tunnustusta vielä täällä bloginkin puolella koirien huomioon ottamisesta. Ensimmäisellä radalla rimat olivat kaikilla kokoluokilla ihan tapissa, mutta kentän liukkaus sai tuomarin laskemaan kahdelle viimeiselle radalle rimat alemmaksi (minit 25, medit 35 ja maksit 60.) Kiitos!

No...löytyikö se kadoksissa ollut fiilis? KYLLÄ! Ja erityisesti se tuli hyppärillä esiin. En ole ikinä kokenut Hekan kanssa tämmöistä tunnetta. Me oltiin samoilla radoilla ja paras kaikista - yhdessä. YHTÄ! Tiedä sitten herätettiinkö muissa kanssakisaajissa ihmetystä kun maaliin tullessa, hypin ilosta ja riemusta. Koira myös pysyi joka radalla lähdössä kuin tatti enkä vapauttanut sitä kuin vasta paikoiltani. Heka jaksoi hyvin vaikka lämpötila oli lähes hellelukemissa ja sain pidettyä sekä omasta, että koiran nesteytyksestä huolta. Tämän vuoden ensimmäinen kisareissu on plakkarissa ja eikun uutta putkeen vaan.

Sydämentykytyksiä

Heka liukastui lauantaina Lotan valmennuksessa ja vielä saman päivän iltana kotona oli jäykästi kävelevä koira, joka vielä kaiken lisäksi varoi vasenta etukinttuaan. Voitte vain kuvitella kuinka allekirjoittaneen huoli kasvoi kasvamistaan. Laitoin samantien koirahierojaksi opiskelevalle kaverilleni viestiä, että pystyisikö hän tulla tarkistamaan tilanteen sillä itse en saanut huoleltani nukutuksi. Hekaa ei erityisemmin hierottu, lähinnä kaverini koplaili koiran nenästä hännänpäähän ja mitään hälyttävää ei onneksi löytynyt. Varmuuden vuoksi sekä sunnuntai, että maanantai lenkkeiltiin rauhallisia hihnalenkkejä ja ko.yöt Heka sai nukkua BOTin verkkoloimi päällään. Ruokaankin lisäsin hieman normaalia tuhdimman annoksen magnesiumia. 

Viestittelin varmuuden vuoksi vielä Päivinkin kanssa ja sovimme Hekalle seuraavan kraniohoidon kesäkuun alkuun. Kyllä tämä sai nyt miettimään ihan vakavasti tiettyjä asioita Hekan kohdalla, että missä jatkossa harjoitellaan ja missä ei.

BOTista puheenollen, Heka sai sieltä suunnalta postia ja paketista paljastui uusi, muhkea minipeitto sekä iso purkillinen ruusunmarjarouhetta. Kiitos Back On Track!


Tiistaina käytiin tuttuun tapaan Haukkuvaarassa valmennuksessa ja päästiin sitten Viitasen Annen kiemuroille juoksemaan. Ko.henkilö ei lukeudu suosikkituomareihini, kolmesti olen hänen radoillaan juossut ja todennut ettei ne vaan ole meille sopivia. Tämä ajatus vain vahvistui kun käytiin rataa läpi. Olin kuitenkin positiivisella tavalla yllättynyt, että saatiin onnistumisiakin aikaiseksi, mm.putkelta tiukka käännös muurille johon Heka reagoi todella tehokkaalla jarrutuksella. Heka kuitenkin päätti aiheuttaa lisää sydämentykytyksiä, kun se toisella kerralla teki melkoisen lentokeinun. Siinä hetkessä menivät omat pasmat aivan sekaisin ja vaikka päästiinkin esteelle nro.25 asti, en osannut olla asiaan yhtään tyytyväinen. 

Seurasin koiraa haukankatseella koko loppupäivän ja vielä seuraavankin päivän. Olin jo aikeissa ottaa Hekan töihinkin mukaan, että voisin katsoa sitä sielläkin mutta ajattelin sen huilaavan kotona paremmin kuin työpaikalla. Kotiin tullessa vastassa oli ihan omanlaisensa Heka, joka ei könkännyt eikä vaikuttanut jäykältä. Koplasin itse vielä koko koiran läpi eikä omiin käsiin siellä tuntunut mitenkään erityiseltä. Nyt on 2 päivää huilattu ja Heka on päässyt lenkeillä juoksemaan vapaanakin. Liikkuu aivan normaalisti ja on ihan oma itsensä.


No, eikö sitten eilen töissä ollessa oma jalka kipeytynyt niin pahaksi, että jouduin käymään hierojakoululla teipattavana. Akillesjänne vihoittelee ja se on saanut pohkeen aivan tukkoon sekä jännittyneeksi. En kyllä osaa sanoa mistä oma kinttu näin kipeytyi, mutta on se antanut selviä varoitusmerkkejä jo viikon jos toisenkin. Hieroja sanoikin, että ihan peruskauraa niille jotka harrastaa juoksua ja vielä nopeatempoista sellaista. Eiköhän tämä tästä, ainakin aurinko lämmittää ja se jos joku on ihanaa.

Heka ft.Viivi Pumpanen

Hiphei se on sitten toukokuu. Kesä on aivan kohta täällä ja se jos joku, on ehdottomasti meidän kohdalla se kaikista paras vuodenaika. Tekeminen lisääntyy, ulkona vietetään paljon aikaa, reissataan, kisataan, uidaan, nautitaan...cant wait! Paljon on suunnitelmia tehtynä ja vaikka itse olenkin suurimman osan kesästä töissä, on siellä heinäkuussa tiedossa myös lomailuakin. Ja parastahan on se, että Hekakin saa tulla tarvittaessa töihin mukaan ja luulen että kesällä se tuleekin olemaan aisaparina aika useasti.

Jyväskyläläiset tämän jo varmasti tiesikin mutta kerrottakoon myös muille, että tänne Jyväskylään avautui viime torstaina hybersuuri Prisma ja avajaisissa oli jos jonkinlaista tapahtumaa, sima/munkkitarjoilua yms. Myös uusi Kultajousi-liike avasi ovensa saman katon alle ja laskin aiemmin 1+1 yhteen, että Viivi voisi hyvinkin olla siellä promootiotöissä. Olin oikeassa. Siinä sitten puolin ja toisin viestiteltiin Viivin kanssa ja sovimme, että menemme Hekan kanssa töiden jälkeen häntä tapaamaan.


Heka ei tiennyt miten päin olla tai reagoida kun kuuli Viivin äänen. Viimeksihän me on nähty marraskuussa. Valkoinen elosalama oli onnensa kukkukoilla, kun viivi antoi sen suukotella itseään suoraan suulle. Siinä sitten lörpötellessä vierähtikin reilu tunti, ihan huomaamatta. Sovittiin Viivin kanssa, että pidetään edelleenkin jatkossa yhteyttä niin voidaan nähdä ja treffailla enemmänkin.