Viikkovalmennus-video

Omistajan pakkolepo senkun jatkuu ja koska aika meinaa käydä "vähän" pitkäksi, kuluttelin tänään aikaani mm. editoimalla meidän viikkovalmennuksen klippejä.


En tosiaankaan tiedä mitä tässä syksyn aikana on tapahtunut, mutta nyt pystyn jopa siedettävän hyvin katsomaan omaa ohjaamistani. Mehän ollaan tuon koiran kanssa ihan samalla radalla ja ohjaus-suunnitelmat pitää eivätkä ne vaihdu lennosta. Kiitokset ihanalle junnupop-agilitaajalle Annille videointiavusta!

Tämän videon myötä laitetaan marraskuu pakettiin, sillä huomenna on jo JOULUKUU!

Syksyn agilitykuulumiset

Pakkolepo. Siis minulla. Ei koiralla. Nyt kun tässä ei käytännössä saa mitään muuta tehdä kuin levätä, onkin reilusti aikaa päivitellä meidän agilitykuulumisia.

Luonnoksissa on useampikin teksti odottamassa julkaisemista, mutta koska en jaksa jokaisesta kerrasta enää yksitellen mitään tarinoida, koostan kaiken nyt tähän yhdeksi ja samaksi asiaksi. Hekan kanssa on siirrytty 95% Haukkuvaaraan Julian valmennettavaksi.

Radat on ja teemat on kivasti vaihdelleet, meitä ovat kouluttaneet Julian lisäksi agilityn koulutusohjaajakurssin harjoittelijat ja olenkin saanut kivasti kommentteja meidän tekemisestä muiltakin. On menty lujaa jalat maitohapoilla, hinkattu mm-radoilta erilaisia kohtia, putkia jarruilla ja ilman sekä kaikenlaista muuta.

Omalta osaltaan näihin agilitykuulumisten kirjoitteluun vaikuttaa myös se, että valmennusten ratapiirroksia ei ole lupa jakaa mm.blogissa ja kaikessa siinä hektisyydessä en ole ehtinyt, jahka viitsinyt pyytää ketään videoimaan. Tuntuu jotenkin, että kuka niitä silloin jaksaa edes lukea kun selittää "kohtaan x tein sokkarin" kun ei edes pysty näkemään millaisessa kohdassa mitäkin ohjaustekniikkaa käytti. Tästä samasta asiasta olen maininnut jo kerran aikaisemmin. Se ei silti tarkoita etteikö oltaisi treenattu, sillä sitä on juuri nimenomaan tehty. Treenattu. Haukkuvaaran isoin plussa tulee ehdottomasti siitä, että halli on lämmin ja joustokerroksella höystetty keinonurmi on Hekan kaltaiselle menijälle ihan omiaan. Koira vetää käytännössä samalla nopeudella kuin mitä kisoissakin ja itse koen sen ehdottomasti omalta kannaltani tärkeänä, etten kisoissa jää ihan avuttomaksi. Eikä muuten omakaan alaselkä ole ollut enää aikoihin jumissa.

Kootusti: Kontaktien kanssa mennään kyllä melkoista vuoristorataa. Olen Julian neuvosta luopunut kokonaan siitä, että käyn palkkaamassa koiraa siellä alastulolla kun se pysähtyy. Sen sijaan täydellisen 2on 2offin tehtyään ollaan päädytty siihen, että kaikista paras on antaa Hekan jatkaa ja suorittaa edessä oleva este palkkana. A:ta en ole edes jaksanut miettiä. Suoraan sanoen en edes muista koska Heka on viimeksi A:ta juossut. Sitä pitäisi käydä harjoittelemassa NIIN paljon vapaavuorolla, mutta tämän vuoden keväällä ja nyt syksyllä sen toisen elämän (koiraharrastusten ulkopuolella), vaatimien aikataulujen vuoksi itsenäinen harjoittelu on ollut lähes mahdotonta. Tämä on ihan silkkaa faktaa, ei mikään tekosyy. Kunhan tässä suunnitelmat selkiytyy ja saan pikkuhiljaa asioita tasapainoon, alan miettimään milloin polkaistaan projekti A uudelleen käyntiin. Pysäytyksiin en sen suhteen ole palaamassa.


Mutta noin muuten treenit on sujuneet jopa yllättävän kivasti, vaikka en tällä hetkellä "kilpailut mielessä" harjoittele. Ehkäpä se sujuvuus saattaa osittain johtua jopa siitä. Kukapa tietää. Ollaan päästy ratoja jopa loppuun asti. Ei tosin puhtaasti, mutta vielä keväällä loppuun asti pääseminen tuntui melkoiselta ponnistelulta. Olen uskaltanut astua oman mukavuusalueeni ulkopuolelle, mm. viime tiistain valmennuksessa tein onnistuneen päällejuoksun KEPEILLÄ. Vielä 2 vuotta sitten pelkäsin varsinkin kepeillä ko.ohjaustekniikkaa kuollakseni, sillä olin aivan varma että onnistun runnomaan koiran päälle. Olikin melkoinen onnistumiselämys kun otin vihdoin ja viimein härkää sarvista - onnistuen siinä! Sain 2 viikkoa sitten kuvausapua eräältä junnupop-treenaajalta ja olikin pitkästä aikaa kivaa saada sitä videomateriaalia meidän tekemisestä. Tähän tekstiin en sitä ole ennättänyt editoimaan, mutta kyllä se sieltä vielä ilmestyy!

Elämä opettaa, se teki must' tälläsen

"Vielä joskus toivon voivani yhdistää työn sekä koirat toisiinsa. Sen sijaan että voisin nukkua viikonloppuna pitkään, valitsen mieluummin aikaisen aamuherätyksen vain lähteäkseni kisa -tai valmennusreissulle. Nukkua ehtii haudassakin."

Kuva - Salla Kuikka (2012)

Juuri tuolla kyseisellä tavalla ajatteli eräs Tiina. Olen yrittänyt blogata tästä aiheesta jo ties kuinka kauan, mutta aina se on vaan jäänyt luonnoksiin roikkumaan ja odottamaan sitä "oikeaa hetkeä." Tiedä sitten onko se aika oikea tälläkään hetkellä, mutta erästä toista blogia lueskellessani tapahtui jonkinlainen tajunnanvirtaus.

Olen viettänyt koiraharrastuksen parissa jo 10 vuotta. Minulle ovat tulleet tutuksi niin harjoitteleminen, kilpaileminen, kouluttaminen kuin seura -ja yhdistystoimintakin. En osaa kuvitella elämääni ilman koiraa/koiria. Koirat ja niiden kanssa harrastaminen ovat minulle sydämen asia, mutta tänä vuonna olen ensimmäistä kertaa miettinyt "olenko antanut koiraharrastusten määrittää itseäni liikaa?" Vielä vuosi sitten olisin vastannut, että en tietenkään. Mutta se oli silloin ja nyt on nyt. Nyt on tämä hetki ja vastaukseni on kyllä. Olen todellakin antanut koiraharrastusten määritellä itseäni ihmisenä.

Kuvat - SuurJyväskylä (2008) & Yasmin Eklund (2012)

Toisaalta onko se mikään ihme? Olin lähes 3 vuotta yksin valmistumisen jälkeen, ainoa asia mikä piti järjissään ja toi edes jonkinlaista sisältöä elämään, oli nimenomaan ne koirat. Ja aikaahan minulla oli vaikka muille jakaa.

Vuoden aikana toinen identiteettini on tullut esiin. Olin antanut koiraharrastusten määritellä minua ihmisenä ja kun se toinen identiteetti tuli esiin, olen opetellut tuntemaan itseäni uudelleen. Se ei ole ollut helppoa enkä ole vieläkään löytänyt sen ja koiraharrastusten välille kultaista keskitietä. Se väsyttää ja se on nimenomaan se suurin syy siihen, miksi en jaksa esim.tehdä mitään must to do-treenilistoja tai miksi en ole enää kisannut yhtä aktiivisesti. Se on omalta osaltaan vaikuttanut myös blogin sisältöönkin kuten moni on jo varmasti saattanut huomata. Olen kokenut tarpeellisemmaksi kehittää nimenomaan tuota toista identiteettiäni ja vaikka se tietyllä tasolla tähän harrastamiseen vaikuttaakin, kyse on omasta tulevaisuudestani ja se on tällä hetkellä prioriteetti nro 1. On vain yksi Tiina ja se Tiina on tainnut vihdoin ja viimein löytää paikkansa tästä maailmasta.

1.kuva - Salla Kuikka (2015)

Ja se Tiina ei todellakaan halua koirista itselleen työtä. Moni kyllä tulee edelleen kysymään, että miksi en hae jollekkin koira-alalle opiskelemaan kun taitoa ja osaamista kuulemma olisi vaikka muille jakaa. Varmasti olisi, mutta olen tänä vuonna päässyt itse näkemään sekä kokemaan että vahvuuteni ja osaamiseni pääsevät loistamaan jossain ihan muualla. Nämä asiat vielä tekevät onnelliseksi. Ja ne eivät ole koirien kanssa. Tästä jos jostain, aion todellakin pitää kiinni sekä tehdä töitä unelmieni eteen. Koiraharrastukset eivät enää määrää elämääni. Toivon ja uskon kuitenkin vielä löytäväni sen tasapainon oman elämän ja koiraharrastusen välille, jolloin ne ovat balanssissa toistensa kanssa. Siihen tulee kulumaan tovi jos toinenkin, mutta kyllä se sieltä vielä löytyy.

Aion nauttia vapaasta viikonlopusta ja siitä, että aikaisen aamuherätyksen sijasta saan nukkua pitkään eikä tarvitse edes miettiä mitään valmennuksiin tai kisoihin liittyvää. Voin kertoa, että se tuntuu ihan mielettömän hyvältä!

KV-viikonloppu @ Jyväskylä

Ja jälleen on yksi vuoden MUST-tapahtumista ohitse. Tuntuu ihan uskomattomalta, miten nopeasti yksi vuosi voi vierähtää näinkin nopeasti.

Tänä vuonna Jyväskylässä järjestettiin kaksi kansainvälistä koiranäyttelyä sekä lauantaina koiratanssin SM-kilpailut, mihin olin lupautunut töihin. Heka oli Sirulla hoidossa pe-la, sillä muuten kaveri olisi joutunut viettämään 9 tuntia häkissä näyttelyalueella. Olin töissä tuloslaskennassa sekä merkitsemässä tuloksia kisakirjoihin ja ko.tehtävä mahdollisti myös sen, että pystyin pitkästä aikaa myös valokuvaamaan.


Kuvia voi käydä katsomassa seuraavaa linkkiä klikkaamalla -> KLIK! Toistaiseksi sieltä löytyy vain freestylekoirakoista kuvia, mutta HTM on käsittelyn alla ja kuvat ilmestyvvät sinne jossain vaiheessa omaan alakansioonsa.


Sunnuntaina oli sitten se itse varsinainen SHOW-päivä. Heka oli tuttuun tapaansa mukana PopDogin agilitynäytöksessä sekä kiekkoilemassa. Vaikka tiedostin, että ison kehän messumatto on liukas ja agilitynäytöksen ratakin oli suunniteltu mahdollisten sutimisten minimoimiseksi, en yllättynyt kun Heka yhtäkkiä lopetti pujottelun kesken. Muuten pahemmilta sutimisilta kyllä vältyttiin ja Heka teki niissä olosuhteissa ehdottomasti parhaansa. Milloin se ei tekisi?

Kuva - Salla Kuikka

Frisbeenäytös toteutettiin samalla tavalla kuin viime vuonna ja Heka sai "kunnian" olla viimeinen esiintyjä. Vaikka ei oltu ehditty harjoittelemaan uutta ohjelmaa kertaakaan, yllätyin kuinka hyvin sain itse pidettyä suunnitelmasta kiinni ja pidettyä pään kasassa. Esitys ei olisi voinut sujua paremmin. Tällä samalla kokonaisuudella on hyvä suunnistaa ensi viikonloppuna Helsinkiin messariin. Heka on paikalla lauantaina 5.12 frisbeekoirien esityksessä klo. 13.30.

Suurempiin houkutuksiin en viikonloppuna sortunut, HauHaun tarjoukset kävin hyödyntämässä mutta ajattelin keskittää suuremmat hankinnat sitten messariviikonloppuun.

Tajusin tuossa hetki sitten, etten ole "hetkeen" päivitellyt Hekan agilitykuulumisia. Toissaviikon valmennuksesta sain kuitenkin pitkästä aikaa (!) videomateriaalia ja jahka saan sen editoitua, koostan viimeiseltä kuukaudelta yhteisen bloggauksen kaikesta mitä ollaan tehty.

Siks' me lähetään Voitolla Yöhön!

Kohta ihmiset varmaan kyllästyy tähän aiheeseen, mutta hei...onhan ko.asia vaikuttanut meidän elämään melkoisen isosti viimeiset 2 kuukautta.

Roatrip Helsinkiin. Oli muuten aika luksusta, kun studiolla Pasilassa tuli olla viimeistään klo. 18.45, mahdollisti se myös reissuun lähtemisen ihan normaalien ihmisten aikoihin. Huom! Normaalien, me koiraihmiset ollaan ihan oma lukumme.

Ihan kahdestaan meidän ei tarvinnut Hekan kanssa suorasta lähetyksestä nauttia, vaan mukana olivat entinen pajakaverini Vilja, koiraharrastajakaverini Mira sekä serkkuni Hanna. Ensimmäiset naurut aiheutti meille varattu penkkirivistö.


Niin. Kuinkakohan monella koiralla on mukanaan oma seurue ja sen myötä vielä oma penkkirivikin varattuna?

Oli ihan mahtavaa saada nähdä koko lähetys katsojan näkökulmasta. Heka ei ollut kovista äänistä, savuista tai taputuksista moksiskaan. Edes Elinan rumpushow ei saanut valkoista vilahdusta liikuttamaan korviaan kuin ihan vähäsen. 

Heti ensimmäisellä mainoskatkolla ensin Aki bongasi Hekan ja tuli rapsuttelemaan sekä hetken päästä myös Susanna.

Kuva, jonka Voitolla Yöhön (@mtvvoitollayohon) julkaisi


Lähetyksen loputtua suuntasimme samantien backstagelle, missä päästiin juttelemaan Akin ja Susannan kanssa paremmin. Heka kiipesi oitis Susannan syliin ja hetken päästä kaveri oli jo siirtynyt Akin paijattavaksi.


Oli kyllä aivan ihana nähdä kaikkia kilpailijoita pitkästä aikaa. Ylipäätään Voitolla Yöhön!-ohjelma oli kokemuksena ihan omaa luokkaansa, ainutlaatuinen ja ikimuistoinen. Susannasta ja Akista tuli meille läheisiä ihmisiä ja muutenkin tulemme aivan varmasti pitämään yhteyttä heidän sekä muidenkin kilpailijoiden kanssa.


Erityisesti mieltä ja sydäntä lämmitti Susannan sanat: "Hekan kuva on mun työhuoneen hyllyllä."

Voitolla Yöhön!-medianäkyvyys

Lupasin jo tuossa jonkin aikaa sitten, että kerään ja linkitän tänne blogiin kaikki Hekaan liittyvät uutiset sekä muun medianäkyvyyden, jota saimme Voitolla Yöhön!-ohjelmassa.


UUTISET

KATSOMO

LEHTIJUTUT


INSTAGRAM

Kauppakeskus Kamppi

Instagram-tileiltä linkittämiäni kuvia löytyy täältä näin.

Video, jonka Mikko Leppilampi (@mikkoleppilampi) julkaisi

Huomenna lähdemme jälleen kohti Helsinkiä, seuraamaan lähetystä paikanpäälle Pasilaan sekä tietysti tapaamaan tuotantoa, kilpailijoita sekä tietysti Susannaa ja Akia.

Lemmikinomistajan päivät

2 viikkoa edellisestä bloggauksesta ja kuukausikin on ehtinyt vaihtumaan tuossa ajassa. Härregyyd. Vuoden loppua kohti mennään ja tuttuun tapaan meidän kohdalla ne suurimmat must to do-häppeningit ovat vielä edessä.

Alkuperäiseen suunnitelmaan kuului lähteä tänä viikonloppuna Helsinkiin, esiintymään frisbeenäytökseen lemmikkimessuille. Aloin kuitenkin miettimään omaa sekä Hekan jaksamista, mehän ollaan käytännössä reissattu TOSI paljon tänä syksynä ja ajatus pitkästä ajomatkasta ei oikein hontsittanut. Viimeksi tällä viikolla, kun kotiuduin torstaina neljän päivän mittaiselta nuottareissulta.


Meitä kysyttiin sitten vuorostaan Jyväskylän Kodin Terraan, lemmikinomistajan päiville esiintymään tälle päivälle. 

Heka ei ole nähnyt kiekkoja sitten syyskuun OnniDog-tapahtuman ja jokainen voi itse miettiä mikä oli valkoisen elosalaman reaktio kun se näki minun pakkaavan kiekot laukkuun. Esityksiä oli 2, joista ensimmäisessä Heka oli turhan korkeassa vireessä ja toisessa häilyttiin sen korkean sekä liian matalan välissä. Hieman liukas alusta tuotti jonkinlaisia vaikeuksia, ja yritin tietysti itse auttaa koiraa parhaani mukaan heittämällä normaalia lyhyempiä heittoja. Käytin samaa musiikkia kuin syyskuussa USDDN:ssä, mutta se alkaa ihan tosissaan tökkiä ja kunnolla. En vain ole saanut otettua itseäni niskasta kiinni ja tehtyä uutta koreografiaa toiseen musiikkiin. Otan sen kuitenkin tavoitteeksi, että Jyväskylän KV:ssa sekä messarissa joulukuussa meillä on uusi musiikki ja koreografia.

Ihmiset kävivät antamassa Hekalle rapsutuksia ja moni olikin tullut paikalle katsomaan, millainen tuo lärppiskorva on ihan livenä. Kodin Terran henkilökunta antoi Hekalle kiitokseksi ison kassin täynnä herkkuja, leluja sekä aivan ihanan häkkipehmusteen. Kiitos!

Ennenkuin lähdimme Hekan kanssa Voitolla Yöhön!-ohjelman kuvauksiin, meistä tehtiin koirafrisbeen tiimoilta juttu Meidän Koira-lehteen ja edellisellä viikolla ruokakaupassa lehtihyllyllä tuli vastaan tämmöinen.


Juttu on kahden aukeaman mittainen ja sain oikolukea sen etukäteen sekä korjata mahdollisest virheet. Kuvat olivat myös oikein kivoja!

Tuolla kävikin jo aikaisemmin selväksi, kaksi loppuvuoden isointa tapahtumaa ovat vielä edessä. Jyväskylän KV-näyttely on JO kahden viikon päästä, missä meillä on koirafrisbee-näytös ja joulukuussa lähdetään välivuoden jälkeen Helsinkiin messariin. Siellä olemme mukana Suomen frisbeekoirien näytöksessä lauantaina 5.12.

Ensi viikolla ajattelin agilityvalmennuksen lisäksi käydä mahdollisesti epiksissä keskiviikkona ja torstaina Päivi tuleekin tsekkaamaan ja kranioimaan Hekan kropan. Vähän kieltämättä jännittää mitä tuosta kaverista löytyy, sillä meno on ollut aika haipakkaa vaikka olen sitä myös itse hieronut ja venytellyt. Ja hei, viikon päästä sunnuntaina ollaan seuraamassa Voitolla Yöhön!-lähetystä paikanpäällä Helsingissä! Nähdään Susanna ja Aki sekä tietysti muut kisaajat pitkästä aikaa. Ihan huippua! On tässä ollutkin aikamoinen ikävä.