A.n juoksukontakti leviää leviämistään

Kesäkuun viimeinen päivä ja otsikossa lienee kaikki oleellinen, mistä tulen purnaamaan. Kyllä se on vaan todettava ääneen, että A:n juoksukontakti senkun leviää leviämistään. Kirjaimellisesti ja sanan jokaisessa merkityksessä. Huoh. Ongelma on siinä, että niin kisa kuin -treenitilanteessa ensimmäisellä kerralla Heka roiskii ihan röyhkeästi kontaktipinnan yli. Kun asia korjataan samantien siihen perään, sitä ollaan niin enkeliä ettei tosikaan. Kyse on tosiaankin vain tuosta ensimmäisestä kerrasta, sen jälkeen mistään yli loikkimisesta ei ole tietoa oikeastaan ollenkaan. Mitäkö ajattelen? Voin kertoa, että kyllä se v****aa. Ankarasti. Kyllä minä sen kuitenkin jo alussa tiesin, että tämän asian kanssa saadaan "tapella" syystä ja toisestakin. Väkisinkin mietin sitä, että onko Heka kehittänyt tästä nyt samanlaisen porsaanreiän, kuin lähtötilanteet aikoinaan? Ensimmäisellä kerralla kun kokeillaan onnistuisiko lähdöstä karkaaminen tai vastaavasti kontaktipinnan yli loikkaaminen, muistaakin toisella kerralla kummasti miten sitä oikein pitikään tehdä. Olen myös tullut pohtineeksi ylimenevää virettä, varsinkin kisojen ja treenien alussa mutta sitten se tuntuu laskevan sopivalle tasolle.

Kuvat: Virpi Cato

Tiian ohjeilla olen kuitenkin treenaamista jatkanut; 2 x 2 toistoa boksilla molemmilta puolilta sekä 2 x 2 täysin samalla tavalla, mutta ilman boksia. Hekalla on kuitenkin opittua asiaa taustalla (2 on 2off) ja ylipäätään juoksukontaktiin siirtyminen oli iso päätös ja tiesin sen teettävän töitä. Minulla on ollut appari toisina silminä naksauttamassa oikeasta osumisesta kontaktin alastulolle, mutta mietityttää sekin että tuleeko se naksautus kuitenkaan ihan oikeaan aikaan ja silloin kun pitäisi. Hekaan päin katsominen A:ta suorittaessa on ehdottomasti kielletty ja oikeastaan appari on ainoa, jolta pystyn saamaan sen tiedon menikö kontakti oikein vai pieleen; Naks -> oikein, ei naksautusta -> väärin. 2on 2offiin en A:lla ole kuitenkaan enää palaamassa. Minä haluan saada tämän asian toimimaan ja olen päättänyt siinä onnistua. Yksi hyvä syy on jo pelkästään siinä, että Hekan etukroppa on ollut paljon paremmassa kunnossa juoksukontaktiin siirtymisen jälkeen. Odotan Tiian näkökulmaa tähän asiaan ja katsotaan sitten, että miten oikein jatketaan.

Saatiin onneksi onnistuneitakin toistoja A:lla tehtyä ja asia jätettiin nyt toistaiseksi sikseen. 3.kentällä oli pätkä mm-karsintojen finaaliradasta ja tottakai mekin sitten sitä hyödyksi käytettiin. Oli aivan loistava tilaisuus treenata noita putkiin lähetyksiä ja irtoamisia. Pieni valkoinen vilahdus oli pätevä edes jossakin. Puomin 2on 2offia muistuttelin ja onneksi sen kanssa tuntuu oppi pysyvän päässä. Ainakin toistaiseksi. Ohjauskuvioista halusin treenata saksalaista, sitä mörköä jota pelkäsin neljän vuoden ajan törmättyäni Hekan kanssa todella pahasti. Nyt olen viimeisen kahdeksan kuukauden aikana rohkaistunut sen suhteen entistä enemmän eikä se ole ollenkaan niin vaikea käytännössä, kun vaan muistaa sen KATSEEN ja koiran lähdettyä takaakierrolle ei jää munimaan sen eteen. Olen jopa itsekkin yllättynyt sen sujuvuudesta. Itse kisatilanteessa tuskin uskaltaisin sitä vielä tässä vaiheessa käyttää, mutta 3-4 esteen tekniikkasuoralla se sujuu jo melko hyvin. Sain jopa aikaiseksi ottaa tästä todistusaineistoa videolle, joka puhukoon puolestaan.




Oikeastaan tänään tuli aika extempore-lähtö hallille, kun Jyväskyläläinen harrastelijavalokuvaaja etsi kuvattavia koiramalleja ja tarjosin hänelle hiukan haastavuutta; Hämäriä olosuhteita sekä pienen ja nopean, valkoisen villakoiran. Tässä bloggauksessa näkyvät kuvat ovatkin hänen räpsimiään - kiitos kuvista Virpi Cato! Ihan kaikkia en tähän laittanut näytille (49 kpl), mutta eiköhän niillä saada jatkossa näitä agilityyn liittyviä sepustuksia täyteltyä.

Maailman paras - number 1 coach - Tiia

On pitänyt kirjoittaa ja julkaista tämäkin bloggaus ties kuinka monta kertaa, mutta joko on ollut liian kiire tai sitten se on melkein hukkunut muiden tekstien alle. Jospa nyt sitten. Olen vain niin onnellinen ja kiitollinen. Kaikesta. Onneksi voin fiilistellä tätä asiaa blogin puolelle pidemmän kaavan kautta. Jokainen blogia lukenut on varmaan kerran jos toisenkin laittanut merkille sen, että hypetän Tiian valmennuksia kerta toisensa jälkeen. Siihen on syynsä. Ei kai sitä kukaan ilman syytä mitään lähtisi hehkuttamaan. Tutustuin Tiiaan ensimmäisen kerran elokuussa vuonna 2013, kun olin ihan silkasta hetken mielijohteesta ilmoittautunut hänen kurssilleen Hekan kanssa. En tiennyt hänestä mitään; koulutustavoista, olemuksesta. En yksinkertaisesti yhtään mistään. Ainoastaan jotain olin lukenut kaverieni facebook-päivityksistä, mutta eivät ne silti antaneet kokonaisvaltaista kuvaa siitä millainen Tiia oikein on. Se oli ihan oikeasti puoliksi vahinko ja puoliksi tosissaan tehty juttu, että ilmoitin meidät kurssille mukaan. En ollut koskaan aikaisemmin käynyt Hekan kanssa kenenkään ulkopaikkakuntalaisen kouluttajan kursseilla, koska jotenkin ajattelin ettei me ikinä sinne 3.luokkaan asti mennä. Kun me sitten heinäkuussa 2013 sinne kolmosiin noustiin, ajattelin että ehkä nyt voisi olla aika hakea oppia ja näkökulmia muualtakin kuin seuran tarjoamista normaaleista viikkotreeneistä. Tiia oli lähin ja seuraava ulkopaikkakuntalainen, vieraileva kouluttaja ja tietysti siihen mahdollisuuteen tartuin. 

Voin nyt kertoa sen olevan yksi elämäni parhaimmista hetken mielijohteista. Kyllähän se kieltämättä pisti jännittämään, sillä suurin osa muista kursseilla olevista oli jo aikaisemmin Tiian treeneissä juosseita ja me olimme Hekan kanssa ihan ensikertalaisia. Noviiseja. Tiia kuitenkin teki jo heti alussa omalla olemuksellaan kaikesta hyvin rentoa. Kerroin, että Heka on minun ensimmäinen 3.luokan koira eikä minulla ole pienintäkään käsitystä miten noinkin teknisesti haastavaa rataa kannattaisi suorittaa. Näytin Tiian pyynnöstä sen mitä osaamme ja jo ensimmäisen 5 minuutin aikana hän tiesi tasantarkkaan meidän heikkoudet ja vahvuudet. Uskomatonta. Olin vasta ko.ihmistä kätellyt ja hän oli hetken aikaa ehtinyt meitä seuraamaan, kun tuntui että Tiia olisi tuntenut meidät ihan jo ihan alusta lähtien. Kun olimme treenanneet oman osuutemme, olin aivan ihmeissäni millaisen draivin Tiia sai minusta esille ja päätin jo silloin että olemme ehdottomasti seuraavallakin kurssilla mukana kun sellainen järjestetään. Seuraavaa kertaa ei tarvinnut onneksi kovinkaan pitkään odotella, sillä Tiia tuli uudelleen kurssittamaan JATille kahden kuukauden päästä lokakuussa.

Ensimmäisellä kerralla jännitin paljon, mutta nyt suoraan sanottuna paloin ja kihisin innosta päästä radalle. Vielä tänäkin päivänä voin katsoa sitä suoritusta videolta hymy kasvoillani. Kukaan aiemmin meitä kouluttanut ei ole ikinä aikaisemmin saanut minusta tätä puolta esille. Ainoa asia mikä pisti harmittamaan oli se, että lisää Tiian kursseja JATilla ei ollut tiedossa. Vihdoinkin löytyi meille sopiva valmentaja, jonka kanssa kaikki synkkasi heti ensimetreiltä lähtien ja piti miettiä, miten voisimme jatkossa Tiian opeissa jatkaa.

Marraskuussa 2013 Haukkuvaara ilmoitti järjestävänsä Tiian, 5 viikkoa kestävän tehovalmennuksen ja kun tämä tieto tavoitti minut, ei riemulla ja ilolla ollut rajoja. Ilmoittauduin ja pääsimme valmennukseen mukaan ja tätä on meidän agility ollut viimeiset 8 kuukautta. Tiia on valmentanut meitä koko tuon ajan. Ensimmäinen valmennusjakso sai jatkoa, kuin myöskin toinen ja tätä se tulee olemaan jatkossakin. Valmennuksen edetessä Tiia pääsi entistä enemmän käsitykseen minusta ja Hekasta hän sanookin tänä päivänä puhuvan meidän kanssamme "yhteistä kieltä." Kaiken lisäksi Tiia on positiivinen, mutta kuitenkin tarpeeksi vaativa ja tiukka. Olen kerta toisensa jälkeen joutunut haastamaan itseni jollakin tietyllä kohdalla radalla tai ohjaustekniikalla, mutta kun on noin ihana koutsi tsemppaamassa "osaat tämän homman, pystyt siihen" niin treenaamista ei mitenkään pysty suorittamaan puoliteholla. Se ei vaan ole mahdollista, ellei sitten ihan tyhmäksi tahdo tarkoituksella heittäytyä. Tiia sai minut nauttimaan tästä lajista ihan eri tavalla. Agilitya vaan ei voita mikään, fakta mikä fakta. 

Kuva: Salla Kuikka

Ehkä parasta kuitenkin on se, että Heka rakastaa tätä lajia joka solullaan ja tekee aina parhaansa. Ei tuollaisesta harrastuskaverista voi muuta kuin olla kiitollinen ja onnellinen. Jokaisella seuralla ja yhdistyksellä pitäisi olla ihan oma Tiia. Seuraavaa valmennusjaksoa odotellessa suuntaamme Hekan kanssa Kuopioon ACElle treenaamaan, kenenkäs muunkaan oppiin kuin...Tiian tietysti.

Julian valmennuksessa tuurauspaikalla

Mervi tarjosi poppareiden facebook-sivulla paikkaa Julian valmennukseen tiistai-illalle. Koska Heka on pitänyt treeneistä taukoa reilun viikon verran, ajattelin että voidaan pikkuhiljaa taas aktivoitua ja mentiin valmennkseen tuurauspaikalle. Ratapiirrosta ei valitettavasti ole, kun enhän minä muistanut ottaa siitä kuvaa.

Kamalan pitkää sepustusta treeneistä tällä kertaa tule, johtuen ratapiirroksen puuttumisesta. Avainsanaksi meidän kohdalla nousi tänään KATSE ja putkijarru. Radalla oli 29 estettä ja se oli kaikinpuolin ihan mielettömän kivaa pyöritystä. Heka oli hetkittäin ehkä hieman kuutamolla oleva (?), reagoi kyllä hyvin kaikkiin ohjauksiin ja noin päin pois, mutta pieniä yrityksiä väärille esteille ajautumisesta tuli. A:n ensimmäinen juoksukontakti oli jälleen hieman kyseenalainen, mutta toisella kerralla se sitten osui ja Julian mukaan vielä hyvin kaiken lisäksi. Puomilla ei ollut tänään pienintäkään yritystä kokeilla läpijuoksua, vaan Heka hienosti stoppasi alastulolle molemmilla kerroilla. Hieman yli puolessa välissä rataa laitoin Hekan mutkalla olevaan putkeen ja lähdin sitä ns. karkuun seuraavalle hypylle, jotta kerkesin sen niistämään kepeille. Aivan keppien vieressä (aloituspäässä) oli putken suu n. 1,5 metrin päässä tyrkyllä ja siksi tuo niisto oli oikeastaan kaikista fiksuin veto ohjata kepeille. Eihän tuo putki Hekaa imenyt yhtään ja kepeiltä piti sitten jälleen yrittää uskaltaa lähteä koiraa karkuun 18.aidan taakse. Olen tästä melkoisen yllättynyt, kuinka hyvin Heka malttoi siellä kepeillä pysyä vaikka itse pääsin juoksemaan n. 2,5 metriä sen edelle. 19.aita kierrettiin takaa ja syy miksi kepeiltä piti päästä koiran edelle oli se, että Julia vaati tekemään tuplasylkkärin 18 ja 19.aidan väliin. Viime Tiian treeneissähän me tätä hinkattiin ja etumatkan ansiosta sain tuon sylkkärin onnistumaan Siitä eteenpäin oli vähän kyseenalaista miten jatkaa, en yhtään hahmottanut omaa kroppaani ja sen kerran kun siinä sitten onnistuin, olin 21.putkella liian myöhässä.

Kuva: Janne Isohaka

Juuri tuolle putkelle piti jarruttaa ja enhän minä vaan yksinkertaisesti ehtinyt. Kun sain jarrutettua, Heka sinkosi putkesta ulos ihan väärälle puolelle. Loppuun asti kuitenkin päästiin ja se oli sellaista yhtä suoran luukuttamista yhdellä takaaleikkauksella höystettynä. Treeneistä jäi kuitenkin enemmän positiivinen mieli; Alussa onnistui saksalainen (JES), A:n juoksukontakti, puomin kontakti, kepeille niisto sekä tuo tuplasylkkäri. Julia sanoikin jälkikäteen, että halusi olla meidän suhteen tiukkana koska tietää mihin Heka oikeasti pystyy kunhan sen ohjaaja muistaa sen KATSEEN. Puomin jälkeisen aidan kanssa meinasi teettää töitä, sillä en meinannut millään saada niinkin yksinkertaista ohjaustekniikkaa onnistumaan kuin vastakäännös. Oikeasti, olen käyttänyt sitä paljon ja nyt ei vaan jotenkin tuntunut onnistuvan millään. Meni se kuitenkin lopulta tuonne takaraivoon. 

Loppuun vielä Jimin kuulumisia. Hienostoherralla oli eilen aamulla aika hammaskivenpoistoon. Kysyin samalla eläinlääkäriltä noista sen silmistä ja niiden punoittaminen ja rähmiminen johtuu ihan puhtaasti siitepölyallergiasta, jota on kuulemma tänä keväänä ollut liikkeellä erityisen paljon. Sain ohjeeksi jatkaa laittamalla geeliä silmiin aamuin sekä illoin. Näin ollen se kalvo pysyy ns. koko päivän ajan silmien ympärillä ja kyllä nuo molemmat näkimet näyttää jo jonkun verran paremmilta. Itse hammasoperaatio meni nukutuksineen päivineen erinomaisesti. Yhtäkään hammasta ei tarvinnut vetää, hammaskiveä oli vain etuosassa hampaita sekä ientulehdusta paikallisesti. Jimi sai klinikalla herätelääkkeen sekä ntibioottipistoksen ja olikin ihanaa nähdä se jo istumassa omassa pedissään kun menin sitä hakemaan. Jimin sydämessä kuuluva sivuääni on voimistunut viime syksystä, jolloin se oli asteikolla 2/6 ja nyt se oli 4/6. Eläinlääkäri kuitenkin totesi, että sivuäänestä ei tarvitse olla huolissaan. Ainoastaan jos Jimi alkaa osoittaa yöllisiä levottomuuden merkkejä, yskimistä/köhimistä ja ihan selkeää väsymystä, niin silloin vasta pohditaan mahdollista lääkitystä. Nyt elellään kuitenkin ihan kuten tähänkin asti. 

Jimin lisäksi Heka pyörähti klinikalla puntarissa ja olipa positiivinen yllätys, että painoa oli tullut 100 grammaa lisää. Jimillä paino oli pysynyt samoissa lukemissa kuin viime syksynä, että kerrankin voin sanoa olevani kummankin painoon tyytyväinen.

Kaupunkijuhannus

Siitä on meidän juhannuksen vietto tehty. Olin aluksi kuitenkin aikeissa käydä mökillä ihan päiväseltään, mutta ei tuo viileä keli olisi liiemmin houkutellut koko päivää ulkona viettämään ja mitä siellä pienessä mökissä yksin istuskelemaan. Niinpä suuntasin koirieni kanssa äitini luokse. Grillattiin, käytiin katsomassa lehtisaaren juhannuskokkoa, saunottiin ja illalla ajeltiin n. 1½ tuntia Jyväskylää ristiin ja rastiin. Koirat oli tietysti messissä koko ajan.

Tajusin myös, etten ole vielä tänä kesänä ehtinyt (!) ollenkaan käymään mökillä, joten heinäkuussa otan yhden viikonlopun kokonaan vapaaksi koiramenoilta ja painun koirien kanssa mökkeilemään. Ei ole kesää ilman edes yhtä mökkiviikonloppua. Näin vaan on näreet.


Kuva(t) on taas ihan Heka-painotteisia (ellei noita kahta ylläolevaa kuvaa lasketa), mutta jos ihan suoraan sanon niin Jimistä vaan ei enää yksinkertaisesti saa hyviä kuvia. Jimillä on ollut varsinkin aurinkoisina päivinä ongelmia silmiensä kanssa. Ne tuppaavat rähmimään, punoittamaan eikä Jimi mielellään ulkona ollessaan pidä silmiään kunnolla edes auki. Eläinlääkärin kehotuksesta silmiä huuhdellaan boorivedellä ainakin kahdesti päivässä ja iltapäivällä niihin tiputetaan viscotears-geeliä, joka tekee silmien ympärille sellaisen suojaavan kalvon. Maanantaina Jimillä on rutiinikäynti eläinlääkärissä, missä poistetaan hammaskiveä ja pyydän kyllä samalla tarkistuttamaan nuo silmät uudelleen. 

Heka on lähinnä levännyt tiistaisen kraniohoidon jäljiltä, mutta eilen aktivoiduin vahvistamaan sille kahta eri seuraamisposition variaatiota. Viikon päästä aukeaa ilmoittautuminen Jyväskylän koiratanssikisoihin ja vaikka kuinka tätä asiaa pallottelin, olen päättänyt ilmoittaa Hekan sinne molempiin lajeihin. Samana päivänä olisi ollut myös agilitykisat, mutta sitten mietin että tuon kanssa kun ei koiratanssia enää tavoitteellisesti tehdä ja en usko enää lähteväni koiratanssikisojen takia muualle päin Suomea kisaamaan, niin käydään nyt sitten nämä tanssikarkelot tanhuamassa. Agilitykisoja on kuitenkin tarjolla joka viikonloppu ja siellä sun täällä. Senkun vain valitsee minne päin haluaa lähteä. HTM:ään meillä on musiikki, freestyleen ei mutta en ota asiasta stressiä. HTM-ohjelmaan on tarkoitus sisällyttää nuo kaksi eri variaatiota kahdesta seuraamispositiota, jotta saadaan siihen kaksi suuntaa lisää. Naksuttelin ensin ensimmäistä n. 5 minuuttia ja toiset 5 minuuttia toista suuntaa. Yllättävän hyvin Heka nämä hiffasi, vaikka aluksi näytti että peräpää ei millään tahdo pysyä suorassa. Naksuttelulla sain kuin sainkin oikeat kohdat poimittua ja uskoisin saavani nämä elokuun kisoihin mennessä suht.hyvälle mallille. Mennään sillä mitä meillä silloin on.

Eilen sain myös tuurauspaikan tiistaille Julian valmennukseen ja vahvistin paikkani Tiian heinäkuiseen HUGE-treeniin. Semmoisia juhannuskuulumisia tänne näin vähän kaikenlaisella muulla lörpöttelyllä höystettynä.

Matkustan ympäri maailmaa, laukussa leipää ja piimää vaan

Jaahas. Pitäisikö siitä viime viikonlopusta ehkä kertoilla jotakin? Siihen kuului agilityn SM-kisoja, yksi koiratanssiesiintyminen josta jouduin loppujen lopuksi kieltäytymään. Ei siitä kuitenkaan sen enempää, vaikka olihan se aika turhauttavaa ajella turhaan yli 200 km suuntaansa. Onneksi nuo SM-kisat sattui reitin varrelle joten koko episodi unohtui melkein samantien.

Erityisen iloinen olen oman seurani menestyksestä yksilökisassa, kun Tanja ja ihana kiljukaula-belgi Ansa nappasivat SM-pronssia! Tanja on aivan mielettömän upea ihminen ja arvostan suuresti hänen tapaansa ohjata ja ylipäätään suhtautumista agilityyn ja erityisesti Ansaan. Suurempaakin suuremmat onnittelut Tanjalle vielä tätäkin kautta! Pakko muuten mainita vielä semmoinenkin asia, että minä sain vihdoin ja viimein ne kauan himoitsemani VJ Sticky 2-agilitykengät PINKKEINÄ. Eräs paikalla ollut kisaaja oli niitä yrittänyt kaupitella yhdelle jos toiselle ja kun koko kerran sattui olemaan oikea ja edullisesti nuo sain, niin mikäpä jottei. Taidan ainakin toistaiseksi pitää nuo sinisetkin itselläni, vaikka niiden myymistä kyllä mietin ensin. En kuitenkaan raaski. Ainakaan vielä.

Päivi kävi eilen antamassa Hekalle kraniosakraaliterapiaa. En tiedä olenko oikeasti neuroottinen ja yksi niistä, jotka maalailevat kaikenmaailman pirut seinille ja ajattelevat koiristansa löytyvän kaikki pahimmat mahdolliset jumit, jäykkyydet ja lukot. Ellen jopa ainoa. Heka liikkui maanantaina Tiian valmennuksen jälkeen varaten enemmän painoa vasemmalle kuin oikealle puolelle, joten olin tietysti aivan varma että jotainhan tuossa koirassa on satavarmasti vialla. Heka oli kuitenkin koko hoidon ajan kuin pienellä kipinällä varustettu sähköjänis. Normaalisti se rauhoittuu heti kyljelleen kun Päivi laskee kätensä sen kropalle, mutta nyt piti koko ajan pusuttaa. Rauhoittuihan se lopulta, mutta makaamaan ei mennyt kertaakaan. Päivi sanoikin, ettei Hekasta löytynyt oikeastaan mitään sen ihmeellisempää. Kaikki virtasi hyvin, olkavarsissa, ranteissa, niskassa eikä lantiossa ollut jumin jumia tai yhtäkään lukkoa. Rauhattomuus johtuikin Päivin mukaan nimenomaan siitä, että Hekan kropasta ei mitään hälyttävää löytynyt ja kaveri oli vähän sitä mieltä että mitä siinä oikein hiplaat. Selästä löytyi todella tarkan syynäämisen jälkeen ihan pienenpieni jumi, joka aukeni kuitenkin ihan hetkessä. Päivi antoi lopuksi ihan varmuuden vuoksi laseria molempien etujalkojen ranteisiin. Niissä oli ollut kiertymää alkuvuodesta, mutta ei enää. Heka kuitenkin tuosta laserista diggaa eikä siitä mitään haittakaan ollut, niin kaverihan pilkki koko sen 5 minuuttia mitä laserointi kesti.

Voin huokaista helpotuksesta. Heka huilailee kokonaan tämä viikon reilusti juhannuksen yli, mutta sitten aktivoidutaan jälleen. Kaikenlaista olen suunnitellut ja osa suunnitelmista on melkoisen isoja. Kerron niistä lisää sitten myöhemmin.

EDIT//Niin tosiaan. Ennätin viime viikonloppuna SM-kisojen ja muun reissaamisen ohella myös tuomaroimaan keski-suomen vinttikoirien järjestämässä mätsärissä. Sain valita joko pienet aikuiset koirat tai pennut. Otin vastuulleni jälkimmäisen, sillä olen tähän mennessä tuomaroinut vain pieniä aikuisia koiria ja niissä on lähes aina samat koirat pyörähdelleet, nin valinta alkaa mennä jo aika vaikeaksi. Sainkin jälkikäteen monelta paikalla olleilta pennun omistajilta pelkästään positiivista palautetta iloisesta ja kannustavasta asenteestani. Kyllä se vaan lämmittää mieltä aina kerta toisensa jälkeen. Valitsin punaisten nauhan saaneiden pentujen voittajaksi lhasa apson jota esitti ihanan positiivinen ja kauniisti handlaava 9-vuotias tyttö. Sinisten nauhan saaneiden pentujen voittajaksi valitsin 5 kuukautta vanhan fila brasileiron.


Kuva: Mikko - kuvauksellista.com

Niinhän siinä loppujen lopuksi kävi, että BIS-kehään lähettämäni lhasa apso oli meidän kaikkien kolmen tuomarin yhteisellä päätöksellä lopulta BIS 1. Koiran käytöksestä olisi oikeasti voinut luulla, että se on paljon vanhempi. Ikää oli kuitenkin vasta 9 kuukautta ja tyttö osasi upealla handlauksella tuoda koiran parhaat puolet esiin. Mielestäni aivan täydellinen parivaljakko.

Con Fuoco - tulisesti & kiihkeästi

Kirjoitan tätä tekstiä haikein fiiliksin. Eilen oli toistaiseksi Tiian viimeinen valmennus täällä Jyväskylässä. Jatkoa on kuitenkin tiedossa, mutta sitä ennen meillä on onneksi kahdet treenit ACElla Kuopiossa. En tiedä miten muuten selviäisin. Treenien teema oli con fuoco joka tarkoittaa tulisesti ja kiihkeästi. Jotenkin nuo kaksi termiä kuvaavat valkoista vilahdusta hirmuisen hyvin, joten tuon oli pakko enteillä jotakin.

Selitän jälleen numerokohtaisesti mitä ohjaustekniikoita käytin. 1-4 ihan perus-niistoilla. Kannattaa muuten taas klikata ratapiirros suuremmaksi, jos sitä haluaa tarkemmin katsoa. Toki tuohon alkuun olisi ollut mahdollista tehdä aidoille 1-2 vastakäännös, mutta jotenkin nuo niistot tuntuivat omalla kohdallani ns. luonnollisemmalta vaihtoehdolta. 6.aidalle piti ensin linjata, jotta koira ei olisi lukinnut aitaa nro 23. Sen jälkeen tyrkkäisy kohti 6.aitaa ja nopeasti koiraa karkuun 10 ja 9.aidan tienoille. Itse olin ajatellut tekeväni 7.putken päähän persjätön, mutta siihen ei yksinkertaisesti ollut mitään tsäänssejä ehtiä nopean koiran kanssa. Tiian ohjeilla käytettiin sitten niinkin tuttua ohjauskuvioita kuin tuplasylkkäri. Voin kertoa, ettei ollut yhtään niin helppoa kuin miltä kuullostaa. Tai no, se itse tuplasylkkäri ei ollut vaikea suorittaa, mutta yritäppä saada tuollainen tykinkuula reagoimaan siihen kun se tulee tuhatta ja sataa putkesta ulos. Heka sinkosi 8.aidalle monen monta kertaa, kunnes sitten päädyttiin yksissä tuumiin palkkaamaan koira että se ymmärsi jarruttaa ja lähteä tulemaan 9 ja 10.aitojen välistä. Kaiken lisäksi huomasin videolta, että olin itsekin monta kertaa väärin päin kääntyneenä koiraa kohti ja en muistanut pysyä liikkumatta kuin Heka piti saada reagoimaan tuohon sylkkäriin. Kun pieni puudeli sai juonesta kiinni, pystyi rata jatkumaan.

Yllätyin tuosta, kuinka hyvin Heka haki keppien avokulman. 10.aidalle takaakiertopersjättö, sen jälkeen linjaus 12.aidalle ja muurille ns. pyöristävä takaaleikkaus. Ensimmäisellä kerralla unohdin Hekan ihan tyystin ja se juoksi 10.aidan ohi. En tiedä mitä me Tiian kanssa oikein ajateltiin, mutta päätin sitten tehdä tuon kohdan 10-11 oikein vaikeimman kautta. Tein nimittäin siihen takaakiertopersjätön, TUPLANA eli peräkkäin mihin en ole ikinä aikaisemmin pystynyt. Kuulin vain kun Tiia huusi "HYVÄ TIINA!" Vasta toisella kierroksella tajuttiin, että se 11.aita piti mennä edestä eikä takaa ja me hinkattiin sitä vaikeimman kautta. No ei siinä mitään, treeniähän se oli tuokin. Oikein tehtynä 10-13 onnistui todella hyvin ja tiukasti. 14.aidalle vastakäännös ja A:lle. Ensimmäisen A:n juoksukontaktin Heka teki nätisti, mutta toisella kerralla se ilmeisesti jotenkin sekosi jalkoihinsa (?) ja kontakti meni vähän siinä ja siinä. Tiia ei sitä ehtinyt näkemään ja itsekin näin sen vasta videolta jälkikäteen. Kyllä tuo vaan vielä niin paljon sitä vahvistelua siihen A:lle vaatii.


15.aidalle takaakierto/tiukka niisto ja sitten vaan luukuttamalla kohti putkea. Tuosta putkesta kehkeytyikin varsinainen murheenkryyni. Ensimmäisellä kerralla Heka haki oikeaan päähän ja irtosi vielä hyvinkin pitkän matkan päästä, mutta sitten se alkoi kieltäytyä. Tiia tulikin ensin palkkaamaan sen siihen oikean pään suulle ja kun tämä oli vahvistettu, palkka lensi toiseen päähän kun Heka sinne putkeen lopulta oikeasta päästä sujahti. 20.aidalle tyrkkäisy ja linjaamalla puomilla, jolla myöskin tuppasi vähän unohtumaan kuinka siellä käyttäydytään. Hekaa nyt ihan selvästi sotkee nuo kontaktierottelut; A:lla se saa juosta, kun taas puomilla sen on edelleen pysähdyttävä ja tässä aion pitäytyä. Videolla näkyy, että se kyllä juuri ja juuri siihen puomille stoppaa mutta ei malta odottaa lupaa sieltä poistua. Kontaktien (lähinnä A:n ja puomin erottelu) menee nyt tässä väliajalla treenilistalle. Se lista senkun pitenee. No ei vaan, ihan lyhyenä se on pysynyt. 23.aidalle saksalainen ja siitä loppuun. Enhän minä siihen saksalaiseen kerennyt mitenkään, kun rytmitys hajosi puomilla ihan tyystin noiden possuilujen takia.

Noin yleisesti ottaen kuitenkin varsin sujuvaa ja hyvännäköistä akaa, näin Tiiaa lainaten. Kyllä se kieltämättä vähän kirpaisee, kun nyt menee vähän pidempään ennenkuin seuraava, tiiviimpi valmennusjakso starttaa käyntiin. Onneksi on tosiaan nuo kahdet ACE-treenit tulossa (ensimmäinen jo heinäkuun alussa) ja onhan tässä tosiaan erpiksiä tiedossa + Jenna Caloanderin kurssi. Ajattelin pyhittää tämän väliajan melko pitkälti ihan tekniikkatreeneille. Nyt ollaan Tiian valmennuksissa tehty niin paljon ratatreenejä ja olen niiden välissä ollut melkoisen saamaton treenatakseni meidän ongelmakohtia. Nyt siihen tulee muutos. Kun seuraava valmennusjakso alkaa, me aiotaan olla iskussa. Olen harvinaisen tosissani tämän suhteen. Pidetään oppimiamme taitoja yllä.

Kasa erilaisia kuulumisia olisi kirjoitettavana, mutta enköhän minä saa ne tällä viikolla aikaiseksi purettua.

5 päivää & 18 junnua koirineen

Tosiaan. Ne viime viikon muut kuulumiset. Haukkuvaara järjesti viime viikolla 5 päivää kestävän agilityleirin junnuille ja minua kosiskeltiin jo hyvissä ajoin sinne kouluttamaan. Olen ollut vuosina 2011, 2012 ja 2013 kouluttamassa JATin järjestämillä junnuleireillä ja kokemukset ovat jääneet enemmän kuin positiivisina mieleen, lähdin ilomielin remmiin mukaan. Kaikista viidestä päivästä minä olin paikalla ja kouluttamassa maanantaina, torstaina ja perjantaina. Leirillä oli agilityn lisäksi koulutuksia mm. koiratanssista, jäljestyksestä sekä luentoja mm. koirien lihashuollosta ja hoidosta ylipäätään.

Minun oma vastuualueeni oli vastata koiratanssikoulutuksesta, mutta tulihan sen agilitynkin parissa hääräiltyä lähes yhtä paljon. Heka oli mukanani kaikkina kolmena päivänä toimittamassa demokoiran virkaa. Olin esittänyt leiriaikatauluun toiveen, että koska koiratanssissa kilpaillaan nykyään kahdessa eri tyylilajissa, jaettaisiin HTM ja freestyle eri päiville. Maanantaina keskityin HTM:ään ja torstaina freestyleen. Tähän järjestykseen päädyin siksi, että HTM:stähän koiratanssi alunperin lähti jalostumaan eteenpäin ja ajattelin koirien olevan torstaina liian väsyneitä hinkkaamaan seuraamista. Olin oikeassa. Olen jo pidemmän aikaa kaikessa hiljaisuudessa pohtinut uutta HTM-ohjelmaa ja musiikin olen itseasiassa valinnutkin sekä 5 erilaista positioita. En muuta. En ole yhtään funtsinut suuntia tai siirtymisiä positiosta toiseen, joten leiriläiset saivat nähdä meidän todella raakilevaiheessa olevan HTM-ohjelman. Heka kävi jo lämmittelyvaiheessa melkoisilla kierroksilla ja ajattelin, että noinkohan se malttaa pysyä hiljaisena. Sain yllättyä positiivisesti, sillä Hekalta tuli vasta aivan ohjelman loppupuolella 3 haukahdusta ja sekin viimeisen siirtymän aikana. Tyyppi oli muuten koko ohjelman ajan ihan hiljaa! Kaikki positiot olivat siistejä eivätkä ne yhtään valuneet. Parasta koiratanssia mitä olen Hekan kanssa hetkeen tehnyt. Opastin leiriläisille kaikkien noiden 5 seuraamisen alkeet ja näytin Hekan kanssa, miten olen ne sille opettanut. Se ilo mikä leiriläisten silmistä paistoi oli jotain aivan uskomattoman hienoa.

Seuraavan kerran ilmaannuin hallille vasta torstaina ja silloin useampi junnu tuli oitis kysymään "onhan meillä tänään koiratanssia?" Nyt oli freestylen vuoro joka oli varmasti lapsillekin paljon tutumpi kaikinpuolin kuin HTM. Minulla ei ollut nyt senkään vertaa suunnitelmaa mitä aion Hekan kanssa tehdä, mitä oli taas HTM:ssä. Nappasin kotoa aivan umpimähkään cd-levyn mukaan ja tarkoitus oli improvisoida siihen joku pliisu rallattelutanssi. Heka kiihtyy freestylessa ihan eri tavalla kuin HTM:ssä ja olin valmis lyömään pääni pantiksi, että nyt ei kuono todellakaan malta pysyä kiinni. No ja mitä vielä? Ei haukun haukkua! 2 minuutin mittainen ohjelma! Esityksen jälkeen olinkin satavarma, että joku on vaihtanut Hekan toiseen koiraan leiriviikon aikana. Sen kerran kun sanoo ääneen, että koiratanssissa meillä ei ole enää tavoitteita, niin tuo tekee kaiken niin täydellisesti kuin vaan osaa. Ja hiljaa! Nytkin opastin leiriläisille erilaisia temppuja ja miten niitä voi kotioloissakin helposti opettaa. 2 tyttöä innostuikin koiratanssista niin kovasti, että halusivat tehdä leirikisoihin yhteisohjelman ja muistuttivat minua moneen kertaan, että muistan tulla sitä sitten katsomaan. Hetkeen en ole ollut näin iloinen koiratanssia tehdessäni. Heka oli tosiaan kuin eri koira, hyvässä vireessä eikä edes yrittänytkään lähteä keulimaan.

Perjantaina, leirin viimeisenä päivänä vain muistuteltiin opittuja asioita ja valmistauduttiin leirikisoihin. Ensin oli temppunäytös, sen jälkeen agilityrata ryhmittäin, ihmisagilitya ja viestiä. Uskomatonta oli nähdä, miten leiriläisistä tuli vain noiden viiden päivän aikana tiivis, yhteinen ryhmä jotka tekivät leirikisoissa ihan loistavaa yhteistyötä. Lasten pyynnöstä Hekakin pääsi juoksemaan leirikisoihin tarkoitetun radan läpi. Tarkoitus oli pitää pelkästään hauskaa ja ilmeisesti Heka sen aisti kun en ollut puomin kontaktilla tarpeeksi selkeä = juoksi toisella kerralla yli, mutta korjasin samantien. Pitkään tuon puomin kanssa menikin hyvin, nyt se näköjään hajoilee vähän siellä sun täällä. Ei kai siinä sitten muuta kuin että...treenaamaan! Leirin loputtua ja hallin tyhjennyttyä, kävin vielä ottamassa 2+2 (1 boksilla/ilman oikealta puolelta, 1 boksilla/ilman vasemmalta puolelta) juoksukontaktit A:lla. Ensimmäinen oli aika himmailua, mutta sitten alkoi taas rullata. Jossain vaiheessa ruvetaan lisäämään sivuetäisyyttä, mutta saa nähdä koska siihen oikein päästään. Mutta leiri oli kokemuksena huisin mahtava ja meillä oli koko viikon ajan aivan loistava kouluttajaporukka jonka kanssa ei kipeiltä vatsalihaksilta säästytty.

Semmoinen viikko meillä ja oli kyllä sen verran rankkaa kaikinpuolin, että vasta nyt voin sanoa nukkuneeni univelat kokonaan pois. Jimi oli sunnuntain kisapäivän ajan äitini kanssa mökillä ja meillä olikin sen kanssa eilen pitkästä aikaa kaverikoiravierailu, tällä kertaa aivan tuossa meidän nurkalla sijaitsevassa kotikartanossa. Väsymyksen pystyi Jimistä näkemään jo lähes vartin vierailun jälkeen. Se melkein nukkui seisovilteen, mutta koirista kiinnostuneita asukkaita ei ollut kovinkaan paljoa joten oli mukavan kevyt vierailu noin yleisesti. Ja olihan Jimin lisäksi mukana kaksi muutakin kaverikoiraa, joten silitettäviä kyllä piisasi noinkin pienelle porukalle.

Tavoitteet - mikä ihana tekosyy käydä kisaamassa

Siltä se oikeasti tuntuu. En ole viikkoon yksinkertaisesti jaksanut päivitellä blogia. Koko edellinen viikko oli täynnä kaikenlaista laidasta laitaan ja on melkoinen kasa asioita purettavana. Aloitetaan tärkeimmästä, nimittäin viikonlopun kisareissusta.

Eilen käytiin pyörähtämässä Tampereen suunnalla. Minulla oli sinne kaksi lahjakorttia tienattuna, joten käytiin ne sitten sikailemassa. Kyllä. Sikailemassa. Tarjolla oli 2 agilityrataa ja tuomarina oli Allan Mattsson. Ko.tuomarin radalla olen juossut viimeksi helmikuussa ja tykästyin kovasti. Nyt olen taas eri läppärillä, jossa näkyy olevan flexitrack joten radatkin saan näytille. Molemmat radat olivat niin tyypillisiä Allanilta; Ensimmäiset 5-6 estettä koiraa täytyy viedä kuin nenästä kiinni pitäen, mutta sitten alkaa luukuttaminen.

Ensimmäisenä oli B-rata. 19.este oli okseri, mutta merkkasin siihen vahingossa aidan. Tosi kiva rata profiililtaan. Alussa pelkäsin 4.aidalta vientiä 5.aidalle, ei nimittäin olisi ensimmäinen kerta kun Heka sinkoaisi kovasta vauhdista napaten yhden ylimääräisen aidan mukaansa. Suunnittelin siihen niiston, mutta itse radalla en muistanut pysyä napakkana ja Heka tekikin sitten viskileikkauksen. Sain kuin sainkin koiran käännettyä ja alku onnistui. 6.putken jälkeen unohdin Hekan selän taakse, jolloin se juoksi A:n ohi. Korjasin virheen samantien, mutta Heka halusikin sitten A:n jälkeen sylikyydin pois radalta. Kaveri hyppäsi A:n alastulolta pois sellaisella loikalla, joten ei muuta kuin koira kainaloon ja armotta pois radalta. Sanonko, että Heka oli tästä ERITTÄIN närkästynyt. Harmitti kyllä sinällään, sillä olisin niin kovasti halunnut juosta radan loppuun. Rata tuntui niin sopivalta meille, mutta minkäs teet. Tein aikoinaan sen virheen, että luistin kontaktien kriteereeistä ja Heka kehitti siitä sellaisen porsaanreiän jota korjattiin yli vuosi. En enää halua kokea samaa. Otettiin radalta syikyydin myötä sitten tuttu ja turvallinen HYL. Päätin unohtaa ensimmäisen radan ja korjata asian sitten seuraavalla radalla. Sitä saatiinkin odotella melkein 3 tuntia.

A-rata ei hirmuisesti poikennut ensimmäisestä, alku oli mielestäni haasteellisempi mutta muuten taas tosi kivalta vaikutti kokonaisuudessaan. Mietin taas tuota alkua pitkään, että mitä teen. 5.aidalle mietin saksalaista sekä persjättöä, mutta otin tietoisen riskin ja tein sen päällejuoksuna ja siitä hirtolla putkeen. Päällejuoksu toimi, mutta Heka sinkosi tietysti väärään päähän sitä mokomaa putkea. No ei siinä, ajattelin että nyt jatketaan rataa eteenpäin ja kummasti se A:n juoksarikin oli sinne Hekan mieleen muistunut ja siinä ei ollut mitään moittimista. 8.aidalle vastakäännös, joka venyi aivan luvattoman pitkäksi. Sain kuitenkin jätettyä Hekan kepeille pujottelemaan kun lähdin itse siirtymään okseria kohti. Yritin (taas) laittaa koiran hirtolla putkeen, mutta siellähän se oli taas väärässä päässä. Tuossa vaiheessa ei enää ollut väliä, kun hylly oli jo alla. Puomin kontakti oli tosi nätti, kun taas keinu. Heka ei ole aikoihin tehnyt kisoissa lentokeinua, mutta nyt...huhhuh. Oli suoraan sanoen aika paskat fiilikset enkä edes jaksanut kunnolla vaivautua juoksemaan loppusuoraa. Heka tuntui olevan toisinaan ihan kuutamolla.

Jotenkin on alkanut tuntua siltä, että onko se 3.luokka sittenkään meille tarkoitettu. Sen kerran kun saan oman pääni pidettyä kondiksessa, Hekalla ei herneet kohtaa sen aivoissa. Kyllähän sitä sai taas muilta kisaajilta kuulla, että kuinka mahtava tuo koira on ja miten sille on vain taivas rajana. Onhan se ja tuo on varmasti ihan totta, mutta en suoraan sanoen tiedä miten me jatketaan tästä eteenpäin. Tuntuu että minkä tahansa tavoitteen sinne kisoihin asetankin (hauska yhdessä tekeminen koiran kanssa tai nollan metsästys), lopputulos on silti samankaltainen. Itselläni oli eilisissä kisoissa hyvä fiilis enkä antanut ensimmäisen radan sikailujen vaikuttaa toiseen rataan. En tiedä sitten jos Heka olisi saanut ekan radan sitten rallattaa loppuun, olisiko se voinut olla toisella radalla paremmin kuulolla. Viime viikko oli muutenkin melko rankka kaikinpuolin, että saattoi mennä senkin piikkiin melko varmasti. Ehkä nämä kaikki jopa yhdessä. Hyvinkin mahdollista. Seuraavia kisoja en ole miettinyt enkä ole edes vilkaissut kisakalenteriin päinkään. Pieni breikki on kuitenkin ihan paikallaan.

Battalgia - You Gotta FIGHT! For You RIGHT! To Party!

On kuulkaa ollut semmoiset 24 tuntia, ettei oikeasti tiedä mistä aloittaisin asiaa kertomaan. Olen tällä viikolla kouluttamassa kolmena päivänä (ma, to ja pe) Haukkuvaarassa junnujen päiväleirillä ja eilen oli tosiaan ensimmäinen päivä. Äitini halusi ottaa Jimin mukaansa töihin, ei sillä olisi ollut tuolla leirillä mitään "virkaa" ja turhaan olisi joutunut kevythäkissä aikaansa viettämään ja nukkumaan. Heka sen sijaan oli mukana ja voin sitten tuonnempana kertoa mitä leirillä koulutin ja mitä kaikkea Heka demokoirana duunaili. Eilinen päivä kuluikin kouluttaen 9.00-15.00 ja meillähän oli sitten Tiian valmennus heti klo. 16.00.

Treenin teema oli Battalgia, joka on taisteluun viittaava kappale. You gotta FIGHT! You gotta RIGHT! To paaaaaarty! Ratapiirros kilahti faceen puolilta päivin ja mitä kerkesin sitä ruokatauolla katsomaan, näytti ihan meille tehdyltä radalta. Rimat oli vaihtelevasti 30-35 ja kyllä Hekasta näkee varsinkin videolta, että aivan tapissa olevat rimat menee vähän hipomalla. Pitkä päivä oli silläkin. Käydään taas rata läpi siten, miten sen suunnittelin. 1-5 ei mitään erityisen ihmeellistä, 2.aidalle piti hieman polkaista jotta koiran sai hyvin lukittamaan 3.putkeen. 5-7 ei myöskään mitään erityisempää. 8.aidalle takaakierto ja 9.aidan edestä sitten suoraan A:lle, jonka Heka tyylikkäästi loikkasi ensimmäisellä kerralla yli. Tiia tulikin sitten samantien A:n lähettyville naksauttamaan ja sovittiin, että jos naksautus kuuluu, voin jatkaa rataa ihan normaalisti. Kuuluihan se sieltä, joten eikun eteenpäin. 11.aidan edestä vieminen jännitti, sillä vedot ei tuollaisissa kohdissa ole Hekalla mistään vahvimmasta päästä ja nyt sinne vienti jännitti vielä enemmän kun A:lla ei enää pysähdytä. Ehtisinkö 11.aidalle vetämään tarpeeksi ja ohjaamaan kunnolla. Kaksi sanaa; Kyllä ehdin. Eikä Hekalla ollut pienintäkään yritystä kiertää takaa. Polkaisu 12.putkeen, 13.aidalle vastakäännös ja siitä sitten hyvällä linjalla puomille. Puomilla Heka testasi useammankin kuin 2 kertaa, jos sieltäkin voisi samalla tavalla juosta kuten A:lla. Vaan kun ei voi. Tiia tuli varmuuden vuoksi kaksi stoppausta naksauttamaan ja sitten alkoikin elosalama saamaan juonesta taas kiinni. 15-20 olikin sitten enemmän ja vähemmän hösellystä.

16.putken jälkeen persjättö ja samaa ohjauskuviota suunnittelin käyttäväni myös aidoilla 17-19 ja vielä siihen 19.aidan loppuun ennen viimeiseen putkeen vientiä. No ei toiminut. Tiiakin sanoi, että persjätöillä koiran juoksulinja sotkeentuu tosi pahasti ja oli kyllä siinä täysin oikeassa. Ei auttanut muu kuin ruveta valssaamaan. Oma kroppa ei kääntynyt aluksi lainkaan niinkuin piti ja Heka juoksi tyylikkäästi ohi. Lopulta kun aloin saada kroppaa käännettyä oikealla hetkellä, Heka ei yhtään katsonut allekirjoittaneeseen päinkään joten yksi toisto piti treenata ihan lelulla palkaten. No kyllä ne valssit sieltä aikamoisen väännön ja käännön jälkeen onnistui, mutta taistellen.

Toinen kierros olikin sitten veikeämpi, nimittäin rata suoritettiin täysin päinvastaisessa suunnassa. Mehän piirreltiin tuo järjestys vastapäivään paperille jo heti treenien alussa ja vaikka se aluksi helpolta vaikutti, ei se ollut sitä todellisuudessa. Ei todellakaan. Heti alussa tiesin olevan ongelmia tuohon putkeen irtoamisessa ja osuin oikeaan. Tiia neuvoikin jättämään Hekan eri linjaan ja polkaisemaan kunnolla. Menee kuulemma 100% varmuudella sinne. No niinhän se meni. 17.aidalle taas se kirottu valssi, 11.aidalle päällejuoksu, 8.aidan jälkeen valssi ja tuon 3.putken ajattelin leijeröidä. Ei muuten onnistunut enkä edes tiedä mistä moisen päähänpiston edes keksin. Tein sitten 5.aidan jälkeen valssin, jotta pääsin keppien toiselle puolelle. 2.aidalle takaaleikkaus ja siitä sitten tyylikkäästi loppuun. Tiia oli varmuuden vuoksi naksauttamassa A:n juoksukontaktin, jotta itse pystyin keskittymään vain radan suorittamiseen. Koiraan päin en edelleenkään saa katsoa. Hyvä kun joku on antamassa sen merkin, että meneekö oikein vai ei. Pieniä "kauneusvirheitä" oli kontakteilla sekä 1.radan loppuosuudella, mutta noin yleisesti oli kyllä varsin sujuvaa menoa ja Heka kulki kuin ajatus. Kaverin sikailunappula näkyy kääntyneen off-asentoon ja toivottavasti se myös pysyy siinä.


Tarkkasilmäiset voi havaita videolta, että alan kohdasta 1.34 min eteenpäin sotkeentua jalkoihini yhden jos toisenkin kerran, huutelen Hekalle ihan ihmeellisiä käskyjä ja kyselen satunnaisesti mihin rataa piti jatkaa. Nämä asiat vain pahenivat loppua kohti ja ihan videon lopussa näkyykin, miten teen täysillä töitä pysyäkseni pystyssä. Olin juuri juottanut Hekan ja lähdössä sen kanssa jäähdyttelylenkille, kunnes hyydyin radan reunalle. Jalat ei kantaneet, kädet tärisivät, puhe puuroutui ja silmät vaan kirjaimellisesti seisoi päässä. Hetken päästä kuulin Tiian kysyvän että onko huono olo. Sitten Juliakin ilmaantui paikalle vesipullon kanssa ja Tiia pakotti syömään suklaata. Kaikesta muusta on hämärät muistikuvat, mutta jouduin yli tunniksi istumaan ulos varjoon. Olo alkoi helpottamaan ja kun tein lähtöä, huomasin sormenpäiden olevan edelleen vitivalkoiset. Tiiakin vielä huusi perään, että vettä täytyy juoda ainakin litra ennenkuin teen yhtään mitään. En edes kotiin asti selvinnyt, kun löysin itseni sairaalasta tiputuksesta. Diagnoosina lievä hypertermia/nestehukka. Olin koko yön tiputuksessa ja pääsin tänä aamuna kotiin. Että kaikkea kanssa. Olin ollut Haukkuvaarassa jo 6 tuntia kouluttamassa ennen Tiian treenejä, mutta ilmeisesti olin muistanut juoda ihan liian vähän.

Lisäksi sain sairaalassa ollessani kuulla, että Heka ontuu ja kävelee kuulemma aivan vinossa. Siinä vaiheessa olisin ollut valmis vetämään letkut irti ja lähtemään samantien kotiin. Maltoin kuitenkin mieleni ja pidin itseni aisoissa, mutta Heka oli mielessä ihan koko ajan. Heti ensimmäisenä kotiin päästyäni syynäsin Hekan tietysti läpi ja nyt kun olen tämän päivän sitä seuraillut, ei ontumista ole ollut havaittavissa. Sunnuntain näytös oli mitä ilmeisemmin kuluttanut sen polkuanturoita ja vasemman takajalan anturaan oli tullut pieni naarmu. Lisäksi olen ajanut etutassuista ylimpien antutoiden alapuolelta karvat pois ja molemmissa etutassuissa oli hiertymät. Heka on käynyt tänään joka lenkin jälkeen tassupyykillä, olen huuhdellut sen jalat ja pessyt niitä tällä shampoolla -> Espree Tea Tree & Aloe. Lisäksi rasvaan tassut ja yöksi olen sirotellut anturoihin bacibactia. Sokerina pohjalla Heka on sitten vielä ripuloinut ja oksentanut siitä lähtien kun tulin kotiin. Ilmeisesti stressiperäistä. Alkuillasta Hekan vointi näytti menevän jo parempaan suuntaan, mutta hetki sitten jouduin tämän tekstin kirjoittamisen keskeyttämään ja kirmaamaan pihalle. Hekan kanssa ripuli ja oksentelu on todella v-mäistä sen huonon mahan vuoksi. Koiraa pitäisi paastotuttaa, jotta maha rauhoittuu, mutta eläinlääkärin tekemä hoitovirhe vaurioitti Hekan mahaa eikä sitä saisi päästää tyhjäksi - eikä varsinkaan paastotuttaa. Koira on entistä kipeämpi sen jälkeen. Ei ole helppoa ei. Olen antanut maitohappobakteereita sekä ruokaa pieninä annoksina pitkin päivää. Osa on jo pysynyt sisällä, osa ei. Oma olokaan ei ole vielä mitään kympin luokkaa, väsyttää yms mutta pääasia on että Heka tulee kuntoon. Siinä en omaa jaksamistani ajattele.

Toivottavasti saataisiin ensi yönä nukuttua molemmat.

ShowHau-roadshow

Me ollaan aksattu koko viikonloppu. Ei varmaan yllätä ketään. Tiian treeneistä ja keskiviikon koulunäytöksestä jäi noin yleisesti aika kurja sivumaku suuhun. Sillä aikaa kun muut juhli lauantaina ylppäreitä, valmistujaisia ja päättäreitä, me hinauduttiin Hekan kanssa hallille treenaamaan.

A:n sijasta keskityin nyt siihen tekniikan hiomiseen; Tehtiin oikealta puolelta polkaisuja, niistoja, loivaa avokulmaa kepeille ja lähetyksiä putkeen. Kontakteista treenattiin puomia ja keinua lähinnä siksi, että JAT sai vähän aikaa sitten uudet, Smart99:n valmistamat kontaktiesteet ja Hekan kanssa ei olla vielä kertaakaan päästy niitä "koeajamaan." Jonkun verran on tullut nähtyä ja kuultua siitä, että jos jollain seuralla onkin ihan eri värimaailmaa olevat esteet, on koirat menneet lukkoon niitä suorittaessaan ja jopa kieltäytyneet kokonaan. Heka ei ole koskaan moisista itseensä ottanut, esteet kuin esteet niin tuntuu olevan yksi lysti. Puomia Hekahan juoksi Tiian treeneissä armottomasti läpi, joten lähinnä sitä pysäytystä muistuttelin kuin myös sitä ettei keinulta tulla pois ennenkuin se on osunut kunnolla maahan. Heka oli hyvin kuulolla eikä se sikaillut kertaakaan. Sen kanssa oli hirmuisen mukavaa tehdä, irtoamisen ja lukittamisenkin se tuntui muistavan samantien. Ei uskoisi, kun muistelee millaista sen kanssa on ollut treenata viime aikoina.

Sunnuntai kuluikin sitten aksan, sekä ShowHau-roadshow'n parissa. Olimme Hekan, Pirjon/Domino-sheltin sekä Sarin kanssa esittelemässä Keski-Suomen Kennelkerhon toimintaa ja pidimme tapahtuman yhteydessä myös 2 agilitynäytöstä. Vaikka oltiin kolmestaan liikkeellä (meitä piti alunperin olla 5), niin hyvin kaikki kuitenkin loppujen lopuksi sujui.

Meidän piti olla jo aamulla melko aikaisin paikanpäällä, joten ennenkuin ihmisiä koirineen alkoi valua valtoimenaan paikalle, käytin Hekan valokuvattavana. Kuvia on tulossa jossakin vaiheessa, jahka ne ensin saadaan showhaun nettisivuille näkyviin. Kaikki muu aika agilitynäytösten välillä kului lähinnä esitteiden jakamiseen sun muuhun lörpöttelyyn. Meitä oltiin ohjeistettu etukäteen, että ohjelmaan halutaan haastatella yhtä kennelkerholaista joka kertoo toiminnasta yms. Kukaan muu ei haastatteluun suostunut, joten meidät sitten nakitettiin siihen jobiin Hekan kanssa. Haastattelun jälkeen laitettiin rata pystyyn, johon kuului 4 aitaa, putki ja pussi. Sitä sitten siinä väännettiin ja pyöriteltiin miten lystää. Eihän meitä ollut aksaamassa kuin Pirjo ja Domino sekä minä ja Heka. Showhaun porukka oli ottanut huonon pohjan asiassa huomioon ja toivat aitojen laskeutumisosuuksille pitäviä mattoja. Siinä sitten samalla kun kaahotettiin, kameramies oli tv-kameroineen kuvaamassa materiaalia. Heka tuntui muistavan nuo mustat pönikät sekä haastattelussa, että itse toiminnassa joten ei sillä karvakaan värähtänyt vaikka kamera oli parhaimmillaan n. 5 cm:n päässä sen nenästä. Toiseen näytökseen en enää Hekaa vienyt, sillä huono pohja oli matoista huolimatta hieman kuluttanut sen anturoita, joten en halunnut ottaa yhtäkään riskiä että anturat menisivät puhki tai muuta vastaavaa. Nyt olen tässä kotona ollessani huomannut, että tassut ovat jo kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, mutta rasvaan ja huuhtelen noita nyt ihan varmuuden vuoksi muutaman päivän. Kun tuo piski edes älyäisi joissakin tilanteissa edes vähäsen hidastaa sitä kaahottamista, mutta kun ei. 

Kiva päivä noin kokonaisuudessaan ja "palkkioksi" esittelystä ja näytöksestä saatiin koirille HauHaun tuotekassit, sekä käytiin syömässä mahat täyteen ABC:n noutopöydässä. ShowHau pyörii tv-kanava FOXilla sunnuntai-iltapäivisin ja infoan kyllä täälläkin, kun tiedän milloin meidän osuus tulee televisiosta ulos. Aikaisemmin illalla vielä hieroin ja venyttelin Hekan ja ainakin omiin käsiin se tuntui hieman "letkeämmältä." Huomenna meillä on Tiian valmennus ja olen alkavalla viikolla kolmena päivänä Haukkuvaaran junnuleirillä kouluttamassa. Itseasiassa koko huominen päivä menee Haukkuvaarassa, kun ensin koulutan aamusta iltapäivään ja sitten vielä itse treenaan siihen päälle. Juuri tuossa pakkailin ja meinasi vähän paniikkia pukata, kun olen koiratanssia kouluttanut viimeksi vuosi sitten. Piti oikeasti muistutella asioita mieleen. JATilla on lisäksi maanantaina (3.lk), tiistaina (1.lk) ja keskiviikkona (2.lk) iltakisat ja näistä pitäisi kaikissa käydä kun on omia koulutettavia kisaamassa. Tulee hektinen viikko ja siinä on vielä hännänhuippuna yhdet omatkin kisat. Sanotaanko näin. että odotan jo oikeasti juhannusviikkoa jolloin päästään vähän pidemmälle lomalle. Voihan se olla, että tekemisen puute iskee silloinkin mutta yritän muistuttaa itseäni että muista nyt hyvänen aika nauttia kun ei ole kiire mihinkään.