Taisin edellisen kerran kirjoitella meidän kuulumisista tänne viime lokakuussa. Katsotaan, jos tästä saisi jonkinlaisen rutiinin tänne blogin puolelle, minusta on kiva päivitellä tätä elämää tänne vähän tarkemmin kuin vaikkapa instagramiin. Ennemmin kirjoitan tänne vähän pidemmältä aikaväliltä kuin tyyliin esim. yhdestä eläinlääkärikäynnistä erikseen.
Viimeksi kerroin täällä kattavasti Hekan tilanteesta ja liian helpollahan sitä oltaisiin päästy, jos joku odottamaton notkahdus olisi jäänyt tapahtumatta. Kerkesin liian ajoissa iloita siitä, että nyt se minun tuntema Heka on saatu takaisin. Tai kyllä se saatiinkin, mutta sitten tapahtui täysin odottamaton käänne. Heka nimittäin oli kauppareissun aikana saanut selkäänsä melko ison kipukohtauksen jonka seurauksena koira oli "askarrellut" itsensä todella, voidaanko sanoa veriseen, kuntoon. Samalla perä alkoi uudelleen valuttamaan sitä räkämäistä eritettä. Paniikkiviestitin Suville ja sovittiin heti seuraavaksi päiväksi klinikalle kontrollikäynti. Hekan anaalirauhaset tarkistettiin ja eritettä sieltä ei tullut kuin vähäsen. Keskusteltiin hetki kipulääkityksestä ja syykin sille voimakkaalle kipukohtaukselle selvisi. Tämä idiootti omistaja tässä näin ei ollut osannut antaa kipulääkettä oikeaa määrää ja Heka oli saanut sitä näin ollen aivan liian vähän. Syytän kyllä edelleen sitä ihan berberistä kotoisin olevaa ruiskua, johon apteekkarikin totesi "no ei tämä kyllä mikään paras mahdollinen ole." Suvi sitten väänsi rautalangasta miten ko.ruiskulla kannattaa se lääke ko.hetkestä eteenpäin antaa. Kyllä siinä oikeasti jo tuli itkettyä sekä mietittyä, että näinkö tämä nyt päättyy sillä ikävimmällä mahdollisella tavalla.
Vain 2 vuorokautta oikeanlaisen annostuksen jälkeen, tilanne oli yllä olevan kuvan kaltainen. Kun lääkitys saatiin kohdilleen, Heka alkoi hiljalleen rentoutua ja peräkin lopetti vuotamisen kuin seinään eikä se ole enää vaivannut sen koommin. Hoitosuunnitelmaan lisättiin myös kolmen viikon ajan 2x laserointi klinikalla ja Heka saa sitä paitsi anaalirauhasiin, niin myös selkäänsä. Laser on käynnistänyt kehon oman paranemisprosessin ja Hekan selkä onkin suoristunut ihan silmissä. Selkäkipu vaikuttaa myös anaalirauhasiin ja jos koira ei kykene kunnolla ulostamaan, se aiheuttaa takapuoleen murhetta. Nyt kun selän tilanne on saatu huomattavan paljon paremmaksi, ei pebakaan enää vaivaa.
Mielenkiinnolla odotin tulevaa faskiakäsittelyä, missä molemmat koirat kävivät kuluvan viikon maanantaina. Olin aivan varma, että Tarjan hoidon jälkeen Hekan paraneminen ottaa hurjan harppauksen eteenpäin. Näin todella kävi. Takajalat tulivat pois rungon alta ryhdikkäisiin takakulmauksiin ja se selkä...on lähes vaikea uskoa, että vielä kaksi viikkoa sitten tilanne oli aivan toisenlainen kuin mitä se on nyt. Miten sitä voikaan ihminen olla iloinen koiransa suorasta selästä? Ja ylipäätään siitä, että vihdoin ja viimein Hekan on hyvä olla. Syke sen sijaan...neiti oli etuosastaan aika kireä, mutta sen siitä saa kun törmäilee sohvaan sekä pakastimen oveen. Yllättävän hyvin tyyppi kuitenkin saatiin availtua, Tarjan mukaan Syke on kropaltaan kuin sekoitus Bull Mentulaa ja Jutta Gustafsbergiä. Aika osuvasti kuvailtu etten sanoisi.
Kiireinen viikko huipentui Pop Dog ry:n koiratanssiskaboihin, minne olin ilmonnut Sykkeen fs:n alokasluokkaan. Hyvähän se on edes kerran vuodessa käydä tanssimassa. Päästiin vihdoin ja viimein korkkaamaan meidän Billie Eilish-koreografia ja olin valinnut siihen liikkeet helpoimmasta päästä, jotta Sykkeelle ei jäisi kokemuksesta ns.paha maku suuhun. Tosin se nyt ei tunnu muistelevan pahalla yhtään mitään.
Tuomarit eivät olleet ihan yhtä vakuuttuneita meidän tekemisestä. Itse olen kuitenkin punaiseen pikkusinttiin todella tyytyväinen, ohjelma oli sen tasoinen ja sen osaamiskapasiteetille riittävän hyvä. Ylipäätään pidän isona etuoikeutena sitä, että edes pääsen sinne kehään parhaan punaisen kanssa. Ennen sitä piti ko.asiaa itsestään selvyytenä, kummasti tämä(kin) asia on muuttunut päinvastaiseksi. Nyt on hyvä jäädä pienelle tuumailutauolle ja pohtia tanssikuvioita lisää sitten ensi vuoden puolella.
Agilitytreenit lainakoira Violan kanssa jatkuvat ja nyt alkaa todella näyttämään siltä, että mölliratojen korkkaus voisi olla hyvinkin realistinen tavoite ensi keväänä. Jos maailmalla jylläävä tilanne sellaiset sallii. Palailen Violaan ja treeneihin hieman tuonnempana tarkemmin, tämän blogitekstin päätän tältä erää tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti