Sanoinkuvaamattoman p***a vuosi

Tuntui suoraan sanottuna siltä kuin olisi veistä kääntänyt haavassa katsoessani vuosi sitten julkaisemaani blogitekstiä. Olin nimikoinut sen samalla otsikolla kuin nytkin, paitsi että siinä luki silloin upea. Vuosi 2020 oli kaikkea muuta kuin upea. Se oli hirveä, ihan p***a. En edes halua käydä sitä läpi, vaikka se perinteisiini onkin useamman vuoden ajan kuulunut. Vuotta 2020 ei todellakaan tule ikävä, päinvastoin. Jos jostain olen tällä hetkellä iloinen niin siitä, että se on nyt ohi. Veikkaan, että suurin osa on kanssani tuon jälkimmäisen lauseen osalta melko lailla samaa mieltä. Enkä edes millään tavalla aio pyydellä anteeksi ronskia kielenkäyttöäni, valitettavasti viime vuodesta jäi käteen enemmän negatiivisia kuin positiivisia asioita. Karu fakta, mutta näin se vaan nyt on.

Jos nyt kuitenkin yrittäisin muistella niitä positiivisiakin asioita, ne ovat kuitenkin sellaisia mitkä auttoivat minua suuresti selviytymään vaikeasta vuodesta.

Syke sai polvistaan huomattavasti parempia uutisia ja pystyimme palaamaan agilityn pariin, kevennetysti. Sekin oli minulle itselleni todellinen lottovoitto, parempi kuin ei mitään. Joulukuussa teimme comebackin kisaradoille ja osallistuimme oman seuramme seuramestiksiin. Syke voitti oman kokoluokkansa femmalla ajassa 44,05 s (-6,95 s.) 

Ilman tuota vitosta Syke olisi sijoittunut seuramestaruudessa sijalle 2. Tärkeämpää oli se, että sain palata radoille yhdessä parhaan punaisen kanssa ja siitä iloitsivat itseni lisäksi myös monet muut. Se merkitsee minulle todella paljon enemmän kuin yksikään nolla tai palkintosija.

Vaikka tavoitteellinen harrastaminen Sykkeen kanssa ehkä jäikin, sain mitä upeimman mahdollisuuden tätä varten kun lainakoiraksi hyppäsi aivan ihana papillon Viola.

Hekalle päädyttiin lopulta aloittamaan hermokipulääkitys spondyloosin vuoksi. Tuli todettua hieman ikävämpien tapahtumaketjujen kautta, etteivät pelkät tukihoidot enää riitä pitämään selkää riittävän hyvässä kunnossa. Lääkityksen ansiosta Heka onkin muuttunut kuin villivarsaksi ja vaikka alkuun pelkäsinkin miten sen suolisto mahdolliseen lääkkeeseen reagoi, Suvi osasi valita Hekalle parhaiten sopivan lääkkeen ja se on osoittaunutkin todella hyväksi. Löysin myös molemmille koirilleni mitä parhaimman hoitomuodon - faskiamanipulaation ja loppuvuodesta lämminvesiallasuinnin.

Sykkeen kasvattajalle, Jaanalle, syntyi peräti kaksi pentuetta ja minulla oli suuri ilo sekä kunnia keksiä näille ihanuuksille viralliset nimet ja testailla millaisia tyyppejä he ovat.

Teimme vuoden mittaan muutamia reissuja, poikkeukselliset olosuhteet ja turvalliset toimet kuitenkin huomioiden. Heinäkuussa pidimme miniloman Helsingissä ja päästiin tapaamaan historian ensimmäinen SporttiRakkitiimi tiimitapaamisen merkeissä. Lisäksi kävimme isäni luonta Mäntässä ja joulukuussa meillä olikin pitkästä aikaa tv-kuvaukset edessä. Syke teki revanssin ja palasi takaisin Ennätystehtaalle, jakson tulette näkemään jossain vaiheessa ensi vuoden puolella tutulla fox-kanavalla. Vietimme keväällä, kesällä ja syksyllä todella paljon aikaa myös mökillämme Muuramessa. Nämä lyhyet irtiotot arjesta, pois kotoa, olivat itselleni mittaamattoman arvokkaita kun koti on ollut maaliskuusta lähtien sekä vapaa-ajan vietto, -että työpaikka.

Viimeisimpänä, vaan ei suinkaan vähäisimpinä ovat meidän kultaakin kalliimmat yhteistyökumppanit ja SporttiRakki.

Vaikka elämä heitteli ja kaatoi jääkylmää vettä niskaan ämpärikaupalla, yhteistyökumppanaidemme ja SporttiRakin ansiosta sain kokea olevani edelleen merkityksellinen. Sain ja saan tästäkin eteenpäin tehdä asioita, mikä on intohimoni ja kutsumukseni.

Parasta tällä hetkellä on se, että vuosi 2020 on mennyttä. Tulen jossain vaiheessa kirjoittamaan mitä odotan tulevalta ja mitä suunnitelmia meillä on. Tässä en halua niitä käydä läpi.

Kuulumisten pikakelaus

Taisin edellisen kerran kirjoitella meidän kuulumisista tänne viime lokakuussa. Katsotaan, jos tästä saisi jonkinlaisen rutiinin tänne blogin puolelle, minusta on kiva päivitellä tätä elämää tänne vähän tarkemmin kuin vaikkapa instagramiin. Ennemmin kirjoitan tänne vähän pidemmältä aikaväliltä kuin tyyliin esim. yhdestä eläinlääkärikäynnistä erikseen. 

Viimeksi kerroin täällä kattavasti Hekan tilanteesta ja liian helpollahan sitä oltaisiin päästy, jos joku odottamaton notkahdus olisi jäänyt tapahtumatta. Kerkesin liian ajoissa iloita siitä, että nyt se minun tuntema Heka on saatu takaisin. Tai kyllä se saatiinkin, mutta sitten tapahtui täysin odottamaton käänne. Heka nimittäin oli kauppareissun aikana saanut selkäänsä melko ison kipukohtauksen jonka seurauksena koira oli "askarrellut" itsensä todella, voidaanko sanoa veriseen, kuntoon. Samalla perä alkoi uudelleen valuttamaan sitä räkämäistä eritettä. Paniikkiviestitin Suville ja sovittiin heti seuraavaksi päiväksi klinikalle kontrollikäynti. Hekan anaalirauhaset tarkistettiin ja eritettä sieltä ei tullut kuin vähäsen. Keskusteltiin hetki kipulääkityksestä ja syykin sille voimakkaalle kipukohtaukselle selvisi. Tämä idiootti omistaja tässä näin ei ollut osannut antaa kipulääkettä oikeaa määrää ja Heka oli saanut sitä näin ollen aivan liian vähän. Syytän kyllä edelleen sitä ihan berberistä kotoisin olevaa ruiskua, johon apteekkarikin totesi "no ei tämä kyllä mikään paras mahdollinen ole." Suvi sitten väänsi rautalangasta miten ko.ruiskulla kannattaa se lääke ko.hetkestä eteenpäin antaa. Kyllä siinä oikeasti jo tuli itkettyä sekä mietittyä, että näinkö tämä nyt päättyy sillä ikävimmällä mahdollisella tavalla.

Vain 2 vuorokautta oikeanlaisen annostuksen jälkeen, tilanne oli yllä olevan kuvan kaltainen. Kun lääkitys saatiin kohdilleen, Heka alkoi hiljalleen rentoutua ja peräkin lopetti vuotamisen kuin seinään eikä se ole enää vaivannut sen koommin. Hoitosuunnitelmaan lisättiin myös kolmen viikon ajan 2x laserointi klinikalla ja Heka saa sitä paitsi anaalirauhasiin, niin myös selkäänsä. Laser on käynnistänyt kehon oman paranemisprosessin ja Hekan selkä onkin suoristunut ihan silmissä. Selkäkipu vaikuttaa myös anaalirauhasiin ja jos koira ei kykene kunnolla ulostamaan, se aiheuttaa takapuoleen murhetta. Nyt kun selän tilanne on saatu huomattavan paljon paremmaksi, ei pebakaan enää vaivaa.

Mielenkiinnolla odotin tulevaa faskiakäsittelyä, missä molemmat koirat kävivät kuluvan viikon maanantaina. Olin aivan varma, että Tarjan hoidon jälkeen Hekan paraneminen ottaa hurjan harppauksen eteenpäin. Näin todella kävi. Takajalat tulivat pois rungon alta ryhdikkäisiin takakulmauksiin ja se selkä...on lähes vaikea uskoa, että vielä kaksi viikkoa sitten tilanne oli aivan toisenlainen kuin mitä se on nyt. Miten sitä voikaan ihminen olla iloinen koiransa suorasta selästä? Ja ylipäätään siitä, että vihdoin ja viimein Hekan on hyvä olla. Syke sen sijaan...neiti oli etuosastaan aika kireä, mutta sen siitä saa kun törmäilee sohvaan sekä pakastimen oveen. Yllättävän hyvin tyyppi kuitenkin saatiin availtua, Tarjan mukaan Syke on kropaltaan kuin sekoitus Bull Mentulaa ja Jutta Gustafsbergiä. Aika osuvasti kuvailtu etten sanoisi.

Kiireinen viikko huipentui Pop Dog ry:n koiratanssiskaboihin, minne olin ilmonnut Sykkeen fs:n alokasluokkaan. Hyvähän se on edes kerran vuodessa käydä tanssimassa. Päästiin vihdoin ja viimein korkkaamaan meidän Billie Eilish-koreografia ja olin valinnut siihen liikkeet helpoimmasta päästä, jotta Sykkeelle ei jäisi kokemuksesta ns.paha maku suuhun. Tosin se nyt ei tunnu muistelevan pahalla yhtään mitään.

Tuomarit eivät olleet ihan yhtä vakuuttuneita meidän tekemisestä. Itse olen kuitenkin punaiseen pikkusinttiin todella tyytyväinen, ohjelma oli sen tasoinen ja sen osaamiskapasiteetille riittävän hyvä. Ylipäätään pidän isona etuoikeutena sitä, että edes pääsen sinne kehään parhaan punaisen kanssa. Ennen sitä piti ko.asiaa itsestään selvyytenä, kummasti tämä(kin) asia on muuttunut päinvastaiseksi.  Nyt on hyvä jäädä pienelle tuumailutauolle ja pohtia tanssikuvioita lisää sitten ensi vuoden puolella.

Agilitytreenit lainakoira Violan kanssa jatkuvat ja nyt alkaa todella näyttämään siltä, että mölliratojen korkkaus voisi olla hyvinkin realistinen tavoite ensi keväänä. Jos maailmalla jylläävä tilanne sellaiset sallii. Palailen Violaan ja treeneihin hieman tuonnempana tarkemmin, tämän blogitekstin päätän tältä erää tähän.

"Tää mun pakoni loppuun juostu on..."

Eräs kaverini linkitti minulle Erinin tulkinnan Kaija Koon kappaleesta "Vapaa" ja kuuntelen sen vähintään kerran päivässä. Sanat ovat niin koskettavan raadolliset ja ne kuvaavat itseäni kaikinpuolin enemmän kuin täydellisesti.

Taitaa olla ensimmäinen kerta koko bloggaajaurani historiassa, kun yksi kokonainen kuukausi on jäänyt kokonaan kirjoittamatta. Omassa elämässä on tapahtunut sellaisia asioita, ettei blogiin kirjoittaminen saatika edes ajatuksen uhraaminen sille ole ollut heti ensimmäisenä mielessä. Olen sairastunut kolmeen, mielenterveydelliseen sairauteen ja jo ihan perusarjesta selviytyminen on aiheuttanut haasteita. Miksi sitten kerroin tämän? Siksi, että edelleen sosiaalisessa mediassa sekä sen ulkopuolella tärkein, vaalimani arvo on aitous sekä hyvinä, että huonoina hetkinä. En voisi jatkaa blogin kirjoittamista saatika vaikuttajan uraani, jos jättäisin jotain näinkin oleellista kertomatta.

Nyt kuitenkin vaikuttaisi siltä, että jossain kaukana tunnelin päässä näkyy jopa pieniä valopilkkuja ja ajattelin kertoilla mitä kaikkea muuta syyskuussa on tapahtunut.

Heti ensimmäisenä on tietenkin kerrottava, että olen saanut agilityyn lainakoiran! 

Tämä tässä on Viola, hetki sitten kaksi vuotta täyttänyt papillon. Viola palautui sijoituskodistaan kasvattajalle ja hän sitten kyseli, että olisiko minulla kiinnostusta kouluttaa siitä itselleni kaveri agilityradoille. Sitä ei todellakaan tarvinnut kahdesti miettiä. Syyskuun lopussa osallistuttiin kotiseurani alkeiskurssin hallittavuustestiin, jonka läpäisimme ja ensimmäiset harjoitukset olivat kuluneen viikon maanantaina. Viola on ollut heti alusta alkaen sadalla prosentilla messissä ja tavoite onkin edetä niin pitkälle, kuin se vaan on ikinä mahdollista. Mitään varsinaista alkeiskurssiahan emme olisi tarvinneet, sillä minulla on tarvittavat tiedot ja taidot viedä Violaa eteenpäin. Lähinnä siksi olemme ko.kurssilla, että opin itse tuntemaan Violaa paremmin ja hitsaudumme tiimiksi myös häiriön alaisina.

Sykkeen NW-kurssi päättyi syyskuun lopussa ja neiti kyllä osoitti valtavaa potentiaalia ko.lajiin. Siinä missä Heka on todella orientoitunut ohjaajalle ja on minussa ns. kiinni, Sykkeessä sen sijaan näkyi valtavasti itsenäisyyttä eikä se kysellyt. Jos joku oli pulassa niin se oli kyllä allekirjoittanut. Nimittäin Syke oli sen verran liukas etsinnöissä, että onneksi kurssin kouluttaja tarjoutui naksuttelemaan puolestani jotta pystyin itse vain seuraamaan koiraa sekä palkkaamaan hajulle. Tavoite onkin jatkaa sopivana ajankohtana jatkokurssille. Syke myös sai eräältä fysioterapeutilta hyviä uutisia molemmista polvistaan ja se onkin päässyt nyt kevennetysti tekemään paluuta agilityyn. Aion kuitenkin käyttää sen vielä toisen ortopedin arvioitavana loppuvuoden aikana, jonne Sykkeen kasvattaja on luvannut lähteä mukaan.

 

Hekallekin kuuluu hyvää, vaikka syksy onkin jo väläytellyt spondyloosin osalta vähän ikävämpiä puolia itsestään. Vaikka onkin kylmä mutta sään pysyessä kuivana, kaikki on kunnossa. Jotain kummallista iho-oireilua on ilmennyt nivusten alueella ja minähän olin varma, että nyt se on se poistettu kasvain. Koirieni eläinlääkäri, Suvi, kuitenkin rauhoitteli ja sanoi ettei kyse ole siitä vaan selvästi jostain äkillisestä reaktiosta. Epäilykset kohdistuivat polttiaisiin, mitä on nyt näin syksyllä näkynyt poikkeuksellisen paljon ja Heka ei ole ollut ainoa tapaus, jolla on ollut tämmöistä. Tätä diagnoosia vahvisti kahden viikon takainen mökkireissu, jolloin Heka sai hillittömän siepin ja tilannehan rauhoittui vasta kunnon vesihuuhtelulla. Sain AlmaVetin ihospesialistilta, Viiviltä, hyvät ensiapuohjeet ja tilanne onkin lähtenyt niiden ansiosta etenemään parempaan suuntaan. Hekalle nämä syksyt on siis kaikinpuolin haastavaa aikaa, joten on enemmän kuin tärkeää, ettei Nutrolinin käytöstä tule edes yhtä välipäivää.

Joka tapauksessa Hekalla on ihan pikapuoliin edessä AlmaVetillä vuosittainen terveystarkastus, jolloin siitä otetaan mm.laajat verinäytteet. Olen jo etukäteen pyytänyt myös selän välikuvausta ja lisäksi haluan myös etuosan kuvattavan. Hekalla on ollut havaittavissa tietynlaista jäykkyyttä varsinkin mökkireissujen jälkeen, joten haluan tietää onko siellä jotain mistä olisi hyvä olla tietoinen. Muutoin Hekan syksyyn kuuluu erinomaiseksi hoitomuodoksi todettua faskiakäsittelyä sekä laserointia, tarkoitus olisi myös kokeilla jossain vaiheessa Aquabarksin lämminvesiallasta.

Jos meidän kuulumisia ja menoa haluaa seurata aktiivisemmin, instagram on siihen ylivoimaisesti paras kanava. Sinne jaan ihan arkipäiväistä sisältöä, blogin tulen jatkossa säilyttämään tarkempia kuulumisia ja joitakin yhteistöitä varten. 

Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu...

Tässä alle kuukauden hiljaiselon aikana jopa bloggerikin on uudistunut. Oli "pieni" järkytys kirjautua sisään ja huomata, ettei täällä(kään) kaikki ole kuten ennen. Menee varmasti hetki, ennen kuin hahmotan mihin mikäkin ominaisuus on siirtynyt ja osaan keskustella tämän kanssa.

Uudistan nykyään omaa instagramiani vielä enemmän minun näköiseeni suuntaan ja käytänkin ko.tilistä tänä päivänä termiä miniblogi. Yksi osa seuraajista ei kuitenkaan käytä ig:tä eikä facebookia, joten koen tärkeäksi pitää tämän blogin edelleen elossa ja onhan tämä jo niin iso osa minua, etten osaisi tästä edes luopua.

Viime viikkoina kalenteria ovat täyttäneet lähinnä työt ja mökillä käymiset. Mökkimme sijaitsee Muuramessa, samassa kunnassa (ettei joku nyt vain käsitä asiaa väärin) ja siellä olemmekin viihtyneet viikottain. Mökistä onkin tänä aikana muotoutunut itselleni entistäkin tärkeämpi asia arjessa, missä pystyn unohtamaan kaiken muun eikä kukaan voi sitä minulta kieltää. Onhan se myös ihan luksusta, kun koirat voi vain päästää ovesta ulos eikä lähinaapureita ole mailla eikä halmeilla.

Hitaasti, mutta varmasti olemme kuitenkin päässeet ottamaan askelia kohti sitä normaalia ja ehkä uudenlaistakin arkea. Nimittäin tämän viikon alussa seuramme avasi treenihallin asteittain itsenäisten treenaajien käyttöön erityisjärjestelyin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tietyllä summalla pystyy lunastamaan itselleen tietyn määrän treenioikeutta ja ko.vuorot varataan etukäteen erillisestä varausjärjestelmästä. Olen kiitollinen siitä, että sain elämääni edes pienen palan sitä, mikä tukee minua arkisissa toiminnoissani. Kuitenkaan ihan täysin erossa lajista emme ole joutuneet tänä poikkeusaikana olemaan. Nimittäin treeni -ja seurakaverini Riikka, tarjosi jo heti alussa auliisti mahdollisuutta käydä harjoittelemassa heidän tontillaan mm.puomia sekä keinua. Olen tästä Riikalle ikuisesti kiitollinen. Kerron poikkeusajan treeneistä erikseen myöhemmin. Kuitenkaan kilpailuja en tässä vaiheessa kaipaa, olen todella iloinen jo siitä, että me saamme mahdollisuuden edes harrastaa.

Koska kilpailujen tilanne on muutoinkin yhtä todella isoa ?-merkkiä, varasin huhtikuun loppuun Sykkeelle ajan AlmaVetiin hampaiden puhdistukseen. Ajankohta oli hyvä hoitaa tämä pois päiväjärjestyksestä, kun ei tarvitse doping-varoajoista murehtia. Tulipahan keksittyä myös games SM:iin varatuille majoitus, bensa -ja ilmoittautumismaksuille muuta käyttöä. 

Heka sen sijaan on harrastellut ulkona pariinkin kertaan "ei sallittujen asioiden" syömistä ja vappuaattona sen nielaisema "mysteeripallero" johti lopulta suolistotulehdukseen, mistä ei selvitty ilman tylosiinikuuria. Heka ei ole ikinä napsinut ulkoa suuhunsa mitään, joten siksi tuntui lähes mahdottomalta epäillä tuollaista. Itse kuitenkin näin tilanteen ja ennätin paikalle vasta sitten, kun koko koira oli jo onnellisesti ennättänyt sen mysteeripallon vetämään parempiin suihin.

Ehkä tämä kaikki tästä vielä iloksi muuttuu. Suhtaudun itse vielä kovin varovaisesti kaikkeen ja keskityn elämään päivä kerrallaan.