Sykkeen leikki -ja "agility"harjoitukset

Halusin karkottaa mielestäni torstai-illan hammashoidon ja menin huhuilemaan samalle päivälle treeniseuraa hallille päiväsaikaan. Sellaista myös onnekseni sain.

Sovimme Karon kanssa kimppatreeneistä, jolloin pystyimme molemmat toimimaan toistemme appareina. Päädyin ottamaan mukaan pelkästään Sykkeen, sillä en tahtonut enää siinä vaiheessa kiihdytellä Hekaa turhaan viikonlopun koiramessujen vuoksi. Syke pääsikin elämänsä ensimmäisen kerran tutustumaan agilitykentälle sekä harjoittelemaan leikkimistä vieraassa ympäristössä.


Saalisviettiä siltä löytyy ja tarttuu leluun kiinni kuin sika limppuun. Ei sitä haitannut lainkaan viereisellä kentällä treenaavat ja metelöivät koirat. Leikkimistreenit olivat myös osa meneillään olevan pentukurssin kotitehtävistä. Agilityesteistä Syke teki tuttavuutta putken ja aidan siivekkeen kanssa. Putki oli ensimmäisellä kerralla melko jännä, mutta kerran kun uskaltautui läpi tulemaan, sen jälkeen Syke tulikin sieltä melkoisella vauhdilla. Viimeisellä kerralla Karo myös päästi Sykkeen putkeen hieman sivusta, jolloin sillä ei ollut suoraa näköyhteyttä minuun. Aidan siivekkeen kanssa on tarkoitus edetä siten, että Syke itse hoksaisi kuinka sitä kierretään. Nyt jouduin sitä hieman avustamaan, mutta sain jo loistavia neuvoja miten edetä tästä eteenpäin.

On se kyllä mitä mainioin työmyyrä. Keskittyy täysillä siihen mitä ollaan tekemässä eikä häiriinny muiden suorittamisesta lainkaan. Kyllä siitä näyttää kehkeytyvän mitä mainioin harrastuskaveri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti