Ihan täysin ilman agilitya ei ole tarvinnut tämän vajaan kuukauden aikana olla. Jo ennen joulua viestittelimme eläinlääkäriksi opiskelevan kaverini, Roosan, kanssa ja hän tarjosi minulle uutta rotua testattavaksi agilityssa. Nimittäin omaa labradorinnoutajaansa, Ruusaa. Pakko kyllä myöntää, että Luxin myötä olen myynyt sydämestäni viimeisen palan maksikoirille, joten otin ilomielin labbisagility-haasteen vastaan. Ruusa oli minulle ennestään tuttu vuoden 2015 kinkunsulatusepiksistä, jossa huomioni kiinnittyi sen työmoottoriin ja nopeuteen. Aivan huikea tapaus!
Kävin ennen joulua seuraamassa Ruusan treenejä, sillä olimme suunnitelleet treenejä joululomalle. Halusin hieman ennakkoon nähdä, miten Ruusa toimisi treeneissä ja tarkoitukseni oli todellakin vain tarkkailla. Kunnes Julia sitten yllytti, että seuraavassa ryhmässä olisi vajetta. Toisessa hetkessä olinkin jo siellä radalla juoksemassa. Hieman jo painoi Ruusalla väsymys jaloissa, olihan se treenannut Roosan kanssa jo edellisellä tunnilla.
Mutta tämmöiseltä meidän meno näytti toisella kierroksella, vain hetken tutustumisen jälkeen.
Toisen kerran pääsin tämän huikean labbiksen ohjaksiin viime viikon torstaina ja silloin Ruusalla olikin jo vaihdetta moottorissa. Tehtiin ihan vain sellaisia peruspyörityksi, Ruusalle on vielä esim.vedättäminen vaikeaa sekä niistoon reagointi, mutta kun osasi itse rytmittää oikein, pysyi rimatkin ylhällä ja Ruusa tuli niistoihin siivekkeitä nuolien. Hekan kanssa en tykkää sokkareita tehdä kun päällimmäinen tunne on koiran hukkaaminen, mutta maksikoiria ohjatessa taas käytän niitä selkeästi eniten. Nämä lainakoiraohjaukset on kyllä opettaneet hurjasti, joten siitä pieni suosituksen sana kaikille! Kiitos Roosalle tästä mahdollisuudesta vielä tätäkin kautta, Ruusa on ihana!
Pakko kyllä myöntää, että omia aksajalkoja juoksuttaa nyt aika tavalla. Vielä joulukuun alussa mietin taukoa oman motivaatio-ongelman vuoksi, mutta sellainen tulikin nyt sitten "automaattisesti." Olen jopa roudannut kaikki treenivermeet Haukkuvaarasta kotiin pyykättäväksi, ihan jo sen vuoksi että pestään tuo kennelyskä sanan kaikessa merkityksessä pois meidän elämästä. Odotan jo innolla ensi viikon omia treenejä ja luulen, että enemmän innokkaampi on tuo valkoinen elosalama.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti