perjantai 30. toukokuuta 2014

Sä oot messis vaikka huonolla säällä

Onpahan taas viuhottu menemään sinne sun tänne ja tehty vähän sitä sun tätä. Itseasiassa koko tiistai vaan hölläiltiin ja suunnittelin tekeväni jotain samankaltaista myös keskiviikkona, mutta kuinkas sitten kävikään?

Mentiin keskiviikkoaamuna poppariporukalla esittelemään agilitya Janakan koululle. Ratapiirros näkyy suurempana klikkaamalla kuvaa, wink wink. Rata on Julian käsialaa ja se olikin ihanaa kieputusta ja pyöritystä. Näistä koulukeikkojen radoista en sen kummemmin ole aikaisemmin "analysoinut" yhtään mitään enkä sellaista tee nytkään. Nuo ovat lähinnä olleet meille sellaisia tilanteita, missä pystyy harjoittelemaan lähtötilannetta muuallakin kuin kisatilanteessa (on muuten mielettömän hyvää häiriötä kun on monta kymmentä lasta ympärillä), ja hakemaan tatsia ulkokentällä. Jos Hekalla oli jo maanantaina Tiian treeneissä v-kahva on-asennossa, niin nyt se oli kääntynyt ihan ääriasentoon. Koira ei yhtään irronnut saatika lukittanut esteitä eikä myöskään reagoinut omaan ohjaukseeni. Huoh. Tein kaiken aivan samalla tavalla kuin tutustuessa suunnittelin, mutta videolta selvästi näkyy että unohdin taas ne mokomat jalat ja huidoin käsilläni. Se pitäisi ehdottomasti muistaa pienen koiran kanssa, että se lukee ohjaajan kroppaa lantiosta alaspäin. Kun sain Hekan kuulolle, niin kyllähän se sitten kaahotti menemään paremmin. Lapset tykkäsivät ja se on hyvä asia.

Kuva: Tiina Paananen

Sää näytti keskiviikkoaamuna uhkaavan sateiselta, mutta iltaa kohti mentäessä pilvet katosivat ja aurinko alkoi paistamaan. Olin saanut jo alkuviikosta postin saapumisilmoituksen tilaamistani frisbeekiekoista, joten kävin hakemassa frisbeet postista ja keskiviikkoiltana käytiin kiekkoilemassa. Noita kiekkoja tuntuu olevan niin sataa erilaista; Eri säätyypeille, eri puruvoimalle ja ties mille. Mistä sitten oikein tiesin hankkia juuri Hekalle sopivat kiekot. Kyselin muilta koirafrisbeeharrastajilta neuvoja ja päädyin Hero Pup 120-kiekkoihin. Ko.malli sopii aloittelijoille ja varsinkin pienille koirille. Hekan kanssa on treenattu näin alkuun lähinnä sitä, että se uskaltaa tarttua kiekkoon ja pitää sitä suussaan ja sehän tuntui kuin liimautuvan kiekkoon kiinni. Tämän jälkeen keskityttiin siihen, että Heka uskaltaisi ottaa kopin ihan pienen matkan (n.metrin päästä.) Ei ollut mitään ongelmia sen(kään) suhteen. Tiesin kyllä, että Heka saattaisi tästä lajista tykätä, mutta sehän tuntuu olevan kuin luotu kiekkoilemaan. Ja mikä parasta; Sitä ei tarvitse kieltää haukkumisesta! Missään kisamielessä me ei tätä frisbeetä harrasteta, mutta Hekan kanssa ei pitäisi koskaan sanoa että ei koskaan. Lähinnä tavoite olisi nyt oppia lajin perusteet ja tehdä freestyle-tyyppinen kiekko-ohjelma ihan musiikin tahtiin. Siihen tavoitteeseen meillä on vielä matkaa, mutta mikäs kiire tässä on.

Helatorstai menikin sitten tuomaroidessa, aamusta iltaan. Päivällä olin keski-suomen vinttikoirien kesätapahtuman "voittaja 2014"-tyyppisessä leikkimielisessä näyttelyssä tuomarina. Onhan sitä ennenkin tullut pyörittyä mätsärituomarina useammankin kerran, mutta nyt pisti ihan hitusen jännittämään kun jokaisesta vinttikoirasta piti antaa kirjallinen arvostelu! Kai siitä ihan kunnialla selvisin ja sain hyvästä koiran lähestymis/käsittelytavasta kiitosta. Jokaisen vinttikoiran kohdalla olin aivan lumoissa niiden uskomattomasta lihaskunnosta. Sitä ei voi käsittää, ennenkuin itse pääsee nitä koplailemaan. Sain paikanpäällä hyvää ruokaa mahan täyteen ja erityisen otettu olin saamastani tuomarilahjasta.


Royal Canin-agilityputki, 2 kg Golden Eagle-poweria, samaisen merkin lick it (nuolaistava) herkkudödö (mikä lie) ja varsinkin Hekan mieleen ollut vinkuva ankkalelu. Onneksi äitini kerkesi omilta kiireiltään ottaa molemmat koirat hoitoon, koska kun tulin kotiin, kerkesin vaihtamaan vain kuivat vaatteet jonka jälkeen suuntasin aholaitaan tuomaroimaan agilityepiksiin. Olin mölliluokan tuomari ja vähän kyllä mietittiin, että tuleeko sitä populaa ollenkaan vai ei, koska oli kylmä, tuuli ja vettä satoi välillä. Hyvin saatiin kisat vietyä läpi ja onneksi sade ei koiraihmisiä pelota. Juurikin siitä keskusteliin vinttikoiraharrastajien kanssa, että he ovat ratajuoksukisoja kiertäessään uhmanneet niin sadetta kuin hellettäkin. Sen näki, koska yksikään vinttikoiran omistaja ei säästä valittanut. Kaikilla oli hymyt kasvoilla.

Tämä taisi nyt olla toukokuun viimeinen päivitys, sillä sunnuntaina on jo kesäkuu. Ollaan heti tuolloin Hekan kanssa mukana showhau-tapahtumassa kodin terralla "markkinoimassa" ja edustamassa agilitya, sekä keski-suomen kennelkerhoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti