Heka faskiamanipulaatiossa

Hekaa on hoidettu säännöllisesti vuodesta toiseen joko osteopatilalla tai kraniosakraalihoidolla.  Lisäksi Heka on AlmaVetin laserterapian suurkuluttaja. Olen myös itse käynyt kahdella eri koirahierontakurssilla ja oppinut siellä mm. miten omistaja voi tehdä kevyttä hierontaa sekä venyttelyjä treenien välissä. 

Vaikka koira onkin jo eläkkeellä, haluan edelleen hoidattaa sitä säännöllisesti jotta hyvä liikkuvuus pysyy yllä ja saataisiin se spondyloosi pysymään rauhallisessa tilassa. Kuitenkin se syy, miksi päädyin kokeilemaan Hekalle tätä uutta hoitomuotoa, johtui ihan jostain muusta. Nimittäin satunnaisesta, mutta kuitenkin päivittäisestä yskähtelystä. Koko hommahan lähti alunperin siitä, että olin Suvin kehotuksesta yhteydessä Aquabarksiin. Heka hyötyisi uimisesta hurjasti vielä näin vanhemmiten, mutta tuo yskähtely pisti ?-merkin pyörimään ilmassa. 

Kerroin edellämainittua hoitomuotoa tekevälle Tarjalle sähköpostitse Hekan tilanteesta ja hän uskoi vahvasti, että faskiamanipulaatio olisi nyt se mitä Heka tarvitsee. Kerrottakoon vielä, että Heka on tutkittu laajasti viime marraskuussa keuhkoja ja sydäntä ja jopa hampaita myöten eikä sieltä löytynyt mitään, mikä sen köhimisen voisi selittää. Itse epäilin vahvasti samaa vaivaa mikä vaivasi Jimiä aikoinaan, nimittäin trakeakollapsia. Tämä Hekan yskä oli kuitenkin huomattavasti erilaisempaa ja Jimihän ei pystynyt myöhemmässä vaiheessa käyttämään kuin pelkkiä valjaita. Heka sen sijaan käyttää edelleen sekä pantaa, että valjaita ja köhimistä esiintyi silti, riippumatta siitä kummat sillä oli milloinkin yllään. Eikä Heka edes hengästy, ei leikkiessään eikä lenkkeillessä. Nämä yskähdykset tulee aina ihan yllättäen ja sen vuoksi niitä on ollut mahdotonta saada taltioitua esimerkiksi videolle.


Faskiamanipulaatio on ns.kitkahierontaa ja se perustuu koiran tuki -ja liikuntaelimistön kalvojärjestelmän hoitamiseen. Tarja kyseli alussa todella tarkkaan ja perusteellisesti Hekan taustat vieläkin tarkemmin sekä katsoi miten se liikkui.

Heka-parka oli selästä saakka jumissa aina kaulan alueelle saakka. Tarja selitti minulle todella tarkkaan, että lihaskalvot ko.alueilta olivat ihan liimautuneina koiraan eikä liikkuvuutta ollut juuri lainkaan. Jopa minä, tämmöinen ummikko, pystyin sen tuntemaan kun se ensin näytettiin. Minua varoiteltiin etukäteen, että ei kannata säikähtää jos koira hoidon edetessä ulahtaa tai antaa kipureaktiota. Kun kalvokireydet alkavat antaa periksi, se voi alussa tuntua ikävältä. No...Hekahan se nuokkui ja pilkki koko käsittelyn ajan. Siitä näki kauas, että nyt muuten helpottaa. Kun Tarja oli saanut selän kalvoja käsiteltyä, Heka päästi ilmoille kaksi yskähdystä. Tätä on lähes mahdotonta selittää, mutta Hekan kaulan alueen faskiakalvot olivat kiristyneet pahasti ja se sai sen yskimään.

Kun hoito oli ohi, Heka seisoi selkä suorassa eikä häntä kääntynyt enää selän päälle. Lisäksi pää nousi linjaan selän kanssa. Olen edelleen todella, todella hämmentynyt näkemästäni.

Hoidosta tulee huomenna kuluneeksi viikko. Mikä on tilanne nyt? Sen voin sanoa, että yskä jäi sille tielle. Hekassa on ollut pikemminkin pitelemistä, sillä hihnan päässä on sinkoillut iloinen ilmapallo. Muutos entiseen on hurja. Käsittämätön. Uskomaton. Heka tulee tästä eteenpäin hyödyntämään ko.hoitomuotoa enemmänkin, kyllä tämä sen verran vakuutti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti