Syke testaa - True Hemp

Yhteistyössä: Rahula Jyväskylä

Vuoden ensimmäisiksi testattavaksi tuotteiksi saimme kolmea erilaista, öljyhamppupohjaisia ja viljattomia purutikkuja sekä makupaloja, kolmella eri ominaisuudella. Ko.tuotteet ovat minulle itselleni ihan uusia tuttavuuksia ja Rahulan valikoimiinkin nämä on ilmestyneet viime syksynä.

True Hemp on alunperin kanadalainen valmistaja ja ovat pikkuhiljaa tehneet tuloaan Eurooppaan.


Näistä löytyy (vielä tässä vaiheessa) aika vähän suomenkielistä tietoa, joten ennen arvoisan kulinaristin testihetkeä seuloin tuoteselostetta asiasta enemmän tietävien kanssa. Purutikuissa on käytetty osittain sellaisia raaka-aineita, joista tämmöinen maallikko ymmärtää vähintään yhtä paljon kuin sika satelliitista. Kuitenkin tarkempi tutkiskelu osoitti, että ko.raaka-aineita käytetään paljon mm.farmi -ja kotieläimillä ruuansulatusongelmien hoidossa sekä haitta-aineiden sitomisessa. Aina ei voi kuin oppia jotakin uutta ja olen jälleen yhden asian verran viisaampi.

Hekan ongelmat suoliston kanssa ovat harjaannuttaneet minua tutkimaan tarkemmin mm. tuotteiden alkuperämaata ja käytettyjä raaka-aineita. Mene ja tiedä sitten, että tulisiko sitä välttämättä oltua niin silmät tarkkoina näiden suhteen jos Heka olisi suolistoltaan täysin normaali kuten Syke. Tosin Sykkeenhän minä alunperinkin tähän (varmasti sille mieluisimpaan) pestiin valitsin juuri siksi, ettei sillä ole mitään ruokavaliorajoitteita. Haluan kuitenkin olla 100% varma, että mitä molemmat koirani suihinsa pistävät ja jos olen jonkin tuotteen sisällöstä tai alkuperämaasta epävarma, konsultoin asiasta enemmän tietäviä. Tietoa on kyllä saatavilla, jos vain malttaa etsiä ja tehdä vähän "salapoliisityötä." Tämä toimikoon myös vinkkinä muillekin lemmikinomistajille.


Ensin Syke sai maisteltavaksi pehmeitä, Hip&Joint-herkkuja. Nehän upposi neitiin kuin veitsi voihin ja itse tykästyin näiden kohdalla siihen, että ne saa pehmeytensä vuoksi helposti pienemmiksi. Varmasti tullaan käyttämään tuo pussi loppuun sitten, kun palaillaan treenailujen pariin. Eivätkä purutikutkaan jääneet yhtään niiden varjoon. Valitsin kahdesta, eri ominaisuudella varustetusta purutikusta maisteltavaksi Skin&Coatin. Kuten nimikin jo kertoo, tähän purutikkuun on valittu turkin sekä ihon hyvinvointia edistäviä raaka-aineita. Toiset purutikut mitä saatiin, aiheuttivat jo myymälässä pienen nauruhymähdyksen; Calming. Vitsailinkin, että ne tuleekin nyt tarpeeseen kun Syke on treenitauolla.

Ei kuitenkaan liikaa makeaa mahan täydeltä, joten Calming-purutikut saivat jäädä odottamaan toista herkutteluhetkeä. En kuitenkaan usko, että nekään "pettävät" ja Syke kumoaa nekin tuosta noin vaan. Se kuitenkin jää nähtäväksi, että onko niillä rauhoittavaa vaikutusta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti